***
Kirjaprojektini hyytyi kalkkiviivoille ja vuoteen en ole saanut tehtyä oikeastaan mitään. Tästä syystä yritän vähän virkistää kirjasuonta postaamalla tälläisen hyvin geneerisen ja hirven lailla asiasta toiseen pomppivan sikermän, jossa on asiaa ja asian viertä. Otsikko olkoon pääteemana ja siitä aloitettakoon.
Ärtynyt suoli
Sain sitten lopultakin käytyä työterveyslääkärissä mahani takia. Itseasiassa kahdesti, koska ekalla kerralla sain tyyppivastauksen, että kyllä se siitä. Toisella kerralla sit kun lääkäri kysyi, että miten pitkään oireet ovat olleet, vastasin "No sellaiset ripeät 30 vuotta". Tämän jälkeen tulikin sitten jo labralähetettä kouraan, etenkin kun tän vuoden puolella olen kahdesti käynyt "suolikuumeen" takia labrassa ihailemassa ilman selvää syytä nousseita tulehdusarvoja.
Labrasettiin kuului kilpirauhasen häiriöiden lisäksi laktoosi-intoleranssi, vehnäallergia ja geneettinen taipumus keliakiaan. Vaikkei mikään näistä testeistä ole 100% varma suuntaan tai toiseen, niin alkureaktioni oli pettymys kun kaikista testeistä tuli negatiivinen. Eli mulla ei ainakaan ole mitään noista (kai). Syy, miksi epäilin keliakiaa, vehnäallergiaa ja maito-ongelmia on osittain sukuvika, osittain taas se, että esim. maidon käytön lopettamisen ja laktoosipilkkojien ostamisen jälkeen mahani oli viikon ajan sairaan hyvässä kunnossa! Ei turvottanut, ei pierettänyt, ei tarvinnut olla "jännäkakka housuissa" siitä tuleeko jännäkakka housuihin. Outoa kyllä, noin viikon päästä oireet palasivat, vaikka ruokavalio säilyä. Vehnää olen vältellyt jo vuosikymmenen ja sekin toi alussa hetkeksi apua, mutta sitten hyöty katosi, mutta ruokarajoite jäi. Pettymys vaihtui kuitenkin iloon kun tajusin mistä on kyse. Kyse ei siis ole "Mahaani ei vaivaa mikään", vaan "Sinä et voi mitään sille, miten mahasi voi!" (näin karkeasti). On siis ihan sama mitä syön, mahani on aina paskana. Tämä oli aivan uskomaton helpotus! Noni! Nyt loppu erikoisruokavaliot! Kauppalaskujen loppulasku tipahti puoleen, kun ei tartte ostaa keliaakikkolaktoosikkovehnähikkohippiruokia, vaan voi perkele vetää tinkimaitoa suoraan purkista ja röyhtäistä (pierrä) päälle! Mikä hauskinta, heti tämän tajuttuani mahani oli taas viikon hyvässä kunnossa. Itsetunto kasvoi ja välillä kylmäsi, että olenko 30 vuotta kärsinyt vatsavaivoista vain siksi, kun olen luullut että niistä pitää kärsiä. Noh, valitettavasti, viikon päästä oireet palasivat. Tällä kertaa sentään oireiden lisäksi ei jäänyt enää uutta rajoitettua ruokavaliota.
Lääkäri arveli, että kyseessä on entinen "ärtyneen suolen oireyhtymä", nykynimeltään joku pliisu toiminnallinen vatsa/tms. Ärtyneeseen suoleen ei ole parannuskeinoja, mutta oireiden hillitsemisen yksi tärkein keino oli käynti psykologilla. Jep, psykosomaattista paskatautia. Lääkkeilläkin hoidetaan vain näkyvimpiä oireita, kuten pieretystä tai ripulia.
Hassu juttu muuten. Olen pitkään syönyt epäsäännöllisemmin mahaani "pierulääkkeitä", eli di/simetikonia sisältäviä nappeja. Ihmettelin pitkään kun ne eivät pieremistäni hillinneet. Ajattelin niiden olevan venäläisiä perseensuristimia ja lopetin syömisen. Nyt vasta hetki sitten merkkiä vaihdettuani oikeasti luin mitä siinä pukaasissa lukee. Eihän ne edes väitä estävänsä pieremistä, vaan lisäävän sitä :D Pierulääke, indeed! Lääkkeiden idea on yhdistää useita pieniä pierukuplia isoksi, jolloin ne tulevat nopeammin läpi. Piereminen lisääntyy, turvotus ja suolikipu vähenee.
Tästä päästään toiseen vielä kiinnostavampaan seikkaan. Jo muinaisia luolamiehiä on mietityttänyt onko legenda totta, että "hiljainen kuolema" haisee oikeasti pahemmalta kuin äänekäs töräys? Teorioita heiteltiin jopa sen suhteen, että äänekäs töräys levittää hajuatomit ympäristöön kun taas myrkkyvuoto jättää ne pyörimään pöksyihin ja ne tuulahtaa sieltä keskitetymmin nenään. No ei ihan näin. Väite on totta, mutta selitys on jopa hieman tylsä. Efekti johtuu kahdesta yhdistyvästä asiasta. Yksi: Mitä isompi ilmakupla, sitä äänekkäämpi töräys. Pienet ilmakuplat valuvat hitaasti suhahtaen ulos. Toinen asia on se, että ne (rikki)kaasuyhdisteet, jotka ihmisen nenään haisevat pahimmalta, muodostavat pieniä kuplia. Hajuttomat kaasut (en muista mikä oli pääelementti) taas muodostavat isoja kuplia. Tämän takia noin keskimäärin iso kupla on hajuton ja koska iso kupla törähtää, törähtävät pierut ovat vähätuoksuisempia kuin hiljaiset kostajat.
Pierulääkkeillä on se hauska efekti, että ne tosiaankin pakottavat pikkukuplat yhdistymään ja muodostamaan isoja kuplia. Tämä mahdollistaa siis korvia repiviä jättipieruja, joissa on kuitenkin hiljaisten kostajien aromit! Voi sitä parisuhdeonnen määrää kun heitän oikein messevän kirpeän sipulisen lihapullapierun tyttöystävän leipään tai laitan peiton heilumaan, näin ainakin kumppanin mielestä negatiivisessa mielessä. Normaali ihminen ei ehkä edes voi uskoa, että pierulääkkeiden avulla pierujen hajuihin voi liittää ihan uusia termejä. Kirpeä, yleensä pieruille outo haju, on tunnistettavissa. Sipulinen ja soijainen, jotka ennen ovat olleet hiljaisten tuhujen lemppareita, voidaan nyt tehokkaasti levittää ympäristöön.
"Treffeillä pierijät ovat typeriä juntteja, eikä kukaan voi koskaan seurustella sellaisen idiootin kanssa". Näin vapaasti lainaten luki aika monessakin kommentissa iltiksen tutkimusreferaattiin (yhyy), jossa suomalaisten treffikäytöstä ja pahimpia mokia oli listattu. Kommenteista ei vain paistanut esille se, että treffit on pilalla jos mies pieraisee, vaan jotenkin se, että on junttimaista ylipäätään pierrä. Ja joku jätti treffikumppanin, kun hän oli kesken treffejä mennyt vessaan pieremään. Tämä voi tulla yllätyksenä tervevatsaiselle, mutta esim. itselläni piereminen ei ole mikään valinta. Minä voin valita, yritänkö pidättää pieruja vai enkö edes yritä ja minä voin valita, päästänkö kivuliaita hiljaisia leijoja vai vapauttavia törähdyksiä. Sen sijaan esim. hautajaisissa hiljaisen hetken aikaan en voi minuutin ajan olla pieremättä, koska se pieru tulee vaikka väkisin. Tässä tilanteessa yritän toki kaikkeni ja vapisen kauttaaltani hikoilevana ja siitä huolimatta pieru vain valuu ulos kuin ripuli krapulassa. Syy, miksi en sitten aina yritä pidättää pierujani on se, että maha tuottaa kokoajan lisää kaasua ja pidätetty pieru jää suoleen. Eli kaasun määrä kokoajan kasvaa suolissani. Jos en päästä kaasua ulos, suolikipu vain pahenee ja pahenee ja pieruhätä muuttuu kauheammaksi, jolloin pidättelykin on vaikeampaa. Samasta syystä kun ihmiset eivät ole koko loppuelämäänsä kusematta, minä en voi olla varttia pieremättä jos maha on huonona. Nauroin katketakseni kun joku 4D-pierudokkari kertoi brittimiehestä, joka pieraisi jopa 10 kertaa tunnissa. Haistakaa nyt jo vittu :D Mulla pahimpaan aikaan tulee useampi pieru minuutissa ja eivät edes ole aina mitään ihan pienimpiä suhauksia.
Kakkapäiväkirja
Ideasta kiitos sekä rakkaalle suolivaivaiselle ystävälleni, että myös lehdelle, jossa suolistovaivainen pariskunta kertoi elämästään. Heillä molemmilla oli siis sama tila, ei mielestäni krohnin tauti, vaan joku vähän samantyyppinen. Heillä tämä tauti näkyi monen muun pienemmän tai vähemmän ulospäin näkyvän ongelman lisäksi siten, että kun heille tuli paskahätä, heidän piti päästä vessaan HETI! Ei siis kohta tai sit kun vessa vapautuu, vaan vittu just nyt! Pariskunnan mies oli rekkakuski ja nainen sairaanhoitaja. Molemmat kertoivat, että he voivat elää vaivojensa kanssa myös työelämässä, mutta toki pomotkin ja työkaverit tietävät heidän ongelmistaan ja siitä, että esim. sairaanhoitaja ei voi hoitaa potilaita hirveän kaukana lähimmästä vessasta ja rekkakuskimies joutuu välillä paskomaan koppiinsa jos muualle ei voi. Molemmat toivat kuitenkin esille sen, että kun loppujen lopuksi elämäsi näkyvin tai siis haisevin asia on jatkuvasti läsnä, eikä siihen ole mitään parannuskeinoa, niin miksi ei huumorin keinoin asiaa hyväksyisi?
Joku voisi ajatella, että syöpää sairastava ei voi vitsailla syövästään. Voi (tästä kiitos erään syöpäsairaan naisen mahtavalla blogille, jossa hän humorillisesti viittasi tupakointiinsa siten, että mikä on pahinta mitä voi tapahtua, sairastun syöpään?). Kaikkien ei ole pakko, en pakota tähän, mutta jossain vaiheessa kun ongelmalle ei mitään voi, yksi tapa hyväksyä se on huumori. Tämä "paskapariskunta" vitsaili jatkuvasti paskojen koostumuksistaan ja hampaita pestessään vaihtelivat kertomuksia, tuliko päivällä papanoilla vai ilman. Oman suoliongelman kanssa vähän sama. Tästä syystä jauhan paskasta jatkuvasti. Ei ole mitään koprofiliaa tai muuta, vaan sitä, että kun suolivaivat ovat aina "läsnä" tai ainakin lähistöllä leijumassa, niin asiaan ei vain voi suhtautua enää murjottaen. Totta vitussa mä haluaisin toimivan suolen, mutta kun sitä voi saada, niin mieluummin pieren ja nauran kuin kärsin suolikivuista ja itken. Yritän toki pitää tietyn kohteliaisuuden pierujeni kanssa, mutta joo, piereskelin ensitreffeillä enkä edes hävennyt. Kävin vain varapyyhkimässä pyllyn kesken kaiken, kun en ollut varma tuliko yksi pienen varren kanssa. Ei tullut.
Paras lukemani "kirja" on Paskapokkarin (kyllä, löytyy esim. Suomalaisesta) se osuus, jossa ihmiset kertovat omista kokemuksistaan. Noin muuten kirja on vähän kuivahko kokoelma tiedettä ja historiaa, mutta hersyvimmät naurut tulee ihmisten välillä aika kipeistäkin kakkakokemuksista. En spoilaa niitä, ostakaa kirja, mutta ideana kakkapäiväkirja olisi ihan mahtava. Etenkin kun olen kaupassa nähnyt jotain oksettavan amiksia panopäiväkirjoja, niin kyllä samaan hyllyyn kakkapäiväkirjakin mahtuisi! Toinen ehkä vähän kiltimpi variaatio olisi vessavieraskirja. Siellä voisi kirjoittaa mitä mieleen tulee ja vaikka vertailla kakkelin koostumuksiakin.
...jatkuu osassa II