IRC-Galleria

Noniin, nyt alkaa vähitellen krapula helpottaa lauantain reissuilta. Hauskaa kyllä oli, vaikka näin vanhimmiten nämä krapulat ovat ihan taianomaisen karmeita. Ja vaikka krapula itsessään ehkä huomen aamuna on jo poissa 3 päivää juomisen jälkeen, krapulan aiheuttamat iho-oireet, turvotus ja lihominen eivät katoakaan hetkessä.

Lähdin siis lauantaina vielä baariloiseen illalla. Kello oli jo paljon ja en jaksanut kävellä, joten menin toiseksi lähimpään. Se on yleensä vähän vanhemman väen ja romanien kansoittama karaokebaari, jossa kanta-asiakkaat _eivät_ osaa laulaa. Kyseessä ei kuitenkaan missään nimessä ole räkälä, vaan päinvastoin, hieno ja kallis s-ketjun omistava paikka. Oikeastaan paikka onkin vähän väliinputoaja tuon takia. Liian kallista, että kehtaisi mennä juoman takia ja karaoke pilaa mahdollisuudet vain istua siellä. Silti aina käyn. En tiedä miksi. Kai tykkään kiduttaa itseäni. AIKUUIIINEEEN NAAAINNEEEN MÄÄ OOOONNNNN!

Tein tyypilliset, eli istuin yksin pöydässä ja join. Sit kävin lehden ja join toisen. Kolmatta hakiessa baaritiskillä oli jo vanhempi miekkonen ja juttelin sille jotain randomia ja sitten baari meneekin jo kiinni ja juttu luistaa ja yhtäkkiä tajuan olevani miehen kellarissa jatkoilla :D Ei ole ihan hirveästi illasta muistikuvia, paitsi että puhuttiin niitä näitä aika pitkään ja hän ei meinannut uskoa, että olen hetero. Lopulta heräsin ulkovaatteet päällä eteisestäni. Jeij! Nukkumaan!

Krapula oli sitten aika mourea. Oksensin ekaa kertaa tässä kämpässäni, joskin vain kerran. Olo oli oikeastaan niin paha, että kävin myös ekaa kertaa täällä asuessa lainaamassa leffan. Ei vain voinut olla koneella. Pick of destiny oli hieman plusu Jack Blackin leffaksi ja käytännössä pelkkä kokoelma vanhoja jo sarjassa tai musiikissa esitettyjä vitsejä, mutta silti höräytti. Ja onhan JB söpö kuin mikä, etenkin hänen huuliparta. Grau.

Liitän oheen oranssin pusukuvan. Shadappa your mouth and kiss me! Eat my weed! Come clean my livingstone!
%) Jeaaahh... Kissanpennut ne laulaa, joku kantaa kaulaa, shumlalaa.

Tein kandityötä sen minkä ennätin ja sit kiirehdin kaupungille katsomaan ilotulitusta. Tarkoitus oli tulituksen jälkeen käydä vielä kirjastossa korjaamassa kirjaviitteitä, mutta sepä oli tietenkin kiinni. Vitutti. Vitutti myös se, että miten ei voi mistään kaupasta löytyä pahvisia lehtikoteiloita? Olen löytänyt yhden (1) koko kaupungista ja se oli Tokmannilla. Harmi vain, ettei siellä ollut enempää kuin tuo yksi kappale ja sekin oli piilotettu hyllyjen taakse jemmaan. Etsinkö minä niitä ihan vääristä paikoista vai mikä helkkari on, kun ei myy normikaupat, ei Tokmanni, ei Tiimari, ei Suomalainen, ei krääsäkaupat.

Tulitus oli kiva, joskin siinä kävi ilotulitusten perusongelma: se muuttui tylsäksi. Joku laki varmaan rajoittaa käytetyn ruutimäärän, jonka takia on mahdotonta tehdä tärykalvot irtirepivää paukkua. Tästä syystä on myöskin mahdotonta kokoajan lisätä tehoa, jos siis haluaa tulituksen kestävän pitkään. Itse tosin enemmän tykkäisin lyhyestä, max 3 min tulituksesta, joka muuttuisi kokoajan paremmaksi ihan lineaarisesti. Lopussa sitten pamahtaisi niin iso pommi kuin laki ja rahat sallii. Lisäksi ilotulitus ei ole ilotulitus, jos taustalla ei soi isoista kaiuttimista klassinen musiikki. Muistakaa tämä, kunnat! Vihaan niitä ihmisiä, joiden takia ilotulitukset pitäisi kieltää, kun afrikka, vanhukset, köyhät, Jokelan ammuskelu ja ties mikä. Ääääh, tylsää! Kun tulitukset budjetoidaan järkevästi etukäteen, niin se budjetti myöskin sitten käytetään. Ei mitään vammaisia "no ei me ammutakaan" pyllyilyjä. Kaupunki tulittakoon ja siviilit jättäköön ne helkkarin papaatit ostamatta, niin luonto ja ne mummotkin kiittäisi. Jonkinlaista nykyaikaa myös kuvastanee se, että kaupungit jättävät kilvan uuden vuoden ammuskelut väliin, mutta joulukauden avajaiset saavat aina pomminsa. Eeeh? Noh, toisaalta hyvä, uutena vuotena jos joutuu baariin, niin ei enää tartte itkeä sitä, ettei näe tulituksia, kun niitä ei ole.

Tulitusten loputtua kyllästyin vinkumaan sitä, ettei ole koskaan kivaa ja yhyy ja jne ja menin baariin. Jeij! Eikun sisälle vain ja kaffe + iso olut mukaan. Alussa vähän pelotti, kun paikalla oli paljon tosi kännisiä urkkapoikia ja he voivat olla arvaamattomia, etenkin siinä tilassa. Onneksi vähitellen se juoma alkoi vaikuttamaan itseenkin ja oli kivempaa. Palelti ihan saatanasti, koska olin onnistunut kylmettämään itseni vähän ulkona ja kylmä kalja ei sisusta hirveästi kuumota, joten tärisin kuin haavanlehti koko parituntisen, mitä kahta olutta join. Niin, kahta, tilasin sitten toisen kun Simpsonitkin alkoi ja halusin kattoa.

Outoa oli se, miten kaksi isoa tuoppia eli normikaljoiksi muutettuna kolme annosta toi sellaisen olon. Vessassa silmät jo sirritti, kaikki hymyilytti, kauppakäynti oli aika vaikeaa, kun ei oikein osannut ajatella ja taisinpa kerran vähän horjahtaakin. Silmät olivat puolitangossa ja suu hymyili kuin vähämielisellä. IHANATA! Pitkästä aikaa oli sellainen olo, että kaikki oli kivaa ja turhat murheet olin heittänyt pois. Näin jopa baarissa eniten nuoria ihmisiä viikkokausiin, eli jopa 5! Tuntui ihan juhlalliselta.

Nopeasti nousee, nopeasti laskee ja tällä hetkellä onkin laskutylsyys menossaan. Harmi kun piti ennättää kauppaan ja tulla kotiin, koska tämä viilinkin nyt katoaa. Jääkaapissa on lisää juotavaa ja tänään voisi juoda, kun olen ollut taas jokusen viikon juomatta, mutta valitettavasti juomisesta tulee hyvin passiivista. Riehakkuuskännejä en ole saanut vuosiin, viimeisin oli varmaan joskus exän kanssa pikakännit, jolloin jopa tanssin baarissa. Yleensä känni on aina passiivinen, eli kaikki laiskottaa hirveästi. Ja mikäs siinä, kiva on vain juoda ja öllöttää käsi housuissa, mutta ei yksin. Passiivisuuskännit kotona ennen baaria onkin aika paha yhtälö, koska ei millään jaksaisi lähteä baariin ja kun lopulta jaksaa, siellä juo yhden ja tulee pois. Jos sen sijaan joisi ne kännit kokonaan siellä baarissa, niin passiivisuus ei haittaisi, kun olisi jo paikan päällä. Lisäksi menee vähän hukkaan tuhlata se hauskin nousukänni kotona, kun sen voisi myös pitää ihmisten ilmoilla. Rahapussi vain huutaa hoosiannaa juoda gänezit baarissa kokonaan :/


Jeij! Ruoka on valmista. Chilimakkaraa, pekonia, höyrytettyä parsakaalia ja miniporkkanoita. Täältä tähän, hetkeksi.
Aamupäivämerkintä.

Piti mennä aamuksi työpaikalle tekemään kandityötä, kun en kuitenkaan saa kotona aikaisin. Heräsin kyllä melkein ajoissa, vain 1.5h myöhässä, mutta aamupalaa syödessä motivaatio lähteä mihinkään katosi täysin ja se korvautui iiiihanan kutkuttavalla JEIJ-tunteella. Tuo tunne tulee silloin, kun on nukkunut tarpeeksi ja innostuu uusista asioista. Innostuin sijoittamisesta ja vanhojen FF:ien pelaamisesta ilman emulaattorihuijausta. Innostuin myös siitä, että hyvin masteroidulla levyllä stereoni kuulostavan ihan helvetin hyviltä! Tietokonepöytä on akustisesti täysin vammaisessa kohdassa, joten vaikka olisi miljardin vehkeet, musiikki kuuluu sinne latteasti. Mutta kun pistin vähän volyymiä ja menin siihen pisteeseen seisomaan, mihin kaiuttimet on suunnattu, niin oij! Jeij! *hoil* Satuprinseeesss-saaaaaaa sää et saaaaa, satupriinnssseesss-saaaa.... *hoil*

Laulan, tanssin, läimin pyllyäni, itken ja hupaistelen. Ihana aamu. Harmi vain, että tälläinen aamu tulee juuri silloin kun pitäisi tehdä jotain "oikeasti tärkeää". Äääh :<<
Tästä tulee nyt nopea, kun nukuttaa ja unohdin koko jutun.

Piti vain sanomani, että McDonaldsin mainokset ovat ihan mahtavia. En muista, ovatko ne aina olleet, mutta ainakin brändi erottuu edukseen verrattuna oksettavan jenkkiläisiin mainostajiin, kuten coca-colaan (ja siten myös fantaan).

"Kolme rumaa teroa" mainokset ovat aivan uskomattoman nerokkaita. "Voi se olla mieskin" homoviittaus hekotuttaa vieläkin ja "Siellä oli jotain apinoita toppa..." juttu on niin uskomaton, ettei voi tajuta, että kyseessä on jäyhä ja iso mäkkäri, eikä mikään pieni ja nuorekkaampi firma. Osa noista mainoksista ei toki ole sit niin hauskoja, mutta ei kai niiden kaikkien tartekaan olla. Happy meal -mainos on sympaattinen ja se eka tätä sarjaa jonka muistan, jossa aterian lisukkeeksi sai itse valita mitä ottaa ja lopun pähkimisen jälkeen valintana oli ranskalaiset ja kokis oli jotenkin niin perussuomalaista.

Oli jotain muitakin hassuja mainoksia, mutta unohdin ne taas. Koko viikon ollut hirveästi asioita, joista on pitänyt aina kirjoittaa, mutta kun tässä istun, ei mitään muistikuvaa mitä ne oli. No okei, nämä kaksi muistin. Haluaisin olla nainen, jotta voisin käyttää säärystimiä. Jalkani eivät kestä jostain syystä oikein kylmää. Intissä tämä vaiva tuli ja siitä lähtien on ollut ongelmana etenkin kylmän lattian kanssa. Villasukat ovat ok kotona, mutta niitä ei voi käyttää kenkien kanssa. Ohuet/normaalit sukat ovat muuten kivat kävellessä, mutta kengän ulkopuolelle jäävä osa paleltuu kuin ankka. Jos taas laittaa jotkut paksut sukat, sitten jalat hikoilee koko päivän. Pitäisi siis pystyä käyttämään ohuita sukkia ja estämään nilkkojen paleltumisen ja kivut jollain muulla lämpimällä. Jos joku sanoo, että kuka niitä nyt näkee, jos käytän jotain yksivärisiä, niin ei se niin toimi :D En mä malttaisi mitään mustia käyttää farkkujan alla, vaan ostaisin tietty vaaleanpunamustaraidalliset ja pitäisit niitä housujen päällä :P

Toinen juttu on se, että mä alan vähitellen oikeasti kyrpiintyä tähän kylään. Normaalina päivänä näen 1-2 nuorta (nuori = alle 30-vuotias nainen, muttei lapsi). Työmatkalla tulee vastaan mummoja. Töissä on vain keski-ikäisiä ja pari kolmekymppistä insinööriä. Kotimatkalla vastaan tulee mummoja. Siinä se. Ei kotoa tule lähdettyä mihinkään kun ei ole kavereita täällä ja vaikka tulisikin, niin ei se kaljan kittaaminen yksin baarissa aja samaa asiaa kuin se, että KADULLA KULKISI PERKELE IHMISIÄ! En tiedä keskittyykö ihmismassa johonkin paikkaan johon en ole törmännyt vai eikö tässä kaupungissa uskota kävelyyn. Pyöriä ei ainakaan näy enää missään ylipäätään, joten kai kaikki kulkee autoilla. Hoah.

Osin myös tästä johtuen parin viikon hyvä putki alkaa rapista. SMG-Hölmö rakkaus -indikaattorilla mitattuna "masennukseni" on palaamassa. Tuo SMG-Hr mittari onkin varsin tehokas ja yksinkertainen. Siinä pistetään kyseinen biisi soimaan ja tarkastellaan itkutasoja. Jos koko biisin voi kuunnella itkemättä, ei ole yhtään masentunut. Jos taas tirahtaa pieni itku "...housun napit avataan..." kohdassa, kyseessä on perustila. Minun mittapuulla jeij, mutta oikealla mittapuulla ei niinkään. Tähän voi kuitenkin olla tyytyväinen. Jos biisissä itkettää edellisen lisäksi ne "muistatko miltä tuntuu" kohdat, kyseessä on lievä alakulo. Jos koko biisi itkettää alusta loppuun, kyseessä on minulle tyypillinen huon olo. Siinä vaiheessa kun ensimmäinen sekunti biisin alkua saa aikaan hillittömän "GÄÄÄÄÄ" kohtauksen tai kun pelkkä sanan Hölmö tai Rakkaus saa aikaan itkua silmistä, ollaankin kohtalaisen pohjalla. SMG-Hr -mittarilla olen "muistatko miltä tuntuu" kohdassa, eli lievä alakulo. Harmi, koska vielä pari päivää sitten olin tuossa täydellissä pisteessä :<

TAHDON! Tah-don. Tahdon:
- Kotibileet, jossa on minulle tuntemattomia ihmisiä (ja osa tuttuja). Järkätkää, kutsukaa!
- Ihmisten ilmoille ja helvettiin täältä amiautojen valtakunnasta
- Vapaaehtoistöihin ulkomaille
- Polttaa taas tupakkaa
- Juoda ja maata uima-altaassa
- Kavereita, IRL-kavereita, IRL-kavereita tältä paikkakunnalta
- Kandityön valmiiksi, ettei sen kanssa tartteisi helvetti enää tahkota.
- Tahdon mahdollisuuden säätää kämpän lämpötilan muuksi kuin "jäätävän kurkkuun koskevan kylmäksi" tai "tuskaisen pääkipumaisen kuumaksi"

Tahdon!

Oho, ei tästä tullukaan lyhyt.
Tauko oli lyhyt.

Aamulla töihin pakkasessa kävellessä tuli mieleen, että miten ihanaa olisi olla vaatesuunnittelija! Ei, en osaa suunnitella vaatteita, enkä kuvittele lyöväni niillä rahoiksi, enkä edes osaa piirtää vaatteita, kuten ylläoleva kuva sen todistaa. En minä itse niitä edes kasaisi, kertoisin vain jollekin, millaisia tekee ja vahtisin, tuleeko niitä oikeanlaisia. No mitä kivaa siinä sitten olisi? Se, että saisin pukeat mallit suunnittelemiini vaatteisiin >:D

Yllä onkin upea ensimmäinen luomus Hello Panda (kyllä, trademark on jo käytössä, ei puututa nyt siihen) mallistooni. Yksivärisellä tussilla on hankala saada muuta kuin mustaa taululle, mutta kyseessä olisi siis raitapoolovillapaita, jonka etumuksessa olisi suloinen goottipandan *) kuva. Rohkeammassa mallissa pandan silmät voisivat olla rintojen kohdalla, kiltimmässä vähän ylempänä. Tärkeintä vaatteessa olisi sen lämpöinen pehmeys, raidallisuus ja tyttömäisyys, jota kautta tulisi myös söpöys ja seksikkyys. Ujontuhmaa.

Huomatkaa myös upea vekkihame, goottipandalogolla *). Settiin kuului myös raitasukkahousut goottipandakuvioilla *) ja säärystimet goottipandan *) kera, mutta koska lopputulos näytti vankilapyjamilta, kamera sensuroi ne pois.

Voinkin yhdistää tämän vaatesuunnitteluintoni toiseen epäsalaiseen haaveeseeni, eli raitasukkahousujen (netti)kaupan perustamiseen. Miksipä tyytyä vain niihin, voisin myydä kaikkea kivaa ja raidallista tuolla ja lisäksi omaa vaatemallistoani. Firman nimikin on jo valittu, Stripetease! **)

Raidat ovat ikuisesti muotia ja/tai aina niille löytyy ostajansa ja tällä hetkellä muutenkin neuleet menevät pitkästä aikaa taas kuin kuumille kiville ja ehkä tuohon harmaaseen väriin ollaan jo kyllästytty, joten minulta saisi kivaa raitaa tilalle.

Selkäni tappaa minut.

*) Kuvan panda ei välttämättä goottipanda.
**) Jos varastat firmani nimen, joudut epäonneen. Jos lähetät tämän viestin viidelle, ihastuksesi suutelee sinua ja varastaa sinulta pinnin. Tapaat ruskeasilmäisen komistuksen ja teiltä löytyy yllättävä yhteinen puheenaine. Taloudellisesti tulet olemaan loppukuusta ahdingossa, säästä nyt!

Luova taukoTiistai 27.11.2007 00:47

Näistä kirjoituksista alkoi tulla taas jo niiiiiiin pitkiä, että nyt pidän pienen luovan tauon ja lyhennän ajatuksiani.

Sen vain mainitsen, että söin hieman kaalia ja nyt pierettää. Kiinankaalia siis, possunsuikaleiden kera. En edes tiennyt, että kiinankaali sopii lämpimään ruokaan. Sopii näemmä.

Haaveilen valkovaaleanpunaisesti Hello (true evil) Kitty paidasta, jossa Kittyllä olisi corpsemeikit. Tai ehkä sopivampaa olisi Hello Panda -paita. Tahtoisin myös paidan, jossa edessä olisi Hello Kitty ja takana Bye Kitty ja Kittyn kakkelipylly.

Laihdutan taas. Kaivoin jo keittiövaa'an kaapin perukoilta ja kävin kirjakaupassa. Ruokavalio oli vain pikkuhiljaa hiipinyt kohti sitä "paljon mössöä ja vähän vielä päälle" asenetta. Ymmärrettävää sinänsä, että ei aina jaksaisi mitään hirveitä gourmeita kokkailla, kun on kiire, mutta sitä mössöä tulee sitten syötyä hillittömästi, kun se ei oikein täytä aisteja ja henkistä nälkää, eikä mössöä kehtaa syödä vähää, toisinkuin jotain hankalammin tehtävää.

Vingutin vielä korttia Yves Rocherin nettikaupassakin. Helkkari, tänään on tuhlauspäivä.

Aaveratsiointi ja pelotushakeiluLauantai 24.11.2007 23:30

Ihqusta Katso-lehdestä näin vinkin, että tänään tulisi Jimiltä Haamutiimi niminen ohjelma, jossa (amatööri)haamumetsästäjät tutkivat paranormaaleja ilmiöitä. En hirveästi sarjasta odottanut, ihan jo siksi kun tuli Jimiltä, mutta oli ennakko-oletuksiin nähden paljon parempi. Ihan puhtaasti ohjelmallisesti ihanan piristävää oli se, että se 45 minsaa oli täyttä asiaa. Ei muisteluita, eikä preview-pätkiä (paitti seuraavasta jaksosta). On nimittäin ihan helvetin rasittava katsoa jotain 4D-paskaa tai perus-Jim-"dokumentteja", kun niissä näytetään 5 minuuttia asiaa, sitten muistellaan 10 minuuttia sitten kerrottua ja lopuksi näytetään esimakua tulevasta. Tämän jälkeen pari minuuttia asiaa, sitten vähän muistelua, sitten esimakua. Yleensä myös koko ohjelmaa mainostetaan jollain pätkällä sarjasta, jossa on juuri tapahtumassa jotain dramaattista ja tätä samaa pätkää sitten veivataan koko ohjelman läpi, muttei välttämättä siihen saada mitään vastausta. Tyyliin mainoksissa ja 20 kertaa ohjelman aikana näkyy: "Näin tulipallon tipahtavan metsän laidan taakse ja kun tulin katsomaan, näin jotain mikä muutti elämäni!". Sitten sekunti ennen ohjelman loppumista vähän kuin unohdettuna mainitaan, että ainiin, tässähän oli tämmönenkin, niin se löysi sieltä natsipoliiseja ja reportterin ja hänen elämänsä muuttui, koska hän myi tarinan ja sai rahaa. AAARGH!

Hoho, ajatus katkesi. Niin siis tässä sarjassa tuollaista ei ollut. Sen sijaan miinuspuolena oli se, että ainakin tässä ekassa jaksossa todella vähän oli sitä itse kummitusmetsästystä. Ymmärrettävää toki, kun pitää vielä henkilöitä pohjustaa, toivottavasti tämä muuttuu. Se kaikkein isoin vika toki kuitenkin se, että heidän tutkimustavat ovat pölhöjä. Onneksi mukana ei ole mitään hörhöjä, jotka heti julistaisivat ovella, että tämä on varmaan Xanfor-demoni, olen lukenut siitä ja ullakon aura oli selvästi punainen ja tukkoinen, joka kertoo hengistä. Itseasiassa tässä onkin syy, miksi rakastan X-filesiä ja vihaan Supernaturalia. X-Filesissä on tuntemattomia asioita, joita ei pitäisi olla, eikä niitä uskota kunnolla lopussakaan. Supernaturalissa taas on ihan selviä demoneja, joilla on nimet ja muuta paskaa. Eih. Kaikki on pilalla, jos niistä tehdään arkipäivää ja jätetään kokonaan pois se "Ei näitä pidä olla olemassakaan" -aspekti.

Taas karkasi. Tässä niiden henkien olemassaoloa tutkittiin fysikaalisten menetelmien kautta. Hyvä. Harmi vain, että ei ne menetelmät tietenkään kerro sitä, että kyseessä olisi haamuja. Koko asetelma oli väärä: "Jos emme saa selitettyä jotain ilmiöitä tieteellisin keinoin, se tarkoittaa yliluonnollisen läsnäolon todeksi". Väärin. Ei tarkoita. Homma kusikin siinä, kun he nauhoittivat nauhureilla ääniä talosta ja jälkikäteen löysivät sieltä sitten selviä sanoja ja tekstejä. Todella pelottavaa, mutta tuo ei todellakaan todista yhtään mitään yhtään mistään.

Pakko kuitenkin myöntää, että minä en tykkää liian kravaattikaulaisesta tutkimustavasta. Tutkisin itsekin asioita juuri tuolla ajatustavalla, että jos sitä ei voi selittää, se on totta (kun oikea tapa on vain niinpäin, että joku asia on totta vasta kun se on selitetty, joskin se selitys voi olla sellainen, jota ei tällä hetkellä ole vielä yleisesti tajuttu). On nimittäin rasittavaa se, että jos kummituksia olisi oikeasti olemassa, niin todella todella harva kummitus koskaan saisi tehtyä mitään sellaista, jota uskottaisiin, koska aina ne asiat voisi selittää muuten. Jos poltergeist viskaa kattilan seinään, sen voi selittää liikenteellä. Kyllä, niin voi, muttei se tarkoita, että liikenne olisi aiheuttanut sen. Tietysti kun maailmassa on katsiljardi selittämätöntä asiaa, niin on pakko karsia ne epäselvät ja selitettävät tapahtumat ja keskittyä vain niihin, joita ei voi selittää, koska todennäköisyys löytää oikeasti selittämätöntä näistä on suuri. Ongelma on vain siinä, että amatööreillä ei ole tieteellistä lähestymistapaa ja/tai laitteita järkevään tutkimiseen ja oikeat tutkijat eivät tutki koko alaa, koska se on tieteellinen itsemurha. On siis mahdotonta saada mitään todisteita yliluonnollisesta, kun kukaan ei edes yritä sitä todistaa.

Helvetti, ei tää nyt onnistu, unohdin taas mitä piti sanoa. Ääsh. Kattokaa itse, joka lauantai Jimiltä 20.00.

Edellisestä aiheesta sitten asiaan, jota olen miettinyt jo vuosia ja tänään lenkillä haaveilin lisää. Haluan nimittäin "spookyhuntingiin", eli aiheuttamaan itselleni pelottavia tilanteita. Tämä ei ole mitään kummitusmetsästystä, koska en todellakaan edes halua törmätä kummituksiin, haluan vain mielikuvituksen ja sopivan miljöön avulla pelätä, mutten liikaa. Helpoin esimerkki nukkua yö ränsistyneessä talossa, jossa on paljon rikkoutuneita nukkeja (aaaaargh, pelkään niitä ihan hirveästi). Ei se ränsistyneisyys ja rikkonaiset nuket tietenkään tarkoita mitään yliluonnollista, mutta siellä pelkäisi ja mielikuvitus tekisi tepposet. Tuo olisi ihan liian extremeä minulle, mutta nyt tiedätte sen idean.

Harrastin tätä jo yksinäni pienemmässä mittakaavassa pari vuotta sitten kun asuin Lappeenrannassa. Lähdin alkusyksyllä lenkille siinä vaiheessa, kun aurinko oli juuri mennyt puiden taa ja aukeilla oli vielä valoisaa, mutta metsässä alkoi jo hämärtymään. Valitsin yhden tietyn noin 8 kilometrin pituisen lenkin, joka kiersi pienempiä teitä ja meni välillä metsän keskellä, osan matkaa pururadalla ja muutama lyhyt matka pienien polkujen läpi. Se oli hyvä reitti ihan kävelyä ajatellen, koska se oli kuitenkin koko matkalta avonaista tietä/pururataa/polkua, joten ei tarvinnut rämpiä missään ja hiekkatiet eivät tapa polviani ja sääriäni kuten asfaltti. Valitsin reitin siten, että lähtiessä ja vielä hieman valoisan aikaan kuljin ensin metsäpolkua pienelle tielle, joka kulkee metsässä ja välillä on avonaisia peltoja. Tämän jälkeen tullaan siirtolapuutarhaan, pari pientä polkua ja sitten vanhalle asfalttitielle, joka on edelleen käytössä, mutta lähes hylätty. Tämä kulkee aika metsäisessä maastossa, kunnes siirryn pururadalle järven rantaan ja rannan loputtua kerrostalojen takaa vielä lisää pururataa, autiotalon ohi ja lopulta takaisin kotio. Mukava lenkki noin ylipäätään.

Pistin mp3-soittimen korville täyteen iloista musiikkia ja lähdin kävelemään ja kokoajan vähän tahallani ajattelin pelottavia, mietin mahtavia kauhuleffojan aiheita ja vähän ylikorostuneesti kiinnitin huomiota valoon ja ääniin ympäriltä. Alussa matka meni kuten päivälläkin, mutta tuolle metsän keskellä olevalle tielle saapuessani pimeys alkoi olla metsän keskellä jo aika synkkää. Pellolle saapuessa tuli aina valoisampaa, mutta pellolla seisoessa ja katsoessa tiessä olevaa mutkaa, joka menee metsän sisälle, näki jo sen hämäryyden kuin leijuvan seinänä jossain kohden teitä. Hylätyllä asfalttitiellä alkoi olla jo hämärää ja oli vaikeuksia nähdä yksityiskohtia. Kun saavuin pururadalle järven laitaan, aurinko oli jo laskenut ja jäljellä oli enää järveltä tuleva harmaa kajo. Tämä on valona inhoittavin, koska vaikka kiitos kesän aina näkee eteenpäin, niin näkökenttä on jotenkin haalean harmaantunut ja värikylläisyys vähenee. Jos tässä valossa joku kävelee kirkkaan valkoinen paita päällä, se valkoinen hyppää esille näkökentästä. Voitte siis uskoa, että kun noin 500 metrin suoran päässä näkyi jotain valkoista leijumassa näkökentän laidalla, piti laittaa musiikkia kovemmalle ja kiristää kävelytahtia.

Sitten se loppuhuipennus. Vaikka pururadan loppuosassa matkaa asfalttitielle oli noin 5 metriä lähimmillään, niin silti siinä välissä oli metsää, että radalla pysyi pimeys. Autiotalo on niin kummitustalon näköinen kun vain voi olla ja koko reitin karmein kohta tulee autiotalon kohdalla, kun vasemmalla puolen on autiotalo, oikealla puolen on pieni vähämetsäinen alue, jolloin aukean kajo pääsee valaisemaan vähän kohtaa ja suoraan edessäpäin on jyrkkä lyhyehkö lasku ja synkkenevä metsä. Tästä tulee sellainen efekti, että näyttää kuin siellä suoraan edessäpäin olisi täysin musta luola, johon syöksytään. Kun puut vielä muodostavat siinä kohden hieman holvimaisen rakenteen, niin näyttää kuin laskeutuisit peruskesäyövaloisasta mustan portin läpi täydelliseen pimeyteen puiden keskelle. Tässä vaiheessa pulssi nousi mittarin mukaan aina päälle 170 jo kävellessä ja mp3-soittimen äänenvoimakkuus alkoi olla tyyliin "KOVALLA", ettei vain kuule ympäriltä mitään. Harmillisesti tai onneksi tuon viimeisen syöksyn kohti pimeyttä reissu onkin ohi ja oma kerrostalo näkyi jo. Höh. Noh, pitäähän matkan loppuakin ja tässä vaiheessa alkoi olla jo niin pimeää, että koko viehätys alkoi lenkistä katoamaan, koska kaikkialla oli yhtä pimeää, eikä enää valoeroja tullut. Lisäksi en halua oikeasti pimeässä kulkea metsäteillä, koska nilkkani ovat minulle kalliit.

Se mitä minä nykyään haluaisin olisi sama idea, mutta ilman lenkkiä. Tahtoisin lähteä järkevään aikaan (kevät-syksy) jonnekin luontoon mäelle, laaksoon, tms, jossa kulkee käveltäviä polkuja ja jotka noin jo luontoa ajatellen tuntuvat viehättäviltä paikoilta. Aina vain plussaa, jos siellä on jotain uhrikumpuja tai muita vanhan kansan pelottavia paikkoja. Lähtisin reissuun iltapäivällä teltan ja kameran kanssa. Mielellään en yksin, vaan haluan jonkun pitämään minua kädestä ja pelkäämään kanssani pahimpaan aikaan. Kävelisimme hitaasti kohti määränpäätä, räpsisimme hyvällä kameralla otoksia ja pitäisin päiväkirjaa reissusta nauhurille puhuen. Psyykaisimme ja pelottelisimme toisiamme, ottaisimme ehkä vähän evästä matkalla (pari kaliaa ok, muttei kyse ole ryyppyreissusta, vaikka sellaisenkin tahtoisin joskus metsään). Jossain vaiheessa tulisi sitten se ihana pimenevä ilta, pitäisi tarkemmin katsoa mihin astuu ja kuvista tulisi hämärämpiä. Lopulta sitten pimeyden laskeutuessa olisimme pelotelleet toisiamme lisää, huudahtaisimme aina kun näkisimme jotain outoa metsässä ja antaisimme kauhun lyödä vähitellen yli. Kuvat alkaisivat tässä vaiheessa olla jo kamalia vääntyneitä puita tai painostavassa mustuudessa olevia yksittäisiä kiviä. Nauhuripäiväkirjan otokset olisivat hätääntyneempiä ja tässä vaiheessa kiroaisi, kun kaljat on jo juotu, niiden avulla kun voisi vähän pelkoa poistaa. Silti kokoajan, jos ei sitten ihan mene pakkotilanteeseen, ei sorruttaisi mihinkään loogiseen ajatteluun tai partioelämään, jossa katsottaisiin tähtiä ja purtaisiin heinää, vaan tuo pelottavuus on koko homman idea.

Kahdestaan haluaisin tuonne siksi, että yksin en ensinnäkään koskaan saisi aikaiseksi ja toiseksiin siksi, että minä en kestä hirveän suurta kauhua. Olen pilannut elämääni lapsena lukemalla noidan käsikirjaa (nyt tiedän miksi sitä ei olisi saanut lainata, snif) ja pelkäämällä pimeää, yöllisiä ääniä ja liikkuvia esineitä sen takia. En siis halua aiheuttaa ihan huvikseni itselleni sellaista traumaa, joka lisäisi tätä pelkoa, etenkin kun nyt viimeinkin noin 15 vuotta myöhemmin olen vasta ihan vuosi sitten pystynyt nukkumaan yöni ilman paniikkiin heräämistä. Tämä uusi kämppäkin on auttanut, koska täällä ei enää kuulu sitä KRIIK, PAMMM, TSÄTSÄTSÄ, GGRRRRRAAAA, HHHHHH, PAMMM, KLOKLOKLO ääntä läpi yön, mikä edellisessä kämpässä kuului. Tiedän lämmön laajentavan ja valojen sammuttua monikin laite sammuu ja supistuu, jolloin materiaalit paukkaa, mutta kun ei tuokaan tuntunut täysin selittävän sitä melua. Se kun alkoi vasta kun valot sammutti, eikä esim. silloin kun sammutti koneen.

Kaveri-pelko-aargh reissun lisäksi toki saman voisi tehdä romanttisena versiona, eli pelkäämisen sijaan siellä teltassa voisi sydän hakaten tehdä jotain muuta, jolla pelkoa vähennettäisiin. Molempi hyvä.

Ilmottautumisia otan vastaan.
IH-MI-SI-Ä! PERKELE! IHMISIÄ! KAIPAAN IHMISIÄ!

Olinkin tänään ihan täpinöissäni, kun oli koulutuspäivä AMK:lla ja siellä oli IHMISIÄ! Siis nuoria ihmisiä, eli 50-vuotiata mahakkaita yritysjohtajia tai mummoja. Nuoria ihmisiä, joilla ei ollut kaljalippistä ja pilottia, vaan oikeita IHMISIÄ!

Herra siunaa, että alkaa vituttamaan tämä täydellinen sosiaalinen eriö ja se, ettei niitä ohikulkijoitakaan näe missään. Aamulla töihin, vastaan tulee mummo, varis ja 5000000000 autoa. Töissä on pari työkaveria ja muiden firmojen samanlaisia insinöörismiehiä ja rouvia. Sitten kotiin. Vastaan tulee kaksi mummoa, teini, varis ja 400000000000000 autoa. PERKELE! Vihaan näitä paikkoja, missä ihmiset ajavat vain peltilehmillään, eikä ketään liiku ulkona tai missään. Sitten kun tosiaan työpaikan puolesta ei ole mitään katseltavaa ja ei sitä kotisohvalle päästyään osaa, uskalla ja kykene lähtemään mihinkään, niin siinäpä on. Ainoa paikka nähdä ketään on kaupat ja tulee kalliiksi bongailla siellä ihmisiä :D

Pienessäkin kaupungissa asuminen olisi ok, jos olisi sosiaalinen elämä tai jos olisi työpaikassa, jossa näkisi väkeä. Kaupan kassalla, vaikkei se työ insapisikaan yhtään, näkisi ihan hirveästi erilaisia naamoja. Ihanaa. Toki monessa muussakin työssä niitä näkisi ja jopa se insinööristyökin kävisi, jos olisi sellainen työpaikka, että joko olisi paljon omaa väkeä mitä katsella ja se vaihtuisi usein tai sitten olisi näkymät ihmisvirtaan.

Tämä avautuminen tuli siitä, kun siellä AMK:lla täpinöinnin jälkeen iski sosiaalinen olo. Tietenkin juttelin vain meidän ryhmälle, mutta tuli yhtäkkiä hirveä hinku karata baariin ja jutella kelle tahansa. Jeij! Harmi vain, että kolmelta ei voinut oikein baariloiseen kävellä. Tai ei olisi edes voinut, kun oli sulispeli illalla tulossa. Itseasiassa olisi ollut juuri fiksuinta vain kävellä baariin suoraan. Ei siellä olisi tarvinnut yöhön asti perseitä vetää, vaan kerrankin suoraan hyvillä fiiliksillä mennä, eikä ensin kotiin laiskistumaan ja sitten puoliväkisin räntäsateeseen siinä vaiheessa kun ei enää hotsita. Jäipä tekemättä. Kakkapyllyt.

Tämä oli päivän miete, muttei kevyt tapahtuma. Kevyt tapahtuma oli se, että hävisin suliksessa pistein 45-2 ja luulin sentään olevani tasoltani ihan siedettävä, jos en nyt hyvä tietenkään. Luulin väärin :D Ei jiisus. Opin sen, että jos sulkapalkokentällä juoksee, ei osaa pelata. Se oli niin totta. Vastustaja seisoi paikallaan ja teurasti minut kuin mamma possun.

Suurinta pudottajaa katsoessa ja läskejäni itkiessä (no hei, oon neiti, antakaa mullekin mahis ;) tuli mieleen, että olisi ihanaa, jos järjestettäisiin ihan oikeita "läskileirejä" ilman mitään typerää kilpailua. Läskileirien lisäksi olisi myös kaikkia muitakin leirejä, kuten itsetuntoleiri, sosiaalisuusleiri, kaverinhankintaleiri, jne. Ideana kaikissa olisi se, että leiripaikka sijaitsisi metsässä ulkona sivistyksestä ja siellä pakkotutustuisi uusiin ihmisiin ja opetus/treeni/mikälie olisi niin rankkaa, että tuloksia tulisi nopeasti ja kiitos oppien myös pysyvästi. Aivan takuulla monikin maksaisi hunajaa siitä, että pääsisivät vaikka 6 viikon leirille, jona aikana painoa putoaisi noin 20 kiloa. Itse maksaisin aika monta valuuttaa leiristä, jossa minut opetettaisiin takaisin sosiaaliseksi. Tonni olisi pikkuraha ihan jo sillä, että kiitos sosiaalisuuden voisi hankkia rahakkaampaa työtä ja tuon tonnin hankkisi kuukaudessa palkasta. Inttiinkin voisin palata joka kesä vaikka kuukaudeksi ihan vain siksi, että siellä saisi rääkätä itseään, pakkotutustua muihin ja kärsiä vitutusta yhdessä. Ette varasta mun ideaa!!

Loppuun vielä näin perjantai-illan kunniaksi hieman marmatusta pornosta. Yhtäkkiä alkoi ihan sairaasti taas ärsyttämään perus-hc ja ne videoiden kuvaukset jo kertovat homman nimen. "Kiimainen Pete iskee kolme tiukkatussua pikapanoille". GAAAH! TYLSÄÄ! EI KETÄÄN KIINNOSTA KIIMAPETET JA PIKAPANOT! ARGH! Sitten se toinen vaihtoehto, eli softcore, on tismalleen samaa typerää, alistavaa ja mielikuvituksetonta paskaa kuin hc, mutta ilman värkkejä. Se soft on tökätty just väärään kohden. Ei ne elimet haittaa, vaan se juoni.

Millainen olisi hyvä pornoleffa? Siinä saisi näkyä kaikki, eli mitään sensurointia ei tartteisi harrastaa. Turhaa mässäilyä voisi vähentää ja ihan oikeasti ei kiinnosta nähdä vain pelkkiä elimiä, joten se kameramies voisi ottaa pari askelta taaksepäin. Näyttelijät? Ihmisiä kiitos. Ei tartte olla sellupyllyamatöörejä, eikä mua joku isotissinen blondi haittaa, mutta olisi toki kiva jos ne ihmiset olisivat erinäköisiä. Käytännössä normaali saippuasarjameininkin kelpaisi, eli ihmiset näyttävät tavallisilta ja toisistaan erottuvilta, mutta silti kaikki epärealistisen hyvännäköisiltä.

Sitten se tärkein asia: NÄYTTELIJÖIHIN SAMAISTUMINEN! Jos leffassa päähenkilö ei voisi vähempää kiinnostaa, niin ei leffa voi olla hyvä. Sama ongelma pornon suhteen. Ei pelkkä fyysinen mäntäakti inspaa ja ihmettelen, miten kukaan siitä tykkää, kun ne ovat vain ihmisolennossa kiinni olevia peniksia ja vaginoita. Minua kiinnostaisi se ihmisolento enemmän. Nämä "fantasia"pornoleffat, joissa tinamieheltä räpsitään suihin joka puskassa, ovat sitä samaa kakkaa, eli ei se juoni tarkoita jotain päälleliimattua taustakertomusta, vaan syytä sille seksille.

Esimerkki:

Huono leffa: Iso-Jarmo menee väärään hotellihuoneeseen, jossa kaksi "lesboa" räplää itseään. Iso-Jarmo antaa molemmille hoidit ja pizzamies syö lopulta pizzan. Pizzamies? Joo, se tuli kesken sisään ja hakkasi kaikkia pyllylle kädellä, joka on kai kiihottavaa.

Hyvä leffa: Liisa tulee uuteen kouluun ja tutustuu vähän huonosti ihmisiin. *sympatiat nousee* Liisa ihastuu poikaan, jota ei uskalla lähestyä. Liisa makaa kotona sängyllään ja masturboi haaveillen pojasta *söpön eroottista*. Liisa törmää koulussa toiseen tyttöön, joka on ihastunut samasta pojasta ja heistä tulee kavereita. He kertovat kahdestaan pojasta ja innostuvat masturboimaan ujosti toistensa nähden (ei, sisään ei tule pizzamies ja ei, he eivät lesboile). Jne jne

Niihin ihmisiin pitää samaistua ja erotiikkaa pitää olla muutenkin kuin vain perusseksinä. Erotiikaksi jo riittää se, että kamera kuvaa henkilöä aina, eli myös vesskäyntien, vaatteenvaihtojen ja masturbointien kohdalla. Jo ihan perus-Pentin elämä on kiihottavaa, jos sitä kuvattaisiin kokoajan kameralla ja leikattaisiin parhaat palat. Lisäseksikkyyttä saisi sitten vaikka vaatteilla (ei, ei miniminihametta ja läpinäkyvää paitaa, vaan jotain hieman eroottista ja vaikka rintsikoiden unohtaminen kotiin neuleen alta).

Jne jne

Olen marmattanut. Saatte pölliä idean!
Aloitetaan henkselinpaukuttelulla. Selailin kännykän kuvia ja huomasin, että olin kotona käydessä näköjään kuvannut muunmuassa palkintokaappiamme. Liitettynä onkin kuva tuosta kaapistamme. Perheessä on kuitenkin 6 henkilöä, joista kaikki ovat urheilleet joskus ja osa edelleen, joten tietenkään en voi omaksi kunniakseni laskea hirveän suurta osuutta kaapin mitalimääristä. Itse voitin ehkä vain 50 palkintoa, muut ovat muiden. Niin ja tuo on siis alkuperäinen kaappi, loput mitalit ovat muualla, kun tuonne ei enää mahdu. *henkspauk* *pätem*

Kävin taas salilla, kuten torstaina on pruukannut olla tapa. Olen monesti jo asian huomannut, mutta tänään vasta oikein ymmärtämällä ymmärsin, että naisten salivaatteet ovat ihan uskomattoman söpöjä! Jostain syystä tiukkakin vaate on niin tyttömäisen tuijtuij ja ihana, kun on sali/urheiluvaatteesta kyse. Mystistä, miten pienet asiat vaikuttavat ja miten joku yksi vaaleanpunainen raita tekee vaatteen niin naiselliseksi. Tietysti kontrasti jo itse pukeutumisissa miehiin on suuri. Suurin osa miehistä ei pidä mitään erillisiä kaupasta ostettuja salivaatteita, vaan lököt verkkarit/collegehousut ja vanha paita. Naisilla taas ihan järjestään on tiukkoja jazz/trikoohousuja, tiukkoja paitoja, vaaleanpunaiset salikengät, jne. Voisi viihtyä salilla pitempäänkin ihan jo kivojen vaatteiden takia ja mikä oudointa (tai no en tiedä onko se outoa), pulleampikin näyttää upealta tiukan söpöissä salivaatteissa, vaikka kuinka vähän tursuaisi jostain välistä ylimääräistä välillä ulos. Sit taas jos itseään yrittää peitellä isossa t-paidassa, niin lopputulos on vähän :---D, eli luultavasti samanlainen miltä itse näytän. Eli: tahdon salivaatteita! En naisten vaatteita, kun miesten salivaatteita. Tah-don.

Jauhan Frendeistä: Jos Frendit-sarja pitäisi kiteyttää yhteen henkilöön, kuka se olisi? Tai jos sarjan nimi olisi XXX & Friends, kenen nimi olisi tuossa XXX:n kohdalla? Itselleni vastaus on aika selvä: Ross. Hän on päähenkilö aivan selvästi ja kaikki muu liittyy jotenkin häneen ja hänen elämäänsä. Joey selvästi ei ole se päähenkilö, hän on vain hauska sivuhahmo, joka saa hauskan oman sarjan (itseasiassa se sarja oli ihan paska). Chandler on kaikessa hauskuudessaan ehdottomasti sivuhahmo, kuten Phoebekin. Rachel ja Monica periaatteessa olisivat myös hyväksyttäviä vastauksia, joskin Monican pitäminen päähenkilönä ohi Rachelin ja ohi Rossin olisi jotenkin outoa ja tälle pitäisi ainakin olla tosi hyvä selitys. Loppujen lopuksi kun kuitenkin Monica on Rossin sisko, eikä niinkään Ross Monican veli. Rachel onkin kinkkisin vastus Rossille, mutta vähän "puolihuijaten" mielestäni Rachel menettää vähän päähenkilöpisteitään siinä, ettei hän kuulu alkuperäiseen poppooseen.

Kenen kanssa seurustelisin näistä kuudesta? Noh, jos unohdetaan Joey pois laskuista, niin vastaus olisi ehdottomasti Monica. Rachel on nätein ja Phoebella paras pukeutuminen, mutta Monica on ehdottomasti sympaattisin. Valintaa vain helpottaa se, että hän valitsi Chandlerin, joka on sentään aika samaistuttava henkilö. Ihan jo ulkonäöllisesti Monica on täydellisen ihana tavismaisella tavalla, vaikka toki kukaan oikea ihminen ei pitäisi joka päivä uutuutaan kiiltäviä aivan mahtavia vaatteita. Noh, oletan Monican olevan rikas ja/tai hän kärsi niin pitkään ylipainostaan, että nyt tykkää esitellä itseään vaikka kaikki rahat menisikin vaatekauppaan. Monican neuroottisuus on toki iso miinus, mutta se on jotenkin suloisen kestettävää, toisin kuin Phoeben hulluus tai Rachelin pissismäisyys. Molemmat täysin ok kaverisuhteessa, muttei seurustellessa.

Ah, ihana analysoida komediasarjaa. Mulla on selvästi liikaa elämää.

Näin töissä kesken valvomo-ohjelmiston piirtämisen spontaania unta, että takanani seisoi lauma lapsia harmaat lammaspuvut päällä. Tästä hämääntyneenä ja närkästyneenä, lapsilla kun on kamala tapa hämistä, heitin kolikoita ikkunasta ulos ja katsoin hykerrellen, kun lammaslapset hyppäsit toisen kerroksen ikkunasta ulos kolikoiden perään. Haha. Sit heräsin ja huomasin, että olin unissani jatkanut valvomin piirtämistä. Vitutti korjata tekemiäni virheitä, joista ei edes ollut mitään hajua, missä ne oli.

Voisin kertoa myös kaskua piereskelystäni (aijai, ruokavalio kusee, koska pierettää), mutta taidan jättää sen ensikertaan.

Päivän mietteet ja kevyet tapahtumat, osa 9Keskiviikko 21.11.2007 22:44

Angsti meni pois huis, joten palataan mietteisiin ja kepeisiin tunnelmiin. Tänään oli isopääpäivä. Tajusin töissä, että hupparillani oli hammastahnaa ja syynkin tajusin. Unenpöpperössä menin huppari päällä vessaan, vaikka normaali menen aina vain aluspaidassa tai paidatta ihan jo siksi, että vessassa on lämmin kuin saunassa, eikä patteria voi säätää ja kun en siedä liian kuumaa, niin paita päällä sinne kuolisi. Jumala kosti vielä tuplasti, hikistymisen lisäksi vielä mähmin sen paidan, joten piti töissä olla sitten t-paidalla. Hmm, mistäs tämä juttu lähti? Ai niin, iso pää. Jossain vaiheessa vessassa käydessä sitten huomasin, että pääni näyttää ihan valtavalta. Epäilin syyn olevan t-paidassa, mutta kun töistä lähtiessä laitoin hupparin, pääni näytti vieläkin isolta. Samalta kuin Suurimman pudottajan Henrillä/tms. Kamalaa. Toivottavasti pääni ei ole paisunut. Tätä se itsetunnon nousu tietää, kusi on noussut päähän ja nyt se kasvaa :'(

Ennen ison pääni huomaamista haaveilin uusista vaatteista. Nyt tuntuu siltä, että voisi taas miettiä jotain hienoa vaatetta, eikä vain shoppailla jossain marketissa luomumaidon ja vessapaperin välimaastossa. En tarte, mutta haluan housut. Sellaiset hienot vetoketjuhousut, joita goottiliikkeissä myydään. Niitä on toki kaikilla, mutta silti, ne on vain niin ihkut! Sit tahdon kaularemmin, mielellään ihan vain nahkaisen ja yksinkertaisen mustan. Tartten myös mustapunaisen raidallisen hieman paksumman kaulaliinan, joka on hieno ja ei fleeceinen, muttei myöskään liian villamaisen naisellinen. Juuri sellainen, mitä stereotypiset jenkkiläiset yliopistorunoilijamiehet kaikissa komedioissa käyttävät. Haluan myös jonkun hieman sähäkkäämmän takin. Tai siis haluan ja tarvitsen yksinkertaisen hienon mustan kevät/syystakin (miksi helvetissä näitä ei löydä enää mistään?) ja sitten pelkästään haluan jonkun esim. kiiltävän tai rotsimaisen biletakin.

Haluan paitoja. Paljon. En vain yhtään tiedä, millaisia paitoja. T-paitoja on ja huppareitakin muutama, mutta olisi kiva omistaa jotain muitakin paitoja. Olen paitojen suhteen aika ulalla, enkä yhtään tiedä mikä minulle kävisi. Kaljamaha, jota en millään onnistu laihduttamaan pois, kuitenkin estää pitämästä mitään tiukkoja trikoopaitoja tai housujen sisään tungettavia kauluspaitoja, joten valikoima jää aika pieneksi :/ Tiedän kyllä, ettei se näytä pahalta jos vähän mahakaskin pitää tiukkaa paitaa, kunhan sitä pitää oikein, eikä ala sitten häpeilemään itseään. Tähän ei vielä itsetunto riitä, helpompi laihduttaa.

Tahdon myös jonkun päähineen. Mikään ei vain minulle kelpaa, käy tai mitään en voi edes käyttää, kun se latistaisi tukan. Huppuja vihaan päässä siksi, että heti kun tuulee, se huppu lentää pois päästä ja lopulta joutuu kävelemään toinen käsi hupusta kiinni pitäen, joka näyttää typerältä.

Tah-don.

Tahdon myös jotain hyvää mandariiniruokaa, jossa mandariinit on aseteltu nätisti. Mmm, jospa teen mandariinitexmexiä, johon tulee kamalasti eri wokkivihanneksia ja jauhelihaa ja krakovanmakkaraa ja riisiä ja HP-kastiketta ja sitten mandariiniyllätys viilin kera. Jeij! Teen! Heij!