IRC-Galleria

http://en.wikipedia.org/wiki/Out-of-place_artifact

Pelottavaa. Miksi tälläisiä pitää aina lukea öisin.

Kyseessä siis esineet, jotka löytyvät vääristä paikoista, ajoittuvat väärään aikaan tai sisältävät asioita, mitä sen aikainen kulttuuri ei olisi voinut osata tehdä tai nähdä. Esimerkkinä tuhansia vuosia vanhasta hiilimöhkäleestä löytyvä sytytystulppa, miljoonia vuosia vanha naula tai kaiverrukset dinosauruksista, lentävistä esineistä tai astronauteista.

Skeptisemmän kannattaa hypätä linkissä suoraan "Validated cases" kohtaan.

Jos pitäisi kuvata yhdellä sanalla tämänhetkistä tilaa, sana olisi "mystinen". Krapulalla on hyvinkin paljon asian kanssa tekemistä, mutta kun krapulaan yhdistetään vielä masentava leffa ja oudon hyvä musiikki, niin olo on vain sekainen. Ei niinkään surullinen ja huominen työkään ei vituta niin paljoa, että siitä olisi kyse. On vain outo tunne sielussa.

Katsoin päivällä TV1000:lta nauhoitetun The hills have eyes leffan. Kyseessä on Crawenin leffasta tehty uusioversio. En ole vanhaa versiota katsonutkaan, vaikka se löytyykin hyllystä videoversiona (ehkä juuri siksi). Muistan kaverin haukkuneen leffaa, joten oletin sen olevan perinteistä hölmöä b-luokan kauhua jossa veri lentaa ja plaa. No en mä siitä alkuperäisestä tiedä, mutta tämä uusioversio ei ollut yhtään sellainen kuin kuvittelin.

(SPOILEROINTI ALKAA)
En sanoisi leffaa niinkään kauhuksi, vaan enemmänkin draamatoiminnaksi. Se oli ahdistaja ja mikä oudointa, masentava leffa. Ehkä taas krapula vaikutti, mutta ekaa kertaa "kauhuleffassa" oikeasti tunsin kamalaa surua päähenkilöiden kuollessa, koska niiden kuolema ei ollut se perinteinen "örkki puree kaulaa, purr, verta litroittain, splat, visvaa, aivoja, pärr". Kun epämuodostunut mulkero siirsi aseen hitaasti hyväksikäytetyn naisen otsalle ja ampui, oli olo jotenkin hämmentynyt. Tuollaista voisi nähdä rikosleffoissa, mutta harvemmin kauhussa. Ei kaskuja, ei semivitsejä, ei mitään. Perheen tyttären raiskaaminenkin kosketti, ehkä kiitos hyvän näyttelijän.

Mikä parasta, leffassa oli sopivan vähän ramboilua. Toki koko leffan idea on pieni ramboilu (josta voi nähdä myös yhteiskuntakritiikkiä), mutta kun nössö lähti etsimään lastaan ja kostamaan ammuttua vaimoaan, ei hän ollut superhuman, vaan enemmänkin juuri sellainen kuin aggressiosta sokautunut ihminen olisi. Ja mikä parasta, ei vieläkään kaskuja! Ei mitään hastalavista mutantti paskaa, vaan itkua, että älä tapa minua, älä tapa minua. Leffan häiritsevin kohta olikin kun epämuodostunut mies makasi istuimellaan ja nauroi ällöttävästi kun he viittasivat miehen lapsen syömiseen ja toinen epämuodostunut aikoi lyödä kirveellä miestä päähän. Mikä oudointa, tietynlainen vahingonilo muuttuikin tietynlaiseksi sääliksi, kun hetkeä myöhemmin perheen koira repi epämuodostuneen kappaleiksi...

Koko leffan itkettävin henkilö oli kuitenkin Ruby, nuori tyttö epämuodostuneiden joukosta, joka varasti lapsen toisilta pahiksilta. Lopun itsemurhahyppy jyrkänteeltä alas oli niin kamalaa, että itkin sitä enemmän jopa kuin miehen vaimon kylmää teloitusta. Pillitin kuin pikkupoika siinä vaiheessa ja pelkäsin, että tahrin lasini ja ne pitää käydä pesemässä. En halua spoilata liikaalikaa enkä jaksa kertoa leffasta yksityiskohtaisesti, joten selitykseni en anna oikeaa kuvaa leffasta. Katsokaa.
(SPOILEROINTI LOPPUU)

Osaltaan mystiseen oloon vaikuttaa myös iTunesista ostamani musiikki. Britneyn Womanizer tai Pinkin So What eivät ehkä ole hirveän mystisiä, mutta Eisregenin Herzblut kyllä aiheuttaa hämmentyneen olon. Genre on black metal (ette saa oikeutta täristä, jos se onkin joku blackened melody death whaevö) ja juurikin romanttinen blakkis. Eikä ole edes örinää, vaan enemmänkin raheaa mutinaa ja taustalla aivan uskomattoman pelottavan kaunis piano. Levyn kansikuvakin juuri sellainen, mikä musiikista tulee mieleen. Pelottavan vaikuttavan mystinen metsä, joka nostaa kylmät väreet selkäpiihin ja luo maagisen olon. http://images-eu.amazon.com/images/P/B0001FA92S.03.LZZZZZZZ.jpg

Kun ajattelee tuota metsää, niin mieleen tulee kävelymatka kohti metsää ja silloin soisi ostamani Róisín Murphyn Overpowered. Jotenkin niin spookyn tunnelmallinen kappale tämäkin, vaikka genre onkin vastakkainen, eli electronic. Vaihtoehtoisesti voisin kuvitella kuuntelevani tätä kun kävelen tyhjässä kaupungissa yöllä ja tunnen, että näen näkyjä ympärilläni. Viides ostettu biisi on Lady Gagan Just Dance ja kyllä, tämä myös aiheuttaa hyvin mystisen olon, mutta se johtuukin eilisesti (jeij, aasinsilta!)

Meillä oli eilen töissä semivapaaehtoinen ylityöpäivä, eli koska työtä riittää ja päivässä on vain tietty määrä tunteja, niin tulimme lauantaina töihin purkamaan vähän työjonoja (eivät purkautuneet, enemmän tuli lisää mitä sai tehtyä, toim.huom.). Jostain syystä tai ehkä vähemmän yllättäen päivä meni tosi nopeasti, vaikka työaika olikin 10-18 ja normaalisti myöhään töihin tuleminen tarkoittaa sitä, että päivä tuntuu loppumattoman pitkältä. Pienenä ärsytyksenä tosin tilasimme pizzaa ja minä sain salaatin. WTF! En mä niin läski vielä ole! :D No mut olihan se ihan jees salaatti ja harmilliesti ei ilennyt syödä kaikkea kun sitä oli ihan hirveästi ja muut jo palasivat töihinsä. Jos olisin miljonääri, voisin hyvinkin kuvitella joskus ostavani pizzeriasta salaatin jonkun omatekemän ruokani kera. Nannaatia.

Työpäivän jälkeen maistuikin sitten oluset, jotka kuuluivat ylityöpäivän ideaan. Työpaikan tiloissa kännäämisessä on aina oma viehätyksensä, vaikkei se kiellettyä ollutkaan. Erikoista ainakin. Juomapelailu oli hauskaa, kuten trivial pursurointikin. Ihanata, sanoisinpa jopa. Sieltä sit erään ei-työkaverin kanssa baareilemaan ja yöllä Kaarleen tanssahtelemaan. Känni oli kohtalainen, muttei liiallainen ja tanssiminen pitää kivasti mielen selvänä, joten illasta jäi hyviä muistoja muistottomuuden sijaan. Rahaa meni, mutta ainahan sitä ja tänään sitten vähemmän, joten viikonlopun saldo +-0.

Tanssin taas, eikä se tällä kertaa ollut enää edes yllätys. Ja se oli kivaa! Alan vähitellen oikeasti tajuta kolme asiaa, mitkä minut saavat tanssimaan. Hyvä seura, hyvä musiikki ja hyvä tanssilattia. No ylläripylläri nuo eivät niin ihmeellisiä ole, mutta silti minulta meni 27 vuotta tajuta se. Hyvä seura tarkoittaa mielellään yhtä ihmistä, jonka kanssa olen vapaa. Minulle on todella tärkeää, etten tunne itseäni kiusaantuneeksi, koska silloin en halua tanssia. Henkilössä pitää olla myös jotain hauskaa ja virittävää, hänen pitää saada minut hassuttelumoodiin. Jos minun pitäisi raahata vastapuoli tanssimaan, tuskin tykkäisin itsekään tanssia. Hyvä musiikki tarkoittaa sitä, että biisejä ei miksata mössöksi, ne ovat tanssittavia ja ne ovat pääosin hittejä. Ei minua haittaa uuden musiikin soittaminen vaikka ysärit ehkä toimiikin bilemusana paremmin, kunhan oikeasti soitetaan hittejä, eikä vain uusia biisejä. Ehkä hirveintä maailmassa ovat baarit, jotka soittavat vain uutta musiikkia huolimatta siitä onko se hyvää vai ei ja voisiko sellainen koskaan soida normiradiossa tai telkussa. En minä halua tanssia mitään tylsää housepaskaa, vaan normaalia "dancea". Fedde le grandia, Lady gagaa, Madonnaa, Britneytä, jne jne. Minulla on hyvin geneerinen tanssimusiikkimaku mutten aio sitä hävetä.

Onnistuin jotenkin hävittämään kaverini, ehkä vähän kännin syytä, mutta hän onneksi löysi kotiinsa onnellisesti. Itse jäin jatkamaan tanssia jonkun brasilialaisen kanssa, joka oli varsin mukavaa seuraa kun tajusin, että se on vain kulttuuriero kun hän hinkkaa itseään minua vasten ja samalla puhuu, ettei halua olla tyrkky tai halpa. Ei se tarkoita, että hän vonkaa seksiä, hän vain tykkää fyysisestä tanssista. Ennen kuin tajusin tuon, olin ihan paiseissa, että voi ei, pitääkö mun keksiä joku veruke tai hätävalhe, että päähän sattuu tai mä oon muuten homo tai jotain muuta valhetta, ettei tartte hänen kanssaan harrastaa mitään pahuuksia, mutta ei! Oli jotenkin niin hassu olo, kun koko illan kiihkeän tanssimisen jälkeen baarista lähtiessä käteltiin ja sanottiin moikat. Olisi harmittanut, jos olisin halunnut jotain muuta kuin tanssiseuraa, mutkun en halunnut, niin jeijetijeij. Jotenkin sitä huomaa omat ajatuksensa välillä hieman yksioikoisiksi ja toisten motiiveja voi olla vaikea tajuta jos ei oikeasti ajattele vaihtoehtoja vaan olettaa heti vain "pahinta" toisesta ihmisestä. Paransi kivasti itsetuntoakin kun sai olla vähän grrr tanssilattialla. En edes halua ajatella miten tyhmältä tanssini näyttää, koska se ei liity.

Kirjoittaminen luurit korvilla valitettavasti aiheuttaa sen, että ajatus hyppii aina takaisin musiikkiin. Näin nytkin. Nimittäin vuoden 2008 paras biisi lienee turvallista paljastaa jo nyt. Se on... rumpujen pärinää! Alicia Keys - No one! Kyllä, kuulit oikein! Enkä mä edes tiedä tuliko se vuonna 2008, mutta älkää nyt pilatko iloani. Olen varmasti kehunut jo biisiä joskus blogissa mutta kehun lisää. Se on vain niin täydellinen yhdistelmä hyviä tuotantoarvoja ja sielukkuutta. Minä en jaksa ymmärtää sitä, miksi "kallista" musiikkia pitäisi dissata, ei sen tartte tarkoittaa sitä, että musiikki on laskelmoitua. Tai entä jos onkin, riittää että se toimii kuin kilo dynamiittia pyllyssä. Biisi on ehdottomasti "mystinen" ja aiheuttaa yleensä hieman surullisen olon olematta silti itkettävän surullinen. Toisaalta biisi myös jotenkin rauhoittaa ja hymyilyttää. Siitä tulee mieleen jotkut omat hyvät muistot, vaikkei se liitykään mihinkään tapahtumaan. Keysillä on aivan järjettömän hyvä ääni ja se sopii kuin nenä siihen samaiseen pyllyyn kyseiseen kappaleeseen. Vielä videon vaateiloittelu ja nykivyys, niin eipä voi parempaa pyytää. En olisi koskaan voinut uskoa, että pidän mistään Keysin tuotannosta, mutta olinpa väärässä. Joudun ehkä alistumaan ja kuuntelemaan hänen levynsä, jos hänellä olisi jotain muutakin hyvää tarjolla.

Seuraava biisi, seuraava aihe. Takaisin metallin maailmaan, nimittäin Lord Belialin Forlorn in silence. Tähän kappaleeseen kiteytyy sana "mystisyys", joskin hieman jännästi biisi ei ole niinkän surullisenmystinen, vaan enemmänkin pakkasmaisen odottavan mystinen. Tulee mielikuva sammuneesta nuotiosta metsässä, jonka päälle sataa hitaasti ensilumi. Toinen mielleyhtymä on joku muistomerkki isolla nummella jonkun vaaanhan sodan kunniaksi. Kuolleet ovat kuolleet jo aikoja sitten ja jäljellä on enää täysi hiljaisuus ja hyinen mutta rauhallinen ilma. Jos minä saisin tehdä tästä biisistä musiikkivideon, siinä alussa olisi jotain ihmisiä/tms jossain metsässä ja vähitellen he "haipuisivat" pois ja lopuksi jäisi vain tyhjä metsä ja kylmenneet hiilet. Biisissä soitetaan vain kitaraa pienten kuiskailujen kera. Sopii siis ehdottomasti niille, jotka eivät metallista tai örinästä pidä, joskin muutama kaveri on sanonut biisiä hyvin masentavan tylsäksi. No ehkä bilemusiikkina se ei olekaan paras.

Päivällä mystisoloissaan, tosin ennen leffamasennusta, minulla oli taas kerran hillitön halu tehdä "jotain kivaa". Krapulan ja väsymyksen takia tämä olisi tarkoittanut mahdollisesti jotain sisällä tehtävää hauskaa muttei perinteistä asiaa. Pleikkarin tai Wiin pelaaminen ei innostanut ja koneella olo tympi ja vitutti. Harmillisesti en sitten saanut aikaiseksi tehdä yhtään mitään, mutta vessassa käydessä katselin makkariin ja tajusin, että sinne ei paista aurinko suoraan kuten olkkariin, joten verhoja voi pitää auki. Siellä oli ihanan valoisaa vielä ja jotenkin "siistiä", vaikkei todellakaan huone ole puhdas. Tuli juuri sellainen olo, mitä olen hakenutkin ja näin silmissäni itseni makaamassa lattialla kuulokkeet korvilla jollain säkkituolilla lukien kirjaa. Käytännössä tuo olisi ehkä mahdotonta koska olisin nukahtanut heti, mutta juuri tuollaista minä tahdon! Ei sen kivan tartte olla mitään hirveän erilaista tekemistä, mutta jollain tavoin erikoista kyllä. Jos joskus saisin ostamani miniläppärin, joka näyttää kadonneen maan päältä, niin tuossa olotilassa voisi ihan hyvin siirtyä koneilemaan toiseen huoneeseen lattialle. Ei se ole ergonomista, mutta se olisi "jännää" ja normaalit asiatkin tuntuisivat heti jotenkin kummallisilta.

Asiaa riittäisi vaikka kuinka, mutta en usko kenenkään lukevan edes tänne asti. Sanokaa vaikka muun viestinne ohessa "Oranssi vattunäätä", jos luitte.

Elämä on vaikeaa.

Moni lukija yhtyy yllä olevaan ja hymistelee mielessään, että juu kaikki asuntolainat, parisuhteet, työt ja työttömyydet, kyllä se elämä on vaikeaa. Mutta en minä sitä tarkoita. Tarkoitan oikeasta vaikeaa elämää, sitä kun kaikki arkipäiväiset asiatkin ovat vaikeita.

Otetaan helppo esimerkki. Olet menossa tapaamaan ystävääsi ja olette sopineet näkevänne jonkun kadun risteyksessä. Katu on pitkä ja 300 metriä etukäteen huomaat tarkoilla silmilläsi ystäväsi jo odottavan. Mitä teet? Miten niin mitä teet? Siten niin, että mitä teet? Miten pystyt enää kävelemään tuon 300 metriä ilman että jokainen askel on tuskaisampaa kuin lasimurskasta tehdyt alushousut. Milloin on sopivaa osoittaa huomanneen kaverinsa ja milloin hän huomaa sinut. Vilkutanko?

Vilkuttaminen sopii parhaiten maalta kaupunkiin muuttaneille, sukulaisille ja muille hulluille. Vilkutus aloitetaan heti kun kaveri vilahtaa näkökentässä huolimatta etäisyydestä ja ihmismassoista välissä. Mikä ”parasta”, vilkutustekniikassa on hyvinkin tärkeää yrittää pitää näköyhteys kokoajan ystäväänsä, joten yhtäkkiä hypitään vastaantulijoiden olkapäillä ja vilkutetaan kuin hullu. Jos tämä ei riitä, mukaan voi ottaa äänen. ”LIISA! LIISA! VUHUU! LIISAAA!”. 300 metrin matka ihmisvilinässä hullusti vilkuttaen ja huutaen saa aikaan sen, että vastapuoli ei enää tunnista sinua, joka lisää huitomisen ja huutamisen määrää. LIISA! TÄÄLLÄ! Sitten kun pääset ystäväsi luo, mitä sanot. Moi? Toinen kuvittelee, että perässäsi oli vähintään lauma verenhimoisia näätiä tai edellisestä näkökerrastanne on 20 vuotta.

Hillitympi tapa on kävellä eteenpäin kunnes kaveri huomaa sinut, sitten hymyillä hieman ja tulla kohti. Mutta mihin helvettiin ne silmät sillä aikaa pitäisi tunkea? Mitä niillä katsotaan? On vähintään epäilyttävää tuijottaa 300 metriä kaveria silmiin mutta yhtä epäilyttävää yhtäkkiä tuijotella muualle. Lisäksi ”pieni hymy” muuttuu yleensä mielipuoliseksi virneeksi ja pieniksi naurunpyrskähdyksiksi. Henkilö näyttää kuin mielisairaalasta karanneelta potilaalta, jolle on kerrottu huono vitsi. Hän tulee kohti kuin kiskoilla hymisten, hymyillen ja turskuen ja mitä lähemmäksi hän pääsee, sitä voimakkaammaksi nämä pakkoliikkeet voimistuvat.

On myös kolmaskin mahdollisuus, jossa leikitään, ettei kaveria olla muka vielä havaittu. Tässä tekniikassa heti ensimmäisestä huomiosta lähtien pyritään katsomaan kaikkialle muualle kuin kaveriin. Kengännauhat, liikkeiden ikkunat, taivaalla paskova lokki ja mikä tahansa roska tai käpy riittää muka hyvinkin viemään huomiosi. Kun matkaa on enää vähän, voit yhtäkkiä nostaa katseesi, esittää yllättynyttä ja jo reteästi tokaista ”Moi!”. Tämä olisi tekniikoista paras, ellei olisi niin läpinäkyvä. Valitettavasti kyseinen tekniikka on etenkin ihmisten ilmoilla vaarallinen. Ratikkakuski saa napata illalla muutaman huikan lisää ”lääkettä” kun hullu mies puskee katua tuijottaen eteen.

Arvatkaa mikä muu on vaikeaa? Se on bussissa istuminen kuoppaisella tiellä. Usealla meistä on vähän ylimääräistä nahkaa tai ihraa leuan alla tai käsivarsissa tai jossain muussa kohden, joka roikkuu paljaana ulkona. Kun bussi tärisee, alkaa ihrakin täristä ja henkilö näyttää pullataikinalta joka on laitettu maalinsekoittimeen. ”Höpsis, ei kukaan huomaa jos läskit vähän tärisee”. MINÄ HUOMAAN! Ja kun minä huomaan, miksei muutkin huomaisi.

Jotta kaulaläskit eivät tärisisi, on tärkeää pingottaa naama niin kireäksi kun voi. Tämä vaatii kaulajänteiden jännittämistä sekä suun aukaisemista. Vastapäätä istuva ihminen, joka hetkeä sitten on kikatellut toisen tärisevälle kaulaläskille ja muutaman sekunnin katsonut ikkunasta ulos kakkivia lokkeja, saa sydärin kun katseen takaisin kääntäessä vastapuolella on hirvittävä virne naamalla, naama pingottunut äärimmilleen ja tärisevän läskin sijaan hikipisarat tärisevät otsalla. Käykö se hullu päälle? Ei se käy, hän vain minimoi kaulatärinää.

Vaikeat asiat osaavat olla myös usein noloja. Kenenpä mielestä vessassa käyminen ei olisi vaikeaa? Montako kertaa penistä pitää ravistaa? Saako baarien yhteiskusilaareissa puhua small talkia? Se on ilmoja pidellyt ja kappas, siinä on miehellä rehellinen kusi, annas kun kättelen! Pitääkö yleisissä vessoissa käyttää vessaharjaa? Mitä viereisessä kopissa oleva ihminen ajattelee, jos joku vetää vessan kahdesti. Mitä helvettiä se on mennyt syömään! Liekö saa alas pöntöstä ollenkaan. Pitääkö nostaa jalat ylös, jos pönttö alkaa tulvia. Sosiaalisempi veijari voisi koputtaa kopin ovea ja huutaa, että pilko se pirulainen kahtia, niin se menee alas. Mutta kun ei siitä ole kysymys, tässä siistinä ihmisenä vain nuohoan pönttöä jäljiltäni. Kyllä se meni alas ihan yhdellä kertaa, vaikka tarrasikin tosi kovasti kiinni reunoista.

Kun jo alapäästä puhutaan, päästäänkin sitten seksiin. Kaikki on vaikeaa jo heti ensisanoista lähtien. Miten kukaan voi vastata mitään järkevää kysymykseen ”Antaisitko minulle hyvää seksiä?”. Joo. En. Riippuu hyvän määrittelystä. Satutko muuten tykkäämään rinnalle ulostamisesta? Ai, se siis määritellään hyvän ulkopuolelle. Ajatelkaa miten jumalattomat paineet, jos kysymykseen erehtyy vastaamaan positiivisesti. Mitä jos seksi ei olekaan hyvää. Sähän lupasit jo! Nainen varmasti kertoo asiasta eteenpäin ja seuraavan kerran kun yrität hakea pankista lainaa, nuttura tiukalla oleva Irmeli tykkää sitä, että et sinä ole lupauksiasi ennenkään pitänyt joten noinkohan tulee lainat maksettua takaisin. Ei se ”En” vastauskaan sen parempi ole. Silloin tosin ei tarvitse hirveästi stressata seksin onnistumisesta, kun ihan yksin saa harrastella. Hyvän määrittelystä jauhaminen taas tarkoittaa sitä, ettet ole oikeasti koskaan edes saanutkaan seksiä tai vaihtoehtoisesti yrität kovasti pelata itsesi tilanteesta ulos. Tämä on hyvin yleistä silloin kun tulet baari-illan jälkeen tolkkuihisi, huomaat kellon olevan aamuyön, pyllysi löytyy sohvalta ja sylistä vähemmän viehättävä nais- tai mieshenkilö, joka tunkee jäykistynyttä kieltäsi suuhusi. Sanaton viestintä onneksi toimii, vastapuolen hiuksiin oksentamalla ei tarvitse vastata eikä muutenkaan määritellä mitään.

Mikä muu on vaikeaa? Se kun etsit keskustan ruokakaupoista banaanikaljaa kello 20.30. Kaikkea olutta löytyy kirppuoluesta paavin kiveksistä jauhettuun, muttei banaanista tehtyyn. Vaikeinta asiassa on se, että sitten kun lopulta löydät pullon banaaniolutta, sinulle iskee yhtäkkiä hillitön epäilys ja ihmetys, että miksi kukaan helvetti laittaisi olueen banaania? Ja mikä tärkeämpää, mistä ihmeestä tämä idea on tullut. Joku on istunut palmun alla juoden kaljaa ja syöden banaania ja yhtäkkiä hypännyt pystyyn ja huutanut: EUREKA! Toinen vaihtoehto on se, että oluentuottajien pikkujouluissa on kovasti mietitty virkistysjuomien kanssa uutta olutmakua ja parinkymmenen piristävän jälkeen sihteeri on kiusoitellut herrasväkeä räpsimällä banaania suuhunsa. Seuraava muistikuva on kun sihteeri riisuuntui ja kovasti ainakin esitti käyttävänsä banaania ihan johonkin muuhun ja PIMM, sitten on jo aamu ja pöydällä on pullo banaaniolutta. Mitä helvettiä? Miten banaaniolut liittyi mitenkään vaikeuteen? Ei se liitykään, sehän tässä vaikeinta onkin.

On tosi vaikeaa löytää itselleen sopivia vaatteita, etenkin farkkuja. Miehillä ei vaatesuunnittelijoiden mielestä ole pyllyä jota korostaa tai jos ostat farkut, jotka hyväilevät pyllyä, niin sitten etumus kärsii lievästä ahtaudesta. Lievällä tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä, että ”kummassa lahkeessa?” kysymykseen voi vastata, että kivekset vasemmassa ja loput oikeassa ja verta taitaa valua siitä ihan keskeltä. Valmiiksi kulutettujen farkkujen myynti on myös sellainen markkinavoimien nerokkuus, ettei parempaa. Ei kukaan ole enää niin juntti, että ostaisi kuluttamattomat, mutta jotenkin on ristiriitainen olo kun valmiiksi puhkikuluneet farkut kuluvat puhki jostain eri paikasta. Onko nämä nyt pilalla vai vielä paremmat? Se on helvetin vaikeaa päättää. Pitääkö minun mennä kauppaan ja ostaa uudet ehjät valmiiksi reikäiset farkut? Kaiken vaikeuden keskellä pelihousujensa repiminen ei ainakaan housujen kuntoa paranna.

Jos joku on vaikeaa, se on käytävällä ihmisten ohittaminen. Hikipisarat lentävät välittömästi kattoon kun tajuat käveleväsi kapealla käytävällä samalla puolen kuin vastaantuleva ihminen. Pitäisi väistää, mutta kun se vastapuoli väistää myös. Sitten väistetään uudestaan. Lopulta kaksi ihmistä tanssii keskellä käytävää kuin mielipuolet vammaiset söpöttäen ympäriinsä Sori, Anteeksi, Tästä mä luikahdan, Oho, No mikä tässä turinaa. Jos joskus haluaisin estää varasta pääsemästä karkuun käytävällä, laittaisin kaksi ihmistä kävelemään vastakkain käytävän etu- ja loppupäässä. Sen jälkeen siitä ei pääsisi kukaan ohi ihmisten nylkyttäessä tosiaan keskellä käytävää. Oota mä meen vasemmalle jos sä meet oikealle eikun sun oikealle eikun Teksasin oikealle eli vasemmalle.

Vaikeuden multihuipennus: syöminen valkoinen paita päällä. Enkä puhu nyt mistään kiikkeristä oliiveista tai muista pyöryläruoista, vaan helposta ruoasta jota voi haarukalla lävistää. Kun haarukallinen lohta ja muusia lähestyy suutasi, jostain helvetistä yhtäkkiä tulee ilmavire, kidutetun kalan irrallinen palanen tekee viimeisen kostoretkensä ja julmasti kirkuen (kirkuminen tulee valkopaidallisen suusta, toim.huom.) hyökkää rinnuksille. Kun asian tajuaa ja yrittää äkkiä paperilla pyyhkiä tahraa, kaatuu maitolasi syliin ja paidalla oleva tahrakin vain leviää ja leviää eikä mikään uuden paidan ostamista vähempi sitä enää koskaan saa paidasta irti, vaikka kotivaatteista mikä tahansa piki tai piellä kuorrutettu paskapökäle irtoaa valkoisesta paidasta ongelmitta. Ongelmia voi yrittää minimoida istumalla tuolinnurkalla ja heti kun tuntee, että ruoka hyppää haarukasta, hyppää itsekin sivuun väistäen likaiset kimpaleet. Hullusti kiljuen pöydästä loikkiva henkilö tosin saa hyvin nopeasti seurakseen valkotakkiset sedät. Millään lautasliinoilla tai muilla on turha huijata. Reisien päälle on turha liinoja viritellä, eivät ne paitaa pelasta ja paidan kaulukseen viritetty lappu taas sisältää sellaisen yllätyksen, että se liina itsessään on jo aina likainen. Mikään ei ole niin kivaa kuin kerrankin onnistuneen syönnin jälkeen tajuta, että kaulaan tungettu lautasliina on jostain syystä jo valmiiksi tahmainen ja taas on paidassa tahra. Tässä vaiheessa tekisi mieli jo kaataa maitolasi vapaaehtoisesti housuihin, kiljua ja rynnätä läskit täristen bussiin. Antaa olla, kun kaikki on aina niin helvetin vaikeaa, ettei mikään voi onnistua.

Nyt on taas jeij-olo. Jeij. Ihanata! Krapula on ohi ja sain nukuttuakin vähän pidempään, vaikka meninkin aavistuksen liian myöhään nukkumaan. Tunnin "pommiin nukkuminen" teki kuitekin suuren eron. Kuusi tuntia yössä riittää, viisi ei, joten nyt kuuden tunnin unilla jaksaa taas heilutella pyllyä musiikin tahtiin.

Aamulla bussissa näin ehkä maailman söpöimmät ranteenlämmittimet eräällä naisella. Ne olivat sinivihreät ohuehkot, joissa oli valkoinen pääkallo ja sillä pääkallolla oli valkoinen rusetti. At first I was like o_o… but then I aww'd! Jännää, miten joku tuollainen asia voi saada niin hyvälle tuulelle. Kaikki vitutus unohtui heti ja olin vain tuijtuij ja awwatiaww ja hymyilin työmatkalla, vaikka autot yrittivätkin ajaa päältä ja sohjo lensi. Samalla myös taas kerran kirosin miten epistä on olla mies, kun ei "voi" käyttää tuollaisia.

Työpäivä oli kyllä valitettavasti sitten ihan hirveä. Työkuorma on taas kasvanut ihan järjettömäksi ja jotenkin on tosi vaikea saada enää mitenkään prioritoitua sitä mitä tekisi. Jossain vaiheessa se vielä meni, että avoimia töitä oli jumalaton lista ja siitä teki mitä teki, mutta nyt kun käytännössä pitää itse pitää kirjaa avoimista töistä, niin ei voi olla reagoimatta jokaiseen uuteen työhön ja aina kun reagoi, kaikki vanha jää kesken ja sitten tulee ylikuormitus, eikä saa tehtyä mitään loppuun asti. Stressit huitelee korvissa ja aivot eivät toimi.

Työpäivä onneksi loppui joskus ja sitten odottelemaan bussia joka on myöhässä ja yrittää korvata sen ajamalla liukkailla kaduilla täysiä. Minua pelotti helvetisti olla bussin kyydissä joka pluikasteli menemään, mutta tasapuolisuuden nimissä ehkä niitä bussin ulkopuolella olevia pelotti vielä enemmän. Ihme kyllä, kukaan ei kai kuollut ja materiaalista vahinkoakaan ei tainnut paljoa tulla.

Tarkoitus oli käydä apteekissa ja lähteä kotiin, mutta Narinkkatorilla seisoessa tajusin, että täällähän on jotain jouluvalohässäköitä ja kun näki pitkästä aikaa taas ihmisiä kävelemässä joukouttain, tuli heti olo, etten mä vielä tahdokaan. Ihan tahallani kävelin ensin apteekkiin pitkän käytävän päähän, sitten palasin takaisin ärrälle ja vielä kerran takaisin, kun yhtäkkiä tuli olo, että pitiköön juoda kalja. Ei pitänyt, mutta ajattelin, että se olisi kivaa ja nyt on sellainen olo, että voisi taas tehdä jotain kivaa. Joten kipitin sitten kaljamille ja mikä kivuleinta, myynnissä oli 3 euron kaljapulloja. Juuri sopivaa, kun etukäteen vähän harmittelin, että kalja on kuitenkin kallista ja nyt ei tartteisi tuhlata. Pysyin päiväbudjetissani, jee.

Yksin kaljoittelu on toki tylsää, mutta jos sitä vertaa siihen, että olisin tullut suoraan kotiin, niin se oli helkkarin kivaa. Jo yksi kaljapullokin kilahtaa sopivasti päähän ja pääni sisällä kikattelin ja huojuin ja kun lopulta penkiltä nousin, huojui jo vähän jalatkin. Hauskinta yksillä käymisessä on sen jälkeen, kun sisätiloissa pääsi bussiin kylmettymättä, eli tumu säilyi. Bussissa sit vain hymyilin ja katselin edessä istuvaa naista ja hymyilin lisää ja olin vain tririri ja puipuipui.

Kotiin päästyä lattialla oli kirjekuori, joka paljastui palkkakuitiksi. Aini! TILIPÄIVÄ! Tilipäivät ovat vähän sellaisia fifty-sixtyjä, olen todella useasti pettynyt tai halunnut tappaa jonkun nähtyäni miten vähän jostain mystisestä syystä rahaa tuli käteen, mutta tällä kertaa kävi juuri toisinpäin. Omg! Olin saanut lopultakin ylityökorvaukseni. Tein ylitöitä varmaan sata vuotta sitten ja minua ärsytti hillittömsäti kun niiden maksamiseen menee ikuisuus, muttei ärsytä enää, koska ylityökorvaus tulee maksuhetken palkan mukaan. Jos olisin saanut korvaukset heti ylitöiden jälkeen, ne olisi tulleet vanhalla palkalla, mutta nyt ne tuli uudella palkalla. Hymyilyttävä ero, vaikkei nyt ehkä budjettiani pelasta. Kuitenkin se, että saa enemmän kuin olettaa, tekee mahtavan fiiliksen.

Ylityörahat on tarkoitus käyttää tuhlaamiseen. Alunperin säästin ne Wiitä varten, mutta kun onnistuin säätämään jo Wiin verran rahaa ilman ylitöitä, niin tuhlaan ne sit johonkin muuhun. Parilla huntilla saa kuitenkin kivasti sisustustavaraa, vaatteita (paitsi niitä mitä pitäisi ostaa), turhaa krääsää ja vaikka mitä. Tekisi mieli kamalasti lähteä juhlimaan tätä pizzalle, mutkun pitäisi laihduttaakin, joten ehkä juhlin joku toinen ilta.

En muista joko mainitsin, mutta ostin Mariskan ekan levyn. Anteexi:n kautta yhtäkkiä tajusin, että tämähän on saaplarin hyvää musaa, kuten joskus puoliläbällä olin kuvitellutkin. Siis oikeesti oikeesti, eikä vain haha-jeejee-leikisti. Jotenkin olin unohtanut kokonaan miten raaka biisi anteexi on ja koko levy noudattaa aika pitkälti samaa linjaa. Seassa on toki paljon bilepiisejä, mutta niidenkin sanomat ovat yleensä hyvin ei-kevyitä. Ehkä ehdoton lempparini on "Balladi" niminen biisi, joka on herkkä ja söpö rallatus, mutta just Mariskatyyliin siinä lauletaan pyllynnipistäjäpaskoista, itsensä vilauttelijoista ja sovinistisioista. Sanoitukset ovat ehkä vähän liian leimaavia, mutta toisaalta ei musiikin pidäkään olla harmaata, vaan pieni provoaminen on aina paikallaan.

Jos jotain marmattamista on pakko keksiä, niin tyyli ei pysy ihan koko levyä alusta loppuun. On hieman ristiriitaista laulaa periaatteessa suvaitsevaisuuden puolesta, jos yhdessä laulussa on kuitenkin nyrkit pystyssä vetämässä dunkkuun kilpakosijaa. Mutta miksipä levyn pitäisikään olla niin eheä kokonaisuus sanallisesti. Onhan se vain inhimillistä, ettei kukaan ole ylevä kaikessa. Ainoa huono biisi levyllä on joku typerä yhteisproggis jonkun salsasilsahemmon kanssa, mutta sekin jää ärsyttävästi soimaan päähän, joten ei sitä tartte skipata.

Ihanata! Tarkasta tämä! Tahon Mariskan! Ihanata!

Tämä olkoon kunnianosoitus kaikille ihanille sukille mitä maailmasta löytyy.

Niin se tyyli muuttuu. Muutama vuosi sitten vielä pukeuduin valkoisiin tennissukkiin, eikä ne aina edes olleet niin hirveän valkoiset, ainakaan pohjista. Vähitellen aloin heräämään siihen, että mustat kengät ja valkoiset tennissukat eivät ole hyvä yhdistelmä, joten aloin haalimaan mustia/sinisiä tennissukkia myös. Seuraava looginen askel oli hankkia parit ei-tennissukat, sekä vähitellen alkaa luopumaan kokonaan valkoisista. Helsinkiin muuttaessa valkoiset sukat olivat jo kadonneet kokonaan, kuten myös kaikki värilliset tennissukatkin. Jäljellä oli enää yksivärisiä ei-tennissukkia ja pian huomasinkin kantavani kaupasta jo raidallisia ja materiaaliltaan naismaisempia sukkia. Raitasukkia löytyy tällä hetkellä vasta viidet, mutta tästä se kerääminen alkaa.

Olen ollut varsin pitkään hyvin viehättynyt raidoista ja sitä kautta myös raitasukista. Olen vähitellen alkanut tulemaan kaapista ulos tykkäämisieni suhteen, enkä häpeile myöntää, että raitasukat tytöllä ovat grrrrau, kuten muutkin ohuesta materiaalista tehdyt tyttömäiset sukat (paksusta myös, mutta se onkin oma fetissinsä). Suurempi tykkäys kohdistuu juurikin naispuolisiin ihmisiin ja heidän sukkiinsa, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että raita on ihana "väri" myös itseni päällä. Ja oikeasti, ne materiaalit! Olen pitkään ollut sitä mieltä, että on ihan epistä, kun naisille on kaikkia ihanantuntuisia vaatteita ja miehille vain tyyliin jostain kovasta puuvillasta tehtyjä kamaluuksia, mutta isompi kaupunki ja avonaisemmat silmät osoittivat sen, että kaupoista löytyy ihan miestenosastolta hyvinkin mieltä kutkuttavia vaatteita. Ero on ihan uskomaton normaalin ei-oikein-miltään-tuntuvan tennissukan ja ohuen keinokuituisen sukan välillä. Se pehmeys, se viileys, se kiiltävyys valossa. Ah!

Pinkkimustat sukat olivat ensimmäiset kokoelmaani, hankittu HM:stä, materiaali hyvin normisukkamainen. Mustat ohuilla raidoilla olevat sekä erivärisiniraitaiset sukat myös HM:stä, materiaali kiiltävähköä keinokuitua. Tuplapunaiset paksuraitaiset sukat ovat lahja kaverilta ja siten ne ovat mahdollisesti ainoat sukat, jotka eivät ole miehille tehty. Nykyiset lempisukkani löytyvät ansaitusti keskeltä, Ratian kokoelmasta. Materiaali enkelten neulomaa ohutta ihanuutta, väri mustavalkotäydellinen. Alan ymmärtää mitä tarkoitetaan "seksikkäillä sukilla", sen ei tarvitse olla sama asia kuin katsojan kiihottuminen, vaan enemmänkin se oma itsevarman näyttävä olo, mikä erikoisemmissa vaatteissa tulee.

Btw, jossain edellisessä merkinnässä mainittu uusi punainen puuvillasatiininen pussilakana löytyy myös kuvasta, se jossa on tähtiä.

Tämä kiertoviesti eroaa normaaleista kiertoviesteistä kahdella tärkeällä tavalla:
1) Tätä EI lähetetä kellekään, vaan jokainen halukas lisää sen ITSELLEEN
2) Tämän on tarkoitus luoda hyvää mieltä, ei poistaa sitä

Ohjeet:
- Kopioi koko viesti ja liitä se päiväkirjaasi
- Lisää nimimerkkisi listalle ensimmäiseksi
- KOMMENTOI jotain kivaa listan viimeisenä olevalle henkilölle, ilmoita mielellään samalla kommentin johtuvan kiertoviestistä
- Poista listan viimeinen henkilö tämän jälkeen

Listalla on siis aina 4 henkilöä, sinä tulet uusimpana listan ylimmäksi ja kommentoinnin jälkeen poistat listan alimman.

** LISTA **

Vempire
*tyhjä*
*tyhjä*
*tyhjä*



Ainiin, melkein unohdin. Jos vastaat tähän, saat ihastuksesi 3 päivän kuluessa kuuraamaan autosi. Pekka Illinois Illinoisista vastasi ja nyt hän on miljonääri ja ajaa puhtaalla autolla. Jos katkaiset ketjun, hämähäkki tekee pesän *sinne*, kikakika. Lisa Marie Perstley katkaisi ketjun ja hänen kissanpentunsa jäi auton alle ja hänen rakennekyntensä katkesi.

Viikosta tuli loppujen lopuksi tosi kiva. Yleensä pidän maanantaisin epäsosiaalisuuspäivän, mutta nyt uhmasin jumalia ja lähdinkin kaverin kanssa Itikseen "shoppaileen". En tuhlannut itse penniäkään rahaa, mutta se reissu oli ihana! Jotenkin sitä kun on kahdestaan liikkeellä, ennättää kiinnittää huomiota kaikkeen turhaan, eikä vain siihen mihin kävelee ja mitä tekee. Vaikka kahdestaan onkin ongelma se, kun itse haluaisi jäädä jotain katsomaan ja toinen ei, niin toisaalta taas silti kahdestaan helposti tulee vietettyä enemmän aikaa ja tehtyä erilaisempia asioita mitä yksin. Nytkin syötiin jädet. Ihanaa, vaikkakin oksennus oli oikeasti ihan hilkulla, kun apoin isoa pyörremyrskyä Geishalla ja turkinpippurilla. Salmiakki ja suklaa ei oikein matsaa, tiedän, mutta ei se oksennus siitä johtunut, vaan jäätelön ylimakeudesta ja loppumattomuudesta. Siitä huolimatta haluan lisää :D

Kun kivaa sunnuntaita seurasi kiva maanantai, sitä jotenkin pääsi ihan eritavalla elämän syrjään kiinni. Vielä kun huomenna on firman bileet, niin oli jotain mitä odottaa ja oli myös tullut tehtyä jotain. Koko viikon olen ollut jotenkin yliaktiivinen hyvällä tapaa, eli en niinkään tuskaisan rauhaton, vaan enemmänkin happydance ja tsippadai. En tiedä onko se munaa vai kanaa, mutta kun olo on mahtava, niin ei tee mieli istua virallisesti ja tylsästi paikallaan, vaan sohvalla istuu jossain ihmeellisessä sikiöasennossa, kokatessa heiluttelee pyllyään, sormet napsaa, pää heiluu ja suusta kuuluu outoja virsiä.

Tämä antoikin minulle idean, jossa luultavasti on ainakin jonkin verran perää, vaikka tuo liikehdintä olisikin enemmän seuraus kuin syy. Mietin, milloin olen onnellinen ja milloin en. Olen onnellinen puistossa juomassa siipukkaa. Olen onnellinen kaverin kanssa kauppakeskuksessa. Olen onnelline kun shoppaan. Kun olen onnellinen, myös kynttilänvalossa pleikan pelaaminen on kivaa. No milloin olen onneton? Silloin, kun olen koneella, mutta myös silloin, jos en ole koneella ollenkaan. On tutkittua, että internet masentaa (whaaat), mutta ehkä syy onkin enemmän koneellaolon staattisuudessa. Pöytäkone on lähellä nurkkaa ja istun kovalla penkillä niskat jumissa sen edessä. Ei siinä voi tehdä mitään, etenkin kun koneella olo vie kaiken huomion. Telkkaria katsoessa voi syödä, maata, olla kynttilänvalossa, tanssia, lajitella pyykkiä, mitä vain. Pleikkaakin pelatessa, jota voisi sinänsä verrata koneella oloon, voi olla sohvalla jännässä asennossa ja luoda erikoisuutta vähentämällä/lisäämällä valoja. Olisi pakko ostaa miniläppäri vain siksi, että voisi testata tätä teoriaa. Olisinko vähemmän ärtynyt koneella, jos makaisin sohvalla tuijotellen kuuta, vaikka se asento ei niin kiva olisikaan. Vielä kun ajattelin asiaa taaksepäin, olin koneella ollisempi silloin, kun kone oli sohvapöydällä ja itse istuin lattialla. Vaikka se asento oli ihan tuskaa kropalle, niin siinä oli jotain erikoista ja se viehätti.

Jatkoin miettimistä. Olin onnellinen tai ainakin vaikuttunut kun Varkaudessa ennen sinne muuttoa olin isoveljen luona käymässä työsopparia kirjoittamassa ja kävin Lidlissä. Oli kesä, kerrostalot olivat korkeita ja jotenkin ilmassa oli taikaa. Muistan edelleen sen hetken ja tunteen. Nyt pidän Varkautta perseenä ja en halua sinne missään nimessä takaisin, mutta silti tuo muisto on äärettömän kiva. Miksi? Koska kaikki oli uutta ja maagista! Helsinkikin oli uutta ja maagista, jonka avulla kaikki oli kivaa, mutta nyt kun uutuus ja maagisuus ovat kadonneet pelkästä Helsingistä, niitä pitää rueta etsimään omasta elämästään. Pitää pystyä kokoajan tekemään jotain uutta ja vähän erilaista, että aina kokee jotain muuta kuin tuttua. Kaikki uusi tekee onnelliseksi, kaikki staattinen masentaa. Esimerkiksi tämä nykyinen innostukseni kynttilöihin on uutta. En minä ennen ole vapaaehtoisesti ole ollut pimeässä. Nyt olen. Se on kivaa! Kyllästyn siihen jossain vaiheessa, mutta sitten pitää keksiä taas jotain uutta. Tietokone ja etenkin netti on jotenkin tuplamasentaja siksi, että se on helposti staattista ja vanhaa, sekä myös ärsyttävän koukuttavaa, jolloin ei jää aikaa maagisuudelle. Vaikka elämä olikin perseestä teininä Kuopiossa kun ei ollut telkkaa, ei konetta, ei musiikkisoitinta, niin silloin iltaisin tuli kuitenkin tehtyä juurikin jotain jänniä asioita. Se oli oma ääripäänsä, mutta olisin onnellisin jossain kompromississa, jossa ilta koostuu näpräämisestä, oudosta liikehdinnästä, ajantuhlauksesta ja myös siitä netteilystä, mutta mielellään muulla kuin pöytäkoneella. Pöytäkoneen voisi pyhittää pelaamiselle.

Harmittavasti vain pelkään, että kun masentaa, niin ei silloin kynttilät tai liikehdinnät auta, koska niistä ei enää innostu. Toisaalta ne ovat mahtavaa ennaltaehkäisyä. Itsensä pitää vain pakottaa joko ihmisten ilmoille tai jos on jo kaupungilla ollut, niin sitten kotona tekemään jotain outoa. Järjestänpä sukkalaatikon. Luenpa näitä levytekstejä läpi, en ole tehnyt sitä sitten teinivuosien. Makaan lattialla maton päällä ja ihmettelen miten nämä maton kiemurat oikein menee. Vau! Samalla on aikaa miettiä kaikkea ja sylkeä kattoon.

Kävin tänään taas Itäkeskuksessa, kun siihen jotenkin maanantaina tykästyin ja löysin sieltä tavaroita, joita ei silloin tullut ostettua. Kesäkenkäalevalikoima oli valitettavasti vähentynyt ja löysin kyllä ihan kivat kengät, mutta 25 euroa kesäkengistä oli vähän liikaa. Harmi, koska nyt olisi ollut niin kätsä ostaa varakenkiä kesää varten, etenkin kun rakkaissa Converseissäni on jossain reikä, koska sukkani ovat litimärät aina aamulla töissä :'( Eli vaikka kesä tulee ja lämmin, ei noita kenkiä silti enää ehkä voi käyttää. Kävin etsimässä HenkkaMaukalta takkia, mutta ei sieltä oikein löytynyt. Mallit olivat muuten hienoja, mutta liian paljaita. Haluan että takissa on yksityiskohtia, eikä niitä piiloteta. Eräs takki oli ihan täydellinen, siinä oli ketjua ja nappia ja remeliä, mutta se oli ohut ja maksoi 79 euroa. Doh. Ei se estänyt melkein ostamasta. Mukaan tarttui kuitenkin ranteenlämmittimet, miehille (tiesin, ettei netanttila ole ainoa mistä niitä saa!) ja paksu mustavalkoinen kaulahuivi. Ranteenlämmittimet olivat vähän pettymys, koska ne ovat liian pitkät. En minä tarvitsemalla tarvitse hautoa ranteitani, haluaisin vain vaihtoehdon lapasille. Nyt ne ovat vähän sellaiset, että ne pitää laittaa käteen ennen takkia ja jos ne ottaa pois, ei niitä saa takin kanssa enää takaisin. Eli sopivat silloin, kun niitä ei ole tarkoituskaan ottaa pois ja ei ole niin kylmä, että paljaat sormet haittaisi, muttei myöskään niin kuuma, että niissä tulisi poppa. Joskus syksyllä ulkona voisi olla tosi jees. Paksu kaulaliina on iiihana, joskin heti tuli olo, että tartten lisää. Mulla on niitä vasta yksi! Missä värit! IIK!

Tuhlasin myös ah-niin-ihanaan Tarjoustaloon. 4 euron tohvelit eivät ole edes hintansa väärtejä ja olen kikatellut koko illan 79 sentin mukeille, mitä ostin. Ne ovat niin ihanan b-laatuisia, aivan kuin joidenkin lasten värittämiä. Oho, vähän meni yli rajojen. Ohoh, tähän tuli nyt tälläinen sormenjälki ja maali irtosi. Ohoh, tää kukka on vähän kakan näköinen. Mukit ovat semihyvää materiaalia, yleensä kun minua vituttaa hillittömästi mukien ohuus ja posliinimaisuus. Ne näyttävät ihan oksettavilta, kun päällä on jotain väriä, mutta sisältä ovat täysin valkoisia. Tulee mieleen jotkut peltimukit, jotka ovat pian ruskeita. Paksummat mukit ovat muuten vain oksettavan rumia. Outoa kyllä, että jotkut juntit "Tämä isäntä juo kahvia" tekstimukit ovat laadultaan ja malliltaan yleensä parhaita alle 20 euron hintaluokassa. Vaikka nuo ostamani mukit ovatkin halpoja, ne ovat nättejä ja sainkin hankittua 4 samanlaista (lue samantyylistä, väritys eri). Nyt voin lopultakin olla taas astetta naisempi ja heittää hirveän joukon random-mukeja jonnekin ullakolle ja jättää vain yhdenmukaiset mukit jäljelle. Tietysti rakas O'boy -kahvimukini jää, siitä en luovu. Enkä I <3 NY mukistakaan, mutta muista kyl! Sit vielä kun saisi värillisiä lautasia ja parit viinilasit, niin ah.

Voitin muuten kenossa ekaa kertaa tänä vuonna enemmän mitä lippu maksoi. Kikka oli tehdä 2 raksin rivi, siinä kun kahdella oikein voittaa panoksen seitsenkertaisesti. Eli jos tekee viikon kupongin, niin yhdellä voitolla kuponki on maksanut itsensä takaisin. Hyvä. Paljon todennäköisempää kuin 10 raksilla saada 7 perättäistä voittoa tai jotain enemmän kuin 0/5 oikein. Kerran eläissäni kymmenellä raksilla olen saanut enemmän kuin panostin, silloin taisi tulla jopa yli 10 euroa ja panos oli muistaakseni 7 euroa. WOW. Voisi tunkea nekin rahat pyllyseen. 2 raksin riveissä on sitten tosiaan se ongelma, että sillä ei voi tulla rikkaaksi. Kun veikkauksessa kuitenkin odotusarvo on aina negatiivinen, on vähän turha pelata pelejä, joissa voittaa vähän yli tai ali rahansa. Vaikka lähes jokainen lottoaja jääkin tappiolle, niin sieltä sentään tulee kalganiittiä jos lady luck käy vierailemassa. Kenossakin 10 reiällä tulisi sentään satkutonni. 2 reiällä tulee three-fifty :D JEIJ! MÄ TARJOAN TÄN ILLAN! Oho, loppu rahat, vippaa tsyge!? Mikä helvetti on edes tsyge? Kikatuttaa. FSST!

Tämä on taas niin klassinen tapaus. Koko viikonlopun on ollut ihan kamala olla ja kun on päässään miettinyt, että mitä kirjottaisi ja mistä avautuisi, niin lopulta kun istahtaa koneen ääreen kirjoittamaan, olo on ihan tsippadai-uujea-släpetimyass! Asiaan liittyy muna ja kana sillä tavoin, että kun alakuloittaa, niin ei silloin jaksa kirjoittaa. Eli on hyvin vaikea kirjoittaa paskoissa fiiliksissä, koska paskoissa fiiliksissä ei ole voimaa näpyttää näppiskää jos ei sit vituta tai angstita, jotka ovat eri asiat kuin masentaminen ja surettaminen.

Koko arkiviikko meni alle 5 tunnin yöunilla per yö. Vielä kun oli flunssa päällä, niin yllättäen ei oikein kroppa enää jaksanut. Nukun yleensäkin ihan liian vähän, mutta nyt ylitin vielä yhden rajan, kun selvästi tunsi, ettei keho enää pysynyt perässä. Joka päivä koski päähän, korvissa suhisi ja välillä koko kehosta hävisi tunto raaja kerrallaan. Yhdistelmä oli luultavasti univelkaa, univelasta johtuu verenpaineen kohoamista ja flunssasta johtuvaa aivojen tukkeutumista, jolloin päähän ei mennyt sitä vähääkään verta mitä normaalisti. Pääkipu oli aika tyypillinen "kylmä takaraivokoura" -kipu, eli tuntui siltä kuin selkärangan päässä olisi kylmä jäinen luurankokäsi aivojeni takaosassa puristamassa koko aivojani kasaan. Ei hirveän kivulias, mutta toisaalta ei katoa edes särkylääkkeellä ja pilaa tehokkaasti päivän. Tulee usein viikonloppuisin jos nukkuu liikaa (eli huonossa asennossa, joka estää blokkaa verenkierron), mutta nyt se oli jokapäivästä.

Vähemmän yllättävästi jätin perjantaina kiljut kaappiin ja vietin koti-iltaa, mutta ah-niin-tuttuun-tapaan koti-ilta oli ihan hillittömän perseestä. Kaikki vain vitutti ihan mielettömästi ja kun työviikon jälkeen maha on muutenkin kovilla, niin ylenmäärinen vitutus ei ole hyväksi. Samalla sitä huomaa miten lyhyt perjantai-ilta oikeastaan on. Eihän se ole kuin normaali arki-ilta ja jos töistä lähtee myöhään ja koti-iltana menee nukkumaan ajoissa, niin ei siinä monta tuntia aikaa valvoa jää. Bibistäessä sentään kun unimatti tulee vasta aamukuudelta, iltakin tuntuu paljon pidemmältä, yllättäen.

Olen kuitenkin hyvin tottunut siihen, että perjantait ovat persestä, joten purin huulta ja valmistauduin parempaan lauantaihin. Tarkoitus oli herätä aamulla, tehdä aamupalaa, pelata wiitä, kuntoilla, käydä suihkussa, mennä kauppaan, jne. Koti-iltaa, mutta tekeväistä sellaista, eikä vain koneella istumista. Jeij. Mutta ei ja nei. Vaikka tein kaiken mitä piti ja tuntui jeesiltä, niin vitutus vain kasvoi ja lisäksi tuli ihan hirveä masennus siitä, että ei ole elämää sekä siitä, että kohta on jo maanantai. Ehkä asiaan vaikutti se, että en käynyt "shoppailemassa" kuten piti vaan vain kaupassa, joten se ulko-ilma jäi 50 metrin kävelyyn lähikauppaan ja takaisin. Tuli kamala olo siitä, että tahtoo tahtoo pois kämpiltä, mutta sitten kun tuli mahdollisuus lähteä pois kämpiltä vähän maistelemaan viinaksia, niin en taho, en taho, maanantai tulee!

Tuo on ihan vittumaisen yleinen ongelma koti-viikonlopuissa. Mitä kivempaa, sitä nopeammin on maanantai. Mitä tylsempää, sitä hitaammin, mutta sitä tylsempää. Ei ole hyvä, jos viikonloppu on tosi kiva, mutta maanantai on sekunnissa, eikä myöskään ole kiva maata koko viikonloppu nurkassa tuijottaen sekuntiviisaria, vaikka viikonloppu varmasti pitkältä tuntuisikin. Tämän takia perjantaina eläminen onkin niin pop, kun sit kuitenkin jää vielä koko viikonloppu jäljelle ja jos eläisi vähällä alkoholilla, niin ei menisi viikonloppu krapulointiinkin. Lisäksi kun iskee masennusolo, niin silloin entistä enemmän pelkää maanantaina kun olo on jo nyt kurja, joten entistä enemmän välttelee kaikkea "kivaa" ja toisaalta mikään kiva ei edes tunnu kivalta, joten sama tuijottaa sitä sekuntiviisaria.

Koko arkiviikon odottaa viikonloppua ja koko viikonlopun odottaa peläten maanantaita. Ei tämä ole oikein ihmisen elämää. Olin joskus sitä mieltä, että syksy ja talvi on jees, koska pimeän aikaan ei ole niin kurja olo olla yksin kotona, mutta vitut. Kesällä kun ei tartte olla yksin kotona, vaan voi lähteä juomaan siipukkaa espalle ja lukemaan Raakaa Lihaa. Tartten harrastuksen. Harmittavasti pelkkä blogiin asiasta vuodattaminen ei sitä harrastusta minulle taio. Paskakyrpä.

Lisäksi harrastin vielä vähän typerää "sinkkumieskriisiä", eli sitä kun minulla ei ole sinkkumieskavereita, joiden kanssa voisi mennä pitämään hauskaa "sillä silmällä". Olen viimeksi iskenyt livenä naisia ehkä joku 5-10 vuotta sitten, käytännössä en enää lukion jälkeen. Olen sinkku, joten lupa olisi. Tottakai on kivaa tutustua uusiin ihmisiin netissä ja mennä kahville ja sit jatkoille ja jne, mutta kun sitä jotenkin kaipaisi edes silloin tällöin mahdollisuutta flirttailla tuntemattomille ja sitä ihanaa oloa, kun joku lämpenisikin ja sit voisi halailla ja kikatella ja tutustua uusiin ihmisiin. Mikäänhän ei minua kiellä näin tekemästä, mutta kun tämä ei onnistu yksin. Olen myös kohtalaisen kyllästynyt yksin iskiessä kuuleemaan niitä "Voi ei, ootko yksin baarissa, voi sua raukkaa :'(" säälikommentteja, etenkin kun lopulta sit kuitenkin varastetaan tuolit ympäriltä. Kaverityttöjen kanssa baarissa on taas se ongelma, että harva random tulee juttelemaan, jos istuu tiiviisti jonkun naispuolisen kanssa. Se ei haittaisi, jos olisi itse rohkea tekemään alotteita, mutta se haittaa, kun ei ole. Varattu mieskin olisi jees, mutta kun haluaisi "vertaistukea" ja meiningin ylivuotoa ja yhteisfiilistä. Minusta tuntuu, että muutama onnistunut yhdenillanjuttu, eli karmean hirvaksen vierestä herääminen hirveässä krapulassa ilman housuja riittäisi tekemään minut onnelliseksi ja muistuttamaan, että ehkä sittenkin kivempaa tutustua ihmisiin etukäteen. Ja se olisi täysin ok, mutta nyt tämä on tälläinen ärsyttävä halu, joka ei lähde kuin kokeilemalla. Pelkään, että kohta olen parisuhteessa ja sitten se on myöhäistä ja tuosta tulee typerä kriisi myöhemmin.

Kamalan perjantain ja pitkästä aikaa ihan tosi kamalan lauantain jälkeen tuli sunnuntai. Aamu alkoi "kylmä koura" pääkivulla 7 tunnin unien jälkeen, joka sai taas vitutuskäyrän helmuamaan, mutta toisaalta tein tosi omnomnomia tyrnimarjapuolukkasmoothieta, joka oli jopa hyvää, vaikka luulin sen räjäyttävän taudit ja makunystyrät taivaisiin. En ymmärrä miksi tyrnimarjat muka niin hirveitä olisi, vai liekö pakastettuna maku sit kepeämpi. Litran smoothieen meni iso ruokalusikka sokeria ja se oli ihan liikaa, ei olisi tarttenut puoliakaan. Hyvä ruoka, parempi mieli tai ehkä parempi mieli tuli siitä, että tiesin lähteväni shoppailemaan. Rahan tuhlaaminen on yksinkertaisesti helvetin kivaa, vaikka toisaalta yrittääkin säästää ja pysyä budjetissa. Järkevä eläminen on plaa, mutta se kun saa tuhlata ajattelematta on jeij. Musta tuntuu, että fiilikseni onkin laskenut paljon sen jälkeen kun tein itselleni 23 euron päiväbudjetin. Se oli pakko kun elin yli varojeni, mutta jostain syystä 23 eurolla krääsää ei tuo niin hyvää oloa kuin 23 eurolla krääsää ennen bujettia, koska silloin se oli hillitöntä, nyt se on hillittyä ja typerää (koska ne rahat olisi voinut säästää seuraavaan päivään tai isompiin ostoksiin).

Oli miten oli, mylly pysyi visusti kiinni, näpläsin upeaa 1994 valmistettua roolipeliä Segalle (edelleen kikatuttaa ostaa uusi konsoli kalliilla sitä varten, että sillä pelaa 15 vuotta vanhoja pelejä) ja sitten vähän urheilua ja suihkua ja vaatetusta ja kauppakeskukseen. Olen ihan surkea shoppailija, joten jo etukäteen tiesin, etten minä kuitenkaan löydä mitään oikeasti hyödyllistä. Enkä löytänyt. Kaikkea turhaa sen sijaan kerääntyi. Löysin aivan i-ha-nan t-paidan!! Hinta 19 euroa alennettuna on toki vähän suolainen, mutta toisaalta olen vetänyt nykyään t-paidoille 15 euron järkirajan, joten ei se ollut kuin 4 euroa kallis. Ohessa kuva paidasta. Kikatin muuten hulluna tuolle ilmeelleni, mutkun paskalla kameralla paskassa valaistuksessa paskalla itselaukaisijalla homma menee siihen, että pelleilen aina kameran edessä ja yritän näyttää fiksulta sekunti ennen laukaisua, mutta välillä myöhästyn. Lopputulos on silti parempi kuin 15 teennäisen näköistä posea, joissa kaikissa kädet on taskuissa ja napa näkyy. T-paita ei ole mikään ihan arkipaita, koska välttelen valkoista väriä (jos yhtään hikoaa tai tiputtaa mitään rinnuksilleen, niin kossssh) ja koska jotenkin se ei tunnu sopivan sinisten farkkujen kanssa. Se paita näyttää tyyliltään oudon tutulta ja minulla on todella vahva mielikuva siitä, millaisten vaatteiden kanssa se sopisi, mutta jotenkin en vain saa sitä mielikuvaa ilmestymään päähäni. Pitäisi kävellä jossain kaupassa niin yhtäkkiä tulisi elämys, että NOIDEN HOUSUJEN KANSSA, AINIIN! Ehkä pitää lähteä housukauppaan tuossa paidassa, niin löytää mätsäävän alaosan. Ihana paita silti, menee bilepaitapinoon, "käytä tätä kun laihdut" leimalla.

Muuta mukaan tarttunutta oli punaiset tähdelliset puuvillasatiinilakanat. Ehkä vähän tylsähkö kuosi, mutkun olen pussilakananpuutteessa, päätin näet heittää 10 vuotta vanhat kamalat normipussilakanat roskiin / vieraspeittoihin ja laittaa hienompaa tilalle ja kun siellä sängyssä ei niin paljon aikaa tule vietettyä, niin tehdään siitä ajasta edes viehättävää, eli puuvillasatiini on aina valintani. Löysin myös iiiihanat mustavalkoiset MIESTEN raitasukat, jotka olivat Risto-Matti Ratian kokoelmaa. Vitonen yhdestä hepposesta sukkaparista oli toki vähän runsaasti, mutkun ne on ihqut. Muutenkin Ratian mallisto tuntuu olevan jotenkin viehättävää, aina kun näen lehdessä jotain kivaa, niin perässä lukee Ratia. Toki hän tekee paljon kakkaakin, mutta paljon myös sellaisia peruskivoja. Ostin myös kynttilälautasen, räjähtäneestä kynttilälyhdystä viisastuneena en pidä enää vaaseissa mitään muuta kuin tuikkuja ja isommat kynttilät saavat olla lautasilla. Pitää vain olla kaatamatta niitä, ettei pala koko kämppä. Ranteenlämmittimiä en löytänyt. Näköjään ainoat miesten ranteenlämmittimet maailmassa löytyy Netanttilasta. Plah. Ehkä ostan salaa naisten ja väitän, että miesten osastolta ne on, kyljuu!

Kun istuin katsomassa myytinmurtajien 2 tunnin spesiaalia kellon lähestyessä seiskaa ja hörppien hedelmäcoctailia kermavaahdolla, ei ollut yhtään "IIK, KOHTA MAANANTAI, SULJE TELKKA JA TEE JOTAIN TYLSEMPÄÄ" olo. Päinvastoin. Nyt on kivaa! Tottakai sitä toivoo, että huomenna ei olisi töitä, mutta nyt sitä ei tartte stressata. Kivaa on siihen asti kuin kello lyö pykälään ja sit nukkumaan ja maantaille pitää keksiä jotain hauskaa, että sittenkin on kivaa. Kynttilän valossa pleikan pelaaminenkin tuntui hauskemmalta ja puolen litran jäätelöpakettia terveellisempi ja epämahattavampi jälkiruoka eli nuo valmiit purkkihedelmäpalasydeemit mehussaan ovat sellainen kiva asia, jolla saa ruokailun jälkeen herkutella semihyvällä omatunnolla. Nyt enää tarttee sen harrastuksen.

Tästä viestistä tulee ehkä vähän ruokapainotteinen, mutta se salittakoon.

Ei liene salaisuus, että kärsin ihan hirveistä krapuloista. 2 päivää on normaali minikrapula ja siitä eteenpäin sitten jos krapula on paha tai tuli juotua useampi päivä peräkkäin. Jännästi kuitenkin monesti se pahin krapula ei ala aamulla, vaan yhtäkkiä esim. syönnin jälkeen. Mahan kunnolla onkin tosi suuri merkitys krapulassa ja iso osa sitä mitä kutsun "krapulaksi" onkin enemmän muita mahaoireita. Jos oksettaa, janottaa ja sattuu mahaan juomista seuraavana päivänä, niin sitä kutsuu krapulaksi, vaikkei se alkoholista suoraan johtuisikaan.

Olen tiedostanut oman typeryyteni asian suhteen. Alkoholi kuormittaa hirveästi mahaa, joka on jo muutenkin ihan stressimahahaavakondiksessa vähitellen. Eli kun krapulassa herää, maha on kuin pahoinpidelty eläin, johon on ruiskutettu litra chiliä. Kun tähän mahaan sitten vetää parit särkylääkkeet ja ihan ylenmäärin tulista chiliruokaa, niin liekö yllätys, että ei se olo ainakaan parane :D On vain mahdotonta olla ylensyömättä krapulassa, koska se on krapulahimo, eikä krapperuoka voi olla epätulista. Muutenkin tuntuu, että krapulassa on ihan hillitön himo aiheuttaa itselleen ongelmia. Kyse ei ole niinkään siitä, että olisi hirveä himo syödä, vaan juurikin _ylen_syödä. Kaikki hyödyllinen on pakko jättää tekemättä, purra sormet verille ja ihan tahallaan tehdä asioita, jotka tuntuvat pahoilta ja vaikeuttavat elämää. Joskus tajusin tuon, kun oli sunnuntai, kello jotain 01 ja olin menossa nukkumaan, mutta oli jotenkin _ihan pakko_ väkisin ahtaa itsensä täyteen ruokaa vaikkei ollut yhtään nälkä ja sit purra sormet verille, ihan vain siksi, että "tänään on krapula".

Eksyin taas aiheesta. Eli olen mahdollisesti löytänyt ratkaisun etenkin mahaongelmaan. Viime perjantaina mulla oli niin hirveä mahatuska ihan viinattakin stressin takia ja tuntui kuin olisin kokoajan niellyt tulista puuroa alaspäin (joku käänteisnärästys? :D), joten sain päähäni muistikuvan mustikan parantavasta vaikutuksesta. Okei, sitä käytetään oksennustaudissa, mutta whatevö. Ostin litran mustikkakeittoa ja johan alkoi pötsi ruplattamaan paremmin! Eilen sitten ihan krapuloissani tein ihanaa kasviskebabtortillaa ja vaikka vähän hintsuilinkin chilin kanssa, niin kyllä se oli hieman tulista. Ruokajuomana oli kuitenkin puoli litraa mustikkakeittoa ja maitoa (emäksisenä hillitsee happamuutta), niin lopputulos oli vain täysi kupu. Mikä oudointa, ei tehnyt mieli edes ylensyödä, ehkä osin sen takia kun se syöminen ei ollutkaan tuskaa. Tänään on sitten ihan hoi-henkiin olo, krapula on semitiessään, maha peruskunnossa ja flunssaa lukuunottamatta ei tietäisi, että oli perjantaina viihteellä. Okei, en mä perjantain ihan perseitä vetänyt, mutta kai sitä joku kahdeksan tuoppia kuitenkin tuli imuroitua. Pakko testata uudestaan, onko mustikkakeitto elämäni pelastus ja rueta tilaamaan suoraan baarissa joka toinen tuoppi sitä :D

Boysenmarjat! Oboy! Olin ihan omnomnomnom kun sekoitin maitorahkaa ja turkkilaista jugurttia, pakasteboysenmarjoja ja paloiteltua kiiviä. Sit maistelin sitä ihan kiihkoissani ja olin sitä mieltä, että mä olen ihan liian hyvä kokki. Tekemäni pippurinen maustemakkarakeittokin on niin hyvää, ettei sitä vain voi syödä kohtuullisia määriä ja eiliset (ja tänäiset, kun puolet jäi syömättä) kasviskebabtortillatkin ovat aaah ja uuh ja slap my arse with dirty hands good! Minua kikatutti eräässä koulutuksessa yksi meidän työpaikkalainen, joka aina kun ekan kerran puraisi jotain ruokaa, teki päällään nyökkääviä eleitä ja oli silleen omnomnom. Nyt huomaan itse tekeväni samoin. Ekan puraisun jälkeen pää nyökkii ja aivot sanoo nomnom.

Tartten talvikengät. Olen niin pitkään ollut maiharimiehiä, että nyt kun ostin keväällä trendikkäät tennarit, en tajunnut ajatellakaan, että eipä ne mitkään talvikengät ole. Ne eivät kestä yhtään vettä ja kun niissä on vielä pari reikää, niin kylmä ilma ja taivaalta tuleva vesi menee kenkään vaikka väistäisi lätäköt. Kun sukat ovat märät ja varpaat jäässä, niin yllättäen ei muutenkaan ole hirveän kuuma olo. Mutta mitä helvettiä ihmiset pitävät talvella jalassa? Mikä on miesten tennareita vastaava talvikenkä? Olen ihan ulkona siitä, enkä ole koskaan edes ajatellut asiaa. Nyt kun olen ihmisten popoja katsellut, niin aika monella on citylenkkareita, mutta nekin tuntuu vähän siltä, etteivät ehkä ihan talvea varten tarkoitettuja, etenkin jos talvi = +2 ja jatkuva vesisade. Mulla kyllä on ihan ok-kuntoiset kävelymaiharit ja lisäksi kunnon mummonpotkimismaiharit, mutta jotenkin on tottunut tennareihin, niin ei osaa käyttää enää triplasti painavampia kenkiä, eikä ne ihan niin tylikkäätkään ole. Ja vaikka päättäisinkin pitää kävelymaihareita talvella, tartten silti uudet hienommat (rahanmenoa ei voi estää). Tartten myös kaulaliinan, huivien aika kun alkaa olla vähitellen ohi. Niin ja farkut, nykyisissä toisissa on reikä perseessä ja toisessa reikä taskussa ja kun se tasku on jo korjattu kolmasti, niin enää ei oikein voi. Tartten myös t-paitoja, sekä hauskoja (lolcat), että hienoja. Vinkatkaa joku jos tiedätte tsadilainen kauppa, josta saa erikoisempia t-paitoja ilman että ne ovat kaikki xxxl-kokoisia jollain amisjunttiteksteillä. Mental Wear on hyvä esimerkki mitä haen, tosin niitä paitoja on kaikilla niin en välttis halua just samoja. Tartten myös käsineet, uuden kaulakorun, rannekorun, neulepaidan, pitkähihaisen paidan, tiukan vetoketjullisen hupparin, juoksuhousut, salihousut (muttei salihousut), urheilupaitoja, rokimman vyön ja lämpimiä mutta hienoja sukkia. Crap.

Tämä nykyinen tapani säästää, ei oikein sovellu spontaaniin osteluun. Huomasin tosiaan kesällä, että kulutin sen minkä sain ja silloin vielä sain tosiaan 400 euroa kuussa puhtaana käteen tukia. Kun tuet loppuivat, minun piti saada kuussa elämiseen tuhlattu raha tippumaan 1200 eurosta 800 euroon. Itseasiassa ei ollut mitenkään hirveän helppoa, jos yhtään yrittää elää samalla Helsingin hintatasolla. Tajusin, että ainoa tapa tulla toimeen on budjetoida rahat. Laskin, että jos käytän 600 euroa puhtaaseen elämiseen ja 200 euroa laskuihin, niin siitä tulee 800 euroa ja ylijääneet rahat menee säästötilille. 600 euroa kuussa on tasan 20 euroa päivässä. Joka ilta merkkaan ylös paljonko tuhlasin, eli menikö päivän budjetti yli vai ali. Nämä plussat ja miinukset sitten kertyvät, eli jos elää säästeliäästi, sitten saa tuhlata enemmän. Jos näyttää, että käyttövaraa alkaa kerääntymään enemmän, sitä voi siirtää virtuaaliselle "ostotilille", kuten tein esim. Wiin kanssa. Tuosta 600 eurosta pitää siis myös halutessaan säästää rahat kaikkea elektroniikkaa varten. Vaatteiden suhteen sama, joskin harkitsen vähän pitäisiköhän vaatteet tiputtaa tuosta pois ja ottaa suoraan palkasta vaikka 50 eur kuussa vaatteisiin, kun muuten jää helposti ostamatta. Nyt on jotenkin ollut niin hirveästi menoja, ettei rahaa ole kertynyt ylin ja olen saanut virtuaaliselle vaatetilille siirrettyä hulppeat 10 euroa. Jeij! Kaikenlisäksi palkankorotuksen takia sain nostettua päivittäisen tuhlausrahan 20 eurosta 23 euroon, eli kuussa on käytettävissä 700 euroa elämiseen. Tästä on vielä pitkä matka siihen elintasoon mitä kesällä oli, eikä asiaa helpota se, että jotta saisin saman verran rahaa käteen mitä kesällä sain, minun pitäisi saada melkein tonnin palkankorotus. Suomessa ei kyllä työllä rikastu ja oikesti verot vituttaa joskus. Pitää saada ihan järjetön määrä lisää palkkaa, että käteen jää känsää enempää. Niin ja joo, olen rahanörtti, mutta rakastan pyöritellä budjetteja ja tilejä ja virtuaalitilejä ja hipsiä kymmenpennisiä :D Plan C on it-romahduksen ja raitasukkahousukaupan mentyä nurin ryhtyä kirjanpitäjäksi.

Mitäs vielä. Ainiin, Mariskan Anteexi. Se biisi jäi positiivisella tavalla päähän soimaan kun ajat ajat sitten ilmestyi. En koskaan kuitenkaan kuunnellut niitä sanoja, kun en muutenkaan kuule edes suomalaisia biisejä ilman että luen tekstit tai keskityn kunnolla edes kerran. Ostin ton biisin joku aika sitten iTunesista ja ehkä ekat 10 kertaa se meni vain sillä perustavalla ohi korvien, eli hauska kertis, a-n-t-e-e-x-i ja mikä lie tsukublum ja shalalala. Mutta sit kun se biisi alkoi kiehtomaan enemmän ja sitä kuunteli useammin, tuli se hetki kun kerran pysähdyin oikeasti kuuntelemaan mitä siinä lauletaan ja omfg! Helvetin hyvät ja rohkeat sanat ja jotenkin yllätyin täysin, kun kuvittelin anteexin olevan joku nolohko teinibiisi sen X:n takia, mutta siinä onkin fiksuimmat sanat koskaan mitä olen biisissä kuullut ja ymmärtänyt. Ihan uskomattoman ilahduttavaa on vielä se, miten ei-stereotypinen ja tuomitseva tämä biisi on. Tottakai biisi saisi olla mitä vain, eihän sen tarvitse kertoa siitä mitä laulaja ajattelee, mut silti. Tarinan opetus ei ole se, että älä petä, vaan älä petä JA kerro pettäneesi. Mies on laulussa yhtä sika kuin nainenkin ja vetää vähemmän yllättävästä hirveät herneet nenään. Parasta tässä on se, että kaikessa rajuudessaan nuo sanat lauletaan Mariskan hennon maagisella lauluäänellä. Tämä olisi typerä ja mielikuvituksettoman paska punkbiisi semikarjuttuna, mutta kun se lauletaan perusäänellä, niin sanat toimii triplasti paremmin.

"Hetken jo luulin sua mun mieheksi
Taisin olla väärässä pahemman kerran
Oota sekuntti niin rauhaan jätän arvoisan herran
Pistin kengät jalkaan, astuin ovesta ulos
Näinpähän mikä oli rehellisyyden tulos
Puoli tuntia sitten vielä pussasi suulle
Hymyili ja yritti päästä makuulle
Nyt se ikkunasta roikkui mun perääni huusi:
"mee äkkiä huora imee uutta kaluusi!"
Mitä tohon ois lisännyt kaikki oli sanottu
Lyhyesti ja ytimekkäästi koko juttu
Yksi vähemmän jolta anteeksi pyytää
Yksi vähemmän joka syytöksiä syytää
Mun niskaan, mä opin perinpohjaisesti
Että suuni pidän kiinni lopullisesti"

Loppuun vielä se, että olen ihan koukuttunut Steen1:n "Hyvästä perheestä" biisiin. Ohnoes, näinkö tässä kävi että musiikkimaku siirtyy kohti tiedostavaa suomihiphoppiakin. Argh! Steen1:n sanoitukset eivät vain oikein sovi semikokoomuslaiseen kuoreeni, mutta onhan sitä takkia käännetty ennenkin :D Niin ja Steen1:n kohdalla taas viehättää laulun semiagressiivisuus. Laulussa on voimaa ja särähtävyyttä sen olevan silti huutamista. Itseasiassa jonkun black metalin ja hc:n ongelma on se, että kun laulutapa on äärettömän agressiivinen, niin sanojen agressiivisuus menettää tehoaan. Etenkin jos lauletaan tärkeistä asioista, eikä vain jotain fantasiaa, niin paras teho on silloin kun sanat ja laulutapa ovat sopivassa ristiriidassa keskenään.

Minun piti tehdä tästä vähän angstinen vuodatus, mutta totta kai minun tuurillani minuun iski yhtäkkiä ihan hirveä virtapiikki. Tekisi mieli tanssia, hyppiä ja vain sheikata bootia! Laitoin vielä tahallaan The Ting Tingsiä soimaan, joka ei ainakaan heilumishimoja vähennä. Eli ehkä se, mitä seuraavaksi paasaan, voi ollakin tietyllä tavalla väärin tai sitten ehkä tämä ei siihen liity.

Eli syksyn tullen "elämä" on vähentynyt ja muuttunut vääränlaiseksi. Kun kesällä kävin 2-4 kertaa viikossa "yksillä", nykyään tulee käytyä kunnolla ihmisten ilmoilla etenkin alkoholin kanssa kerran viikossa ja sit mopo karkaa aina käsistä. Sen lisäksi voi olla ehkä yksi kaupungillanäkemispäivä ja sit muina päivinä yksin kotona tai näen kavereita meillä/heillä, mutta se ei ole sama asia, koska se ei ole "sosiaalista kanssakäymistä" kun näkee jotain vain kahdestaan. Kivaa kyllä, mutta se ei vain riitä. Ymmärrettävistä syistä syksysateilla ei jaksa enää baareissa notkua, etenkin kun ulkojuominenkin on aika rajoitettua.

Pitkät työpäivät aiheuttavat sen, ettei vapaa-aikaa ole loputtomasti ja "elämättömyys" aiheuttaa sen, että illalla kuitenkin ennättää jotain tehdä. Tämän ajan voisi käyttää urheiluun ja pelaamiseen, kivoja talvitekemisiä molemmat. Harmittavasti kumpakin tahtoo jäädä vain haaveeksi, kun aina se ilta häviää johonkin tyhjyyteen. Mitä tein? En tiedä. Mitä sain aikaan? En mitään. Paljonko kello? 01. Voi perse! Jos laittaa koneen kiinni ja siirtyy sohvalle pelaan Wiitä (niin, ostin sellaisen, jeij!), nukahdan vartissa ja herään sit vittuuntuneena ja kipeänä sohvalta sylkeeni tukehtuen. Oikeasti välillä pelottaa kun herää hukkumisen tunteeseen ja tajuaa, ettei saa henkeä ennenkuin köhii keuhkoputkista nesteet pois. Brrr.

Viikko menee siis tietynlaisessa tyhjyydessä odottaen viikonloppua, jolloin on vapaata ja SuperKivaa(tm). En edes tiedä mitä se SuperKiva(tm) on, mutta se ei ole sitä, että herää lauantaina muistamatta oikeastaan mitään ja krapuloi viikonlopun. Vaikka koko viikon päätapahtuma tuntuu olevan perjantai, silti ei saa aikaan järjestää mitään upeaa ja pienellä järjestyksellä jää vain luu käteen, kun kukaan kaveri ei innostu baarikierroksista tai muista tai innostuvat vain vähemmistä asioista mistä minä. Tässä onkin se haaveilun ongelma. Jos olen viikon haaveillut lähteväni perjantaina tekemään baarikiekan, niin petyn jos menenkin kaverin luo juomaan sixpäkin ja höpöttämään, vaikka normaalisti se olisi kiva perjantai. Se ei vain ole sitä mistä haaveilin. No ei mikään koskaan ole.

Jos ilta on kuitenkin perusjees, niin sitten lauantaina on vähän sellainen "tulipa tehtyä" olo, eli perjantain meneminen ei masenna, vaan nyt on mahdollisuus sitten viikonloppu levätä. Periaatteessa. Käytännössä lauantait menee ihan helvetin nopeaan. Sen suhteen käy arki-iltaongelma, eli et edes tiedä mitä olet tehnyt, et ole saanut aikaan mitään ja kello on ilta. WTF! Käytännössä viikonloppua on vain sunnuntai ja silloinkin on aina kakkospäiväkrapula, joka ei ole niin kivaa. Kaikki viikonloput urheilut, tekemiset ja muut on siis sysätty sunnuntaille ja yllättäen koska se on ainoa _vapaa_päivä, niin kaikki tylsä ja tärkeä jää pääosin tekemättä. Sunnuntaina on sellainen olo, että olen tehnyt jotain ja tiedän mitä tein, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että maanantai on liian nopeasti, levätä ei saanut ja tärkeätkin asiat jäi väliin. Maanantaina sitten menee töihin väsyneenä, masentuneena, vittuuntuneena ja odottaen seuraavaa turhaa perjantaita. Elämäni oli tälläistä Varkaudessa aina, Helsingissä se muuttui kesällä erilaiseksi mutta nyt taas pelottaa, että tuo viikkorutiini palaa.

Noniin, alustus on ohi. Päättelin sitten, että olenpa viikonlopun selvinpäin, niin ei masenna. Typeränä valitsin tietysti halloweenin, mutta tiesin, että jos en ole nyt, niin sitten se venyy kuitenkin ties minne. Kuitenkin olisin halloweenia mennyt "juhlimaan" yksin ja se ei olisi ollut erikoista kuitenkaan. Ensimmäisen hyödyn piti olla se, että perjantai olisi vapaata. Ei se ollut. Se on arki-ilta. Hetken mietittyä sen ymmärtää. Niinhän se onkin. Perjantai ei ole vielä viikonloppua, vaan tismalleen samanlainen ilta kuin kaikki muutkin illat arkena. Eli kello oli yö, en ollut tehnyt mitään, en muistanut mitä tein ja en ainakaan saanut aikaan mitään. Lisäksi minulla oli ihan helvetillinen "muut vain bilettää" masennus. Eli perjantain osalta fiilis oli triplasti huonompi mitä juodessa. Ei hyvä.

Sitten koitti lauantai. Ensimmäinen juomattomuuden hyöty selvisi, kun aamulla olo oli virkeähkö. Tai siis olisi voinut olla. Nukuin jotenkin huonossa ja sain takaraivopääkivun, joka on aika yleinen. Se ei häviä särkylääkkeellä kokonaan ja vaikkei ole kipuna hirveän voimakas, niin kyllähän se kyrpii ja pilaa iltaa. Ihan järjettömän mahatuskan takia en uskaltanut ottaa hirveästi särkylääkettäkään, joten kärsin sitten lauantaina mahakivusta ja pääkivusta. Ohoh, kuulostaapa tutulta, tismalleen samaa mitä krapulassa. Ei oksettanut sentään. Tai no, oksetti vähän. Lisäksi suussa maistui krapulalta (joka johtui varmaankin mahasta, koska krapulassa myös maha on yhtä kuormittunut). Yritin vapaa-aikailla ja tehdä jotain järkevää, mutta kello oli ilta nopeammin kuin huomasi. Mitä sain aikaan? En mitään. Kaveri, onneksi iiiihana sellainen, tuli käymään ja vietettiin kiva ilta. Sit oli jo sunnuntai. Tyypillistä.

Sunnuntai meni tismalleen samoin mitä krapulassa, eli oli olo, että sain jotain tehtyä, mutta koska se oli viimeinen vapaapäivä, niin mitään tärkeää ei jaksanut tehdä. Pelaamista ja näpräämistä vain. Lisäksi minulla oli ihan hirveä syömähimo ja söin kaiken mitä käsiini sain. Oli tismalleen sama olo kuin krapulassa, eli ei niinkään tehnyt mieli syödäsyödä, vaan enemmänkin teki mieli elää epäterveellisesti. Silloin on aina sellainen outo halu, joka ei katoa muuten kuin rikkomalla omia rajojaan vastaan. Pitää syödä epäterveellisesti, käyttäytyä lyhytnäköisesti, purra sormia, jättää sovitut asiat tekemättä ja elää dekadenssissa. En ymmärrä mikä psykologinen juttu tämä on, mutta krapulassa ja näköjään ei-krapulassakin sunnuntaisin on vain pakko saada tehtyä syntiä.

Yö tuli, vitutus oli huipussaan, jäätelö valui suupielissä ja kurkkua kuristi. Viikonlopun saldo selvinpäin vs ei-selvinpäin: 0. Jeah.

Tällä hetkellä voin olla ehkä hieman eri mieltä, koska vaikka viikonloppu olikin hyvin krapulankaltainen, niin tällä hetkellä virtaa riittää. Ehkä sain kuitenkin enemmän univelkoja nukuttua pois kuin normaalisti, joten nyt kun tuli arki, tuntuu kun voisi hyppiä seinille. Toisaalta olen muutenkin ollut täynnä virtaa, kun tein pari tuntia ylitöitä, kotona vielä tunnin lisää ja sitten vielä kokkailin. En ole siis ennättänyt vielä passivoitua koneen äärellä, vaan olen kokoajan tehnyt jotain ja olen oikeasti sen huomannut, että minun pitää tehdä jotain hyödyllistä että energisoidun. Yllättäen ei vain huvita tehdä mitään. Eilenkin huomasin sen, että kun olo oli ihan tylsätylsä ja aika kului nopeasti ja piti lähteä viemään lainafilkka Finnkinoon, niin se vartin kävelylenkki antoi jo ihan helvetisti virtaa ja sit olisi voinut tehdä vaikka mitä. En tehnyt, vaan istahdin koneelle ja viisi minuuttia myöhemmin energia oli kadonnut. Sen takia ostinkin konsoleja, että voisi pelata kun se kivaa on, koska konsolit eivät koukuta. Harmittavasti vain Wiissä on jotain unikaasua, koska se oikeasti nukuttaa heti kun ohjaimeen koskee ja PS2 taas vähän tympii ihan jo siksi kun Wii on uusi ja jännä.

Ei vain osaa kirjoittaa lyhyestä. Ylläolevan paasauksen olisi voinut kirjoittaa yhteen kappaleeseen, mutta nääh. Mitähän tässä olisi parissa viikossa tapahtunut. Ostin kynttilöitä! Ei ole yhtään minun tapaistani! Ovat vielä kivojakin ja niitä tulee poltettua välillä, joskin minusta kynttilöiden suurin hyöty on hieman pimeässä huoneessa, mutta valoja on liikaa tai liian vähän. Ilman valoja on oikeasti liian pimeää tehdä mitään ja pelkkä jalkalamppu päällä on jo sit niin valoisaa, ettei kynttiläastioiden hieno hehku näy. Pitänee laittaa ostoslistalla jalkalamppu, jossa on himmennin.

Töissä menee välillä jees välillä ei. Työpaikkaihastus otti ja lähti johonkin etelän maihin määrittelemättömäksi ajaksi. Snif y_y. Kyseessä oli "tietysti" vain tuijotusihastus, eli en edes elätellyt mitään toiveita miedän välille, eikä se ollutkaan koko homman pointti. On vain kivaa kun jonkun ihmisen näkeminen aiheuttaa hirveän perhosparven mahaan. Sitä minä kaipaan! En edes haluaisi mitään työpaikkaromanssia, kun sit siitä häviäisi se taianomaisuus ja työpaikalla ei voisi enää vapaasti tuijotella muita, kun se oma sydänkäpy olisi samassa rakennuksessa. Onneksi oma tiimi kasvaa ja ensimmäinen naispuolinen kehittäjäkin tuli. Jeij.

Sain myös tänään ensikokemuksen Maciin, jos jotain vartin vanhoja kokemuksia ei lasketa. 9.5 tuntia yritin saada yhtä nettisivua näkymään oikein Macin Safarilla ja voi vittusaatanaperkelejumalauta! Alun sormisuussaolon jälkeen Mac alkoi taipumaan vähän ja tuntui jopa hauskan nörtiltä ja seksikkäältä yhtä aikaa. Ne näppäimet ovat niin ihanan napsuvan ohuita, mutta samalla koko kone näyttää jotenkin nörttimäisen pelkistetyltä. Se on vain sellainen kiiltävä leegopalikka. Kun näppäimet löysi, niin jotenkin sen käytöstä jopa tykkäsi. Harmillisesti vain mac-intous ei kasvanut, kun koko päivä tosiaan meni macin selaimessa olevan mystisen vian aiheuttamaa ongelmaa korjatessa ja lisäksi safari taisi kaatui noin 10 kertaa päivän aikana. Jes. Ei edes IE pysty samaan. Vika ei edes ratkennut, joka jäi kaivelemaan. Minulla kuitenkin oli vain tämä päivä aikaa käyttää Macia ja joutunen jättämään ratkaisun puolitiehen tai yrittämään korjata sitä vain persetuntumalta. Ääh! On ihan uskomattoman raivostuttavaa kun pitkä ongelma kokoajan selviää vähän ja ratkaisu on periaatteessa lähellä ja kiviä riittää käännettäväksi, mutta sitten loppuu aika. Jos voisin, olisin varmasti tuonut työt kotiin ja koko yön hakkaisin tuota ongelmaa. Herralle kiitos, ettei töitä voi tuoda kotiin, kun firman verkkoon ei ole yhteyttä ja ei ole jaksanut ostaa useamman tonnin arvoisia ohjelmistoja joita töissä käytetään. Silti, perkele!

Kikattelin The Mighty Boosh -sarjalle. Se on toki vähän kevyt siinä mielessä, että pääosa tuntuu olevan lauluilla ja hölmöllä huumorilla kuin oikealla komediasarjamaisuudella, mutta sen katsomisesta silti nautti ja tuli hymyiltyä ääneen. Mikä parasta, ne biisien sanat ovat oikeasti ihan minumaisen typeriä ja etenkin kuun (joka on miehen partavaahtoinen naama, ihan psykedeelistä!) laulut ovat just niin sitä mitä minä teenkin! Ei ihan Kissalan Peijoa, mutta sellaista uskomattoman typerää ja järjetöntä höpöttelyä. Ei voinut olla kikattamatta. Youtubettakaa vaikka! Rakastin vielä sitä "kivi liikkuu" ääniefektiä, joka tuli kuun kääntyessä laulamaan.

The Mighty Boosh oli britti-dvd:llä, eli mukana ei tullut suomitekstejä, mutta mukana oli enkkutekstitys kuulovammaisille. Enpä ole tajunnutkaan, mutta oikeasti muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta enkunkielisen tekstityksen lukeminen ei eroa mitenkään suomenkielisen tekstityksen lukemisesta, vaikka pelkän enkunkielisen ohjelman kuuntelu on täysin mahdotonta. Olen joko aika huono kuulunymmärtämisessä tai sitten kun kuuleminen on muutenkin vaikeaa hälyaivojen takia, niin keskittymiskyky ei vain riitä kuunteluun ja kääntämiseen. Itseasiassa en minä edes suomalaisten ohjelmien puhetta aina kuule tai tajua. Tuo oli ihan uskomaton helpotus, koska nyt voin täysin ongelmatta tilata dvd:tä jenkkilästä vaikkei niissä ole suomitekstejä. Pitää vain varmistua, että mukana on kuulovammaisraita, mutta kai se on kaikissa mukana. Eli Ren & Stimpy, here I come! Spongebob Squarepants! Laittaisin tilaukseen jo heti tänään, mutkun yritän säästää.

Eiköhän tässä ole merkityksetöntä hölinää yhdelle kertaa. Nyt kirjoitan taas useammin ja blablabla lupaillupaillupail. Kohan ostan ihqun pinkin miniläppärin, niin SITTEN mä kirjoitan tosi usein ja blablabla lupaillupail.