IRC-Galleria

Jatkuva todistelu itselleni ja muille kuntoilun aloittamisesta tuo aina satunnaisesti hedelmää. Sunnuntait ovat yleensä juuri niitä päiviä kun yhtäkkiä päättääkin taas ottaa itseään niskasta kiinni, kaivaa kuntoiluvälineitä ja oppaita esille, tekee aivan mielipuolisen kunnianhimoisia suunnitelmia ja lähtee alkeista. Tämä sunnuntai ei ollut poikkeus.

Aikani stepperillä stepattuani ja jumppapallolla jumppailtua oli edelleen sellainen olo, että haluaisin jotain muutakin sisäisten vatsalihasten treeniä. Muistin saaneeni joskus Kunto Plussan mukana kasan dvd:tä, joilla oli jotain kuntoiluoppaita. Kaivoin dvd:t esiin ja huomasin heti, miten tiukka vatsa ja vahva selkä puhutteli minua. Nämä mä tahdon. Jumppapyörykkä dvd-soittimeen ja virtaa päälle. Levitin jumppapatjan lattialle ja laitoin vielä maton alle, jotta olosuhteet olisivat täydelliset ja mikään ei häiritsisi jumppailuani. Kellahdin patjalle selälleni ja otin käteeni kaukosäätimen ja painoin play.

Sekuntia myöhemmin tajusin ensimmäisen ongelman. Tietokonepöytä oli telkkarin edessä näin lattian pinnalta katsoen ja peitti näkyvyyden täysin. Nousin istumaan, jotta näin ruudulle ja valitsin ensimmäisenä selkälihasliikkeet. Katsoin videonpätkän kerran läpi. Helppoa. Selkä ylös, rintakehä ylemmäs, kädet kiertyy, lapaluut yhteen, hengitä ulos, kierrä käsiä, hengitä sisään, laskeudu, vapauta napa, nosta jalkoja, jännitä pylly, laske jalkoja, aloita uudestaan, muista korsettilihakset, hengitys ja puhtaat liikeradat. Hyppäsin takaisin makuulleni ja painoin playta.

Naisääni ruudulla, jota en tästä asennosta nähnyt kuin puoliksi, selostaa nopeaa tahtia. Selkä ylös, rintakehä ylemmäs, hyvä, muista kiertää kädet. MITÄ? ODOTA! PAUSE! Miten ne kädet kierretään? Miten ylös mun pitää nostaa mun selkä? Yritin kelata videota taaksepäin, mutta dvd-soitin iloisesti huikkaa, että näppäin ei ole käytössä. Jollain napilla saan lopulta videon hyppäämään 5 sekunnin pätkissä taaksepäin, kunnes se hyppää maagisen rajan yli ja näyttää jonkun toisen liikkeen loppukommentteja. Stop. Näppäin ei ole käytössä. Argh! Tunnen miten treeni alkaa toimimaan, koska hiki nousee pintaan ja syke kohoaa.

Kun lopulta saan oikean videon taas näkyviin, katson sen kerran istualtani ja otan huomioon miten korkealle se rintakehä pitikään nostaa. Ah, noin korkealle. Uusi yritys. Mahalleen patjalle, play, selkä ylös, rintakehä ylemmäs, ainiin, napa selkärankaan! Vedän napaa selkärankaan ja huomaan, että naisääni on jo ennättänyt lapaluihin. Yritän muistaa mitä niille käsille piti tehdä, vedän lapaluita yhteen ja tajuan, että niiden väliin mahtuisi viivoitin ja mietin, onko tämä nyt yhdessä vai ei. Naisääni nostaa jo jalkoja pyllyllä ja minä taon vimmaisesti takaisinkelausnappia. Toiminto ei ole käytettävissä. JUMALAUTA AKKA HITAAMMIN! ODOTA SAATANA! Treeni toimii täydellisesti, paita liimautuu hiestä selkääni ja pulssi lähestyy 160:ta.

Bootattuani dvd-soittimen saan taas oikean videon näkyviin ja katson sen kolmannen kerran tarkkaavaisesti läpi. Samalla opettelen yksitellen jokaisen liikkeen. Napa jumppamatolle, play, selkä ylös, rintakehä ylemmäs, kierrä käsiä, napa selkärankaan, muista hengittää. Tirskahdan epätoivoisesti naisäänen kertoessa, että tee liikkeet hiiiiitaasti ja varmasti, kun hän samalla takoo ohjeita nopeammin kuin liikettä on mahdollista tehdä. Jätän hengitykset ja hitaudet väliin, yritän pysyä naisäänen perässä ja tunnen kipua selkärangassani. Liike menee kuitenkin läpi ja naisääni irvokkaasti kertoo, että ”Hyvä! Seuraavaksi otamme liikkeeseen mukaan käsien heilutuksen” ja kun litania tulee pikavauhdilla siitä, miten liikuta kättä, pysäytä, väännä, kierrä, hengitä, jännitä, nosta pyllyä, laske, muista lantio, hengitä, tee hitaasti, minä taon hiestä märkänä pausenappia ja kiljun: ”SAATANA PUHU PERKELE HITAAMMIN! MIKÄ VITTU NÄISSÄ JUMPPAVIDEOISSA PITÄÄ JUMALAUTA OLLA KUN NÄIHIN EI VOI JÄTTÄÄ PIENIÄ TAUKOJA JOKAISEN OHJEEN JÄLKEEN! ONKO KAIKEN SAATANA OLTAVA AINA NÄIN USKOMATTOMAN VITTUMAISEN HELVETIN VAIKEAA!”. Näkökenttä ja peukalo punaisena taon stop-nappulaa dvd-soittimen ilkkuessa siitä miten näppäin ei ole käytössä ja lopulta revin väkivalloin levyn ulos kelkasta kun se ei muuten suostu sieltä tulemaan, upotan hampaani levyyn ja yritän viskata sen avonaisesta parvekkeen ovesta ulos. Heitto onnistuu, mutta platta ei lennä pihalle asti vaan jää parvekkeelle. Ryntään sen perään, katkaisen levyn ja paiskaan palaset parvekkeelta alas. Järjettömässä voitonriemuisassa tunteessa haistan nenääni tupakan ja tunnen miten sydämeni lopettaa lyömisen kokonaan. Käännyn oikealle ja näen naapurin parvekkeella nelikymppisen miehen olevan tupakalla.

Mies katsoo huvittuneena minua ja tajuan, ettei minulla ole päälläni kuin bokserit ja selästä litimärkä valkoinen t-paita. Tajuan myös piinaavan hyvin, että avonaisesta parvekkeen ovesta on hyvinkin selvästi kantautunut kaikki kiroamiseni. Olkapääni tipahtavat löysinä alas kuin tappion hetkellä, kävelen sanaakaan sanomatta sisälle laittaen parvekkeen kiinni ja vedän verhot eteen. Suihkuun mennessä tunnen miten keskikroppaa kirvelee ja hiki valuu. Tämän tehokkaampaa treeniä ei ole!

Mä olen runotyttöpäällä, joten tässä huikaiseva tuotokseni. Saa kikattaa.


Söin unessani lakritsijäätelöä,
heräsin kurkkukipuun.
Neljä tuntia aikaisemmin herännyt puhui ruudussa:
4000 kuollut, kymmenet tuhannet kuihtuvat nälkäänsä.
Näin apteekin mainoksen.

Illalla lääkettä ostaessa muistin, että minun pitäisi muistaa jotain.
Hymyilin kassaneidille.

Ostin jäätelöä.

Pitkästä aikaa taas, ajattelin varata vähän aikaa, että saa jotain kirjoitettua. Töissä ei ole ollut niinkään enää kiireistä, kun yt-neuvottelun jälkeen ylitöitä ei ole saanut tehdä ilman lupaa, eikä jokaisen pikkutyön takia jaksa lupia kysellä, mutta muuten työt ovat puuduttaneet ihan helvetisti. Vaikka olisi ajoissa kotona, ei vain jaksa tai kehtaa tehdä mitään. Kaikki urheilut, kirjoittamiset ja muut ovat jääneet täysin retuperälle. Se on vain niin helvettiä, kun käytännössä pitää hoitaa projekti/servicemanagerin työt ja sit vielä kuitenkin olla itse asiantuntija myös. Olisi helppoa, jos vain tekisi ja muut käskee tai jos vain käskisi ja muut tekee, mutta kun ei. Ensin pitää käskeä, sitten pitää huolehtia ja potkia pyllylle, sit pitää tarkistaa ja lopuksi tehdä itse, kun sai paskaa käteen. Nämä hampaat eivät enää hymyile.

Sain kuitenkin pidemmistä normielämään liittyvistä projekteista tehtyä sen, että menin Askelklinikalle. Kyseessä on siis fysioterapeutit, joilla on erikoiskokemus juurikin jalkaongelmista. Asiallinen mutta vähän pelottava fyssari sanoi, ettei mun jaloissani itsessään ole ihan hirveästi vikaa. Vähän toinen jalka astuu vinoon ja pohjalliset kyllä tehdään, koska jalkapohja ottaa väärän luun kohdalta ekana maahan. Ongelma on kuitenkin lievä. Pahempana ongelmana hän piti sitä, että mahani pömpöttää, koska huonot sisäiset vastalihakset ja etenkin toispuoleiset lihakset aiheuttavat lonkan kääntymistä, joka tuntuu alaselkä- ja lonkkakipuna. Tiedän. Pitkän lenkin jälkeen jalkoihin ei niinkään koske, mutta selkä huutaa tuskasta ja yöllä saa vaihtaa sekunnin välein asentoa kun lonkkia pakottaa. Suurin syy itse juoksukipuun on hermoissani, jotka ovat helvetin kireällä. Tiesin :D Noh, tarkoitettiin kyllä jalan hermoja eikä pään, mutta silti.

Oli aika silmiäavartava kokemus saada kuulla, että hermoja _EI_ venyetä pitämällä samaa asentoa minuuttia, kuten kaikissa maailman ohjeissa lukee. Se on ihan myrkkyä kireille hermoille ja syy, miksi venyttely ei ole koko elämäni aikana koskaan auttanut mitään, vaan vain pahentanut asiaa. Hermoja venytetään jatkuvalla lyhyellä pumppaamisella ja nykyttämisellä. Siinä vaiheessa kun hermot ovat niin löysät, että voi alkaa venyttämään lihasta, tietty sit tulee se minuutin pito. Olisi ollut tämäkin kiva tietää esim. 20 vuotta sitten.

Noin muuten elämä mennyt taas aavistuksen väärille raiteille. "Elämää" on riittänyt, mutta se tarkoittaa liian usein kaljoittelua, enkä ole osannut oikein enää hengata, urheilla tai nauttia arjesta. Joka ilta töiden jälkeen pitää siis valita, meneekö tylsistymään kotiin vai lähteekö tuoppeilemaan. Molempi huono pidemmän päälle. Ymmärrettävästi toki nämä -10 asteen pakkaset kivasti estävät ulkona maleksimisen ja jotenkin ihmisiä on ollut tosi vähän kaupungilla ihan viiden korvillakin. Tänään ihan lähtemällä lähin erottajalta kävelemään kampista poispäin, etten aina menisi samaa reissua. Olihan se kivaa, söpöjä ihmisiä söpöissä semisyksyvaatteissaan ja vaikka perse jäätyikin, niin siellä oli ihanan syksyinen ilma. Harmi vain kun ei ole nainen, niin ei voi hautua johonkin ylilämpimään superhuiviin, vaan pitää palestiinalaisittain palella kun ei kehtaa näin kesän kunniaksi kaulaliinaakaan enää pitää.

Toissaviikolla kävin katsomassa Watchmenin ja se kyllä iski kuin siljoona krapulaista volttia. Luulin leffan olevan pohdiskeleva toimintaleffa, mutta se oli enemmänkin pohdiskeleva draama toimintaosuuksilla. Silloin kun väkivaltaa oli, se oli pääosin todella raakaa ja häiriintynyttä ja kun tosiaan krapulassa leffan katsoin teatterissa, niin liikaa spoilaamatta rälläkkäkohtaus aiheuttaa edelleen tuskaa ja hikisiä yöherätyksiä. Leffassa on myös pari ihan sairaan hyvää roolisuoritusta ja roolihahmoa. Koomikko oli jotenkin niin uskomattoman äijä, että se toimi kuin junan vessa, koska siihen henkilöön saatiin silti pultattua ihan hirveästi samaistuvaisuutta. Mutta jumalauta sentään sitten Rorschach ja Walter Kovacs näyttelijänä. Jos Jokeri oli helvetin hyvä hahmo uusimmassa bättärissä, niin Rorschach oli vielä neljä piirua parempi. Ihan uskomaton hahmo, ihan uskomaton näyttelijäsuoritus ja voi helvetti miten sen ukon naama sopi siihen hahmoon niin täydellisesti. Häkellyin täysin kun ekan kerran sen näin. Hän oli myös eka hahmo koskaan, joka oli periaatteessa tietynlainen rambo, mutta silti ilman tippaakaan ärsyttävyttä. Kaskujakin riitti, mutta ne olivat hyviä, eivätkä nolostuttavia kuten perustoimintaleffoissa. Ehdottomasti katsokaa raina, mutta varatkaa aikaa, kestää lähes kolmatta tuntia ja juuei, ei todellakaan ole mitenkään hirveän vauhdikas leffa. Nyt vain odottelemaan tuntia pidempää directors cutia.

Hankin ikeasta lopultakin olkkarin sisustustavarat, vastahan tässä olen vuoden haaveillut niistä. 50 euron kotiinkuljetus nyki kiveäksiäni, mutta ihan sama, en jaksanut enää odotella kyytiä. Valitettavasti halpa ei ole hyvää, vanha sohvapöytäni oli ruman ruskea, mutta se on oikeaa puuta. Ikean sohvapöytä taas on lastulevyä, jonka takia se on kyllä kivan kevyt, mutta kun sitä kerran kolhaisee, se murenee ja etenkin maalin alta paljastuu puunväri. PLaah. Noh, pääasia että on nyt kerralla paljon tavaraa, vaihtelee sit pikkuhiljaa rikastuessaan näitä samannäköisiin, mutta laadukkaampiin versioihin. Ikean yliyksinkertaiset kokoamisohjeet olivat kuitenkin minulle liikaa, onnistuin jotenkin ihan mystisesti kasaamaan mustan kirjahyllyn siten, että yksi laudoista on puunvärisenä ulospäin. Voi sitä kiroilun määrää kun sen tajusin, koska se oli ensimmäisiä lautoja joita laitoin ja en todellakaan olisi alkanut enää purkamaan sitä kaappia. Lähes kolme tuntia sitä kasasin, valuin hikeä kuin syöttiläs ja herrasiunaa että minä kiroilin. Onneksi sain pitää yt:ssä päivätyöni, musta ei tulisi koskaan huonekalukokoajaa.

Henkilökohtaisesti närkästyn aina kun kuulen "Naista ei saa lyödä", koska automaattisesti valmistaudun jo siihen, että siitä samasta suusta tulee jotain hölmöä tuon jälkeen. Tietenkään naista ei saa lyödä, mutta jos on väkivaltaa vastaan, niin tuntuu oudolta jotenkin määritellä joku ryhmä jota kohtaan väkivalta on väärin, kun se on väärin kaikkia kohtaan (väkivaltaviihde ja urheilu poislukien).

Ajatellaan ensin itse fraasia. Olen monesti kysynyt, miksi naista ei saisi lyödä? Vastaus on se, että nainen on heikompi kuin mies. Ahaa? Tällöin tehdään automaattisesti kaksi oletusta. Väkivalta on väärin kun se kohdistuu heikompaan ja nainen on automaattisesti miestä heikompi fyysisesti. Vähän lisää miksi-kysymyksiä ja selviää, että ongelmana on väkivallan aiheuttama tuho: vahvan miehen nyrkinisku aiheuttaa ihan erilailla vahinkoa kuin heikon naisen läpsäisy. No eipä sitä kieltämään. Naista ei saa siis lyödä senkään takia, kun mies aiheuttaa enemmän vahinkoa ja täten tilanne ei ole reilu. Toisen heikkouskin rinnastuu reiluuteen, koska ei ole reilua hakata heikompia.

Tähän asti hommassa on vielä logiikka mukana, vaikka se logiikka olisikin väärä. Mutta heti kun ehdotan, että miksi fraasi ei ole "Heikompaa ei saa lyödä?", pamahtaa defenssit kehiin. Jos kerta naista ei saa lyödä koska nainen on aina heikompi, niin "Heikompaa ei saa lyödä" on silloin myös automaattisesti aina oikein. Lisäksi jos muistuttaa, että jo minä omistan ison kasan itseäni vahvempia naispuolisia kavereita, niin "Heikompaa ei saa lyödä" toimisi myös näissä "erikois"tilanteissa. Mutta ei. Ei kelpaa. Yleisin syy kelpaamattomuudelle on se, että naista heikompi mies on ääripoikkeus, eikä niitä tarvitse ottaa huomioon. Eli: nainen on aina miestä heikompi sukupuolensa takia JA mieheyteen ei voi kuulua mitenkään heikkous, tätä pidetään käytännössä mahdottomana asiana. Naisten syrjinnästä ollaan päästy jo miesten syrjintään.

Vähän lisää pähkinää fraasijohdannaisille ihmisille. Entä jos mies lyö kevyesti avarilla ja nainen lyö vasaralla? Jos naista ei saa lyödä, koska mies on vahva ja vahva on paljon tuhoa, muuttuuko asia silloin kun hyökkäyksen voima muuttuu? Entä jos voimakas mies ei käytäkään voimaa, entä jos heikko nainen käyttää apuvälinettä? Pitäisikö fraasi ollakin "Vähemmän tuhoa aiheuttavaa ei saa lyödä". Jos nainen saa lyödä miestä, koska on "heikko eikä litsari satu", saako mies myös läpsiä naista? Saako lapset hakata aikuisia ja aikuiset karhuja? Jos naista ei saa lyödä, saako miestä lyödä? Saako nainen lyödä naista? Saako mies lyödä miestä? Onko "Naista ei saa lyödä" fraasin syy sittenkin se, että "Heikompaa ei saa lyödä" tekisi mahdottomaksi snagaritappelut ja "Ei saa lyödä" tekisi mahdottomaksi kiukkupotkulitsariraivarit ja naisten toistensa hakkaamiset? Halutaanko mahdollisuus väkivaltaan säilyttää, mutta silti pitää tämä luolamiesaikainen asenne voimassa, joka sekin käytännössä tarkoittaa vain ääneen lausuttuna sitä, että Mies Vahva Ugh, Nainen Heikko Suojeltava. Entäs henkinen väkivalta? Seksuaalinen väkivalta? Isku sattuu, vaikkei poskiluu irtoaisikaan, etenkin kun se tulee perheen sisällä.

Aina kun tuota fraasia käytetään, alleviivataan sitä miten perimmäiset arvot ovat useilla vieläkin hyvin vanhanaikaisia. Miesten ja naisten malli näkyy yhteiskunnassa asioissa, joita ei välttämättä tajua aina katsoa. Tasa-arvon ajaminen on siitä hassua ja hupsua, että sillä ei oikeasti luoda tasa-arvoista yhteiskuntaa, sillä vain pyritään vähentämään epäkohtia sillä aikaa kun parempaa yhteiskuntaa odotetaan. Jos arvot eivät muutu, tasa-arvo työtä saadaan tehdä vaikka maailman tappiin ja edelleen kun vähän pintaa raaputta, on miehet voimakkaita panokoneita ja naiset lakaisevat luolan lattiaa mammutinluista ja töngäävät lapsia maailmaan. Syy miksi ylipäätään on mahdollista ajaa yksipuolista tasa-arvoa, siis esim. "naisten tasa-arvoa" johtuu juuri siitä perimmäisestä arvojen epätasa-arvoisuudesta, joka mahdollistaa miesten ja naisten erottelun. Itseasiassa eivät arvot edes ole epätasa-arvoiset, ne ovat ahdasmieliset ja syrjivät. Arvojen epätasa-arvoisuus kuulostaa siltä kuin ne sortaisivat toista osapuolita, vaikka sortaminen tapahtuu aina automaattisesti kaikkiin, joskin voimakkuudessa voi olla eroa. On mahdotonta sortaa naista sortamatta miestä, mahdotonta sortaa mustaa sortamatta valkoista, koska toisen alistaminen aina ylentää toista.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei "naisten tasa-arvoa" tai "miesten tasa-arvoa" voisi tai saisi ajaa. Ilman työtä arvojen muuttamiseksi se on turhaa, mutta tasa-arvo työ näkyy nyt, kun taas arvotyö näkyy 20-50 vuoden päästä. Jokaisella on oikeus valita oma taistelunsa. Ei ole väärin tai syrjintää, jos lahjoitan 20 euroa Sorsuanperän leukemiapotilaille, mutten anna ropoakaan lihasrappeumasta kärsiville. Tämän takia ei ole syrjintää tai väärin ajaa tasa-arvoa esim. naisten näkökulmasta, etenkin kun kyse on yksityisistä ihmisistä eikä valtiosta. Sitten vasta muodostuu ongelma, jos nappaan lihasrappeumapotilaiden keräysmukista kourallisen kolikoita ja kiikutan ne leukemiapotilaille. Jonkun asian ajaminen ei saa siis koskaan haitata toista asiaa, eikä myöskään väheksyä sen olemassaoloa. Jos "naisten tasa-arvo" sortaa miestä tai väittää, ettei miehiin kohdistu syrjintää (joka väitteenä on absursi ja kumpuaa taas syvällä olevista muinaisista asenteista), kyseessä on epätasa-arvoinen teko. Lisäksi kun siirrytään yksilöistä valtiotasolle, ei ole enää ongelmatonta ajaa vain yhden asiaa. Jos valtio auttaa vain leukemiapotilaita mutta jättää lihasrappeutumapotilaat rahatta, tästä voi nousta jo barrikadeille. Rahamäärää ei toki tarvitse jakaa fifty-sixty jokaisen osapuolen kanssa, vaan sitä voi keskittää niihin alueisiin, joissa on eniten tekemistä (ja se olisi arvomaailman korjaaminen, jos multa kysyttäisiin).

Miesten, näin kollektiivisena olentona, on kuitenkin ihan turha itkeä jos kukaan ei aja heidän puoliaan. Kukaan muu ei nosta häntää kuin kissa itse. Lisäksi usein juurikin arvomaailmaan kohdistuvat parannustoimenpiteet jäävät ihmisiltä huomaamatta, koska sen vaikutus ei näy tai tunnu heti. Suuri(n) ongelma mikä seuraa siitä, että ihmiset jakautuvat hassusti saman tasa-arvon ajamisessa eri osapuolten tasa-arvon ajamiseen, on taistelut olkinukkeja vastaan. Tämä on etenkin keskustelupalstoilla ja "kansan" keskuudessa hyvin yleistä. Kaikki alkaa yleensä jostain uutisesta tai teosta. Keksittynä esimerkkinä vaikka uutinen siitä miten moni nainen joutuu seksuaalisen ahdistelun kohteeksi miesten puolelta. "Naisten tasa-arvoa" ajava ryhmä sanoo "HAA!". Sitten tulee uutinen, jossa kerrotaan naisten harrastavan miehiä enemmän lapsiensa hakkaamista. Nyt "miesten tasa-arvoa" ajava ryhmä sanoo, että "MÄ TIESIN!". Nämä kaksi ryhmää ottavat nyt yhteen ja aloittavat viestinsä tyyliin: "Onhan se nähty, että _TE_ ...". Te tarkoittaa tässä naisia/miehiä tai naisten/miesten etuja ajavia ihmisiä.

Eli miehet raiskaavat enemmän kuin naiset, check. Naiset harrastavat lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa enemmän kuin miehet, check. Nyt vedetään kollektiiviset herneet nenään, kun uutinen muka kohdistuu itseensä ja tätä herneytymistä puretaan vetämällä vastakortti. Kun kahden ihmisen väittelyyn saapuu ulkopuolisia, on korttikierros-N jo menossa. Miehillä ei ole menkkoja! Naiset ei joudu inttiin! Pentti Esimerkkipentti Sorsuanperän louhintafirmassa kouri sihteeriä! Halonen haukkui miehiä! Mihinkään liittymättömät yksittäistapaukset, fraasit, väärin ymmärretyt asiat (esim. naisten euro on 80 senttiä) ja kaikenlaiset jännittävästi tulkitut uutiset lentää osapuolien välillä. Ihmiset odottavat toosa märkänä tai pili pystyssä, milloin Iltalehti julkaisee uuden uutisen, joka kertoo 90% miehistä haluavansa raiskata tai naisen euron olevan 120 senttiä. Voi pojat ja tytöt kun se uutinen tulee, sit on taas lisää vettä myllyssä.

Hauskinta tai kamalinta tässä on se, että ihmiset suuttuvat ihan älyttömästi asioista, joita kukaan ei ole tehnyt. Kaksi mielikuvitusolentoa, Syyllinen Mies ja Syyllinen Nainen taistelevat keskenään mielikuvitustaistelukentällä. Näille mielikuvitusolennoille ripustetaan niskaan kaikki toiseen ryhmään kohdistuvat ongelmat ja sitten henkilökohtaisesti suututaan siitä, mitä tämä mielikuvitusolento tekee. Miten ihmeessä tälläiset ihmiset voivat edes leikillään pokerinaamalla enää kutsua ajavansa tasa-arvoa, kun toista ryhmää aletaan syrjimään jo mielikuvituksen perusteella. Ei sillä, tämä on hyvin ihmismäistä ja varmasti jokainen maailman ihminen tähän sortuu jossain määrässä, oli asia mikä tahansa rotueroista siihen, onko Xbox vai PS3 parempi (Pleikkari-faniboin uutisen mukaan 70% xboxeista sisältää viallisen komponentin, joten mun pitää xbox-heebona henkilökohtaisesti herneytyä, vaikka itselläni boksi olisi toimiva, yxtoista!!11). On kuitenkin asia erikseen tajuta typeryytensä ja pyrkiä siitä eroon kuin jatkaa väärää käytöstään, etenkin kun sitä tehdään epäsyrjivän viitan alla. Ei se roisto paremmaksi muutu, vaikka vetäisi batmanin viitan niskaansa, hommasta tulee vain entistä ristiriitaisempaa.

Eli usein kun ihmiset yrittävät ajaa tasa-arvoa, he joko syrjivät surutta toisia ja/tai yrittävät ajaa tasa-arvoa täysin syrjivän arvomaailman päältä. Paskahan siinä jää käteen, vaikkakin tekoja tarvitaan arvomaailman muuttumiseen, vaikkei teot riitäkään jos arvomaailma pysyy samana. Maailma kehittyy ja toivon kovasti, että parempaan suuntaan. Ainakin nyt on jo selvästi viitteitä siitä, että etenkin urbaaneissa ympäristöissä syrjintä vähenee, miinuspuolena ghettoutumisen myötä asenteet taas ankaroituvat.

Loppuun kaikkein tärkein pointti: Miten ihmeessä puhutaan aina naisiin kohdistuvasta väkivallasta, koska eikös väkivalta ole se ongelma, ei naiseus? Minä haluan väkivallattoman maailman, en sellaista maailmaa missä naisia ei hakata. Tämä siksi, että eka sisältää automaattisesti toisen. Ehkä joskus ennen (väkivaltaista) kuolemaani saan kuulla vielä jonkun nuoren suusta: "Ei saa lyödä!".

Istun varsin kivuliaassa pääkivussa tuolilla, katselen kun aurinko värjää talojen seinät lämpimän keltaiseksi ja kuuntelen Sugababesin Push the buttonia. Krapulassa tunteet aina viisinkertaistuvat ja kun tällä kertaa se tunne on maailman kauneus ja ihanuus, tuntuu että tähän onneen ihan pakahtuu. Miten voi olla näin upea olo, vaikka pää jyskyttää ja huomenna on taas stressiä autokuormittain. En tiedä, ihan sama.

Rakastan teitä kaikkia, koiranpentuja, nahkaremmeihin pukeutuneita muusikkoja, etuilevia mummoja, bussikuskeja ja vastaantulijoita keltaisissa irtokauluksissaan. Happy happy, joy joy!

Olen töissä kuollut täysin stressiin ja ollut aika epätoivoinen jo jaksamisen suhteen. Eilen oli taas karmea päivä, joskin pahimman kiireen loputtua tuntui, että kaikki taudit iskee päälle. Illalla seikkailin kylmänä ja kurjana Vantaalle, jossa tosin oli kivaa viettää hetki ja sitten kylmänä ja kurjana kotia nuokkumaan pöydän ääreen. Lopulta raahasin itseni nukkumaan, kärsin hetken polttavasta lakanasta (en tiedä miksi, mutta iltaisin se kirveltää ihan sairaasti ihoani vasten) ja nukahdin. Aamulla heräsin valoon ja pari tuntia pyörin tuskaisesti unissani, kunnes nousin, tein aamupalaa ja istahdin sohvalle. AURINKO! IHANAA! Ulkona näyttää olevan maailman ihanin keli, etenkin näin sisältä katsottuna. Siellä on varmasti kylmä, mutta sisälle paistaa niin lämpimästi ja kun raahasin ikkunan edessä olevan rojulla kyllästetyn pöydän makkariin, niin nyt valo pääsee heijastumaan lattialle. Aah!

Sain vielä iTunesinkin asennettua uuteen myllyyn ja kun Kelly Rowlandin Work lähti pörräämään, niin tulipa orgastinen olo. Teki mieli vain tanssahdella ja jorata. En muista milloin viimeksi olisi ollut näin täydellinen hetki. Mikä parasta, ei edes tee älyttömästi mieli ulos, joten tähän kauneuteen ei ainakaan vielä liity haikeus siitä, että menetän sen. Tarkoitus on lähteä kohta kaupungille ostoksille ja illalla kupille, joten elämää on tulossa, eikä ole pakko just nyt ulostautua pakkaseen.

Nyt vain tekisi niin paljon mieli ostaa pakki siideriä, istahtaa lattialle aurinkoon ja juoda. Vielä kun olisi muutama henkilö juomaseurana juoruilemassa. Kun muistelen jotain vanhoja kaveripiirireissuja, niin parasta viikonlopun juomisessa oli se, kun istuttiin krapuloissaan aamulla lattialla auringon paistaessa sisään, juotiin ja puhuttiin kaikkea ihan outoa. Olo on onnellisen pahoinvoiva ja sekainen, aurinko lämmittää ja tuntuu niin eläväiseltä. Herralle kiitos, että talvi on pian ohi ja taas saa nauttia valosta. Valo tosin kutsuu juomaan, joten suu ei pääse kuivamaan eikä maksa parantumaan, mutta ääsh. Pitäisi vain ratkaista pe-la-dilemma, koska jos perjantaina lähtee töistä kupille, on jo hämärähkö ja la/su menee sit verhot kiinni kuollessa. Lauantaina jos lähtee, saa nauttia ihanasta lauantai-aamun auringosta, mutta sitten krapula on vielä maanantainakin. Pitäisi varmaan rueta tekemään nelipäiväistä viikkoa ja ottaa maanantait lomaa.

Tästä tulee vielä kiva päivä. Jeij!

Loppuun vielä lista siitä mitä olen tehnyt ja mitä on tekemättä. Aijai, suu tulee napsamaan:

DONE: Majabileet
TODO: Lattialla auringossa istumisbileet
TODO: "Afrikan tähti" ympäristökunnissa
TODO: Seikkailupäivä 2009
TODO: Lauttasaariräkäläkierros
TODO: Keikkailu (tämä korjaantunee tänään)

Bonuksena kuva uudesta kaulapannasta, se on ihqu.

Puhhuijaa mikä päivä taas. Pääsin töistä kasin pintaan ja vatsahaava varmaan tulee läpi ulkovatsastakin tällä menolla. Töissä en ole enää se huoleton koodari, vaan päivät menee säpöstellessä ja huolehtiessa muiden töistä. Minä vihaan tätä, koska stressaannun jos asiat eivät ole hanskassani ja sitten kun on liikaa asioita, en niitä voi enää pitää mitenkään koossa. Teen hirveästi muistiinpanoja ja lopulta huomaan, että käytän puolet päivästä dokumenttien kirjoittamiseen, joita ei lue muut kuin minä, enkä minäkään enää kirjoittamisen jälkeen. Minun pitäisi selvästi löytää oma tapani hallita tietoa, koska minun pitää muistivammaisena kirjoittaa aina kaikki ylös, mutta ne muistiinpanot lopulta sekoittuvat, katoavat tai oikeasti tärkeät asiat hukkuvat vähemmän tärkeiden asioiden alle.

Ja taas kerran todistin sen mistä olen puhunut. Alunperin oli tarkoitus mennä parturiin ja verkkokauppaan, mutta kasilta parturi oli jo kiinni. Mietin, että kävelisinkö kotia vai menisinkö keskustaan ja jos menen, menenkö kauppaan. Ei mun tarttenut mennä tai siis tarttesi, mutta mulla ei ollut ostoslistaa, joten reissu olisi turha. Lopulta ajattelin, että menen ihan vain siksi että näen söpöjä ihmisiä. Ja ah ja voih, näin! Ihan uskomatonta, miten ihan uskomattoman stressaavan hirveä päivä muuttui yhtäkkiä kivaksi vain sillä, että kävelin kaupassa ja tuijotin söpöjä tyttöjä, joita haluaisin paijata ja upeita miehiä, keiden tyylin haluaisin varastaa. Samalla tajusin myös sen, miten kahdestaan jonkun kanssa ei voi muiden katsomisesta nauttia. Ei ole sinänsä yllätys, koska se seuralainen tuntee olonsa ehkä vähän epätoivotuksi, jos kokoajan tuijotan muita. Etenkin jos hän on treffiseuralainen :D Tartten sinkkumieskavereita tai lesbotyttökavereita.

Uusi kone raklattaa iloisesti nurkassa. Pienen tappelun, itkemisen ja kitkemisen jälkeen tosin. Ylläri tai ei, kun pisti virrat päälle tuli erroria. Se oli onneksi helppo korjata, mutta kaikki muut esinneet ongelmat sitten ei. En näe mitään syytä palauttaa konetta kauppaan kun ei tässä vikaa ole, vistassa vain ja toki vähän rautaepäyhteensopivuutta ja jnejne. Selaimet tykkää kaatuilla parin tunnin välein ja vistassa ei voi enää prosesseja tappaa käsin, joten aina boottia tai resettinappulaa, jos ei voi bootata. Jeij. Tulee ihan dossiajat mieleen. "Oho, nyt tää jumi. Reset". Tuttuun windows-tyyliin 1% käyttäjistä on sama ongelma. Tuntuu vähältä, mutta se tarkoittaa satoja tuhansia ihmisiä, mutta asiasta on valitettu kohta jo vuosi, eikä yhtään mitään ole tapahtunut. Epäilyttää siis, ettei vistaa, firefoxia, zonealarmia ja/tai avastia koskaan edes korjata. Pitää luopua jostain.

Istuin tänään aamubussissa tosi vittuuntuneena, koska olin nukkunut pommiin ja kello oli varttia vaille kymmenen. Lisäksi tiesin, että töissä tulee olemaan ihan tuskaa uuden asiakkaan kanssa. Ulkona oli ihan saaplarin hieno ilma ja aurinko paistoi bussiin puoliumpinaisiin silmiini ja minua alkoi kivasti nukuttamaan se lämpö. Ajattelin, että olisipa ihana olla matkalla johonkin muualle kuin töihin. Ja heureka! Miksipä ei!

Tästä sain heti päähäni "Seikkailupäivä 2009":n. Joku perjantai tai jos työssäkäyvänä ei saa lomia, lauantai, lähtisi porukalla tai kaksistaan aamulla aikaisin ensin bussilla keskustaan ja sit jollain välineellä eteenpäin. Ei mitään väliä minne, kunhan matka kestäisi ainakin tunnin, että ennättäisi kivasti matkustaa. Täällä paikassa sitten voisi tehdä asioita, joita ei tule tehtyä normaalisti. Heti klo 09 baariin tai kaljakauppaan ihan vain siksi, että se olisi hauskan rappiomaista. Tahtoisin myös käydä konditoriossa syömässä, koska en ole syönyt koskaan konditoriossa. Sama juttu kolikkopelien kanssa (ei siis rahapelit, vaan ne pelitpelit). Tärkeintä olisi se, ettei suunnittelisi liikaa etukäteen. Uusi kaupunki, jossa kävelisi jotain katua ja olisi kuin lapsi. OOH! Kallen mätibaari, sinne! JEIJ, Räkä-Matin liha ja kötäle, sinne syömään! Ooh, Mummo-Vainaan kaffehuone, saakohan sieltä banaanilikööriä! Hei tuu jo, mennään puhuun tuolle puliukolle, haluan antaa sille 20 senttisen!

Se, että lähtemällä lähtisi, muttei suunnittelemalla suunnittelisi, toivottavasti laukaisi spontaanin olon, jolloin tulisi tehtyä kaikkea hauskaa ja höpsöä. Ei niiden tartte olla elämää suurempia asioita, mutta itse ainakin huomaan sen, että vaikka Helsingissä olisi mitä nähtävyyttä ja paikkaa tahansa, niin jossain Sorsuanperällä on heti ihanampi olo kun se tuntuu uudelta. Tietenkin siihen kyllästyy päivässä, siksi Seikkailupäivä kestääkin päivän. Tätä voi myös varioida, ei ole pakko lähteä ulkopaikkakunnalle, Helsinki on täynnä kaupunginosia ja paikkoja joissa en ole käynyt ollenkaan tai olen kävellyt ohi, mutten ole poikennut sisään. Koko Lauttasaarikin on täynnä paikkoja joissa en ole käynyt, enkä käy ilman jotain erikoista teemailtaa, seuraa ja tutkivaa asennetta. Vaihtoehtoisesti koko homman voisi myös hc:ttaa ja lähteä pidemmälle seikkailemaan. Tästä tulikin mieleen mahtava lautapeli, jos olisi rikas.

Tekisi Afrikan tähti -tyyliin kartan, johon merkkaisi isot lähialueen kaupungit isoilla palloilla ja paikkakunnat, joiden kautta sinne pääsee, pienillä palloilla. Isoissa paikoissa olisi jotain isompia tehtäviä ja siellä metsästettäisiin aarretta, pikkupaikkakunnilla taas olisi joku pieni tehtävä, mikä pitää tehdä ennenkuin pääsee jatkamaan matkaa. Sitten vain noppa soimaan. 3! Okei, Jyväskylään olisi pitänyt heittää vähintään nelonen, joten juutuimme nyt Jämsään. Meidän pitää käydä paikallisessa baarissa yksillä ennenkuin saamme jatkaa matkaa. Ounou, kilpaileva tiimi on juuri saapunut Tampereelle ja yrittävät löytää sieltä tummaihoisen pultsarin, joka antaisi heille viisi euroa. Oh noes, meidän pitää kiriä. Juokaa kaljanne pojat, tytöt ja lammas, nyt on kiire Jyväskylän kautta Kuopioon, toivottavasti arpaonni käy myötä!

Ja ylläolevan voisi taas mitoittaa uudestaan lähialueelle, Helsingin tai seudun sisäiseksi, jolloin 5 vai onko 10 euron arvoisella päivälipulla voisi matkustaa niin paljon kuin tyrät ryskyy, eikä matkustamiseen menisi niin paljon aikaa. Nyt olisi päästävä Espooseen, mutta arpaonnen takia pitää pysähtyä Ruoholahteen. Entä jos otettaisiinkin sieltä ratikka ja mennään Töölöön ja kokeillaankin tätä toista reittiä, siellä olisi mahdollisesti aarre tai rosvo! Tarjoilija, yksi pitkä ja banaaninen folioon, meillä on kiire!

Tällä hetkellä haluaisin ihan vain normaalille seikkailupäivälle johonkin lähipaikkakuntaan. Kiinnostuneet huutakaa "Heps"

Snif, aamumasennus. Olen ottanut tavaksi katsoa boksilta frendejä aamuisin samalla kun syön aamupalaa. Valitettavasti olo on aamuisin muutenkin vähän kakka ja frendit kaikessa hauskuudessaan osaavat olla ilkeitä, jos on suruinen mieli. Tänäänkin katsoin jakson missä Monica järjesti Halloween-kutsut ja olin kokoajan vain snif ja sob.

Suurin snif tuli siitä, että Mona on jotenkin ihan täydellinen. Joo-o, se on sarja, tiedän sen, mutta samalla tavalla kuin joihinkin vaikuttaa Salkkarit, minuun vaikuttaa Frendit. Jos Ross onnistui saamaan Monan, kai minäkin löydän vastaavan (ja sitten suututan hänet hupaisin seurauksin, Ross+Mona-juonikuvio oli ehkä hauskinta koko sarjassa :D). Nykyinen masennus johtuu varmaan miljoonasta asiasta, enkä tiedä onko se muna vai kana kun taas elämä tuntuu "turhalta". Tämä ei tarkoita, että elämä olisi huonoa tai kakkaa, siitä vain puuttuu merkitys. Aamulla töihin, illalla kaupungille/kaljalle, sit kotiin. Nukkumaan, töihin, jne. Arjen odottaa perjantaita ja sit peläten odottaa maanantaita, eikä viikonloputkaan ole hauskoja.

Olen päässyt tästä tunteesta usein eroon, mutten toisaalta ole koskaan löytänyt sitä merkitystä, vaan vain epämasentunut sen verran että merkityksetön elämä tuntuu taas kivalta. Ennen tähän vaivaan auttoi liikunta ja "maagisuus", nyt nekään eivät tunnu oikein enää miltään. Liikun joka ilta jonkin verran, muttei se enää aiheuta hyvää oloa. Seuraava askel olisikin siirtyä kotiliikkumisesta julkiliikkumiseen, ehkä se myös toisi mukanaan sosiaalisuutta. Nimittäin yksi snifotuttava asia on taas tunne omasta sosiaalisuuden puutteesta. Käyn kaljalla ja kaupungilla yksittäisten kavereiden kanssa montakin kertaa viikossa, mutta minulta puuttuu täysin "hengailu", siis sitä kun ryhmän kanssa notkuisi jossain ja tuijottelisi vastaantulijoita porukalla ;)-katseella tai lähestyisi tuntemattomia porukalla. Nyt olo on se, että vaikka ympärillä olisi ihimsiä, silti sitä elää omassa epäsosiaalisessa kuplassa, jonka sisällä saattaa olla yksi ihminen völjyssä.

Valitettavasti se, että rupeaisin pörräämään porukassa ei toimi automaattisesti, koska mykistyn ja ahdistun kun pitää olla sosiaalinen yli yhdelle ihmiselle kerrallaan. Olen kuitenkin keskustelupalstoilla törmännyt ihmisiin, jotka ovat "opetelleet" ulos epäsosiaalisuudesta. Tein vielä nerokkaan havainnon siitä, että suurimmalla osalla ihmisistä small talk-kyky, vitseille nauraminen ja huomiokyky kulkevat käsi kädessä. Tämä teoria lähti siitä, kun tajusin miten normaalit ihmiset nauravat häissä ja työpaikan tilaisuuksissa aina kaikille typerille vitseille, joita puhuja heittää. Ne vitsit ovat niin latteita, ei siis hävettävän huonoja vaan pelkästään ennalta-arvattavia, mutta oho, 95% väestä nauraa. Selvitin tätä, että miksi ja sain lopulta selville, että kyse on automaattisesta sosiaalisesta reaktiosta, jossa sosiaalisessa ympäristössä ihminen nauraa vitsille ilman erillistä ajattelua, vaikkei hän nauraisi sille yksin kotona. Voin toki itsekin pakottaa itseni nauramaan kaverin häissä latteuksille koska se on kohteliasta, mutta minun pitää aina nauraa tekonaurua, muilta se nauru tulee automaattisesti.

Tämä ero kiinnosti minua. Siinä kun kyse ei ole enää edes mistään suuresta teosta, vaan reaktiosta. Miksi epäsosiaalinen ihminen ei naura, mutta sosiaalinen ihminen nauraa. Kyse ei voi olla varmaankaan erilaisista huumorintajuista, koska kuten sanoin, eivät he nauraisi samalle asialle kotona. Small talk-kyky ja juhlissa nauraminen ovat käsi kädessä, mutta tähän liittyy vielä kolmantena huomiokyky. Tällä tarkoitan sitä, että jotkut ihmiset tuijottavat zombiena eteensä näkemättä mitään ja jotkut taas moikkaavat kun hiivit heidän selkänsä takaa, koska ne ovat jotenkin niin läsnä. Mietin, johtuuko sosiaalisuus huomiokyvystä, voiko ihminen olla sosiaalinen jos hän ei huomioi ympäristöään vai rakentaako epäsosiaalinen ihminen itselleen voimakentän, ja lopettaa alitajuisesti ympäristön tarkkailun. Zombie-maisuus ei ole sama asia kuin mietteissään oleminen, saatan itsekin huomioida todella tarkasti yksityiskohtia, mutta jos vierustoveri sanoo moi, en vastaa, kun en sitä rekistöröi enkä päätäni kääntele. Todella usein "herään" ja tajuan, että olen tuijottanut edellä istuvan haaroihin puoli tuntia ja olen saattanut tuijottaa jotain yksityiskohtia, mutten ole vain rekistöröinyt aivoissani, että tämä tuijotus on ehkä aika vaivaannuttavaa.

Epäilen asian liittyvän jotenkin biokemiaan, koska huomiokyky etenkin normaalillakin ihmisellä tipahta zombie-tasolle jos hän on todella väsynyt. Ovatko epäsosiaaliset ihmiset aina "väsyneitä", toki vain jonkun tietyn aineen osalta. Väsymys kun aiheuttaa jotain aivoille ja epäsosiaalisilla tämä ongelma voi olla aina aivoissa. Toki on mahdollista, että epäsosiaalinen on tosi huomiokykyinen, tai zombie on sosiaalinen, mutta nämä ovat erikoisuuksia, hyvin usein small talk, vitsinauraminen ja huomiokyky ovat bouttiarallaa yhtä voimakkaita normipäivänä.

Koska epäsosiaalisuudesta voi opettella eroon, alkaako aivot kehittämään "epäväsymysainetta" päähän vai harjoittaako ihminen itse vain aivojaan kunnes ne itse virkistyvät. Tätähän voisi verrata fyysiseen kuntoon. Fyysinen voima on puhtaasti epähenkistä, mutta illman henkistä päätöstä treenata ei se lihaskaan kasva. Joten vaikka epäsosiaalisuus johtuisi jostain hormonista, niin ilman päätöstä pakottaa itseäsi treenaamaan sitä hormonitaso tuskin nousee, ilman lääkkeitä tietenkin. Kiinnostaisi vielä tutkia, mitkä kemialliset asiat yhdistävät epäsosiaalisia ihmisiä, tulisiko small talk, vitsi ja huomiokyky kolmioon lisäksi neljäs sakara, joka olisi joku hormoni tai sen puute. Tällöin itsestään saisi sosiaalisen lääkkeillä hyvinkin helposti, vaikka toki oma aktiivisuus on lopulta se, jolla parannutaan, lääke vain toimisi auttavana aineena.

Minusta tulee "isona" hullu biokemisti ja alan muuttamaan aivojeni hormonitasoja, jotta löydän ne hormonit mitkä vaikuttavat mihinkäkin. Naisellisesta miehestä saadaan helposti mies parilla piikillä, kukasta kukkaan hyppijästä tulee uskollinen ja toisinpäin kun sorkitaan kahta hormonia ja onnellisuuskin kulkee aika pitkälti serotiinin mukana.

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea vaan Käp, paljon onnea-vaa-vaa-vaa! Mä vanhenen kuin juusto pakastimessa! Jeij ja neij!

Tänään oli oikein kunnon synttäripäivä, kun töihin mennessä paistoi aurinko! Aah! Aurinko! Sitä näkee niin älyttömän harvoin, kun yleensä töihin mennessä on pimeää ja sieltä tullessa on pimeää ja viikonloppuna on krapula ja verhot kii, jolloin voi mennä viikkojakin ilman aurinkoa. Mutta nyt se mollotti taivalla ja mikä parasta, vesisateen ja yöpakkasen takia oli ihan älyttömän keväinen olo. Kaikki oli jäässä, mutta lunta oli sulanut paljon. Just sellainen keli mitä maaliskuun lopulla pohjoisemmassa on. Onneksi lähdin kunnon pakkastakissa ja jyräkengillä, koska siellä oli ihan helvetin liukasta ja ihan tappokylmä tuuli, mutta siitä huolimatta ihailin töihin kävellessä merta ja sitä miten näin merellä kauas saaria. Oih!

Työpäivä meni jotenkin, onneksi se oli lyhyt kun piti karata noutamaan ostamani synttärilahja Mulletoi:n varastolta ja se oli auki vain viiteen. Onneksi lähdin ajoissa, enhän mä ole tajunnutkaan, että neljältä bussit ei kulje. Lähemmäs puoli tuntia piti istua bussissa, joka normaalisti menee 10 minuuttiin perille. Aikaa oli onneksi runsaasti ja sain ihailla taas kevättä kun kävelin halki Lauttasaren kohti varastoa katsellen peilijäätä ja verilammikoita jään alla. Lämmittää mukavasti nähdä niitä veriä jäällä, jotenkin oma askel muuttuu aika varovaiseksi sen jälkeen. Etenkin kun ne verilammikot olivat aika pelottavan isoja.

Lopulta kun pääsin varastolle, löysin oikean oven ja oikean kerroksen, vastassa oli joku murretta puhuva nuorehko nainen, joka oli ihan ylisosiaalinen. Aivan hurmaava persoona, vaikka olinkin ihan vaikeana ja yritin takellella jotain vastauksia hänen ihan ihmeellisiin juttuihin. Suupielet kuitenkin helmusi korvissa ja vielä enemmän sen jälkeen kun kävin Lidlissä ja kassaneiti minut nähdessään otti sellainen "Oho, *hymy*" ilmeen. Huonon itsetunnon päivänä olisin kuvitellut minussa olevan jotain vikaa, nyt olin vain ;) vaikka olinkin hikinen talvitakissani. Aivan ihana uusi naisten/miesten/entiedäkumman puna-puna-raitainen huppari, valkopunainen hieno t-paita ja punainen huivi aiheuttivat sen, että vaatteit tuntuivat stamlaavan ja ei tarvinnut häpeillä vaan olla vain grrrriu.

Ei lasketa nyt sitä, että olen neljä päivää putkeen mässännyt kuin eläin. Tein ihan typerän mokan siinä, kun kuvittelin juhlivani synttäreitä jo perjantaina. Ei olisi pitänyt. Nyt söin koko viikonlopun mässyä krapulassa ja ylläripylläri, tänään sitten saman verran mitä viikonloppuna yhteensä. Olisi pitänyt ostaa viikonlopulla pelkästään joku jätskipaketti ja tälle päivälle vasta ne herkut. Vaaka näytti aamulla jo 77.3, kun normipaino on 74. Uskon huomenna vaa'an menevän jo yli 79 kilon. Uurf. Noh, onneksi kun suoli alkaa taas toimimaan ruokavalion parantuessa aika monta kiloa tippuu pönttöön.

Synttärinviettotapani vaihtelevat niin paljon. En ole koskaan oikein osannut niitä isolla kädellä juhlia, mutten myöskään enää jaksa ikäkriiseillä niitä tai vaikka ikäkriiseilisinkin, niin en minä nuorennu sillä, etten synttäreitäni juhli. Olen myös jännän säälittävän epäsäälittävä synttärieni suhteen. Minulla ei ole hirveästi sukulaisia, eikä niitä samalla paikkakunnalla olevia kavereitakaan ole hirveästi ollut, joten lahjasaldoni on yleensä jäänyt aika laihaksi, vaikka muuta onnittelua tuleekin. Tykkään lahjoista, joten ratkaisu tähän on ostaa lahjat itse. En minä koe mitään surullisuutta, että ostan itse itselleni lahjoja, päinvastoin, sehän on helvetin kivaa JA saan aina just tismalleen mitä tahdon! Tänäkin vuonna ostin itselleni, muunmuassa, LOTR-MMORPG-pelin, hierontapallon, kämmenlihastreenerit, alaselänlämmittimen, jumppapallon, binäärikellon, geelipurkissa elävän Aloe Vera -kasvin, nahkaisen kaulapannan, rannekorun, kankaisen ranteenlämmittimen, maailman ihanimman ja pehmeimmän sydäntyynyn, joka on varmasti tehty kaikkein pehmoisimpien enkeleiden pyllyistä ja untuvista ja t-paidan. Jäi vielä olo, että unohdin nyt jotain listalta. Jeij :D

Jeij, jeij, jeij, neij, jeij, jeij!

Aina kun multa kysytään lempileffoja, en koskaan muista tätä, vaikka tämä on kuitenkin ehdottomasti yksi parhaista leffoista mitä olen nähnyt jos mittariksi otetaan pysyvä hyvyys kerrasta toiseen. Tämä ei ehkä yhdellä kertaa iske niin paljon kuin joku muu, mutta vaikka tätä katsoisi kuinka, tämä vain toimii.

Ekalla kerralla en tajunnut koko leffaa ja olin vain xD, että onko tämä komedia vai toiminta vai mikä :D On. Niin ja yhteiskuntakriittinen myös. Näyttelijät toimii. Toiminta toimii. Efektit toimii. Yhteiskuntakritiikki toimii. Viittaukset sodan järjettömyyteen toimii ihan helvetin hyvin etenkin sen jälkeen kun on tutustunut maailmansotien tapahtumiin.

Leffa on minun mittapuullani ihan järjettömän pitkä, mutta leffa ei voi olla huono, jos sen jaksaa katsoa ongelmitta aina alusta loppuun. Myös yöllä.