IRC-Galleria

En yleensä sorru näihin, mutta what the heck, onhan kyse sentään ruoasta

1. Parhaat pizzan täytteet?
- Kebab, jauheliha, sipuli ja jalapeno

2. Paras jäätelö?
- Lakritsi, kermaa tietty

3. Paras limsa?
- En tiedä, kun en limppareista niin hirveästi välitä.

4. Paras suklaapatukka?
- Maultaan Twix, mutta Snickersiä ostan

5. Paras karkkipussi?
- Turkinpippuri Sweet & Sour

6. Paras siideri?
- Makea päärynä

7. Paras alkoholipaukku?
- Tequila

8. Paras hedelmä?
- Klementiini

9. Paras vihannes?
- Kurkku

10. Paras kotiruoka?
- Lasagne tai itsetehty hernekeitto

11. Paras jälkiruoka?
- Pasha

12. Parhaan makuiset sipsit?
- Kaikki Pringlesit

13. Paras leipä?
- Täysjyväpaahtoleipä

14. Paras grilliruoka?
- Kebab riisillä ja lisälihalla

15. Paras valmispizza?
- Meetvursti

16. Paras kalaruoka?
- Lohikeitto

17. Paras keksi?
- Kaurakeksi tai ballerina

18. Paras täytekakku?
- Tuplakermavaahtosuklaavoikakku (tervemenoa sydän)

19. Mitä irtokarkkeja ostat aina?
- Pääosin salmiakkia, mutta suklaata ja hedelmiä vähentämään närästystä

20. Paras tuoremehu?
- Ananasmandariini

21.Paras grillimakkara?
- Ihan se perinteinen hiillos

(Missä kysymys 22? No kysyn itseltäni. Paras banaani? Banaani!)

23. Missä muodossa peruna on parasta?
- Paistettuna

24. Minkä kanssa syöt kebabisi?
- Riisin tai salaatin

25. Paras salaatti?
- Kesäsalaatti fetan ja kermaviilin kera

26. Peruna-,punajuuri- vai italiansalaatti?
- Peruna

27. Paras jouluruoka?
- Kinkku + laatikot. Tai se koko ateria, ei pelkkä kinkku niin hyvää ole.

28. Mikä on hienointa mitä olet koskaan syönyt?
- En oikein tiedä. Paras muisto jäi lehtipihvistä Imatralaisessa ravintolassam joka oli hieno, muttei hirveän kallis.

29. Mitä et voi syödä mistään hinnasta?
- En tiedä onko tälläistä, jos ei sitten ole kyse siitä, että syömisen kohde kuolisi tai joutuisin siitä vastuuseen. Ihmisliha ok, mutta omaa kissaani en mielelläni söisi

Olen koko kesän ihan paria poikkeusta vaille joka viikonloppu reissannut jossain. En ole normaalisti mitään reissuihmisiä ja tuo alkoi jo stressaamaan pahasti, koska en laske reissua vapaa-ajaksi ja pollani ei kestä sitä, että palaan matkoilta krapulassa sunnuntai-iltana, jolloin vapaa-aikaa jää vain se ilta ennen töitä.

Olen taas reissulta palanneena, krapulassa ja nyt on sunnuntai-ilta. Kerrankin reissu oli kuitenkin mahtava ja henkisen tuskan työviikon alkamisesta kestää, kun oli kivaa. Reissun idea oli lähteä kahden rakkaan ystäväni, joita näen nykyään liian harvoin ja yhden heidän kaverinsa kanssa vetämään persettä olalle metsään böndelle kotaan. Näin me tehtiin ja kivaa oli.

Jo pelkkä matkustus Outokumpua kohden oli jännää, kun piti jäädä bussilla matkalla pois ihan randompaikkaan ja mikään ei ollut tuttua. Valamon luostarikin tuli matkalla nähtyä ja kaunis syyspäivä lämmitti sielua. Kun lopulta sitten pääsi perille, kahvit ja ruoat oli syöty ja nokka kutsui kohti kotaa, paljastuikin typeryyteni. En ollut ottanut mukaan mitään ruokaa, enkä makuupussia tai makuualustaa. Jotenkin en vain tajunnut, että kun lähdetään metsään kodalle, niin siellä tarvitsisi makuupussia. Äääsh. Turhaa kotkotusta ne. Ja enhän minä sinne syömään lähtenyt...

Paikka oli aivan mahtava. Kota sijaitsi järven rannalla ja rantaan oli verkkoaidoilla rakennettu joku lasten ja vammaisten kalastuspaikka. Kiitos tämän koko ranta oli rakennettu yhtä pitkää laituria ja nämä laiturit myös ylettivät koko järven yli vastarannalle. Päivällä tämä oli vain perushienoa, mutta yön tullen... Kuppi väheni, jutut lensi ja savu haisi kodassa. Pimeyden mukana aamuyöllä tuli sumu ja tämä sumu peitti alleen kaiken. Kun laiturilla käveli, näki vain muutaman metrin eteensä ja taakse. Koska laiturit veivät koko järven poikki, tuntui kuin seisoit keskellä järveä täydellisessä tyhjyydessä ympärillä sumua ja vettä. Jokainen harha-askel olisi vienyt sinut järveen ja laiturin päitä ei erottanut pelkästä sumunäkyvyydestä. Tämä oli aivan uskomaton kokemus, yksi hienoimpia ja tunnelmallisimpia asioita mitä olen eläissäni nähnyt. Asiaa vielä paransi se, että seura oli kivaa, känni mukava ja fiilis hyvä.

Ennen sumua tuli maattua laiturilla tähtien lisääntymistä katsellen ja avaruudesta puhuen, taas kivassa seurassa. Vaikka ilta ei ollutkaan paras tähtien katselulle pilvien takia, näkyi niitä kuitenkin riittävästi. Olo oli todella mitätön, hyvällä tapaa, kun ajatteli miten helvetin kaukaa tähtien valo on saapunut, miten me ollaan vain pieni itikanpaska valtameressä ja miten upeat näköalat ihmisillä ovat, kun vain kääntäisivät päänsä kohti taivasta ja kävelisivät hetkeksi pois kaupungin valoista.

Nukkuessa oli varsin kylmä, mutta sopu antoi sijaa ja pylly tulta vasten ja toinen puoli ruumiista ihmistä vasten oli loppujen lopuksi lämmin köllöttää, joskin kännilogiikalla en mennyt makuupussiin sisälle, vaan tein siitä peiton, joka aina tipahti lattialle. Vaatteet haisevat ihan hirveälle savulle (työvaatteet vielä, tämäkin oli kaupunkilaisuuttani, kun en oikein tajunnut miten siistejä vaatteita kodalle kannattaa ja ei kannata ottaa), viikon tupakkalakko meni vituiksi, krapuloittaa, pelottaa, paleltaa, hiottaa ja näytän aivan hirveältä, mutta silti suupielet helmuavat korvissa. Kerrankin kivaa, eikä edes vain kännikivaa, vaan kokemuskivaa! Ihanata! Mirka hiljempaa!

Postisetä/täti toi kasan vaatekauppojen kuvastoa postilaatikkooni ja niitä selatessa purkka tipahti suusta. Olin näet viitisen vuotta sitten eräällä foorumilla kovasti mainostanut hyvinkin poikkeavaa vaatemakua tyttöjen suhteen ja kun hahmottelin jotain unelmavaatetusta naiselle, se oli muunmuassa yhdistelmä hopeisia trikoita ja kultaista takkia. Puolet porukasta nauroi, puolet itkivät tyylivammaisuuttani ja 100% oli sitä mieltä, että mieluummin kuolisi kuin pukeutuisi noin. Mutta nyt on sitten hullut muotigurut taas säätäneet lakejaan ja tadaa, sieltä kuvaston sivuilta minua tervehti iloisesti hopeiset triikot ja kultainen takkikin löytyi! Olin siis vain 5 vuotta ellosmuotia edellä. Kuinkahan moni makuani pilkannut nyt pukeutuu noin (toivottavasti moni ;).

Noin muutenkin Elloksen ja HM:n kuvastot eivät ole aiheuttaneet samanlaisia säväreitä sitten lapsuusvuosien, kun ne toimivat vielä, krhm, ainoina lähteinä tietynlaiselle materiaalille. Piiiitkän ja tylsän leggings ja nollavärilinjan jälkeen sivusto pursusi kiiltävyyttä, säärystimiä, 60/80-lukulaisuutta, pooloneulemekkoja, kultaisia ja hopeisia vaatteita, trikoita, pitkiä sukkia, sukkahousuja ja kaikkea taivaallista. Olen aina ollut kuin harakka kaiken kiiltävän perään ja vaikka se osa aivoista, joka ymmärtää vähän universaalin tyylikkyyden päälle älähtääkin hopeiset trikoot nähdessään, niin se loppu 95% aivoista, jotka käsittelevät näkemäänsä ja pitävät tai ovat pitämättä siitä, taputtavat limaisia käsiään kovasti yhteen.

Säärystimien muotiin tulemistakin olen odottanut niiiiin pitkään. Kasikytluvulla niitä sentään näki paljon, mutta se oikea kasarimuoti oli oikeasti karmeaa. Tämä uusi kasarimuoti, jossa lainataan ideoita, muttei samoja materiaaleja, toimiikin paremmin. Kyllähän säärystimet olivat joku vuosi sitten teinipiireissä hyvinkin muotia ja ovathan ne edelleen tiettyjen gootti/ernupiirien perusasuste, mutta jos jokaisella trendihilebilebeibelläkin alkaa nähdä säärystimiä, niin oujea. Leggingsien valtakausikin toivottavasti nyt päättyy tai jos ei, niin yhtä lyhyet trikoot kuitenkin ne voittavat. HM:n nettisivut tosin jo lupailivat metallikiiltoisia värikkäitä sukkahousuja ja hopean hohtoisia pitkiä sukkia. Oo njamm!

Eikä voi olla hehkuttamatta sitäkään, että kuuskytluvun tyyliin naiset luopuvat turhista alistavista housuistaan ja pukeutuvat pitkään paitaan ja sukkiksiin/trikoisiin. Ei enää turhia farkkuja ja littapersehousuja, vaan jotain paljon parempaa. Uusi tapa yhdistää pooloneule mekoksi tai käytännössä käyttää ylipitkää pooloneuletta sukkahousujen, sukkien ja korkeiden kenkien sekä minihameen kanssa sitten olikin jo viimeinen niitti ja laskin huohottavana kuvaston takaisin lattialle muiden postien sekaan.

Tästä taitaa tulla hyvä syksy...

Snif :.<

Olen aina paukutellut ikeniäni siitä, että vanhempani eivät olleet niin typeriä, jotta olisivat tartuttaneet reikiintymismahdollisuuden minuun nuolemalla lapsena suuhuni tulevia lusikoita, joten hampaani ovat olleet hyvässä kunnossa. En ole mikään Pepsodent-hymypoika, enkä käytä hammaslankaa enkä ota kahta Xylitol(R) purukumityynyä aterian jälkeen happohyökkäystä estämään, mutta kahdesti päivään tullut hampaat pestyä ja pahimpia mähmiä tikulla hampaista kaivettua. Nyt paukuttelulle ei sitten ole enää aihetta, kun ensimmäistä kertaa eläissäni hammaslääkäri sanoikin, että reikä, paikataan.

Osasin kyllä epäillä reikää ja oikeasti lääkäriin olisi pitänyt mennä jo ajat sitten. Toukokuussa poskihampaan purupintaan tarttui todella vittumaisesti pellavansiemen ja viikkojen kaivelujen jälkeen sain itse siemenosan pois, mutta kuori jäi pysyvästi siihen hampaan pinnalle. Vähitellen se reikä on siellä kuoren alla sitten muhinut ja hampaaseen alkoi muodostumaan kuoppa, jolloin aina syödessä sinne jäi jotain ruokaa, joka pahensi ongelmaa entisestään. Eilen karkkia (sokeritonta, toim.huom.!) syödessä sitten tuntui yhtäkkiä suussa jotain kovaa. Sokerittomissa karkeissa on joskus ollut mukana jotain outoja kovia mustia levyjä ja kuvittelin suussani olevan vain nyt jotain kovettunutta sorbitolia/tms. Pian alkoi kuitenkin tuntua yksi hammas oudolta ja kun peiliin katsoin, siitä puuttui ihan kunnon palanen.

Illan nukuttua sitten kutsui työt ja onneksi sain aikaiseksi varata heti ajan hammaslääkäriin. Olen tunnetusti surkea kaikkien ajanvarausten kanssa, enkä tee niitä ennenkuin hengenhädässä. Vaikkei hammas kipeä ollut, palan puuttuminen tuntui kuitenkin hengenhädältä, joten sain rohkeutta soittaa. Onni onnettomuudessa, minun piti saada vain pelkkä suuhygienistin aika, joka olisi arvioinut ongelman ja laittanut jotain pikapaikkaa ja sitten olisi pitänyt hankkia uusi aika oikeaa lääkäriä varten, mutta nyt peruutuspaikan takia pääsin ihan suoraan hammaslääkärille. Varsin hyvä munkki, että ajanvaraussoitosta 4 tuntia myöhemmin istuin lääkärin sormet suussa, normaalit jonot kun ovat useita kuukausia.

Mitään puudutuksia ei näemmä täällä harrasteta, enkä minä tajunnut tai ilennyt niitä kysyäkään. Poraaminen tuntui epämiellyttävältä, mutta sitä oikeaa kipua oli vasta sitten joku outo puhalluslaite, jolla pari kertaa hönkäistiin reikään. Suurin tuska ja kuolema tuli kuitenkin siitä niin tutusta ja epäturvallisesta piikistä, jolla sinne reikään törkittiin. Kuin reikä oli hampaan ytimeen asti, niin ymmärrettävästi tuntui aika rouhevalta, kun hermoja sorkitaan. Hammashermokipu on muutenkin niin kamalaa, sellaista oikein jäätävän kylmää ja leviävää. Mieluummin isken kyynärpääni hermon pöydänlaitaan kuin hammashermoon annan minkään koskea.

Lopulta hampaasta tuli kuitenkin uusi kalu ja ilahduttavaa oli nähdä, että nykyajan paikat näyttävät ihan hampailta. Rei'istä kun ei ole ennen ollut kokemusta, niin jotenkin vain kuvittelin, että edelleen kaikki paikat on niitä tumman metallisen näköisiä könttejä, joita vanhojen ihmisten suut ovat täynnä. Huh, onneksi ei ja ei tuota paikatuksi huomaa, jos sitä ei tiedä. Hieman epämuodostunut se on vieläkin, mutta ääsh.

Täytynee hankkia joku "Hammasdino pesee hanpaat" juliste, jossa on paljon valkohampaisia ilakoivia lapsia ja kotimatkalle laitettu hammaspeikko hakun ja matkalaukun kanssa. Tai ehkä pidemminkin kyse ei edes ollut puhdistuksen puutteesta, vaan siitä, että puuttui bollokseja hankkia se hammaslääkäriaika heti kun se siemen ei irtoa, eikä vasta siinä vaiheessa kun sen takia hammas on jo syöpynyt ontoksi.

Ps. Syön samoja karkkeja ja suussani tuntui taas äsken jotain kovaa :E Ehkä nämä pitäisi heittää roskiin.

Ihan ensimmäinen kysymys: mitä tuo fraasi edes tarkoittaa??? En ole koskaan tajunnut.

Noh, jos mietitään asiaa kirjaimellisesti. Ulkonäköön ihastutaan, ok. Sisimpään rakastutaan, ok. Ja koska poikkeuksia lukuunottamatta rakkaus syntyy vasta ihastumisen jälkeen, rakkauteen vaaditaan silloin ulkonäkö. Henkilön täytyy siis olla hyvännäköinen, jotta häneen voi rakastua (myös sisuksen pitää olla kunnollinen, tai muuten homma jää ihastumiseksi).

Okei, ihan järkeenkäypää. Mutta miksi ihmeessä tuota fraasia sitten postataan silloin, kun puhutaan yleisesti rumista ja siitä, saavatko he ketään. Itse kun olen käsittänyt, että tuon fraasin pitäisi olla "lohduttava", eikä kylmä "Sori, olet ruma, kukaan ei rakasta sinua". Miksi ulkonäköään stressaavaa lohduttaisi se ajatus, ettei häneen rakastu kukaan, jos kyseinen henkilö ei myös välitä hänen ulkonäöstään? Tuostahan tulee mieleen jotkut komediasarjat, jossa sanotaan lohduttaessa juuri kaikki kamalimmat asiat ja toinen tekee itsarin/tms sen takia.

Sen lisäksi, että tuota fraasia käytetään täysin ristiriitaisilla hetkillä, se on jo itsessään väärin. Ulkonäköön ihastutaan. Jep. Ulkonäköön MYÖS ihastutaan, muttei ulkonäkö ole ainoa asia, johon voi ihastua. Itselläni noin kolmasosa ihastuksista ollut sisusihastuksia ja muutaman kerran olen ihastunut johonkin ulkoiseen eleeseen, jota ei voi laskea ulkonäöksi eikä sisukseksi. Esimerkkinä ääni, naurutapa, kävelytyyli tai tapa kääntää sanomalehden sivuja.

Liian moni muutenkin ajattelee ihastumisen aina tapahtuvan yhtäkkiä jossain kadulla/bileissä/koulun käytävillä. Varmasti iso osa tuollaisia ihastumisia onkin, mutta myös iso osa syntyy vähitellen. Henkilön ulkonäkö voi jäädä mieleen, mutta se ei vielä tarkoita, että siihen olisi ihastunut. Kun koko henkilön kokonaisuus natsaa, ihastuskin syntyy.

Erikseen sitten puhtaat sisusihastukset. Tällöin vastapuolen ulkonäkö on joko epämiellyttävä, mitäänsanomaton tai sitä ei ole edes ajatellut (esim. hyvä ystävä). Kun ruman koulukaverin kanssa on päivittäin tekemisissä, eräs päivä voi tajuta hänen olevan ihana ihminen. Silloin on ihastunut henkilön sisukseen. Ulkonäkö on ihastumisen myötä itsestään hilautunut ylöspäin ja nyt hän ei olekaan enää ruma. Mitäänsanomat voi alkaa pistää silmään ja kaveri, jonka ulkonäköä ei ole edes ajatellut, näyttääkin eräs ilta mahtavalta. Sisusihastuskin parantaa ulkonäköä, mutta se ulkonäön paraneminen on ihastuksen syytä, eikä ihastuksen alkuperä.

Mitä sitten käyttää fraasin sijalla? Nojaa, tarvitseeko käyttää mitään, fraasit ovat yleensä aina typeriä kärjistyksiä. Jos haluaa ulkonäkökriisissä vellovaa ihmistä lohduttaa, silloin nämä pointit lämmittävät mieltä enemmän:

1. Persoonallinen maku on kuin persereikä, jokaisella on sellainen. On siis turha kuvitella, että vaikka olisi kuinka läski, yleisesti ruma tai syyläinen, niin kukaan ei pitäisi ulkonäöstäsi. Väärin. Jokaiselle löytyy kuolaajansa. Supermallille toki enemmän, mutta yksikin riittää. Joku normaali aavistuksen pullea tyttö on siljoonan ihmisen kuolaama, joten turha itkeä läskejään.

2. Ihastuminen voi syttyä myös muuhun kuin ulkonäköön ja ihastumisen myötä muut ominaisuudet nousevat automaattisesti. Suurin ongelma monella "yleisesti rumalla" onkin se, että he ovat myös sisältä täyttä paskaa. Valitettavan usein huono itsetunto on sisuksen rikkonut, mutta se ei asiaa pelasta. Sisuksen korjaaminen on yleensä ensimmäinen askel kohti seurustelua, vaikka toki sisusmakuja myös yhtä monta kuin ulkonäkömakuja ja onkin lapsellista kuvitella, että jos on kiltti, rehellinen ja eläinrakas, olisi automaattisesti sisäisesti jokaisen mielstä kaunis.

Yliopistoloisimiselle tuli stoppi, kun Kela pisti rahahanat kiinni 60 opintotukikuukauden jälkeen. Tämä kasasi paineita etsiä oikeasti (kesä)töitä. Noh, hankin sitten ja tie vei vakituisena firmaan, jolle olen syksystä asti tehnyt osa-aikaista työtä (40h /kk).

Samalla tuli muutto vehreästä Lappeenrannasta piskuiseen Varkauteen. Uusi kämppä järkytti ensin minut hengiltä, olin jo niin tottunut moderneihin solukämppiin, joissa on kaikki herkut ja 2000-luvun laatu. Maadoittamattomat pistorasiat, kupruinen seinä ja vinon talon takia kiinni menemättömät ovet saivat aikaan hengenahdistuksia. Kämppä oli tosin hyvin likainen ja kun se oli muuttopäivään mennessä jo siivottu, näytti talo jo heti asuttavammalta. Sähköihinkin tottui ja iiiiso olohuone on plussaa, vaikkei tilaa järkevästi vielä osaakaan käyttää. Kaikki muuttolaatikot keskelle lattiaa, niin ei ole turhaa ylimääräistä tilaa enää tiellä.

Suurempi ongelma oli elää puolella tavaramäärällä, muutto kun tapahtui käytännössä neljässä erässä. Pari ekaa yötä meni nukkuen lattialla ohuella patjalla, sitten tuli jo mööpeleitä, mutta noin 80% käyttötavaroista oli vielä Lappeenrannassa. Kalsarit vähenivät uhkaavasti ja kauhoja ei löytynyt mistään, joka alkoi nyrppimään. Viikon tuskaisen elämän jälkeen meni sitten vielä yksi viikonloppu siivotessa ja pakatessa, mutta nyt on lopulta kaikki tavarat täällä. Lattioilla siis. Ääsh, puran kun jaksan.

Töissä on aika mennyt heittämällä. 8 tuntia toimistolla vastaa noin 3 tunnin etätöitä. En sano sitä, että 5 tuntia menisi peukkujen päällä istumiseen, vaan kuitenkin muiden ihmisten lähellä sitä kaikkea muuta säätämistä on niin paljon, että sellaista ihan yksinkertaista puurtamista tulee selvästi vähemmän. Työtilanteen myös vaihtelee niin nopeasti ja niin paljon, että sitä aikaa katoaa nopeammin. Ei tule enää tuijotettua kellosta sekunteja ajan loppuun, vaan kun kelloa katsoo, se on 8.15, sitten 10.30, jolloin voikin jo odotella ruokatauko ja hups, kello on kohta jo 13, sitten 15 ja sitten pitääkin enää vain vartoa, että josko kohta pääsisi töistä.

Vittumaisempi homma on sitten se vapaa-aika. Jos käy kaupassa, on vasta kuuden korvilla kotona. En tiedä miten ihmeessä saan 2 tuntia kulutettua parin kilsan matkaan ja kauppakäyntiin, mutta ehkä asiaan vaikuttaa se, etten koskaan pääse lähtemään töistä neljältä. Kiitos liukuvan työajan ei ole pakkopakko tulla toimistolle kahdeksaksi, jos ei ole mitään palaveria/koulutusta. Kun tulee töihin klo 08.15, lähtee 16.15, PAITSI että joka päivä tulee tehtyä ainakin vartti ylitöitä. Ihan tarkoituksellakin, muuttopäivän takia kun on 5 tuntia työaikaa korvattavana ja perjantaisin huvittaisi lähteä vähän aikaisemmin töistä, joten vartin ylitöillä päivässä noin kuukaudessa saa tuon nollattua.

Aamulla herätyskello soi 06.30 - 06.50 riippuen vähän siitä, aionko ennättää kasiksi vai ei. Aamutoimissa menee tunti tai tunti ja vartti ja pyörällä töihin noin vartti jos lasketaan ihan toimiston sisälle asti käveleminen. Jostain syystä minulla on kuitenkin joku tauti, joka estää ajoissa mihinkään menemisen, joten ihan sama vaikka heräisin klo 03.15, olisin töissä aikaisintaan 5 yli 8.

Kun herätys on puoli seitsemän, niin nukkumaanmenoaika on noin 00.00 - 00.30. Yöunet jäävät siis 6 - 7 tuntiin per yö. Tämä on niin vähän, että joka päivä univelka lisääntyy ja mikä pahinta, en osaa nukkua sitä viikonloppuina pois, joten jossain vaiheessa alkaa tulla oikeasti ongelmia. Nyt on jo muutamana yönä iskenyt yhtäkkiä sellainen väsymys, että en ole pysynyt enää seisaillaan ja olen törmäillyt tavaroihin. Olen kyllä tottunut sellaiseen nukutusväsymykseen, jota tulee kun pelaa vaikka aamuseiskaan asti peliä, mutta se on ihan erilaista kuin tuo väsyväsymys. Se hiipii nopeasti ja ilman haukoittelua, tekee mielestä sekavan, päästä kevyen, vie polvista voimat ja haittaa muistia. Nyt voi olla suuria vaikeuksia löytää vessaan, muistaa mitä siellä pitää tehdä tai ottaa lasiin vettä yötä varten. Mikä pahinta, näitä kohtauksia iskee yleensä iltapäivisin töissäkin, eikä kahvi auta. Enkä muutenkaan haluaisi kahvia juoda liikaa, maha kun on niin paskassa kunnossa jo muutenkin. Yksi kuppi töissä on maksimi normipäivänä ja senkin voisi jättää juomatta.

Ruoan ja laihdutuksen suhteen homma on mennyt vituiksi. Kiire, stressi, työt ja vaa'an puuttuminen tekivät mahdottomaksi huolehtia painostaan. Tänä aamuna kun lopulta parin viikon tauon jälkeen vaa'alle astuin, se näytti 77 kiloa. Ei nyt ihan kamala, etenkin kun eilinen meni mässäämiseksi, eli tuossa on ainakin kilo hiilarinestettä. Silti olin salaa toivonut, että olisin laihtunut kaiken stressin lomassa. No en, stressi lihottaa, niin lukee jo tiede-lehdessäkin. Gäää!!

Elämä jäi hankkimatta, joka tässä ehkä eniten häiritsee. Töistä tulen suoraan kämpille ja sieltä sitten aamulla taas töihin. Viikonlopuista vähän hankala vielä sanoa, tänään kun on käytännössä ensimmäinen vapaa krapulaton päiväni sitten kesäkuun alun ja tämä päivä näyttäisi menevän sisällä. Lenkille pitäisi, muttei voi lähteä likaisilla hiuksilla juoksemaan ja tuntuu hassulta käydä suihkussa ennen lenkkiä. Kyllä, elämä ON vaikeaa ja/tai tarvitsen lippiksen.

Huvittaisi lähteä festareille, mutta yksin lähteminen nihkeää ja tyttöystävän kanssa menee nyhjäämiseksi tai ei ole rahaa eikä aikaa. Tajusin myös, että ne liput pitää oikeasti ostaa ajoissa, ilosaaren suhteen kun on jo myöhäistä. Juhannusfestaritkin taitavat olla jo turha suunnittelu, vaikkakin en muutenkaan olisi näin äkkiä saanut aikaiseksi mihinkään lähteä. Ankkarockiin viimeistään tai jonnekin pienemmille.

Tästä tuli nyt vähän tylsän virallinen, mutta eiköhän se vitutuksen kasvaessa ala viikko viikolta muuttumaan ärhäkämmäksi :>

Alkusanat

Dokumentti käsittelee sanojen etymologiaa historian alkuhämäristä näihin päiviin. Dokumentti on tuotettu Pitkänsuon yliopiston kielitieteiden laitosta varten. Sanojen alkuperä selitetään aasinsiltojen [1] kautta.

Dokumentti

Aloitetaan tutkimus nykypäivästä ja ajankohtaisesta sanasta v-käyrä. Useimmat ihmiset kuvittelevat virheellisesti sanan olevan lyhennös tai kiltinnös sanasta "vitutuskäyrä". Vaikka v-käyrää monesti käytetäänkin vitutuksen ilmaisemiseen, ei itse sanan alkuperään liity vitutus. V-käyrän perusta on käyrän v-muotoisuudessa ja sana tarkoittaa ihmisen onnellisuusastetta stressitilanteessa. Käyrä lähtee nollapisteestä, joka on ihmisen onnellisuuden perusaste. Käyrän x-akselilla on stressin määrä ja y-akselilla onnellisuuden määrä. Stressi kasvaa oikealle, onnellisuus kasvaa ylöspäin.

Kun stressin määrä on nollassa, on onnellisuus perustilassa. Stressin lisääntyessä lähtee onnellisuus laskuun lineaarisesti. V-käyrän "huippu", eli pohja, tulee stressimäärän puolessa välissä. Tässä on niin sanottu "raivopiste". Raivopisteen kohdalla onnellisuus on alimmillaan ja ihmisessä tapahtuu suurimmat fysiologiset muutokset, joka purkautuu yleensä roskisten potkimisella ja Jumalan pilkkaamisella. Olisi helppoa kuvitella onnellisuuden laskevan tasaisesti stressin kasvaessa, mutta näin ei käy. Raivopisteen jälkeen onnellisuus lähteekin kasvuun, vaikka stressikin lisääntyy. Tämä nouseva jatkumo on nimeltään "hulluusvaihe". Nyt stressi on ylittänyt tietyn raja-arvon ja koska ihmisen mieli ei voi enää käsittää tätä, alkaa onnellisuus nousemaan. Roskisten potkimisen sijaan tila ilmenee yleensä epätoivoisena nauruna ja typerinä irvistyksinä. Stressin kasvaessa edelleen onnelisuus jatkaa kasvuaan, kunnes stressin äärettömimmässä muodossa onnellisuus on takaisin nollapisteessä. Ihminen on tullut hulluksi, heittelee apinoita ulosteellaan ja hankkii yleensä liikaa kissoja tai muita kotieläimiä.

V

Kuva 1. V-käyrä

Sana "hullu" on kuitenkin yleensä varsin ahdasmielinen näkemys. Kaikki epänormaali ja yleisesti vähemmän hyväksytty on hullua, vaikka yhteiskunnan normit ovatkin hyvin yhteiskuntariippuvaisia. Onko hullu siis edes hullu vai pelkästään epänormaali? Onko hullua olla sittenkin normaali? Sanaa "hullu" käytetään myös yleensä varsin vapaasti. Miten voimme suhtautua sanaan hullu, jos sitä käytetään sekä ulosteillaan apinoita heittävästä ihmisestä sekä ihmisestä, joka syö työpaikalla välipalana pelkän banaanin munkin ja kahvin sijaan?

Asiaa selventääksemme on pureuduttava historiaan ja mietittävä sanan "hullu" alkuperää. Sana hullu on syntynyt antiikin kreikassa ja oli alkuperäisessä muodossaa "huthos". Vapaasti suomennettun kreikan sana "huthos" tarkoittaa ihmistä, joka syö välipalaksi pelkän banaanin munkin ja kahvin sijaan.

Vaikka ylläoleva selventääkin jo hulluuden käsitettä, niin siitä pääsemmekin kätevästi tarkastelemaan sanaa "banaani". Harva tietää, että vielä 40 vuotta sitten sana olikin panaani. Siihen aikaan kaikki hedelmien nimet olivat kirjoitettu suomalaisittain, ilman muualta maailmasta tuotuja kirjaimia. Globalisaation kehityksen takia haluttiin kuitenkin korostaa tiettyjen hedelmien ulkomaalaisuutta lisäämällä niihin ulkomaisia kirjaimia. Tomaatti ja peruna ovat suomalaisia, joten niihin ei tarvinnut erikoiskirjaimia lisätä. Mutta banaani ja kiiwi ovat hyvinkin kaukaa tuotuja, jonka takia niissä esiintyy kirjaimet b ja w, joita ei siihen aikaan yleisesti kielessämme käytetty. Tarkkasilmäinen lukija voikin nyt huudahtaa: "Entäs kumkvatit!". Vaikka sana kumkvatti onkin hyvin ulkomaalaisen kuuloinen, se ei sisällä ulkomaalaisia kirjaimia. Tähän on kuitenkin hyvä syynsä ja 1960-luvulla eläneet muistavatkin mikä se syy on.

Kumkvatit olivat kumkvatteja vielä kun banaanit olivat panaaneja. Kielimuutoksen jälkeen kumkvattien nimi muutettiin qumqvuatiksi. Tässä muutoksessa oli kuitenkin suuret ongelmansa. Globalisaation takia oli otettu termi "banaanivaltio" käyttöön ("banaanivaltio" tarkoittaa valtiota, jonka bruttokansantuote koostuu pääosin yhden tuotteen viennistä ja jonka talous on riippuvainen tästä). Kumkvatteja pääosin vievien valtioiden nimitys oli siis kumkvattivaltiot tai sen aikaisella kielellä qumqvuattivaltiot. Syy miksi qumqvuatista tulikin taas kumkvatti oli poliitikan parissa toimivien sihteerien kyvyttömyys kirjoittaa sanaa oikein. Jopa 42% poliittisista istunnoista jouduttiin keskeyttämään siksi, ettei saatu selvyyttä, miten qumqvuattivaltio kirjoitetaan. Valtio yritti korjata asiaa pakottamalla sihteeriopintoihin 6 opintoviikon kokonaisuuden "qumqvuattivaltion kirjoitusasu", mutta tämä oli valitettavasti turha korjausliike, koska sihteerit eivät käyneet yliopistoja, jossa qumvuattivaltion kirjoitusasua opetettiin. Lopulta qumqvuatin nimi jouduttiin vaihtamaan takaisin kumkvatiksi.

Muutos oli valitettavasti hieman turha ja hätäinen, koska vain 3 päivää muutoksen jälkeen huomattiin, ettei ole olemassakaan kumkvattivaltioita. Samalla myös huomattiin, ettei kukaan edes tiedä, mikä piru kumkvatti on. Sanan alkuperää etsittiin, kunnes "syylliseksi" huomattiin Tamperelainen markkinointitoimisto OstaPois. Eräs kesätyöläinen sai työkseen keksiä kuvitteellisen hedelmän, joka kuulostaa kalliilta, eksoottiselta ja jota voitaisiin muka käyttää hienoissa resepteissä mausteena. Kumkvatin lisäksi muita ehdotuksia olivat karvaperuna ja näätähillo, mutta ymmärrettävistä syistä kumkvatti voitti. Kumkvatti on siis hedelmä, jota ei ole olemassakaan. Vaikka kumkvatin nimi vilahtaakin usein kalleimmissa ja hienoimmissa resepteissä, ei kukaan lähikaupasta kumkvatteja ostamaan lähtenyt voi myöntää, ettei sitä kaupassa myydä, koska hän voisi samalla paljastaa sivistymättömyytensä. Nimittäin eihän tämä ostaja voi varmaksi tietää, myydäänkö kaupassa kumkvatteja vai ei, koska ehkä kumkvattien kohdalla ei vain ole hyllyyn kirjoitettu sitä nimeä ja koska kukaan ei tiedä miltä kumkvatti näyttää, hän ei voi myöskään väittää, ettei sitä ole tarjolla.

Hedelmistä voidaankin laajentaa kasviksiin ylipäätään ja miettiä yhdistelmäkasvisten etymologiaa. Mikä on pihvitomaatti? Entäs luumuomena? Pihvitomaatti ei näytä pihviltä, vaikka jotkut niin väittävätkin (heidän kannattaa tarkistaa uuninsa kunto). Pihvitomaatti ei myöskään maistu pihviltä, eikä sisällä lihaa. Pihvitomaatti on vain iso tomaatti. Sama pätee luumuomenaan. Se ei ole luumu, ei näytä luumulta, eikä maistu luumulta. Miksi sitten pihvitomaattia kutsutaan pihvitomaatiksi, eikä "tomaatiksi, joka ei näytä pihviltä, ei maistu pihviltä, eikä sisällä pihviä"?. Siksi, että jälkimmäinen kirjoitusasu ei mahtuisi kauppojen hyllyjen teksteihin. Kun sanan alkuperää taas etsittiin, löydettiin jotain yllättävää. Sanan olivat luoneet alunperin musteyhtiöiden yhteenliittymä. Vähäisen musteenkäytön takia haluttiin luoda pidempiä nimiä kasviksille, jolloin kaupoilta kuluisi enemmän mustetta nimien kirjoittamiseen. Kaupan liitto kuitenkin meni lakkoon ja koska ihmiset jäivät ilman tomaatteja, jotka eivät näytä pihveiltä, eivät maistu pihveiltä, eivätkä sisällä pihvejä, lyhenneettiin sana lopulta pihvitomaatiksi. Luumuomenan kohdalla täysin sama juttu, paitsi että sana ei ollut koskaan pitkä, eikä kukaan syö luumuomenoita, joten lakkoakaan ei tarvittu.

Mutta mitä sana luumu tarkoittaa? Mistä luumu on peräisin? Sanan alkuperää selvittääkseen pitää siirtyä toiseen hedelmään, eli mandariiniin. Moni tuntenee sanan "mandariinikiina". Ei, nimitys ei ole tullut siitä, että kiinassa syötiin paljon mandariineja, vaan mandariini on korkea-arvoinen henkilö. Mandariinihedelmän nimitys tulee siitä, että mandariineja alunperin tuotiin alueelta, jossa eli paljon mandariineja. Samalla alueella eli myös paljon luumuja (ei hedelmiä, vaan ihmisiä). Luumut olivat mandariinien vastakohtia. He olivat alempiarvoisia ihmisiä, jotka luumuilivat ulos kaikista töistä ja tehtävistä. Mitä saadaan, kun yhdistetään luumu ja mandariini? Omena tietenkin. Miksi luumuomena sitten sisältää periaatteessa kaksi kertaa sanan luumu? Kysymykseen on yksinkertainen vastaus: luumuomena on omena, joka luumuilee ulos kaikista töistään, kuten hedelmäsalaatin perustamisesta. Tämän takia hedelmäsalaateissa ei koskaan käytetäkään luumuomenoita ja vaikka luumuomenahedelmäsalaattia on onnistettu luomaan Kiinalaisen korkea-arvoisen yliopiston laboratoriossa, tällä ei ole käytännön merkitystä, koska kukaan ei halunnut syödä sitä. Lopulta hedelmäsalaatti annettiin laboratorion lemmikkipandalle, josta tulikin luumuomenoiden suojeluspyhimys.

Jotta teksti ei painottuisi pelkästään hedelmiin, otetaankin aimo hyppäys toiseen suuntaan, komiikan puolelle. Tällä ei ole mitään tekemistä hedelmien kanssa, eikä hyppäykseen sisälly aasinsiltaa. Komiikka itsessään on lähtöisin myös antiikin kreikasta, mutta nykyisin Suomessakin muodissa oleva stand-up komiikka ei syntynyt kreikassa, vaan roomassa, hedelmäsalaatinvalmistajien joulujuhlassa. Epäonnisen sattuman myötä eräs laiskempi työntekijä oli unohtanut joulujuhlaan tulevat hedelmäsalaatit viikoksi aurinkoon, jonka takia niihin ennätti muodostua varsin suuri määrä alkoholia hedelmien käytyä. Kun salaatit tarjottiin joulujuhlaan saapuneille hedelmäsalaatintekijöille, he päihtyivät (tämä ei ollut kuitenkaan alkusyy joulujuhlien viinatarjoilulle, vaan pikkujoulukännit oli keksitty 40 vuotta aikaisemmin skandinaviassa, kun turkismetsästäjä Pentti Alatero toi pakanajuhliin litran pontikkaa luullen sitä vedeksi). Päihtyneillä ihmisillä on suuri tarve nähdä, kuulla tai toteuttaa komiikkaa. Toisen puolen hauskuuttaessa ja toisen nauttiessa hauskuuttamisesta, syntyi paljon kaaosta, jota vähennettiin antamalla jokaiselle tarjokkaalle vuoro esittää komiikkaa muille teatterin lavalta käsin. Itseasiassa tästä syntyikin käsite "sit-up komiikka", koska päihtyneet koomikot eivät pysyneet enää seisaillaan. Nimi muuttui "stand-up komiikaksi" vasta myöhemmin, kun sitä harjoittivat myös selväpäiset henkilöt.

"Sit-up komiikka", eli nykyään "stand-up komiikka", tarkoitti alunperin ja tarkoittaa edelleen komiikan alalajia, jossa vähäisin koomikon lahjoin varustettu ihminen päästää hassuja ääniä lavalla ja ihmiset nauravat. Alunperin ihmisten nauramiselle oli syy, olivathan he nauttineet paljon käynyttä hedelmäsalaattia. Kun sit-up komiikasta siirryttiin stand-up komiikkaan, myös katsojat olivat selvinpäin. Onkin edelleen epäselvää, miksi katsojat nauravat hassuja ääniä päästävälle ihmiselle. Syitä voi tottakai olla myötähäpeä tai kohtelias nauraminen, eikä liene myöskään sattumaa, että stand-up keikkoja vedetään yleensä baareissa (joka toisaalta kumoaa selväpäisen yleisön määritelmän). Yleisesti hyväksytyin syy on kuitenkin se, että selväpäistä hassuja ääniä päästävää stand-up koomikkoa katsovat selväpäiset ja nauravat henkilöt ovat niitä, jotka itsekin pyrkivät stand-up alalle. He eivät itseasiassa edes naura, vaan päästävät harjoitusmielessä hassuja ääniä suustaan. Ei liene yllätys, että moni stand-up koomikko harrastaa myös julkkisten äänien matkimista, ovathan he treenanneet hassujen äänien päästämistä yleensä jo vuosia.

Tähän keveään tunnelmaan voimmekin päättää tutkielman ensimmäisen osan. Toivottavasti tämä dokumentti selventää ihmisille sanojen alkuperää ja vaikka useimmat käyttävätkin sanoja onnellisina tietämättä mitä ne ovat joskus tarkoittaneet, on etymologia hyvin mielenkiintoinen tiede.

Selitykset

[1] Aasinsilta: Aasinsilta on valitettava suomennosvirhe. Sana on suomennettu englanninkielisestä sanasta "ass bridge" ja muodostettu yhdyssanaksi muokkaamalla sanaa "aasi". Oikeasti sana on tarkoittanut pyllyn yläosan ja selkäkaaren välistä lihasta, jota kutittaa, kun ihmisen vasempaan korvaan lausuu matalalla äänellä sanoja. Nykyisen merkityksensä sana sai, kun joku kertoi "aasinsiltoja" sisältävän anektoodin erään tutkijan vasempaan korvaan matalalla äänellä.