IRC-Galleria

VeriMandariini

VeriMandariini

mr veri plesör.

[Ei aihetta]Lauantai 30.09.2006 20:29

Nyt on taas.
Menee hyvin.
Pieni veljeni löi minua haarukalla käteeni.
Ja nyt minusta tulee verta.
Eihän siskoaan voi lyödä haarukalla?
Sattuu.

[Ei aihetta]Lauantai 26.08.2006 02:18

Olen intiaani.
Synnyin vuonna 1987 virossa,tiipiissä. Tulipunainen äitini pusersi minua pihalle isäni loiskutellessa vettä vieressä. Äitini nuali minut puhtaaksi ja söi istukan (pula-aika oli alkamassa). Heimo johon synnyin oli nimeltään Atleetit. Heti kun jätin äidin turvallisen intiaanikohdun minut nimettiin ulkomuotoni mukaan, HelvetinHyvännäkönen. Pian syntymäni jälkeen piisonilaumat lähtivät etelään etsimään parempia laidunmaita ja pataattipellot homehtuivat. Niinpä intiaanivanhempani joutuivat tekemään elämänsä vaikeimman päätöksen, heidän olisi luovuttava minusta jotta saisin paremman tulevaisuuden.
Kun oli taas isän aika lähteä epätoivoiselle metsästysretkelle hän sitoi minut itseensä lannevaatteellaan. Äitini itki suuresti ja hyvästeli minut viimeisen kerran. Isäni vei minut mustanmerentorille eräälle miehelle joka myi olutta turisteille. monta päivää vietin alennuskorissa miehen kojulla, mutta kukaan ei tuntunut olevan kiinnostunut ostamaan minua. Jo parin viikon kuluttua mies kyllästyi minuun ja päätti hankkiutua minusta eroon jollain lailla. Paikalle sattui eräs nuori pari suomesta jotka olivat tulleet viroon jotta saisivat lomaa lähes kaksivuotiaalta tyttäreltään (kyseinen tytär terrorisoi tällöin rankasti heidän parisuhdettaan ja mielenterveyttään,myös talous alkoi horjua tytön oikkujen takia).
Suomalainen mies haravoi silmillään kojusta halvinta olutlavaa kotiin viemisiksi (sillä saisi tyttären edes hetkeksi harmittomaksi). ja hän löysikin varsin edullisen olutlaatikon ja pyysi sitä myyjältä. Myyjä ojensi oluet ja ottaessaan suomalaismieheltä rahoja hän keksi: myyjä nappasi minut nopeasti korista, laittoi muovipussiin ja ojensi pussin miehen käteen. Suomalaismies ihmetteli suuresti ja yritti selittää ettei hän ollut tulipunaista otusta tahtonut ostaa, vain oluet. Mutta myyjä ei lannistunut, hän otti miehen rahat ja sanoi että tämä kyseinen otus on kaupanpäälinen eikä siitä ollut lupa kieltäytyä.
Tästä alkoi matkani kohti suomea, siitä alkoi uusi elämä. uusi, kova elämä.
Olen nyt elänyt suomessa kohta yhdeksäntoista vuotta ja vain hetki sitten olen saanut selville kuka oikeastaan olen. en ole vieläkään täysin sopeutunut uuteen elinympäristööni, en tahdo pitää kenkiä jalassani ja näytän omituiselta. Vasta nyt olen alkanut ymmärtää miksi olen aina ollut erilainen. en ole koskaan ollut samanlainen kuin muut lapset ja sen takia lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni on ollut hyvin vaikeaa aikaa minulle, olen jotunut sortamisen kohteeksi. minua on potkittu ja minut on monesti heitetty maakuoppaan piisamien ruuaksi. silti, silti olen aina jotenkin selvinnyt vaikeistakin tilanteista vain intiaani voimani ansiosta!

-intiaanipäälikkö HelvetinHyvännäkönen-

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.08.2006 17:48

Ehkä tuskaisin mahdollinen kuolema olisi rapula.
mutta taas toisaalta. voin vain kuvitella sen suloisen tunteen kun siirtyy rapulaisesta olosta vehreämmille niityille. ei tarvitse enään ikinä kärsiä rapulaa.
se olisi kaunis lähtö.

[Ei aihetta]Lauantai 12.08.2006 04:06

minua vätystää. miksi pitää olla koulussa ja vielä tehdä töitäkin? emminä jaksa. tahon nukkua. kolmeviikkoa. tai enempi.
minun jaloissa ei lainkaan kohta ole nahkaa . pelkkää rakkoa koko jalat.
ikävää. minen jaksa kuunnella tai mitään tehdä. tai olla tai nähä tai puhua tai tehä tai mitään. menen pois.. enkä enää koskaan palaa!!!

[Ei aihetta]Torstai 20.07.2006 01:51

Reku on hullu. kissat on hulluja. minä olen normaali. ja minut on hyljätty.

*ei ruokaa, ei kotia, eihän kukaan ees puhu mulle. korpinkutrikin heitti mut ulos!*

minun nenän sisässä on haava ja varvas on halki. olen kuppainen ja haisen pahalle. mutta onneksi minulla on danonino-jäätelöitä!! muhahahaaa.. muhahahaaa..

[Ei aihetta]Torstai 06.07.2006 03:37

outoa. oli tuskista tuskin. niin paljon on tapahtunt. outoja asioita ja ei niin outoja. kaikkea. on tullut rymyttyä ja mitä vaan. miten sitä ihminen kerkeääkin sombailemaan. kerkeää. mahtavaa.

yksi palli, mums. toinen palli, mums. ja sitten yksi karva pois, pthyi ja taas pthyi.

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.06.2006 01:28

oli mestojen mestat! jemmojen jemmat! ja oli mahtavaa. ja rapuloiden rapula ja ämpäreiden ämpäri! ja oksennuksien oksennus ja ne monet. oli keekoilut. se lähtee. sekoaa ja sitten on taas mestojen mestoilla.
OLI AAMUJEN AAMU!
epämääräsyyksistä epämääräsyyksin. lare. pallit, siniset. kyllä myö vieläkin osataan. onneksi. oli kyllä. ah. jooh. näin. niin ja se mehu oli tosi pahaa, pahoista pahointa. oikeesti. maistoin sitä uudelleen. mennäänkö takasin?.. niin ja oli muuten sohvien sohva!! *virnuamista*


Herkkuleipä! yh

hyvin tehty vanha sika!

miten hyvältä sen kova suonikas pinta tuntuikaan! tämän herkun kyllä säästän jouluksi!

"älähän nyt hoppuile, odota kunnes saan lujemman otteen, no ala nyt tunkea,varo sentään, no mene mene!"

kuivaa, hiton kuivaa. mutta olen minä kuivempaakin syönyt!

¤ sillä isä omenamato oli ollut eläessään niinsanotusti
heikko luonne. hän oli näet pitänyt liiaksi omenaviinistä
ja kallistellut pikaria tämän tästä. kerran tullessaan
rallatellen omenaviinikapakasta oli hän kohdannut
oksalla varpusen ja oli, raukka, viini sokaisemana
haastanut vapusen kaksintaisteluun. varpunen oli
suuttunut ja syönyt isän.¤


niin ja se on viintä! nyt meillä on siitä varmuus!

[Ei aihetta]Lauantai 06.05.2006 21:14


Miten saa nopiasti kuumeen pois? silleen viiteen minuuttiin mielellään?
perskeles. nyt voisin silleen yleisesti pyytää anteeksi kaikilta..no joo oikeestaan kaikilta tuntemiltani henkilöiltä koska taisin huoritella lähes kaikkia eilen. juu taisi tulla oltua vähän pahalla päällä.
ja nyt on kuume. taas. vaihteeksi.

[Ei aihetta]Tiistai 02.05.2006 08:48

Oli vappu. kyllä. tyylillä sekin sitten läpi. muistikuvat: lähdin juomaan.
kyllä..minulla ei ole mitään muistikuvia mistään. ja en myöskään tahdo kuulla havaintoja tekemisistäni. olen tyytyväinen tähän.
kun lähdin illasta liikenteeseen oli mukanani kahdenkympin seteli, jonka jälkeen maksoin itseni paariin sisälle (5 jevroa) ja toiseen paariin sisään (3 jevroa) ja saatoin vielä ostaa tuopillisen juotavaakiin (4 jevroa). aamulla heräillessäni katselin siinä sitten että pitäneekö ruveta etsimään pulloja palautettavaksi että saisi tupakkaa vaan yllätys! laukustani löysin kaksi viinan runtelemaa kympin seteliä ja kolme euron kolikkoa. siispä olen tehnyt yöllä pisnesta mutta en lainkaan tiedä mitä. ( jos tunnistat itsesi asiakkaaksi niin en siitäkään tahdo tietää) (liiketoimistakaan en tahdo tietoja)

Orvokki ei saanut nuortalihaa!

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.04.2006 20:31

Minä poikotoitsen näitä.. mutta ihan vaan mintun iloksi nyt yhden viännän..ja siksi että olisi joku tekosyy olla jatkamatta ikkunoijen pesemistä..


KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
- en minä harrasta nimien tottelemista

KOLME NIMIMERKKIÄ, JOTKA SINULLA ON OLLUT:
- MätäManta
- Bee
- VeriMandariini

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:



- siivistä
- koruista
- kovettumista jalkapohjissa


KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
ainankin:
- rakkuloista, tekee kipeää
- Maksasta! set on paha..huutaa ja rotestoi.
- pään sisustasta

KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA:

¤ tämä nyt on hölmöä. kun voisi vaan kirjottaa että ..kaikki. oma pää!
- kualema
- yksinäisyys
- virnistelevät miehet.

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
- tylsistyminen
- ihmisten ahistelu, "mennää nyt johonki..pakko päästä..tulet nyt.."
- tupakan poltto

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
- musta hame
- musta paita
- mustat ja reikäiset sukkikset

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI (NYT):

- spaissarit
- päkkärit
- iitaippi

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
- tupakat loppuu ihan just
- rahat on loppunu jo
- tykkään makkarasta.

KOLME FYYSISTÄ ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:

- isot kädet
- iso muutenkin
- iso.
( ja ihan vaan tiedoksi että ei.. en katsele isoja hampaita)

KOLME HARRASTUSTASI:
- kuolaus
- itsensä häpäisy
- valvominen

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
- että joku muu pesee ikkunat minun puolesta
- saada paljon rahaa
- lähteä tyngälle

KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
- seurakunnan täti
- bodari
- vanha lumppu

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
vaikka:
- terassille
- tuskaan
- töihin

KOLME NIMEÄ LAPSELLE:

-Saatana Lintu
-Kenraali Ratamo
-Kare


KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:

- saaha jonkun syyn miksi kualen
- saaha saattohoitoa
- käydä tirisemässä Dr.Philille että kun kuolen niin sen pitää viijä minut ajelulle

MINUT HAASTOI:
- minttu

5 HENKILÖÄ, JOTKA HAASTAN:
vaikka: en minä taho. en varmasti. pyh pyh