IRC-Galleria

Vetskari

Vetskari

haluaisin olla

Uskokaa te etelän kansalaisetTiistai 15.04.2008 18:26

Vaikka siellä talvi on vain muisto, niin uskokaa että täällä vietetään parasta talvea. Ei kun lomalle vain Rukalle. Vielä ehtii muutaman viikon ajan nauttia parhaasta talvesta. Laskettelua auringonpaisteessa muutaman asteen pakkasessa ja kelkkakelejäkin vielä löytyy muutaman viikon ajan. Täältä tähän.

Uneton mieliTiistai 01.04.2008 05:23

Unettomia öitä valvoessa sitä mieli vaeltaa jos missäkin. Illalla katselin Pusher nimisen leffan. Päähenkilö oli mitätön paska huumediileri, joka luuli itsestään liikoja, muttein vain huomannut hyvyyttään saada lähimmäiset välittämään itsestään. Henkilö oli välittäville lähimmäisilleen kylmä ja sulki tunteet pois, käytti heitä vain hyväkseen. Henkilöitä jotka eivät välittääneet hänestä paskan vertaa hän arvosti ja kuunteli. Hän eli vain itselleen ja välittömättömille ihmisille. Niin ei ollu onnellinen loppu. Paska mitä minä tätä kirjoitan, nukkua pitäisi. Niin ei tule uni. Televisiosta tuli ohjelma, jossa puhuttiin unista. Viime aikoina on tullu töitä tehtyä unissaakin. Tulee nuo poke hommat uniin.

Ensi kesänä uistatellaan silliäKeskiviikko 12.03.2008 02:03

Aika tappaa ja sen huomaan ku tää netti on niin hidas että ajan huomaa ja otsikotkin tulee mieleen. Harmi ku en oo thaitheilia. Tuli tossa viikonloppuna kohdattua asiakas joka oli humalaisen raivossa. Jos olis ollu kamera sillä hetkellä ku se vieressä katsoi suoraan silmiin, puri keltaisia hampaita irvistäen yhteen ja hoki mitä nyt hokikaan. Varmaan ois saanu jotain tosi suomalaista juntteutta tallennettua siihen hetkeen. Toivottavasti itse ei koskaan joudu samaan olotilaan. Kaikkea sitä tulee mieleenkin punkuissa. Näin muutama viikko takaperin aika jännän unen, tuli tossa mieleen. Suomessa oli annettu liikkeellepano käsky ja kirje oli tullu minullekin että pitäs lähteä asemiin. Ajattelin että ei saatana tässähän pitää asennoitua tappamaan ettei tule tapetuksi, ei perkele miten tässä nyt näin kävi. Sitten ku olin hakenu isän haulikon mukaan että jos ei oo kaikille aseta antaa ja tein lähtöä niin exä tuli vilkuttaa että tervemenoa ja pärjäile. Ennen kuin heräsin unessa juoksi perässä vaaleahiuksinen tyttölapsi, epäselväksi jäi vaan että kenenkähän pentu se oli. Nyt unta kokeilemaan ja huomenna hommiin.

HommiinLauantai 09.02.2008 18:52

Aloitinpa taas kahden kuukauden tauon jälkeen poke hommat. Perjantai oli tuollainen kevyt tuntuman otto. Tänään sitten KK:hon tapahtumaan hommin. Saas nähdä mitä taas tulee ku viime tapahtumassa missä olin ni järjenjättöisiä kyllä riitti.

Nyt meni neitsyysTorstai 07.02.2008 04:34

Voi juma mitä punkkua!!!!! Hihii Enpä oo tähän asti ottanut punkulla pöhniä voi juma mikä pöhnä.. ihan ihme hippeli hoppeli olo. Nyt mä jummarran ku puhuvät punkku pöhnästä. Hiihoo sorry for everybody mikä jumalten juoma.irc ir

On ihmisiä joilla menee huonomminTiistai 05.02.2008 03:28

Olet varmaan lohduttanut surkeeta ystävääsi muistuttamalla ettei hänellä nyt niin huonosti ole asiat. Mahdollisesti olet lohduttanut jotakuinkin näillä sanoin. Ystävä hyvä :) elät hyvässä maailmassa, sinulla on rakas perhe ja välittäviä ystäviä. Joillakin menee paljon huonomminkin tässä maailmassa ja sinulla menee itse asiassa varsin hyvin.

Ajatushan on varsin kaunis. Haluat helpottaa surkean ystäväsi tuskaa kertomalla hänelle ettei hänen tilanne ole nyt niin surkea. Mutta oletko ajatellut asiaa seuraavasti. Jotta surkean ystäväsi tilanne helpottuisi sanomisestasi, hänen täytyy nähdä nykytilanteensa parempana kuin monilla muilla. Eli tähän kunigas näkemykseen hyvinvoiva osa maailman ihmisistä perustaa hyvinvointinsa tiedostetusti tai tiedostamattomasti.

Sinänsähän on hyvä ettet ole maailman huono-osainen, MUTTA väitän että juuri tämä ajatusmaailma pitää nykyistä maailmanrakennetta yllä. Meistä yksilöistä koostuva hyvä osainen paskamassa maailmasta päättää. Perustamme oman hyvinvointimme siihen, että on ihmisiä joilla menee huonommin. Jos emme tiedosta olevan olemassa ihmisiä joilla menee huonommin, katsomme olevan huono-osaisia.

Kun meillä hyväosaisilla ei ole keinoja parantaa omaa elämäämme, emme myöskään halua huononpi osaisten tilanteen paraneva, koska silloinhan meillä menisi huonommin. Kun me ja surkea ystäväsi alkaa ymmärtää, ettei surkeutemme ole niin syyseuraus suhteessa muihin surkimuksiin, meillä alkaakin mennä paremmin.

En tiedäSunnuntai 03.02.2008 03:50

En kirjoita runoja
En ole taiteilija
En laula
Tällainen minä
Olen tavallinen
Liian kiltiksi sanottu
Silti vakava
Miksi niin vihainen
Avoimesti kerron asioita
Mutta niin sulkeutunut
Tätä minä olen
Muutun ja muuksi en tule
En tiedä

TäysikuuTorstai 24.01.2008 06:08

Katson jo kolmannen kerran kelloa, on 2:38 yöllä. Väsyttää muttei nukuta, ei vain tule uni. On aivan hiljaista, jos olisin kuuro se olisi varmaan tälläista ajattelen. Välillä kuurouden keskeyttää narahtelut ja nitinät vanha talon tuskissaan vääntyilessä. Nousen ylös sängystä ja laskeudun alakertaan. Ei tarvitse laittaa valoja päälle valon tulviessa ikkunoista sisään. On täysikuu ja pilvettömältä pakkastaivaalta kuun sininen valo heijastuu lumiseen pihaan näyttäen yön epätodellisuuden. Juon muutaman lasillisen vettä ja istun keittiön pöydän ääreen katsomaan kuinka puiden ja rakennusten öiset varjot peilautuvat lumen pintaan. Katselen pellon toiseen päähän veljeni talon mustia ikkunoita. Muut nukkuvat tietämättöminä öisen luonnon esittelystä. Kiinnitän katseeni tumman sinisenä hehkuvaan taivaaseen, kuin sininen hetki joka kestää koko yön. Erotan kuun ja tähtien valaisemalla taivaalta pienenä pisteenä liikkuvan satelliitin. Jään seuraamaan tätä ajatonta liikettä ja jostain mieleeni muistuu talvi 2001. Olin armeijassa sissileirillä, oli yö ja täysikuu. Olin yksi metsässä. En kyllä muista miksi, metsässä ei saanut liikkua yksin. Olin kelkalla liikkeellä ja pysähtynyt syömään, en tiennyt tarkkaan missä olin. Trangialla lämmitäessäni ruokaa seurasin kuinka puiden varjot tanssivat lumessa vienon tuulen puita viedessä. Muistan pelänneeni tätä epätodellista ja samalla niin luonnollista tapahtumaa. Taisin perustella itselleni kaikkien niiden pelkäävän enemmän minua kuin minä niitä. Päätän lähteä ulos, josko tuntisin saman tunteen mikä mieleni valtasi. Laitan kengät jalkaan, päälläni on vanha gollege asu. Pihalla on melkein hiljaista, samat narahtelut ja nitinät rikkovat hiljaisuutta nyt vain pakkasen puremina. Pakkanen nipistelee ihoani vaatteiden läpi kuin armeijassakin. Katselen kuun kalmamassa valossa rakennusten pimeitä ikkunoita ja pakkasen jäädyttämiä puita. Naapuristakaan ei kuulu mitään. Kaikki odottavat aamua. Lähden kävelemään tietäkohti, kuun valo heittää varjoni suoraan eteeni. On aavemaista ajattelen ja tunnen armeija-aikaisen tunteeni. Nyt ei vain ole pakko ja palaan takaisin sisälle. Juon vettä, nousen yläkertaan ja alan kirjoittaa tätä 3:15.

Unettoman yön jututKeskiviikko 23.01.2008 06:16



1. Jos ihminen olisi, mitä hän syö, mikä sinä olisit?
Banaani

2. Mitä pelkäät eniten maailmassa?
Epäonnistumista

3. Uskotko oikeaan rakkauteen?
Isän, pojan ja pyhänhengen nimeen... uskon asia... kyllä

4. Onko totuus oikeasti tarua ihmeellisempää?
Tarinoimme kun pelätään totuutta ja totuus on... Ei varmaankaan

5. Osaatko elää hetkessä?
Ei tule hetkessä mieleen milloin olen elänyt, mutta ehkä

6. Jos saisit palata ajassa taaksepäin, mihin aikaan palaisit ja miksi?
aikaan ennen syntymääni

7. Korvaako laatu määrän?
toivottavasti

8. Haluatko lapsia? Miksi/miksi et?
kyllä ja en... rakastettavia ja inhoittavia

9. Mikä on ollut hienoin paikka ulkomailla missä olet käynyt?
Israel

10. Entä kotimaassa?
Ruka ;)

11. Ymmärrätkö vastakkaista sukupuolta?
Luulin, mutta nykyään ymmärrän olleeni väärässä

12. Mitä aiot tehdä viikonloppuna?
töitä

13. Mitkä ovat lempivaatteesi?
kalsarit

14. Kerro paras muistosi viime kesä- ja joululomalta.
Eipä tule mieleen

15. Onko ulkonäöllä väliä?
Riippuu tapauksesta ja tilanteesta

16. Oletko pitkävihainen?
Aika huono olen ylipäätäänsä kaikessa tuollaisessa. liian kiltiksi on sanottu

17. Tahtoisitko asua muualla kuin nykyisellä asuinpaikkakunnallasi?
Koti on koti

18. Oletko rikkonut lakia?
joka päivä.. oikeasti

19. Haluaisitko pyytää nyt joltakulta anteeksi?
kyllä

20. Millainen olisi unelmiesi syntymäpäivä?
en tiedä.. ei ole 20 vuoteen tullu vietettyä

21. Oletko tällä hetkellä ihastunut/rakastunut?
kyllä, varmaankin

22. Kerro aamurutiinisi.
ylös kun jaksaa tai on pakko, ruokaa, kusemaan, hampaat, naamapesu, vaatteet, ovi auki, ulos, ovi kiinni, saatana avaimet unohtui

24. Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
Sanoisin että lottovoittoa, mutta en ole lotonnut ja parempi elämä ei tule odottamalla

25. Jos joku omistaisi sinulle kappaleen, minkä kappaleen hän todennäköisesti omistaisi sinulle?
Kauas pilvet karkaavat

26. Pelastaako hymy todella päivän?
Joskus on pelastanut

27. Annatko helposti periksi?
Riippuu

28. Teetkö hyvää ruokaa?
Kauheeta paskaa.. joillekin on maistunut

29. Milloin olet ollut onnellisimmillasi elämässäsi?
Kun olen tuntenut itseni tarpeelliiseksi ja ehkä myös tarpeettomaksi

30. Onko maailmassa paikkaa, jonne tiedät olevasi aina tervetullut?
Epäilen

31. Katsotko paljon televisiota?
En

32. Nukutko mieluummin yksin vai jonkun kanssa?
jonkun kanssa vastaa henkilö joka valvoo yöt... vois aloittaa vaikka vaan nukkumisesta

33. Pidätkö itsestäsi edes vähän?
ja vähän enemmänkin

34. Mikä asia/mitkä asiat ovat parasta elämässäsi?
oikeati en tiedä

35. Hyväksytkö tupakanpolton? Entä alkoholin?
Kauheeta paskaa, mutta kerran täällä vain tietääkseni eletään, joten Aivan Sama

36. Tuletko onnelliseksi läheistesi onnesta?
Kyllä

37. Kenestä olet viimeksi ollut huolestunut?
muilla menee paremmin

38. Onko maailmassa ihmistä, kenen takia luopuisit kaikesta omistamastasi?
ei ainakaan vielä tai ehkä, tietää varmaan sitten kun tulee tilanne vastaan

39. Kuolisitko ikuisen maailmanrauhan puolesta?
ei voi tietää

40. Uskotko kohtaloon?
Uskotko jumalaan?

41. Oletko asettanut tavoitteesi korkealle?
liian monesti liian korkealle

42. Mitä tärkeää olet oppinut viimeksi?
Hanki elämä

43. mikä kokemus on muuttanu elämääsi eniten?
masennus

44. Jos saisit ottaa eniten vihaamaltasi ihmiseltä pois mitä tahansa, mitä ottaisit häneltä pois?
syyn miksi minä vihaan häntä

45. Jos saisit päättää, kuolisitko sinä itse vaiko paras ystäväsi huomenna, kumpi kuolisi ja miksi?
Ei voi tietää, tietää kun tulee kohdalle

46. Tyydytkö siihen, mitä saat vai yritätkö saada enemmän?
yritän saada enemmän

47. Onko mahdollista rakastua ensi silmäyksellä?
kyllä kuulemma, latinoista väitetään näin

48. Halveksitko ketään ihmistä sydämesi pohjasta?
en

49. Oletko sanonut jollekin rakastavasi häntä vaikket oikeasti rakasta?
en

50. Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus?
pysyä hengissä, sitten tulee muut...

51. Miten tahdot kuolla?
En ainakaan hukkumalla, en ainakaan rekan keulaan, en ainkaan luotiin...

52. Mikä on pahinta, mitä olet joutunut sanomaan toiselle ihmiselle?
En tiedä sitä itse, jotain kumminkin

53. Onko sinulla tapana katua tekemisiäsi/tekemättä jättämisiäsi?
kyllä

54. Pelkäätkö enemmän henkistä vai fyysistä kipua?
henkistä ja pistämistä

55. Onko elämä mielestäsi ihmisen parasta aikaa?
toivotaan että ei

56. Millainen ihminen haluaisit olla?
rakastettava

57. Mikä on suurin saavutuksesi elämässäsi?
Englannin kielen oppiminen ;)

58. Mistä olet ylpeä?
Ainakin siitä mitä olen HMD:ssä saanut aikaan

60. Mikä musiikissa kertoo sinulle eniten? (sävel, sanat..)
Fiilis

61. Mitkä ovat mielestäsi kadehdittavia ominaisuuksia ihmisessä?
se mitä ei itsellä ole

62. Luopuisitko mieluummin alkoholista vai makeisista?
makeisista

63. Onko maailmassa ihmistä, jolle voit soittaa milloin tahansa?
ei

64. Ikävöitkö nyt jotakuta, ketä?
kyllä

65. Onko sinulla ollut koskaan ns. tilaisuutta aloittaa kaikki alusta? Jos on niin kannattiko uusi aloitus?
en haluisikaan aloittaa.. tälläinen minä olen

66. Uskotko, että ihminen pystyy muuttumaan?
kaikki muuttuu kokoajan toiset vain myöntää sen

67. Kaunistaako rakkaus?
Kyllä, Ehdottomasti

EMMÄ TIIÄMaanantai 21.01.2008 04:25

Trilogia osa 3.

Varmaan olet kuullut liiankin usein EMMÄ TIIÄ toteamuksen. Miten se voikin ottaa kupoliin niin yksinkertainen ohimennen heitetty EMMÄ TIIÄ lausahdus! Kun kymppiuutiset tekee maailman tärkeintä juttua kaikille SUOmen vanhemmille lastensa pahoinvoinnista ja haastattelee BisseBäissään olevia K12 vitun finninaamoja Espoon peräheinäsuolla, Vittu EMMÄ TIIÄ olis suomen gallupissa sijalla 1. Jos vaivautuis edes pikkupikkuriikkisen miettimään mitä tässä vastais niin voisi sieltä minä ajatusten keskeltä löytyä muukin äänne kuin EMMÄ TIIÄ. Tämä ei ole edes nyky finninaamojen henkisestä tilasta kertova lausahdus, vaan varmaan jo Kekkosen (ps. Kekkonen oli muukin vaikuttaja kuin PipeFest 06 esitteessä ollut hoppari) jälkeen suomen kansan syvimpiin riveihin savakavalasti ujutettu trendikäs ja ajankuvaa heijastava poliittinen kannanotto, EMMÄ TIIÄ mitä me tehdään, me halutaan vaan päteä.

Vielä pari vuotta sitten ajattelin etten koskaan never ever ikuna päivänä käytä EMMÄ TIIÄ äännettä Missään Mihinkään Mitenkään. Ja sieltä se eräänä kauniina päivänä tuli ohimennen esitettyyn kysymykseen ”Lähdetkö syömään” ja minä vastasin EMMÄ TIIÄ. Ei ollut kaunispäivä sen jälkeen, Miten voikin tuollainen EMMÄ TIIÄ omasta suusta raivostuttaa niin perkeleesti. EMMÄ TIIÄ lähdenkö syömään, no kun tietäähän sitä nyt tasan tarkkaan lähteekö sitä syömään vai ei, AARGHH. Tämän jälkeen on sitä lipsahdellut muulloinkin, EMMÄ TIIÄ pitäis varmaan mennä hoitoon. No kun se kaikessa yksinkertaisuudessaan EMMÄ TIIÄ kertoo ettei henkilö osaa ajatella loppuun esitettyä kysymystä tai asiaa, vaan äännähtää itsensä esilletuomisen pakottavasta tarpeesta EMMÄ TIIÄ. Lopuksi vielä, jos Äiti on suomen kaunen sana, EMMÄ TIIÄ on vittumaisin, koska Vittu on teinimäisin.