IRC-Galleria

Mihinkähän tämä maailma on taas menossa? *huokaus*
http://www.iltalehti.fi/minaenkiusaa/200801247126046_me.shtml
-
-
-
-

Ekaluokkalaisen Jessen vaatteet ja reppu oli revitty rikki, pyörä heitetty ojanpenkkaan.

Äiti yritti kysyä, kuka tätä teki - ja miksi.

Jesse on roteva ja kasvanut pituutta vähän muita poikia hitaammin. Sen ymmärsivät kiusaajat jo kuusi-seitsemänvuotiaina: "Liian läski trampoliiniin."

- Pojat on poikia, rehtori viittasi kintaalla, kun äiti oli puoli vuotta käynyt hyödytöntä kirjeenvaihtoa luokanopettajan kanssa.

Hetkellistä helpotusta tuli, kun äiti soitti suoraan kiusaajan vanhemmille. He suhtautuivat heti vakavasti ja ihmettelivät, miksei koulu ollut maininnut asiasta mitään. Ei yhtä kirjelmää reissuvihkon välissä.

- Minulta on mennyt kaikki luottamus koulun aikuisiin näinä vuosina, äiti sanoo.

Itsetuhoisia ajatuksia

Nyt 12-vuotias Jesse on ollut koulukiusattu kuusi vuotta, oikeastaan koko oppitaipaleensa ajan. Hän on ollut psykiatrisessa hoidossa itsemurhariskin vuoksi yhdeksänvuotiaana.

- Poika itki ja itki ja sanoi, että olisi parempi, jos häntä ei olisi olemassakaan, äiti kertoo.

Varttuessa kiusaaminen on muuttunut lapsekkaasta tönimisestä ja tavaroiden rikkomisesta julmiksi, särkeviksi sanoiksi. Kouluakin on vaihdettu, tuloksetta.

Irvailua vanhoista farkuista

Äiti näki hiljattain luokkakaverin lähettämän messenger-viestin: "Et tainnut saada uusia farkkuja, kun ootte niin köyhiä."

Yksinhuoltajan sydämessä kivisti jotain syyllisyyden ja vihan väliltä, ja hän olisi halunnut luvata pojalle housut vaikka viimeisistä senteistä.

- Yritin sanoa lapselle, että et rahalla ei saa oikeita kavereita. Olen aika neuvoton, mitä tehdä.

Pojan elämän valopilkku on syksyllä hankittu koiranpentu. Siitäkin kiusaajat ovat keksineet irvailtavaa ja kulkevat Jessen perässä "wuff, wuff" hokien.

Jesse mursi yhden kiusaajansa ranteen. Äiti ei ole poikansa tekosesta ylpeä eikä sitä hyväksy - mutta ei liioin ihmettele.

Kiekkokentillä paha unohtuu

Kiusaaminen on tuonut tyypilliset psykosomaattiset oireet: päänsäryn, ilottomuuden. Kouluun lähtö on vastenmielistä joka ainoa aamu.

Viime viikolla tilanne kärjistyi koululla jälleen.

Jesse sai tunnin jälki-istunnon, koska oli sytyttänyt koulun pihalta löydetyn, vanhan raketin tuleen.

Välituntivalvonnassa oli kaksi opettajaa, jotka saattoivat todistaa, ettei idea ollut Jessen päästä lähtöisin. Kuusi poikaa oli yleisönä, kun Jesse hyväksyntää hakien ja painostuksen alla sytytti liekin.

- Onko Jesse niin nössö vai, ettei uskalla pistää hanttiin, kysyi rehtori äidiltä neuvotteluissa.

Lukkoon mennyt ja itkevä poika vietti illan sairaalan psykiatrisessa päivystyksessä.

- Olen niin äärettömän pahoillani ja vihainen. Äitinä minulla on syyllinen olo, että mitä minä olen tehnyt niin väärin, kun lastani kiusataan koko ajan. Millä konsteilla minä voisin auttaa, lohduttaa, helpottaa, kun koulu ei tee mitään, hän kysyy.

On yksi paikka, jossa Jesse unohtaa kiusaamisen ja on vahvoilla: Kaukalo.

Jääkiekkoharjoituksiin häntä ei tarvitse kahta kertaa käskeä.

"Äiti, onneksi mä oon yhdessä asiassa hyvä."

(Jutussa esiintyvän pojan nimi on muutettu.)



SANNI GRAHN
sanni.grahn@iltalehti.fi