IRC-Galleria

Pääsen vihdoin toteuttamaan unelmaani! Aloitan kondiittoriksi opiskelun tammikuun 16.! Nyt on helppo hymyillä!:)

Ai ettien että,viihdyn täällä! Aivan ihanan hiljaista ja vihreää. Kaikki tarvittavat palvelut löytyy eikä mitään ylimääräistä.

Saunakin tuntui jotenkin spesiaalin hyvälle, (kai nyt kun se on oma) ja en malta odottaa että päästään laittamaan takkaan ensimmäinen tuli! Pesiminen on parasta <3 Voin hyvin, paremmin kuin koskaan.

Muutan pois tampereelta. Tuntuu jännälle ja hyvälle samaan aikaan. En oikein koskaan tuntenut kuuluvani tänne. Uusi kaupunki, ole mulle hellä.

Ehkä se on sitä kun huomenna on taas maanantai ja pitää valmistautua henkisesti töitä varten tai ehkä se on hormonit tai se että unohdin ottaa aamulla lääkkeeni, mutta mulla on tällä hetkellä tosi paha mieli ja yksinäinen olo.


Se voi myös olla sitä että mietin sua ja sitä miten en ole koskaan ollut kenellekään se ensimmäinen vaihtoehto. Oon aina plan B tai plan C. En tiedä miksi, en ole koskaan uskaltanut kysyä, oon vaan toivottanut kaikkea hyvää ja vellonut paikassa fiiliksessä.

Onneksi kohta pääsee nukkumaan. Jos hyvin käy, en näe painajaista.

No, otit sitten yhteyttä. Out of the blue. Tiedän ettet lue näitä, joten se ei voi olla se syy.

[Yesterday, 2:04 PM]

Ei ollu muuten tarkoitus hämmentää sua kyselemällä kuulumisia.

Miksi sitten kysyä? Ahdistaa. En päästä sua mun ihon alle. En.


[Yesterday, 10:39 PM]

Esimerkiksi sitä mietin, että mitä sulle kuuluu. Kenen kanssa oot. Onko elämä hyvää. Mut sitten en kuitenkaan oo kysynyt sitä ja se alkaa vaivata mua entistä enemmän.

Kuulostaa samalle mitä mä kirjoitin viime lokakuussa.

Onneksi mulla niin paljon töitä, että voin purkaa ahdistuksen ja sekavan fiiliksen suurimmaksi osaksi siihen. Olin täysin unohtanut että olet edelleen mun steamissa, eihän me olla vissiin koskaan edes juteltu siellä. Poistan sut. Ainoa vaihtoehto. Keskityt nyt sun vaimoon, joka ei toivottavasti saa tietää että viestittelet entisille heiloille.

Asiakas tilas multa kasan koruja, maksoi ne ja vein paketin postiin. En koskaan laita lähettäjän tietoja koska vitun ahdistavaa.
Luotan siihen että asiakas antaa mulle oikean osoitteen, jos esim. haluaa korunsa tms.
No hän antoi mulle sekoituksen uutta ja vanhaa osoitetta. Nyt paketti menee ties missä eikä palaudu ainakaan mulle. Tuskin palautuu kenellekään, koska en luota ihmisiin ja koska se mahtuu postiluukusta niin tuskin sen saaja sitä palauttaa postille. Ja sekin, että jos sieltä löytyisikin selkärankainen ihminen, niin mihin tampereen postipisteeseen se sen palauttaisi. En voi tietää. Mun paketit on aina joko holograafisessa kuplamuovipaketissa, tarroihin upotettuja söpöjä pikkupaketteja. Kuka ei haluaisi tietää mitä sellaisen sisällä on, jos se tippuisi omasta luukusta väärällä nimellä? Sepä se.


Tarvitsen nyt hengähdystauon, buranan ja lounasta.

Ja unohdin leimata itseni aamulla töihin, vittusaatana.

Huomenta.

Heräsin äsken ja hain kupillisen aamukahvia.

Viimeyönä kävit taas mun luona. Olit antanut mulle anteeksi sen, että jätin sut niin yllättäen. Halasit mua pitkään ja tuntui kuin olisin tullut kotiin. Kun mä oon hereillä ja teen mun arkiaskareita, en ajattele sua. Ainakaan usein.. Ja aina sen jälkeen kun tuut mun uniin, kaikki menee sekaisin. Miksi oot mun sydämessä vieläkin? Haluaisin että irrotat otteen musta, niinkun mä irrotin susta. Meidän juttu ei toiminut, vaikka rakastin sua aivan älyttömästi. Sun irti päästäminen oli vaikeinta mitä oon tehnyt, mutta tein sen molempien vuoksi. It's been almost two years, now come on.

Joe Cocker - Unchain My Heart

Jäin miettimään mun viimeisintä merkintää ja äitiä. Oon ollut sokea. Kaikki merkit oli ilmassa, en vaan halunnut/voinut uskoa ettei äiti olisi halunnut meitä. Minua ja Heidiä. Uskon että tilanne oli jo hieman eri, kun Mia syntyi. Hieman tasaisempi, ainakin hetken aikaa.

Lapsena en saanut kokea turvallista kotia. Aina oli jokin kriisi päällä. Muistan yhden Heidin tarinoista, siinä Heidi soitti äitille (ja) iskälle ambulanssia koska iskä oli lyönyt äitiä ja äiti oli iskenyt veitsen sen reiteen. Mä en ollut vielä edes syntynyt. Miksi ne edes päättivät tehdä toisenkin lapsen vai olinko vain vahinko? Se on kyllä todennäköisempää että olin.

Sosiaalityöntekijät reagoi todella hitaasti ja imo niiden toiminta saisi olla tehokkaampaa. Heidi vietti jonkin aikaa lastenkodissa, kunnes äiti oli taas tarpeeksi selvä valehtelemaan että pärjää. No ei pärjännyt.

Mulla on vaikeuksia hahmottaa asioita, eikä mun muisti toimi hyvin. Luulen, että ne juontaa juurensa äidin raskauden ajoille.

Ilmeisesti iskä oli tappanut (ainakin yhden) ihmisen ja istui siitä jonkin aikaa linnassa. Meistä kiersi huhuja pitkin tesomaa. Kaikki pelkäs meidän iskää ja syystäkin. Se oli todella ankara meille. Onneksi mummi oli siinä henkisenä ja fyysisenä tukena meille ja äitille. Vihdoin äiti sai tarpeeksi ja jätti isän. En tiedä minne me muutettiin välissä, mutta sitten äiti tapasi meidän isäpuolen Esan.

Viimeyö oli vaikea. Oli todella hankala nukahtaa ja unessa tunsin painetta ja ahdistusta. Ja tiedän kyllä miksi.

Mun isosisko soitti mulle eilen, kuulin sen äänestä että sillä on jotain raskasta asiaa. Heidi koitti niellä itkua ja aloitti. Heidi kysyi mun kuulumiset ja että olenhan kunnossa. Tietysti oon, ainahan mä oon vaikka välillä on tosi vaikeaa. Heidi oli käynyt tapaamassa meidän mummua.

Mummi on aina ollut Heidille tosi tärkeässä roolissa, lapsuudesta asti. Ne jotka tuntee mut tai Heidin, tietää että meillä oli aika kammottava lapsuus ja meidän piti usein karata turvaan jonnekin. Turva oli mummulassa. Only thing, mä olin niin pieni että aina Heidi ei pystynyt pelastamaan mua joten jäin ns. tuleen. En syytä Heidiä siitä, ei pieni lapsi voi huolehtia vieläkin pienemmästä lapsesta.

Heidi jatkoi. Mummi kertoi uuden tarinan lapsuudesta. Tarinan joka selittää miksi meillä on hylätyksi tulemisen kammo. Me juteltiin aiheesta pitkä tovi ja vakuutin Heidille että mulla on kaikki hyvin. Käynhän terapiassa ja otan säännöllisesti ahdistuslääkkeen. Mulla on ptsd, mutta en anna hallita mua. Mä hallitsen sitä. Heikkoina hetkinä, joskus todella harvoin se saa musta yliotteen, mutta en ole yksin ja mulla on aina joku lähellä antamassa tarvitsemani tiukan halin ja turvan.

En juurikaan jaa asioita mun menneisyydestä muille paitsi terapeutille. Yhdessä me käydään läpi syy-seuraus asioita. Se on tärkeää. Käsittelen ne asiat mitä voin. Ne mitkä muistan. Aivot on siitä ihmeelliset, että ne sulkee todellat vaikeat ja pelottavat muistot pois jo heti niiden tapahtumisen jälkeen, suojellakseen. Mun varhaisimmat muistot alkaa 8v tienoilta.

Ehkä tässä on tarpeeksi tällä erää. Kasaan lisää ajatuksia.

Kahvi maistuu nyt hyvälle. En tunne huono omatuntoa sairaslomalla olemisesta. (Flunssa, ei koronaa)

Olit mun unessa. Koko yön. Ainakin kolme eri unta missä olit päätähti ja once again mä ruikutin sun perään. Anelin ja yritin tehdä jonkinlaisia järjestelyjä että saisin sut takaisin edes hetkeksi. You wouldn't budge. Also, miksi sun uusi tyttöystävä näytti sun siskolta suttuisella goottimeikillä..? I wonder.

Luulin että pärjään jo paremmin. Ehkä jos Laura ei olisi ohimennen maininnut nähneensä sut, en olisi jäänyt miettimään sitä, sua. Jos jotain, niin ainakin saan viimeyöstä fuelia salille. Ilmeisesti käyn tuskalla ja ahdistuksella, onneks niitä on mistä ammentaa.

Kassi kuntoon, salille ja töihin.