IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -

värianalyysiKeskiviikko 09.04.2008 12:00

ompas kivat tulokset =)





1. TILA JOTA TAVOITTELEE TAI TAVOiTTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN
Asettaa itselleen idealistisia mutta kuvitteellisia päämääriä. Katkerasti pettynyt
ja kääntää itseinhoisena selkänsä elämälle. Haluaa unohtaa ja toipua
miellyttävässä ja ongelmattomassa tilassa.
2. TILA JOSSA ON TAI NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KAYTTÄYTYMINEN.
Työskentelee aloitteellisesti mahdollisten ongelmien ja vaikeuksien
ratkaisemiseksi. On tai haluaisi saavuttaa auktoriteettiaseman, jossa voi
kontrolloida tapahtumia.

3. ESTETYT TILAT TAI EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILANTEESSA.
Itsekeskeinen ja siksi helposti loukkaantuva. Herkkä ja tunteellinen, mutta
kätkee nämä ominaisuutensa muilta paitsi erityisen läheisiltä.

4. STRESSIN LÄHTEET.
Käyttäytyy kärsimättömäksi ja levottomasti. Taipuvainen masentumiseen.
Tuntee ettei pysty käyttäytymään niin että voisi saavuttaa yhteenkuuluvuuden
tunnetta jota tarvitsee, ja huluton avoimuuteen. Vastustaa olosuhteita tai
ihmissuhdetta jota pitää masentavalta velvollisuudelta. Tuntee elämällä olevan
enemmän tarjottavana, ja pysyy kärsimättömänä ja ärtyisänä kunnes saavuttaa
sen mistä tuntee jääneensä vaille. Pyrkimys pois epätyydyttävästä nykytilasta
tekee levottoman ja epävakaan. Keskittymisen puutetta.

5. NYKYINEN ONGELMA.
The fear that he may be prevented from achieving the things he wants drives him to the exploration of
all types of experiences, so that he can categorically deny that any of them has any value. This
destructive denigration becomes his method of concealing hopelessness and a profound sense of
futility.

The fear that he may be prevented from achieving the things he wants increases his need for security
and freedom from conflict. Is therefore seeking stability and an environment in which he can relax.

1. Violetti 2. Punainen 3. Vihreä 4. Ruskea 5. Musta 6. Keltainen 7. Sininen 8. Harmaa
1. Musta 2. Ruskea 3. Punainen 4. Vihreä 5. Keltainen 6. Violetti 7. Sininen 8. Harmaa

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.