IRC-Galleria

Wintermagnet

Wintermagnet

This officially vittu mitä paskaa.

NOVELLI-Keskiviikko 21.11.2007 14:04

Koska tunnen että minussa virtaa ainakin jonkinasteinen kirjailijan veri, ajattelin aloittaa novellin kirjoittamisen tänne galleriaan. Toivon saavani palautetta ja kritiikkikin on toki tervetullutta koska se kehittää. Kirjoitan tälle tarinalle jatkoa aina kun saan uuden inspiraation ja on aikaa.

Tarinani kerrotaan miehen näkökulmasta ja täysin fiktiota. Tarina sisältää ehkä joidenkin mielestä sairaita piirteitä mutta heille tiedoksi että jokuhan ne leffojenkin sairaat käsikirjoitukset ideoi :D Joten kaikki tämä on vain mielikuvitusta jonka perusteella kenenkään ei tarvitse alkaa tuomitsemaan ketään. Ihan vain tiedoksi tiukkapipoille....

Nauttikaa lukumatkastanne ja ilmoittakaa ihmeessä jos tahdotte "tätä lisää!"

***************************************************************************
OSA 1.

- Kuljen hiljaisin askelein narisevia portaita alas. Seinällä oleva lamppu välkkyy välillä ja toisinaan se kirkastuu niin että silmiin sattuu. Seinät ovat kauttaaltaan homerihmaston peitossa ja ne tummuvat mitä alemmas kellariin laskeudutaan. Kierreportaat tuntuvat loppuvan tänään liian aikaisin.

Alhaalla portaiden päässä tuoksuu paksu kostean kolea ilma. Edessäni avautuu pimeä huone, kuin maanalainen pommisuoja ilman ovea. Haparoin valokatkaisijaa pimeydestä ja käännän sitä. Keskelle matalaa, homeutuista kattoa syttyy kellertävä valo. Lampunkupuun tihkuu jostain betonin lävitse nestettä. Huoneen perällä seinän vieressä on vanha pakastin. Tuo kirottu laatikko näyttelee suurta osaa juuri nyt. Ilman sitä en saisi tarvittavaa lisä-aikaa puuhilleni.

Seison keskellä huonetta ja nielaisen. Tiedän mitä edessäni on. Suljen silmäni ja vedän keuhkoni täyteen tätä tunkkaista ilmaa, kuin paholaisen uloshengittämää höyryä. Muistelen miten nopeasti se kävikään, vaikka olenkin ensikertalainen. En tiennyt että ihmisen henki olisi niin hauras, kuin kuivettunut kukka jota puhaltamalla sen terälehdet varisevat pois.
Mutta en tiennyt kuinka nautin siitä, se mitä kuvittelin sen olevan, ei voinut kuvailla sitä miltä se todella tuntui. Kun avuttomista silmistä sammuu elon palo, kun keuhkot puhaltavat ilmaa viimeisen kerran, tuntui kuin tuo elo olisi siirtynyt minuun, tunkeutuen alas kurkustani ja valaisten ruumiini sekunneiksi, kunnes se voimaa iski lävitseni ja muistini hämärtyi.

Katosta kädelleni tipahtanut vesipisara herättää minut taas todellisuuteen. Tartun reppuni olkaimiin ja lasken sen selästäni. Tunnen kuinka sydämeni alkaa hakata kovempaa.
Minua pelottaa. Tämä outo pelon ja kiihotuksen sekainen tunne on jotain aivan uutta, mutta silti tuttua.
Kun olin lapsi, katselin aina salaa huoneeni ovelta kun iso-veljeni tuli kotiin myöhään ja kuinka isä huusi hänelle. Kerran isä menetti malttinsa ja löi veljeäni avokämmenellä kasvoille. Lyönnin voimasta veljeni kaatui maahan ja kun näin hänen pelonsekaisen katseensa, tunsin outoa kiihkoa. Tunsin kuinka ihokarvani nousivat pystyyn ja kylmyys puhalsi niskaani. Tahdoin nähdä kuinka joku olisi samalla tavalla hallinnassani kuin tuolloin näin isäni tekevän veljelleni. Nähdä sen pelon ja epätoivon toisen katseessa.

Avaan repun ja otan sieltä avainnipun. Selailen avaimia ja otan niistä sen punapäisen joka sopii pakastimen lukkoon. Otan askeleen kohti pakastinta ja aistin kuinka en olekkaan enää huoneessa yksin. Se toinen on täällä, se toinen on minussa. Näen kuinka se ohjaa askeleeni pakastimelle ja avaimia pitävän käteni lukolle. Avain uppoaa lukkoon ja kääntyy. Lukko napsahtaa aukeamisen merkiksi. Sydämeni hakkaa niin että tunnen veren kohinan korvissani. Tiedän että seuraavaksi nostan kannen. Molemmat käteni asettuvat tukevasti kahvalle mutta en pysty nostamaan sitä. Lihakseni eivät tottele. Vedän syvään henkeä ja suljen silmäni, nostan kantta. Tunnen sormissani kuinka pakastimesta puhaltaa viileää ilmaa, se saa käsivarteni kananlihalle.

Olen hetken paikallani, annan hengitykseni tasaantua. Aukaisen silmäni. Siinä hän on. Rakkaani, olen tullut takasin.

**************************************************************************
Osa 2.

Hengitykseni salpautuu kun katson häntä. Niin kaunis niin viaton, ja kokonaan minun.
-rakkaani, kuiskaan ja silitän hänen huuhteista poskeaan. Auki jääneet silmät tuijottavat minua tyhjällä katseellaan, niiden järvensini on muuttunut kuolleen valkoiseksi.
Voi kun voisin vetää henkeä ja puhaltaa sen sinuun hetkeksi jotta tuntisin kostean suudelmasi, pehmeät huulesi.
Mutta olet vain kuollut keho joka siinä olleen sielun kautta sai tarinan, kuten me kaikki.
Kumarrun yllesi ja nostan sinut pois, olet painavampi kuin muistankaan. Lasken sinut lattialle, jäätyneet raajasi ovat mitä luonnottomammissa asennoissa. Nousen ja nojaan avonaisen pakastimen reunaan, kylmyys puhaltaa kasvoilleni ja tunnen kuinka se jäädyttää hikipisarat pois. Suljen silmäni. Mietin mistä aloitan.

Otan huoneen nurkasta, maalipurkkien ja luuttujen seasta vanhan moottorisahan. En ole koskaan koettanut toimiiko se mutta nyt olisi hyvä aika. Otan sahasta tukevan otteen ja alan vetää sitä käyntiin. Ensimmäinen kerta, ei ääntäkään. Toisella saha jo pärähtää ja kolmannella lähtee käyntiin. Ilman kuulosuojaimia tuo särinä tuntuu entistä läpitunkevammalta mutta se ei häiritse minua koska mieleni on kuin jossain muualla. Katson sinua viimeisen kerran, vielä kun olet kokonainen. Nielaisen, sitten annan sahan upota reiteesi. Tuntuu kuin katselisin itseäni jostain sivusta, en tunne tätä tekoa tekevää kehoa omakseni. Jonkin tovin kuluttua olet kauniisti paloina kellarin kylmällä lattialla. Olen hiestä märkä.

**************************************************************************
Osa 3.

Tällaisena seisahtuneena hetkenä mieleni lävistää kuvat joissa viiltävä huuto kaikuu läpi sairaalan seinien. Se tulee synnytyssalista. Siellä nuori äiti on juuri käynyt läpi vaikean synnytyksen. Vihdoin kun hän tuntee että työ ja kuukausien huolenpito palkitaan niin hänen lapsi ei huudakkaan. Sinertävät, ryppyiset kasvot liittyvät liikkumattomaan kehoon. Nainen tärisee ja hänen silmistään voi lukea paniikin ja kuvaamattoman pelon, miksei se huuda? miksi se ei hengitä?!
- olen pahoillani, lapsenne on menehtynyt, sanoo hoitaja vakavalla katseella painaen päänsä alas.
Äiti heittäytyy vauvansa viereen ja puristaa sen haurasta ruumista rintaansa vasten.
Hän katsoo ylöspäin ja sulkee silmänsä ja puree hysteerisesti väpättävät huulensa yhteen.
Vain sekuntti ja ne aukeavat.
Silloin se kaikki epätoivon raastava voima purkautuu äänihuulien läpi ja suru huudetaan kehosta hetkeksi pois.
Mutta vain hetkeksi. Tässä samassaposkelleni vierähtää kyynel joka vieriessään alas leukaani kohti, tuo tullessaan viileän tunteen mikä herättää minut taas todellisuuteen.

Jopa minullakin oli joskus tunteet. Tuon mielikuvan avulla muisto niistä tulee esiin. Ne tunteet vain katosivat jonnekin aina jokaisen kokemani pettymyksen ja nöyryytyksen jälkeen, yksi kerrallaan ne hukkuivat mieleni mustiin syövereihin. Opin että jos tunteita ei ole, niin niillä ei voi satuttaa. Ja tunteethan tunnetusti ovat tehokkain ase murtaa toinen koskemattakaan häneen. Olen tehnyt itsestäni haavoittumattoman vaikka sieluni itkee verta. Siksi minun pitää jatkaa tätä sairasta peliä. Siksi, että tiedän, jos lopetan niin se tunne myrsky vie minut mukanaan ja se on väistämätöntä.

Katsahdan alas ja näen valkeat kasvosi. Prinsessani. Pyyhkäisen otsaani ja loput kyyneleet pois. Käännyn hetkeksi pois päin ja kyykistyn kohti kosteaa, homeentuoksuista lattiaa.
Otan repustani pakan mustia jätesäkkejä. Niiden kiiltävä, heijastava pinta saa mieleni taas muualle ja huomaan housuissani kohouman. Minulla seisoo. Nuo jätesäkit muistuttavat pvc:tä ja niiden tuntu sormieni iholla saa muistamaan miten kerran olit minua asemalla vastassa. Jalassasi oli korkea korkoiset platformit ja ylläsi lyhyttäkin lyhyempi pvc-hame. Olit kauniinpi kuin koskaan. Katsoit minua ujosti syvän sinisillä, viattomilla silmilläsi. Otit kädestäni kiinni ja lähdimme puistoa kohti. Silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Istuimme penkille vaahteran oksien varjoon. Kevyt tuuli puhalsi hiuksesi pois kasvoiltasi paljastaen maidonvalkean kaulasi. Suutelin sinua.
Silloin sanoja ei tarvittu.

*****************************************************************************
Jatkuu.....

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.