IRC-Galleria

Wywwe

Wywwe

080610 & 111009 <3

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

turhin ikinäTiistai 23.12.2008 14:26

[x] Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa
[x] Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
[x] Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta
[x] Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani
[ ] Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut
[x] Olen kiusannut koulussani
[ ] Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa
[ ] Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle
[x mut ei natsannu] Olen liftannut
[ ] Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms
[x] Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
[x] Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä
[x] Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys
[x] Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni
[x] Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta
[ ] Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön


Viimeisen vuoden aikana olen: (2008)
[x] Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria
[x] Kuvannut kännisiä ihmisiä
[ ] Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti
[ ] Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta
[ ] Kokeillut nahkahousuja
[ ] Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä
[ ] Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan
[ ] Opetellut ajaamaan autoa
[ ] Ajanut autokolarin
[ ] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt
[ ] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti
[ ] Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä
[ ] Flirttaillut varattua
[x aina <3:D] Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
[x] Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille
[x] Ikävöinyt niin että ihan itketti
[x] Inhonnut jotakuta
[ ] Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
[ ] Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan
[ ] Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin
[x] Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana
[ ] Haistattanut vitut kaupan myyjälle


Näitä asioita kaipaan:
[xasd] Ex-tyttö-tai poikaystävää
[x] Viime kesää
[ ] Rippijuhliani
[x] Kuollutta sukulaistani
[x xD] Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni
[ ] Jotain vaatekappaletta joka meni rikki
[x] Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[x] Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni
[ ] Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa


Seuraavalla lomalla aion: KESÄLOMA
[x] Ryypätä perseet olalle
[ ] Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin
[vois] Lähteä lomamatkalle
[x] Nukkua yli yhteen päivällä
[ ] Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
[vois] Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.


Minulla on / Minä olen:
[ ] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[x] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[ ] Mesekeskusteluja auki
[ ] Meikatut kasvot juuri nyt
[ ] Ja paljastava tissitoppi päälläni
[ ] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[x(dataus)] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[x] Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[ ] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[ ] Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni
[x :D] Dieetti kesken
[ ] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[ ] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[x] Noloja muistoja lapsuudesta
[ ] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[ ] Pyörtynyt
[ ] Itkettänyt jonkun pojan vuoksi
[ ] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreallas kotona
[ ] Suunnitelmia ensi viikonlopulle
[ ] Haluaisin tutustua joihinkin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan


Olen
[x] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[ ] Sairastanut angiinaa
[ ] Ollut merisairas
[x] Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[ ] Tehnyt runoja
[ ] Tehnyt novelleja
[ ] Voittanut juoksukilpailun
[ ] Ollut helikopterissa
[ ] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[x] Lyönyt jotain
[x] Ollut kiusaaja
[x] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[ ] Omistanut yli 1000 euroa
[x] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[x] Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan
[mahdollista aina :D] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[x] Ollut poliisiautossa
[x] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Ollut ulkona yli neljään yöllä
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[x] Juonut viikon putkeen
[ ] Repinyt rahaa
[ ] Heittänyt kännykän veteen
[x] Ollut rakastunut
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[ ] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[ ] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[ ] Ollut häissä yli neljä kertaa
[ ] Omistanut nokkahuilun
[ ] Soittanut pianoa
[ ] ollut musikaalissa
[x] Nähnyt ufon
[x] Haukkunut äitiä huoraksi
[ ] Haukkunut isää pervoksi
[ ] Pelännyt sukulaista
[x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[x] Pitänyt lintua sormella
[ ] Tanssinut salsaa
[x] Nähnyt vanhempien tappelevan
[x] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[ ] Säveltänyt laulun
[ ] Jäänyt luokalle
[ ] Käynyt nollaluokan
[ ] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[ ] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[ ] Ollut nelosenoppilas
[ ] Sairastan astmaa
[ ] Allergien yli kuudelle asialle
[ ] Inhoan kutittelua
[ ] Rakastan kipua
[ ] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

EN IKINÄ...
[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[ ] Laulaisi suurelle yleisölle
[ ] Puhuisi radiossa
[ ] Poseeraisi lehdessä
[ ] Uisi avannossa
[ ] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[ ] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[ ] Haukkuisi ketään
[ ] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[ ] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[ ] Soittaisi televisiopeleihin
[ ] Ostaisi yli 100 euron vaatetta

Omistan...
[ ] Auton
[x] Kännykän
[ ] Kameran
[ ] Tietokoneen
[ ] Napakorun
[ ] Lemmikin
[ ] Internetin
[ ] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen
[x] Yli 20 cd-levyä
[ ] Kuntopyörän
[ ] Tauluja
[ ] Meikkejä
[x] Koulurepun
[ ] Silmälasit
[x] Penaalin
[ ] Kannettavan tietokoneen

Haluaisin...
[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa
[x] Mehua
[x] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaata
[x] Kalaa
[x] Lihaa
[x<3333333] Ruokaa
[ ] Päästä uimaan
[ ] Käydä diskossa
[ ] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran
[ ] Pankkitilin

Oletko koskaan...
[x] Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin
[x] saanut turpiin kaverilta
[x] Heittänyt kännykkäsi seinään
[ ] Ollut Children of bodomin keikalla
[x] Katsonut summerlandia
[x] Suudellut tyttöä
[ ] Saanut kympin kokeesta
[x] Saanut nelosen kokeesta
[x] Ollut jälki-istunnossa
[ ] Sanonut kenellekään ettet tarvitse häntä elämässäsi
[x] Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
[ ] ..etkä edes katunut sitä
[ ] Jäänyt luokalle?
[ ] Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäsi
[ ] Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistuit
[x] ..onnistuit
[x] Lyönyt/puristanut jotain perseestä
[ ] uinut avannossa
[ ] Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
[ ] vahingossa
[ ] ...tahallaan?
[ ] Tapellut opettajan kanssa
[ei pygee] Ollut monta päivää syömättä
[haluisin] syönyt sushia
[x<3] Fanittanut Spice Girlsiä
[x] Karannut kotoa
[ ] "Karannut" koulusta
[x] Nukahtanut tunnille
[ ] Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin
[ ] Tehnyt itse lävistyksen
[x] Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
[ ] ..tahallaan?
[ ] Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa
[ ] Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä
[ ] Leikannut itse itsellesi uuden hiustyylin
[x] Ollut jossain festareilla
[x] sanonut jollekkin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä
[x] juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa
[x] Saanut valituksia naapureilta
[Ei ollu tahallinen :D] Rikkonut ikkunan tahallaan
[x] Saanut jätkää itkemään?
[x] Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia
[ ] Tehnyt spagaatin
[x] yrittänyt baariin alaikäisenä?
[x] ...onnistunut siinä
[ ] poistanut tästä kyselystä jotain kohtaa, jota et halua paljastaa muille
[ ] valehdellut tässä gallupissa

failnessMaanantai 22.12.2008 20:59

Laita musiikkisoittimesi sekoitukselle.
Joka kysymyksen kohdalla painat seuraavaa biisiä ja vastaat kysymykseen biisin nimellä.
___


1:

Mitä äitisi sanoo huudettuaan sinulle? - Pelasta maailma
Isäsi tökkää sinua päähän ja sanoo: - Itkisitkö onnesta
Kulkuri kävelee luoksesi ja sanoo: - You're Better Off Dead
Paras ystäväsi tönäisee sinua käteen ja sanoo: Space-Dye Vest
Törmäät pahimpaan viholliseesi ja hän sanoo: - Embody The Invisible
Yöllä vastaan tulee kadulla muukalainen ja sanoo: - X
Juokset kotonasi, kun veljesi pysäyttää sinut ja sanoo: - Ass Like That
Näet lemmikkisi ja sanot: - Facing What Consumes You
___


2:

Mikä laulu kuvaa...

elämääsi: - Welcome To The Black Parade
ystäviäsi: - The Likes Of You Again
perhettäsi: - Black Metal
ihastustasi/tyttö/poikaystävääsi: - Swallow Me (The Real Me)
vihollistasi: - Hotla
uskontoasi: - Disposable Heroes
seksuaalisuuttasi: - Runaway
seksielämääsi: - Dream On
persoonallisuuttasi: - Dusted
ulkonäköäsi: - Lament Of A Mortal Soul
___


3:

Elämäni soundtrack, eli mikä biisi soi taustalla, kun...

Elämäsi leffa alkaa: - Eileen
Heräät: - Welcome To Hell
Hengaat kaveriesi kanssa: - Sleeping Sun
Sinä ja vihollisesi alatte taistella: - Too Long
Menet treffeille ihastuksesi kanssa: - What You Know
Suutelet häntä ensimmäistä kertaa: - Shadow Of The Day
Tulet kotiin ja sisaruksesi ovat pistäneet huoneesi päreiksi: - Fullmoon
Menet nukkumaan: - Vauva Älä Itke
Masennut: - Unsatisfiable
Yrität itsemurhaa: - 36
Hautajaistesi aikana: - One Rainy Wish
Hautajaisvastaanottosi alkaa: - Victory Song
Lopputekstien aikana: - Love And Peace Or Else

<3Maanantai 22.12.2008 03:47

(Fuckin' shit!)

You look like ass, you smell like shit
So why are you such a dick?
You walk around like you're the tits
You always make me sick
Bound for agony
Your life's catastrophe

You look like ass, you smell like shit
So why are you such a dick?
You walk around like you're the tits
You always make me sick
Bound for agony
Your life's catastrophe

You're an asshole
You're an asshole
You're an asshole
You're an asshole

You make me sick

asdSunnuntai 21.12.2008 23:50

ai kui?

krapula(ko?)Sunnuntai 21.12.2008 18:01

ROCKING IN A FREE WORLD!Lauantai 20.12.2008 03:33

wywwe ja miq valtakunnan vihatuimmat.Lauantai 20.12.2008 03:21

Ya ya ya
Sä vihaat mua ku sä koet olemassaolos uhatuks
Et turhaan ku sä muutut tuhkaks 'puff' ku mä burnaan sut
Me yllätetään vaik sä pyydät venaan niin me tullaan just
Ja punastut ku kolmesataa kaappihomoo muna suus
Et jätä arvailun varaan, vaik jo vammailust arvaa
Et opin maikkii se on halailuu varmaan
Keikkas on harhailuu, laval joku kamppailu alkaa
Tai taas virtsankarkailuus manaat (oho)
Vihaat mua ku joudut hengaa ilman massii ostaril
Mä oon stockmannil miettiin mitä kivaa taaski ostasin
Ostasinko taulu-tv:n ostasinko montaki
HSTVTT:n, ostasitko vokaalit?
Tänään autan vammasta ja väännän rautalangasta
Mua on turha vihaa vaik on ämmä kaulapannassa
Pyykkilautavatsa ja tyylitajuu hukassa
Ja räin hipin päälle nii et sylki valuu tukasta

refrain:
Skandaali ja Cheek, on valtakunnan vihatuimmat
Mut jos satut diggaan, vittu sä oot pihal nuija
Meist tykkää ainoastaan amikset ja sikamuijat
Siis kehuskellaan keskenään ja tehään pilaa muista
(2x)

Yllättävää kyllä sä oot yhtä vähän syväl,
Pelissä ku impotentin tyhmän jäbän kyrpä
Mä ymmärrän tän kyllä, sä et tykkää tästä yhtään
Nythän tiput kovaa korkeelt niinku hyppäämällä kybäst (aaa!)

Mitä sä mietit, ku mä olin suoraan tät sanomas
"Cheek pitäis tappaa, saisit kuolla ja kadota"
Hmm hmm, mitä vittuu sekalääkitykses hippi
Älä sano mitään, shht, pääs kii miten quickii

Puhut sisäisest kauneudest muuten jännä asia
En vaan tiedä siitä mitään ku en tunge päätä vaginaan (mikset?)
Mä säädän rasiaa hautajaisis ja junas Pasilaan
Jos ei natsaa joudun meneen runkkaan ruuhkaratikkaan

Cheekil ei oo flowta eikä Skandaalilla karismaa
Ne alkaa kilpaa valistaa "Haluun sankarit taas alistaa"
Se on mahtavinta narinaa, paskasinta tarinaa
Me vastarinta valitaan ne naskalilla halitaan

refrain

Iskulinjaa, multiriimei sulki viimein niist on hajua
Siis koita pliis jo tajuta et 5th ja Cheek on rajua
Jätän maailmanparannuksen valheet tuleville
Puhun viinast ja naisist, ne on arkee useemmille
Ja tarpeen unelmille ja koitan elää yhtälön
Ees tappouhkaukset ei mua pelästyttäny
Puhe on halpaa siks suomalainen digaa siit
Tarjoustalon kanssa käy julkimoon ku sikaan kii
Dygät ei nää vikaa siin "Artistin on kestettävä"
Menestyjä lyödään maahan "Narsismi on estettävä"
Mähän rustaan teit tahallani satalasis uhoamal
Samal pahis pistän paikat matalaksi kunnol laval
Napakasti runnomalla raivaan tilaa skenessä
Synnyin riimi huulessa ja naisasiat veressä
En vieny sun paikkaas, otin vaan omani
Must on sotimaan sotaani, jep potin taas porasin (bitch)

refrain

Homman nimi on siis se et Cheek on vihatuin ja Skandaali on toisiks vihatuin.
- Ei todellakaan, Skandaali on ihan vitusti vihatuin
- Kuka sua muka vihaa?
- Mä oon nähny sä kävelet tääl Lahdes ympäriinsä ja kaikki kättelee sua ja pyytä sult nimmareit
- Kuka sua muka vihaa?
- Kaikki vetää mua turpaan
- Mun entinen muija vihaa mua enemmän ku menkkoja
- Mun äiti vihaa mua
- Netis kääpiöt vihaa mua ihan vitusti
- Jumala vihaa mua, kato mun elämää
- Mä veikkaan kuule et toi äänittäjäki vihaa mua
- Se on ehkä ainut jäbä joka sua vihaa
- Mutta MGi, se antaa näit biittejä mulle vaan säälist, ko seki vihaa mua
- Mä vihaan, mä vihaan itteeni
- No sä ootki, ja mä veikkaan että jätkäki vihaa mua saatana
- En vihaa
- Älä valehtele vittu kaikkihan mua vihaa, saatana
- Vittu tää on paska outro, voi saatana, me vihataan sua

kyl panisin mut en tiedä ketä :DDDLauantai 20.12.2008 00:27