IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Loma! <3Tiistai 24.03.2009 03:55

Kolmen tunnin päästä olis herätys ja pitäis suunnata lentokentälle, mutta kun ei uni tuu... Jännittää. :P Ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolelle, tähän aikaan huomenna ollaan jo Miamissa. \o/

Projekti päätökseenTiistai 16.09.2008 04:50

Tänään se tapahtui, Stagea on kilvissä. :)

(valot on keskeneräiset, joku kysyy kuitenkin)

PeruskamaaTorstai 28.08.2008 06:04

1. Avaa Winamp/iTunes/Windows Media Player
2. Laita shuffle päälle
3. Kirjoita 20 ensimmäistä shufflella tullutta, vaikka ne olisivat kuinka noloja
4. Kirjoita lyhyesti joitakin muistoja/ajatuksia jokaisen biisin alle

1. Offspring - Hypodermic
-Joskus 13-vuotiaana tuli kuunneltua kaverin isoveljen levyhyllystä. Levy tuttu, ko. biisi ei erityisemmin.

2. Stratovarius - FullMoon
-Ärsyttävä vinkumisbiisi. Sonata Arctican samanniminen on paljon parempi. :)

3. Guano Apes - Open Your Eyes (live)
-Tätä biisiä ei voi olla rakastamatta. Näin aikanaan sattumalta musiikkikanava Vivalta tän biisin ja siitä alkoi GA-aikakausi jolle ei loppua näy. Livenäkin nähty Pakkahuoneella -03. <3 Harmi että lopettivat. :(

4. Rammstein - Zwitter
-Ei kovinkaan tuttu biisi. Menokasta ja takuuvarman oloista Rammsteinia.

5. Irina - Seinät
-Höh, ei tästäkään muistoja irtoa. Mut artisti on hyvä niinkuin useimmat biiseistäänkin, tämä mukaanlukien.

6. Guano Apes - Scratch The Pitch
-Uudempaa GA:a, oikein mainio biisi.

7. Kilpi - Laki (Ei Ole Sama Kaikille)
-Yhteiskunnallisesti kantaaottavat lyriikat ei ole koskaan suuremmin iskeneet. Tää ei tosin ole niin raskas biisi, onneksi. Ihan ok taustamusiikkia, on bändillä parempiakin biisejä.

8. Peer Günt - Losin' My Mind
-Melankoliaa koko rahalla. Tullut toisinaan kuunneltua sopivan apeassa mielentilassa.

9. Scooter - No Fate
-Se oli sitä vauhdikasta nuoruusaikaa... Scooter tuli jopa nähtyä livenä muistaakseni -96, paikkana tuolloin legendaarinen Lallintalo Köyliössä. Järjestetyllä bussikyydillä sinne ja eturiviin hulluna humalassa... Tää biisi tosin tuli vasta myöhemmin. :D

10. Fu-Tourist - Out Of Your Head
-Ei koskaan iskenyt sen kummemmin. Zygi tän artistin mulle aikoinaan esitteli, vuotta en muista mutta siitä on kauan...

11. The Rasmus - Bullet
-Ihan kivaa kunneltavaa. Ei ykkössuosikkeja kuitenkaan.

12. Sentenced - Bleed
-Yksi parhaista suomalaisista bändeistä. Ikinä. Jaksaa kuunnella loputtomiin. :) Koljonen ja Hervannan saunalukaali tulee aina mieleen tän aikakauden Sentencedistä jotenkin...

13. My Chemical Romance - Cemetery Drive
-Onpa hassunkuuloinen biisi, en muista edes kuulleeni aikaisemmin. Bändi on melko uusi tuttavuus muutamien hittien myötä.

14. Therapy? - Watch You Go
-Hassuja kappaleita rehellisellä rokkipunkkihengellä. Kyseinen kappale erityisen menokas, hyvää aloittelumusiikkia. :P

15. Scooter - Move Your Ass
-Ai lisää Scooteria, noloa... xD Noh, tää oli silloin kun mäkin olin vielä aika nuori, siitä on aikaa.

16. Pharao - There Is A Star
-Oih! Aitoa ysäripoppia parhaimmillaan, tää on siltä ajalta kun Minillä pilisteltiin ja subbari takoi kumisaapasbassoa, ikää 18-19 ja elämä (niin mikä?) edessä... Hienoja muistoja, oikein wanhan mieltä lämmittää. :)

17. HIM - Wings Of A Butterfly
-Mukavaa perus-HIMiä, ei ole erityisesti jäänyt mistään mieleen.

18. Robbie Williams - Let Me Entertain You
-Tällä herralla se on monipuolinen repertuaari. Kyseisessä biisissä menoa riittää, kivaa kuunneltavaa.

19. Static-X - Stem
-Suututtaako? Onko vihainen olo? Static-X on ykkösvalintasi. ;)

20. Yö - Vie Mut Minne Vaan
-Muistoja, hienoja muistoja. Yötä tuli fanitettua nuorena (n. 16-vuotiaana) reilulla kädellä ja vieläkin muistaa sanat ulkoa. Tästä biisistä tulee aina hyvä mieli.


Hitto, soittolistalla taitaa olla vähän turhan paljon sälää kun näin heikosti löytyi "erityisiä" biisejä. 6207 kappaletta tällä hetkellä, huomattavan paljon merkityksetöntä kuraa seassa joka kuitenkin menee taustalla mainiosti... Enkä poista.

http://bash.org/?414593Tiistai 29.07.2008 22:20

"A woman has a close male friend. This means that he is probably interested in her, which is why he hangs around so much. She sees him strictly as a friend. This always starts out with, you're a great guy, but I don't like you in that way. This is roughly the equivalent for the guy of going to a job interview and the company saying, You have a great resume, you have all the qualifications we are looking for, but we're not going to hire you. We will, however, use your resume as the basis for comparison for all other applicants. But, we're going to hire somebody who is far less qualified and is probably an alcoholic. And if he doesn't work out, we'll hire somebody else, but still not you. In fact, we will never hire you. But we will call you from time to time to complain about the person that we hired."

Ironista kyllä, mutta näin se menee.

Odotus on päättynytKeskiviikko 16.07.2008 04:13

Tänään oli se päivä. Päivä jolloin Stagea saapui. Aamulla (2 tunnin yöunien päälle) puoli kuuden junalla pk-seudulle josta kyydillä Hankoon, sieltä mukava ja mutkaton ajo takaisin kotipuoleen ja suoraan töihin. Väsyttää pirusti mutta silti on aika loistava fiilis. Toi auto on mahtava. <3

Hetki on lähelläTorstai 03.07.2008 20:00

Stagea on kohta täällä. Paperit tuli jo ja laiva rantautuu ensi viikon aikana. \o/

LupausMaanantai 10.03.2008 02:06

Mietiskelin tässä sellaista skenariota että Silvia nyt sattuisi menemään kaupaksi pikapuoliin. Unelmatilanne tietysti olisi että se vaihtuisi pelkkään rahaan ilman vaihdokkeja. Siinä vaiheessa olisin siis jonkin aikaa tilanteessa että kulkupeli uupuu, siihen asti kunnes seuraava yksilö löytyy ja löytää tiensä Suomeen asti.

Aloin sitten miettiä mikä olisi sopiva halpa rassi väliaikaiskulkineeksi, ja keksin jostain että siihen tarkoitukseen voisi hankkia jotain aivan muuta kuin mitä yleisesti autoissa ihailen. Jotain täysin päinvastaista.

Mikä se sitten olisi osaltani, se inhokkien inhokki? Okei, ranskalainen sen pitää olla ainakin. Etuvetoinen tietenkin. Lisäksi vielä pienellä tehottomalla moottorilla, bensapihi ja sopivan tyttömäinen (pahoittelut stereotypiasta mutta tiedätte mitä tarkoitan).

Mä keksin sen tänään. Keksitkö sinä? Mitä olisit ehdottanut?


Näillä puheilla lupaan että jos Silvia menee kaupaksi lähitulevaisuudessa ilman vaihdokkia, mä menen ja ostan Nettiauton halvimman Renault Twingon. ;)

PihkuraMaanantai 31.12.2007 07:01

Hittolainen kun autokuume iskee. Noh, varsinainen päättäminen on jo takanapäin mutta pitäisi saada myytyä edellinen alta pois kun ei varat kahteen riitä millään. Pankistakaan ei olla vielä vastattu soittopyyntöön, eivät kaiketi ole vieläkään lopettaneet nauramistaan. :-/ Laitoin niille kyllä aika persoonallisen ja sympatiaanvetoavan viestin, tiedä sitten oliko hyvä vai huono asia.

Kuka ostais Silvian? Se ei ole halvin eikä kaunein, mutta se on paras. :)

NaisetMaanantai 03.12.2007 05:25

Naiset, nuo luomakunnan olemassaolon suhteen erittäin tärkeät ihmetykset jaksavat todellakin ihmetyttää vuodesta toiseen. Lähinnä tällä hetkellä pohdin, miten naisen huomion ja kiinnostuksen pystyisi voittamaan.

Lähtökohtana siis on, että ymmärtääkseni nainen ei halua miestä joka hakkaa, pettää, sortaa tai on alkoholisti. Miksi kovin moni nainen silti on parisuhteessa edellämainittuja piirteitä omaavan uroon kanssa? Entä käytöstapojen puuttuminen, fyysinen ja henkinen kylmyys ja etäisyys, empatian puute, tunneälyn puute, yleinen vastuuttomuus, avuttomuus, rahaongelmat ja flegmaattisuus? Näitä on toki lisää mutta riittäköön nyt alkuun. Veikkaisin (ja useiden keskustelujen nojalla myös tiedän) että tietoisella tasolla edellämainittuja piirteitä omaavia uroita ei pidetä naisten mielissä kovinkaan houkuttelevina. Mikä näissä sitten vetoaa alitajuntaan? "Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin" laulettiin aikoinaan, ja biisintekijä oli todellakin löytänyt asian perimmäisen pointin. Mutta johtuuko tämä sitten siitä että naisella iskee alitajuntainen tai tiedostettu hoivavietti tällaisen ihmisen kohdatessaan? Nainen ilmeisesti nauttii suuresti siitä että mies on tavallaan riippuvainen naisen hoivasta, mutta sitten kun mies alkaakin käymään selittämättömillä "reissuilla" joilta palaa fritsuja kaulassa ja korkattu kortsupaketti taskussa, miten se selitetään? Okei, ymmärrän sen että haasteellisuus on kiinnostavaa, ja nainen tällaisessa tilanteessa näkee että hän pystyy miehestä kasvattamaan kunnollisen. Mies taas on hyvillään siitä että nainen tälläkin kertaa antoi periksi, eikä välttämättä edes harmistu naisen uhkaamasta viikon seksilakosta koska on juuri saanut kertaluokkaa parempaa seksiä sen "vanhan panon" kanssa. Ja toisaalta, jos naisen tekee seksiä mieli niin tuo luvattu viikon seksilakko ei todellakaan tule pitämään. Turha väittää.

Kumpi tällaisessa tilanteessa sitten on dominantti ja kumpi resessiivinen? Hallitseeko nainen mielestään kokonaisuutta sillä että huolehtii miehestä joka on näennäisen avuton omillaan (ja yrittää tehdä rajoja kuin pikkulapselle, siinä kuitenkaan onnistumatta), vai onko mies niskan päällä "tehdessään mitä huvittaa", naisen antaessa anteeksi miehen toilailut kerta toisensa perään? Kumpi tahansa, mutta surulliselta se näyttää ulospäin.

Millaisen miehen nainen sitten tietoisella tasolla haluaa? Pääasiallisesti noiden aiemmin mainitsemieni tekijöiden vastakohdat tietenkin. Mutta mitä tapahtuu jos nainen kohtaa mieshenkilön joka puhuu ja pussaa, pitää hyvänä, on kunnollinen, olisi jopa äidin mieleen, käy töissä, omaa käytöstavat, arvostaa naista jne. Eikö naisen pitäisi ihastua lähestulkoon salamannopeasti tällaiseen "kaikin puolin hyvään" mieheen? Loogisesti ajateltuna kyllä.

Paskapuhetta. Ei tule tapahtumaan.

Ja miksi? Niin, sitä olen tässä vuosien saatossa yrittänyt selvittää, heikohkoin tuloksin. Itse näen itseni "hyvänä" miehenä, jolla muutama harvoista paheista on kuorsaaminen, tupakointi, vatsakkuus ja luontainen kiinnostus autoja ja tekniikkaa kohtaan. Silti kerta toisensa perään saan kuulla että "sä oot kyllä tosi mukava ja ihana ja vaikka mitä, ja kun äitikin tykkäs susta kovasti jnejnejnejnejne, mutta voitaisko me silti olla vaan kavereita?". *puuh*

Miksi näin? Onko tosiaan niin että nainen ei alitajuisesti halua omilla jaloillaan seisovaa ja kunniallista (naisten kielellä sanottuna: tylsää) miestä?

Entä sitten käsite "intohimo"? Olen aikoinaan kuullut silloiselta tyttöystävältäni että minusta ei löydy intohimoa. En kysynyt mitä hän olisi halunnut minun olevan, mutta jos intohimo tarkoittaa sitä että ollaan ehdottelemassa seksilähtöisiä aktiviteetteja, nylkytetään ja hinkataan, ja kouritaan persettä ja rintoja joka välissä kun vaan mahdollista, niin antaa olla. Minä en kai sitten ole intohimoinen ihminen. Minun maailmassani naisen arvostaminen tarkoittaa sitä että naista ei kuulu esineellistää (=käyttää seksin välineenä naisen tunteista ja fiiliksestä riippumatta). Jos kyse ei ole mistään muusta kuin mekaanisesta edestakaisesta liikkeestä, itse ainakin olen sen verran sinut omien käsieni kanssa että ongelmaa ei tule olemaan, ja siksi en lähtisi seksiä harrastamaan naisen kanssa joka ei ajatuksesta välitä tai jolle ajatus on "ihan sama" (btw. lausahdus jota vihaan).

Olin varmaan 21-vuotias kun tajusin karvaan totuuden tästä asiasta. Muistan edelleen yhden illan kun olin Senssillä (RIP), istuin illan mittaan pöydässä ja seurasin lähiympäristöäni. Pistin merkille erään pariskunnan joka istui baaritiskin ääressä, enkä voinut olla kuulemmatta heidän keskusteluaan. Tai no keskustelusta ei varsinaisesti voida puhua, mies käski toistuvasti (hämmentävän kaunista) tyttöystäväänsä "painumaan vittuun" ja nainen itkee puolihysteerisesti ja kysyy joka kerta "mitä mä teen väärin?". Silloin tajusin sen, että ollakseni kiinnostava naisten mielissä, pitäisi a) harrastaa jääkiekkoa tai vastaavaa mediaseksikästä urheilulajia, ja b) käyttäytyä naisia kohtaan alentavasti, välinpitämättömästi ja suorastaan vittumaisesti. Kuulostaa hienolta ja olenkin nauranut ajatukselle monesti. On vain kaksi ongelmaa: a) en ole järin paljoa urheilun perään eikä ruumiinrakenne helpota aloittamista, ja b) en varmaankaan osaisi olla vittumainen niin että se näyttäisi luontaiselta ja autenttiselta.

Olen tavannut elämäni varrella parikin sellaista naisihmistä jotka olisi ulkonäköteknisesti täysin mallikelpoisia, ja jotka aidosti uskovat olevansa rumia, lihavia ja vaikka mitä, samaan aikaan kun mitat ovat luokkaa 170cm/50kg ja kasvot kuin enkelillä. Keskustelujen edetessä on tullut esille että heidän pitkäaikaiset miesystävänsä ovat koko ajan sanoneet heitä rumiksi, lihaviksi ja vaikka miksi, sekä lisäksi toistuvasti maininneet että he seurustelevat näiden kuvankauniiden mutta täysin itseluottamusta vailla olevien naisten kanssa vain siksi "ettei he kelpaisi kenellekään muulle". Niin karua mutta niin totta. Manipulointi on erittäin tehokas tapa oikein tehtynä, vaikka tarkoitusperät olisivatkin valheelliset ja itsekkäät.

Mikä teitä naisia vaivaa? Ette ilmeisesti näe lainkaan omaa parastanne vaan ennemmin ryvetätte itsenne tuollaisessa paskassa? Mikä on kiitos siitä, mitä tavoittelette? Kun joku joskus minulle tämänkin asian selvittäisi, häiritsee nimittäin aika lailla. Otatte mieluummin kunnollisia miehiä ystäviksi, taistellen samaan aikaan sen flegmaattisen olutpullo kädessä sohvalla löhöävän, ulkoisesti miestä muistuttavan "miesystävänne" kanssa ja itkette sitä kun hänen kanssaan keskustelu on mahdotonta. Ja monet varatut miehet kiroavat äijäporukassa "kun vaimoke olis taas halunnut puhua tunnejuttuja ja sellaista hömppää mitä ei vaan kesken lätkämatsin (eikä muutenkaan) kiinnosta puhua kun alkaa heti vituttaa ja tekee mieli vetää lärvit että jaksaisi sitä nalkutusta paremmin".

Jos olet nainen ja luet tämän loppuun asti, voisitko valaista tyhmää ja kertoa mikä tämän koko jutun idea on? Miksi naiset useimmiten haaveilevat kunnollisesta miehestä eivätkä kuitenkaan sellaista huoli jos sattuu osumaan kohdalle?

-Tomi-

Paska elämäMaanantai 03.12.2007 00:26

Yläkerran ukko taitaa taas kerran pilailla mun kustannuksella... Vai oonkohan todella ansainnut tän kaiken?

Pienenpieniä valon häivähdyksiä suuren pimeyden keskellä. Sitä tää elämä on.
« Uudemmat -