ja jälleen yli juodun perjantain,
taas niin paljon krapulasta maksaa sain
ja yhä odottamaan jää, lasi puolilleen pimeään
pullon kylkeä pääkallo kera sääriluiden koristaa
eihän sitä maun vuoksi juoda, sen täytyykin oksettaa.
ihmissuhteet, ei kai niitä olekaan,
koulut kesken, maailma kaipaa lapsiaan
insinööri piti pojasta tulla, kivitalo rakentaa ja ajaa mersulla
nahkatakkiin sai puku vaihtua, kaksioon kivitalo kutistua
pitkän aamun tämän ankean lauantain
kello kohta kaksi, eilen haavan sieluun sain
taas niin paljon piti maailmaa parantaa
minun kosketuksesta sekin sirpaleiksi hajoaaÂ…
ja mä kierrän tätä samaa ympyrää päivästä päivään
noidankehää, kylmään maailmaan kuolleena syntymään
kapinoin ,ajan hampaita vastaan, tietäen, että täällä ainoastaan
ihminen, voi elämällään vain saada sen,
muiston siitä miten elän ja miten elin eilisen
sunnuntaihin ei suunnitelmia,
täytyihän Jumalankin huilia, luodessaan maailmaa,
jota itse tuhoamme pala kerrallaan.
Ei Pyhän Hengen avulla, ei ehtoollisviinin voimalla,
Jumala on kuollut ja Perkele kerää voimiaan.
Isi hae minut kotiin, naapurin setä on taas kännissä.
Uusimmat blogimerkinnät
- painajainen josta ei vaan herää 05.10.
- Kuntavaalit lähestyy 26.10.2008- 22.10.
- mua vituttaa niin ankarasti,vituttaa aamust... 11.07.
- elämä on laiffii 18.08.
- Pitkästä aikaa 06.08.
- diidaaduudöö 18.02.
- jeau 20.01.
- HOU HOU 28.12.
- Liika rakkaus tappaa 21.12.
- Tämmöst tänää,mimmostakoha huomena 10.12.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2009 (1)
- ▶ 2008 (2)
-
▼
2007 (4)
- ▶ elokuu 2007 (2)
- ▶ helmikuu 2007 (1)
- ▶ tammikuu 2007 (1)
- ▶ 2006 (35)
Blogi
elämä on laiffiiLauantai 18.08.2007 16:58
Pitkästä aikaaMaanantai 06.08.2007 21:31
Niin eipä ole tänne henkeviä tullut kirjoiteltua pitkään, pitkään aikaan, monenlaista on taas ehtinyt tapahtua niin hyvää, pahaa kuin kaikkea siltä väliltäkin. Kesä tuli, kesä meni. Joka vuosi aika juoksee nopeammin karkuun, eikä perässä jaksa juosta.
Tänään taas pysähdyin pitkästä aikaa miettimään "vaatimattomasti" elämän tarkoituksen kiemuroita kun eräs iäkkäämpi mies tuli juttelemaan minulle. Hänen äänestä huokui lävitse lievä pettymys siitä, etten ole ( hänen mielestään) jatkanut isänisäni urheiluperintöä toivotulla tavalla... "Et ole sitten tainnut enää jaksaa treenata kuulantyöntöä... tai no oothän sä kisoissa käyny mutta et oo enää pärjännyt niin kuin ennen..." näin kuului nuo viiltävät sanat, vaikka sitä olisi kuinka "entinen lupaus" niin tuo virke kirpaisi. Nuo lauseet pistivät miettimään taas asioita. Kelle ihminen oikein tekee tai harrastaa asioita jos ei itselleen? Ilmeisesti toisille ihmisille, jotka asettavat meille odotuksensa. Teemme asioita menneisyyden haamujen nimissä, joihin meitä verrataan, edellisiin polviin, esi-isiin. "On pojalla vielä pitkä matka isoisänsä jäljissä..."
Kaikilla ei ole ymmärrystä siihen että harrastuksia voi olla niiden itsensä takiakin eikä aina menestyksen vuoksi, eikä kaikilla ole edellytyksiä Suomen mestariksi...
Ihmiset asettavat meille odotuksia, tietyt saappaat, jotka pitäisi täyttää ja kantaa perinteiden lippua korkealla.
Entä sitten kun porvarin pojasta tuleekin Vasemmistoliiton kansanedustaja tai NHL- tähden pojasta putkimies, tai juopon pojasta presidentti? Meidät tuomitaan jo syntyessämme tiettyihin raameihin, ne raamit ovat murrettavisssa, mutta se vaatii paljon tekoja eikä siihen aina riitä edes ihmiselämä. Jos et täytä näitä raameja ihmiset pitävät sinua mustana lampaana, maanpetturina ja häpeätahrana.
Kun olit kerta lapsena se "tulevaisuuden lupaus" ja sinulla oli käsissäsi korttipakasta täyskäsi niin minkä helvetin takia menit sen vaihtamaan jätkähaihin? Tervetuloa valintojen maailmaan, elämä on illuusiota!
Mutta mitä meistä sitten tullaan muistamaan, hyvät teot ajavat huonojen ohi kun kuolemme, vainajistahan ei saa puhua pahaa, tämän perusteella Matti Nykänenkin voi olla vainaana ihan hyvä jätkä.
Sama pätee muutenkin ihmiskäsityksiimme, kun olet kerran tehnyt mulkusti jollekin, tulet olemaan aina se mulkku joka pettää luottamuksen. Ihminen on susi toiselle ihmiselle.
Vangittu sielu vapaassa maassa.
Tänään taas pysähdyin pitkästä aikaa miettimään "vaatimattomasti" elämän tarkoituksen kiemuroita kun eräs iäkkäämpi mies tuli juttelemaan minulle. Hänen äänestä huokui lävitse lievä pettymys siitä, etten ole ( hänen mielestään) jatkanut isänisäni urheiluperintöä toivotulla tavalla... "Et ole sitten tainnut enää jaksaa treenata kuulantyöntöä... tai no oothän sä kisoissa käyny mutta et oo enää pärjännyt niin kuin ennen..." näin kuului nuo viiltävät sanat, vaikka sitä olisi kuinka "entinen lupaus" niin tuo virke kirpaisi. Nuo lauseet pistivät miettimään taas asioita. Kelle ihminen oikein tekee tai harrastaa asioita jos ei itselleen? Ilmeisesti toisille ihmisille, jotka asettavat meille odotuksensa. Teemme asioita menneisyyden haamujen nimissä, joihin meitä verrataan, edellisiin polviin, esi-isiin. "On pojalla vielä pitkä matka isoisänsä jäljissä..."
Kaikilla ei ole ymmärrystä siihen että harrastuksia voi olla niiden itsensä takiakin eikä aina menestyksen vuoksi, eikä kaikilla ole edellytyksiä Suomen mestariksi...
Ihmiset asettavat meille odotuksia, tietyt saappaat, jotka pitäisi täyttää ja kantaa perinteiden lippua korkealla.
Entä sitten kun porvarin pojasta tuleekin Vasemmistoliiton kansanedustaja tai NHL- tähden pojasta putkimies, tai juopon pojasta presidentti? Meidät tuomitaan jo syntyessämme tiettyihin raameihin, ne raamit ovat murrettavisssa, mutta se vaatii paljon tekoja eikä siihen aina riitä edes ihmiselämä. Jos et täytä näitä raameja ihmiset pitävät sinua mustana lampaana, maanpetturina ja häpeätahrana.
Kun olit kerta lapsena se "tulevaisuuden lupaus" ja sinulla oli käsissäsi korttipakasta täyskäsi niin minkä helvetin takia menit sen vaihtamaan jätkähaihin? Tervetuloa valintojen maailmaan, elämä on illuusiota!
Mutta mitä meistä sitten tullaan muistamaan, hyvät teot ajavat huonojen ohi kun kuolemme, vainajistahan ei saa puhua pahaa, tämän perusteella Matti Nykänenkin voi olla vainaana ihan hyvä jätkä.
Sama pätee muutenkin ihmiskäsityksiimme, kun olet kerran tehnyt mulkusti jollekin, tulet olemaan aina se mulkku joka pettää luottamuksen. Ihminen on susi toiselle ihmiselle.
Vangittu sielu vapaassa maassa.
diidaaduudööSunnuntai 18.02.2007 16:38
voishan sitä tänneki välil jotai kirjotella, eilen oli ihan kiva kankkunen wanhojen jatkojen myötä, ilta oli... no juu :D parempi kun on hiljaa. Tänään oli yks keikka Räyskäläs, tavallaan meni vituiks tavallaan ei, porukalle ois vaan tarvinnu saada lisää viinaa koneeseen ni kyl se siit :D eikai täs muuta taas tällä kertaa...
jeauLauantai 20.01.2007 21:36
eilen oli sit se kohtalokas catisca reissu serkkujen ja muiden hörhöjen kera. Tuli "Jokiniemeläinen" tutuks ja sen kyllä tuntee kropassa vielä tänäänkin.
HOU HOUTorstai 28.12.2006 19:02
Ah niitä päiviä kun olimme nuoria, kun olimme lapsia, vailla tulevaisuuden painostavia kauhukuvia. Joululahjat olivat silloin aivan extaasia. Ne päivät ovat nyt takanapäin, mutta yksi asia on säilynyt, nimittäin usko huomiseen ja itseensä ja lahjoja on edelleen kiva saada x) . Mutta jälleen on yksi viikko jonka aikana paljastunut toisen ihmisen julmuus ja kylmyys, ulkokuori pettää niin kuin jo monet viisaat ovat todenneet, se on mielenkiintoinen juttu kuinka sokeasti sitä oppii luottamaan toiseen ihmiseen, ihminen on toiselle ihmiselle peto. En tätä halua mitenkään Jouluun sotkea vaikka kai se joulupukkikin osaa olla ilkeä.
Toiset sanovat että olen enää palasia siitä tyypistä jota joskus olin, Liian monet murheiden sateet ovat pyyhkäisseet näitä arpisia kasvoja, olen kaukana ”kotoa” ja on niin paljon uutta ja outoa kohdattavana tulevaisuudessa, voisi kysyä että onkohan kukaan koskaan kertonut sitä totuutta kuinka vaikeaa taistelua ja kamppailua aikuiseksi kasvaminen voi olla? – On varmaan mutta ei sitä aina tule kuunnelleeksi, ajattelee vain että joo joo, siinähän ne vanhukset taas horisee. Seuraavaksi sitä tajuaakin jo itse olevansa kohta niitä ”vanhuksia”. Kaikki se lapsenomainen käytös mikä pitäisi muka jättää taakseen, paskanmarjat, jokainen olkoon sellainen kuin on, turha sitä on yrittää esittää fiksua ja filmaattista jos ei vain ole sellainen.
Taas ovat päivät uhkaavasti vähentyneet mennessä kohti sitä päivää kun joutuu täydellisesti vastaamaan omista tekemisistään. Toki vanhemmat ovat tukena ja turvana, mutta enää et voi syyttää ketään muuta kuin itseäsi, vastuuta ei voi paeta terveisin Suomen Keskusrikospoliisi :D
No Joulukin meni taas tasaisen tappavasti, pukitellen ja jouluruokia syöden. eipä oo Joulukaan enää samanlaista kuin joskus kakarana. Pukkia ja lahjoja odotettiin malttamattomina ja kytättiin ikkunassa joko sieltä joku pihalle tulisi. Ennen joulua piti aina kirjoittaa se kuuluisa kirje joulupukille,muutaman kerran muistan jopa postittaneeni sen mutta usein se jätettiin johonkin talon nurkalle ”tontuille” haettavaksi. Totuus oli se että mutsi sen sieltä kävi noukkimassa parempaan talteen. Pehmeät paketit olivat aina perseestä ja ne avattiin viimeisenä, jos siellä oli villasukat niin naama meni norsunvitulle ja kaikilla oli mukavaa. Nyt ne villasukatkin tuntuu ihan kivoilta x)
Joululaatikoitahan ei tietenkään voinut syödä eikä rosollia, nyt nekin menee alas. Tänä jouluna niitä tosin on joutunut tuon ”sivubisneksen” takia syömäänkin erinäköisissä pikkujouluissa oikein urakalla. Ennen uskottiin sinisilmäisesti joulupukkiin. Nyt sitä naureskelee täällä itsekseen kun on ”joutunut” itse esittämään joulupukkia. Sekin on loppujen lopuksi aika vastuullinen tehtävä, murrettu lapsen mieli voi olla pitkävihainen ;P muistan itse kuinka helvetinmoinen järkytys se oli kun näin ”joulupukin” istuvan lahjojen jakamisen jälkeen isän ja tuttujen kanssa keittiössä ja pukilla oli parta alhaalla… Yksi niitä muistoja jotka ovat syöpyneet alitajuntaan aika vahvasti. Siinä jäi lego-merirosvo laiva hetkeksi kakkoseksi. Onneksi joulu, lasten ja kauppiaiden juhla, on kuitenkin vain kerran vuodessa. No odotellaan tuota ”toista Joulua” eli synttäreitä tässä pikkuhiljaa.
ANTEEKSI JOS PILASIN JONKUN JOULUMIELEN x)
Toiset sanovat että olen enää palasia siitä tyypistä jota joskus olin, Liian monet murheiden sateet ovat pyyhkäisseet näitä arpisia kasvoja, olen kaukana ”kotoa” ja on niin paljon uutta ja outoa kohdattavana tulevaisuudessa, voisi kysyä että onkohan kukaan koskaan kertonut sitä totuutta kuinka vaikeaa taistelua ja kamppailua aikuiseksi kasvaminen voi olla? – On varmaan mutta ei sitä aina tule kuunnelleeksi, ajattelee vain että joo joo, siinähän ne vanhukset taas horisee. Seuraavaksi sitä tajuaakin jo itse olevansa kohta niitä ”vanhuksia”. Kaikki se lapsenomainen käytös mikä pitäisi muka jättää taakseen, paskanmarjat, jokainen olkoon sellainen kuin on, turha sitä on yrittää esittää fiksua ja filmaattista jos ei vain ole sellainen.
Taas ovat päivät uhkaavasti vähentyneet mennessä kohti sitä päivää kun joutuu täydellisesti vastaamaan omista tekemisistään. Toki vanhemmat ovat tukena ja turvana, mutta enää et voi syyttää ketään muuta kuin itseäsi, vastuuta ei voi paeta terveisin Suomen Keskusrikospoliisi :D
No Joulukin meni taas tasaisen tappavasti, pukitellen ja jouluruokia syöden. eipä oo Joulukaan enää samanlaista kuin joskus kakarana. Pukkia ja lahjoja odotettiin malttamattomina ja kytättiin ikkunassa joko sieltä joku pihalle tulisi. Ennen joulua piti aina kirjoittaa se kuuluisa kirje joulupukille,muutaman kerran muistan jopa postittaneeni sen mutta usein se jätettiin johonkin talon nurkalle ”tontuille” haettavaksi. Totuus oli se että mutsi sen sieltä kävi noukkimassa parempaan talteen. Pehmeät paketit olivat aina perseestä ja ne avattiin viimeisenä, jos siellä oli villasukat niin naama meni norsunvitulle ja kaikilla oli mukavaa. Nyt ne villasukatkin tuntuu ihan kivoilta x)
Joululaatikoitahan ei tietenkään voinut syödä eikä rosollia, nyt nekin menee alas. Tänä jouluna niitä tosin on joutunut tuon ”sivubisneksen” takia syömäänkin erinäköisissä pikkujouluissa oikein urakalla. Ennen uskottiin sinisilmäisesti joulupukkiin. Nyt sitä naureskelee täällä itsekseen kun on ”joutunut” itse esittämään joulupukkia. Sekin on loppujen lopuksi aika vastuullinen tehtävä, murrettu lapsen mieli voi olla pitkävihainen ;P muistan itse kuinka helvetinmoinen järkytys se oli kun näin ”joulupukin” istuvan lahjojen jakamisen jälkeen isän ja tuttujen kanssa keittiössä ja pukilla oli parta alhaalla… Yksi niitä muistoja jotka ovat syöpyneet alitajuntaan aika vahvasti. Siinä jäi lego-merirosvo laiva hetkeksi kakkoseksi. Onneksi joulu, lasten ja kauppiaiden juhla, on kuitenkin vain kerran vuodessa. No odotellaan tuota ”toista Joulua” eli synttäreitä tässä pikkuhiljaa.
ANTEEKSI JOS PILASIN JONKUN JOULUMIELEN x)
Liika rakkaus tappaaTorstai 21.12.2006 16:01
olen enää paloja siitä joka joskus olin, liikaa kyyneleitä kanssa kuningas alkoholin,
olen kaukana kotoa, nähnyt paljon tuhoa ja kuolemaa.
Kulkenut kauan yksinkin, kokenut pienen helvetin ja taivaankin kai.
Nyt tiedän, rakkaus kyllä tappaa, jos et pysty sitä hallitsemaan
aikaa parantaa haavoja ja saa myös verta valumaan
rakkaus kyllä tappaa, jos et pysty sitä käsittämään
veren sydämessä hidastaa ja lopulta pysäyttää
on enää varjo niistä valoista joissa loistin, samat virheet kerta toisensa jälkeen toistin.
Olen katsonut taakseni, entistä loistoani, etsien kai
Nähnyt julman totuuden, tuhotun rakkauden,haudalla sen.
Olisit ollut vierellä mun, sisimpääni takerrun, sulkeutumaan.
Minne menenkin, näen kasvosi enkelin ja sydämeni sulaa
Nyt tiedän, rakkaus kyllä tappaa, jos et pysty sitä hallitsemaan
aikaa parantaa haavoja ja saa myös verta valumaan
rakkaus kyllä tappaa, jos et pysty sitä käsittämään
veren sydämessä hidastaa ja lopulta pysäyttää
myin pirulle sieluni, annoin elämäni, enkä mitään saanutkaan
anteeksi saanko tekoni, tehdyt virheeni, pystytkö unohtamaan?
Nyt tiedän, rakkaus kyllä tappaa, jos et pysty sitä hallitsemaan
aikaa parantaa haavoja ja saa myös verta valumaan
rakkaus kyllä tappaa, jos et pysty sitä käsittämään
veren sydämessä hidastaa ja lopulta pysäyttää
olen kaukana kotoa, nähnyt paljon tuhoa ja kuolemaa.
Kulkenut kauan yksinkin, kokenut pienen helvetin ja taivaankin kai.
Nyt tiedän, rakkaus kyllä tappaa, jos et pysty sitä hallitsemaan
aikaa parantaa haavoja ja saa myös verta valumaan
rakkaus kyllä tappaa, jos et pysty sitä käsittämään
veren sydämessä hidastaa ja lopulta pysäyttää
on enää varjo niistä valoista joissa loistin, samat virheet kerta toisensa jälkeen toistin.
Olen katsonut taakseni, entistä loistoani, etsien kai
Nähnyt julman totuuden, tuhotun rakkauden,haudalla sen.
Olisit ollut vierellä mun, sisimpääni takerrun, sulkeutumaan.
Minne menenkin, näen kasvosi enkelin ja sydämeni sulaa
Nyt tiedän, rakkaus kyllä tappaa, jos et pysty sitä hallitsemaan
aikaa parantaa haavoja ja saa myös verta valumaan
rakkaus kyllä tappaa, jos et pysty sitä käsittämään
veren sydämessä hidastaa ja lopulta pysäyttää
myin pirulle sieluni, annoin elämäni, enkä mitään saanutkaan
anteeksi saanko tekoni, tehdyt virheeni, pystytkö unohtamaan?
Nyt tiedän, rakkaus kyllä tappaa, jos et pysty sitä hallitsemaan
aikaa parantaa haavoja ja saa myös verta valumaan
rakkaus kyllä tappaa, jos et pysty sitä käsittämään
veren sydämessä hidastaa ja lopulta pysäyttää
Tämmöst tänää,mimmostakoha huomenaSunnuntai 10.12.2006 22:41
Joulukuun puoli väli alkaa hiljalleen lähestyä ja joulu siinä samalla tietysti, aijai, reilu kuukausi vielä täysi-ikäisyyteen ja 2 viikkoa joululomaan, sit saa taas oikein lihottaa itteään :D Viikonloppu oli tylsä ja onneksi se kesti pitkään. No olihan tuossa lauantaina nyt sentään Lopen Kunto ja Voima Teamin pikkujoulut Saukkolan EK:lla ja siellä piti taas sisäinen Paula Koivuniemi repiä meikäläisestä irti ja siellä sitten akkojen vermeis istuskella Saukkolan isännän polvella… kaikkee sitä ihminen tekee maksaakseen jäsenmaksunsa.
Tiistaina sit selviää yks elämän ja kuoleman välisiä asioitakin,mutta ei siitä sen enempää, tuskin se viikatemies vielä kuolemansiemeniä tähän paskaan maahan kylväisi, sitä aina pitää omaa terveyttään itsestään selvyytenä eikä osaa arvostaa ennen kuin sen on menettänyt, sama pätee moneen muuhunkin asiaan elämässä ja kuvittelee aina että ”eihän mulle ny sellasta vois tapahtua”.
Tasaisen tylsä sunnuntaipäivä, mennyt taas koko päivä istuskellessa koneella ja haaveillen jostai auto-projektista, äiti varmaan repisi perseensä jos tietäisi mun suunnitelmista.
Eipä täs oikein muuta täl kertaa…anal thunderin sanoilla ”drink myself to death!”
Tiistaina sit selviää yks elämän ja kuoleman välisiä asioitakin,mutta ei siitä sen enempää, tuskin se viikatemies vielä kuolemansiemeniä tähän paskaan maahan kylväisi, sitä aina pitää omaa terveyttään itsestään selvyytenä eikä osaa arvostaa ennen kuin sen on menettänyt, sama pätee moneen muuhunkin asiaan elämässä ja kuvittelee aina että ”eihän mulle ny sellasta vois tapahtua”.
Tasaisen tylsä sunnuntaipäivä, mennyt taas koko päivä istuskellessa koneella ja haaveillen jostai auto-projektista, äiti varmaan repisi perseensä jos tietäisi mun suunnitelmista.
Eipä täs oikein muuta täl kertaa…anal thunderin sanoilla ”drink myself to death!”
Elämää jälleen ja vähän kuolemaakinLauantai 02.12.2006 00:05
Iltaa arvoisat vainajat ja tulevat sellaiset. Juice on poissa, mutta Juicen laulut elävät ikuisesti. Itselle on jäänyt kummittelemaan mielen syviin sopukoihin lause yhdestä Juicen kappaleesta jossa todetaan että; ”elämä on kuolemista”. Olen huomenna menossa todistamaan jälleen yhtä lauseen totuuden ilmentymää, isotädin hautajaisia, näkemään ne kaikki kyyneleiset kasvot verhoutuneena mustaan, ihmiset jotka ovat tulleet jättämään viimeiset jäähyväisensä ja saattamaan viimeiselle matkalle äiti maan poveen.
Olen miettinyt kuolemaa, en ole varmasti ensimmäinen. Sain ajatuksen että taivas onkin tämä maailma,eikä varsinaista erillistä taivasta olekaan. kun kuolemme, henki siirtyy johonkin sillä hetkellä syntyvään lapseen ja jatkaa kiertoa.Toisaalta uskon myös siihen että osa meistä siirtyy sinne ”pilven reunalle”. Juicekin varmaan tällä hetkellä kokoaa siellä Irwinin, Baddingin, Cisse Häkkisen ja Junnu Vainion ynnä muiden kanssa täydellistä bändiä, siinä varmaan Jeesuksellakin rupee sandaalit pyörimään jaloissa kun Cisse ottaa ensi soinnut ja Juice avaa äänensä.
Mikä kumma siinä on että ihmisistä tulee legendoja vasta kun he heittävät veivinsä, toisaalta kyllähän joitakin palvotaan elinaikanakin jo liiallisuuksiin saakka mutta yleensä muusikot esimerkiksi nousevat ”tähtiin” vasta kuoltuaan.
Ei näitä asioita auta silti alkaa liikaa miettimään, sillä saa vain päänsä kipeäksi ja alkaa pelkäämään , että mitäs jos en enää aamulla herääkään? Nousen sängystä ylös mutta huomaan että ruumiini ei olekaan noussut mihinkään, voisi olla aika mielenkiintoinen elämys, mutta en nyt ihan vielä sitä välttämättä halua kokea, kaikki kun täältä joutuvat joskus lähtemään, niin kuninkaat kuin kerjäläisetkin ja samalla tavalla tänne alasti kaikki synnytäänkin, ilman rihman kiertämää.
Nykyinen lääketiede on kyllä tehnyt ihmiselle karhunpalveluksen siinä määrin että ihmiskroppaa yritetään mömmöillä pitää kunnossa yli sen iän mikä meidän kropalla on se luontainen ”parasta ennen” eli n.40v, elämä rupeaa olemaan jo aika perseestä siinä 60veen jälkeen, oot ryppyinen, kusi karkailee eikä seiso enää niiku 2-kymppisenä, yritä siinä sitten saada itsellesi nuorta naista. Parinkymmenen vuoden päästä ei ole enää mikään ihme jos ihmiset elää helposti satavuotiaiksi kun survotaan kroppa täyteen säilöntäaineita niin että arkeologeille on vielä tuore ruumis 1000 vuoden päästäkin. Siellä sitä sitten arkussa pötkötetään ku tönkkösuolatut sillit, mutta kuka meistä nyt toisaalta ikuisuutta haluaisi elääkään,se on pirun pitkä aika, vaikka toisaalta 100 vuotta on vain yksi välähdys yötaivaalla.
Tuskalliset 1,5 kuukautta vielä täysi-ikäisyyteen, kyllä odottavan aika on pitkä mutta toisaalta kun eletään jo joulukuuta niin ei se ajatus enää niin pahalta tunnu, muutamana aamuna olen jo auton avaimia katsellut siihen malliin että voi perkele kun ei vieläkään, mutta pakko se on kestää, serkku jo maalaili ”kauhukuvia” että tulevat sitten hakemaan mut catiscaan laulamaan karaokea ja juottavat ämpärikänniin muiden serkusten kanssa ja sitten taksilla kotiin. Kauhulla odottaen :D
Koeviikkokin onnellisesti takana ja Isotalo sai taas ruotsin kokeessa ”venyttää alapäätään” että päästiin suurin osa edes läpi. Olihan siellä sentään niitä alapäästään tyydyttäviäkin joukossa niin kuin ”Mirre” sanoo.
Ihmissuhde-rintamalla ei ole tapahtunut oikein mitään hohdokasta, hiljaista ja pimeetä on kuin tontun perseessä jouluaattona. Kiitos ja hyvää yötä !
PS. Lehmuskannan Jonin filosofiasta katkelma: "4 kertaa päivässä rupee jo tuntuun vehkeissä ikävältä" ja muistakaahan ajella varovaisesti!
Olen miettinyt kuolemaa, en ole varmasti ensimmäinen. Sain ajatuksen että taivas onkin tämä maailma,eikä varsinaista erillistä taivasta olekaan. kun kuolemme, henki siirtyy johonkin sillä hetkellä syntyvään lapseen ja jatkaa kiertoa.Toisaalta uskon myös siihen että osa meistä siirtyy sinne ”pilven reunalle”. Juicekin varmaan tällä hetkellä kokoaa siellä Irwinin, Baddingin, Cisse Häkkisen ja Junnu Vainion ynnä muiden kanssa täydellistä bändiä, siinä varmaan Jeesuksellakin rupee sandaalit pyörimään jaloissa kun Cisse ottaa ensi soinnut ja Juice avaa äänensä.
Mikä kumma siinä on että ihmisistä tulee legendoja vasta kun he heittävät veivinsä, toisaalta kyllähän joitakin palvotaan elinaikanakin jo liiallisuuksiin saakka mutta yleensä muusikot esimerkiksi nousevat ”tähtiin” vasta kuoltuaan.
Ei näitä asioita auta silti alkaa liikaa miettimään, sillä saa vain päänsä kipeäksi ja alkaa pelkäämään , että mitäs jos en enää aamulla herääkään? Nousen sängystä ylös mutta huomaan että ruumiini ei olekaan noussut mihinkään, voisi olla aika mielenkiintoinen elämys, mutta en nyt ihan vielä sitä välttämättä halua kokea, kaikki kun täältä joutuvat joskus lähtemään, niin kuninkaat kuin kerjäläisetkin ja samalla tavalla tänne alasti kaikki synnytäänkin, ilman rihman kiertämää.
Nykyinen lääketiede on kyllä tehnyt ihmiselle karhunpalveluksen siinä määrin että ihmiskroppaa yritetään mömmöillä pitää kunnossa yli sen iän mikä meidän kropalla on se luontainen ”parasta ennen” eli n.40v, elämä rupeaa olemaan jo aika perseestä siinä 60veen jälkeen, oot ryppyinen, kusi karkailee eikä seiso enää niiku 2-kymppisenä, yritä siinä sitten saada itsellesi nuorta naista. Parinkymmenen vuoden päästä ei ole enää mikään ihme jos ihmiset elää helposti satavuotiaiksi kun survotaan kroppa täyteen säilöntäaineita niin että arkeologeille on vielä tuore ruumis 1000 vuoden päästäkin. Siellä sitä sitten arkussa pötkötetään ku tönkkösuolatut sillit, mutta kuka meistä nyt toisaalta ikuisuutta haluaisi elääkään,se on pirun pitkä aika, vaikka toisaalta 100 vuotta on vain yksi välähdys yötaivaalla.
Tuskalliset 1,5 kuukautta vielä täysi-ikäisyyteen, kyllä odottavan aika on pitkä mutta toisaalta kun eletään jo joulukuuta niin ei se ajatus enää niin pahalta tunnu, muutamana aamuna olen jo auton avaimia katsellut siihen malliin että voi perkele kun ei vieläkään, mutta pakko se on kestää, serkku jo maalaili ”kauhukuvia” että tulevat sitten hakemaan mut catiscaan laulamaan karaokea ja juottavat ämpärikänniin muiden serkusten kanssa ja sitten taksilla kotiin. Kauhulla odottaen :D
Koeviikkokin onnellisesti takana ja Isotalo sai taas ruotsin kokeessa ”venyttää alapäätään” että päästiin suurin osa edes läpi. Olihan siellä sentään niitä alapäästään tyydyttäviäkin joukossa niin kuin ”Mirre” sanoo.
Ihmissuhde-rintamalla ei ole tapahtunut oikein mitään hohdokasta, hiljaista ja pimeetä on kuin tontun perseessä jouluaattona. Kiitos ja hyvää yötä !
PS. Lehmuskannan Jonin filosofiasta katkelma: "4 kertaa päivässä rupee jo tuntuun vehkeissä ikävältä" ja muistakaahan ajella varovaisesti!
Ole minullePerjantai 01.12.2006 15:07
Saat minut heikoksi katseella, riisut minut aseista
tiesin olevani vahva mutta tällä kertaa vahvuus on poissa
Sait talven peruuttamaan tulonsa yhä uudelleen.
Sait Suomi-neidonkin näyttämään sulonsa, ujostellen
Pysy vierellä vielä tänään, älä lähde vielä
Ensi yönä saapuu pakkanen, enkä heikkouksiani nyt kiellä
Ole minulle aikuinen, vaikka itse olen lapsellinen
Ole minulle ihminen, vaikka itse sitä osaa en
Katso ulkona maailma palaa, savupylväät nousee
Ei täällä tunneta rakkaus-sanaa, liekit sen kilpeä nuolee
Ja siellä jossain rinnassa, sydämen pinnassa
sykkii vielä veri rakkauden punainen
ja sinun voimallasi mä jaksan taas, painaa pitkää päivää
niin kuin silloin kesällä joskus kauan sitten
ja sinun katseesi sai mut unohtamaan, minne ne murheet jäivät
vettynein silmin kirkkauttasi mä itken.
anna lämpösi tähän yöhön, jätä myös sitä talteen
sinun nimesi kirjoitan tähtivyöhön, linnunradan varteen.
Saat minut heikoksi katseella, näen silmiesi palon
ei se ole pahaa ei polttavaa, saat minut näkemään valon
Olen nähnyt niin paljon kuolemaa, mitä minusta on tullut
olen kaivannut yhtä suudelmaa ja sinunkin sitä kaivanneen kuullut
Olen elänyt pimeässä, ohjaat minut kotiin
Mietin miten olen vielä tässä, joutunut näihin sotiin.
ja sinun voimallasi mä jaksan taas, painaa pitkää päivää
niin kuin silloin kesällä kauan sitten
ja sinun katseesi sai mut unohtamaan, minne ne murheet jäivät
vettynein silmin kirkkauttasi mä itken.
anna lämpösi tähän yöhön, jätä myös sitä talteen
sinun nimesi kirjoitan tähtivyöhön, linnunradan varteen.
tiesin olevani vahva mutta tällä kertaa vahvuus on poissa
Sait talven peruuttamaan tulonsa yhä uudelleen.
Sait Suomi-neidonkin näyttämään sulonsa, ujostellen
Pysy vierellä vielä tänään, älä lähde vielä
Ensi yönä saapuu pakkanen, enkä heikkouksiani nyt kiellä
Ole minulle aikuinen, vaikka itse olen lapsellinen
Ole minulle ihminen, vaikka itse sitä osaa en
Katso ulkona maailma palaa, savupylväät nousee
Ei täällä tunneta rakkaus-sanaa, liekit sen kilpeä nuolee
Ja siellä jossain rinnassa, sydämen pinnassa
sykkii vielä veri rakkauden punainen
ja sinun voimallasi mä jaksan taas, painaa pitkää päivää
niin kuin silloin kesällä joskus kauan sitten
ja sinun katseesi sai mut unohtamaan, minne ne murheet jäivät
vettynein silmin kirkkauttasi mä itken.
anna lämpösi tähän yöhön, jätä myös sitä talteen
sinun nimesi kirjoitan tähtivyöhön, linnunradan varteen.
Saat minut heikoksi katseella, näen silmiesi palon
ei se ole pahaa ei polttavaa, saat minut näkemään valon
Olen nähnyt niin paljon kuolemaa, mitä minusta on tullut
olen kaivannut yhtä suudelmaa ja sinunkin sitä kaivanneen kuullut
Olen elänyt pimeässä, ohjaat minut kotiin
Mietin miten olen vielä tässä, joutunut näihin sotiin.
ja sinun voimallasi mä jaksan taas, painaa pitkää päivää
niin kuin silloin kesällä kauan sitten
ja sinun katseesi sai mut unohtamaan, minne ne murheet jäivät
vettynein silmin kirkkauttasi mä itken.
anna lämpösi tähän yöhön, jätä myös sitä talteen
sinun nimesi kirjoitan tähtivyöhön, linnunradan varteen.
Juicen muistolle :PTorstai 30.11.2006 16:00
Tuli marraskuu, mutta talvi ei ottanut minusta kiinni
myönnän kyllä maistui viini, niinä iltoina musiikin
Historian lehdet kellastuu, olen vankina sivuilla sen
Tunkivat joukkoon sankarien, vaikken sinne kuulunut.
Poltin tupakan ehkä kaksi, muuttui pellet miljoonaksi
ainakin unissaniÂ…
Ja arpakuutiot elämän vain,
mä sieltä ykkösen sekä kuutosen sain,
niillä pelasin ja näin
jälkeenpäin on täytynyt myöntää
ei ne yhtään paskemmat nopat olleetkaan
ja korttipakka elämän kai
oli mulla patarouva sekä julma ässähai
pistin kaiken peliin enkä kadu siirtoakaan.
Väheni lasissani santa, on porkkanasta enää kanta
tästä vihanneksesta ,jota ruumiiksi kutsutaan.
Niin riemut kuin ratot, koin alta vedettävät matot
nehän kuuluu elämään
Se on pitkä tie, olenhan jo näitä kulkenut
kartat mieleeni sulkenut kunnes viimeiseen
tienhaaraan saavuttiin ja siellä kohtasin,
kohtasin mä Pietarin
Kyllä pelit kanssa Pietarin pelattiin
ja kun viimeinen kierros tilattiin
tilasin viskin ja sanoin kiitos ja näkemiin
Ja arpakuutiot elämän vain,
mä sieltä ykkösen sekä kuutosen sain,
niillä pelasin ja näin
jälkeenpäin on täytynyt myöntää
ei ne yhtään paskemmat nopat olleetkaan
ja korttipakka elämän kai
oli mulla patarouva sekä julma ässähai
pistin kaiken peliin enkä kadu siirtoakaan.
Eihän elämästä selvitä hengissä.
myönnän kyllä maistui viini, niinä iltoina musiikin
Historian lehdet kellastuu, olen vankina sivuilla sen
Tunkivat joukkoon sankarien, vaikken sinne kuulunut.
Poltin tupakan ehkä kaksi, muuttui pellet miljoonaksi
ainakin unissaniÂ…
Ja arpakuutiot elämän vain,
mä sieltä ykkösen sekä kuutosen sain,
niillä pelasin ja näin
jälkeenpäin on täytynyt myöntää
ei ne yhtään paskemmat nopat olleetkaan
ja korttipakka elämän kai
oli mulla patarouva sekä julma ässähai
pistin kaiken peliin enkä kadu siirtoakaan.
Väheni lasissani santa, on porkkanasta enää kanta
tästä vihanneksesta ,jota ruumiiksi kutsutaan.
Niin riemut kuin ratot, koin alta vedettävät matot
nehän kuuluu elämään
Se on pitkä tie, olenhan jo näitä kulkenut
kartat mieleeni sulkenut kunnes viimeiseen
tienhaaraan saavuttiin ja siellä kohtasin,
kohtasin mä Pietarin
Kyllä pelit kanssa Pietarin pelattiin
ja kun viimeinen kierros tilattiin
tilasin viskin ja sanoin kiitos ja näkemiin
Ja arpakuutiot elämän vain,
mä sieltä ykkösen sekä kuutosen sain,
niillä pelasin ja näin
jälkeenpäin on täytynyt myöntää
ei ne yhtään paskemmat nopat olleetkaan
ja korttipakka elämän kai
oli mulla patarouva sekä julma ässähai
pistin kaiken peliin enkä kadu siirtoakaan.
Eihän elämästä selvitä hengissä.