IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

ErektiotuetKeskiviikko 21.11.2007 23:14

Erektiovaikeudella tarkoitetaan kyvyttömyyttä saavuttaa tai ylläpitää yhdyntään tarvittavaa, riittävää erektiota. Miehen erektio on hyvin herkkä mittari kuvaamaan hänen terveydentilaansa tai elämäntilannettaan. Vaikeudet näkyvät usein erektiokyvyssä. Vastoinkäymiset elämässä, parisuhteessa ja uralla, ikä sekä monet sairaudet ja vammat voivat aiheuttaa eriasteisia erektiohäiriöitä tai täydellisen kyvyttömyyden. Penis ei kovetu riittävästi tai ollenkaan kiihottumisesta huolimatta. Erektiohäiriöt voidaan periaatteessa jakaa ohimeneviin ja pysyviin. Niiden syyt taas psyykkisistä syistä, verenkierron tehottomuudesta, hormonitasapainon häiriöistä tai hermoston toimintahäiriöistä johtuviin. Olipa syy mikä tahansa, tilanne on miehelle aina pelottava. Tarvitaan aikaa ja mahdollisuus tunteiden käsittelyyn ja purkamiseen.

Erektiohäiriöitä osataan nykyään hoitaa tehokkaasti lääkkeillä. On kuitenkin tilanteita, joissa hoitokeinoa ei löydy tai lääkitystä ei haluta käyttää, ja mies haluaa silti antaa nautintoa kumppanilleen. Tällöin hyväilyn ja hellyyden lisäksi voidaan käyttää vaikkapa hieromasauvaa. Myös erilaiset peniksen tuet eli erektiotuet ovat kokeilemisen arvoisia apuvälineitä.

Erektiotuki asetetaan peniksen juureen. Sen tarkoituksena on tukea penistä yhdyntätilanteessa estäen siittimen ennenaikaista väsymistä ja helpottaen erektion ylläpitämistä. Eräissä malleissa on myös joko kuvioitu tai nystyröity klitoriskiihotin-osa, jolla mies voi lisätä partnerinsa kiihottuneisuutta.

Kannattaa muistaa, ettei peniksen tarvitse aina olla täysin kova suurimman mahdollisen nautinnon saavuttamiseksi, eikä sen hieman pehmeämpi olemus merkitse miehelle vähäisempää kiihotusta. Puolikova penis voi olla jopa vastaanottavaisempi erilaisille miellyttäville ärsykkeille ja mahdollistaa parhaimmillaan tavallistakin syvemmän ja kestävämmän aistimuksen. Lisäksi mies voi saavuttaa orgasmin kaltaisia elämyksiä esimerkiksi anaalihieronnalla, jolloin penis voi olla samanaikaisesti puolijäykkä tai veltto.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

Miesten itsetyydytysvälineetTiistai 20.11.2007 22:09

Keinovaginat ja -anukset on tarkoitettu miesten itsetyydytysvälineiksi. Erilaisia malli- ja materiaalivaihtoehtoja on todella paljon. Osassa on mukana myös moottori, jonka aiheuttama tärinä lisää nautintoa.

Ns. realistiset keinovaginat ovat selkeästi aidon vaginan näköisiä, niissä voi olla mukana
myös karvoitusta ja anaaliseksimahdollisuus. Niissä on osa reisiä ja pakaroita. Pelkistetyt keinovaginaversiot ovat selkeämmin yksinkertaisen näköisiä, usein pieniä ja niissä on mukana vain häpyhuulet ja emättimen aukko tai pelkkä anus. Laitteen ulkoinen olemus ei aina ratkaise sen nautinnontuottamiskykyä. Jokainen keinovaginamalli on puristavilta kohdiltaan erilainen ja jokainen mies taas omalta osaltaan arvostaa tiettyjä puristuskohtia. Siksi jollekin toiselle käteen sopiva väline ei tunnukaan toisen mielestä hyvältä. Samoin materiaalit voivat tuntua aivan erilaisilta eri ihmisten iholle, joten omakohtaista kokeilua ei korvaa mikään.

Yhdynnän lisäksi suosittu tyydyttämiskeino on peniksen hyväily ja tyydyttäminen suulla orgasmiin asti. Myös tähän on kehitetty itsetyydytysvälineitä. Ne voivat olla hyvinkin pieniä ja yksinkertaisia, mutta kuitenkin hyvin toimivia hyytelömäisiä tai silikonimaisia, suuta jäljitteleviä välineitä, joiden sisällä oleva uritus antaa aitoa suuta jäljittelevän tunteen. Puristavuus näissä uusissa materiaaleissa on saatu lähes ideaaliksi. Itsetyydytysvälineitä käytettäessä kannattaa aina käyttää myös liukuvoidetta, sillä välineistä puuttuu luonnollinen kosteus.

Saatavilla on myös miehen itsetyydytykseen tarkoitettuja kokovartalonukkeja, joiden valmistusmateriaali ja ulkoinen olemus vaihtelevat huomattavasti laadun ja hintatason mukaan. Edullisimmat ovat klassisia "pumpattavia barbaroita" ja arvokkaimmat täsmälleen eroottisten tähtien mukaan valettuja näköispainoksia. Niiden luonnollista kokoa oleva silikonirunko voi painaa jopa viitisenkymmentä kiloa!

Halvemmissakin versioissa voi olla mukana moottoreita tai vaikkapa vesitäytteisiä osia nautintoa lisäämässä. Lähes kaikissa on esikuviensa mukaisesti käytettävissä kolme aukkoa. Niin elävä nukke ei kuitenkaan ole, että se kiihottuisi ja kostuisi, joten liukuvoiteen käyttö on välttämättömyys!

Erityisesti miesten itsetyydytysvälineiden kohdalla välineiden tuotekehittely on ollut huimaa. Kehittely on tuonut mukanaan uusia materiaaleja, jotka ovat paitsi pehmeitä, myös miellyttävästi puristavia, eikä moottorikaan enää ole välttämätön.

Miesten itsetyydytysvälineitä valittaessa on hyvä muistaa, että tuote on pestävä käytön jälkeen. Siksi malliksi ei mielellään kannata valita ns. umpipussia, vaan malli, joka on helposti puhdistettavissa. Näin vältytään epäpuhtauksilta ja tulehduksilta. Suositeltavin malli on sisäpuolelta nystyröity ns. tyydytystunneli, joka on molemmista päistään avoin, joustava ja käännettävissä pesua varten.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

PenispumputMaanantai 19.11.2007 22:49

Penispumppuja kutsutaan yleisesti myös peniksenkehittimiksi, mikä on sinänsä harhaanjohtava nimi. Peniksenkehitin ei kehitä penistä isommaksi vaikka kuinka haluaisi uskoa toisin. Ainoa keino pidennykseen on pidennysleikkaus, joka kuitenkin on keinona äärimmäinen. Penispumpusta voi silti olla yhdyntäkohtaista hyötyä. Kehitin voi kasvattaa penistä hetkellisesti, mutta lähinnä kysymys on peniksen paisumisesta. Pysyvää peniksen kasvua ei ole mahdollista saavuttaa. On myös hyvä muistaa, että käytännössä peniksen koolla ei ole yleensä suurtakaan merkitystä kykyyn tyydyttää partneri. Peniksen toimivuus ja partnerin huomaavainen huomioiminen hyväilyin takaa nautinnon.

Kuten jo aiemminkin on mainittu, miehen siittimen jäykistymisen ja paisumisen aiheuttaa verentungos. Hyvällä verenkierrolla on siis tärkeä osuus siittimen erektioon saattamiseen. Peniksenkehitin on laite, jonka avulla parannetaan ja vilkastutetaan verenkiertoa peniksen verisuonissa. Tällöin erektioherkkyys paranee ja erektioaika saattaa pidentyä. Pumpusta on hyötyä erityisesti silloin, kun verenkierto peniksessä on huonontunut ja potenssi heikentynyt.

Peniksen kehittimiä on saatavana käsikäyttöisinä tai mekaanisesti toimivina. Laite koostuu sylinteristä, johon penis asetetaan, ja pumppuosasta, jonka avulla sylinteriin saadaan alipaine. Itse sylinteri voi olla lasia tai muovia. Pumppuosassa on joko reikä, säädettävä venttiili tai mekaaninen kahva, joiden avulla sylinterin sisälle syntynyttä alipainetta säädellään. Tällaista ns. tyhjiöpumppua käytettäessä veri virtaa paisuvaiskudoksiin aiheuttaen erektion.

Pumppua käytettäessä on hyvä ja toimivaa käyttää myös penisrengasta. Se laitetaan paikalleen joko heti aloitettaessa tai sitten, kun erektio on saavutettu pumpun avulla. Näin veren takaisinvirtaus voidaan estää, jolloin erektio saattaa olla vieläkin kovempi ja pitkäkestoisempi.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

PenisrenkaatSunnuntai 18.11.2007 11:18

Peniksen koko on yksilökysymys. Lepo- tai perustilassa se voi vaihdella parista sentistä pariinkymmeneen senttiin. Lisäksi sen koko vaihtelee iän, seksuaalisen kiihottuneisuuden ja myös lämpötilan mukaan. Toisaalta pienikokoisemmat penikset suurenevat erektiossa enemmän kuin suurikokoiset. Hyvin pienet ja hyvin suuret penikset ovat harvinaisia.

Miehen peniksen erektio syntyy, kun sukupuolinen kiihottuminen saa aikaan sukupuolielinten alueen verenkierron voimistumisen. Peniksen kolmen paisuvaiskudoksen valtimoissa lepotilassa oleva supistustila laukeaa, ja valtimot täyttyvät verellä. Laskimot painuvat paisuvaiskudosta vasten ja sulkeutuvat estäen veren ulosvirtauksen.

Penisrenkaan avulla puristetaan peniksen verisuonia kokoon, ja siten vähennetään peniksestä palaavaa verenkiertoa, jolloin erektio voi olla kovempi ja kestää pitempään. Penisrenkaiden valikoima on laaja. Niitä on saatavana monista eri materiaaleista valmistettuina. Tavallisimpia ovat silikoni, kumi, muovi, teräs ja nahka. Säädettäviä penisrenkaita on saatavana erilaisin säätömekanismein kuten neppareilla, soljilla ja lukittavalla napilla.

Penisrengasta voi käyttää joko peniksen juuressa tai sen voi asettaa se kivesten taakse. Penisrenkaisiin tutustuminen kannattaa aloittaa turvallisesta säädettävästä tai lukittavasta renkaasta, koska sopivankokoisen renkaan hankkiminen ensimmäisellä kerralla saattaa muutoin olla hankalaa.

Paras tapa löytää oikea koko on asettaa säädettävä rengas puolijäykkään penikseen "istuvaksi." Peniksen jäykistyessä renkaan puristus on sopiva, riippuen tietysti jokaisen henkilökohtaisesta mieltymyksestä. Näin pystyy myös määrittämään itselleen sopivan penisrenkaan koon (halkaisijan), jos haluaa hankkia ei-säädettävän mallin. Mitattaessa peniksen ympärysmittaa voi tulokseksi tulla esim. 14 cm. Tämä luku sitten jaetaan piillä: 14 : 3,14 = 4,46 cm. Peniksen halkaisija on siis 4,46 cm, jonka luvun perusteella löytyy optimaalisesti "istuva" penisrengas. Mittana voi käyttää myös perinteistä ns. työntömittaa.

Amerikasta on kantautunut ajatus penisrenkaan käytöstä kondomin paikallaan pitämisessä. Tämä "condom holder" toimii ikään kuin holkkina, joka estäisi kondomin poisrullautumisen kesken yhdynnän, erityisesti silloin, kun kondomin koko ei ole käyttäjälleen ideaali.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin city
"Vaatteet, vaatteet on mun aatteet!" lauloi jo Pelle Miljoona aikanaan. Vaatteilla viestiminen on yleismaailmallinen käyttäytymistapa. Vaatteet kertovat aina kantajastaan jotakin, halusimme sitä tai emme. Viettelevä ja seksuaalisen viestin sisältävä pukeutuminen kuuluu jokaiseen kulttuuriin, mutta on riippuvainen paikallisista yleisistä kauneus-, moraali- ja uskontoon liittyvistä käsityksistä. Kun jossain koristautuminen ihomaalauksin ja massiivisin koruin on seksuaalinen kutsu, toisaalla sitä ovat ihoa myötäilevät silkinohuet alusasut. Kuten länsimaissa.

Tietyt vaatekappaleet ja kankaat mielletään eroottisiksi. Naisilla toppatakki, flanelliyöpaita tai tuulipuku ei niihin yleensä kuulu, mutta esimerkiksi silkkinen vartaloa myötäilevä body tai satiininen alusasu viestittävät sanattomasti sensuellia kutsua. Eroottisiksi koetaan myös mm. lyhyet hameet ja syvään uurretut tai läpinäkyvät puserot, jotka voivat tuntua seksikkäiltä niin kantajan kuin katsojankin mielestä. Näissä makuasioissa kuitenkin korostuu yksilöllisyys.

Samoin kuin naisenkin, miehen eroottisuus voi korostua viestejä antavilla vaatteilla ja tyyleillä. Hyvänä esimerkkinä voi olla vaikkapa "Marlboro-mies", jonka kuluneet farkut ja jäänsiniset silmät sävähdyttivät. Tyköistuvat paidat ja tiukat housut paljastavat kantajansa vartalon muodot kuin kutsuna. Miehille on kehitetty myös "push-upit" eli alushousut, joissa penis istutetaan "taskuun" isomman vaikutelman aikaansaamiseksi.

Väreillä on myös oma viestinsä: Musta on monille seksin, aistillisuuden ja erotiikan väri. Valkoinen viestii viattomuutta, neitseellisyyttä ja puhtautta. Punainen on perinteinen suorasukaisesti seksuaalisuutta ylistävä, nautintoja ja hekumallisuutta korostava väri. Makuja on kuitenkin monia.

Katsoa saa, mutta ei koskea! Eroottisiksi mielletyt vaatteet naisen tai miehen päällä eivät ole yleinen kutsu seksiin. Kysymys on useimmiten ainoastaan pukeutumisen tyylistä ja mausta. Useat ihmiset nauttivat siitä, että vain näyttävät seksikkäiltä. Halutessaan pukeutumisensa viestivän eroottista kutsua, vaatteiden kantaja yleensä viestittää muillakin tavoin. Silloin käytössä ovat usein myös kehonkieli, ilmeet ja eleet. Eroottinen viettely onkin kuin monimutkaisin peli, jossa sanoja ei välttämättä tarvita.

Kumppanin viettelemisestä sensuellein asuin voi tehdä molemmille osapuolille nautittavan, hauskan leikin. Rohkea pukeutuminen viettelevään bodyyn, toppiin, silkkisukkiin, rintaliiveihin, sukkanauhoihin, korsettiin, minimekkoon tai sukkapukuun voi tehdä illasta ja yöstä aivan uudenlaisen kokemuksen.

Fantasioitakin on lupa toteuttaa. Pukeutuminen rooliasuun voi leikin ohella olla yllättävän kiihottavaa. Roolissa on jotenkin luvallisempaa ja turvallisempaa toteuttaa salaisiakin haaveitaan. Fantasia-asuja voivat olla vaikkapa poliisin univormu, sairaanhoitajan asu, palvelustytön asu tai lääkärintakki stetoskooppeineen. Kiihottavia voivat olla myös sotilaan, merimiehen ja moottoripyöräilijän asukokonaisuudet. Rooliasut valmistetaan usein kumista, vinyylistä tai nahasta, mutta ne voivat olla myös nylonista tai muusta "tavallisesta" materiaalista tehtyjä.

Kiihotinsukat ja -tunnelitLauantai 17.11.2007 01:03

Kiihotinsukalla tarkoitetaan joko peniksen tai sileäpintaisen vibraattorin päälle puettavaa ja toisesta päästään avoinna olevaa "sukkaa", kun taas kiihotintunnelista puhutaan silloin, kun peniksen tai sileäpintaisen vibraattorin päälle puettava silikoninen, kuminen tai muovinen kiihotinväline on molemmista päistään avoinna. Nykymateriaalein on kiihotinsukista ja -tunneleista saatu valmistettua niin ohuita ja joustavia, että niiden käyttö on miehellekin entistä mieluisampaa. Ohuen materiaalin ansiosta miehen tuntoherkkyys ei kärsi ja nainen voi tuntea varren nystyrät tai kohokuviot emättimensä seinämiä vasten ja saada enemmän mielihyvää.

Kiihotinsukan ja -tunnelin käyttömahdollisuuksista uusin on ajatus sen penistä "paksuntavasta" vaikutuksesta. Miehet, joiden penis on kokemusperäisesti liian ohut, voivat kokeilla, antaako penissukka mahdollisesti lisätäyteläisyyttä ja näin lisätuntemuksia naiselle.

Erityiseen suosioon ovat nousseet kiihotinrengas- ja kiihotinsukka-setit eli pakkaukset, joissa on useampi tarkoitukseen sopiva tuote. Kun vaihtoehtoja on useita, voivat kokeilunhaluiset tätä kautta löytää itselleen sopivimmat mallit.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

KiihotinrenkaatPerjantai 16.11.2007 00:09

Kiihotinrenkaalla tarkoitetaan miehen peniksen juureen laitettavaa silikonista, kumista tai muovista rengasta. Kiihotinrenkaita on kahdenlaisia: kiihotinrengas, jossa on yhdynnän aikana klitorikseen osuva uloke, sekä kiihotinrengas, jossa on nystyröitä tai kohokuvioita itse renkaassa.

Kiihotinrenkaita on eri mallisia, kokoisia ja kovuisia. Klitoriksen kiihottamisen lisäksi rengas toimii myös miehen peniksen kiristimenä. Se estää veren takaisinvirtauksen peniksestä pidentäen siten erektioaikaa. Monet mallit ovat tähän tarkoitukseen kuitenkin liian venyviä. Malleja on nykyään niin monenlaisia, että jokaiselle löytyy varmasti omansa ja tarkoitukseen sopivin. Kiihotinrengasta valittaessa kannattaa huomioida naisen klitoriksen herkkyys. Mitä herkempi, sen pehmeämpi materiaali ja muoto tulee kiihottimessa olla. Myös anatomiset seikat kannattaa "mitata." Jos klitoris on korkealla ja kaukana emättimen aukosta, tarvitaan suurempi ja ulkonevampi renkaan kiihotinosa, jotta se osuisi kohdalleen.

Myös erilaisin nystyröin tai kohokuvioin varustetut kiihotinrenkaat ovat nousseet suosioon. Kiihotinrenkaita on olemassa sekä moottoroimattomina että moottoroituina. Nykyisin on kehitetty myös moottoroituja ja langattomia kiihotinrenkaita, jotka reagoivat "osumaan" eli toimivat vasta, kun kiihotinosa koskettaa klitorista. Markkinoille on tullut myös ns. kertakäyttöisiä klitorista kiihottavia kiihotinrenkaita, joiden käyttöaika on noin 20 minuuttia. Suosituimpia ovat kuitenkin edelleen mieskäyttöiset eli moottoroimattomat ja miehen peniksen juureen asetettavat, kuvioidut kiihotinrenkaat.

Laitteen aiheuttamaa hankausvaikutusta voidaan pehmentää käyttämällä klitoriksessa liukuvoidetta. Liukuvoide myös herkentää klitorista aistimaan kosketukset paremmin.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

NännikiihottimetKeskiviikko 14.11.2007 17:55

Rinnat ovat kautta aikojen olleet naisen seksuaalisuuden symboli. Rinnat lasketaan erogeenisesti herkkiin alueisiin, ja suuri osa naisista sekä moni miehistäkin kokee rintojensa hyväilemisen miellyttävänä. Toisinaan rintojen ja erityisesti nännien tuntoherkkyys on vähentynyt tai se on muuten riittämätön aikaansaamaan seksuaalista kiihottumista. Nännit voivat myös olla kansankielellä sanottuna “sisäänpäin kasvaneet”, eli nännit eivät seksuaalisesta kiihottumisesta huolimatta kovetu ja työnny ulospäin. Kysymys saattaa olla nännien riittämättömästä verenkierrosta, jota voidaan kuitenkin parantaa ja vilkastuttaa ns. nännipumpun avulla “pakkaamalla” verta nännien alueelle.



Nännipumpun toimintaperiaate on aivan sama kuin miesten peniksenkehittäjänkin. Nännipumppukaan ei kasvata nänniä, vaan ainoastaan vilkastuttaa verenkiertoa ja näin lisää tuntoherkkyyttä. Nännipumpun käyttötarkoitus ei kuitenkaan ole yksinomaan seksuaalisen kiihottumisen lisääminen, vaan myös imettävät naiset voivat hyödyntää nännipumppua. Kun nänni saadaan kohoamaan ulospäin, on imettäminen helpompaa.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

HyväilyvoiteetTiistai 13.11.2007 17:29

Liukuvoiteet -artikkelissa mainitut silikoni- ja vesipohjaiset liukasteet sopivat hyvin myös koko kehon hierontaan ja hyväilyyn. Silikoni tosin saattaa tukkia ihohuokosia ja aiheuttaa näppylöitä herkälle iholle, mutta erityisesti vesipohjaisissa liukasteissa on runsaasti maku- ja värivaihtoehtoja myös kokovartalokäyttöä ajatellen.

Lisäksi on olemassa suuri joukko erilaisia hieronta ja hyväilyöljyjä, jotka on suunniteltu nimenomaisesti tähän tarkoitukseen. Näissä on usein lisänä miellyttävä tuoksu, jolla on tarkoitus saada lisäkiihoketta hyväilyyn. Niissä voi myös olla lämmittäviä tai viilentäviä ainesosia. Nämä tuotteet on tarkoitettu käytettäväksi koko vartalolla, mutta öljypohjainen hierontavoide ei sovellu kondomin kanssa käytettäväksi liukasteena yhdynnässä.

Liukuvoiteilla ja hieronta- ja hyväilyöljyillä voi helposti rikastuttaa seksiä. Ne sopivat hyvin esileikkiin ennen yhdyntää, ja tietysti myös pelkkiin hieronta- ja hyväilytuokiohin. Hieronta ja hyväily hyväntuoksuisella hyväilyvoiteella ympäri kumppanin kehoa ja uusien erogeenisten alueiden etsiminen voi olla sytyttävää ja mukavaa vaihtelua arkiseksiin. Toisen kehon hyväily myös viestittää hyväksyntää ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

LiukuvoiteetMaanantai 12.11.2007 22:53

Yhdynnän onnistumisen edellytyksenä on, että limakalvot ovat riittävän kosteat. Tällöin peniksen sisäänvienti sujuu helposti eikä synny hankaantumista. Kostea limakalvo myös aistii kosketuksen paremmin. Nainen erittää luonnostaan kosteutta kiihottuessaan, mutta tämän kosteuden määrä on varsin yksilöllinen ja vaihtelee samallakin naisella huomattavasti elämäntilanteesta, iästä ja terveydentilan riippuen. Emättimen kuivuus aiheuttaa helposti kipua yhdynnän aikana ja voi johtaa limakalvon rikkoutumiseen ja verenvuotoihin. Niinpä kannattaakin ottaa tavaksi käyttää liukastetta jokaisessa yhdynnässä, ja erityisen runsaasti jos harrastetaan anaaliyhdyntää. Liukuvoiteen avulla yhdynnästä tulee helpompi, nautinnollisempi ja miellyttävämpi molemmille.

Myös seksivälineiden kanssa kannattaa käyttää liukuvoidetta, sillä niissä ei ole omaa kosteutusta, joten vaikkapa vibraattorin sisäänvienti sujuu liukuvoiteen avulla helpommin.

Kondomit on valmistuksen yhteydessä yleensä liukastettu pienellä määrällä silikonipitoista liukastetta. Tästä huolimatta on kuitenkin syytä lisätä kondomin ulkopinnalle liukastetta kondomin päälle asettamisen jälkeen ennen yhdynnän aloittamista. Sopivia liukasteita kondomin kanssa käytettäviksi ovat vesiliukoiset ja silikonipohjaiset valmisteet.

Vesipohjaisessa liukasteessa vesi on saatettu geelimäiseen muotoon suurimolekyylisten apuaineiden kuten sokerien tai selluloosan avulla. Lisäksi tuotteeseen on saatettu lisätä säilöntäaineita tai tuotteen haju ja/tai makuominaisuuksiin liittyviä aromiaineita. Tai niissä voi olla viilentäviä tai lämmittäviä ainesosia. Puhutaan myös ns. hybridivoiteista eli monitasoisista voiteista, jolloin tuotteessa voi olla lisänä stimuloivia aineosia (L-arginiini, ginseng) tai erilaisia vitamiineja , tms.



Liukuvoiteiden ominaisuudet vaihtelevat hyvin paksusta ja geelimäisestä erittäin löysärakenteiseen ja juoksevaan. Käytön aikana osa tuotteista saattaa varsin nopeasti imeytyä limakalvon läpi, tai niihin sitoutunut vesi voi haihtua, ja tuotetta onkin lisättävä tarvittaessa riittävän usein. Toisissa tuotteissa vesi siirtyy päinvastaisesti limakalvolle lisäten liukkautta mahdollisesti liikaakin.

Tuotteet ovat luokiteltu joko kemikaaleiksi tai lääkinnällisiksi apuaineiksi. Viimeksi mainittujen pakkauksista löytyy CE-merkintä ja näin merkittyjä tuotteita kannattaa suosia, koska ne kuuluvat jatkuvan laaduntarkkailun piiriin. Vesipohjaisia liukuvoiteita on nykyään kohtuullisen helppo hankkia marketeista, postimyynnistä ja apteekeista. Ne ovat lisäksi hinnaltaan edullisia. Ne on myös helppo pestä pois iholta ja limakalvolta käytön jälkeen.

Liukuvoiteita on myös silikonipohjaisina. Silikonia käytetään yleisnimityksenä useammasta synteettisestä kemiallisesta yhdisteestä, joilla on öljyn kaltaisia liukastavia ominaisuuksia. Samassa tuotteessa voi olla useampaakin tämän ryhmän ainetta yhdistettynä. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi tuoteselosteessa mainitut dimethicone, dimethiconol ja cyclomethicone, joita käytetään laajasti myös kosmetiikkateollisuudessa, esimerkiksi useissa hiustenhoitotuotteissa. Silikoni ei imeydy limakalvon läpi samalla tavalla kuin vesiliukoiset tuotteet ja tämän vuoksi se säilyttää liukkautensa pidempään, ollen käytössä riittoisampaa. Toisaalta sen poistaminen yhdynnän jälkeen vaatii kunnollisen saippuapesun, ja herkkäihoiset voivat saada silikonista ärsytysoireita.

Lisäliukasteen käyttöä ei tarvitse arastella. Liukuvoiteen käyttöön tottuu nopeasti ja siitä tulee osa “meidän seksiä.” Liukuvoiteen ottaminen esille voi myös toimia merkkinä kumppanille siitä, että nyt minun tekisi mieleni leikkiä. Ei tarvitse sanoa mitään, kun liukuvoiteen vie kumppanilleen - hän kyllä oivaltaa, mistä tuuli puhaltaa.

Silikoni- ja vesipohjaiset liukasteet sopivat käytettäväksi kondomin kanssa. Niistä pitäisi löytyä maininta siitä, että ne soveltuvat kondomin kanssa käytettäväksi - esimerkiksi “condom safe” Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, joten erotiikkaliikkeen asiantunteva henkilökunta voi auttaa sopivimman liukasteen löytämiseksi. Sin City on tuonut oman tuotekokonaisuuden, jossa on mukana niin maustettuja liukuvoiteita kuin hybridivoiteitakin!



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City