IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Koolla ei ole väliäTiistai 17.02.2009 11:46

Rakastelupaikaksi kelpaa pienikin auto, kunhan penkit liikkuvat eikä vaihdekeppi ole tiellä.

Kuinka taakse etupenkit saa kaadettua? Onko vaihdekeppi tiellä? Osuvatko polvet helposti kojelautaan?

Näitä espanjalaisen Car and Driver -autolehden esittämiä kysymyksiä harva ostaja kysyy autokaupassa.

Autolehden testissä autojen hevosvoimilla tai ohjattavuudella ei ollut mitään merkitystä, ainoastaan sopivuudella rakastelupaikaksi. Arvioitavia piirteitä olivat muun muassa muotoilun miellyttävyys, penkkien liikuteltavuus, sisustus ja tilan käyttö.

Koolla ei ollut väliä, sillä rakastelupaikkojen kärkeen nousi kompakti pikkuauto.
Tuoreen tutkimuksen mukaan lapsen saaminen komean miehen kanssa on epätodennäköisempää, kertoo Aamulehti verkkosivuillaan.

University College London -yliopiston tutkimuksen mukaan puoleensavetävät miehet tuottavat vähemmän spermaa seksin aikana. Tutkijat kertovat puoleensavetävien miesten olevan varustettu eräänlaisella "koneistolla", joka säätelee miesten sperman jakelua ja sitä kautta mahdollisuutta saattaa mahdollisimman moni nainen raskaaksi.

Tutkija Tom Tazzyman kertoo tutkimustuloksista yliopiston verkkosivuilla. Hänen mukaansa mitä komeampi uros sitä useampi nainen haluaa harrastaa seksiä tämän kanssa. Näin ollen mies jakaa kerralla vähemmän spermaa tapaamista kohden.

Tutkijoiden mukaan niin sanotut luotaantyöntävämmät mieshenkilöt tietävät, etteivät tule harrastamaan seksiä niin usein ja tilaisuuden tullen antavat kaikkensa, kertoo Aamulehti.
Kurvikas naisvartalo voittaa kuitenkin suoraksi treenatun sixbackin.

Huoli pois naiset, miehet eivät loppujen lopuksi olekaan niin kiinnostuneita Playboy-pupusista ja supermalleista. Australialaisen New South Walesin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan miehistä silmää miellyttää eniten aivan tavallinen, noin kokoa 40 oleva naisfiguuri.

Tutkijat pyysivät sataa miesopiskelijaa arvioimaan yli kahtasataa piirrettyä torsokuvaa, jotka esittivät erikokoisia naisten keskivartaloita. Mukana oli kuvia niin sanotuista "tavallisista naisista", hoikista supermalleista ja kurvikkaista Playboy-tytöistä.

Australian Daily Telegraph -lehden mukaan miehet eivät kuitenkaan päässeet arvioimaan ihannenaistaan rinnanympäryksen perusteella.

Tiimalasi miellyttää miessilmää

Tutkijoiden mukaa nykyjulkkisnaiset saattavat olla jo liian laihoja, jotta heitä voisi pitää viettelevinä. Samaiset tutkijat kuitenkin myönsivät, ettei rintojen vaikutusta naisen viehättävyyteen voi vähätellä.

Myös saksalainen Regensburgin yliopisto on tutkinut aihepiiriä ja raportoinut, että tiimalasimallinen naisvartalo miellyttää miehiä. Tutkimuksen mukaan kurvikkaita naisia pidettiin viehättävämpinä kuin atleettisia tai pitkäjalkaisia, isorintaisia "Barbie-naisia".

Tutkimuksen toteuttamiseen osallistuneen tohtori Martin Grundlin mukaan voidaan vain spekuloida syitä siihen, miksi tulokset ovat mitä ovat.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä MTV3:n Helmi.fi-sivusto.

Onko koolla väliä?Lauantai 14.02.2009 02:13

Myytit tietyistä hyvän seksin edellytyksistä elävät vahvasti, vaikka naiset kaipaavat makuuhuoneessa aivan muita asioita.

Myytti peniksen koon ja hyvän seksin yhteydestä elää vahvasti ja itseensä tyytymättömät miehet saattavat kärsiä koostaan. Tutkimusten mukaan naiset kaipaavat maakuuhuoneessa kuitenkin aivan muita asioita: enemmän hyväilyä, suutelua ja vaihtelevia rakastelutapoja, kertoo Health24 -sivusto.

Totuus on kuitenkin se, ettei peniksen suurentamiseen ole olemassa lääkehoitoa. Illuusion suuremmasta koosta voi yrittää luoda erilaisilla tavoilla pumpuista ruiskeisiin, mutta vaikutukset ovat vain hetkellisiä. Tohtori Elna McIntoshin mukaan haave suuremmasta koosta liittyy yleensä kuitenkin selkeästi itsetunto-ongelmiin, joihin voidaan löytää ratkaisuja. Hänen mukaansa miehen tulisi unohtaa merkityksettömät uskomukset sekä vääristyneet asenteet ja opetella tuntemaan itseään ja omaa seksuaalisuuttaan paremmin. Suurimmalle osalle naisista sentit suuntaan tai toiseen eivät merkitse mitään.

Molemmille osapuolille nautintoa tuottava seksi vaatii harjoittelua ja kokeilua, McIntosh sanoo.

Kun seksi ei onnistu

Riippumatta fyysisistä ominaisuuksista, stressi, huono itsetunto tai masennus voivat johtaa epäonnisiin rakastelukertoihin ja sitä kautta epätyydyttävään seksi-elämään. Vaikea elämäntilanne, suru tai huolet vaikuttavat väistämättä kaikkiin elämänalueisiin ja erityisesti seksuaaliseen halukkuuteen.

Toisinaan syyt voivat olla helposti hoidettavissa, jos ne pystytään tunnistamaan.

Miesten yleisimmät ongelmat liittyvät ennenaikaiseen siemensyöksyyn, mikä on hyvin yleistä. Myös erektiovaikeudet ovat erittäin yleisiä erityisesti yli 50-vuotiailla miehillä. Näihin on olemassa lääkitystä ja niistä kannattaa keskustella lääkärin kanssa.

Väsymystä aiheuttavat sairaudet kuten diabetes, korkea verenpaine ja tai sydänsairaudet saattavat vaikuttaa seksielämän vilkkauteen ja kestoon. Myös tavallinen kausi-influenssa tuo mukanaan kuumeilua, väsymystä ja tukkoista oloa, eikä varmasti lisää lemmiskelylle oikeanlaista tunnelmaa.

Naiset saattavat myös tuntea kipua seksin aikana ja välttää sitä siksi. Tällaisissa ongelmissa kannattaa aina kääntyä lääkärin puoleen.

Kumppanin kanssa pitäisi pystyä avoimesti keskustelemaan ongelmista ja omista mieltymyksistään saavuttaakseen molempia tyydyttävän ja pettymyksistä vapaan seksielämän.
Yhdenillan suhteet johtavat harvoin pidempään tuttavuuteen, eikä niiden varaan kannattaisi lastata suuria odotuksia.

Yhden yön jutut voivat olla mukavia ja tarpeellisiakin, kunhan on huolehtinut ehkäisystä ja omasta turvallisuudestaan. Hetken huumassa kohdattuun osapuoleen ei kuitenkaan kannata kiintyä liikaa, sillä hänellä saattaa olla kiire omaan elämäänsä, johon uusi tuttavuus ei tule koskaan kuulumaan. Health24-sivusto listasi merkkejä, joiden perusteella mies voi päätellä, ettei nainen aio enää soittaa.

1. Nainen hermoilee edellisen illan tapahtumista ja siitä, että joku hänen tuttavapiirissään saattaisi kuulla niistä.

2. Jos nainen huolehtii tarkasti, ettei unohda asuntoosi mitään, hän saattaa näin varmistaa, ettei yhteydenpitoon tule myöhemmin pienintäkään syytä.

3. Naisen antama numero ei vastaa, eikä myöskään tekstiviesteihin tule vastausta. Hän vastaisi kyllä, jos olisi kiinnostunut.

4. Turhia toiveita jatkosta ei kannata elätellä, jos nainen ei halua jäädä aamiaiselle, vaan kiirehtii heti herättyään pois. Jos mies on naisen mielestä todella kiinnostava, pieni mahdollinen krapula ei yleensä estä jäämistä.

5. Epämääräinen vastaus kysymykseesi uudesta tapaamisesta. Jos nainen tokaisee "nähdään" tai "törmäillään" on se huolestettuva merkki suhteen pidempiaikaisen jatkumisen kannalta.

6. Jos nainen kiertelee kysymyksiäsi työpaikasta, hän ei halua sinun tietävän mitään elämästään, eikä myöskään halua sinun ottavan yhteyttä varsinkaan työpaikan kautta.

7. Jos satut törmäämään yhden illan heilaan kadulla, eikä hän ole sinua näkevinäänkään, uusi lähestymisyritys tuottaisi lähinnä vain kiusallisen tilanteen.

8. Jos nainen on unohtanut tavaroita asunnollesi, mutta ilmoittaa ettei halua niitä, on se samalla selvä merkki siitä, ettei hän halua nähdä sinua enää missään tapauksessa.

Avoliitto voi tuhota avioliitonPerjantai 13.02.2009 00:55

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan ennen naimisiinmenoa yhdessä asuvat pariskunnat eroavat paljon todennäköisemmin kuin vasta vihkimisen jälkeen yhteen muuttaneet.

Denverin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan aiemmin avoliitossa eläneet pariskunnat olivat myös muita tyytymättömämpiä avioliittoon.

Amerikkalaistutkijoiden mukaan korkeampi eroamisriski voi johtua siitä, että avoliitossa elävät eivät pohdi toisiinsa sitoutumista yhtä tarkoin kuin vasta naimisiin menon jälkeen yhteen muuttavat.

Journal of Family Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan 70 prosenttia amerikkalaispariskunnista asuu yhdessä ennen avioliittoa.

Miksi miehet nukahtavat seksin jälkeen?Keskiviikko 11.02.2009 10:18

Syyt siihen, miksi miehet usein nukahtavat naisia nopeammin seksin jälkeen, liittyvät hormoneihin.

Rakastelun jälkeinen raukeus voi nukuttaa sekä miehiä että naisia, mutta miehet väsyvät seksin jälkeen nopeammin kuin naiset.

- Miehen kehossa tapahtuu muutoksia laukeamisen jälkeen. Orgasmi aiheuttaa prolaktiiniin vapautumista miehen kehossa lisäten väsymystä, seksiterapeutti ja lääkäri David McKenzie kertoo MSN Health & Fitness -sivustolla.

Mahdolliset fyysiset ponnistelut seksin aikana ja kliimaksi kuluttavat lihasten glykogeeniä, joka johtaa väsymykseen. Miehillä on yleensä enemmän lihasmassaa kuin naisilla ja ovat siksi lemmiskelyn jälkeen uneliaampia.

Miesten halukkuus voi vaihdella voimakkaasti

Naiset eivät ole ainoita, joihin hormonaaliset muutokset vaikuttavat kuukausittain. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että miesten testosteronitasot voivat vaihdella rajusti kuukauden sisällä ja vaikuttaa sitä kautta myös mielialaan, energiatasoon, seksuaaliseen halukkuuteen sekä parrankasvuun. Tutkimusta johtaneen Marcus Lauxin mukaan testosteronitasojen ollessa korkeimmillaan miehet ovat virkeämpiä ja aktiivisempia kuin kierron ollessa matalimmalla tasolla. Tällöin miehet saattavat tuntea apaattisuutta ja alakuloa.

Laux uskaltaa jopa väittää, että testosteronitasojen ollessa matalimmillaan miehillä voi olla taipumusta suurennella vähäpätöisiä ongelmia suuremmaksi kuin todellisuudessa olisi tarpeelista.

- Jos miehet seuraavat omaa henkilökohtaista kiertoaan seuraamalla mielialojaan, energiatasoaan ja seksuaalista innokkuuttaan, he voivat paremmin ennustaa muutoksia, Laux sanoo.

Seksihalujen vähenemistä ei tulisi vähätellä.

- Jos miehen seksihalut katoavat, on se hälyttävä merkki siitä ettei kaikki ole kunnossa. Miehen haluttomuus on kuitenkin asia, josta ei haluta puhua avoimesti, Laux painottaa.

Harhaluuloja seksistäTiistai 10.02.2009 15:59

Kumppani tietää, mitä haluan.

Odotukset seksistä ja parisuhteesta ovat kovat. Toiselta odotetaan kaikkea, mitä omasta elämästä puuttuu. Toinen osapuoli saattaa ahdistua vaatimusten paineissa. Lisähaastavuutta tilanteeseen tuo, kun uskotaan, että todella rakastunut ihminen tietää toisen toiveet sanomattakin. Jotta voisi saada, mitä haluaa, on toivottava ääneen.

Kumppani tekee elämästäni täydellisen.

Tyytyväisyys seksielämään on jokaisen omalla vastuulla. Ajatus siitä, että kumppani tekee elämästäni täydellisen, on tuhoon tuomittu. Suhteen alussa saattaa olla syvä yhteys ja intohimo, jossa perinteiset roolit kääntyvät päinvastaisiksi: nainen on päällekäyvä ja täynnä himoa, mies hempeä ja romanttinen. Arjen myötä roolit liukuvat sellaisiksi, joissa mies on aktiivisempi osapuoli seksissä. Tilanne aiheuttaa ihmetystä. Valitsinko taas väärin?

Seksi on aina upeaa.

Seksin kuvitellaan olevan aina kivaa. Todellisuudessa välillä on tylsää, epätyydyttävää seksiä - jos sitäkään. Seksin määrä ja laatu parisuhteessa vaihtelevat. Rehellisyys on parempi kuin näytteleminen tai marttyyriksi heittäytyminen, jatkuvasta kieltäytymisestä puhumattakaan. Kumppanin vaihtaminen intohimon sammuttua auttaa vain seuraavaksi puoleksi vuodeksi.

Himon kuuluu syttyä hetkessä.

Elokuvissa ja viihdekirjallisuudessa ihmiset kokevat täydellistä nautintoa ohikiitävissä tapaamisissa lentokentällä tai baarissa. Totuus lienee se, että tyydyttävintä seksiä saa sellaisen ihmisen kanssa, jonka tuntee. Laatua ei saa, jos ei ole aikaa. Pikayhdyntä silloin tällöin on vaihtelua, mutta välillä on paneuduttava asiaan.

Minun tarpeeni ensin, toisen on joustettava.

Yhteiselämän suurimpia harhoja on se, että voi pitää toista ihmistä varalla - käsivarren päässä - ja saada silti hyvää seksiä aina, kun itse haluaa. Toista pidetään ikään kuin tavaran toimittajana, joka tulee sillä kellonlyömällä, kun itselle sopii.

Seksi on yhtä kuin yhdyntä.

Monet pitävät seksinä vain yhdyntää. Seksiä ovat kuitenkin myös kaikki eroottiset hyväilyt. Tyydytys tulee yhtä hyvin käsien kuin suunkin kosketuksesta, ei ainoastaan siitä, että sukupuolielimiä hangataan vastakkain.

Kumppanilla ei voi olla seksitauteja, jos hän on käynyt testeissä.

Testiä nimeltä "kaikki testit" ei ole olemassa. Vain HIV, klamydia, tippuri ja oireellinen herpes voidaan testata, ja tulos kertoo testaushetkestä. Yleisimmälle seksitaudille nimeltä papilloomavirus ei ole kaupallista testiä. Se ilmenee mahdollisesti myöhemmin visvasyylinä, kohdunkaulan solumuutoksina tai syöpänä.

Oraali- ja anaaliseksissä taudit eivät tartu.

Kyllä tarttuvat.

Miehet luulevat, että...Maanantai 09.02.2009 18:51

Hyvällä rakastajalla on suuri penis, pitkä ja paksu, eikä sitten muuta tarvitakaan.

Suuresta peniksestä voi olla paljon haittaa, jos sen kanssa touhuaminen sattuu naiseen. Pienelläkin pärjää, jos muistaa, että naisen mielestä miehen tärkeitä sukupuolielimiä ovat myös kädet ja suu. Ihanteellinen penis useimmille naisille on erektiossa 15-16 senttiä pitkä ja kolme senttiä paksu. Napakka erektio on naisista tärkeätä.

Jos nainen ei saa orgasmia yhdynnässä, koko seksi on turhaa.

Tästä orgasmimyytistä on tullut niin yleinen, että naiset ovat vaikka teeskennelleet orgasmia tuottaakseen miehelle mielihyvää ja osoittaakseen puolestaan itsekin olevansa hyviä seksissä. Todellisuudessa vain puolet naisista saa yhdyntäorgasmin. Muut saavat sen suuseksillä, klitorista käsin hyväilemällä tai masturbaatiolla. Suurin nautinto naisille onkin vähitellen rakentuva voimakas halu.

Mitä pidempään yhdyntä kestää, sitä parempaa seksiä naiset saavat.

Yhdyntäkestävyys on suuren rakastajan merkki. Tavallisesti yhdynnät kestävät 5-6 minuuttia. Tuo aika riittää yleensä naiselle hyvin. Pitkä jyystäminen ei tilannetta useinkaan paranna, ja jos mies ei laukea 30 minuutissa, nainen alkaa miettiä, missähän vika on.

Paras seksi on kuin pornoa.

Naisista ei tavallisesti ole miellyttävää harrastaa oraaliseksiä anaaliseksin jälkeen. Kaikki naiset eivät tykkää peppuseksistä, eivätkä naiset halua seksiä jokaisen vonkaajan kanssa. Naiset myös useimmiten vierastavat ylisuuria dildoja.

Naiset luulevat, että...Sunnuntai 08.02.2009 22:20

Miehet ovat aina valmiita seksiin, ja nainen päättää, milloin sitä harrastetaan.

Miehenkin tärkein sukupuolielin on aivot. Hänelle tunteet ja mieliala ovat yhtä tärkeitä kuin naiselle. Mies ei aina halua. Se ei ole osoitus rakkauden puutteesta, eikä se ole mielenosoitus. Naisen ei pitäisi loukkaantua kieltäytymisestä. Mies myös pystyy vastustamaan suurtakin houkutusta halutessaan.

Miehet tykkäävät kuvankauniista laihasta mallivartalosta.

Miehelle silmät ovat tärkeä sukupuolielin. Useimmat miehet nauttivat katselemisesta ja kaikkien naisvartaloiden ja niiden liikkeiden seuraamisesta. Oma rakas kumppani on seksikäs ja ihana katsella, vaikka muutama vatsamakkara tai selkäläski olisikin.

Mies ei tarvitse hellyyttä ja romantiikkaa.

Miehen seksuaalisuuteen on pakko kuulua tietty määrä aggressiivisuutta - muutenhan hän ei kykenisi tunkeutumaan naiseen. Moni mies kuitenkin nauttii pitkistä hyväilyistä, suutelemisesta, rakastavasta hellästä hieronnasta ja kauniista sanoista.

Kaikki miehet tykkäävät suuseksistä.

Miehet ovat yksilöllisiä seksuaalisissa mieltymyksissään. Ihan niin kuin naisetkin. Kaikki miehet eivät halua suihinottoa, vaikka mielellään naistaan nuolisivatkin.