IRC-Galleria

LUNTA!Sunnuntai 01.01.2006 17:07

Niin perhanasti. Ihan sakeana lunta!! Aamulla kun heräsi (eli päivällä), oli maa ihan valkoinen. Nyt sataa ihan valkoisenaan lunta. <3

2006.Sunnuntai 01.01.2006 16:32

Siistii. Nyt se sitten on.

Ei kankkusta niin ollenkaan. Boolia meni ja kunnolla, oli taas hurjan hyvää. Ana meni NukkuMatin luokse jo kahden jälkeen, Visa ja Marianne lähtivät viiden aikaan himaan, Jussi ja se toinen poika joskus yhden maissa.

Aika jumalattoman magee räiske oli täällä puolen yön aikaan. 8) Kiva oli tämmöinen kokea kyllä. Sanni tosin veti ihan kamalan paniikin päälle, jonka aikana Alma säikähti ja kaatoi melkein kuusen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ilona oli vaan riemuissaan, 'jos noin paljon paukkuu, se tarkoittaa, että maa on täynnä lintuja pian'.

:D

Oush Vhoush.Lauantai 31.12.2005 19:48

Se ois sitten, muutaman tunnin kuluttua, jos oikein tarkkoja ollaan, tosin, kaverin kello näyttää joa tammikuuta, ja minä eksyin raiteilta. Näin. Mitä olin sanomassa. Niin, se ois sitten, muutaman tunnin kuluttua, ikään kuin vuosi 2006, saa opettella (myöskin selkeästi kirjoittamaan) kirjoittamaan (toistoa) taas uutta. Kuinka kauan menee. En muista kuinka nopeasti tuli voush 200femma opittua.

Just muutama päivä sitten kirjoitin sähköpostin, jonka aloitin lausahduksella,

"..Sonja Espoossa.."

että terve. Hyvä oppimiskyky, havainnointi, muisti ja kaikkea.

Vuosi 2006, tervetuloa. Tervetuloa myös kamuset. Boolia on. <3

Avaimen ihmeellinen seikkailu.Lauantai 31.12.2005 00:38

Olipa kerran pienen pieni avain, jota tavattiin törkkiä pienen reikään, mistä saunaan useimmiten tuppasi pääsemään. Tämä avain on hyvin tärkeä siitä syystä, että se tietty saunan ovi ei halunnut aueta muuta kuin sen jälkeen, kun pienen pientä avainta oli sille näytetty. Itsepäinen ovi, kerrassaan.

Kävi sitten niin, eräänä olipa kerran iltana, että avaimen pitelijä, se, joka useimmiten hallussaan avainta kantoi, ajatteli käydä saunassa. Olihan kyseisenä iltana saunavuoro oven takana olevassa lämpöisessä tilassa.

Pitelijä etsi avainta housuntaskuista.

Etsi takin taskuista.

Etsi kirjahyllystä, avainkaapista, keittiöstä, matkalaukuista.

Etsi ja etsi. Mutta ei löytänyt.

Lopulta 15 minuutin turhan kaivamisen ja pyörimisen jälkeen pitelijä kyllästyi etsimiseen ja piti tauon, jonka aikana soitti sille pitelijälle, jota ei tavallisesti nähty pienen pieni avain kourassaan.

On opetettu, että jos jokin asia menee hukkaan, niin aivan ensimmäinen toimenpide on katsoa Jaakon taskut läpi. Jaakko on se turha pienen pienen sauna-avaimen pitelijä. Oikea pitelijä ei tätä muistanut. Ei ainakaan halunnut uskoa asian menevän tälläkin kertaa näin. Toisaalta, taskut olivat poissa, muualla.

Soittamisen tarkoituksena oli ilmoittaa, että pizza, mikä oli tilattu, saisi saapua paikalle kuitenkin vasta lähempänä kello kymmentä illalla, koska sovittu kello puoli kymmenen lähestyi uhkaavasti ja avain oli edelleen kateissa.

Pizza oli tilattu, koska päivittäinen kinkun ja perunalaatikon puputtaminen oli alkanut käydä syöjän hermon päälle. Kinkku saisi pysyä hetken loitommalla.

"Älä tule ihan vielä kotiin, tai älä ainakaan pidä kiirettä."
*Kuinka niin?*
"En ole löytänyt saunan avainta mistään, olen etsinyt joka paikan. En tajua missä se voi olla."

Syvä hiljaisuus, lintujen siritystä, heinäsirkkojen soittoa. Ikuisuus.

*Tuota. Se on itse asiassa mulla.* *Se avain siis.*

<1,2,3,4,5,6,7,8,9,10>

Puhelu päättyi. Sieltä oli tulossa pizza puoli kymmeneksi kotiin. Kinkun korvike pizza. Avain oli tulossa reissultaan kotiin. Avain oli tutustumassa raskaaseen vartijan työelämään. Ihmeellinen seikkailu kaiken kaikkiaan.

Avain ja pizza saapuivat vihdoin. Avain oli se pienen pieni saunan avain, joka tuli laittaa siihen pienen pieneen reikään, josta pääsi lämpöiseen tilaan.

Pizza jäi jakkaralle odottamaan.

Sauna.

Pizza.

Kinkkupizza.

Kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Pieni avain, sen pitelijä ja varapitelijä, joka tarinassa pääsi suureksi tähdeksi (*). Sen pituinen se.

THE END.

Äikän tulos saapunut.Torstai 29.12.2005 20:43

Nelkkukelkku, jee. :D Mikä parasta, äikän oppimispäiväkirja täys femma. xD Siihen pystyi muutama mun lisäksi, niistä ne muutamat saivatkin sitten sen vitosen kokonaisarvosanaksi. Oivoi, olen niin happyhappy.

x)

Matikka \o/Lauantai 24.12.2005 00:16

39 pistettä / 60, joka oikeuttaa kolmoseen. Jee.

Sitä yhtä tehtävää kun ei olisi kämminyt ajattelemattomuuden takia niin se olisi ollut nelonen kepeesti, mutta ei voi mitään. x) Kiva tuokin. Seuraava paremmalla onnella sitten. :D

Jee. Kiva joululahja. \o/

Kiskossa pöllin Arskan piuhan. :P Netissä siis omalla koneella.

Joulusiivous. Ostokset.Perjantai 23.12.2005 00:25

Koko kämppä puunattu ja pesty. Ihana tuoksu kotona. Joulu. <3

Kaupoissa pyöritty. Meni hermot kun siellä väänsi menemään. Nyt on lahjukset kaikille hommattu.

Joulu. <3

Huomenna Kiskoon. Ihanaa ja makoisaa joulua kaikille. <3

Haaaah. :DTorstai 22.12.2005 01:50

Ihan saakeli parasta. Kuuntelen Antti Tuiskun Vierelläsi biisiä. Olen makkarissa sängyllä istumassa, Jaakko nukkuu tuossa takana. Yhtäkkiä kuuluu:

"tämmöisen kun kaikki saisi, tämmöisen kun kaikki saisi aikaiseksi, tämmöinen kuin nää kaikki on.."

jonka jälkeen se alkaa hyräilemään biisin tahdissa. Mä kuolen. :D Liian väsy, ihan liian väsy jo.

xD xD xD

Joulu.Torstai 22.12.2005 01:34

..ei vielä. Kohta. Joulu.

"Kuusikin jo sulaa saa
kun kolme yötä
enää on.."

<3

Paljon joulubiisejä. Uusia ja vanhoja. Sinisiä ja valkoisia. Joulu.

Loma :')Keskiviikko 21.12.2005 15:30

Vihdoin. On tätä jo odotettu. Pääsee hetkeksi levähtämään kouluhommista ja muutamista muistakin stressiherkistä asioista. Jesh.

Tentti oli helppo, vähän turhankin, taisi tulla tarpeeksi mogia juuri siitä syystä. Ihanaa, että tenttiviikko loppui näin simppeliin kokeeseen. Olen onnellinen.

Nyt pitkälle lenkille koirien kanssa, sitten hieman siivousta.

Kävin kysymässä uusia hiuksia itselleni äsken lähikampaamossa. Uuden vuoden jälkeen saisi pistettyä. Täytyy harkita. Palvelu oli ihanan ystävällistä.