IRC-Galleria

Unia?Torstai 06.12.2007 13:28

Näin taas kummia unia. Ensimmäinen jonka muistan, liittyi yhteen meidän koulun poikaan, joka joskus kauan sitten istui mun vieressä linkussa(muualla ei ollut paikkoja. piste). Unessa tämä poika hymyili mulle joka välissä ja mä hymyilin toki takaisin. Sitä kesti unessa jonkin aikaa, en tiedä mitä tein siinä välissä kun tuntui että niiden hymyjen välissä oli aina jotain, mutta kuin sitä ei olisi näytetty tässä "elokuvassa". Sitten yhdessä välissä se nosti kätensä päänsä sivulle ja kuiskasi mulle että "Call me." Ja myöhemmin jossain oudossa koulun ruokalassa antoi mulle puhelimensa. Minä istuin kavereitten kanssa samassa pöydässä ja räpläsin sitä sen puhelinta ja laitoin oman numeroni siihen ja sen numeron omaani. Vilkuilin sitä viereisessä pöydässä kokoajan. En syönyt siinä välissä ollenkaan.
Myöhemmin taas eri kohtauksessa annoin sen puhelimen takaisin. Sitten siinä me aina välillä oltiin kahestaan ja hymyiltiin vaan kokoajan :''D Oudointa hommassa on se, etten oikeasti koko tyypistä edes välitä. On se toki söpö, mutta ei :'D

Toivon muuten syvästi ettei kukaan meidän koulusta satu lukemaan tätä X''D Tai kukaan niistä, jotka siinä linkussa istuivat silloin.

Sitten tuli perään toinen uni. Olin Jämsässä, vaikken edes tiedä millaista siellä on, joten ei oikea Jämsä. Olin siellä Marpan kanssa, vaikkei Marppa ollut itsensä näköinen. Hällä oli tummat laineilevat hiukset joissa oli jossain kohdassa vaaleaa, mutta ei puolta päätä niinkuin oikeasti.
Me mentiin parturiin, jossa oli kolme tuolia keskellä lattiaa rivissä ja peilit yhdellä seinällä ja kampaajille tilaa toisella puolella. Kolme ihmistä pääsi kerrallaan sisään kampaamoon, sinne jonotettiin ulkopuolella. Joku poika, minä ja Marppa mentiin istumaan ja mä sain paikan omistajan ja täten parhaan kampaajan. Se oli joku keski-ikäinen mies :'D Ne tunki peruukit kaikkien päähän ja mulla oli semmoinen outo oranssi. Sitten se mies alkoi kyselemään millaista tukkaa suunnittelin ja selitin sille pitkästi ja se oli vaan että ou nou, mutta alkoi leikkelemään sitä peruukkia. Kattelin itteäni peilistä, en näyttäny itseltäni. Mulla ei ollut näytä kamalia hampaita :''DD Ja olin muutenkin paljon nätimpi. Mietin että mulle sopis oranssit hiukset ja se malli, miten se oli sen peruukin leikannut oli tosi nätti. Sain sen peruukin sitten pois päästä ja mullakin oli sellainen tukka, millaiseksi se sen peruukin oli leikannut. Mutta normaalin värinen.

Sitten yhdeksän aikaan nousin ylös ja makoilin sängyssä. Avasin koneen ja hilluin vähän aikaa keittiössä mutta päätin mennä vielä nukkumaan. Se sitten venyikin ja ylhäällä oltiin tasan kello 11. Ainakin kunnon yöunet (=Reilu 10 h.) pitkästä aikaa. Vähän univelkoja pois.




;_______; Kaisa antoi minulle lauantaina joululahjan. Semmoinen nätti suklaasydän jossa lukee Hyvää Joulua. Olin jättänyt sen ikkunalaudalle muka "viileään", mutta sitten kun mun patteri on rikki, eikä sitä voi säädellä. Se on joko on(30 astetta) tai off(nollassa). Joten tajusin tänään että suklaa on pelkkä möntti täällä pussissa : < En säästäkään sitä sitten jouluun kuten ajattelin, syön sen nyt. Hyvältä maistuu mönttinäkin XD

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.