IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Sotalesken elämääTorstai 25.05.2006 15:12

Vuorokausirytmi on hieman sekaisin jo. Aamulla kotiin tullessani olin niin väsynyt että melkein rupesi itkettämään tyhjä sänky jossa viipyi toisen tuoksu.
Mieleen nousivat viimeisen vuoden murheet jotka aina silloin tällöin saavat otteen. Onneksi olin niin väsynyt että nukahdin pian ja nyt maailma näyttää taas suht normaalilta, mitä nyt tylsistyttää jo valmiiksi ajatus ensi viikonlopusta :(

Vein Laurin eilen Hyrylään klo 9:30. Ajateltiin että tulisin häntä perjantaina illalla katsomaan. Ei se nyt sitten onnistukaan koska lähtevät jo silloin Lohtajalle ja palaavat sieltä vasta maanantaina aamupäivällä jolloin saan hakea onneksi rakkaani kokonaan pois. Sinne tuntuu olevan pitkä ja synkkä taival vielä, ainakin säätiedotusten perusteella. Nytkään ei pihahommat innosta navakan tuulen takia.

Ajelin sitten Tuusulasta Turenkiin tätiä moikkaamaan. Useampi tunti istuttiin siellä, juteltiin niitä ja näitä. Myös äidistä. Vähitellen minäkin alan näkemään miten paljon hän kipujaan onnistui salaamaan. Täti oli saanut luvan nähdä kahta päivää ennen ultran tulokset, sairaanhoitajana ymmärsi hyvin missä mennään ja silti kaikki olikin käynyt liian nopeasti. Tai "liian"... liian nopeasti meille, hitostako me muut tiedämme mikä oli sairaalle paras. Meillä on nyt aikaa surra niin kauan kuin siltä tuntuu, miksi hänen olisi tarvinnut katsella sitä?

Ullan luota läksin hoitamaan pankkiasioita Hämeenlinnaan. Shoppailin Reskalla ihan pikkuisen ja kirosin pankissa sitä miten taas ihmistä pompotellaan. Tiliasiat eivät tulleet selväksi koska isän antamassa valtakirjassa ei ollut nimenomaan *netin* käyttöoikeuksista mitään. Ei kai lause "maksaa laskuja ja nostaa varoja kuolinpesän tililtä" missään nimessa voi tarkoittaa että saisin tehdä niin verkkotunnusten kautta?
Minulle myös selvisi että syyskuusta lähtien pankki veloittaa minulta palveluista (pankkikortin olemassaolo ja nettitunnukset) yhteensä 3,5e/kk. Toinen vaihtoehto olisi maksaa laskut automaatilla 0.6e/kpl... tein selväksi että tuo on suorastaan ryöstöä ja päätin marssia toiseen pankkiin jahka poika syntyy. Sitten avataan molemmille tili jonnekin muualle.

Ennenkuin käänsin mersun nokan kohti etelää, käväisin vielä moikkaamassa Annaa ja Lyytiä jotka olivat Lyytin porukoitten luona käymässä. Tunninverran siinä rupateltiin, itse aloin kyllä olla jo tosi väsynyt joten läksin sitten Lopelle.

Piste i:n päälle pankkiasioissa tuli, kun St1:n automaatti ilmoitti että "kortti on vanhentunut". Onneksi minulla oli kympin seteli mukana ja vilpittömästi toivon että tuo herjaus olisi koskenut vain kyseista automaattia. Jotenkin luulisi että jos kortti on voimassa 06/06 niin olisin voinut käyttää sitä kuun loppuun kun vanhaakaan ei ole vielä tullut. Sitten pääsee piru irti jos tuo ei käy muuallakaan, enhän voi millään nostaa edes automaatista käteistä, saati maksaa kaupassa.

Pesin illalla pari koneellista pyykkiä Lopella. Marika ja Lassi valvoivat enkä itsekkään päässyt maaten ennen puoli kolmea. Nukuin katkonaisesti pari tuntia sohvalla, ajoin kotiin laittamaan hevosia ulos ja tasan klo 7:00 kaaduin omaan sänkyyn ja otin lepoa muutaman tunnin lisää.
Tänään on sitten pyhä kaikki muut perheet yhdessä, mutta minulta puuttuu se tärkein. Onneksi voidaan soitella joka päivä. Onhan se laiha lohtu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.