IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Mission 2 : CompleteTiistai 27.11.2007 16:32

Varsat on uusintarokotettu (vuoden päästä seuraava tehoste). Selvittiin hengissä vaikka Julius olikin ulkona TODELLA vihainen. Sisääntulon jälkeenkin hän huusi ja huusi, valui lattialle, paiskasi banaanit kädestää. Mikään halittelu tai lelut eivät saaneet häntä rauhoittumaan.
Katsoin parhaaksi pistää pojan nukkumaan ja sillä tiellä on edelleen.

Nyt on yksi stressi taas vähemmän. Seuraavaksi odotetaan tunnistajaa ja venytetään penniä.. ostin uudelle vauvalle ensimmäisen tarvikkeen.. Minimundus merinovillafleecehaalarin. Huhtikuussa on todennäköisesti niin kylmä vielä että kotiutumisvaatteiden kannattaa olla lämpöiset.
Tuo oli vielä tarjouksessakin.. olin katsellut Ruskovillan vaatteita, mutta tämä oli pari kymppiä halvempi. Ymmärtääkseni samaa maailman ihaninta materiaalia kuin rakkaat rinnanlämmittimeni joita ilman olisin ollut vuosi sitten aivan neuvoton.

Varsat muuten rokotettiin molemmat ihan tarhassa, eikä kumpikaan huomannut mitään... Rokikin piikitettiin ilman emän henkistä tukea ja sehän olisi vaan tullut minun ja eläinlääkärin mukaan kun olimme lähdössä tarhasta. Elsa luumuili jossain nurkantakana pettyneenä kun emme olleet sittenkään tuomassa heiniä.

Elsa rulez (once again!)Maanantai 26.11.2007 01:44

Ihan pakko nopeasti hehkuttaa että Elsa ja Meiju ottivat pari kierrosta laukkaa molempiin suuntiin! Hienosti nousi vaikka en muista koska tammalla olisi askellajia harrastettu selästäkäsin viimeksi :)

Hokit pitivät niin hienosti että jäisestä kökkärekentästä huolimatta tamma liikkui rennommin ja rytmikkäämmin kuin aikoihin. Oikeassa kierroksessa se on vielä aivan tavattoman jäykkä, mutta tekee töitä ja yrittää parhaansa 100% ajasta. Länkkärihommat ja matala muoto sopivat muutenkin erinomaisesti Elsan rakenteelle ja Meiju lämmittelee sen maastakäsin joka kerta ennen varsinaista työskentelyä. Tamma on oikein esimerkillinen oppilas.

Mutta ne laukat! Ooh! Kovaahan siinä mentiin ja mä en meinannut uskaltaa katsoa, mutta kun Vermo-vaihde antoi myöten niin jo askel nousi ja laukka pysyi ihailtavan hyvin yllä. Toisessa kierroksessa ei enää vaadittukaan montaa raviaskelta ja oltiin laukalla. Siitä tulee vielä hyvä - ellei paras!

Roki seisoi polleana emän vieressä käytävällä ja siinä harjattiin ja ja tehtiin jalkojen nostoon harjoittavia juttuja. Meiju taluttakoon varsaansa tästä lähtien itse ;) Saavat totutella nyt toisiinsa vielä lisää. Onhan tämä pikkuori kuitenkin älyttömän helppo ja fiksu tapaus, siitä on helppo aloittaa.

Mission 1 : CompletePerjantai 23.11.2007 17:44

Elsa on kengitetty ja Giitta vuoltu. Kiitos Carita taas kerran.

Ensi viikolla eläinlääkäri antaa uusintarokotteet varsoille ja ottaa Pimusta verikokeet.

Tunnistajan soittoa odottelen kärsimättömänä, lupasi tulla tällä- tai ensiviikolla.

Turvepaalini oli unohtunut Agrmarketin Vapo-kuormasta. Sen kohtalosta saan tietää ensi viikolla.

Amatsoni voi hyvin. Senverran sain nyhdettyä irti, en osoitetta syntymätodistuksen lähettämiselle.. toivottavasti saadaan se ajoissa perille sitten.

Nyt ei sitten tällä erää muuta.
Paiti että 99% varmasti TAMPEREENREISSU 14.-16.12. tänä vuonna. Hotelli on varattu jo.

Too old, too coldKeskiviikko 21.11.2007 14:34

Noniin. Nyt se vanhuus iski. Minulla on reikä hampaassa.
Ensimmäistä kertaa aikuisiällä joudun korjaukseen.. vielä viime keväänä hehkutin sitä että yhtäkään paikkaa ole minulla suussa. Olisi kannattanut iloita hiljaa vaan, koska tälläkertaa löytyi yksi sekä ihan pieni alku josta ei tiedetä tarviiko sille tehdä mitään.
Lisäksi yhdessä viisaudenhampaassa on reikä ja se hammas on muutenkin sellainen että pitää poistaa, koska on valunut rivistössä alemmaksi - sen vastakappale poistettiin leikkauksella jo vuonna 2000.

Viisureita menen revityttämään vasta vuoden kuluttua, koska päättivät nyt sitten että vihdoin leikataan myös tuo toinenkin alahammas ja se ei tule todennäköisesti olemaan taaskaan mikään helppo operaatio.
Muistelisin silloin aikanaan otetuissa kuvissa että juuret olivat aikalailla samalla tavalla molemmissa alaviisureissa ja sen yhden leikkaus vei 1,5h ja vaati hampaan pilkkomisen. Olin aika lailla naama turvoksissa pari päivää ja vertakin tuli sen ajan. Nyt voi olla samanlainen koettelemus edessä. Ylähampaasta taas en ole huolissani koska se on todennäköisesti piece of cake. Vähän puudutetta ja nyppäävät sitten pois.

Voikohan aikuinen ihminen vielä saada kariestartuntaa? On sitä tullut kuitenkin pussattua aika monenlaista ihmistä elämän aikana ja jos en ollut viime kevääseen mennessä saanut sitä, niin tuskin ehkä sitten nyt puolenkaan vuoden sisään...
Kai nuo reiät ovat vaan vähitellen tulleet limsanjuonnista ja lakritsin syönnistä yms. terveellisistä elämätavoista ;)

[Ei aihetta]Tiistai 20.11.2007 20:48

Masussa voidaan hyvin, kertoi ultraääni tänään. Vastaa tarkalleen viikkoja. Sukupuoli jäi vielä suureksi kysymysmerkiksi. Voi olla poika mutta ei luvattu mitään kun ei tosiaan saatu kunnon näkymiä. Kaveri kieppui kovasti koko ultrauksen ajan.

Mulla on ollut taas vaihteeksi hyvä draivi päällä viikonverran. Onhan noita paskuuksia ja vastoinkäymisiä harrastusten parissa, mutta ne voi sivuuttaa huumorilla. Ainakin mulla on suloinen poika ja mies joka tuoksuu ihanalta ;)

[Ei aihetta]Maanantai 19.11.2007 12:15

So long
it was so long ago
But I've still got the blues for you

Golden days come and go
There is one thing I know
I've still got the blues for you

Harrastaminen on hauskaaLauantai 17.11.2007 10:41

Vuosien varrella olen ajautunut hevosten lisäksi tietokoneiden pariin. Nykyään käyttö on enemmänkin viihteellistä, mutta vitutuksesta ei silti pääse eroon. Aina on jotain pielessä ja elämä yhtä säätämistä.
Ei ole kuin kolmisen viikkoa kun meillä sanoi vinsu sopimuksen irti. No, haettiin uusi levy ja ajettiin nätisti kaikki softat ja pelastettiin se mikä irti vanhalta saatiin (boottisektori paskana). Pari viikkoa hapuilua ja tunnustelua uuden installaation kanssa, sitten se alkaa toimia ja NAPS! Käyttiksen käynnistäsmiongelma! Nyt on muutaman päivän aika laitettu jälleen kerran kone matalaksi ja softapäivitys voi alkaa. Aaaah! Onneksi filet ovat tälläkertaa turvassa, mutta vituttaa se silti.

Jos tässä ei ole tarpeeksi, niin hommasimme pari kuukautta sitten uudet langattomat hiiret ja näppikset pariin koneeseen. Edellinen kaksikko pelitti pari vuotta ja oli loistokas ja kestävä setti, kunnes näppikseen oli liian monta kertaa kaatunut limsaa/olutta/siideriä ja hiiri oli liian monta kertaa lentänyt lattialle.
Iloisina laitoimme uudet vehkeet toimimaan, mutta parin kuukauden sisään olemme joutuneet vittuuntumaan pahan kerran -> Patterit kestävät molemmissa hiirissä noin viikon! Toinen syö vieläpä kallilta AAA-paristoja ja toiseen käy normaalit sormiparistot, mutta eivät ladattavat (Laurin mukaan liian alhainen jännite). Menemme vararikkoon näitten kanssa. Ei auta kuin yrittää ostaa uudet ja KUNOLLISET. Maksaa moninkertainen hinta. Miksi paketissa ei voi lukea että "varoitus, sisältää paskaa hardista"

Pitkäänhän meillä on ollut hardiksen osalta myös käynnistymisongelma. Powerissa ei oikein riitä tehoja nykyisen myllyn pyörittämiseen. Ongelma korjautuu kun haemme tänään uuden powerin... uusi kotelo onkin jo hankittu tuo vanhan pienehkön midin tilalle.
Muisteja ostettiin viime kuussa.
KUKA HELVETTI SANOO ETTÄ HEVOSHARRASTUS TULEE KALLIIKSI, ei se tämäkään ilmaista ole!

Hevosista mainitakseni... tänä aamuna Giitta aasitteli eikä meinannut tulla kentälle minun ja Pimun kanssa. Naru turvanympärillä ja kädet rakoilla jouduin pakottamaan sen eteenpäin.
Jasso potki kärsimättömänä tallissa ja Roki juoksi tarhan ohi kentälle ja rikkoi aidan kun halusi emänsä asemasta Rokin ja Pimun luokse. En meinannut saada sitä kiinni sieltä ja korjasin aidan tilapäisestä riimunnarulla silläaikaa kun kävin hätistämässä sen omaan tarhaansa, laskemassa vesiä jne. Lopuksi vielä aidankorjaus ja sitten sisään ihmettelemään miksi teen tätäkin hommaa.

Voisi muuttaa vaikka ambomaalle ja ruveta laskemaan muurahaisia...

scheisse saatanaKeskiviikko 14.11.2007 16:43

Giitta könkkäsi tänä aamuna etupäätään. VITTU MEETWURSTIA PERKELE, mä en kohta jaksa enää näiden kanssa :'(

Lisäys illalla:
Itseasiassa se könkkää JOKAISTA jalkaa. Kova pohja tehnyt tepposet.. *huoh*

[Ei aihetta]Tiistai 13.11.2007 15:03

Menin viikonloppuna joinimaan naamakirjaan ja sieltähän löytää paremmin ja järkevämmin ihmisiä.

Neuvolassa tänään kaikki ok. Kylmä on, aivan helvetin kylmä täällä sisälläkin, varmaan lähemmäs +18 astetta eikä tämä tuuli jeesaa yhtään. Kestetään nyt sitten kun on kestettävä.

Huoleton on...Maanantai 12.11.2007 15:21

...joo. Sanoin Meijulle eilen ettei tiedä mihin kätensä tyrkkäsi kun allekirjoitettiin Rokista omistajanvaihdospaperit ;)
Nyt pikkuorilla on sitten tulevaisuus.