IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Rakas joulupukkiTorstai 14.12.2006 15:50

Tahtoisin aattona jotain oikein hyvää punaviiniä. Ei mitään halpaa alle 20e pulloa vaan oikeasti hyvää ja herkullista, sopivassa tarjoilulämpötilassa olevaa herkkua.
Rankan sukulaisissa juoksemisen jälkeen, kun olen saanut lapsen nukkumaan olisi niin ihana lysähtää sohvalle lasi kädessään.

Koska en välttämättä pidä liian karkeista yllätyksistä enää siinä vaiheessa iltaa, toivoisin juoman olevan Ripassaa tai Chiantia. Se saisi olla niin tummaa ettei lasin läpi näkyisi kunnolla ja seurana voisi olla kylmäsavukinkkua ja juustoa. Koska on joulu, myös hyvä sinappi kuuluu asiaan.

Lisäksi toivoisin jotain hyvää musiikkia. Olen kyllästynyt kuuntelemaan niitä iänikuisia mp3:a joita ei ole pitkään aikaan downattu lisää vaan samat kappaleet ovat soineet jo ainakin vuoden. Jos ihana joulupukki toisi minulle lahjaksi levyllisen jotain mukavaa hevirokkia, niin voisin nautiskella siitä italialaiseni kanssa. Esimerkiksi Helloweenin uusin käy hyvin tai miksipä ei Manowarilta joku vanhempi levy. En toki vastusta jos saisin haluamani Pate Mustajärven Pam Pam Pauli Vaan -albumin koska sillä olisi mahdottoman rentouttava huumoriarvo myös jouluaattoona.

Lisäksi toivon että Julius saisi sen hampaan puskettua esiin hyvissä ajoin niin että jouluyönä voisimme koko perhe nukkua vähän paremmin. Tämä 2h välein heräily imee mehut äiteestä eikä joulumieli oikein ota tullakseen.

HohhoijaaKeskiviikko 13.12.2006 15:09

Ulkona on niin huono keli että melkein itkettää. Muutenkin aamu on taas niin hehkeä ettei paremmasta väliä. Julle oli muutaman päivän hyvällä tuulella ja hyvällä unella, mutta viime yönä klo 2:00 eteenpäin heräsi kahden tunnin välein ränkkäämään ja syömään.

Päiväunille ilmoitti haluavansa kovaäänisesti ja raivosi siinä silti sitten aikansa ennenkuin nukahti. Hyvä ei ollut missään eikä mitenkään. Minua nekrottaa ja väsyttää ja pitäisi mennä pian ruokkimaan elukat ja mättämään scheissea.

Iltakin oli perseestä. Lauri kyselee että koska tulen nukkumaan. Aika vaikea mennä nukkumaan kun on niin paljon kaikkea pientä hommaa tehtävänä että sängyssä sitten pyörii aikansa eikä saa nukuttua. Ei paljoa helpota keskittymistä että joku marisee korvanjuuressa. Koska minä ne sitten teen jos en illalla kun muut nukkuu. Aika vaikea alkaa tehdä jotain aivoja vaativaa silloin kun Julle on hereillä tai ollaan kokonaan kaksin kotona.

Puuh.
Onneksi nyt on tiedossa pieni irtiottokin! Sovittiin Miian kanssa jotta mennään toisena joulupäivänä ratsastuslenkille ja sen jälkeen baariin kietaisemaan muutama!
Olen ollut baarissa viimeksi yli vuosi sitten lokakuun alussa, jos sitä ei lasketa että join Black Doorissa kaakaota viime tammikuussa.

SPAM!Keskiviikko 13.12.2006 13:51

Mikä vittu saa ihmisen ostamaan tälläistä energiajuomaa.
Halpa hinta ilmeisesti houkutteli. Nyt jälkeenpäin kaduttaa että en jättänyt hyllyyn ja ottanut tänäkin aamuna Batterya. En tiedä pysynkö tällä määrällä järjissäni loppupäivää.

Lattialta kuuluu MÄMMÄMMÄMMÄMMÄMMÄMMÄMMÄM!

KuvauksiaTiistai 12.12.2006 02:08

Tein tänän ensimmäisiä tuotekuvauksia ja olen melkein tyyväinen. Pitäisi vaan osata käyttää jotain kuvankäsittelysoftaa. Eli varmaan Gimppiä sitten. Ei viimeksi oikein tultu toimeen mutta eiköhän sekin ole mahdollista oppia.

Tässä pieniä maistiaisia kiinnostuneille :)
http://i18.photobucket.com/albums/b150/Zelex/Julius/bbbb.jpg
http://i18.photobucket.com/albums/b150/Zelex/Julius/bm1.jpg

Hevoset tarhataan kentälle tästä eteenpäin kunnes tulee pakkaset. Inhottavaa syöttää niille heinät tuonne kuraliejuun. On lämpimät kelit jatkuneet niin kauan, että kaikki aidanvieret joihin pääsisi kottikärryjen kanssa ovat tosi kuraisia.
Hyvin hummat tuntuivat tänään viihtyvänkin kentällä joka on saanut uudet siistit aidat itselleen kun vihdoin päästiin vetämään 40mm lanka uusiin tolppiin.

Viikon päästä tulee Carita sittenkin kengittämään. Oli ollut ulkomailla eikä oltu saatu kiinni. Nyt sitten Elsallekin hokit ja sitten vaan äkkiä lunta tupaan.
Vaan on nämä kelit nykyään kummalliseksi menneet. Nytkin - joulukuun puolellavälillä - ulkona kauhea syysmyrsky. Eikä ole todellakaan ensimmäinen laatuaan tänä vuonna.

PahSunnuntai 10.12.2006 23:55

Latinomiehet on lääh. Mikähän minulle on vanhoilla päivilläni tullut?

MitävittuaSunnuntai 10.12.2006 04:22

Kirjoitin mielestäni jotain wannabe-henkevää mutta se oli meni ja ihmetteli.

Shopeti shop!Lauantai 09.12.2006 15:56

Tänäaamuna minä repäisin ja kävin Karkkilassa shoppailemassa ilman miesseuraa!
Ja kyllä jukoliste teki hyvää. Pojat jäivät vielä kotiin pötköttämään sänkyyn ja meitsi hyppäsi Skodillakkiin ja suhautti baanalle.

Nojoo, ehkä hiukan liioteltua, mutta pääsin sentään kerrankin rauhassa käymään jossain.
Ja vihdoin sain ostettua paskatalikkoonkin uuden lavan, on tullut nimittäin angstattua tuon rikkinäisen kanssa jo yli kuukausi. Paskatalikko josta on piikkejä poikki on kenties ihmiselle suurin rangaistus lukuisista synneistä joten nyt olen sovittanut viime vuonna tehdyt hirmuteot.

Agrista myös Elsalle uusi sähkönsinenen "parempi loimi" jota en ota käyttöön vaan jemmaan erikoisjuttuihin. Ja 40mm aitalanka oli vihdoin tullut joten kentän aita saadaan kuntoon ja hevoset sinne siihen asti että pakkaset tulee. Ei jää enää kengät kuraliejuun.

Apteekissa ja SäästöPörssissä käväisin, enkä löytänyt mitään hyödyllistä vaikka rahaa menikin. Kotiin ajelin kotoisasti Batterytölkki kädessä ja väsymyksestä huolimatta olen paremmalla tuulella kuin moneen päivään.

Nainen voisi varmaan elää pari kuukautta pelkällä shoppailulla ja batterylla. Sitten pitäisi siirtyä kovempiin aineisiin.

Weeping SongLauantai 09.12.2006 00:01

Nick Caven musiikkivideo rulettaa. Siinä on mies jossa on Jim Morrisonmaista karismaa :D

Hampaiden kiristelyäPerjantai 08.12.2006 02:25

Hampaiden indeed.. tai tulevien sellaisten.
Julius on nyt kohta viikon herännyt klo 3 asti kahden tunnin välein huutamaan kurkku suorana, päiväunet on vähäisiä ja hyvät hetketkin satunnaisia. Syylliseksi epäilen alaetuhampaita. Ien vaikuttaisi olevan turvoksissa ja kun tutkin tarkemmin, niin toisella puolella tuntuu kova reuna. Tutkimisesta vedettiin myös palkokasvit sieraimeen. Kyllä tuli äidille syyllinen olo kun varovaisesti yritin kokeilla ja lapsi huusi 20min putkeen kunnes tissin kautta nukahti.

Maitoa on myös nyt viikon aikana kulunut paljon enemmän kuin normaalisti. Luulen että osin hakee lohtuakin ahdinkoonsa, mutta on syönyt noin 1,5h välein ja se on sellaista repimistä ja nykimistä. Kiva vaan että maitomäärät on nyt rajusti taas kääntyneet nousuun ja viikon päästä olisi tarkoitus aloittaa kiinteiden maistatus. En enää viitsisi lypsääkkään, mutta rinnat on taas aivan pullollaan ja täydet kun tilaus on tehty. Lisäksi jatkuva vaatimusten kohteena olo on väsyttänyt.

Olen koittanut tehdä ompelutöitä mutta niistä ei oikein ole moneen päivään tullut mitään. Olen jotenkin aivan poikki. Aamuisin en meinaa päästä sängystä, olo on kuin pommin jäljiltä jatkuvan shokkiheräilen jäljiltä. Lapsi tosiaan kuulostaa siltä niinkuin häntä olisi suurinpiirtein tökätty kuumalla raudalla persuksiin, eikä pahemmin varoittele kiljumistaan.

Kaikeksi onneksi suuri osa vaatteista tulee muualta. Jet Cityltä on tulossa kaikkea huippukivaa ja ekat Minvillan vaipat pitäisi olla huomenna postissa. Lisäksi HeviTaskut ovat varmaan viimeistään ensiviikolla haettavissa ja Babyidean pakettia odotellaan kiivaasti.. imetysliivejä ja babylegsejä nyt alkuun.

Minvillan Minna teki aivan ihanan vaippaimun. Siis kertakaikkiaan mahtavan :)
Se on kuivaliinapintainen bambuimu, jossa on kosteutta levittävä college pohjimmaisena. Otin itse yhden heti käyttöön ja olen ihan myyty. Sopii sitäpaitsi "reissuimuksi" esim. aio- tai sisävaipan sisään sellaisenaan kun on pintakuiva. Jos ihmiset tajuaisivat tämän huippuuden niin ne myytäisi heti loppuun! Minullakin se on jatkuvasti pesussa kun tulee käytettyä ahkeraan. Ja mikä parasta, ei näytä juuri virttyvän pesuissa toisin kuin jotkut muut imut.

Meidän serverillä on vierailtu ahkerasti.. voi että kun olisi esim. jo kuvia laittaa maistiaisiksi. Mutta vielä pitää ootella vähän tavaraa ja sitten hakea digikamera ja toivoa että Julius on hyvällä tuulella. Harmittaa kyllä kun Lauri ei osaa kunnolla kuvata. Olisin itse toiminut mallina parissa jutussa mutta en usko että hänellä on oikein silmää siihen hommaan.

Nojoo, jos sitä menisi nukkumaan. Vielä saisi muutaman tunnin nukkua ennen ensimmäistä heräämistä. Ja onhan se oikeasti tosi ihanaa kun pieni tuhisee vieressä ja painautuu kainaloon. Oikeastaan elämän parhaita asioita. Siksipä tuo pinnasänky ei ole ollut kovin ahkerassa käytössä vaikka poika siinä ihan hyvin onkin nukkunut ;)

Joulukuu?Maanantai 04.12.2006 15:58

Enhän minä huomannut että joulukuu on jo pitkällä. Ei tullut ostettua edes Elsalle joulukalenteria! Miksi niitä ei enää tule postissa kuten ennen?
Ensimmäisellä hevosellani Säpsäyksellä oli tietenkin suklaakalenteri ja nyt kun on taas pitkästä aikaa vain yksi humma, olisi sillekin voinut ostaa sellaisen. Tosin en tiedä välittääkö Elsa suklaasta, leipä sille ei ainakaan kelpaa.

Noniin, pääsinpä aloittamaan kirjoituksen mutta en puusta pitkälle. Julius kuuluu heräilevän päiväuniltaan. Pitäisi varmaan lähteä hänen kanssaan karsinoita siivoamaan.
Batteryn voimilla taas. Ei voi mitään. Pakko saada jostain vähän voimia tähän pimeyteen.
Kolmisen viikkoa talvipäivänseisaukseen ja sitten aletaan mennä taas kevättä kohti.