IRC-Galleria

Zidlicky

Zidlicky

VITTU TÄÄ ON IHA PERSEESTÄ!!!!!!!! LAITTAKAA TAKAS VANHA.. VITTU

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogimerkintä

« Uudempi -

[Ei aihetta]Perjantai 25.09.2009 19:36

Olin illalla paikallisessa pubissa, josta löysin ainakin päätäni pitemmän ladyn. Huomasin jo pubissa, että lady pystyy juomaan vähintään yhtä paljon kuin minä, siis aivan tolkuttomasti. Onnistuin keplottelemaan tämän korston kämpilleni lupaamalla sille lisää viinaa. Ämmä olisi juonut kuin hevonen ämpäristä, jos vaan olisin antanut. Minä sammuin parvelle n. klo 3. Kelloradioni näytti aikaa 3.15 kun tuo alaston honka rojahti päälleni ja kysyi, "pannaanko?". Tein elämäni suurimman virheen vastaamalla myöntyvästi, koska sain myöhemmin häätöuhkauksen akan takia. Ensinnäkin akalla oli niin pitkät jalat, että sen polvet hakkasi kattoon tasaista tulitusta ja toiseksi hän huusi kaksi ja puoli tuntia yhteen putkeen, "enemmän, enemmän, kovempaa, kovempaa". Loppuvaiheessa olin jo sen verran laskuhumalan puolella, että pelkäsin aorttani repeävän siinä ryskytyksessä. Akka sammui vähän ennen kuutta, Luojan kiitos.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.