IRC-Galleria

Heräsin noin tunti sitten. Taas vaihteeksi harmaa ankea ilma. Tosin vaihtelun vuoksi sataa luntakin.

Eilen, tai siis tänään, tuli hiukan valvottua. Koneen ääressä, kuinkas muutenkaan. Mutta mikäs siinä, netissä roikkuminen sitä tarkoita, että olisi yksin jossain pölyisessä huoneessa tuijottamassa näytön sinertävää valoa hypnotisoituneena. Voisin väittää, että tietokone on oikeastaan sosiaalisen elämän yksi välikappale. Onhan kaikenmaailman meset ja chätit ja sen sellaiset keksitty. Puhumattakaan nettiroolipeleistä, joita ainakin 11-vuotias pikkuveljeni paukuttaa ahkerasti kavereineen aina kun siihen vain on tilaisuus. Netissä on vain se erotus kasvokkain juttelemiseen, ettet välttämättä tiedä, kuka siellä toisessa päässä omaan näppäimistöään niin armottomasti kuluttaa.
. Ainahan varoitellaan niistä paljon puhutuista nettipedofiileista sun muista, enkä suinkaan tätä ongelmaa vähättele. Toisaalta asiaan on toinenkin näkökulma: ''omapahan on tyhmyytensä''. Jokainen on itse siitä vastuussa, mitä netissä oikein tekee ja kuinka paljon itsestään kertoo.
. Tulipahan eilen, siis tänään, todistettua [joskus yhden ja kahden välillä], että kyllä siinä kahdenkympin hujakoilla oleva tuleva metsänhoidon gurukin Savosta osaa keskustella [ainakin lähes] järkevistäkin aiheista itseään kymmenisen vuotta nuoremmankin kanssa, netin välityksellä tietenkin. Enhän minä nyt voi väittää, että keskustelukumppanini olisi juuri sellainen kuin kertoikin, mutta mitä väliä? Voisinhan hyvin itsekin väittää olevani 24-vuotias, humanitaarisia aineita opiskeleva, pitsinnypläystä ja moottoripyöriä harastava yksinhuoltajaäiti Kanta-Hämeestä. Ei siitä kukaan vahingoitu, jos ei sovita mitään tapaamisia tai vastaavia. Jos haluaa esittää jotain muuta kuin on, niin mitä siitä muut valittamaan. Jos siis ei lasketa mukaan näitä nettipedofiileja.
. Kukin taaplaa tyylillään, myös internetin loputtomassa gyberavaruudessa. Niin minkäkin teen.

Netti on apuväline tiedon saamiseen. Netti on apuväline sosiaaliseen kanssakäymiseen, jos ei ole siihen kasvokkain mahdollisuutta. En osaa kuvitellakaan enää, milaista oli kun ei meillä vielä ollut tietokonetta, eikä nettiäkään tietenkään!
Enkä siis ole edes mikään addikti. En.

ENHÄN?


Ai niín, muuten. Joulukalenterista tuli veturi. Olen aina ihmetellyt suklaakalenterien kuva-aiheita. No mitäpä siitä sen enemäpää pähkäilemään, kylle se suklaa vetureineen silti nopeasti suuhun sujahtaa. Näin.