IRC-Galleria

[Vastaa kysymyksiin käyttämällä biisien nimiä]




1. Sukupuoli?
- Poika joka käyttää laseja (Zen Café)
2. Suurin unelmasi?
- Me ei kuolla koskaan (Olavi Uusivirta)
3. Inhoan?
- Clocks (Coldplay)
4. Mikä fiilis on just nyt?
- Laiska, tyhmä ja saamaton (Zen Café)
5. Miten elämässäs menee?
- Multa lähtee järki (Apulanta) / Hulluus ovella kolkuttaa (Egotrippi)
6. Mistä pidät?
- Lootusasentoon (Tyrävyö[Kalle Päätalo])
7. Minne haluaisin matkustaa?
- Paikkaan parempaan (Flinch)
8. Mitä haluut sanoa tyttö-\poikakaverilles?
- Tired Of Waiting For You (Green Day)




:'D

Joudun kulkemaan kahdesti pyöröoven läpi. Pitää kiirehtiä, ettei ovi puraise kantapäitä. Sitä ajattelee vain, että mitä jos jäisi ikuisiksi ajoiksi pyöröoveen. Pyörisi vain, kävelisi ympäri, ympäri, vaikka väsyttäisi, pitäisi vai kävellä jottei ovi tulisi päälle. Pyöröovi on juoksupyörä, minä olen hiiri, jonka häntä jää liian helposti pinnojen väliin.

Bussipysäkillä tajuaa asioiden irrallisuuden. Sitä vain seisoskelee ja vilkuilee vähän väliä, näkyykö sitä pyörillä varustettua metallilaatikkoa. Ympärillä, lähellä on ihmisiä, mutta kuitenkin ne ihmiset ovat kaukana. Seison siinä loskaisella kadulla, vilkuilen vaivihkaa muita. Jotain ihmisiä vain, niitä tavallisia, kuin bussipysäkeillä yleensä näkeekin, heille itselleen sillä on merkitystä, keitä he ovat, ei minulle, ei nyt -


--


Apteekin edessä isä odottaa lapsensa kanssa bussia. Ehkä suurinpiirtein 5- tai 6-vuotias lapsi on puettu punaiseen haalariin, punaiseen kypärälakkiin ja punaisiin kumisaappaihin. Niin, punainen on tyttöjen väri. Lapsi loikkii katua pitkin poikittain, katsomatta törmäileekö muihin ihmisiin, keskittyy kielenpää ulkona siihen tiehen, jonka on itse valinnut. Pysähtyy keskelle katua, muitta mutkitta pyllistää ja kurkkaa jalkojensa välistä. Nauraa. Ruskeat kiharat eksyvät suuhun, silmät vilkkuvat.


Olinko minäkin tuollainen?

Siinä tapauksessa en ole enää. En osaa olla enää lapsi, en muista miten se tapahtuu. Pystyn vain kuvittelemaan, omasta maailmastani, lasten ja aikuisten maailman väliltä, millaista se olisi. Millaista olisi elää lasten maailmassa?


''Punainen on tyttöjen väri.''
Punainen, ruudullinen huivi.


''Sininen on poikien väri.''
Sininen reppu ja siniset kengät.


''Ei saa astua viivojen päälle!''
Vilkaisen alas. Astuinko? En kai vaan...
Astuin. Seison viivan päällä.


''Minä itse! Minä olen jo iso tyttö!''
Pienenä halusin olla iso. Nyt kun olen -
Olenko?
- iso, en enää tiedä, haluaisinko. Enkä tiedä olenko pieni vai iso. Ehkä en kumpaakaan, ehkä olen vain jotain siitä väliltä? Ihmiset lokeroidaan, ''oletko jo iso poika?'' , ''Sinä olet vielä liian pieni''. Olen jotain siitä väliltä, keskeltä,yhtä kaukana kummastakin päästä, en ole etelä, en ole pohjoinen. En ole aikuinen -

- en lapsi.
Olen jotain määrittelemätöntä, jotain mitä selitään luultavasti vanhempien oppaissa sanalla ''nuori'' plus muuta sälää.

Mietin, miten erilaista olisi elää vielä lasten maailmassa. Aikuisten maailmassa sanotaan ''Päivää'', vaikka ollaan selvillä vain omasta kokousajasta, ja kysytään ''Mitä kuuluu'' vaikka ei oikeasti välitetä. Lasten maailmassa pukeudutaan tyttöjen ja poikien väreihin, katsotaan Muumeja ja sanotaan, niin kuin asia on.


--


Bussi tulee kohdalle, istun, istun oikealle pysäkille asti. Nousen, laskeudun bussin portaan loskaiselle tielle, kävelen, kaivan avaimen poikien värisestä repustani, avaan oven, astun sisälle, heitän repun lattialle, riisun kengät, takin, huivin. Ja huomaan vasta nyt etten ole ajatellut koko aikana mitään, mitä muistaisin ajatelleeni.

Jääkaapille, nälkä. Avaan oven,
ne pienet siniset miehet hyppäävät ulos.

''Iltapäivää, haluaisitko herneitä?'' kysyy Muu-Mies.
''Huomenta, ottaisitko jugurttia?'' kysyy Olavi.
''Päivää, tahtoisitko juustoa?'' kysyy Juupajuu-Mies.
''En mitään, mutta kaiken.''
''Ymmärrän'', mutisee Ookoo-mies ja tosiaan ymmärtää.
''Senhän sinä osaat parhaiten.''

Suljen oven, vähän ennen kuin se menee täysin kiiinni, valo sammuu, jääkaapin ohje väittää, että se johtuu automatiasta, minä tiedän, että se johtuu Olavista, joka sammuttaa sen margariinin takana piileksivästä katkaisijasta.







Ja minä katkaisen itseni olemalla jotain mitä en ole, katkaisijasta jota en tiennyt edes olevan olemassakaan.

Minulla on kysymysmerkkejä lipaston laatikoissa, maton alla, ikkunalaudalla, säästöpossussa, vanhassa hatussa ja lattianraoissa, piilossa, ja ne pyrkivät esiin silloin kuin tuntuu, että muutenkin pää hajoaa.

Minulla on huutomerkkejä suussani,kielen alla, ne pysrkivät ulos liian usein silloin kuin ei pitäisi.

Minulla on pilkkuja korvan takana, pudottelen niitä sinne, missä haluan yhdistää kaksi asiaa yhdeksi, vaikka ne eivät koskaan sovi täsmälleen.

Minulla on pisteitä sellaisten asioiden perässä, jotka päättyvät vaikken haluaisi.



MINULLA ON VÄLIMERKKISYNDROOMA.
Jos voisin, ottaisin sen kiinni, veisin ullakolle ja piilottaisin avaimen.



.

,

?

!

--


Klo 12.15 ja siitä eteenpäin:

''Olet koe-eläin! Sinussa on jotain eläimellistä!''
''KRRrrrrAuH!''
''ÄrrMurr.''
''ÄLÄ VARASTA MUN REPLIIKKEJÄ! MINULLA ON VALMIIT REPLIIKIT!''
''HrrMURR!''

-

''ONKO SINULLA YKSI YKSITYINEN YKSITOIKKOINEN YKSILÖPERSOONA?

ON MINULLA KUUSISATAAKYMMENTÄ NANOSEKUNTIA JA MILJARDIKYMMENTÄVIISIMILJOONAA KILOGRAMMAA JA VIISITUHATTAKOLMESATAATOISTA HIIRENKORVALLISTA JA KYMMENENTUHATTAKOLMEKYMMENTÄKAHDEKSAN PILKKU VIISI PROSENTTIA BRUTTOKANSANTUOTTEESTA JA KAHDEKSANSATAATUHATTAVIISIKYMMENTÄMILJOONAABILJOONAAKVINTILJOONAA METRIÄ PLUS TUHATKUUSIKYMMENTÄKOLMEKYMMENTÄ PILKKU KAKSITOISTASATAATOISTAKAHDEKSANKYMMENTÄ SILINTERIHATULLISTA SEKÄ KUUSITOISTAKYMMENTÄKOLMESATAA PILKKU VIISIKYMMENTÄYHDEKSÄNTOISTA MILLIMETRIÄ ETTÄ SEITSEMÄNSATAAKYMMENTÄTOISTA MILLIGRAMMAA JA KISSANVIIKSET, KURKKUPASTILLI JA HAJONNUT BANAANI. PISTE! ''

''Kelatkaa, en revenny kertaakaan!''


---


Klo 15.12 ja siitä eteenpäin:

Puistonpenkillä istuu kaksi vanhempaa naista, katsovat kadulla kulkevia ihmisiä, siemailevat marketin ala-aulan automaatista ostettuja take-away-kahvejaan ja keskustelevat Suomen Nuorison Tulevaisuudesta kovaan ääneen, jotta ohikulkevat mp3-soittimiaan huudattavat ONLYhenkkamaukkaoneway-sukupolven teinit varmasti kuulisivat ja huomaisivat täti-ihmisten tarkoittavan heitä ja kun keskustelu tyrehtyy hetkeksi ja molemmat ovat vähän aikaa hiljaa, kärpäset pörräävät heidän ympärillään ja sitten toinen naisista avaa suunsa ja melkein nielaisee pienen eksyneen kärpäsen mutta se lentää hänen nenänsä kautta ulos ja nainen kysyy merkitsevään sävyyn:
''Mihin on peruskoulun hyvä opetus ja kuri kadonnut?''




Samaan aikaan epätoivoinen oppilas tuskailee tietokoneen ääressä, mutta koska sattuu omaamaan lieväasteisen psykoosin johon sisältyy siis hallusinaatioita sun muuta mukavaa, hän onnistuu kyhäämään siinä pyörivällä tuolilla istuessaan selvästikin yliampuvaa mielikuvitusta ilmentävän ja opettajan kiusaamistarkoituksellisen tekstinpätkän joka kuuluu seuraavasti:
''Avasin pari kirjaa ja huomasin että ne ovat suhteellisen tylsiä joten kuorin itselleni mieluummin banaanin.
Mutta koska työ oli pakko tehdä, istahdin olohuoneeseen tummapaahtoisen kahvin sekä muutaman turkinpippuripussillisen kera ja pakottauduin lukemaan nämä kyseessä olevat tylsänpuoleiset kirjallisuusklassikkojen irvikuvat. Koska opettaja vaati myös jonkinlaisen selvityksen ’’päättötyö’’ salanimellä, vaivauduin myös juuri ja juuri avaamaan Wordin eteeni ja kirjoittamaan näinkin fantastisen alun aineeseeni. Olen muuten sivumennen sanoen ylpeä siitä koulutuksesta, jonka olen peruskoulun aikana saanut.''




Naiset nousevat ja toivottavat toisilleen hyvää päivänjatkoa ja kumpikin ajattelee sitä vaikei myönnäkään, että löytyykö heille enää vanhuudenpäivillä veroja maksavia kunnollisia elättäjiä kun kerran peruskoulu on sitä mitä se on.



Oppilas mainitsee tekstissään, joka on muuttunut jo suhteellisen järkeväksi tilapäisen mielenhäiriön jälkeen, sanan ''neekeripoika'' ja Word kehottaa ''tarkistamaan, sopiiko sana kirjoittamasi tekstin tyyliin.''

..




Terapeuttisetä: Joo, luulen että uni vois auttaa. Mee nukkumaan, oot selvästi yliväsynyt.

Potilas: Äh. Ei se vaikuta siihen. Kun yritän nukkuu nään vaan outoja unia ja lopulta herään miettimään niitä unia enkä loppujen lopuks pysty nukkumaan juuri ollenkaan.

Terapeuttisetä: Mitä ihmeunia sä sitten näät kun niitä pitää keskellä yötä herätä pohtimaan?

Potilas: No, jotain ihmejuttuja vaan. Niissä on aina jotain pieniä miehiä jotka asuu jääkaapisssa ja sitten liimaan niihin hedelmätarroja. Tai sitten heitän niille naksuja. Ja sitten kaikkia muitakin outoja olioita ja seikkailen siellä keskellä ja ne puhuu jotain outoja lauseita jaja -

Terapeuttisetä: Psykoosi. Sulla on tyttö PSYKOOSI.

Potilas: Onko psykoosin kyljessä hedelmätarra? Multa puuttuu vielä psykoositarra.

Terapeuttisetä: Onko sulla hallusinaatioita? Tai delusioita?

Potilas: Se tarra, onko se tarra sininen?



..




TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
ei oo. se naksuttaa.
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
naksnaks.
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
Niksniks.
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
vrää.
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
KRAUH!
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
MURR!
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
ÄRRmurr.
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
(se on naksu ku ääntelee en mie)
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
(okei.)
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
KRÄÄÄÄK.
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
Kopkop.
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
pom. pomps.
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
tumps tumps.
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
slurp
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
Mums mums.
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
Rousk rousk
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
kling klong
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
pimpom
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
kauh kauh
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
viuh
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
huis
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
töps.
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
HUMPS!
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
TÖÖT
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
pauk
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
poks
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
[det var min ääniefekt.]
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
PIUM PAUM
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
trööt.
TSUH NAKSU. Aika herkkuu. sanoo:
kahin kahin
Janswen // Naksuu<3 sanoo:
zip.



--



Sarjassamme järkevät keskustelut.

No ei oo turhan nastaa enää nousta aamuisin
Ei voi sanoo hurraa enää edes jouluisin
Pääni muovipussihattuun laitan hautumaan
Vielä hetken aikaa niin mä pääsen nirvanaan

Sä teet niinkuin käsketään
Olet niinkuin määrätään
Jos sä haluut olla cool

Multa lähtee järki
Mut ehkei se haittaa
Oi oi oi
Multa lähtee järki kauas pois
Multa lähtee järki
Vaikkei sitä ollutkaan
Oi oi oi
Multa lähtee järki kauas pois

[Apulanta- Multa lähtee järki]


---


Väsyttää. Sitä yrittää väkisin nousta aamulla ja kuvitella että kalenteriin katsomalla tulee kevät. Keväällä ei ole kinoksittain lunta, ei.
Toivoisin, että omistaisin positiivise ajattelutavan. Sellaisen, että löytää joka asiasta jotain hyvää, jonkun valonpilkahduksen. Että osaisi sanoa juuri ne toista piristävät asiat, kertoa juuri sen mitä toinen siinä mielialassa kaipaa. Olla päivänpaisteena jollekin, joskus.
Tunnen yhden tällaisen ihmisen.

Se en ole minä.
Huonoina päivinä minä olen harmaa pilvi auringon edessä, hyvinä vaaleampi ja repaleinen hahtuvapilvi, jolloin auringonsäteet pääsevät lävitseni.

Aamuisin on vielä kylmä ja vihreähuivinen tyttö bussipysäkillä kätkeytyy huivinsa taakse.
Hän pääsee vielä istumaan, mutta kohta bussi on taas aivan täynnä. Kaikki ovat menossa jjohonkin, kaikilla on kiire jonnekin. Vihreähuivinen tyttö miettii mitä tänään oppii vai oppiiko ollenkaan. Lukee vähän kirjaa, jossa hassu poika kirjoittaa hassuja tekstejä koulun ilmoitustaululle. Pohtii, miten poika voi olla niin viisas, mutta aikuinenhan kirjan on kirjoittanut.
Koulussa jatkaa samaa rataa kuin aina ennenkin.
Koulu on juna. Opetussuunnitelma on veturi, opettajat veturinkuljettajia ja konduktöörejä. Liput ovat todistuksia.
Oppilaat kyydissä istuvia matkustajia, tieto junanvaunut.


''Äiti, opin tänään laskemaan ihan itse.''
Nousta paikaltaan, kävellä seuraavaan vaunuun ja istahtaa jälleen.

---

Taimi, jonka annoit minulle,
on nyt suuri puu
ja sinä saat
poimia sen hedelmiä.



Lumipallo, jonka minua kohti vieritit,
kasvaa yhä suuremmaksi
ja lopulta jäät itsekin sen alle.







Ajatusharjoitus. Mieti,
kummasta on sinullekin hyötyä.

---

Joskus toivoin
pystyväni muuhunkin
kuin nyt
tekemään muutakin
kuin olemaan oma itseni
elämään täysillä
valmiiksikirjoitettua kohtaloa
mutta sitten mietin
mitä minä sillä tekisin?
käsikirjoituksella?
siinähän on valmiit repliikit.

Niinkuin teatterissa
ja elokuvissa

Eiväthän ne ole aitoja.






--






Maaliskuu. Virallisesti kevät mutta muuten täysi talvi vielä.
Pitää kai vaan odottaa.

Santeri muisti minua. Lämmin kiitos.


- Nimesi?
Peppi Lotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu.
Oikeasti.
Mutta leikitään että se on Sofia. Vähän tylsempi, ei tule kademieltä muille.

- Ikäsi?
15,75.

- Syntymäkuukautesi?
Toukokuu.

- Missä asut ja kenen kanssa?
Turussa, vanhempien ja sisarusten, Herra Hipsuvarpaan, erinäisten romujen ja muutaman villakoiran kanssa.

- Kuunteletko nyt jotakin musiikkia, mitä?
En. Välillä on hyvä olla ihan hiljaisuudessa.

- Mitä sinulla on päälläsi?
Itse kustomoidut farkut, oranssi-valkoinen raitapaita, tossut, joista on pohja rikki.

- Poltatko kynttilöitä?
Juu. Useimmiten syksyllä ja ennen joulua. Keväällä ei tule pahemmin polteltua.

- Milloin olet viimeksi heilunut imurin varressa?
Viime lauantaina.

- Mikä on suosikkilomasi?
Kesäloma. Mutta muutkin lomat menevät, ei siinä mitään. Sen verran maltan kyllä olla erossa rakkaasta koulusta...

- Minkä kirjan olet lukenut viimeksi? Piditkö siitä?
''Pientä purtavaa''. Muistaakseni. Pidin.

- Mikä väri kuvastaa sinua ja miksi?
Monetkin värit. Metsänvihreä, oranssi, yleensäkin kirkkaat värit. Olen värikäs, luova [omasta mielestäni], useimmiten hyväntuulinen, mutta onhan minulla huonotkin puoleni.

- Mitä näet edessäsi (tietokoneen lisäksi)?
Pussin täynnä penkkarisaalista, peltisen lakritsipurkin, punaisen lasin jossa on kyniä, harvinaisen tylsäntavallisen tapetin.

- Oletko ollut tänään ulkona? Mitä teit?
Olen. Juoksin bussipysäkille ja bussipysäkiltä kouluun ja koulusta bussipysäkille ja bussipysäkiltä kotiin.

- Kuinka usein matkustat bussilla?
Arkena joka päivä kouluun ja takaisin. Satunnaisesti muuallekin.

- Mistä ostat yleensä vaatteesi?
Sieltä mistä löydän sellaisia, jotka tuntuvat omilta.

- Onko sinulla lemmikkieläintä? Jos on, minkä niminen? Jos ei, haluaisitko?
Albiinokani. Lucky alias Hipsuvarvas Hiltunen.

- Oletko neulonut koskaan mitään?
Ala-asteen väkinäisistä väkerryksistä olen yläasteen aikana kehittynyt melko paljon. Olen neulonut ainakin 8 pipoa, kaulahuiveja muutaman, kahdet lapaset, säärystimet. En jaksa luetella enempää.

- Millainen lompakko sinulla on?
Marimekon Unikko-kukkaro.

- Mitä odotat elämältä?
Sitä mitä se tuo tullessaan.

- Minkälaisen auton haluaisit vai haluaisitko ollenkaan?
Haluasin melko pienen, limenvihreän tai turkoosin.

- Mitä aiot tehdä vuonna 2006?
Vaikka mitä. Jatkaa elämääni, kuten tähänkin asti.

- Mitä ikimuistoista teit vuonna 2005?
En luultavastikaan mitään erityisen ikimuistoist, koska ei tule mitään mieleen.

- Kuka on rehellisin tuntemasi ihminen?
En osaa sanoa. En itse ainakaan.

- Miltä kyntesi näyttävät?
Kaipa ne ovat ihan normaalit. Eivät lyhyet mutta eivät erityisen pitkätkään.

- Millainen sää ulkona on?
Pakkasta. Aurinko paistaa.

- Tärkeimmät ihmiset elämässäsi?
Kliseistä. Ystävät ja perhe.

- Oletko menettänyt ketään läheistäsi?
Een..

- Asia joka saa sut surulliseksi?
Asiat, jotka tuntuvat pahoilta ja epäreiluilta.

- Asia joka saa sut iloiseksi?
Positiiviset ihmiset.

- Mitä harrastat?
En mitään säännöllisesti. Inspiraation iskiessä taidetta, toisin sanoen piirtämistä/maalaamista, kirjoittelua ja valokuvausta niissä puitteissa joihin on mahdollisuus

- Biisi joka saa sut surulliseks ja miksi?
Ihan mikä vain haikea biisi, jos sattuu olemaan sellainen fiilis.

- Mitä pelkäät?
Menettämistä.

- Hirvein muisto?
Kerran ala-asteella sain matikan kokeista 8-.
Tai sitten ei.

- Ihanin muisto?
<3

- Onko sulla mesee?
On on.

- Kesä vai talvi?
Kesä.

- Syksy vai kevät?
Molemmat, silloin kun ei ole loskaa.

- Lempiohjelmasi?
Haluaisin melkein sanoa että Pikku Kakkosen ''Varokaa heikkoja jäitä''. Mutta en sano.



Haastan tähän vain sielunsiskoni
tuuliaa^

:>

Kävelen ulkona, lumi narskuu kenkien alla. Kävelen, en ajattele mihin olen matkalla, en ajattele määränpäätäni, kävelen vain. Annan jalkojeni viedä. Jaloissani on kartta, siihen on merkitty pisteitä, punaisella. En näe sitä, mutta luotan siihen.
Aurinko paistaa sivulta, lämmittää hiukan poskia.
Kävelen suojatien yli, ohi bussipysäkin.
Jatkan kulkuani kohti etäämmällä häämöttäviä kerrostaloja, niiden katot ovat lumen peitossa.
En näe ketään muita. Autiota, lunta, autiota. Lisää lunta, autiota, autiota, autiota.

Kävelen puisella sillalla, se ylittää melkein kokonaan jäätyneen puron. Pysähdyn, katson alas, mustaan vetään heijastuu kuvajainen. Ponnistan, kiipeän sillankaiteelle, kävelen sitä pitkin, hiukan horjuen. Nostan kädet sivulle, se auttaa tasapainon pitämisessä.
Hyppään alas ja jatkan taas matkaani ei-minnekään.
Hyppelen hiukan, lämmitelläkseni.
Hengitys karkaa huuruna ilmaan.

Kerrostalot ovat jo lähempänä. Kiristän alitajuisesti vauhtiani, kuin minulla olisi johonkin kiire iahn oikeasti, enkä olisi vain päämäärättömällä päiväkävelyllä. Kohta loikin lumisen pellon yli, näen sivusilmällä rusakon loikkivan vierelläni vähän kauempana, pelästyy, loikkaa metsän suuntaan ja katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin. Hyppään ojan yli, ei yhtään vettä. Läpi pienen metsäsaarekkeen peltojen keskellä. Kerrostalot lähenevät koko ajan.

Kun olen aivan lähellä taloja, hidastan taas vauhtiani. Annan hengityksen tasaantua, työnnän kädet taskuun, sormet ovat jäässä.
Täälläkin autiota. Kerrostalot muodostavat piirin pihan ympärille. Liukumäki, vihreäksi maalattu elefantti. Keinut, yksi ihan pienillekin, sellainen vauvakeinu, mistä ei pääse putoamaan niin helposti. Hiekkalaatikon hiekka on peittynyt valkoiseen lumeen, sen yli kulkee linnunjäljet. Fasaani.
Tähyilen ikkunoihin. Ei ristin sielua. Ei edes tupakoitsijoita parvekkeella.
Hiljaista, painostavaa, ahdistavaakin, vaikka on niin kaunista. Lumi kimaltaa auringonpaisteessa. Potkaisen talon ruskeatiilistä seinää.
Lasvasteet kaatuvat, jos niitä potkaisee tarpeeksi lujaa.

Tämä ei. On ja pysyy, varpaisiin sattuu kengän läpikin. Auts.
Alan huutaa. Huudan lujaa, niin lujaa kuin pystyn, niin lujaa kuin ääntä riittää. Huuto kaikuu kerrostalojen seinistä, kimpoaa takaisin -








-erilaisena.
Siitä tulee laulua.



Onko tuo minun ääneni?
En tiedä.
En kuule sanoja, mutta yhdyn kaikuun. Laulan mukana, vähitellen lämpö virtaa sormiin, varpaisiin, ei enää kylmä. Laulan, en silti kuule sanoja, lauluun yhtyy musiikki. Kuuntelen, talot humisevat, laulavat. Puut yhtyvät, pihan aita, lyhtypylväät, kumeaääninen rautaportti. Lehdettömät pensaatkin laulavat, koko piha on yhtä musiikkia.

Lähden liikkeelle. Luminen asfaltti laulaa matalasti allani, kun kävelen, lumi alkaa sulaa. Kävelen sohjossa, loskasta tulee vettä, vesi virtaa viemäreihin, viemärit solisevat tahdissa.
Kosketan seiniä, jää sulaa ikkunanpielistä, laulan koko keuhkojeni voimalla, maailma laulaa kanssani.
Ryntään läpi lehdettömän pensasaidan, lumi karisee oksilta, oksiin tulee silmuja, silmut aukeavat, vihreät lehdet. Routaisesta maasta nousee uusi ruoho, talven harmaus väistyy vähitellen. Aurinko paistaa, lämpimämmin, lämmittää maan, heitän kengät jalastani. Siivittää maailman uuteen kevääseen. Puihin puhkeaa lehdet, ei enää lunta missään.

Sisälläni ja ulkopuolellani soi musiikki, pauhaa kovaa, korvissa soi, ei se satu kuitenkaan. Musiikki on kaunista, laulan mukana.

Hyppelehdin portille, se avaa itsensä minulle, juoksen ulos pihalta, puiden reunustamalle kapealle tielle. Pihan ulkopuolella on vielä talvi, mutta kun kävelen, musiikki virtaa portista myös sinne. Nostan kädet ilmaan, pyörin, laulan, hypin, mitä kauemmas tiellä kuljen, sitä mukaa puihin tulee lehdet. Vihreät holvikaaret nousevat korkeuksiin yläpuolellani, musiikki kaikuu joka puolella.

Ensimmäinen ihminen tulee esiin puun takaa. Pieni lapsi, poika, maantienväriset hiukset, hiukan suipot korvat. Hän juoksee luokseni, tarttuu käteeni, huutaa jotakin, huuto on yllättävän kuuluva musiikin yli. Poika katsoo minuun, nauraa, hymyilee silmillään. Toinen tulee, tarttuu toiseen käteeni. Yhtäkkiä ihmisiä tulee lisää, lapsia, nuoria, aikuisia. Ihmiset muodostavat ketjun, minä olen siinä keskellä, kaikki pitävät toisiaan kädestä kiinni.
Musiikki vain yltyy, ihmiset yhtyvät lauluun. Se on mahtipontista, kaunista, kuin satatuhatta pianoa, harppua, selloa, viulua, kitaraa, kaikkia maailman soittimia.

Minä juoksen pitkin tietä, ihmisketju molemmilla puolillani, musiikki kaikuu ja soi, soi kauas, kauas, maailman ääriin.
Ja lehtiholvit aukeavat, paljastavat auringonvalossa kylpevän taivaan, tunnen nousevani. Jatkan juoksua, ihmiset perässäni, olemme kuin kurkiaura. Nousen ylöspäin, juoksen pilviä kohti, aurinkoon päin, enkä tunne edes portaita.
Ýlös, ylös, ylös.




Katson alas. Maanpinta etääntyy yhä kauemmas. Talot ovat kuin arpakuutioita maailman pelilaudalla.
Ja pelilauta on kaunis,
yhtä kaunis kuin musiikkikin,

niin kaunis


kaunis että



sattuu



sattuu



muttei
































satukaan.