IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

hehaSunnuntai 29.10.2006 02:35

Janne saapui maailmaan eräänä myrskyisenä päivänä. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli rikas ja he elivät rikkaudessa. Koulussa hän oli hyvä, siellä häntä ei pidetty tyhmänä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan laastarit, niinpä mielipuuhaksi tuli baarit.

Janne kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin kohteliaaksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Ulkomuodosta johtaen hän oli erityisen rakastettava. Lempiruokaansa lasangea hän sai työskennellen kardaaninkorjaajana.

Janne tupakoi ja käyttää nuuskaa kerran vuodessa. Alkoholia hän juo jänistä jahdatessaan.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.

tylysääKeskiviikko 25.10.2006 21:40

tapan ajan

1. Käytkö usein baareissa? kuinka usein?
- joskus

2. Mikä on sun unelmien ammatti?
- hmm maan kuulu valomies :D

3. Mitä meinasit tehdä viikonloppuna?
- ai ens vai menneenä ??

4. Valitse yksi kellonaika?
- 02.45

5. Tiedätkö mikä bussilinja kulkee läheltä kotiasi?
- e

6. Osaatko puhua jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia, saksaa tai englantia?
- osaan :D tai ainakin uskallan :D

7. Mitä söit viimeksi?
- karkkia

8. Miksi?
- en tiiä

12. Mikä väri kuvaa luonnettasi?
- magenta syaani :D

13. Kun alat pesemään hampaita, pesetkö ensin ylä- vai alahampaat?
- pesen

14. Näitkö unta viime yönä?
- joo meinasin karata komeroon

15. Onko teillä mökkiä?
- talo

16. Kuka soittaa sinulle puhelimella eniten?
- jenna

17. Oletko kokeillut surffailla aalloilla?
- netissä vaan

18. Kuinka monta kieltä osaat?
- neljä vierasta kieltä vähä niinku basistilla :D

19. Kuinka monessa maassa olet käynyt?
- hmm oota 6-7 :D

20. Milloin olet viimeksi kaatunut pyörällä?
- polku sellasella ?

21. Kerro lyhyesti (tai pitkästi) minkälainen maailma olisi täydellinen?
- hmm että kaikki olisi parempia ihimisiä kaikki alkais niinku siit

22. Annatko anteeksi helposti, vai oletko pitkävihainen?
- vai olenko ollenkaan vihainen

23. Oletko koskaan ollut ensiapukursseilla?
- je

24. Jos näet vääryyttä tapahtuvan tuntemattomille, puututko asiaan?
- juu joskus

25. Kumpi iskee sinuun ensin, melodia vai sanat?
- vai kertsi ?

26. Kirjoita muutama sana/rivi jostain hyvästä kappaleesta.
- hei laittasiko kuule lämpimäksi uunin ku mä toin meille pari pitsaa :D

27. Mielipide suomalaisesta elokuvasta noin yleisesti?
- aika taiteellista

28. Oletko makean vai suolaisen ystävä?
- suolaista ja makeaa

29. Oletko kiinnostunut politiikasta?
- jaa

30. Asia jota et ole koskaan oppinut, mutta haluaisit?
- hmm mikähä sellanen olis ?

31. Pidätkö bluesista? Miksi tai miksi et?
- juu no kyl sitä ihan hyvääki löytyy

32. Osallistutko keräyksiin hyvän asian puolesta?
-je

33. "Paras" (tai edes hyvä)iskurepliikki jonka olet kuullut (omakohtainen tai ei)?
- osaatko tehä ruskiaa kastiketta :DD
tai onko tää paikka varattu ?? juu niin minäkin :D

34. Onko vastakkaisen sukupuolen iskeminen (tai sen yritys) mukavaa? Vai enemmänkin rasittavaa?
- mukavaa

35. Koetko vastakkaisen sukupuolen käsittämättömäksi? Vai ymmärrätkö hyvin?
- en ymmärrä

36. Mitä tuumaat jos tuntematon vastakkaisen sukupuolen upea/ihana edustaja hymyilee sinulle kadulla/kaupassa/baarissa tms? Rehellinen ensireaktio, kiitos..
- hämmentynyt sit jälkeen päin vasta saattaa hokasta

37. Ajatteletko häntä vielä 5 min kuluttua?
- je

38. Oletko helposti lähestyttävä ihminen?
- je kait en tiiä

39. Käytkö koskaan oopperassa, teatterissa tms ?
- juu

40. Jos saisit mahdollisuuden, lähtisitkö mukaan avaruuslennolle (kaikkine G-voimineen päivineen)?
- juu

41. Kenet haluaisit ehdottomasti tavata? Miksi?
- vittu en tiiä kaikki on jo tavattu :D no ehkä nine inch nailsin valo suunnitelijan :D

42. Ajatteletko ennen kun teet?
- Aika harvoin

43. Jaksatko selittää kärsivällisesti jollekin toiselle jotain asiaa josta toinen ei ymmärrä mitään, mutta haluaa tietää?
- riippuu kenelle.

44. Luetko lehtiä oikeasti/ollenkaan vai selaatko pelkät uutisotsikot?
- kuvat vaan

45. Oletko jahkailija vai toiminnan mies?
- silkkaa toimintaa

46. Vihaatko jotain sanaa erityisesti?
- eskapisti

47. Oletko taitava käsistäsi? Missä asiassa?
- kait

48. Onko herkistely nössöilyä?
- se on hianua ainaki jos on oikee paikka ja oikee hetki ja fiilis :D

49. Miten reagoit kun joku sanoo sinulle "minä rakastan sinua"?
- vaikee sanoo

50. Minkälainen suudelma on mieleesi?
- sellanen

51. Säälitkö mitään/ketään? Mitä?
- hmm no aina sama vastaus huonoja ihimisiä

54. Ajatteletko koskaan luonnon hyvinvointia?
- joskus

55. Oletko höpsö, höntti, hassu tms?
- iDIooTTI

56. Miten se näkyy, jos näkyy?
- niin mikä

57. Osaatko relata?
- je

58. Mukavin muisto?
- hmm no kesä oli ihan hyvä mutt joo

59. Mitä odotat eniten juuri nyt?
- sit ku olis töit ja veronpalautusta

60. Millaisessa asunnossa asut, oletko tyytyväinen siihen?
- juu oon ihan pitäs vaan siivota :hu hu loppu

KÄNNITiistai 10.10.2006 00:44

1. Minkälainen olet kännissä?
- en tiedä sinä sen tiiät

2. Milloin aloitit kännäämisen?
- vuonna 199......

3. Oletko kännipäissäsi lähtenyt jonkun henkilön matkaan jonka naama ei aamulla miellyttänytkään?
- minne minä nyt lähtisin

4. Kuvaile juomistasi neljällä sanalla.
- total känni

5. Mitä yleensä juot?
- jallu

6. Mikä on pahinta juomaa mitä tiedät?
- lörts tai eieieiei viina

7. Oletko ollut alaikäisenä baarissa? Missä?
- Oon. joo vaasas

8. Ketkä ovat vakio-juoppokavereitasi?
- on

9. Kerro ärsyttävä piirre, joka tulee esiin sinusta kännissä?
- känni ääliö

10. Osaatko mielestäsi juoda?
- juu kait

11. Kerro pahimmista övereistäsi.
- ei voi kertoo ku ei muista :D

12. Kerro noloin tekosi humalassa?
- ei voi muistaa :D

13. Parhaat kotibileet tms. joissa olet ollut?
- meillä :D

14. Mikä on lempi juomasi?
- jallu :D

15. Tanssitko tai laulatko paljon humaltuessasi?
- janne ei osaa tanssia

16. Tappeletko kännissä?
- e

17. Oletko usein poliisien kanssa tekemisissä humalassa?
- aika usein :D

18. Miten valmistaudut iltaan?
- kuuntelen hyvää musaa ja korkkaan muutaman bissen

19. Mitä muut sanovat juomisestasi?
- mulla on harvoin rahaa nykyään :D

20. Jos saisit valita, huomenna olisi vappu, juhannus vai uusivuosi?
- olisi joo

21. Kuvaile tanssimistasi humalassa.
- e

22. Mikä on lempibiisisi humalassa?
- martti servon joku :D tai gentle giantin joku :D....

23. Mikä on typerin keksintösi mitä olet kännissä keksinyt?
- keksintö hmm

24. Oletko hyvä juomaan väkeviä shotteina?
- aiva hyvä

25. Lopuksi kerro paras drinkkivinkkisi tai mikä on sinun mieluisin sekoitus?
- 1L piimää 1 L punaviiniä 1 L valkkaria 1 L jallua :D

MUSIKAALITiistai 03.10.2006 23:56

OS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISIIN ELOKUVA, MILLAINEN SEN SOUNDTRACK OLISI?

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi (iTunes, Winamp, Media Player, yms).
Laita se sekoitukselle ( Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava
Valmista?


Alkumusiikki:Jere & the universe - Laituri keinuu.

Herääminen: Absoluuttinen Nollapiste - Rarmos ybrehtar

Rakastuminen: Smashing Pumpkins-Sweet Sweet.

Taistelu: cmx- ye ei ole pimeä päivä

Riitaantuminen: Jonna Tervomaa - Outo Lintu

Sovinto: egotrippi-ulkopuolella

Salainen rakkaus: OOMPH!- Willst du mein Leben entern ?

Elämä on okei: Käytänhousuja - norjalainen_murtomaahiihto

Pettymys: cmx -Tähdet sylissää

Ajaminen: The Darkness-Dinner Lady Arms

Muistot: Tuoni-Tyhjät Katseet

Iloinen tanssi: celesty- Sword of Salvation

Unohtaminen: Turbonegro - Get It On

Pitkä yö yksin: Leevi and The Leavings-Miesten kesken

Viimeinen taistelu: HB-Kunnia

Kuolema: disco ensemble-you are the dwan

SANATiistai 03.10.2006 03:21

Yhdellä sanalla!

***

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.

Siis vain yhdellä ( !! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

Olit sitten kuka tahansa, laita kommenttia, jos eksyt päiväkirjaani lukemaan. :)

***
pitääpä mennä morjenstaan sossun tätiä ..

hhahaTiistai 03.10.2006 01:57

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 15 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

ei vittu :D


1 Janne on jo useiden vuosien ajan pelannut pesäpalloa SM-tasolla ... Sairautensa myötä Janne on saanut tilaisuuden tukea muita syöpäpotilaita, ...

2.Omast mielest Janne on parhaimpii mies laulajii ja sen omat sekä bändin ... minä olen jannen nähnyt 3 kertaa. janne on minun idoli ja myös ihanne mies ...

3.janne on kyllä todella hyvä laulaja hän esintyi vanhassa kellarissa viime viikolla hän ... Janne on todella mahtavan upea persoona ja hyvä ääninen laulaja! ...

4.Janne on kuunnellut Kytäjän musiikkia usein iltaisin, mutta muutkin ... Muista projekteista Kytäjän rinnalla Jarno kertoo, että Janne on lisäksi tekemässä ...

5.Janne on alunperin norjalainen, tuli Suomeen töihin ja jäi. ... Janne on ollut ja on edelleen hyvin aktiivinen toimija Helsingin Ratsastajat ry:ssä ...

6.Janne on ehdottomasti maailman ihanin ja paras laulaja. ... Haloo ei tartte edes perustella Janne on ykkönen nyt ja aina..tajutkaa hyvät ihmiset ja ...

7.Oulusta kotoisin oleva Janne on perhetaustaltaan ja sydämeltään yrittäjä, ... Janne on asunut, työskennellyt ja opiskellut yhdeksässä eri maassa ja puhuu ...

8.Janne on yhteydessä myös erilaisiin sidosryhmiin, kuten oppilaiden vanhempiin. Jannen vastuulla on myös ... Koulutukseltaan Janne on liikunnanopettaja. ...

9.Kun Janne on noinkin ylivoimainen tällaisessa kisassa, niin tulee mieleen, että saisiko Jannesta - vai joko hän kenties on sellainen - huippumaratoonarin? ...

10. Janne on puolestaan menossa Sandikseen eli Santahaminaan Helsinkiin. Rikhard Farda ... Mutta Janne on ihan täys symppis,ei pienistä suutu. ...

11.Janne on myös syntynyt lajin kotimaassa ja näin hän on lapsesta asti kasvanut ... Vaihtoehtoja on pitänyt olla ja Janne on pelannut myös jääkiekkoa, ...

12.Taikurin taidot Janne on hankkinut enimmäkseen itse opiskellen. ... Imatralla sirkuskoulu on toiminut nelisen vuotta, ja Janne on ollut mukana jo sen ...

13.Janne on niiiin kuuluisa jo, että niitä löytyy myös tuolta suomalaisten hot rod taiteilijoiden myyntigalleriasta: www.platuart.com ja sieltä Platuart Shop ...

14.Vuosien varrella Janne on käynyt hakemassa oppia kotimaisista taikakongresseista, ... Janne on aina ollut kiinnostunut myös muista estraditaiteen muodoista. ...

15.Ja Mimmi toki olikin sitä mieltä että Janne on fiksu yms. en muista mitä sanoja ... Ja Janne on ollut ihan järkevä, kun hän ei ole sen jälkeen kun Ann-Marie ........... hmmm :DDDD

juu on kerenny kaiken laista

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.09.2006 19:43

1. Millä aurinko toimii? Pattereillako?
- valolla

4. Oletko koskaan lukenut satua ääneen lapselle?
- joskus lapsena

5. Jos maapallo olisi litteä, olisiko Suomi pohjoisessa vai etelässä?
- ja pyörisikö vesi vessan pytyssä myötä vai vasta päivään ??

6. Onko 9567-kerroksisen talon peltikatolla turvallista ukkosella?
- ei välttämättä

7. Milloin viimeksi kuulit hyvää musiikkia TV-mainoksen taustalla?
- sillo kerran ku joho oli tehnyt :D

8. Onko sydämesi koskaan särkynyt?
- en tiiä

9. Syötkö paljon purkkaa?
- joskus

10. Ovikello soi ja oven takana on korissa pieni vauva joka on hylätty. Mitä teet?
- en avaisi ovea

11. Minkä suklaapatukan näistä mieluiten ottaisit: mansikkatäytteisen, valkosuklaan vai halvan?
- valko

12. Toisitko minulle sarjakuvalehden vessaan, jos pyytäisin?
- en

13. Mitä esitit viimeisimmässä joulujuhlanäytelmässä?
- en muista

14. Miksi Oseanialaiset strutsit suolataan grillauksen jälkeen?
- just joo

15. Saako Oseanialaisella strutsilla ratsastaa?
- en tiedä strutseista mitn mutta trusseista kyllä :D

16. Miksi Mikki Hiirellä on kaksi nappia housujensa edessä?
- jaa onko sil muka housut

21. Mitä maksaisit, jos myisit itsesi kympillä jenkkiläiselle rekkakuskille?
- paljon

22. Mikä on kivikautisen esi-isäsi suosikkiyhtye?
- gentle giant

23. Miltä tuoksuu Etelä-Afrikkalainen hotellivessa?
- onko siel vessoja ?

24. Osaatko soittaa huilua?
- nokka huilua kyllä

29. Mitä eroa on ihastumisella ja rakastumisella?
- aina sama virsi kaikki tietää sen ite

31. Harrastatko irtosuhteita?
- joskus olen

32.Kenet haluaisit nyt omaksesi?
- hmm

37. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?
- persoonallisuus persoonattomuus .

38. Oletko ujo pyytämään treffeille?
- en kyll

39. Katsovatko vanhat mummot sinua vihaisesti/oudosti?
- JEHH

40. Sopiiko mielestäsi musta jokaisen värin kanssa yhteen?
- Sopii.

41. Oletko varma?
- janne vaan

42. Milloin viimeksi kävit ulkona ja mitä teit siellä?
- ottamassa raitista ilmaa

43. Missä iässä ihminen on uhmaikäinen?
- silloin kun se uhmaa jotain

45. Miltä näyttää Aasialainen eläkeläinen Amsterdamissa?
- näyttää se

48. Pidätkö pojilla enemmän lyhyistä vai pitkistä hiuksista?
- pidän joo

50. Oletko koskaan saanut matikan kokeesta kymppiä?
- jehh

51. Punastutko helposti?
- harvemmin sitä ite näkee

58. Tykkäätkö katsella televisiota, vaikkei sieltä tulisi mitään hyvää ohjelmaa?
- juu

59. Seikkailetko usein metsissä tai pelloilla?
- jehh

65. Onko sinua koskaan vedetty pulkassa?
- pulkalla mutta ei pulkassa

66. Minkä tekstin haluaisit T-paitaasi?
- PIMEYS ja KIERTO ja selkään romahtanut trussi

76. Osaatko seistä käsilläsi?
- En.

77. Voisitko mennä kännissä kouluun?
- voin ja menen tästä edespäinkin

83. Onko joku itkenyt vuoksesi?
- juu

86. Sytkäri vai tulitikut?
- juu

94. Petaatko sänkysi joka aamu?
- en

95. Miten reagoit, kun sinua yritetään iskeä?
- en ymmärrä sen kun vasta jälkeen päin :D

96. Mitä mieltä olet homoista/lesboista?
- Hyviä ystäviä ja ihmisiä siinä missä muutkin.

97. Mitä mieltä olet plastiikkakirurgista?
- jaa

98. Mitä teet kotona kun kukaan ei näe?
- hengaan

99. Missä kulkee pettämisen raja?
-vittu sen saa kukin ite päättää

100. Oletko herännyt ikinä "väärästä sängystä?"
- väärässä ??

101. Mitä mieltä olet yhden illan jutuista?
- mitä juttuja tarkoitat

102. Milloin joit ensimmäisen kerran alkoholia ja millainen oli kokemus?
- en muista

104. Mitä ruokaa teit viimeksi?
- lämppäriä

106. Onko isäsi fiksu mies?
- ON

107. Milloin viimeksi olit bussissa?
- pari viikkoo sitte

Mene hoitoon part. 2Tiistai 29.08.2006 00:11

Mene hoitoon part. 2

SINUN LEMPI...
1) Paikka teidän talossa? sänky
2) Vaatemateriaali? silkki tai satiini
3) Pituus tytöllä? semminen hyvän mittanen
4) Pituus pojalla? hyi
5) Ötökkä? noi lihansyöjäkasvit
6) Lintu? UIVELO
7) Vapaa-ajan viettotapa? hengailla...
8) Urheilumuotosi? mikää ?
9) Seksiasentosi? internet seksi seksi seksi ....
10) Hahmosi salkkareista? no se meidän talkkarin veli :D

SINUN KOKEMUKSESI...
11) Minkä ikäisenä joit ensimmäisen kerran alkoholia? hmm olisko ollut 1996 en tiiä
12) Olit umpikännissä? riparin jälkeen hmm
13) Sait ensisuudelmasi? hmm koskahan olis ollut
14) Sait suuren oivalluksen? hmm
15) Kiinnostuit afrikan tilanteesta? ei oo tullut viel semmosta
16) Aloit rakastaa itseäsi? joskus lapsena
17) Aloit rakastaa itseäsi enemmän kuin ketään muuta? :D
18) Sairastit vesirokon? joku rokko on ainaki ollut
19) Et enää toivottanut hyvää yötä perheenjäsenille? en oo vieläkään lopettanut
20) Sait selkäsaunan? joskus lapsena

SINUN ELÄMÄSI...
21) Montako vuotta olet jo ehtinyt nauttia elämän antimista? 23
22) Oletko sitä mieltä että elämä on ihmisen parasta aikaa? vittu joo
23) Vai onko se vain klise? ettäkö elämä ois klise? vai onko tää kysymys klise ?
24) Mikä on mottosi, jos sinulla ei ole niin mieti mikä lause tai joku kuvaisi parhaiten asennettasi elämään? päivä kerrallaan
25) Valitatko usein? e
26) Saatko ikinä oivalluksen jos valitat ja olet itsesäälissä että jollain muilla on asiat paljon huonommin kun sinulla ja sitten et enää valita? onhan se kiva kuulla että muillakin on ongelmia
27) Koska sinulla on mennyt elämässä luu kurkkuuun? joskus
28) Oletko koskaan nielaisssut purkkaa, millainen kokemus oli? kyl se mahaan meni
29) Onko sielusi puhdas vai syntinen? sielu
30) Uskotko pääseväsi taivaaseen kun kuolet? kait sinne joo

SINUN ULKONÄKÖSI ELI PINNALLISUUS...
31) Onko hilsettä? Ei.
32) Onko täitä? Ei.
33) Finnejä? juu
34) Mustäpäitä? on
35) Vai oletko oikea babyface? no parran puolesta joo
36) Eikö olekkin hirveä sana toi babyface? ihan sama.
37) Kutsuisitko itseäsi ennemmin luurangoksi vai sotanorsuksi? luuranko
38) Pidätkö enemmän kulma vai huulilävistyksistä? huuli
39) Pidätkö enemmän tulipunaisista vai valkoisista huulista? kaikki käy
40) Haluaisitko laulaa biisin tahdon rakastella sinua jollekkin jos haluaisit niin kelle? ei vittu oot sairas


SINUN PYHÄ SIELUNELÄMÄSI...
41) Menisitkö deittiohjelmaan jos saisit tilaisuuuden? je
42) Ei olisi kanttia vai? on
43) Onko kääpä pyhä asia sinulle? vanha sellanen
44) Miten hoidat sielusi ravintoa? sairasta musiikkia
45) Oletko koskaan ajatellut että kun nukut sielusi lähtee pois ruumistasi? joskus ku oli rapula
46) Olisiko se kiehtova ajatus? juu aina välillä pääsee se olo unohtumaan
47) Onko sinulla periaatteita jos on niin millaisia? sellainen periaate että ei ole periaatteita

Mee hoitoonMaanantai 28.08.2006 23:49

Mee hoitoon

MITEN.. :
Miten pussataan? : pus
Miten syödään domino? : suuhun vain
Miten avataan pullo? : käsillä
Miten pysäytetään bussi? : semmosta heijastin korttia näyttämällä , tai sit painamalla jarru poljinta
Miten syödään kiinalaista ruokaa? : hmm

KUKA.. :
Kuka on viimeaikoina satuttanut sinua henkisesti? : ressi
Kuka on viimeaikoina satuttanut sinua fyysiseti? : hmm urheilu
Kuka on viimeaikoina tehnyt tyhmästi? : minä
Kuka on viimeaikoina yllättänyt sinut? : itse
Kuka on viimeaikoina ollut sinulle erityisen mukava? : jaa

MIKSI... :
Miksi olit viimeksi surullinen? : ressi
Miksi olet olemassa? : hmm
Miksi teet tätä testiä? : en tiiä tää on ihan outo
Miksi taivas on sininen? : sininen ja punanen toimii yhdessä hienosti
Miksi et ole ulkona? : koska ikkunani on kiinni

MILLOIN... :
Milloin viimeksi nauroit? : just äske
Milloin olit viimeksi autossa? : tuossa hetki sitte
Milloin olet viimeksi syönyt leipää? : aamulla.
Milloin olet viimeksi opiskellut? : tänään
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? : hmm

ONKO... :
Onko sinulla mp3? : mikää
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois (ei perheen jäsen/sukulainen/ystävä): sydämmessä taitaa olla ihan suomessa
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? : je
Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muista ihmisiä? : useita ellei satoja
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan? : joop, jos ihastuksista puhutaan.

OLISIKO... :
Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä? : ei.
Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? : ei.
Olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta? : ei.
Olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän? : no
Olisiko maailma parempi ilman sotia? : jep.

OLETKO... :
Oletko kokenut sydänsuruja? : eipä ole paljon surissut
Oletko suudellut ketään koskaan? : joo.
Oletko ollut ihastunut yli kolmeen henkilöön samaan aikaan? : kait ...
Oletko valehdellut rakkaallesi? : joo.
Oletko valehdellut vanhemmillesi? : joo.