IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

MaanantaiMaanantai 23.01.2023 23:53

Tänään on maanantai. Kävin ulkoilemassa ja kävin samalla kaupassa ostamassa loput ainekset. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talviharrastukselta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä huomenna hiihtämään, jos sää sallii. Tänään menin saksan tunnille. Käyn huomenna äitini kanssa tekemässä vanhimman siskoni luona lumitöitä ja ruokin hänen kissoja. Käyn myös hakemassa heidän postinsa, kun he ovat reissussa. Olen myös Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Laitan silloin kuvia Facebookiin ja Instagramiin. Puhun jonkun verran italiaa. Hyvää viikonloppua ja nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Tilasin tämän kuukauden aikana 2 lehteä itselleni luettavaksi ja uuden hiilihapotuslaitteen. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen silloin musiikkia Youtubesta ja lempibiisini ovat SANNIN 2080-luvulla ja Vahinko. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 16 aikaan, joten minun täytyy ulkoilla valoisan aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Tein tänä päivänä lounaaksi lohisalaattia savulohesta, käytän siihen keitettyä kananmunaa, jäävuorisalaattia ja vihanneksia. Hyvää salaattia tuli tehtyä. Maksoin tänään oman puhelinlaskun.

SunnuntaiSunnuntai 22.01.2023 23:52

T[änään on sunnuntai. Kävin ulkoilemassa ja kävin samalla kaupassa ostamassa huomiset lounastavarat. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talviharrastukselta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä huomenna hiihtämään, jos palaudun tämän päivän hiihtotreenistä. Kävin äitini kanssa tekemässä vanhimman siskoni luona lumitöitä ja ruokin hänen kissoja. Kävin myös hakemassa heidän postinsa, kun he ovat reissussa. Olen myös Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Laitan silloin kuvia Facebookiin ja Instagramiin. Puhun jonkun verran italiaa. Hyvää viikonloppua ja nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Tilasin tämän kuukauden aikana 2 lehteä itselleni luettavaksi ja uuden hiilihapotuslaitteen. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen silloin musiikkia Youtubesta ja lempibiisini ovat SANNIN 2080-luvulla ja Vahinko. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 16 aikaan, joten minun täytyy ulkoilla valoisan aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Huomenna menen kansalaisopiston saksan tunnille. Huomenna käyn apteekissa ja käyn hakemassa sieltä verenpainelääkettä. Teen huomiseksi lounaaksi lohisalaattia savulohesta, käytän siihen keitettyä kananmunaa, jäävuorisalaattia ja vihanneksia.
Tänään on lauantai. Kävin hiihtämässä tänään laulurinteellä. Hiihto tuntui todella hauskalta ja mukavalta talviharrastukselta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä huomennakin hiihtämään, jos palaudun tämän päivän hiihtotreenistä. Kävin äitini kanssa tekemässä vanhimman siskoni luona lumitöitä ja ruokin hänen kissoja. Kävin myös hakemassa heidän postinsa, kun he ovat reissussa. Olen myös Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Laitan silloin kuvia Facebookiin ja Instagramiin. Puhun jonkun verran italiaa. Hyvää viikonloppua ja nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Tilasin tämän kuukauden aikana 2 lehteä itselleni luettavaksi ja uuden hiilihapotuslaitteen. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen silloin musiikkia Youtubesta ja lempibiisini ovat SANNIN 2080-luvulla ja Vahinko. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 16 aikaan, joten minun täytyy ulkoilla valoisan aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä.

Tammikuun kahdeskymmenes päiväPerjantai 20.01.2023 23:51

20.01.2023. Perjantai ja viikonloppu. Nousin sängystä ylös kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen nukuin päiväunet. Sen jälkeen söin luonaan kotona. Lounaan jälkeen join kahvia vanhempien luona. Kahvin juonnin jälkeen lenkkeilin, kävin suihkussa ja menin sitten vanhempien luokse. Vietin loppuillan vanhemmilla. Katselin areenasta uutta päivää ja YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna hiihtämässä kun on sopiva sauma. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja marjoja. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja talvelle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden kylmien säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä ennen kello 16 , joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli kylmä ja viileä talvipäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja talvinen sää. Talvi on ihanaa aikaa liikkua ulkona ja hiihtää. Viikonloppuna on luvassa talvista säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa ja maanantaita kaikille tasapuolisesti. Tilasin netistä luettavaa itselleni eli lehtiä ja ajattelin tilata vielä seura-nimisen lehden itselleni luettavaksi ja päiväni piristykseksi. Hyvää alkavaa viikonloppua ja nauttikaa talvesta ja lumesta.

Tammikuun yhdeksästoista päiväTorstai 19.01.2023 23:50

19.01.2023. Torstai. Nousin sängystä ylös kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen nukuin päiväunet. Sen jälkeen söin luonaan kotona. Lounaan jälkeen join kahvia vanhempien luona. Kahvin juonnin jälkeen kävin äitini kanssa asioilla, lenkkeilin, kävin suihkussa ja menin sitten vanhempien luokse. Vietin loppuillan vanhemmilla. Katselin areenasta uutta päivää ja YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä, kun on sopiva sauma. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja talvelle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden kylmien säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä ennen kello 16 , joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli kylmä ja viileä talvipäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja talvinen sää. Talvi on ihanaa aikaa liikkua ulkona ja hiihtää. Viikonloppuna on luvassa talvista säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa ja maanantaita kaikille tasapuolisesti. Tilasin netistä luettavaa itselleni eli lehtiä ja ajattelin tilata vielä seura-nimisen lehden itselleni luettavaksi ja päiväni piristykseksi.Huomenna alkaa viikonloppu ja myös siksi, koska huomenna on perjantai.

Tammikuun kahdeksastoista päiväKeskiviikko 18.01.2023 23:49

18.01.2023. Keskiviikko. Nousin ylös kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen nukuin päiväunet. Sen jälkeen söin luonaan kotona. Lounaan jälkeen join kahvia kotona. Kahvin juonnin jälkeen lenkkeilin, kävin suihkussa ja menin sitten vanhempien luokse. Vietin loppuillan vanhemmilla. Katselin areenasta uutta päivää ja YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä, kun on sopiva sauma. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja talvelle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden kylmien säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä ennen kello 16 , joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli kylmä ja viileä talvipäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja talvinen sää. Talvi on ihanaa aikaa liikkua ulkona ja hiihtää. Viikonloppuna on luvassa talvista säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa ja maanantaita kaikille tasapuolisesti. Tilasin netistä luettavaa itselleni eli lehtiä ja ajattelin tilata vielä seura-nimisen lehden itselleni luettavaksi ja päiväni piristykseksi.

Tammikuun seitsemästoista päiväTiistai 17.01.2023 23:50

17.01.2023. Tiistai. Nousin ylös kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen nukuin päiväunet. Sen jälkeen söin luonaan kotona. Lounaan jälkeen join kahvia kotona. Kahvin juonnin jälkeen lenkkeilin, kävin samalla ruokakaupassa, suihkussa ja menin sitten vanhempien luokse. Vietin loppuillan vanhemmilla. Katselin areenasta uutta päivää ja YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä, kun on sopiva sauma. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja talvelle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden kylmien säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä ennen kello 16 , joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli kylmä ja viileä talvipäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja talvinen sää. Talvi on ihanaa aikaa liikkua ulkona ja hiihtää. Viikonloppuna on luvassa talvista säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa ja maanantaita kaikille tasapuolisesti. Tilasin netistä luettavaa itselleni eli lehtiä ja ajattelin tilata vielä seura-nimisen lehden itselleni luettavaksi ja päiväni piristykseksi.

Tammikuun kuudestoista päiväMaanantai 16.01.2023 23:51

16.01.2023. Maanantai. Uusi viikko lähti käyntiin. Nousin ylös kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen nukuin päiväunet. Sen jälkeen söin luonaan kotona. Lounaan jälkeen kävin lenkkeilemässä linnunlahdella. Lenkin ja suihkun jälkeen join kahvia kotona. Kahvin juonnin jälkeen valmistauduin tämän kevään ensimmäiselle saksan tunnille. Tunnin kävin kävin kotona ja menin sitten vanhempien luokse. Vietin loppuillan vanhemmilla. Katselin areenasta uutta päivää ja YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä, kun on sopiva sauma. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja talvelle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden kylmien säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä ennen kello 16 , joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli kylmä ja viileä talvipäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja talvinen sää. Talvi on ihanaa aikaa liikkua ulkona ja hiihtää. Viikonloppuna on luvassa talvista säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa ja maanantaita kaikille tasapuolisesti.

Tammikuun viidestoista päiväSunnuntai 15.01.2023 23:51

15.01.2023. Sunnuntai. Heräsin kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen nukuin päiväunet. Sen jälkeen söin luonaan kotona. Lounaan jälkeen join kahvia kotona. Kahvin juonnin jälkeen kävin kävelyllä, kävin suihkussa ja menin vanhempien luokse. Vietin loppuillan vanhemmilla. Katselin areenasta uutta päivää ja YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä, kun on sopiva sauma. Huomenna olen menossa kansalaisopiston järjestämälle saksan tunnille. Tunti jatkuu huomenna pitkästä aikaa joululoman jälkeen. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja talvelle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden kylmien säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä ennen kello 16 , joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli kylmä ja viileä talvipäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja talvinen sää. Talvi on ihanaa aikaa liikkua ulkona ja hiihtää. Viikonloppuna on luvassa talvista säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa ja sunnuntaita kaikille tasapuolisesti.

Tammikuun neljästoista päiväLauantai 14.01.2023 23:49

14.01.2023. Lauantai. Heräsin kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lenkille. Lenkin aikana kävin hakemassa yhden lähetyksen postista. Sen jälkeen söin luonaan kotona. Lounaan jälkeen kävin suihkussa. Sitten join kahvia kotona. Kahvin juonnin jälkeen kävin kaupassa ostamassa itselleni vähän eväitä ja kauppareissun jälkeen menin vanhempien luokse.
Vietin loppuillan vanhemmilla. Katselin areenasta uutta päivää ja YouTubesta Muumilaakson tarinoita-sarjan 10 jakson ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa, saksaa ja englantia duolingon avulla, tein omia hommia kännykällä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn huomenna kävelylenkillä, kun on sopiva sauma. Kohta menen sänkyyn unille. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, yhden omenan, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mustikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin joku päivä ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmä ja talvelle tyypillistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden kylmien säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea sää. Nyt tulee pimeä ennen kello 16 , joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä. SANNIlta kuuntelin 2080-luvulla ja trampoliinin ja joskus vahinko-kappaleen ja Cheekiltä kuuntelin vahinko-nimisen kappaleen, kun hän versioi kyseisen kappaleen Vain Elämää-kaudella 7. 2080-luvulla on minun lempibiisi, koska siitä tulee mieleen minun tyttöystävä, koska minä ikävöin häntä koko ajan ja vielä 2080-luvulla. Tänään oli pilvinen päivä ulkona. Nyt nautin näistä ihanista ja kylmistä talvipäivistä täysin. Nyt on ulkona todella pimeää ja vihaan pimeyttä. Tänään oli kylmä ja viileä talvipäivä. Maanantai on minun inhokkipäivä viikolla. Tänään oli pilvinen ja talvinen sää. Talvi on ihanaa aikaa liikkua ulkona ja hiihtää. Viikonloppuna on luvassa talvista säätä. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni viikolla. Hyvää loppuiltaa ja lauantaita kaikille tasapuolisesti.