IRC-Galleria

Keskikesä ja valoisimmat yöt. Vaikka kesäni kuluukin pitkälti kaupungin hälyssä ja pölyssä, ajattelen silti lämmöllä maaseudun rauhaa.

Aamulla on lähtö maalle. Ehdin rauhoittua vain hetken, mutta sen hetken haluan olla poissa täältä, jossakin, missä elämä on vielä luonnollista. Haluan saada kosketuksen itseeni ja ympäröivään luontoon. Tahdon sukeltaa alastomana laiturilta ja antaa järviveden huuhdella kehoni, kastaa minut uudestaan. Juhannus on kasteen sakramentin juhla. Puolipakanallisesti voitaisiin ajatella, että juhannus on puhdistumisen ja uudelleensyntymisen aikaa, vaikka emme laittaisikaan uskoamme Jeesukseen tai Johannekseen... Kuinka ihanaa onkaan kellua viileässä aallokossa luonnon keskellä, ja huomata kuinka hauras valkoinen iho kuultaa kirkkaana veden keskeltä.

Täällä pääkaupungissa sitä unohtaa, kuinka isoa osaa luonto elämässämme esittääkään. Betonia ja asfalttia vain oppii katselemaan, todellisuus unohtuu. Ja minä nimenomaan väitän, että se mitä päivittäin näemme, ei ole elämämme todellisuutta, ainoastaan keinotekoista tarkoituksen etsintää, tyhjyyden karkoittamista sementtilähiöiden onnettomasta harmaudesta. Yökerhot, katujen pöly ja elämän melu sekä kaupallisuus pauhaavat loppumattomasti päässämme, kunnes irrottaudumme oravanpyörästä.... edes muutamaksi päiväksi.

Juhannus ei ole mitään ilman maalaismaisemaa. Ulkovessa, saappaat, rantasauna ja tuvan puuhellan tuoksu. Läheisiä ihmisiä ympärillä, hyvä mieli ja aito läsnäolo. Ulkona vaalean illan hiljaisuus. Vain järven tyyntyvä pinta ja muutama ahven rantavesissä. Tuikut kuistilla juhannuskoivujen vieressä.