IRC-Galleria

_Rausku

_Rausku

U wanna run that by me again?

PurrrrTorstai 30.08.2007 03:15

Loma on lopussapäin... Viimeisiä viedään.

Edessä paljon uutta (ja takana paljon vanhaa :)). Mihin on muutto, sitä tietoa asuntösäätiö vielä panttaa. Vaan eivät kauaa, kiristän sen tiedon viimeistään viikonlopun jälkeen.

Kotiuduin Suomi-sightseeingiltani tänään, ja sen verran pääsin ulos tutuista kuvioista, että Helsinkikin alkaa näyttää hyvältä paikalta. Älä hyökkää enää kimppuuni, typerä kaupunki.. Olen aina sanonut, että Helsinki on hyvä paikka, koska sinne voi kadota. Tuttuja tulee vastaan harvoin, ja kukaan ei puutu toisensa asioihin ilman jotakin pätevää syytä. Päivästä toiseen saa kulkea rauhassa, vaivaantumatta puolituttujen kuulumisista, vailla huolta oman kulissin ylläpitämisestä.

Mutta sitä vain en tajunnut, että Helsinki on kaupunki, johon voi kadottaa itsensä. Anonymiteetti on yhtä aikaa vapaus ja vastuu. Kun kukaan ympärillä ei tiedä, millainen olet, on ihmisen itsensä tiedettävä se hyvin vahvasti. Ei pidä antaa virran viedä, ei voi antaa juuriensa nousta maasta, sillä silloin kukaan ei enää tiedä, mikä on se yksinäinen korpinraato, lähijunassa matkalla Huopalahteen.

Onnistuneen irtioton jälkeen näkee selvemmin. Motivaatio uuteen lukukauteen palaa vahvana, juuret ovat saaneet ravintonsa. Näillä mennään, toivottavasti pitkälle pime(nev)ään... ... ...

L... *muisk*

MökilläKeskiviikko 15.08.2007 18:16

Voisiko joku ottaa tämän sumun mun päästä pois? Kaikki mikä ei tapa, se ahdistaa. Aurinko paistaa, ilma on täydellinen, järvivesi on kuin linnunmaitoa.

Täällä sitä istutaan, muun maailman kiireen tavoittamattomissa. Ja ahdistutaan. On ikävä kaupunkia ja ihmispaljoutta, on ikävä omaa elämää ja tuttuja uomia. Ja toisaalta sekin ahdistaa. En tahdo jäädä enkä lähteä.

Puhelin ei soi, olen informoinut kaikkia liian hyvin. Jokainen kaveri taatusti tietää, että olen täällä korvessa, eikä kukaan soita ja kysy ulos syömään. Perhana.

Olen huono kestämään ja käsittelemään paineita. Tällä kertaa kyseessä on tietenkin opiskelujen aiheuttama stressi.. Sukulaiset kyselevät, kuinka gradu edistyy. Ja sitten yritän kuulostaa varmalta ja asiantuntevalta, sanon, että kyllä se tästä. Ei, en vielä ole tehnyt paljon, mutta tässä syksyllä..

Mitäpä jos vain kiljuisin, että enpä helvetti tiedä, kukaan ei tiedä ja graduohjaajani taatusti vihaa minua jo valmiiksi, ja olen ryhmäni huonoimmassa vaiheessa. Ja että ehkä, jos Jumala suo, valmistun jonain kauniina päivänä, mutta sitä ennen haluan hautautua suohon?

Ei. Paineidenhallinta ei selvästikään ole vahvin lajini. Ja voisiko joku nyt saatana soittaa?!

Loma tekee tehtäväänsä...Sunnuntai 12.08.2007 21:24

"Kas, gradukirja! Selailenpa huvikseni hieman"

LomaTorstai 09.08.2007 16:25

Vihdoinkin.. Kauan kaivattu. Tästä haaveilin ja nyt se on tässä. Ei voisi pieni ihminen paljon onnellisemmaksi tulla.

Vaatimukset vähissä. Aivan sama, sataa tai paistaa, kunhan työt on loppu ja kalenteri haudattu ..hmm. Johonkin. Väliäkö hällä.

Odotuksen ja innostuksen aiheita riittää. Ensin mökille äidin kanssa, ja seuraavalla viikolla L:n kanssa. Luvassa rentoutumista, uimista, saunomista, hyvää ruokaa jne.

Odotan jo koulun alkuakin, mutta ymmärrän, että lomani tulee tarpeeseen. Pitää rentoutua ja purkaa aggressiot, ottaa hetki rennosti ja lakata jännittämästä ja stressaamasta asioita.

Lallallaa.. Lähdenpä kaupungille.

KeskiviikkoiltanaTorstai 02.08.2007 02:34

Yksinäinen olo. Istun kotona rättiväsyneenä. Töihin on taas aamulla mentävä... Kuusi vuoroa jäljellä.

Hip hei. Tai ei.

MaanantainaTiistai 24.07.2007 01:58

Torstai on toivoa täynnä.. Niin tässäkin tapauksessa. Kaksi ja puoli viikkoa .. On pitkä aika.

L, mulla on sua ikävä. Pian nähdään.

Jim kysyi töissä, että "ootsä onnellinen?". Jotenkin vaan silmät välkähti ja oli pakko hymyillä.. vastasin että oon mä. Ja huomasin, että kappas, niinpä olenkin. :)

Lauantai-iltanaSunnuntai 22.07.2007 00:44

Huh mikä viikko. Huh mikä kesä.

Kolme viikkoa kesätöitä jäljellä. Sori vaan kaikki kesän ystävät, meikäläinen on onnellinen siitä, että se alkaa olla ohi. Kesä ei ehkä ikinä ole ollut näin raskas.

Koulun alkaminen on tervetullutta vaihtelua, johan tässä on kuukausitolkulla vittuunnuttu lomailevia ihmisiä katsellessa. Hah. Kakarat kouluun sivistämään itseään, ja minulle rauhallisemmat (joskin henkisesti ankarat) gradunteko-olosuhteet, kiitos.

Tänään iltapäivälehdestä poimittua; "Sunny Beach on tosi hyvä kohde juuri mun ikäisille, kun täällä ei oikeen ole muuta tekemistä kuin juoda." Ja tämän maailmaasyleilevän ja sivistyneen kommentin kansalle tarjosi neiti Visa, 20 v.

Hmmh...

[Ei aihetta]Torstai 12.07.2007 01:47

1.Katsotko galleriassa usein jonkun henkilön kuvia, joka ei ole ystäväsi?
-Toisinaan

2.Mikä on sinua lähimpänä oleva sininen esine?
-Tuoli jolla istun. Pehmuste on sininen.

3.Miltä huulirasvasi maistuu?
- mansikalta tietysti...

4.Saat pelastaa tulipalon sattuessa olohuoneestasi yhden esineen, minkä pelastaisit?
-Koirani nukkumasta sohvalta

5.Millaisessa asussa sinut näkee koulun naamiaisissa?
- Olisin lumikuningatar

6.Oletko koskaan toivonut mitään epärealistista, mitä?
-Lottovoittoa?

7.Pelkäsitkö Muumien Mörköä pienenä? Jos pelkäsit, miten se näkyi?
-Mmhh... ?

8.Jos saisit valita Suomelle uuden presidentin, kuka se olisi?
-Tarja kolmannelle kaudelle...

9.Joudut pitämään tanssitunnin koulusi oppilaille, minkä biisin tahtiin tanssitte?
- Jaa tuota. Tanssimme Joutsenlampea.. Pienten joutsenten tanssi tai Kuoleva Joutsen.. Päivästä riippuen.

10.Muututko keskiyöllä kurpitsaksi?
-En tiedä, koska nukun. Todennäköisesti. Aamuisin tunnen itseni kurpitsaksi, lasketaanko se?

11.Vaate, joka on unohtunut vaatekaappisi perälle?
-Dye-merkkinen nirunarutoppi.

12.Uhkarohkein tekosi?
-Elän tynnyrissä enkä ole lainkaan uhkarohkea.

13.Montako korttia lompakossasi on?
-Viitisentoista korttia. Luultavasti muutama enemmän.

14. Jos sinusta tulisi julkkis, minkä asian takia näin kävisi?
-Suomen turhin julkkis? Jotain "ei pysty- liian hapokasta"-tyylistä.

15.Uskallatko kävellä yksin pimeänä yönä metsän poikki?
- Riippuu missä. En ole tyhmä...

16.Osaatko nauraa väärässä paikassa väärään aikaan?
- voi toki. MOT.

17.Jos maailmassa olisi vain yksi väri, mikä se olisi?
-musta... tämä on tosi tyhmä kysymys. Tosi tyhmä.

18.Paras keino päästä eroon ihmisestä jota ei halua nähdä?
- Paras keino on varmaankin suora verbaalinen kommunikaatio. Mutta moniko sitä käyttää?

19.Millainen on unelmatuolisi?
- Pehmeä, upottava sohva

20.Äitisi kertoo ostaneensa lentoliput Rioon sambakarnevaalien aikaan, miten reagoit?
-Toivotan Hyvää matkaa!

21.Jos luokanvalvojasi sijaiseksi tulisi söpö vastavalmistunut kundi, tekisitkö läksysi useammin?
- Niin kävi. Lukiossa. Ikävä kyllä en läpäissyt koskaan matikkaa joten jouduin aina tukiopetukseen...

22.Jos olisit juoma, mikä juoma olisit ja miksi?
- Olisin vodkarussian. Söötin värinen mutta ärtsynmakuinen.

23.Näkeekö sinua koskaan kuntosalilla?
-Tottakai, sali on meditaationi. Viime aikoina jäänyt vähiin. Ilmankos kiristää. Hermoja.

24.Voitat arvonnasta itsellesi jonkun yrityksen lippiksen. Missä tuo lippis on viikon kuluttua?
- Roskiksessa, jonkun rekkakuskin varahattuna tai yksin ja surullisena ja unohdettuna, jossain.

25.Joudut BB-taloon uudeksi asukkaaksi, millaisen roolin luultavimmin saisit?
- olisin The Bitch joka sanoo AINA vaikkei kysyttäisikään, ja vittuilee.


26.Koulun juhlissa lavalle kapuaa koulun pahin nörtti esittämään rakkausrunoa - joka on omistettu sinulle, mitä teet?
- Jos joku rakastaa, siitä pitää olla kiitollinen ja nöyrä.

27.Ystäväsi kertoo tahtovansa lävistyksen ja pyytää sinua lävistäjäksi, suostutko?
- En. Opetetaanko ihmisiä nykyisin ottamaan mitään vastuuta tekemisistään?

28.Kotisi suihku lakkaa toimimasta luokkakuvauspäivän aamuna, miten toimit?
- Suihkutellaan kaverin luona. Tai tehdään kikka kolmoset ja näytetään säteilevämmältä kuin ikinä.

29.Olet ilman kesätöitä ja äitisi tarjoaa sinulle tuttunsa kautta työpaikkaa puhelinmyyjänä provikkapalkalla. Suostutko?
- En suostu. Kokeiltu. Sitä työtä ei kestäisi pää.

30.Sinun elämäsi 4 tärkeintä asiaa?
1) rakkaus (perheen sisäinen, ystävien välinen, romanttinen jne, kaikki.) 2) terveys (oma ja muiden) 3) elämänhallinta ja tasapaino 4.. ... ..?

31.Valittavatko vanhempasi sinulle turhasta? Mistä?
- Eivät valita turhasta. Silloin harvoin kuin valittavat, on syytäkin.

32.Kuinka pitkä olit 3 vuotta sitten?
- 167 cm. Kuten nytkin.

33.Kauanko voisit elää ilman musiikkia?
-Päivän? En kauaa. Kaikessa on musiikkia ja musiikki on kaikkialla.

34.Kuvaile ulkonäköäsi 5 substanttiivilla?
-Tummatukka, vilkkusilmä, sokea... ?? Onko sokea substantiivi? Vittu musta kyllä toimittajaa näillä tiedoilla saa.. Kiitti HAnne... :D

35.Mitä näet kun suljet silmäsi?
-Junaradan. Kiskot.

36. Jos olisit eläin mikä eläin olisit?
-Kissa? Pidän kuivasta ja lämpimästä, nautiskelen ruuasta, puunaan itseäni paljon.. ja olen laiska.. kotikissa uuninpankolla.

Mur.Torstai 05.07.2007 02:18

Reilu viikko Ilosaarirockiin... Voi tytöt miten mä odotan että pääsen sinne teidän kanssa.. Haa, otetaan Joensuu haltuun! Joko meillä on ovikyltti??

Taidanpa haluta myös hieman humaltua. Pitkästä aikaa. Jääkaapissa kossupullo houkuttelee väsynyttä... Kaikki mukaan, kaikki mukaan. Nytkin tekisi mieli napata pienet hömpsyt, mutta niin pihalla en vielä ole, että alkaisin kotona yksin tissuttelemaan.

Tsup tsup. Nukkumaan ... vaan kun ei haluaisi. Ei jaksaisi sitäkään.

Tekstissä ei tänään päätä, ei häntää liioin. Ruumiille töitä ja aivoille lomaa. Raah. Kuinkahan paljon hullummaksi sitä voisi mennä, ennenkuin nukahtaa pystyyn?

Over and so out.

[Ei aihetta]Maanantai 02.07.2007 00:31

käy töissä
laita kotia
pidä koiraa
pese matot
pidä yhteyttä ihmisiin
huolehdi lähimmäisistä
laihduta
urheile
opiskele
sivistä itseäsi
lue lehtiä
käy museoissa
istu terassilla

voi jeesus puolet noista on tekemättä eikä mulla ole aavistustakaan missä vaiheessa pesisin pyykit saati sitten mitään muuta

EDIT:
Olisi niin kivaa tehdä asioita ja nauttia elämästä kun kerran tätä vapaata nuoruutta on jäljellä.. Mä pääsen varmaankin nauttimaan vapaudesta vasta sitten, kun mulla joskus, jos Jumala suo, on oikea, palkallinen loma. Mä en ymmärrä, mihin oikeastaan pohjautuu ajatus siitä, että nuorten aikuisten elämä on jotenkin kevyttä ja vapaata. Kahleet raapivat asvalttia kun vanki laahustaa tuomiolle...

EDIT II:
Oikeasti ajatus vapaasta ja huolettomasta nuoruudesta ja ns. poikamieselämästä on vain illuusio jonka viihdeteollisuus on ottanut hyötykäyttöön. Ihmiset haaveilevat vapaudesta ja valinnanvarasta, joten unelmaa ruokkivat elokuvat ja muu materiaali myy. Oikeassa elämässä kaikki ovat kaltaisiani tatteja, jotka eivät näe auringonvaloa kuin satunnaisesti, jos sattuvat kurkkimaan työpaikan ikkunasta tarpeeksi kauas horisonttiin. Vuokrat on maksettava, työt tehtävä ja velvollisuudet hoidettava.

EDIT III:
Kai niitäkin hulluja löytyy,jotka sanovat "irroittautuneensa oravanpyörästä" ja osaavansa nyt "suhtautua elämään ihan eri tavalla ja nauttia siitä". Teille kaikille, haistakaa paska.


p.s. Jos et ymmärrä, älä avaudu.