IRC-Galleria

VÄHEMMÄN VAKAVA MUTTA SILTI TOSI ARVOSTELU RESIDENT EVIL VII
PS4 (pc, xbox one) Julkaisu 24.1.2017

Painajaiset. Nehän olisi oiva synonyymi orgioille. Joka tapauksessa tämän pelin ensimmäiset tunnit yönselässä näpytellen upottivat kauhuun kuin Pekka porukkaa järvellä ja toivat painajaiset ja hämärän ahdistavat unet. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Unessa keksin taas vitsin.
Mitä yhteistä on aidsilla ja aarteen etsinnällä? Molemmat päättyvät yleensä arkkuun. Minunhan ei tarvi enää keksiä ite mitään kun unissa tulee kaikki vitsit.
No joo. Tätä peliä tosi ressafanit sieltä ysäriltä ovat oottaneet kuin minäkin rukoillen anopin lähtemistä kylästä. Vihdoin ja viimein saatana!

Resupentti palaa siis juurilleen selviytymiskauhun pariin ja unohtaa hillittömän räiskinnän ja tuo hämyiset maisemat, niukat energiat, kudit ja rajallisen tavaravalikon. On niitä pulmia ja on se säilytysarkkukin ja kaikki mitä mies toivoo paitsi ne zombit. Ja niitä ei tämä peli tarvikaan.
Vastaan tuleva kauhu on pääsääntöisesti todella toimivaa ja häiritsevän kivan sairasta lukuun ottamatta samoja vihuja mutta niistä myöhemmin.
On peliä uusittukin ja isoin uudistus on kuvakulman vaihto pelaajan silmiin ja se todella toimii ja syy varmasti pelin intensiivisyyteen, vaikka aluksi olinkin vähän että olikohan hyvä idea kun trailereita vahtasi.
Toki voidaan olla eri mieltä ja varmaan osa onkin mutta musta tuntui hyvälle ja nostalgiselle rajallinen tavaratila ja säilytysarkut ja sitä rataa. Ne joilta on jäänyt väliin pleikka ykkösen kolme ekaa osaa, ovat varmaan ehkä näreissään/ ihmeissään systeemistä. Näin sen olisi pitänyt aina olla. Eli paluu perinteiseen on tässä vain positiivista kuten se ettei panoksia ja energiaa kylvetä kuin siementä teininä ja vihu ei muutu energiaksi tai kudiksi kuoltuaan. Ja se kun ei vihuja hyökkää sen sata samaan aikaan kimppuun kuin mummoja lidlin alennustuotteisiin, säilyy taisteluiden jännyys.
Resi 4:sta 6:een oli yhtä ilotulitusta ja jatkuvaa paukuttelua kuin se teinin seksielämä. Enää ei paukutella henkseleitä, saati sitten pierua kun pelkää että tulee näytteen kanssa kun paikat ei enää pidä tässä iässä edes hampaissa. Kivoja nostalgiatrippejä saa monesta eri kohdasta ja tapahtumasta ja siinä sekunnissa sitä syöksyy kuumalle ysäri-luvulle ekojen resupenttien hetkiin.
Tuosta mummo-jutusta tuli vielä muuten mieleeni mielestäni hassu tapahtuma kun mummi oli kerran lapsen likkana minulle ja siskolle kun äitiliini oli töissä. Me siinä kinasteltiin siskoni kanssa ja kun siihen aikaan oli tapana sanoa kaikkea typerää, kuten syö äitis pää, niin siinä toinen huusi toiselle että mulkun silmä! No äiti tuli kotiin ja kysyi että miten meillä oli mennyt niin mummo tuumasi vain että muuten ihan kivasti mutta lapset haukku toisia mulkosilmäksi. Nooo kuulohan tuossa iässä heittää, ei se ole ihmeellistä. Itelläkin tuo kuulo alkanu huonontumaan kun en millään "tahtonut" kuulla esimerkiksi kun muija pyysi että hieroisin hetken kipeitä hartioita. ”- Että mitäkä!? Juu on hienoja vartioita tossa töllössä. Tollanen puku ois komee”.

Joka tapauksessa, pelaajamme, sankarimme kaveri nimeltään Ethan pääsee omaan painajaiseensa ajelemalla ja astumalla sairaaseen paikkaan keskelle suoaluetta ja korpea jossa on iso kartano ja kartanossa erikoinen perhe. Ethan raukka ei olisi siellä päinkään, ellei hänen entinen hoito, jonka piti olla kylmänä jo hyvän aikaa, lähettäisi hänelle postia. Aina ne akat tekee miehen elämästä helvettiä!
Tästä ihan pihalla kuin puliukko Ethan istahtaa automobiiliinsa ja painaa sukan syyläriin ja matkustaa kohti korpimaita selvittämään meininkiä.
Juoni kulkee soljuvasti ja varmasti eteenpäin ja tarinaa löytyy, vaikka tipahin jo puolessa välin mutta perusidean ja kuvion ymmärtää varsinkin lukemalla tuttuja lappusia sieltä täältä ja se on aikalailla tuttu juttua ressa kamaa.

Pelin perusidea pähkinän kuoressa on että pelissä pelätään kuin poliiseja ja sitten tutkitaan ja vähän taistellaan välissä ja ratkotaan pulmia ja tarkoitushan on löytää etsimänsä ja paeta paikalta kuin juutalainen keskitysleiriltä kun se haistoi palaneen käryä. No sittenhän sitä vain kaasuteltiin menemään niin pääsihän se pois.
Täytyy sanoa että ei voi ainakaan saksalaisia aikaansaamattomuudesta syyttää. Harva sai noin nopeasti niin paljon aikaan.

Aluksi sitä vähän tunnostelee ja miettii mutta sitten peli vie mukanaan kuin avioliitto miehen pohjaan betonikenkien kanssa.
Eli kaikki toimii hyvin, kuten valikot ja hahmon käskyttäminen ja sitä rataa. Pari kertaa taisin vain käyttää energiaa vahingossa kun painoin nappulaa joka ei ollut tuttu. Selvisin siis vähällä, toisin kuin kaveri jolle kävi sama homma ja se sai siitä 3 vuotta linnaa. No vitsi vitsi juttu... Sai 2 vuotta oikeesti.
Jos tuntuu että pelottaa ja ei osaa, niin pelissä saa valita helposta ja normaalista vaikeustasosta mieluisamman. Pelin läpäistyään aukeaa vaikeampi taso ja muuta mukavaa. Mielestäni normaalilla tasolla vähänkään järjellä pelaten, varoen ja ennakoiden pärjää kyllä, varsinkin jos on joskus pelannut muutakin kuin taskubiljardia.

Lienee sanomattakin taas selvää että peli toimii parhaiten pimeässä isoilla äänillä ja isosta ruudusta.
Hipihiljaa hurjan 14 tuuman kuvaputkimatkatöllykästä valot päällä on sama kuin söisi ne karkit papereineen päivineen tai pyytäisi anopin kivaan illanviettoon. Pelissä on myös VR- tuki ja se varmasti lisäisi jännitystä ja toden tuntua enkä puhu nyt valtion rautateistä vaikka sekin luo toki oman jännityksensä ja hilpeän tunnelman kun ei koskaan tiedä milloin tulee ja milloin on perillä. Olisin mielelläni itsekin kokeillut että miten peli vielä muuttuu mutta ei köyhä moisia saa kun perse on auki että tuuli ujeltaa.

Kauhua ja jännitystä on onneksi oikeasti tarjolla hyvin ilman lasejakin mutta ei ilman silmälaseja jos näkökin heittää. Ja onpa mukava jännittää pelissä kun tässä iässä arjen jännitys koostuu lähinnä kauniista ja rohkeista, naapurien kyttäilystä ikkunoista ja postiluukusta ja siitä että uskaltaa käydä suihkussa vielä ilta kymmenen jälkeen ja jos oikein hurjaksi heittäytyy niin vielä pyykkikone päällä. Huomaa että on tunnelmassa mukana kun hätkähtää omaa varjoaan ja haluaa varmasti sulkea oven takanaan heti siitä kuljettuaan, ettei vain joku kömpisi sieltä sisään.
Sitä vanhallakin nousee jos ei enää muuta niin ihokarvat pystyyn kun ”tavallisen Virtasen perheen” jäsen nappaa sinut kiinni ihan yhtäkkiä jossain osaa kartanoa.
Mitä enemmän sitä tututustuu lämpimään Bakerin perheeseen, niin sitä normaalimmalta yhtäkkiä oma perhe tuntuu. Positiivista.
Täytyy vielä mainita pienenä miinuksena että kauheimmat, intensiivisimmät ja mielenkiintoisimmat tapahtumat tapahtuvat kartanossa ja sen ympärillä. Välissä mennään vähän muuallekin mutta mielestäni peli alkoi heti tylsistyttämään ja tympimään kun piti haahuilla edes takaisin ja se on negatiivista arvosanaan.
Ihan kuin tyttöystävän kanssa oltiin miljoonissa naisten liikkeissä shoppailemassa ja nyt missä lie kun tiiä, varmaan seppälässä ja itellä jo voimat ja happi loppu, niin se sovitteli kaulahuiveja sen sata ja tuskastuen kysy että, ”-rakas sanoppa sinä mikä mulle sopis parhaiten kaulaan ?”. Ja minähän vastasin heti että köysi! Loppu ostokset ja tuskaset shoppailut kuin seinään! Eli kannattaa käyttäytyä samalla tavalla jos mielii päästä jo kotiin kaupoista. Ei toki välttis petiin yöksi mutta onha se sohvaki kuin palkinto pois sängystä pierevän pedon vierestä!

Napisemisen aihetta löytyy vielä toisesta asiasta ja eniten minua ärsytti matkassani tämä.
Kun on kyse resident evilistä, sitä odottaa sen yhtä tavaramerkkiä, eli lonkeropornoa että animen hentain pahimmat pätkät on muumin verosta kamaa ja sitten kun ei näin olekaan vaan törmää samoihin vihuihin uudestaan ja uudestaan, niin A, siitä katoaa pelko ja B, sitä turhautuu ja miettii että onko tekijät olleet laiskoja vai mikä kun kuka tahansa aikasempia osia pelanneet tietää että on kaikkee matkan varrella, hämähäkeistä huntereihin ja koiriin ja kaikkea mutta tässä oikeastaan vain pomotaistot tuo vaihtelua ja siitä on pakko verottaa pisteitä. Parikaan uutta pelottavaa vihutyyppiä omine kikkoineen olisi noussut suureen arvoon mutta se jää nyt pois. Toki peliin on tulossa lisä-osaa, mutta se ei tässä hädässä lämmitä.
Niitä samoja vihuja muuten sitten tiputellaan eri aseilla ja niitä löytyy sentään ihan kivasti. Pistoolista havelikkoon ja kirveestä moottorisahaan, jolla lentää veri ja eritteet kuin mälli mallikkaasti, eli peli on ihan syystäkin K-18. Silti mielestäni peli ei ole mauton kuin mutsi verttyneessä yöpaidassa.

Ulkoasu on kivan realistista ja näyttävää lukuun ottamatta vähän suttusia pintoja sieltä täältä.
Valo-varjo leikistä annan myös kovasti kehuja kuten toisetkin arvostelijat ovat antaneet ja ihan syystä. Se elävöittää peliä uskomattomasti ja niihin kun lisää yksityiskohdat mm. heiluvat verhot tai sateen valuminen ikkunaan sun muuta niin sitä jää mielellään tuijottamaan kuin pöljän pysäkille paikkoja vaikka pelko onkin perseessä kuin raiskaaja konsanaan.
Välissä peli on yksinkertaisesti tyrmäävän komea, ihan kuin Matti ja Tauskikin. Kyllä Mervi ja Virpi sen tiesi. No joo mutta pelissä myös hahmot ja niiden animointi on onnistunutta.

Ihmisillä varmaan kinostaa myös että kuinka peli pyörii ja pelihän pyörii kuin hyvän twerkkaajan perse, eli sulavasti. Kuulemma 60fps ja niinhän sen pitäskin olla pelissä ku pelissä näin herran vuonna 2017.

Äänimaailma ansaitsee myös kehut. Ovet narisee kuin muija pesemättömistä pyykeistä tai vessanpöntön kannen ylös jättämisestä. Askeleet kopisee, tuuli ujeltaa ja on pauketta ja jyskettä ettei koskaan tiedä mistä ne tulee ja tuleeko joku, eli tunnelmallista kuultavaa.
Erityismaininta vielä loistavasta musiikista, biisistä joka soi pelin alussa ja lopussa ja sitä hyräilläänkin pelissä. Se löytyy tubestakin nimellä Resident evil main theme – Go tell aunt rhody.
Kandee tsekata.

Ympäristöä käytetään hyväksi kuin se insesti isä Fritzl lastaan, miten milloinkin.
On se vaan jännä miten ihminen pystyy pakotettuna ihmeisiin. Onhan se lapsikin kuiten aika ihme tässä maailmassa ja niissä olosuhteissa. No joo, pelissä sinne tänne on piilotettu esineitä ja asioita ja yhdessäkin kohdassa pitää autolla taistella selvitäkseen hengissä. Mukavia erikoisuuksia.
Eikä kartanossa tarvitse ihan sokkona haahuilla kuin ryssä marketissa vaan pelistä löytyy tietenkin karttoja, joilla näkee kaiken oleellisen ja se on mukava ja selkeä.

Alussa mainitsemani pulmat on ihan kivoja kauttaaltaan, yhtä kahta lukuun ottamatta mutta kuten aikaisemminkin, loogisuuden voi jättää suosiolla välissä narikkaan. Pelissä on myös ”normaaleja” ovia mutta haluaisin kyllä nähdä sen insinöörin asunnon joka on suunnitellut että tietyistä ovista sisään päästäksesi sinun pitää etsiä ja asettaa puinen taidemöykky projektorin valoon juuri oikeaan kohtaan. Mukava mennä viemään vaikka roskapussi tai muuta kun pitää säätää ja vääntää. Jos jollain haluaa selittää pulmien outouden niin vissiin talon hullu keksijä on suunnitellut kaiken erikoisuuden ja perhe ei halua muiden tietävän ja näkevän asioita mitä piilotellaan ja kenenkään karkaavan joka on kerran sisälle saatu. Pitää olla tarkkana kun poliisikin käy taloa tutkimassa aika lailla alussa peliä.

Vaikka vanhaa hyvää on pelissä paljon mukana, ei kirjoituskoneita mustenauhoilla ole mutta sen sijaan peli tallentaa tilanteita itsekseen aina tietyn tapahtuman jälkeen. Ja kuoltuaan peli jatkuu viimeisimmästä mutta voi ja pitää pelissä tallentaa virallisestikin ääni-nauhurin äärellä kun sellaisia löytää.

Pelin läpäisemisen nopeusennätys on kai vielä tällä hetkellä tietääkseni vajaa 2 tuntia jollakin kiireellisellä mutta peli antaa pelattavaa perus meiningillä n. 15-16 tuntia, eli pari, kolme hyvää iltaa saa istua mutta toki namia oisi voinut jatkaa pitemmänkin aikaa jos laadukasta tavaraa olisi.
No kaikkihan loppuu aikanaan, niin kuin viina, tupakki, naiset ja seisokki.
Enivei kannattaa edetä hitaasti kuin märkää pierua tunnustellen. Nimittäin kiireellä ei tuu kuin paskanen loppu. Ja sitä paitsi pelissä on extra kerättävää kolikoiden ja figuurien muodossa, joita etsimällä saa peliin lisää mittaa ja auki extra juttuja, esim kolikoilla jatkoa helpottavia asioita, kuten lisäenergiaa.

Sellasta se tämä peli on suurinpiirtein ja arvosana olisi keveästi ainakin numeron parempi, ellei tylsää haahuilukohtaa ja vihupulaa olisi. Ja vaikka kuinka fani, niin on oltava rehellinen unohtamatta kritiikkiä kuin kehujakaan jos on aihetta kuten tosi elämässäkin. Muija valitteli että ”-kehuisit sinäkin joskus edes häntä jotenkin”, ni minähän tuumasin sille että voi kulta sinähän oot ihan soiva peli!... Tosin soihan se nokkahuiluki vaikka hirvee ääni, ruma laitos ja saatanan turha.
No joo huumoria oli sekin ja oikeesti hän tietää että lovetan häntä ihan kympillä, vaikka ilmaseksikin saisi ja hän on varmasti yksi iso syyllinen teidän lisäksi näihin minun kaikenlaisiin kirjotuksiin. Kiitos siitä teille ja hänelle tässä loppuun ja <3

8+

Tuomas Föhr 29.1.2017