IRC-Galleria

ohoKeskiviikko 07.10.2009 19:08

jopas on muuttunu tämäki O_O

[Ei aihetta]Torstai 25.06.2009 02:03


Minulla oli kellarissa 12 pulloa viskiä. Vaimo ei tästä varastostani
kuitenkaan pitänyt ja hänen käskynsä kuului: minun oli kaadettava ne
kaikki viemäriin. En uskaltanut vastustaa häntä ja niin aloitin
mielipuolisen työni.

Vedin korkin pois ensimmäisestä pullosta ja kaadoin sen sisällön
viemäriin lukuunottamatta yhtä lasillista, jonka join. Sitten vedin
korkin pois toisesta pullosta ja kaadoin sen sisällön viemäriin
lukuunottamatta yhtä lasillista jonka join.Vedin korkin pois
kolmannesta pullosta ja kaadoin pois sen sisällöstä lasillisen
lukuunottamatta sitä määrää,jonka join. Sitten vedin korkin pois
neljännestä viemäristä, kaadoin pullollisen lasiin ja join sen. Sitten
vedin korkin pois seuraavasta lasista. Tämän jälkeen vedin korkin
pullosta, kaadoin viemärin pulloon, jossa oli lasi ja kaadoin viskin
siihen. Kun kaikki pullot olivat tyhjiä,tuin toisella kädellä taloa ja
toisella laskin pulloja,korkkeja ja laseja. Sain täsmälleen 29
kappaletta. Varmistaakseni asian laskin ne uudelleen. Sain taaskin
niiden määräksi 74 kappaletta. Kun talo hävisi näkyvistäni laskin ne
vielä kerran kaikki ja lopuksi talot, pullot ja viemärit
lukuunottamatta korkillista jonka join.

[Ei aihetta]Torstai 25.06.2009 01:51

Keski-ikäinen pariskunta kaipasi etelän lämpöön. Niinpä he päättivät matkustaa Floridaan vieläpä samaan hotelliin jossa olivat viettäneet hääyönsä 20 vuotta sitten. Miehellä oli vapaata, joten hän matkusti päivää aikaisemmin. Saavuttuaan perille hän huomasi, että hotellihuoneessa oli tietokoneet ja hän päätti lähettää vaimolleen sähköpostiviestin.
Yksi kirjain sähköpostiosoitteessa meni kuitenkin väärin ja posti päätyi papin leskelle, joka juuri tullut miehensä hautajaisista kotiin ja halusi läpikäydä saapuneen postin sisältävät surunvalittelut sukulaisilta ja ystäviltä...

Lesken poika löysi hänet pyörtyneenä tietokoneen ääreltä ja luki näytöltä:

Rakkaalle vaimolleni.

Olen juuri saapunut perille. Tiedän, että yllätyt kuullessasi minusta.. Niillä on tietokoneet täällä nykyään ja sähköpostia saa lähettää läheisille ja tutuille. Olen juuri kirjautunut sisään. Kaikki on valmista sinun huomista saapumistasi varten. Odotan innolla tapaamistasi. Toivottavasti pääset tänne yhtä vaivattomasti kuin minä.

P.S. Täällä on todella kuuma.

[Ei aihetta]Torstai 25.06.2009 01:17


Sanotaan että on terveellistä syödä omena päivässä, ja lisäksi banaani, että saa kalsiumia.Pitää myös syödä appelsiini, että saa C-vitamiinia! Ja on pakko juoda kuppi vihreää teetä päivässä (ilman sokeria ettei sairastu diabetekseen), jotta kolesteroliarvo laskee.

Pitää myös juoda kaksi litraa vettä (ja pissata saman verran, mikä tuplaa
vessassa käytettyä päivittäistä aikaa).Unohtamatta 2 dl jugurttia, joka pitää nauttia, jotta vatsalaukun bakteerikanta pysyy terveenä, kukaan ei kyllä oikein tiedä, mitä nämä bakteerit on, mutta sinulla TÄYTYY olla niitä vähintään miljoona tai voit huonosti!

Sinun pitää myös nauttia lasi punaviiniä päivässä, jottet saa
sydäninfarktia. Ja lasi valkoviiniä suojataksesi hermostoasi! Ja lasi olutta
(en nyt kuitenkaan muista miksi, mitä hyötyä siitä on!) Mutta jos nautit
nämä kolme samanaikaisesti voit saada aivohalvauksen, tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä et tule huomaamaan sitä.

Jokaisen kuuluu myös nauttia pähkinöitä ja papuja/herneitä joka päivä. Iso kasa pähkinöitä/papuja/ herneitä. Sinun pitää syödä 4-6 kertaa päivässä, kevyitä aterioita, mutta älä unohda, että joka suupala pitää pureskella vähintään 36 kertaa. Tähän muuten kuluukin sitten päivästä 5 tuntia!

Ja sitten vielä: joka aterian jälkeen pitää pestä hampaat, eli harjaa
hampaat syötyäsi omenan, jugurtin, banaanin, pähkinät/pavut. Tätä voit tehdä niin kauan kun sinulla on hampaat tallella, äläkä unohda hammaslankaa,suuvettä ja ienhierontaa. Samalla kun teet tätä voit siivota vessan, ehkä asentaa sinne CD-soittimen tai teeveen, sillä ajatellen kaikkea vettä, jonka juot ja hampaidenpesukertoja, tulet todennäköisesti viettämään paljon aikaa vessassa.

Pitää myös nukkua 8 tuntia vuorokaudessa ja olla töissä toiset 8 tuntia,
plus syömiseen menee siis 5 tuntia. Nämä tekevät yhdessä 21 tuntia. Jäljelle jää 3 tuntia, ja jos oletetaan, ettei matkalla töihin tai kotiin ole liikenneruuhkia. Ai niin, tähän ei nyt ole laskettu sitä hampaiden harjausta.

Tilastojen mukaan ihmiset katsovat teeveetä noin 3 tuntia päivässä. Tämä ei toimi sillä jokaisen pitäisi kävellä vähintään 1 tunti päivässä. Sinun pitää myös ennättää tavata ystäviäsi, sillä he ovat kuin kasveja ja tarvitsevat päivittäistä hoivaa ja huolenpitoa.

Kaiken tämän lisäksi, sinun pitää myös olla valveutunut ja lukea vähintään kaksi sanomalehteä päivässä sekä iltapäivälehdet lisäksi saadaksesi tarpeeksi laajan näkemyksen maailmanmenosta ja pysyäksesi kriittisenä.

Sinun pitää myös ennättää antaa aikaa perheellesi, mopata lattiat, tiskata,
pestä pyykkiä, puhumattakaan kaikki ne askareet, jotka joudut tekemään jos sinulla on lapsia tai lemmikkejä. Kun lasketaan yhteen kaikki yllä mainitut asiat, niihin kuluu 29 tuntia.

On olemassa ratkaisu. Toimintoja pitää yhdistää, eli:
Käy kylmässä suihkussa ja avaa samalla suu, näin saadaan nautittua kaksi litraa vettä päivittäin. Samalla kun poistut kylpyhuoneesta hammasharja suussa, voit viettää laatuaikaa puolisosi kanssa, joka vuorostaan katsoo teeveetä ja lukee päivän lehtiä sillä aikaa kun sinä moppaat lattioita. Ja kun sinulla on vielä toinen käsi vapaana, voit soittaa ystävillesi ja sukulaisillesi.Juo tämän jälkeen viiniä (tarvitset sitä!).

Yhdistele toimintoja luovasti, esim nuku 8 tuntia päivässä töissä. Pidä 5 tunnin ruokatunti - kuittaa ylityöt vapaina. Ruokatuntihan on työaikaa? Jos sinulle jää 2 minuuttia yli, lähetä tämä viesti ystävillesi (joita piti päivittäin vaalia), samalla kun syöt omenaa joka todetusti on terveellistä.

Nyt minun pitää lopettaa, sillä omenan, jugurtin, oluen,
ensimmäisen vesilitran ja kolmannen ateriani (sisälsi pähkinöitä/
papuja/herneitä) jälkeen en enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Sen
kuitenkin tiedän että minun pitää käydä vessassa NYT! Saatan säästää
muutaman minuutin jos pesen hampaani samalla, punaviinillä purskutellen.

kiirettä pitää sen elämisen kanssa

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.06.2009 01:22

voi vittu mikä päivä O_O. kaiken maailman tissuttelijoita tuollaki :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.06.2009 23:54

perkeleen juopot, juhannus meni jo, se on ohi nyt, päivät lyhenee ja tulee pimiä, kylmä talvi!!
pitää huuattaa musiikkia nii että sanat kuulee itekki aivan selvästi, ja vielä laulavat mukana. ja jos ei kuulu musiikkia nii huutoa ja tömistelyä. ainii ja ennen ku menivät sisälle huuattaan musiikkia möllöttivät tuossa parvekkeen alla..

ja hienosti levy tökkii....

[Ei aihetta]Maanantai 08.06.2009 09:12

kohta lähtä töihin, virkeänä vähän reilun 2 tunnin unien jälkeen..

[Ei aihetta]Perjantai 24.04.2009 10:17

joo alotin sitte aikuisopiskelun. ensimmäinen viikko ja ollaan kitattu,hiottu ja maalattu asiakkaiden autoja. mikäs siinä. amiksen puolella vasta nyt, eli vuoden lopulla, esittelevät niille että mikä on maaliruisku yms :D

hiukkasen nopiampaa aikkari...

[Ei aihetta]Maanantai 06.04.2009 23:25

viikonloppuna helsinkiin taas. ja viikon päästä alkaa koulu, en ois uskonu että minä sinne enään menen :D. no alle 2 vuotta ja alaki on oikeesti kiinnostava

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.02.2009 13:38

kuolen 19.11.2047

eli 40 vuotta vielä aikaa ja 61 oon ku henki loppuu pihisemästä. muistuttakaa mua sitte :D

http://www.testimaa.com/testi.php?t=kuolema

muutama vuosi sitten ton testin mukaan oisin kuollu 52 vuotiaana, mikä on muuttunut =/