IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
tulin aamulla iippolaan ja siellä seikkailimme koko aamun äeten kans. ostin lankaa, josta duunaan kämppikselle mageet villikset hyväpäiväkirvesvarsi-lahjaksi, mahtaa olla onnesta soikeena. kohta menen moikkaamaan mummelia ja sonden kirkonkylää. vettä tullee kuin essun ahterista ja lämmintä kaks astetta. helvetin hyvää marraskuuta kaikille... yäk.

on aamu.Torstai 24.11.2005 10:15

ihan hyvä aamu. näytin aavistuksen klonkulta, kun leikin varjoteatteria aamu tuimaan. se toi hyvän mielen aivojeni tilalle. kohta kai pitäis ängätä itsensä ulkomaisiin vaatteisiin ja lähteä tarpomaan kohti seikkailuja.

päiväunet Keskiviikko 23.11.2005 20:34

oli aika väsynyt fiilis koko päivän, joten himaan tultuani nukuin reippaasti pari tuntia kissojen kanssa vieretysten. nyt tuntuu siltä, että olisin enemmän elossa. tännään oli koe ja se meni vissiin ihan jees, vaikka en lukenut ollenkaan, koska luotin kertauksen taikaan ja se toimi. huomenna hetki koulua ja sitten sondelle. ihan mukawata pitkästä aikaa. siellä on eksoottista ja eroottis-henkistä mieskomeutta paikallisessa, en ehkä uskalla mennä, koska olen jo niin vanha ja voin saada sydämellisen kohtauksen. ;) no, saapi nähdä, olishan se ihan hauskaa, vois vaikka törmäillä vanahoihin tuttuihin. tai sitten ei olis niin hauska törmäillä. riippuu varmaan törmäyksen voimakkuudesta. eipä nyt ole niin tasokasta tajunnanvirtaa, että tätä kehtais kirjoittaa pitempään. hipsinhapsin ja huomenna koettiin. mukavaa, kun tullee itsenäisyysvapaat ja mennään tahkoamaan koko wanhalla porukalla. sitten voisikin suunnitella jouluun asti kukkis-hommissa ja joulun jäläkeen suunnata vaikka tsadiin pariksi viikoksi. mutta rääkyvääky, suunnitteleminen vie terävimmän kärjen toteutuksesta. parempi vaan antaa mennä.

huikeeta...Maanantai 21.11.2005 22:00

...elämää. kissat olivat yöllä viettäneet juhlia pienessä vessassaan ja vetäneet rullallisen veskipaperia sinne. niillä on ollut varmaan tooga-bileet. ne eivät halunneet kertoa asiasta enempää vaikka aamulla asiasta tivasin. askartelin koululla yhdessä toisten kanssa pari rumaa pensasta talveksi huopaiseen majaan, nyt koulurakennuksen toisessa päädyssä näyttäisi olevan kaksi kappaletta muumilaakson mörköjä. seisovat siinä vartiossa ensi kevääseen. aika hienoja vaikka menikin aikaa ja hermoja, molempia sammioittain, että huopa asettui hyvin. olin urani huipulla. ;)
- Vanhemmat »