IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Tiistai 27.05.2008 22:16

Mitä tulee huomioida, kun hankkii itselleen miehen?

1. Ennen kuin hankit miehen, on sinun pohdittava tarkoin,
jaksatko pitää siitä huolta monta vuotta eteenpäin, sillä
miehet eivät selviä luonnossa ilman omistajaansa.

2. Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat
suloisia, kaikki eivät kuitenkaan pidä niistä - jotkut
voivat olla jopa allergisia niille.

3. Ennen miehen hankkimista, mieti tarkoin, minkä rotuisen
miehen haluat. Karvan pituudessa, värissä ja luonteessa on
huomattavia eroja rodusta riippuen. Yleisesti ottaen
erilaisia suomenhörökorvia ja lapinseisojia on tarjolla
eniten, mutta ne ovat hieman vaikeampia kouluttaa kuin
eurooppalaiset rodut.

4. Mieti myös, mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat.
Jos haluat vain tavallisen kotimiehen makaamaan sohvallesi,
kerjäämään ruokaa ja haukkumaan vieraita, kelpaa siihen
parhaiten tavallinen suomalainen perusmies. Jos taas
tarvitset näyttelymiehen, on myös ulkonäölle asetettava
vaatimuksia. Miesnäyttelyissä menestyvät parhaiten jäntevät,
ruskeat ja suhteellisen lyhytkarvaiset miehet. Näyttelymiehen
pitoon liittyy muutamia ongelmia, niillä on mm. taipumusta
karkailla. Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä.
Metsästykseen tarkoitetut miehet vaativat paljon liikuntaa
ja ulkoilutusta. Siksi suosittelemme erilaisia nk. seisojia,
jotka eivät vaadi aivan niin paljon liikuntaa ja seisomista
voi harjoittaa myös sisätiloissa.

5. Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, sinun on
otettava selvää, mistä saat haluamasi miehen. Ota yhteyttä
perheisiin, joissa tiedät olevan vapaita miehiä - ja tee
varaus. Käy tapaamassa miestä ja hänen perhettään ennen
lopullista päätöstä, sillä perheolosuhteet vaikuttavat
myöhempään koulutukseen.

6. Varmista, että mies on vieroitettu emostaan.

7. Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita
tärkeitä valintaan vaikuttavia seikkoja.

8. Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla
edellisten omistajien jäljiltä pahoja tapoja.

9. Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärintarkastukseen
ja rokotettavaksi.

10. Vie mies kotiisi. Varmista, että sillä on tarpeeksi
juomaa ja ruokaa, jotta se pysyy tyytyväisenä.

11. Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään - ja se
onkin usein mukavaa. Varmista kuitenkin, ettei miehelläsi
ole syöpäläisiä, jotka voivat tarttua sinuun.

12. Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista asioista,
kuten sisäsiisteydestä. Ankarasta koulutuksesta huolimatta
kaikki miehet eivät kuitenkaan opi sisäsiisteiksi. Oven avaaminen
ja kukkien tuominen ovat hankalia temppuja, jotka onnistuvat vain
valioyksilöiltä.

13. Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät
kuitenkaan ymmärrä puhettasi.

14. Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää
talutushihnaa. Useimmat eivät kuitenkaan suostu jälkimmäiseen.
Jos karkailu jatkuu, hanki uusi mies.

15. Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen.
Siihen kelpaavat vain rekisteröidyt miehet. Jos kuitenkin haluat
pentuja eikä miehesi ole rekisterissä, varaudu ongelmiin.

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.05.2008 03:31

Kiitos Leijonat<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.02.2008 21:41

Tänään Feveriin! Törmäillään:)

Pain - NothingTiistai 05.02.2008 23:48

Why are we never satisfied
The grass is always greener on the other side
Fear of never having enough, dreams that turns into rust
Sometimes it's better to leave things alone
The road to success is hard and cold

I'm turning into something I don't wanna be
I've got a feeling that something is changing me
I can not let it all slip away
It's driving me insane

I don't wanna be nothing
Time is ticking, I feel stranded
I don't wanna be nothing
Make it go away

Fighting the battle that's growing within
It doesn't matter if I lose or win
It's getting to the point where I can't get away
I can not let it all slip away
It's driving me insane

I don't wanna be nothing
Time is ticking, I feel stranded
I don't wanna be nothing
Make it go away

I don't wanna be nothing
Hate is growing inside of me
I don't wanna be nothing
I'm taking back what used to be mine

I can't believe my luck is bleeding
My demons refuse to let me go
The light in the tunnel I see is fading
My fire of life is burning low (so low)

I don't wanna be nothing
Time is ticking, I feel stranded
I don't wanna be nothing
Make it go away

I don't wanna be nothing
Hate is growing inside of me
I don't wanna be nothing
I'm taking back what used to be mine

I don't wanna be nothing
Take me from this hell I'm in
I don't wanna be nothing
My whole life I've been the only enemy

I don't wanna be nothing
Hate is growing inside of me
I don't wanna be nothing
I'm taking back what used to be mine

[Ei aihetta]Maanantai 26.11.2007 21:48

IKÄVÄ!!

Linda <3<3Tiistai 06.11.2007 00:33

☼ 17.2.1984
† 4.11.2007

Tahdon sut takaisin mun elämään! Ei tää oo kivaa ilman sun hymyä, ilman sun naurua, ilman sun päättömiä ideoita...

Kuka nyt tekee mulle rosmariini kanaa? Kuka pelaa mun kaa Tomb Raiderii? Kuka nauraa mun tyhmille jutuille? Kuka opettaa mua soittamaa pianoo? Kuka laulaa mulle päivänsädettä ja menninkäistä? Kuka soittaa mulle ja kertoo huolensa? Kuka jaksaa kuunnella mun huolia kellonajasta riippumatta? Kuka lähtee mun kans synttärikaljoille? Mä en pärjää ilman sua!

Niin paljon asioita joita halusin sanoo sulle. Lähit ihan liian äkkiä. Toivottavasti oot siellä missä sun on hyvä olla. Rakkaittes luona<3<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.11.2007 21:21

miks lähit pois.... ? <3
- Vanhemmat »