IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Ko SamuiKeskiviikko 30.01.2008 17:31

Eilen tanne saavuimme. Majapaikka on kaunis, mutta meidan bungalow sijaitsee saaren paatien varressa, joten aika meluisa paikka on.

Tanaan uskaltauduttiin vuokraamaan skode (tai siis minahan en ajanut!) Helpoin ja edullisin tapa liikkua paikasta toiseen, silla talla saarella valimatkat ovat aika pitkat. Lahdettiin siten ajelemaan. Jonkin aja kuluttua pidettiin pieni hengahdystauko. Ajettiin ihan sattumalta aivan upealle rannalle, jossa ei ollu paljoa ihmisia. Siita sitten matka jatkui tarkoituksena paikallistaa joku vesiputous, joita on useampia talla saarella. No yksi sitten loydettiin. Jatettiin pyora parkkiin ja lahdettiin kavelemaan. Polku jatkui ja jatkui. Alussa ei ollut mitaan kunnollisia oasteita. Jonkin ajan kuluttua tuli, etta 700metria viela. Maasto ylamakea, kivista ja juurakkoista. Valilla meinattiin jo kaantya takasi, kun polkuakaan ei kunnolla nakynyt. Onneksi emme kaantyneet. Paikka oli todella kaunis. Vesiputouksen alla oli allas jossa pystyi uimaan. Kaksi ihmista oli silloin siella kun sinne menimme, mutta nekin lahti pois. Tottunut taalla, etta jos on joku hieno paikka niin se on taynna lankkareita. Tulomatka menikin jo paljon nopeammin sitten alaspain.

Koh PhanganLauantai 26.01.2008 13:29

En ole kirjoitellu meidan ensimmaisesta saaresta eli Ko Taosta, jossa vietimme nelja paivaa. Saari on kuin koru! Harmittaa vain kun meidan matkasuunnitelmiin, eli budjettiin ei sukellus kuulunut, siella olis siihen harrastukseen ollut mahtavat puitteet! Kavimme yhtena paivana kuitenkin koko paivan kestavalla snorklaus-retkella. Kierrettiin botskilla koko saari, kolme kertaa pysahdyttiin snorklaamaan. Maisemat veden alla oli upeat! Nahtiin pienia haitakin! Viimeinen pysahdys oli Nang Juanin paratiisi saarella. En ole missaan nahnyt niin valkoista hiekkaa, kristallinkirkasta vetta ja mahtavia maisemia!

Toisiks viimeisena iltana istuskelimme rantabaarissa jutustellen kahden paikallisen baarimikon kanssa. Ne kyseli onko suomessa eskimoita, jaakarhuja ja pingviineja:) Hassua. Kohta toinen niista soitti toiseen baariin, sielta poika toi pian Jukka-pojan cd-levyn. Sita sitten illan aikana kuunneltiin.

Nyt olemme keskimmaisella etapilla Siaminlahden kolmesta saaresta, joilla vierailemme. Saavuimme tanne eilisaamuna Ko Taolta. Taallakin majapaikkana bungalow ja merinakoala terassilta:) Meika alkaa hajota, toisaalta jo tottua noihin muihin otuksiin taalla. Eilen olin makailemassa kaikessa rauhassa hammokissa rannalla. Olin juuri nukahtamassa. kun tunsin et joku kutittelee meikan varpaita. Luulin et se on perhonen tms. Aukasin silmat niin, ei saakeli se on kaarme! Jumakiuta et saikahdin, vaik ei se todennaikoisesti mikaan vaarallinen ollut. Sitten terassin katossa om sisiliskoja pyydystamassa karpasia lampun valossa. Niihin osaa suhtautua jo jollaintavalla paremmin.

Eilisiltana menimme respaan katsomaan muiden lankkarien kanssa jotakin Angelika Jolie-leffaa. Ulkona oli ollut koko paivan pavakaa saa. Valilla sahkot katkesivat jotain nelja kertaa, kunnes ne meni poikki pidemmaksi aikaa. Siina sitten kynttilan valossa juteltiin ja kuunneltiin muiden matkakertomuksia, ennenkuin oli aika menna nukkumaan.

Meilla on ollut onnea, ettei meilta ole havinnyt mitaan. Olemme kylla yrittaneet pitaa hyvaa huolta omaisuudestamme (etenkin mina olen vainoharhainen laukustani ennen reissuun lahtemista edeltaneen tapauksen vuoksi!) Lautalla tanne juttelimme kolmen suomalaistyton kanssa. Heilta oli viety rahat ja yhdelta visa-kortti samanlaisesta turisti-bussista, kuin milla me tulimme Bangkokista. Tytot olivat nukkuneet laukut jaloissa. Yolla bussista oli sammutettu valot ja vedetty verhoja ikkunoiden eteen. Heratessa laukut oli pengottu ja rahat poissa. Olen kuullut tarinoita et noissa turistibussissa olis joskus laskettu nukuttavaa kaasua, et saadaan porukka tiedottomaan tilaan.

Tanaan oli tarkoitus lahtea vesiputouksille, joita taalta loytyy useampia. Mulla alko vaantaa vattassa kuitenkin niin pahasti, et jatettiin se reissu suosiolla muuhun paivaan:) Joten taa paiva menee katellessa liitovarjoilijoita merella, chillaillen ja syoden:) Illalla olis tarkoitus lahtea reiveihin, jotka on tossa vahan matkan paassa. See you!:)

P.S Mun riippuvuus maitorahkaan ja raejuustoon alkaa kaymaan jo aika huolestuttvasksi. Viime yona nain unta, etta olin kaupassa ostamssa maitorakaa. Maksaisikohan paljon jos teista joku laittais pari purkkia tulemaan kylmalaukun kera tanne...?;D

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.01.2008 11:28

Taalla taas! Te ajattelette et eiko oo toisella puolella maapalloa muuta tekemista kuin istua netissa?! Taalla paasee hieman irtautumaan tuolta liikenteen kaaoksesta ja naissa nettipisteissa on ihanan viileaa verrattuna ulkoilman 30 helteeseen (vaikka ihanaa sekin on, mutta liika on valilla liikaa!)

Kirjauduttiin hotellista puolilta paivin ulos. Bussi kyydin _ainakin pitais_ lahtea tossa viiden aikoihin. Rinkat saatiin jatettya sailoon hotellille ettei niit tartte taalla kantaa.

Taa ei ole ainakaan hyttyskammosten paratiisi, kaiken nakoisia elukoita vilistelaa siella sun taalla, eilen saikahdin kun meinasin astuu sellasen tulitikkuaskin kokoisen torakan paalle. Hampaita pesiessa huomasin, etta hammasharjassa on jotain pikku elikoita, eikun vedella huuhtasta enimmat pois ja homma jatkuu:)



Tokavika paiva BangkokissaLauantai 19.01.2008 17:48

Kaytiin tanaan jokiristeilylla. Huomaa kuinka taalla yritetaan koijata turisteja ihan olan takaa. Turistiristeily samasta paikasta olis maksanu 900 batia 1h (1e on n.47 baht) ja me mentiin tavalliselle jokiristeilylle joka kuljettaa ihmisia pysakilta toiselle- liput 19 batia! Sielta matka jatkui Tuk Tukilla Lumphihin Parkkiin, sellainen keidas keskella suurkaupungin vilinaa. Siita Sky trainilla MBKhon joka on aikan vaaaltava ostoskeskus. Varmaan karjalan paisti ainut asia jota sielta ei loydy! Harmi vaan kun tahan aikaan reissusta ei viiti ostaa rinkkaan lisapainoks mitaa, joten tulomatkalla sinne siis!

Ruoka on ollu todella hyvaa ja edullista, setti maksaa jotain vaille euron ilman juomissta. Vahan ollaan katottu mista syomiset ostetaan, ei viela ainakaan ole paska tauti paassy yllattamaan.
Onhan taa ollu aikamoista hulinaa ja pienta kulttuurisokkia pukkaa, mut olen yrittanyt nauttia koko ajasta. Aina ollaan kysymalla ja selviydytty jos jotain haikkaa on ollu. Tosi varuillaan vaan saa olla ettei tuu koijatusks, naa Bangkokkilaiset etenkin nakee turisteissa vain rahan.

Huomisiltana olis tarkoitus lahtee bussiin istum,aan 10h ja sielta matka jatkuu lautalla ko samuin saarelle.

Bangkokissa...Perjantai 18.01.2008 15:01

Hello!
Taalla sita nyt ollaan. Mahtavan lamminta. Liikenne on aika paata huimaavaa! Paikallinen porukka kuolee varmaan keuhkosyopaan nelikymppisena pelkan liikenteensaasteiden takia.
Alkumatka on menny tosi hyvin, paitsi et jalat ollu turvoksissa odottelun ja lentokoneessa istumisen takia.
Jee, mut aika alkaa kayda vahiin, ilmoittelen kuulumisista sit paremmalla ajalla. Moi moi!

Lähtöön aikaa 12h...Tiistai 15.01.2008 20:39

Tavarat alkaa olla viimeistä myöten pakattuna. Eilen äiti kävi vielä ostamassa rakkolaastareita, jotka on varmasti tarpeen! Kävin eilen myös hakemassa Visan. Luottokortilla kun on kätevä siellä varailla/maksella majoituksia...Ei sitä tavaraa sitten tullukkaan niin paljoa, kuin aluksi kuvittelin, kiitos Sarille pakkaus avusta:)
Mut nyt mie lähen viimeistä kertaa kuukauteen saunaan:) Palailen sit seuraavan kerran Thaimaasta käsin:)

Thaimaa Hannan silmin 16.1.08-16.2.08Torstai 10.01.2008 01:46

Tästä päivästä alkaen yritän ainakin pitää jonkinnäköistä päiväkirjaa meikäläisen seikkailuista toisella puolella palloa. Elikkäs viikko enää jäljellä ennen H-hetkeä:) Pelonsekaisen jännityksen tilalle on tullut viimeaikana vain innokas odotus! Rokotukset ym. kaikki tarpeellinen pitäisi olla kunnossa. Pakkailu on vielä kesken, mutta eihän sinne paljoa tarvitse mukanaan edes raahata... (Enpä olisi uskonut että tuollaista suustani päästän :) nim. varautunut aina kaikkeen) 16.1.08 klo 06.10 Junaan ja menoksi!
- Vanhemmat »