IRC-Galleria

_umk_

_umk_

pygmi/ mini miiiiii

KENEN HOMMA?Torstai 22.02.2007 11:58



Tämä on kertomus kolmesta henkilöstä,
joiden nimet olivat Jokainen, Joku,
Kukatahansa ja Kukaan.

Piti tehdä tärkeä työ, ja Jokainen oli
varma, että Joku tekisi sen. Kukatahansa olisi voinut sen tehdä, mutta Kukaan ei tehnyt. Tästä Joku suuttui, koska se oli Jokaisen työ.

Jokainen ajatteli, että Kukatahansa voisi tehdä sen, mutta Kukaan ei ymmärtänyt, että Jokainen ei tekisi sitä.

Kaikki päättyi siihen, että Jokainen syytti Jotakuta, kun Kukaan ei tehnyt sitä, minkä Kukatahansa olisi voinut tehdä.

TESTI: Oletko valmis saamaan lapsiaTiistai 20.02.2007 18:52




1. SIISTEYSTESTI

Levitä puuroa pitkin sohvaa ja verhoja. Hankaa sitten kuraa seinille. Peitä kurajäljet värikynillä. Aseta vielä kalapuikko sohvan taakse ja kokeile, säilyykö se siellä kesän yli.

2. LELUTESTI

Hanki 10 litran pakki leegoja. Pyydä ystävääsi levittämään ne ympäri kotia. Laita side silmillesi. Yritä kävellä kylppäriin tai keittiöön. Ei saa huutaa! (Sillä sehän herättäisi lapset keskellä yötä...)

3. RUOKKIMISTESTI

Hanki suuri, muovinen virvoitusjuomapullo ja täytä se puoliksi vedellä. Ripusta se kattoon tukevalla narulla. Laita se heilumaan. Yritä törkkäistä pullon suusta lusikallinen löysää velliä esittäen samalla lentokonetta. Lopuksi kumoa kulho sisältöineen lattialle.

4. PUKEUTUMISTESTI

Hanki suurikokoinen, elävä ja huonolla tuulella oleva mustekala. Tunge se pieneen verkkokassiin varmistaen samalla, että jokainen sen käsivarsista pysyy kassin sisällä.

5. RUOKAKAUPPATESTI

Lainaa yksi tai kaksi isokokoista eläintä - esim. vuohet ovat hyviä - ja vie ne mukanasi ostoksille ruokakauppaan. Huolehdi, että ne pysyvät koko ajan näköetäisyydellä ja maksa kaikki, mitä ne syövät tai tuhoavat.

6. VALVOMISTESTI

Hanki kestävä, pieni kangassäkki ja täytä se 5-6 kilolla hiekkaa. Kastele se läpikotaisin vedellä. Klo 20.00 ala hyräillä ja tanssia valssia sen kanssa. Klo 21.00 käy makuulle ja pane herätyskello soimaan klo 22.00. Nouse ylös, ota säkki syliisi ja laula sille kaikki laulut, jotka olet koskaan kuullut. Keksi vielä tusina uusia lauluja ja laula niitä aamuyöhön asti, kunnes kello näyttää 4.00. Pane herätyskello soimaan seuraavaksi klo 5.00. Nouse ylös ja valmista aamupala. Jatka tätä seuraavat 5 vuotta. Yritä näyttää iloiselta!

7 a: FYYSINEN TESTI (Naisille)

Hanki kasoittain hernepusseja ja kiinnitä ne vaatteisiisi vatsan kohdalle. Kun 9 kuukautta on kulunut, poista yksi hernepussi.

7 b: FYYSINEN TESTI (Miehille)

Mene lähimpään apteekkiin. Aseta lompakkosi tiskille ja pyydä apteekkaria tyhjentämään se. Jatka matkaa lähimpään ruokakauppaan. Suunnista neuvontapisteeseen ja anna kauppiaalle valtuudet tyhjentää seuraava palkkatilisi. Osta sanomalehti. Mene kotiin ja lue se viimeistä kertaa rauhassa.

8. LOPPUKOE

Etsi käsiisi pariskunta, jolla jo on pieniä lapsia. Anna heille kunnon oppitunti siitä, miten he voivat kohentaa itsekuriaan, kärsivällisyyttään, siisteyskasvatuksensa tasoa ja lastensa pöytätapoja. Anna heille lukuisia esimerkkejä siitä, miten he voisivat kasvattaa lapsiaan paremmin. Nauti tästä kokemuksesta. Se on viimeinen kerta, jolloin sinulla on valmiina kaikki vastaukset.

[Ei aihetta]Perjantai 16.02.2007 12:42

Pienet joet
laskevat suuriin jokiin
Suuret virrat
laskevat suuriin meriin
Näillä haluavilla suilla,
näillä hamuavilla käsillä,
näillä, rakkaani, juuri näillä
toisensa valitsevilla varjoilla
me teemme pisarasta joen,
joesta virran,
virrasta meren,
sinusta minut
ja minusta sinut
ja tavoittamattomasta ihmeestä
ihmeellisen itsestäänselvyyden

- Tommy Tabermann




Seuraava on käännös L.A. Times -lehdessä ilmestyneestä artikkelista.

"Kun ajattelen asiaa näin jälkeenpäin, niin ymmärrän, että tulitikun sytytys oli suurin virheeni koko jutussa. Mutta minun piti saada hamsteri ulos." Näin kertoi Eric Tomazevski ylilääkärille Salt Lake City palovammojen osastolla.

Eric Tomazevski ja hänen homopartnerinsa Andrew "Kiki" Farnum kiidätettiin akuuttiin seksileikin päätteeksi. Leikki ei ollut loppunut ihan toivon mukaan.

"Pyöräytin paperiputken Kikin anukseen ja lähetin Raggotin - meidän hamsterimme - sisään", selvitti Eric. "Niin kuin tavallisesti, Kiki huusi 'Armageddon', joka on meidän signaalimme siitä kun hän on saanut tarpeekseen. Minä yritin saada Raggotin ulos, mutta se ei halunnut tulla. Katsoin putkeen samalla kun sytytin tulitikun. Sammutin myös kattolampun houkutellakseni Raggotin ulos."

Sairaalan puhemies kertoi mykistyneille lehtimiehille mitä tapahtui: "Tulitikku sytytti pienen kaasutaskun, jossa oli suolikaasua. Lieska löi putken läpi sillä seurauksella, että Tomazevskin hiukset syttyivät tuleen ja hän sai palovammoja kasvoihinsa. Kaasutaskun räjähdys sytytti myös hamsterin turkin palamaan syvemmällä suolessa. Tämä sytytti vielä suuremman kaasutaskun, ja kova paine lähetti hamsterin ulos putkesta kuin kanuunan kuulan."

Tomazevski sai toisen asteen palovammoja kasvoihinsa ja hänen nenäluunsa murskaantui saatuaan ulos lentävän hamsterin naamaansa. Farnum sai ensimmäisen ja toisen asteen palovammoja anuksen alempaan osaan peräsuolessa.

Artikkelin kirjoittajan kommentteja - kymmennen kammottavinta asiaa tässä jutussa ovat:

- "Minä pyöräytin paperiputken anukseen..."

- "Minä katsoin putkeen..." Anteeksi, mutta se täytyy olla kuin katsoisi helvettiin kiikarilla. Minä olisin valinnut mieluummin vaikka aurinkoon kiikaroinnin silläkin uhalla, että seurauksena olisi ollut sokeus.

- Hamsteri parka - jolla on täytynyt olla tosi huono kuva siitä miten hamsteri voi elää miehen perseessä.

- Murskaantunut nenä sen johdosta, kun hamsteri lentää putkesta suoraan nenään. Voin vain arvata, mutta luulen ettei hamsteri tuntenut itseään ihan "fith for faith" Kikin "rakkauden tunnelissa" käytyään.

- Että ihmisillä voi olla tälläisiä vulkaaninluontoisia kaasutaskuja peräsuolessa.

- Ihmettelen mikä saa ihmiset, jotka tekevät tälläistä, vielä tunnustamaan kaiken akuutin henkilökunnalle. Itse olisin keksinyt jutun raiskaajajengistä, jotka olivat murtautuneet talooni ja raiskanneet minut tupakansytytinbensiinillä mieluummin kuin olisin kertonut totuuden. Kutsukaa minua vanhanaikaiseksi, mutta en voisi kuvitellakaan katsovani lääkäriä silmiin ja aloittaa kertomaan hänelle: "Tohtori ymmärtää...meillä on pikku hamsteri jonka nimi on Raggot. Eräänä päivänä otimme paperiputken, ja..."

- Ensimmäisen ja toisen asteen palovammat anuksessa. Peräpukamat tuntuvat vertailussa varmasti kuin tervetullut kevennys, vai mitä? Miten joku voi suorittaa asiansa tämän jälkeen käymälässä? Pelkään myös pahoin, että palavan anuksen haju täytyy sijoittua top 5 -listalle maailman hirveimpien hajujen sekaan.

- Ihmiset, joilla on lempinimi Kiki. Nimen täytyy edustaa enemmänkin persoonallisuutta: idiootti, joka lykkää hamsterin perseeseen.

- Mikä sairaala voi pitää kunniottavalla tavalla lehdistötilaisuuden tälläisestä?

- Tämä tapahtui Salt Lake Cityssä... Mikä näissä mormoneissa on vikana?

TOSIPOIKAMIES XDPerjantai 19.01.2007 15:31



MIKÄHÄN PIRU SIINÄKIN ON, KUN EI TAHO NAISET OIKEIN PYSYÄ ?

Näin kevätpuolella talvea tulee terveelle miehelle mieleen ne elämän perusasiat.

Mahla alkaa virtailla, vai mitenkä sitä sanotaan. Suoranaista yksinäisyyttä ei tietenkään ole, kun on tuo koira. Kavereita on aina sen verran, että saadaan korttirinki kasaan ja kiljuun kimppasokerit kerran kuussa. Vaan joitain kummallista ylimääräistä kaipuuta se pukkaa kevät karunkin uroon munaskuihin.

Mikä siinä auttaa, sanottu ja tehty.

Pistin Helsingin Sanomiin ilmoituksen: "Katseenkestävä, huumorin-tajuinen nainen. Sinua etsii tositarkoituksella rehellinen suomalainen mies. Myös hellien takkailtojen mahdollisuus. Alko ja savuttelu eivät hallitse elämääni. Harrastuksina autoilu, aerobic ja metsästys. Saanhan kohdata sinut keväässä? Nimimerkki: Yksinäinen tulppaani."

Yks Kejonen siinä ilmoituksessa vähän konsultoi. Se on taksikuski, ja nehän tuntee kyllä naiset. Sama Kejonen kirjoitti naisille ne muutamat kirjeetkin vastaukseksi. Tehokkaita täkyjä, romantiikkaa. Vähän epäilen sitä Kejosta homoksi, kun se osaa niin monta runoa ulkoa ja sillä on tietokone.

Oisko mennyt kuukauden päivät kun yksi leidi oli sitten tulossa käymään. Lähdin asemalta Ladalla hakemaan. Pistin vähän siistimpää päälle: pikkutakin ja salihousut. T-paidassa luki pikkusen huumoria: Ellun Piriste.

Deodorantti oli taas kateissa; suhautin kainaloon Raidia, sama se mikä haju. Minulla oli siinä matkan varrella, kaverin pajassa, kesärenkaat pinnoitettavina, piti käydä ne hakemassa.

Myöhästyin asemalta melkein tunnin. Kaks kertaa muistin siinä hötäkässä sen naisen nimenkin väärin. Vaan paskaakos tuosta, ei se pahoittanut mieltänsä, niin reippaastihan tuo kanteli matkalaukkunsa autolle, kun minä kävin täyttelemässä lottokupongin.

Laiton sen takapenkille istumaan pitkäsiimalaatikon päälle, kun minun koira istuu aina edessä.

Tuli se Kejonen siihen irvistelemään, että onkos toimitettu tavara tuoretta. Piti tarjota sille baarissa pari kaljaa, sellainen oli sopimus. Nainen odotteli koiran kanssa autossa.

Ostin lähtiessä grilliltä lihapiirakan lenkinpätkällä, kaikki mausteet, extra sipuli ja maitoa.

Söin itse, annoin osan koiralle, ja kyselin, että ottaako se takapenkkiläinen kanssa.

Se sanoi junassa syöneensä. Otin siinä ajellessa tekarit suusta ja nuoleskelin puhtaaksi.

Sitä naista rupesi oksettamaan, piti pysähtyä. Tietää ne junien ruuat. Loppumatka meni kuitenkin ihan mukavasti. Selailin Jallua ajellessa, enkä meinannut huomata yhtä kollia, piti ihan koukata, että sain sen pyörän alle. Nyljin mirrin näppärästi rukkastarpeiksi, pyyhin kädet koiraan ja eikun taas matkaan.

Tarjoilin hieman tunnelmamusiikkia. Frederikin "Mä tahdon takoa sun markkinarakoa" on lempikappaleita. Se ehti tulla kahdeksan kertaa ennen kuin oltiin kotipihassa.

Oli siinä vaiheessa jo niin seksuaalisesti ylivirittynyt tunnelma, että piti juoksulla mennä vessaan. Oli meillä myöhemminkin semmosta estottoman kodikasta tunnelmaa. Kopeloin sitä "vaimoehdokasta" kokeeksi sieltä täältä, tullen mennen, kun se kanteli vettä kaivolta, luutusi lattioita ja pesi nyrkkipyykkiä.

Puolilta päivin kävi poliisi kyselemässä ulosottomiehen kanssa saataviaan. Niillä oli koira mukana, ja se oksensi, kun näki minun ruokailevan. Täällä ei turhaan hienostella!

Lainasin siltä naiselta käsilaukusta pari satasta, että näkevät viranomaisetkin, ettei tässä ihan yhteiskunnan siivellä eletä.

Illalla soittelin kaverit paikalle "Barbaraa" katsomaan. Pidettiin perinteinen piereskelykilpailu. Minä voitin, vaikka Simanaisen Oskari soitti porilaisten marssista ensimmäisen säkeistön melkein kokonaan ennen kuin sillä pärähti henki materiaksi! Sen kunniaksi päätettiin lähteä kylillä pyörähtämään. Tehtiin oikein lista kaikista hauskuuksista, mitä nyt sellainen äijäporukka pikkupäissään keksii.

Barbaralle päsähti ärhäkkä päänsärky, ja se jäi kotiin. Soittelin sille myöhemmin aamuyöstä monta lämmittelypuhelua kotiin eikä tosiaankaan mitään pyhäkoulutekstiä.

Oisko se kello ollut jotain kolme, kun tulin kotiin. Barbara nukkui matkalaukkujensa päällä, omituisia ovat etelän tavat! Mukava oli silti tulla; kyllä se naisen käsi on, joka huushollissa näkyy.

Minun piti se Barbara kuitenkin herättää. Sai maksaa taksin ja siivota takapenkin, kun minä en millään jaksanut.

Aamulla tuli äitimuori käymään, kuului heti ovelta sanovan, että meidän poika pärjää ihan hyvin ilman tuollaisia meikattuja kaupunkilaisvosujakin.

Ja niinpä se lähti Barbara. Laukut jäi ja kaikki. No, oli miten oli. Kyllä se on justiinsa se huumorintaju, mikä pittää meikäläisen naisella olla kohallaan.

Ja ulukonäkö tietenki.




Suomalainen, italialainen ja ranskalainen perheenisä kilpailivat kuka on paras rakastaja...

Ranskalainen aloitti: Tarjosin naiselleni osteri-illallisen, jonka jälkeen juotiin shamppanjaa, ja johdattelin hänet silkkilakanoin peiteltyyn vuoteeseen. Hieroin hänet kauttaaltaan tuoksuvalla öljyllä ja kun hän oli äärimmilleen kiihottunut aloimme rakastelun joka jatkui koko yön. Nainen kiljui nautinnosta ja vielä seuraavana iltanakin hän ei saanut sanaa suustaan - huokaili vain onnellisena.

Italialainen yritti pistää paremmaksi: Mekin söimme mitä parhaan aterian, joimme parhaita viinejä ja menimme loisteliaaseen sviittiin, jonka parvekkeen alla orkesteri soitti romanttisia säveliä. Tanssimme kuun valossa ja riisuin tanssiessamme naiseni ja itseni hitaasti vaatekappale kerrallaan. Menimme sänkyyn ja valelin naiseni kokonaan hunajalla ja nuolin sen sitten nautinnollisen hitaasti pois hänen iholtaan ja sen jälkeen rakastelimme rajusti ja jatkoimme sitä koko viikonlopun. Kun maanantai iltana soitin naiselle hän alkoi oitis nautinnollisesti voihkimaan kuullessaan ääneni.

Suomalainen kertoi sitten omat saavutuksensa: Tulin kalareissulta kotiin pienissä kaljoissa ja vaimo oli juuri passelisti takamus pystyssä pyyhkimässä sohvapöytää. Ei kun sepalus auki ja mekko ylös. Parin minuutin päästä kun homma oli ohi, jätin äimistyneen akan jatkamaan siivoamistaan, pyyhin vehkeeni olohuoneen verhoon ja menin hakemaan olutta jääkaapista. Hommasta on nyt kaksi viikkoa, mutta vaimo huutaa suoraa huutoa vieläkin.

PIRISTYSTÄ PÄIVÄÄSI =) Perjantai 05.01.2007 17:41




* Tärkeintä meissä ovat varpaat. Niillä
ohjataan. - MATIAS 6 V.

* Kummitusten ruumis ei ole tehty lihasta vaan
lakanasta. - OLAV 5 V.

* Kun kello on kaksitoista, kaikki kääntyvät
Mekkaan päin ja purevat maton
hapsuja. - RAYMOND 7 V.

* Nenä on
oikeastaan lihas, jolla hengitetään. Mutta sitä voi myös käyttää
rään
kuljettamiseen. - EMIL 6 V.

* Jos on metsässä ja aivot putoavat ulos,
ei löydä enää kotiin koska ei
voi ajatella selvästi. - MÅRTEN 4 V.

*
Jos Jumala olisi pitänyt sen lupauksensa että kaikki lapset saavat
tulla
hänen luokseen, niin ei tarvittaisi päiväkoteja. - NINA 9 V.

*
Jos ei olisi luita, olisimme matelijoita. Ja silloin kenkäkaupoissa ei
myytäisi paljon mitään. - MIKAEL 6

* Aivot ovat sitä varten, että
hiukset pysyisivät kiinni. - NINA 5 V.

* Ihmisellä on monenlaista
nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on
takana. - TERESA 6 V.

* Jos
ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän
asioita. - HARALD 7 V.

* Minun äiti on ainakin hirveän kaunis, koska
sillä on niin pitkät tissit.
- MIA 4 V.

* Psykologi on hullu mies,
joka lyö tätejä. - EMILIE 6 V.

* Isoisä oli kullankaivajana Alaskassa.
Mutta hän joi kaiken. Sitten hän
huuhtoi sen kurkustaan viinillä. -
THOMAS 5 V.

* Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä
maahan tai
paistaa niitä uunissa. - JOHANNA 6 V.

* Ihmisen ja eläinten
ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi,
ne syödään. -
ARVID 6 V.

* Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelee
utareitaan, tekevät
jogurttia. - ALLAN 5 V.

* Eläimen ruumis on
yleensä pään takana ja tassut roikkuvat alapuolella. -
KETJA 6 V.

*
Koiran äidin nimi on koira ja koiran isän nimi on koira ja lasten nimi
on koiranpentu ja koiran nimi on koira. - LAN 5 V.

* Äidin nimi on
kana ja isän nimi on uros, lapset ovat kilejä ja
lapsenlapset ovat
munia. - STEFAN 6 V.

* Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat
maahanmuuttajia. - KARIN 5 V.

* Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä
on omat syynsä. - ANNA 7 V.

* Lapsena oleminen on ihan hauskaa, kun on
jo neljä vuotta siihen tottunut. -
SOHVI 4 V.

* Mummi elää yliaikaa.
Mutta hän ei saa siitä lisämaksua. - NINA 7 V.

* Isänäideillä ja
äidinäideillä on valtavan isot rintaliivit. Ne ovat
niin isot, että
toiseen kuppiin mahtuu minun takapuoleni kokonaan ja
molemmat polvet.
Toisessa on tilaa minun veljelle. - KATJA 7 V.

* Isoäiti on sellainen
täti, joka lapsena oli äiti. - CAROLINE 6 V.

* Isoisä makaa hautakiven
alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran
kaivoimme maahan sipuleita,
että hänellä olisi jotain purtavaa. - SIRI 5 V.

* Anoppi on isoäiti,
joka ei ole kyseisen henkilön äiti. - HANNELE 6 V.

* Anoppi on
rangaistus, jonka joutuu kärsimään, kun menee naimisiin
tuntemattoman
kanssa. - PÃ…L 7 V.

* Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi,
ruoka valuisi jalkoihin. -
LARS 6 V.

* Jeesus asui kaukaisessa
maassa. Mummi on ollut siellä valittamassa
muurista. Se oli hirveän
vanha ja romahtamaisillaan. - JON 6 V .

* Jeesus käveli vetten päällä,
koska hän ei halunnut kastella jalkojaan.. -
OLOV 9 V.

* On tyhmää
että täytyy kuolla. Minusta ei ihmisiä tarvitsisi vaihtaa
koko ajan.
Minä olen sitä mieltä, että jos täällä kerran ollaan niin
ollaan
sitten. - JOHANNES 8 V.

miettikää sitä!Torstai 30.11.2006 14:06



1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos.

[Ei aihetta]Torstai 27.07.2006 19:47

Katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten. :)