IRC-Galleria

aBrokenAngel

aBrokenAngel

- I beg to differ, bitch.

[Ei aihetta]Maanantai 17.12.2007 19:58

Kuinka jälkeenjäänyt olet?
Jos rastit 20 tai yli olet erittäin jälkeenjäänyt!

[ ] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[x] Olen meinannut tukehtua omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[ ] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[ ] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[ ] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[ ] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[ ] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5€ tai vähemmästä.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[x] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengastä päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[ ] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[ ] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[ ] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani.
[ ] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä.

[Ei aihetta]Maanantai 17.12.2007 01:10

1. Tarjonnut kierroksen kaikille baarissa? en
2. Uinut villien delfiinien kanssa? en
3. Kiivennyt vuorelle? olen
4. Koeajanut Ferraria? en
5. Ollut pyramidin sisällä? en
6. Pidellyt tarantellaa? en
7. Kylpenyt jonkun kanssa kynttilänvalossa? en
8. Sanonut "minä rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? olen
9. Halannut puuta? kyllä
10. Stripannut? en
11. Hypännyt benjihypyn? en
12. Käynyt Pariisissa? en
13. Katsonut ukkosmyrskyä merellä? olen
14. Valvonut koko yötä ja katsonut auringonnousua? kyllä
15. Nähnyt revontulia? kyllä
16. Käynyt suuressa urheilutapahtumassa? nåjoo
17. Kävellyt ylös Pisan kaltevan tornin rappusia? en
18. Kasvattanut ja syönyt omat vihanneksesi? olen
19. Koskettanut jäävuorta? en
20. Nukkunut tähtien alla? kyllä
21. Vaihtanut vauvalle vaipan? en
22. Matkustanut kuumailmapallolla? en
23. Katsonut meteorisadetta? en
24. Humaltunut shampanjasta? olen
25. Antanut hyväntekeväisyyteen enemmän kuin sinulla olisi varaa? en
26. Katsonut yötaivaalle teleskoopilla? en
27. Saanut kontrolloimattoman hihityskohtauksen pahimmalla mahdollisella hetkellä? valitettavasti
28. Ollut mukana ruokasodassa? tavallaan
29. Veikannut voittavaa hevosta? en
30. Ollut sairaslomalla vaikka olet terve? kyllä
31. Pyytänyt tuntematonta ihmistä ulos? en
32. Ollut lumisotaa? olen
33. Ottanut valokopion takapuolestasi? en
34. Huutanut niin lujaa kuin ikinä pystyt? todellakin
35. Pidellyt lammasta? kyllä
36. Toteuttanut lempifantasiaasi? hmm.
37. Uinut alasti keskellä yötä? olen
38. Kylpenyt jääkylmässä vedessä? en
39. Keskustellut jostain mielekkäästä kerjäläisen kanssa? en
40. Nähnyt täydellisen pimennyksen? en
41. Matkustanut vuoristoradassa? kyllä
42. Lyönyt kunnaria? kyllä
43. Mahduttanut kolme viikkoa kuin ihmeen kautta kolmeen päivään? no melkein
44. Tanssinut kuin idiootti välittämättä siitä, kuka katsoo? kyllä
45. Puhunut vieraalla korostuksella tai murteella koko päivän? en
46. Käynyt esivanhempiesi syntysijoilla? öh.
47. Oikeasti tuntenut itsesi onnelliseksi elämässäsi, edes hetkisen? todellakin<3
48. Omistanut kahta kovalevyä tietokoneessasi? en
49. Käynyt kaikilla mantereilla? en
50. Rakastanut työtäsi kaikilta osin? en
51. Huolehtinut jostakusta joka on umpihumalassa? *hrmpf* liiankin usein
52. Omistanut tarpeeksi rahaa ollaksesi oikeasti siihen tyytyväinen? kyllä
53. Omistanut uskomattomia ystäviä? mahtavia<3 kai tiedät mitä USKOMATON tarkoittaa?
54. Tanssinut tuntemattoman kanssa vieraassa maassa? en
55. Nähnyt villejä valaita? en
56. Varastanut liikennemerkin tai kyltin? en
57. Reppumatkaillut Euroopassa? tavallaan :D
58. Liftannut? en
59. Kalliokiipeillyt? en
60. Valehdellut vieraan maan virkamiehelle ko. maassa jotteivät he ryhtyisi toimenpiteisiin? en
61. Kävellyt rannalla keskellä yötä? en?
62. Hypännyt laskuvarjolla? en
63. Käynyt Irlannissa? en, mutta kohtaaaa (ainakin lentokentällä :D)
64. Kärsinyt sydänsuruista kauemmin kuin olit rakastunut? kyllä
65. Istunut ravintolassa tuntemattomien ihmisten kanssa samaan pöytään ja syönyt heidän ruokaansa? en
66. Käynyt Japanissa? en
67. Nostanut penkiltä oman painosi verran? öh. En.
68. Lypsänyt lehmää? kai joskus.
69. Järjestänyt levysi aakkosjärjestykseen? en
70. Leikkinyt olevasi supersankari? kyllä
71. Laulanut karaokea? olen
72. Viettänyt koko päivän sängyssä? kyllä
73. Esiintynyt alasti tuntemattomien nähden? en.
74. Laitesukeltanut? en
75. Joutunut pidätetyksi? en
76. Suudellut sateessa? kyllä
77. Leikkinyt mudassa? kyllä
78. Leikkinyt ulkona sateella? kyllä
79. Käynyt drive-in-elokuvissa? en
80. Tehnyt jotain, jota sinun pitäisi katua, muttet kadu? ehkä
81. Käynyt Kiinan muurilla? en
82. Saanut selville, että joku, jonka ei pitäisi tietää nettipäiväkirjastasi, lukee sitä? en
83. Siirtynyt käyttämään muuta käyttöjärjestelmää kuin Windowsia? en
84. Perustanut yritystä? en
85. Rakastunut etkä saanut sen takia sydänsuruja? en
86. Käynyt katsomassa muinaisia nähtävyyksiä? ehkä
87. Opetellut kamppailulajeja? en
88. Miekkaillut naisen kunnian vuoksi? en
89. Pelannut jotain peliä yli 6 tuntia putkeen? en
90. Mennyt naimisiin? en
91. Ollut mukana elokuvassa? en
92. Ollut juhlissa kuokkavieraana? ehkä
93. Rakastanut jotakuta, jota sinun ei pitäisi? ehkä
94. Suudellut jotakuta niin intohimoisesti, että on ruvennut heikottamaan? kyllä
95. Ottanut avioeroa? en
96. Harrastanut seksiä toimistossa? en
97. Ollut syömättä 5 päivää? en
98. Leiponut keksejä alusta alkaen (ei valmistaikinasta)? kyllä
99. Voittanut ensimmäistä palkintoa parhaasta puvusta naamiaisissa? en
100. Matkustanut gondolilla Venetsiassa? en
101. Hankkinut tatutointia? kyllä. 2. ja 2 lisää tulossa 22pvä
102. Huomannut kiihottuvasi siitä, miltä jokin materiaali tuntuu? en
103. Keksinyt ja toteuttanut omaa peliä? en
104. Ollut mukana televisiouutisissa "asiantuntijana"? en
105. Saanut kukkia ilman syytä? olen
106. Masturboinut julkisella paikalla? en
107. Ollut niin humalassa ettet muista mitään? en
108. Ollut riippuvainen jostain laittomasta huumausaineesta? en
109. Esiintynyt lavalla? olen
110. Käynyt Las Vegasissa? en
111. Levyttänyt musiikkia? en
112. Syönyt haita? en
113. Harrastanut yhden yön suhteita (edes kerran)? en
114. Käynyt Thaimaassa? en
115. Nähnyt oikeaa intiaania livenä? en?
116. Ostanut taloa? en
117. Ollut taistelualueella? en
118. Haudannut toisen tai molemmat vanhemmistasi? en
119. Ajanut tai muuten poistanut häpykarvasi? olen
120. Ollut risteilyllä? olen
121. Puhunut useampaa kuin yhtä kieltä sujuvasti? kyllä
122. Joutunut tappeluun yrittäessäsi puolustaa jotakuta? en
123. Vetänyt pankkitiliäsi miinukselle? olen. Mutta se ei ollut mun vaan Aktian vika.
124. Ottanut osaa Rocky Horror Picture Show'hun? en
125. Saanut nettipäiväkirjan kautta selville, että joku aikoo jättää sinut? en
126. Kasvattanut lapsia? en
127. Lähiaikoina ostanut ja leikkinyt lapsuutesi lempilelulla? en
128. Seurannut lempilaulajaasi/yhtyettäsi kiertueella? OLEN, 30stm<3
129. Toiminut DJ:nä? en
130. Tehnyt eksoottista pyörämatkaa ulkomailla? en
131. Saanut tietää jostain merkittävästä, jota esivanhempasi tekivät? en
132. Soittanut tai kirjoittanut kansanedustajallesi? en
133. Muuttanut toiseen kaupunkiin vain aloittaaksesi kaiken alusta? tavallaan
134. ...Useammin kuin kerran? en
135. Kävellyt Golden Gate -sillalla? en
136. Laulanut kovaäänisesti autossa ja jatkanut vaikka tiesit jonkun katsovan? en.
137. Tehnyt aborttia? en
138. Ollut kauneusleikkauksessa? en
139. Selvinnyt onnettomuudesta, josta sinun ei olisi pitänyt selviytyä? en
140. Kirjoittanut artikkeleita laajalevikkiseen julkaisuun? en
141. Laihtunut yli 40 kiloa? en
142. Pidellyt jotakuta kun hänellä on ollut flashback? en
143. Lentänyt lentokoneella? kyllä
144. Silittänyt rauskua? en
145. Särkenyt jonkun sydämen? olen
146. Auttanut eläintä synnyttämään? en
147. Saanut potkuja tai tullut muuten irtisanotuksi? en
148. Voittanut rahaa television peliohjelmassa? en
149. Saanut luunmurtumaa? en
150. Tappanut ihmistä? en
151. Matkustanut Afrikkaan valokuvaussafarille? en
152. Matkustanut moottoripyörän kyydissä? olen
153. Matkustanut millään maalla kulkevalla kulkuneuvolla kovempaa vauhtia kuin 150km/h? olen
154. Hankkinut lävistystä mihinkään ruumiinosaasi niskasta alaspäin? en
155. Ampunut kiväärillä, haulikolla tai pistoolilla? en
156. Syönyt luonnossa kasvaneita sieniä? olen
157. Ratsastanut hevosella? olen
158. Ollut suuressa leikkauksessa? en
159. Harrastanut seksiä liikkuvassa junassa? en
160. Omistanut lemmikkikäärmettä? en
161. Patikoinut Grand Canyonin pohjalla? en
162. Nukkunut läpi koko lennon: nousu, lentomatka ja laskeutuminen? en
163. Nukkunut yli 30 tuntia 48 tunnin aikana? en
164. Käynyt muissa ulkomaissa kuin Ruotsissa tai Virossa? kyllä
165. Värjännyt hiuksiasi? olen
166. Ollut yli 2 päivää kestävällä kanoottiretkellä? en
167. Syönyt kengurunlihaa? en
168. Rakastunut muinaisella Mayojen hautausmaalla? en
169. Luovuttanut spermaa tai munasoluja? en
170. Syönyt sushia? en
171. Ollut lehdessä? olen
172. Ollut 2 (tai useampia) kertaa terveessä yli vuoden kestävässä parisuhteessa elämäsi aikana?en
173. Saanut jonkun muuttamaan mieltään asiasta, josta todella välität? ehkä
174. Saanut jonkun saamaan potkut hänen toimintansa takia? en
175. Palannut koulunpenkille? öh? jatkoin vaan suoraan.
176. Lentänyt liitovarjolla? en
177. Muuttanut nimeäsi? en
178. Ottanut torakkaa lemmikiksi? en
179. Syönyt paistettuja vihreitä tomaatteja? en
180. Lukenut Homeroksen Iliasta? en
181. Valinnut jotakuta "tärkeää" kirjailijaa, johon et koulussa tutustunut vaikka olisi pitänyt, ja lukenut hänen kirjojaan? en
182. Syönyt ravintolassa ja varastanut ruokailuvälineitä tai astioita koska tarvitsit niitä kotiisi? en
183. ... ja saanut porttikieltoa ravintolaan, koska veit niitä niin usein että he huomasivat sinun olevan syyllinen? en
184. Opiskellut itse jonkun taiteenlajin alkeista lähtien? en
185. Tappanut ja valmistanut eläintä ruoaksi? en
186. Pyytänyt joltakulta anteeksi jonkun vuosia sitten tapahtuneen takia? en
187. Jättänyt väliin kaikki luokkakokouksesi? en
188. Kommunikoinut jonkun kanssa ilman molempien ymmärtämää puhuttua kieltä? olen
189. Tullut valituksi julkiseen virkaan? en
190. Kehitellyt omaa ohjelmointikieltäsi? en
191. Ajatellut eläväsi omaa unelmaasi? kyllä
192. Joutunut seuraamaan jonkun rakastamasi saattohoitoa? en
193. Rakentanut oman tietokoneesi osista? en
194. Myynyt oman taideteoksesi jollekulle, joka ei tunne sinua? en
195. Pitänyt kojua katumarkkinoilla? en

[Ei aihetta]Torstai 13.12.2007 16:07

Kerro asioita perheenjäsenistäsi

Aloitetaan isästäsi:

1. Onko hän sinua tummempi vai vaaleampi iholtaan?
- öh... en tiedä. Tummempi?

2. Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa?
- A

3. Minkä maalainen hän on?
- suomalainen

4. Onko hän sinua yli 35 vuotta vanhempi?
- ei

5. Mitä muuta kieltä kuin suomea hän puhuu hyvin?
- ruotsia. Kun se nyt sattuu olemaan sen äidinkieli.

6. Mikä on hänen lempimaansa?
- ei aavistustakaan. Ei se paljoa matkusta joten varmaan suomi

7. Riiteletkö hänen kanssaan usein?
- en nykyään, joskus päät vastakkain ku molemmat niin itsepäisiä, Ja mä voitan ;)

8. Rakastaako hän sinua?
- ihan varmasti<3

9. Minkä väriset silmät hänellä on?
- siniset kai

10. Seuraako hän urheilua?
- jep

11. Onko hän hyvä kokki?
- isän lihapullat on jotain parasta!

12. Mikä on hänen bravuuriruokansa?
- no ne lihapullat

13. Käykö hän töissä? (jos käy, missä, mitä työtä tekee?)
- metsäinsinööri ja maanviljelijä

14. Mikä oli hänen lempiaineensa koulussa?
- ei aavistustakaan

15. Minkä väriset hiukset hänellä on?
- tummat, alkaa harmaantua ;)


Seuraavaksi äiti:

1. Millä kirjaimella äitisi nimi alkaa?
- J

2. Onko hän naimisissa?
- on

3. Oliko hänen tyttönimensä -nen päätteinen?
- oli :)

4. Onko se nykyään?
- ei

5. Minkä väriset silmät hänellä on?
- vihreät

6. Harrastaako hän mitään?
- ei

7. Onko hän hyvä kokki?
- nåjaa

8. Millä kirjaimella hänen toinen nimensä alkaa?
- I

9. Minkä väriset hiukset hänellä on?
- punertavat

10. Ovatko ne pitkät?
- ei

11. Onko hän läheinen oman äitinsä kanssa?
- ei todellakaan ollut

12. Käykö hän töissä?
- ei

13. Minkä maalainen hän on?
- suomalainen

14. Onko hän sinua lyhyempi?
- on

15. Mitä kieliä hän osaa puhua?
- ruotsia, suomea, englantia


No, kerro vielä itsestäsi muutama asia:

1. Millä kirjaimella nimesi alkaa?
- L

2. Käytkö koulussa vai töissä?
- koulussa

3. Minkä väriset silmät sinulla on?
- siniset

4. Oletko pitkä?
- kai

5. No minkä pituinen?
- 175cm

6. Mitä harrastat?
- Keikoilla käymistä

7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
- puna-musta-ruskeet

8. Mikä on/oli lempiaineesi koulussa?
- köksä, kuvis oli ennen. Nyt ei vielä oo ollu sellasta mistä oikeen tykkäisin..

9. Missä olet syntynyt?
- Helsingissä

10. Mitä kieliä osaat puhua?
- ruotsia, suomea, englantia..

11. Oletko suomalainen?
- kyllä

12. Oletko läheinen perheesi kanssa?
- nåjaa...

13. Kuka on paras ystäväsi?
- eo oo mitään ns. "bestistä"

14. Millä kirjaimella toinen nimesi alkaa?
- K

[Ei aihetta]Tiistai 11.12.2007 23:36

kämpässäni (huoneessani) on..

[x] monta tyynyä
[x] paksuja tusseja
[ ] kynäkori
[ ] pitkä matto
[ ] leveä matto
[/] räikyvän väriset verhot
[ ] siniset verhot
[x] sotkuinen pöytä
[ ] yksi siisti pöytä
[x] televisio
[x] radio
[x] mp3 soitin
[x] hiusharja
[ ] satoja ponnareita
[x] roskia
[x] tyhjä karkkipussi
[x] limupullo
[x] juomalaseja
[x] ripsiväri
[x] kajaali
[x] johtoja
[x] kännykän laturi
[x] kirjoja
[ ] taulu
[x] omia piirustuksia
[ ] Raamattu
[x] bikinit
[ ] valokuvankehykset
[x] huulikiilto
[ ] suuri nallepehmolelu
[x] reppu
[x] laukkuja
[ ] lankarullia
[x] virkkuukoukku
[x] koriste-esineitä
[ ] simpukoita
[ ] voodoo-nukkeja
[x] ikkuna
[x] ovi
[ ] helmiverhot
[x] dvd-soitin
[x] dvd-levyjä
[x] cd:itä
[x] kännykkä
[x] luomivärejä
[x] yöpöytä
[x] 2 lamppua
[ ] ampianen
[ ] hyttysiä
[ ] kärpänen
[x] likaiset sukat
[ ] kalevalakoru
[ ] itsepiirtämäni kuva kehyksissä
[x] sänky
[ ] kokolattiamatto
[ ] pinkit lakanat
[ ] kukkalakanat
[ ] kasveja
[ ] raikas ilma
[ ] sipsipussi
[ ] sotkuinen vaatekaappi
[ ] helmikaulakoru
[x] kamera
[x] kokovartalopeili
[x] pieni peili
[ ] monta värikästä vyötä
[ ]nahkatakki
[x] hiustensuoristin
[ ] hiustenkiharrin
[x] sakset
[ ] puukko
[x] lompakko
[ ] bussikortti
[ ] päiväkirja
[x] huulirasva
[x] vaseliini
[x] patteri
[x] 2 kaukosäädintä
[x] paperia
[ ] nenäliinoja
[x] pölyä
[ ] omenanraato
[x] kynsilakkapurkkeja
[x] kynttilöitä ja tuikkuja
[ ] lyhty
[ ] kristallikruunu
[ ] v. punainen lamppu
[ ] ihan tavallinen kattolamppu
[ ] auringonvaloa
[ ] sika kuuma
[ ] kylmä
[ ] viileähkö
[x] lämmin
[ ] teroitin
[x] penaali
[x] hiuslakkaa
[x]sotkuista
[ ]siistiä
[x] viihtyisää
[x] kotoisaa
[x] tylsää
[ ] hämärää

Omistan...

Kännykkä [x]
Lyhyt koulumatka [x]
Demi lehden uusin numero [ ]
Niittivyö [x]
Pikkusisko [ ]
Staraoke-laulupeli [ ]
Playstation 2 [ ]
Suosikin kestotilaus [ ]
Hidas kone [ ]
Punanen matto [/]
Bestis [ ]
Lappuhaalarit [ ]
Yli ysin keskiarvo [ ]
Siniset silmät [x]
Vaaleet hiukset [ ]
brightboyn levy [ ]
Louis Vuittonin laukku [ ]
Bikinit [x]
Dakinen reppu [ ]
Jonkun jääkiekkoilijan nimmari [ ]
Pitkät kynnet [ ]
Meikkiä [x]
Adidaksen lippis [ ]
Onki [ ]
Pakastimessa jäätelöä [ ]
Kova ääni [x]
Tasokkaat jutut [ ]
Irc-Galleriassa kuvia [x]
Kanebon meikkejä [ ]
Armylippis [x]
Tasan 10 euroa [ ]
Alle euro [ ]
Pitkät hiukset [x]
Habbokolikoita [ ]
Mese [x]
Web-kamera [x]
Yli vuoden vanha ystävänikirja [ ]
Spice Girls kuvia [ ]
Kirjepaperia [ ]
Mummo [ ]

Pidän...

Kissoista [x]
Koirista [x]
Siskoista [x]
Vauvoista [x]
Kotibileet [x]
Demi.fi:stä [ ]
Suosikista [ ]
Kavereista [x]
Hiuslakasta [x]
Pepsi Maxista [ ]
Legginseistä [/]
Tarja Halosesta [/]
Politikoista [ ]
Sukkahousuista [ ]
Kärpäsistä [ ]
Lenkkeilystä [ ]
Pissiksistä [ ]
Seeproista [ ]
O.C:sta [/]
Britney Spearsista [ ]
Lokeista [ ]
Lordista [ ]
Euroviisuista [/]
Dinosauruksista [ ]

Valitse...

Demi [ ]
Suosikki [x]

Flinch [ ]
Uniklubi [x]

Batman [ ]
Spiderman [x]

Napakoru [ ]
Nenäkoru [x]

Paris Hilton [ ]
Mischa Barton [x]

Shortsit [ ]
Caprit [x]

Hiuslakka [ ]
Muotovaahto [x]

Pillifarkut [ ]
Collegehousut [x]

Keltanen [ ]
Vihreä [x]

Digikamera [x]
Videokamera [ ]

Iltalehti [x]
Helsinginsanomat [ ]

Kirjat [x]
Leffat [x] (ei voi valita :D)

Omena [x]
Applesiini [ ]

Hamsteri [x]
Gerbiili [ ]

80-luku [ ]
2000-luku [x]

Kiharathiukset [x]
Suorathiukset [ ]

Nilkkasukat [x]
Polvisukat [ ]

Irc-galleria [x]
Ii2 [ ]


Haluan...

Kissan [ ]
Koiran [x]
Uuden tietokoneen [ ]
Uniklubin levyn [ ]
Olla räppäri [ ]
Että koulut alkaa [ ]
Uuden nimen [ ]
Lopettaa tämän gallupin [x]
Tilata Demiä [ ]
Sukset [ ]
Paremman keskiarvon [x]
Värjätä hiukset [x]
Mennä nukkumaan [x]
Mennä shoppailemaan [x]
Nähdä Helmiä ja sikoja-leffan [ ]
Hiuspannan [ ]
Huivin [ ]
Hammastahnaa [ ]
Uimaan [x]
Rannalle muuten vaan [x]
Juomaan [x]
Istua tässä [ ]
Itkeä [ ]
Nauraa [x]
Kuunnella Rihannaa [ ]
Suunnitella oman vaatemalliston [ ]
Alkaa näyttelijäksi [ ]
Lopettaa opiskelu [ ]
Saada vauvan [ ]
Parran [ ]
Alkaa joulupukiksi [ ]
Avata telkkarin [ ]
Potkia seinää [ ]
Kirjoittaa kirjeen [ ]
Mennä kampaajalle [x]
Sisustaa [x]
Kerätä simpukoita [ ]
Lukea lehtiä [ ]
Olla 5-vuotias [ ]
Uuden telkkarin [ ]
Red Bullia [x]
Tallinnan risteilylle [x]
Rovaniemelle [ ]
Helsinkiin [ ]
Peilipöydän [ ]
Saappaat [ ]

[Ei aihetta]Tiistai 11.12.2007 00:34

Olen?

[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Tehnyt runoja
[ ] Tehnyt novelleja
[x] Poistettu luokasta (ei kylläkään ollu oma luokka eikä oma tunti eikä mun vika :D)
[x] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[ ] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Joutunut sairaalaan
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[ ] Juonut viikon putkeen
[ ] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[ ] Tuhonnut äidin meikkejä
[ ] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[ ] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Soittanut pianoa
[ ] Ollut musikaalissa
[ ] Nähnyt ufon
[x] Pelännyt sukulaista (pienenä)
[x] Loukannut perheenjäsentäsi
[x] Kuullut harhoja
[ ] Piirtänyt ruumiita
[ ] Säveltänyt laulun
[ ] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[ ] Ollut kympin oppilas
[x] Allerginen yli kuudelle asialle (ihan pienenä pystyin itseasiassa syömään vaan viittä eri ruoka-ainesta... kivat ruuat tais olla o.O :D)

En ikinä?

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[ ] Laulaisi suurelle yleisölle
[ ] Puhuisi radiossa
[ ] Poseeraisi lehdessä
[ ] Uisi avannossa
[ ] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[ ] Haukkuisi ketään
[ ] Loukkaisi vanhempiani
[ ] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[ ] Ostaisi yli 100 euron vaatetta


Suututko helposti?

[ ] En, on tosi pitkä pinna
[ ] En kovin helposti
[x] Riippuu päivästä
[ ] Olen melko kiivas
[] Räjähdysvaara on ainainen

Mitä teet kun olet todella vihainen läheisellesi?

[x] Huudan naama punaisena
[ ] Lähden ulos lenkille ja tuulettumaan
[x] Sulkeudun lukkojen taakse mököttämään tai pidän mykkäkoulua (2 minuuttia)
[x] Käyttäydyn piikikkäästi ja heittelen pikku ilkeyksiä
[ ] Käyttäydyn väkivaltaisesti

Entä kuinka nopeasti lepyt?

[ ] Yleensä ihan hetkessä
[ ] Melko nopeasti, en vain näytä sitä
[ ] Siihen menee päivä tai pari
[x] Aika vaihtelee kovasti
[ ] Tapanani on murmuttaa viikkotolkulla
[ ] Jos joku saa minut suuttumaan, niin myös vihaan häntä ikuisesti

Annatko anteeksi?

[x] Liiankin helposti
[x] Jos toinen sen mielestäni ansaitsee
[ ] Ennen pitkää annan
[x] Saatan sanoa, että annan anteeksi, vaikka oikeasti olisin vielä vihainen
[ ] Olen pitkävihainen

Pyydätkö itse keneltäkään anteeksi?

[ ] En koskaan
[] Hyvin harvoin
[ ] Ellei toinen muuten lepy
[ ] Jos sille on tarvetta
[x] Jos koen tehneeni väärin
[ ] Melko usein

Katsotko olevasi avoin vai sulkeutunut?

[ ] Liiankin avoin
[ ] Melko avoin
[x] Muutun avoimemmaksi kunhan lämpenen
[ ] Tutussa seurassa avoin, muuten melko sulkeutunut
[ ] Melko lailla sulkeutunut
[ ] Erittäin sulkeutunut
[x] Humalassa avaudun usein

Oletko kova vai herkkä?

[ ] Täysi kovis
[ ] Joskus on herkkiä hetkiä, mutta enimmäkseen olen kova
[ ] Ennen olin herkkä, mutta maailma kovetti minut
[x] Kykenen uskomattomaan kovuuteen, mutta sisimmässäni olen herkkis
[ ] Esitän kovaa, mutta välillä murrun ja herkkyyteni paljastuu
[ ] Olen hyvin herkkä.

Kuinka herkästi itket?

[ ] Vähän väliä, jopa pikkuasioista
[x] Olen erittäin tunteellinen ja kyynelehdin niin ilosta kuin surustakin
[ ] Kun tilanne käy ikäväksi
[ ] Kun elämä menee päin helvettiä
[ ] Kun en vain jaksa enää
[ ] Pidättelen niin kauan kun joku voisi nähdä
[ ] Itken salaa komerossa
[ ] On tosi harvinaista, että jokin saisi minut itkemään
[ ] En osaa itkeä

Oletko koskaan ivallinen tai vahingoniloinen?

[ ] En
[ ] Harvoin
[x] Joskus
[ ] Melko usein
[ ] Liian usein
[ ] Usein
[ ] Koko ajan

Valitatko?

[ ] Hyvin harvoin
[ ] Vain hyvistä syistä
[x] Yleensä syystä, vaikka se saattaisi muita ärsyttää
[ ] Joskus vähän liikaakin
[ ] Olen melkoinen nalkuttaja, myönnetään
[ ] Tunnustan, näen joka asiasta pahat puolet enkä ole ikinä tyytyväinen

Kuinka kamala asia itsensä nolaaminen on sinulle?

[x] Hirveintä maailmassa
[ ] On se aika kamalaa, mutta siitä pääsee yli lopulta kunhan on aikansa punastellut
[ ] Jos se vain tapahtuu niin on kamalaa, mutta tarkoituksella voi tehdä välillä jotain hölmöä
[ ] Nolous on sivustaseuraajan päässä
[ ] Eihän sitä pääse elämässä minnekään, ellei uskalla ottaa riskejä
[ ] Eivät he oikeasti naura minulle, vaan minun kanssani
[ ] Vaikka mokaisin julkisesti, ei se tee minusta yhtään sen huonompaa ihmistä

Oletko älykäs?

[ ] Olen oikeastaan vähän jälkeenjäänyt
[ ] Ei tässä olla mitään ruudinkeksijöitä
[ ] No en mä mikään hikari nörde oo
[ ] Kohtalaisen
[x] Tietyissä asioissa
[ ] Koulussa ainakin meni/menee melko hyvin
[ ] Mielestäni olen, ja ovat muutkin niin sanoneet
[ ] Olen Mensan jäsen

Oletko suojelevainen?

[ ] En
[ ] Vaadin enemmänkin itse suojelua
[x] Olen, kun on tarpeen
[ ] Joskus tulee sellaisia hetkiä, jos joku vaikka on sairas tai peloissaan
[x] Tahdon suojella niitä, jotka sitä tarvitsevat
[ ] Ylisuojelevainen

Oletko taipuvainen masentumaan/ahdistumaan herkästi?

[ ] En
[ ] Vaaditaan rutosti vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, jotta minut saisi lannistumaan
[ ] Olen välillä masentunut, mutten anna sen vallata elämääni
[ ] Olen joskus ollut huomattavan masentunut
[x] Kyllä, masennun helposti
[ ] Minulle on tullut masennus pitkällisen kärsimyksen seurauksena
[ ] Käytän masennuslääkkeitä pysyäkseni kasassa
[ ] Olen pohjattoman masentunut/ahdistunut koko ajan

Puhutko paljon?

[ ] Päinvastoin olen erittäin harvasanainen
[ ] Olen yleensä melko vähäpuheinen
[x] Minut tunnetaan hiljaisena kaverina, mutta välillä saan kovia puheripuleita
[ ] Olen aika puhelias
[ ] Pölötän kuin papupata koko ajan
[ ] Riippuu tilanteesta

Osaatko kuunnella?
[x] Ystäväni soittavat minulle ja kertovat huoliaan melko usein
[x] Tietysti, ja pidän kuuntelemisesta
[x] Osaan kyllä, mutta joskus en jaksa keskittyä
[ ] Saatan puhua toisten päälle, mutta se ei tarkoita ettenkö kuuntelisi
[ ] Oikeastaan en pahemmin kuuntele muita
[ ] Muiden jutut eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan

[Ei aihetta]Lauantai 08.12.2007 02:57

Jos saat sadasta alle 10, ilkimys
Jos saat alle 20, Paranna käytöstäsi
Jos saat 20-40, Olet Tavallinen pulla
Jos saat 40-50, olet kiltti
Jos saat 50-60, olet äidin pikku enkeli
Jos saat 60-80, olet pyhimys
Jos saat 80-90, olet jeesus
Jos saat yli 90, olet herra jumala

Olen...
[1] viitannut tunnilla
[2] auttanut äitiä
[3] auttanut isää
[4] auttanut veljeä/ siskoa
[5] antanut rahaa pultsarille
[6] antanut rahaa katusoittajalle
[7] antanut kortin
[8] ostanut lahjan
[9] puhunut opettajalle
[10] lukenut kokeeseen
[11] tehnyt läksyt
[12] maksanut lainatut rahat takaisin ilman pyytämistä
[13] antanut juomarahaa
[14] tarjonnut karkkia
[15] antanut omaasi enemmän sitä tarvitsevalle
[16] lahjoittanut rahaa afrikan lapsille
[17] antanut rahaa keräykseen
[ ] antanut vaatteita uff:lle
[18] auttanut keittäjää
[19] siivonnut jälkesi
[20] pyytänyt anteeksi
[ ] kumartanut allahia
[21] rukoillut jumalaa
[22] käynyt kirkossa muutenkin kuin koulun kanssa
[23] kuunnellut klassista
[24] laulanut virsiä
[25] antanut anteeksi
[26] antanut rahaa lapselle jolta sitä puuttuu
[27] sanonut kohteliaisuuden
[28] auttanut sairasta
[ ] taluttanut vanhuksen tien yli
[29] jutellut yksinäiselle
[30] jättänyt levittämättä juorua
[31] Korjannut rikkinäisen
[32] Yllättänyt ystäväsi ilman varsinaista syytä (syntymäpäivä tms.)
[ ] Ollut yksinäisen pari
[33] jutellut inhottavalle ihmiselle
[34] toiminut vapaaehtoisesti jonkin tärkeän asian hyväksi
[35] sammuttanut tulipalon
[36] tiskannut hyvää hyvyyttäni
[37] siivonnut sisarukseni huoneen
[38] auttanut opettajaa
[39] hymyillyt
[40] auttanut ystävää lukemaan kokeeseen
[41] auttanut jotain läksyjen kanssa
[42] opettanut vaikeita asioita
[43] keskittynyt matikantunnilla
[44] Hyväksynyt ihmisen omana itsenään
[45] pitänyt lupaukseni
[46] tehnyt mitä joku käskee
[47] tehnyt mitä joku käskee valittamatta
[48] auttanut itkevää
[49] tukenut ostamalla tuotteen jotain keräystä
[ ] ostanut turhan kirjan munkilta hyvää hyvyyttäni
[50] ostanut karkkia kaverille pyytämättä siitä rahaa
[ ] ottanut liftarin kyytiin
[51] käyttänyt kypärää kun äiti/isä käskee
[52] palauttanut varastetun tavaran
[53] auttanut humalaista selviämään humalastaan
[ ] saanut ystävän lopettamaan tupakoinnin
[ ] saanut ystävän lopettamaan alkoholin käytön
[ ] saanut ystävän lopettamaan huumeiden käytön
[ ] neuvonut seksiasioissa
[ ] auttanut nuoria päihdeongelmissa
[ ] ostanut laastaria ystävälle
[54] soittanut hätänumeroon
[ ] tyrehdyttänyt ystävän verenvuodon
[ ] opetellut viittomaan
[ ] keskustellut viittoen kuuron kanssa
[55] hoitanut pikkulapsia
[56] antanut ystävän päättää elokuvan
[57] vienyt ystäväsi elokuviin
[58] tarjonnut ruokaa ystävällesi ravintolassa
[59] suostunut vastenmielisen ihmisen tanssipyyyntöön
[60] leikkinyt pienten lasten kanssa
[61] kehunut jotain kauniiksi
[62] jutellut tuntemattomille
[63] sanonut kuvagallerioissa tuntematonta kauniiksi/söpöksi tms.
[ ] opettanut uimaan
[64] puolustanut kiusattua
[65] lopettanut kiusaamisen
[66] tehnyt itse lahjan
[67] ostanut nallekarhun ystävälle
[68] halannut ystävää ilman varsinaista syytä
[69] kertonut opettajalle arvostavasi häntä
[70] ollut hiljaa tunneilla
[71] käskenyt muita olemaan hiljaa tunneilla
[72] saanut jonkun nauramaan
[73] lohduttanut surevaa
[74] pelannut tyhmää peliä vain jonkun mieliksi
[ ] opettanut pyöräilemään
[ ] soittanut poliisille
[75] tehnyt pienen palveluksen
[76] tehnyt suuren palveluksen
[77] ostanut uuden tavaran rikottuasi edellisen
[78] itkenyt toisen tuskaa
[79] ollut oikeasti pahoillasi
[80] halannut
[81] suudellut
[82] uskonut jumalaan
[83] auttanut etsimisessä
[84] lenkittänyt naapurin koiraa
[ ] ostanut ilmapallon lapselle
[85] tehnyt kotitöitä
[86] nauranut huonolle jutulle säälistä
[87] ollut kiroilematta

Olen siis Jeesus, melkein Jumala. Palvokaa minua.

[Ei aihetta]Tiistai 04.12.2007 20:48

nimesi: Linda
syntymävuotesi: -88
sukupuolesi: nainen
puhelinnumerosi: on olemassa.
Asuinpaikkasi: Turku (Sipoosta alunperin)
lemmikkisi: Turussa oma pikku Pomo-kissa <3 Sipoossa Oona-kissa<3
horoskooppisi: kalat
urheiletko?: en
soitatko jotain instrumenttia? Soitin vähän aikaa pianoa
käytkö salilla?: en
soitatko bändissä?: en
käytätkö tietokonetta?: Kyllä
luetko kirjoja?: Joka päivä :)
luetko sarjakuvia?: Nemi<3
piirrätkö?: joskus
laiskotteletko?: useimmiten
käytkö elokuvissa?: harvoin
kuunteletko musiikkia?: joka päivä melkein koko ajan
oletko ystäviesi kanssa?: olen
shoppailetko?: melko harvoin
miten kuvailisit tyyliäsi?: sekalainen, rokahtava?
millaisia vaatteita pidät?: Tummia fakkuja, huppareita...öh...
mikä on suosikkivaatekappaleesi?: Farkut ja pari hupparia ja t-paitaa
käytätkö housuja?: joo
käytätkö hameita?: harvoin

pidätkö samettivaatteista?: vakosamettifarkut on ihan jees.
pidätkö nahkavaatteista?: en oikeastaan.
pidätkö farkusta?: kyllä
miten tyyliäsi on kuvailtu?: rokahtavaksi
omistatko silmälasit?: kyllä
tai piilarit?: jeps
oletko pitkä vai lyhyt? pitkä kai
minkä pituiset hiukset sinulla on?: pitkät/keskipitkät
minkä väriset hiukset sinulla on?: puna-musta-ruskeat
minkä tyyliset hiukset sinulla on?: ei minkään

onko sinulla tatuointia?: on, 2. Ja kohta on 2 lisää :P
voisitko ottaa tatuoinnin?: Ottamassa 2 lisää eikä se jää siihen ;)
onko sinulla lävistys?: 5 tavallista korvissa, yks korvan kulmassa, silmäkulmassa 3matta kertaa ja kielessä.

voisitko ottaa lävistyksen?: haluaisin huuleen, ja liattaisin kulmaan uudestaan.
käytätkö aurinkolaseja?: kesäsin jos mulla sellaset on :D
hoidatko ihoasi?: jep
meikkaatko?: vähän
millaisia kenkiä käytät?: lenkkareita/converse/vans jne.
kengänkokosi?: 41
käytätkö koruja?: vähän
lempivärisi?: punainen ja musta
onko sinua koskaan sanottu kauniiksi?: on
oletko omasta mielestäsi kaunis?: en nyt oikeastaan.
montako ystävää sinulla on?: tarpeeksi<3
montako kaveria sinulla on?: monta
tykkäätkö olla isossa porukassa?: riippuu porukasta
tykkäätkö olla kaksin kaverisi kanssa?: jeps
mitä teet kaveriesi / ystäviesi kanssa?: otan rauhallisesti/sekoan :D
mitä piirteitä arvostat kavereissasi?: luotettavuutta, välittämistä jne.
koska ystäväsi ärsyttävät?: kyllä sitäkin joskus tapahtuu :D
asutko vielä kotona?: en! THANK GOD
jos asut, aiotko asua vielä kauan?: ...
pidätkö perheestäsi?: hmmmh

millainen on äitisi?: ...
seurusteletko?: en
kuinka monta kertaa olet seurustellut?: kunnolla kerran
millainen on unelmiesi poika-/tyttöystävä?: sen näkee sit ;)
oletko tällä hetkellä ihastunut/rakastunut?: ehkä

millaista musiikkia kuuntelet?: alternative, rock, hardrock, punk, screamo etc.
pidätkö hevistä?: en
pidätkö rokista?: kyllä
pidätkö punkista?: kyllä
suomipopista: en
pidätkö iskelmästä?: no way hosé!
paras artisti?: 30 seconds to mars
oletko musikaalinen?: melko
tykkäätkö tanssia?: riippuu tilanteesta
lempiruokasi?: kotiruoka
mitä ruokaa inhoat?: lanttulaatikko
lempijäätelösi?: minttusuklaa ja kaikki Ben and Jerry's jäätelöt<3
lempi-ruokajuomasi?: Pepsi;)
mitä herkkua ilman et voisi elää?: öh.... suklaata
pidätkö juustosta?: kyllä
pidätkö maksamakkarasta?: kyllä
pidätkö siskonmakkarasta?: en
pidätkö näkkileivästä?: kyllä
pidätkö ruisleivästä?: kyllä
pidätkö vaahtokarkeista?: nojaa..
pidätkö piimästä?: en

ryyppäätkö usein?: nyt opiskeluaikoina enemmän... 1-2 kertaa kahdessa viikossa ehkä?
millainen krapula sinulla on?: ei yleensä oo. Illalla tulee päänsärky jos tulee.
miten käyttäydyt humalassa: puhun enemmän
poltatko?: poltan
oletko koskaan maistanut tupakkaa?:...
mitä huumeita olet kokeillut?: en mitään
kumpi vai kampi?: kumpikin
kalja vai siideri?: siideri
punainen vai sininen?: punainen
vitsit vai tilannehuumori?: tilannehuumori
elokuvat vai teatteri?: elokuvat
lapsi vai aikuinen?: lapsi
ylipainoinen vai alipainoinen?: ylipainoinen
kuvis vai musiikki?: musiikki
ulkonäkö vai luonne?: luonne
bikinit vai kokouikkarit?: bikinit

mitä ajattelet juuri nyt?: että pitäisi tehdä koulutöitä.
oletko uskovainen?: en oikeastaan
mitä aiot tehdä tämän kyselyn loputtua?: poltn tupakan
mitä puoluetta äänestät vaaleissa?: ...
oletko hiljainen vai äänekäs?: riippuu tilanteesta
mitä kaunis tarkoittaa sinulle?: kaunista elettä, kaunista ihmistä, kaunista persoonallisuutta..
uskotko horoskooppeihin?: en
omistatko kännykän?: kyllä
lempielokuvasi?: lord of war, moulin rouge, requiem for a dream...

menetkö armeijaan? en
mitä mieltä oot homoista/lesboista?: pitäiskö niistä olla jotenkin mieltä eri tavalla kuin muistakin ihmisistä?! Tiedän pari aivan mahtavaa ihmistä<3
millainen olet aamuisin?: kärttyinen

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.11.2007 03:46

10 KYSYMYSTÄ SINUSTA

Nimesi? :: Linda
Ikä? :: 19
Kuinka pitkä olet? :: 175cm
Mikä on lempivärisi? :: punainen
Onkos ollut hyvä päivä? :: jaa no... oon vaan istunu himas sen jälkeen ku tänne aamulla pääsin. Ihan ok.
Millainen mieliala on tällä hetkellä? :: väsyttää todella paljon eilispäivän juhlimisen jälkeen
Minkä väriset hiukset sinulla on? :: mustanruskeanpunaiset ;)
Onko sinulla oma TV? :: on. Mutta täällä turussa on siskon lainassa
Jos saisit yhden yliluonnollisen kyvyn, mikä se olisi? :: lentäminen
Näitkö unta viime yönä? Millaista? :: en yleensä känniunia muista

9 KYSYMYSTÄ IHMISSUHTEISTASI

Seurusteletko? :: en
Omistatko paljon ystäviä? :: Just sopivasti<3
Entä kavereita? :: on melko paljon
Mikä ero niillä ylipäätään on? :: Ystävät ei koskaan jätä ja on siinä kn tarvitsee, kaverit on hauskaa seuraa.
Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? :: kyllä kai.
Mikä on pahin asia, mitä sinulle on koskaan sanottu? :: montakin asiaa


MITEN SANOT NÄMÄ 8 SANAA?

Koti? :: Koti, hima
Poikaystävä? :: Poikaystävä
Savuke? :: tupakka, kessu
Opettaja? :: Opettaja
Kissa? :: Kissa, katti
Bussi? :: bussi, dösä
Helsinki? :: Helsinki, stadi, hesa


7 OLETKO KOSKAAN

istunut katolla? :: kyllä
nähnyt kuollutta? :: En.
soittanut kitaraa? :: Olen
vilautellut? :: En.
itkenyt itseäsi uneen? :: kyllä
juonut pillimehua pussista? :: kyllä
istunut koneella 6h putkeen? :: jep


6 KYSYMYSTÄ KUOLEMASTA

Pelkäätkö kuolemaa? :: en
Onko kukaan läheisesi kuollut? :: on
Jos katseella voisi tappaa, moniko olisi jo kuollut? :: hahah moni ;)
Monenko ihmisen puolesta olisit itse valmis kuolemaan? :: muutaman
Ajatteletko usein kuolemaa? :: hyvin harvoin


5 VALINTAA

Sininen vai punainen? :: punainen
Vanilja vai mansikka? :: mansikka
Rock vai pop? :: ROCK!
Tietokone vai TV? :: Tietokone, silläkin voi kattoa leffoja/sarjoja jne.
Raha vai rakkaus? :: rakkaus


4 SEKALAISTA KYSYMYSTÄ

Omistatko autoa? Jos et, millaisen auton haluaisit? :: En. Jonkun simppelin pienen
Pidätkö enemmän Coca-Colasta vai Pepsistä? :: Pepsistä
Menetkö ensi kesänä festareille? :: Mahdollisesti
Haluaisitko jonkun lävistyksen? :: Niitä on jo mutta haluan lisää


3 TEKISIKÖ MIELESI

pizzaa? :: Todellakin! krapulapäivä
mennä rannalle? :: Jos olisin etelässä tai olisi kesä
nukahtaa ikuiseen uneen? :: Just nyt kyllä uni maistuis :D


2 NIPPELITIETOKYSYMYSTÄ

Kuulet kavereidesi puhuvan thrashin neljästä suuresta, osaatko kertoa mitkä bändit ovat kyseessä? :: pari ehkä.
Tiedätkö mikä on suden latinankielinen nimi? :: en.

1 VIIMEINEN KYSYMYS

Onko sinulla salaisuutta, jota et ole koskaan pystynyt kertomaan kenellekään? :: hmm.. en usko

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.11.2007 01:56

1) ONKO SINULLE ANNETTU KIHLASORMUSTA?
- Ei

2) VIIMEISIN LAHJA?
- hmm... tais olla noi mun tuparilahjat :)

3) OLETKO KOSKAAN PUDOTTANUT KÄNNYKKÄÄ?
- Yritä vaan laskea että kuinka monta kertaa...

4) MILLOIN VIIMEKSI URHEILIT?
- Koullun pyöräilemisen lasken urheiluksi :D

5) VIIMEISIN SYÖTY RUOKA?
- Omatekemät lihapullat ja perunamuusi

6) VIIMEISIN JUOTU JUOMA?
- Sprite

7) VIIMEISIN SOITETTU KAPPALE ?
- tällä hetkellä bullet for my valentine - spit you out

8) MISSÄ ASUT?
- Turussa

9) MITÄ KOULUA KÄYT?
- Yrkeshögskolan Sydväst

10) KÄNNYKKÄSI KOLMAS VIESTI?
- Mä aina välillä niitä poistan randomilla..että tällä hetkellä: "Rikit sant ja e redan helt pank å sen komr d ennu så bra keikkan :'D å ja kmr int att ha nå pengar."

11) MINKÄ BÄNDIN VAATTEITA SINULLA ON ENITEN?
- 30 seconds to mars:in

12) IHMINEN, JOLLE SOITAT USEIN?
- hmm... En tiedä. Jannika

13) MITÄ MEINAAT VIIKONLOPPUNA?
- No eilen oli pikkaset illanvietot :D eli tänään oon vaan himassa toipumassa kun ei tullut edes nukutuksi himassa :D

14) OLETKO RIIPPUVAINEN IHMISISTÄ?
- olen jossain määrin

15) VIIMEISIMMÄT HÄÄT?
- öh... no olis ollu tossa kesällä mut en päässy. Sitä edelliset (ja ainoat) oli joskus ku olin ehkä 11?

16) ENSIMMÄINEN IHMINEN, JOLLE SOITTAISIT LOTTOVOITOSTA?
- Eva tai Frida

17) MILLOIN VIIMEKSI NÄIT PARASTA YSTÄVÄÄSI?
- aikaa sitten :/

18) LEMPI PIKARUOKAPAIKKA?
- Hese

19) SUURIN VALHE, JONKA OLET KUULLUT?
- joku sano että sillä on syöpä, ja koko se rumba siinä ympärillä. Älliä päähän kiitos.

20) OSAATKO KOKATA?
- kyllä. Muuten ei pärjäis.

21) KOSKA VIIMEKSI PUHUIT ENGLANTIA?
- eilen/tänään, kännissä ei oikeen sujunu :D

22) ENTÄ RUOTSIA?
- tänään

23) MILLOIN VIIMEKSI ITKIT?
- tais olla halloweenina

24) KUKA YSTÄVISTÄSI ON HASSUIN?
- Tippe ja Fribbe <3

25) VIIMEISIN OSTAMASI ASIA?
- Alkoholi :D

26) MILLOIN OLIT VIIMEKSI KÄSITTÄMÄTTÖMÄN ILOINEN?
- Kun mun 30stm-plektra oli löytyny isänpäivänä ärrästä. Neljä kuukautta sen hävittyä <3 siinä tuli aidot onnenkyyneleet!

27) OLETKO TYYTYVÄINEN ELÄMÄNTILANTEESEESI?
- olen

28) KAUKAISIN PAIKKA, JOSSA OLET KÄYNYT?
- kai se teneriffa on?!

29) KLASSINEN VAI MODERNI?
- riippuu siitä mistä puhutaan?

30) KUVAILE LAUKKUASI JA SEN SISÄLTÖÄ?
- jaa... sellanen musta kankaasta tehty jossa on vetoketjuja, 3 30stm pinssiäkin siinä on.. seillä taitaa tällä hetkellä olla mun lompakko, hajuvesi ja ehkä muuta krääsää..en tiedä.

31) MIHIN HALUAISIT JUURI NYT?
- Sipooseen ja Isoon-Britanniaan

32) PARAS ASIA KOTONA?
- Pomo<3, tietokone ja TV ;)

33) LEMPIKIRJAILIJA?
- Terry Pratchett

34) OLETKO KÄYTTÄNYT HUUMEITA?
- en

35) MILLOIN?
- ...

36) MITEN NUKUT?
- useimmiten vatsallani, ja liikun paljon :D

37) VIIMEISIN IKÄVÄ?
-koko ajan on ikävä kavereita

38) KUINKA MONTA TYYNYÄ SÄNGYSSÄSI ON?
- 2

39) MITÄ SINULLA ON PÄÄLLÄSI JUURI NYT?
- farkut ja toppi

40) KUINKA USEIN KIRJAUDUT GALLERIAAN PÄIVÄSSÄ?
- liian monta.

41) KESKIVERTO KOMMENTIT PÄIVÄSSÄ?
- vähän.

42) KENELTÄ SAAT ENITEN KOMMENTTEJA?
- en tiedä... riippuu päivästä :D

43) MONELTA HERÄSIT TÄNÄÄN?
- 10.50.

44) PARAS ASIA TALVESSA?
- talvi-illat<3

45) PARAS ASIA KESÄSSÄ?
- Lämmin ilma ja huolettomuus

46) VIIMEISIN KERTA KUN SAIT SAKOT?
- kun kyyditsin sekä tiaa että fridaa mopolla joskus 8. luokalla :D ekat ja ainoat sakot

47) MITÄ HALUAISIT OLLA?
- Huoleton

48) HYMYILETKÖ JUURI NYT?
- En

49) JOS PÄÄSISIT MIHIN TAHANSA NYT, MIHIN MENISIT?
- Isoon-Britanniaan, Hollantiin tai Sipooseen

50) OLETKO IHASTUNUT?
- hmm... en tiedä

[Ei aihetta]Perjantai 23.11.2007 05:26

KAIVA KÄNNYKKÄSI YHTEYSTIETOLUETTELO ESIIN JA KATSO KARUT TOTUUDET;

1. ON JUOPPO.
- acke

5. SEURUSTELEE KANSSASI VUODEN PÄÄSTÄ.
- aktia telefonservice ;)

10 13 ja 14 HARRASTAA KIMPPAKIVAA.
- anna, anni, anastacia

20 ON SALAA IHASTUNUT ISÄÄSI.
- carita

21 ON OIKEASTI KOTOISIN KUUSTA.
- cathrina

25 VIHAA SINUA.
- Diana R

30 JA 39 OLISIVAT TÄYDELLINEN PARI.
- eva ja hälsocentral :D

41 ON OIKEASTI HOPPARI.
- Ika

42 SAI NEITSYYTESI.
- inen

48 KYSYY SINUA TREFFEILLE.
- Jennifer

51 HALUAA SINUA ILTAISIN.
- jj

60 RUNKKAA JUURI NYT.
- kajsa

63;LLA ON HYVÄ KROPPA.
- kenu

44 SAA HUOMENNA PÄÄHÄNSÄ JOTAIN OUTOA.
- isabella alen

12 TEKISI MITÄ VAIN VUOKSESI
- anne relander

36. UI JUURI LÄTÄKÖSSÄ
- Heidi

57. TIPPUU VIIKON PÄÄSTÄ SILLALTA
- Jutta

11 JA 22 NAIVAT JUURI NYT
- Anna R ja Chris

35 JA 33 OVAt VIELÄ KAAPISSA.
- Hanna (väntutor) ja Frida

48 KUOLEE NAIDESSAAN SINUA
- Jenny