IRC-Galleria

aamunkoi

aamunkoi

kuole lämpö-siirry tähtiin

luku IVXIITorstai 28.09.2006 09:53

yhä on pimeää.outoa että vasta näinkin varhain ennen talven tuloa pimeys tulee jo niin
aikaisin iltaisin ja häviää hiljakseen vasta ennen kello kahdeksaa.
kai talvi on siis hyvinkin pimeää aikaa.vaikka ei sitä enään silloin huomaa.
silmät tottuvat.
ja mieli.

heräsin vailla syytä kerrankin näin varhain.ihan hyvä...kasvaa aamun mukaan,elää valon
nousun kanssa.
toivoisin vain olevani maalla jossa voisin vain astua ulos ja tuntea ilma.
kaupungissa kaikki on niin järjerstelmällistä.ensin täytyisi pukeutua,yöpaidassa kulku
tuskin olisi sallittua tai ainakaan hyväksyttävää.(ja olen kulkenut yöpaidalla pakkasessakin)
huokaus.
eikä olisi sitä aamun heräävää lauluakaan.lintuja.tai ei,on lintuja mutta niiden maailma
ikäänkuin hajoaa täällä kaikkeen ihmisten tuottamaan meteliin.
särkyy.
pienet.

harmaansini.hieman usvaa,mutta ei niin paljon kuin eilen.eilen oli uskomatonta.

kaksi uutta luolalöytöä ja loputon kulku niissä kalliokäytävissä.ihan käsittämätön tunne.
todellisuus jäi sinne tielle jossa rasahtelivat alati kävelysauvojen äänet ja juoksioiden
askeleet.
ei teidän tarvitsisi kuin hieman astua syrjään siltä tieltä niin että saapuisitte menneeseen.

kuvitelkaa kuninkaan paluun solaa ennen kuolleiden kulkuteitä.siinä jotain samaa jota tunsin
siellä korkeiden kallioiden välissä risteilevissä solissa.kaikki kuollutta.kaatuneita puita.
kiveä.

luku IVXIMaanantai 25.09.2006 16:24

uinu on ruvennut nykyisin mouruamaan todella kovasti ja lujaa ja se aiheuttaa välillä noloja
tilanteita.varsinkin kun hän parvekkeella ollessaan saattaa yhtäkkiä määkäistä niin lujaa että
varmasti jokainen lähiseudulla kulkija pelästyy.

eräs päivä lähtiessäni tuonne kadulle eräs ulkomaalainen tyyppi tuli yhtäkkiä juttelemaan
(ja pyytämään puhelinnumeroani.en antanut)juuri meidän parvekkeen alapuolella ja yhtäkkiä
mäyöööyyyouuuu
'well,it was my cat'

no ei.suloista se vain.kun meidän neiti noin yllättäen on antanut sijaa kolliudellensakin.

luku IIIXIXMaanantai 25.09.2006 01:48

se että vaeltelee neljä tuntia tuntemattomissa metsissä joita painaa historian kauhut ja
muistot menneisyydestä,juoksuhautojen syvä hiljaisuus ja vanhojen mukulakiviteiden
pysähtynyt kulku.se jättää jonkin omituisen olon jälkeensä.
sanatonta.
ei,ettenkö palaisi sinne uudestaan.jokin vetää takaisin.
ja ne syvät mustat luolat joissa kajahtelee kosteus ja kylmyys.
jotenkin sopiva paikka minulle nyt.nyt juuri kun tunnen oloni muutenkin niin
ahdistuneeksi.
kun en hallitse tilanteita,itseäni.

minua ei kiinnosta tehdä enään edes taidetta...tahtoisin vain nukkua ja kadota.

luku IIIXVIIIPerjantai 22.09.2006 14:13

en pääse yli tuosta mewin kappaleesta.

luku IIIXVIIPerjantai 22.09.2006 01:05

en tiedä mitä sanoisin.tai miten.

että on niin yksinäinen olo.

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.09.2006 17:42

mutta sitten rupesi aurinko luomaan säteitänsä kasvuston lävitse hajoittaen sumun ja
udun ja sen oudon tunnelman joka aina sumuisissa metsissä on.

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.09.2006 17:31

kuuntelen juuri mewin apocalypsoa ja siitä tulee aina niin huikea tunnelma.
huikeaa
huikeaa

tein sen todella,katosin metsen siimekseen ja olin paikassakin joka oli outo,siis o u t o,
jonne olisi voinut joutua metsänpeitoon.se metsä oli oikeasti musta.maa oli musta,puut
tummanpuhuvia.ja se hiljaisuus ja linnuttomuus.
ajatella että sellaista voi kokea paikassa josta on jakomäkeen ja kontulaan muutama
kilometri.
ja löysin paikan josta tämä kurkisuo on saanut nimensä.suon.tai sitten en...

luku IIIXVIKeskiviikko 20.09.2006 12:58

ihanaa.tänään sataa ja on sumua ja olen päättänyt lähteväni kivikon metsäalueelle kävelemään ja saada taas metsä lähelle,ikäänkuin sieluun.
ja varsinkin vielä tälläisenä päivinä jolloin sumu luo salaperäisyyden,kuin sadun ympärillemme,
ja sade saa värit entistä tummemmiksi,eloon.syvän siimeksen entistä houkuttelevammaksi.

[Ei aihetta]Maanantai 18.09.2006 02:42

en saa unta.liian levoton olo.vaikka kenties voi johtua ihan siitäkin että nukahdin useaksi
tunniksi silloin kun päivä oli laskeutumassa hämärän puolelle.
ja huomenna aikainen herätys.hrr.koulu ja ihmiset joita en ole nähnyt koko kesänä.
olo on kieltämättä ulkopuolinen sillä suurin osa on viettänyt kesänsä täällä,etelässä,
ytimessä.
ja ja ja siellä on niin voimakkaita ja piip ja blöööh.....ei enään valivalivalivalivalitusta.
ei kukaan oikeasti jaksa!
(outo juttu,tämä teksti ja hetki)
naurakaamme

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.09.2006 18:37

häpeän todella.

mutta se on totta,kaiken toistamisenkin jälkeen.P E L K O.
olemisen ja elämisen.tämän hetken tiivistynyt pelon ilmapiiri.taas
joka hlvetin päivä.melkein.

ei tätä voi sanoin kuvailla.
mutta sydämestäni voin sanoa että
tämä on totta.