IRC-Galleria

abiina

abiina

sunna-alessandra

Päivän pelasti vain uniLauantai 03.01.2009 20:30

Koko päivä oli aivan perseestä, osa tietää mikä päivä kyseessä, mikään ei menny niinkuin piti ja muutenkin kaikki tuntui kaatuvan niskaan (jälleen kerran). Sitten yöllä näin mitä ihanimman unen. Oltiin koulun kanssa juoksemassa 1500m, sitten selkä alko reistailla ja kas kummaa tea on kanttuvei maassa, eikä mitään musitikuvaa. Muut sitten soitti ambulanssin ja joitain muistikuvia on siitä kun Sari ja Petra tulevat sairaalaan (miks ihmees ne tuli sinne) sitten seuraava on et tupu on mun sylissä sairaalassa.

Sitten huomaan osaavani lukea ihmisten ajatuksia ja eläinten. Pääsen myös taivaaseen ja helvettii, ja HUOM JUMALAA EI OLE OLEMASSA, sekin paljastui unestani. Käyn muutaman ihanan ihmisen kanssa sitten taivaassa (voin ottaa ihmisiä sinne mukaan), ja nähdään, Carlo ja Lola ja muita entisiä eläimiä ja ihmisiä :)

Pääsen tallille pyörätuolissa, kun jaloissa ei ole selän takia tuntoa, niinpä haluan heti ensimmäiseksi nähdä lotan (miksi ihmeessä???) Juttelen sitten lotalle, kun ymmärrän sen ajatuksia ja kas sillä on varsa, jota se ei ole koskaan nähnyt ja siksi se on äreä. Pyydänkin Paulaa etsimään sen varsan. Sanon myös Petralle muutaman hepan toiveen (en siis suoraan vaan ajatuksen välityksellä)

Seuraava vaihe on et meen Asterixilla koulukisat heB ja saadaan 78,000%, aikas hyvin mun taidoilla :D sitten herään ja ärsyttää ihan sikana, pääsispä takas nukkumaan <3

Uusi vuosi ja uudet kujeet.Torstai 01.01.2009 21:03

Päätin tehdä uudenvuodan lupauksen: En kiusaa ketään, en puhu mitään enkä kuule mitään. Anteeksi siis kaikille joita kohtaan olen ollut törkeä se on nyt ohi, eihän mulla ole edes mitää menetettävää enään.

Töissä on kivaa :D Sellanen 50-70v papparainen yritti saada mut minijäkseen (sen pojalla on 8v lapsi ja vaimo, mutei kuulemma estänyt yhtään) Sitten se kauhistu kun en oo hakkinut poikaystävää, ja mulla ei oo aikaa sellaseen. Vielä enemmän se säikähti sitä kun kerroi olevani martsaris töissä uudenvuoden.

Mies:"Jos oisin sun poikaystävä, kieltäisin suo menemästä töihin. Mitä jos joku tulee ja hakkaa sut?"
Minä:"Noh se on sen ajan murhe :)"

Hi-virusPerjantai 19.12.2008 19:37

http://www.elisanet.fi/wfan/ste-hiv.jpg Kuinka moni näkee sen?


http://www.elisanet.fi/wfan/harhat.html täällä lisää :D


http://www.elisanet.fi/wfan/text01.html Ja huumori lopuksi :D

Viro :DTiistai 16.12.2008 13:52

Katri sammu pöytään ensimmäisen smirren jälkeen ja kahvat hajos :(

Loisto ilta med Aino :DTiistai 16.12.2008 13:52

Alotettiin Dondossa, kunnes fiilis laski muutaman nimeltä mainitsemattoman ihmisen takii, niinpä lähdettiin kotia kohti. Ekaksi heitettiin katri kotiin ja lähdettiin ajelemaan kohti Niipperiä. Tiiju sammu autoon, ja kun oltiin meijän kodin kohdalla tiiju heräs ja päätti lähtee meille. Onneks aino ei päästäny. Pääsen kotiin ja kerkeen vaihtaa vaatteet kunnes tiiju soittaa hihitellen kännissä et ne on ojassa. Siinä sitten vaatetta päälle ja auttamaan.

Haettiin meijän puuvajasta puita renkaan alle ja jesse kiltisti kiskaisi meijät pois ojasta koiran fleksi hihnalla (ne on kestäviä ;) ) Aino onnistui vielä lopussa törmäämään tuttuihin ;) Hei oikeesti kuka hilluu 4-5 aikaan Niipperissä?

Hasseli <3Torstai 04.12.2008 19:08

Päätettiin jälleen lähteä koulusta lätkimään ja päädyttiin mannin kautta ajelemaan, kuddes joku nimeltä mainitsematon Ria keksi, että lähdetään Hasseliin. NOh sinne päädyttiin, ja ihmiset katto meit ehk hiukan oudosti :D Oli kivaa ja kiitos siitä :D uusiks joku päivä, sillä kyllä se koulun voittaa :D

Viiden tähden opiskelijat

Töitä ja pulkkamäkeä :DSunnuntai 30.11.2008 17:49

Oltiin to illalla pulkkamäessä todella mukavalla porukalla :D Alotettiin viherpuiston mäestä ja sit siirryttiin raappavuorenmäelle. Antti ajo meijän iskän pakun sinne ja täytyy sanoo et pelotti :D Oli hauskaa laskee niit mäkiä, ainoo huonopuoli oli se ylös kiipeäminen, kunto loppu. Viimesen laskun jälkeen melkeenpä kaikki pojat piteli takapuoltaan, mistä lie johtuu, heppatytöillä ei ollut mitään ongelmaa ;) Tottuneet kovaan menoon :) Heitin jaanin ja antin kotia, ja niitä raukkoja pelotti niin miun kyydissä että kastelivat vielä autonpenkitkin :/ Mutta tiellä pysyttiin :D (olin koton kahelt :))

Seuraavana päivänä töihin:

Töissä tulee sellainen vanhahko mies mulle juttelee :/

M:Saisko kauniin hymyn ja numeron?
T:Valitettavasti en voi antaa.
M:Mä vähän ajattelinkin, mut hei sä oot nuorempi kun mun nuorimmat lapset, ne on jo insinöörejä.
T:?!?!?!?!
M:Sulla ei oo sormusta?
T:No eipä todellakaan ole.
M:Miksei?
T:Miksi olisi? Eipä ole aikaa...
M:Noh katos tehään näin, tuut joskus HIFK:n matsiin ja...
T:Noh sinne nyt viimesenä tulisin!
M:Miten niin?
T:Oon jokerin kannattaja...
M:Tää olikin liian hyvää...
T:hahahahahahahahahahahha

Että rakasta olla töissä :D

Ai niin muo luultiin savolaiseks, mun murteen takii (niin siis minkä murteen???), ja parasta et suku on pohjanmaalta :D

Prinsessa jalkapuoli?Perjantai 21.11.2008 22:30

Hieno, olen menossa nukkumaan, niin mitäköhän sitä sängystä löytyy? kuivattu herne. Joku näköjään halusi testata olenko prinsessa, mutta kamalaa tuottaa pettymys, en ole.

Tietenkin sitten keskiviikkona, puomi tippuu jalan päälle. Eipä ne turvakengät mitään auttaneet, kun ei osunut siihen metallin päälle. Nyt jalka turvoksissa, ja alkaa mustua :D