IRC-Galleria

(Hikipediasta)

Hammaslääkäri (ruots. tandläkare, saks. Zahnartzt) on lääkäri, joka on erikoistunut suun, leukojen ja hampaiden sairauksiin ja niiden hoitoon. Suomessa kolme etnistä heimoa saa hammaslääkäripalveluita: oululaiset hammaslääkärit hoitavat saamelaisia, turkulaiset saaristolaisia ja helsinkiläiset stadilaisia. Muualla Suomessa kärsitään hammaslääkäripulasta ja muun muassa Savossa ja Telajärvellä on koulutettu useita hitsaajia parodontologien tehtävään.

Lääkärit stressaantuivat 1800-luvun lopulla tilanteeseen, jossa joka kolmannen kuolleen potilaan kuolinsyy oli karies (1.). Varsinkin gynekologiasta kiinnostuneita olisi houkutellut aivan toisenlaisten reikien diagnoisointi, joten pian suu(huuh)telusta innostuneet eriytyivät omaksi ammattikunnakseen. Myöhemmin hammaslääkärit ovat kuitenkin alkaneet ymmärtää, ettei pää ole irti ruumiista, ja kutsuvat itseään erikoislääkäreiksi.

Hammaslääkäri on edelleen pelätty ammatti: vain alatiesynnytyksen kokeneet ja ympärileikatut ovat kokeneet kovempaa kipua. Hammaslääkärillä itsellään ei ole toimenpiteiden aikana lainkaan tuntoaistia, eikä kokeneinkaan ammattilainen voi tietää potilaan tuntemuksia.

Alasta on moneksi. Hammaslääkärikunta naisistuu koko ajan; jopa 70% ammatinharjoittajista on hameväkeä. Jokereiden, TPS:n ja Kärppien hampaattomista pelaajista on odotettavissa pitkäaikaisia asiakkaita monille vastavalmistuneille (nais)hammaslääkäreille, joten tulevaisuuden työmahdollisuudet näyttävät valoisilta. Lisätienestejä tarjoaa myös hammasharjojen mainostaminen televisiossa, josta on tullut suuri bisnes tohtorin arvon omaaville parodontologeille.

OKEI!
Tietoisku alá galenos
1. Karies eli hammasmätä. Voi aiheuttaa monia yleistilaan vaikuttavia vakavia oireita mm. tulehduksia...

Ja paskat!Lauantai 26.04.2008 13:40


V*tuttaa ja ketuttaa...
Miksi kaikki on niin vaikeaa?
^**^

ohoMaanantai 03.03.2008 15:11

Tiesittekö, että kun Elvis esiintyi ensimmäisen kerran televisiossa, niin 1200 naista ja 30 miestä pyörtyi, 800 tv-vastaanotinta suli...

Elämän synkkiä tosiasioitaMaanantai 03.03.2008 15:05

Hattivatit eivät muka tahdo pahaa kenellekkään, mutta ovat ukonilmalla vaarallisia?!

BakaMaanantai 11.02.2008 13:56

Haluaako joku lyödä lyötyä?

You know you live in 2008 when...Keskiviikko 06.02.2008 16:42


1.) You accidentally enter your password on a microwave.

2.) You haven't played solitaire with real cards for years

3.) The reason for not staying in touch with your friends is they don't have a screenname or my space

4.) You'd rather look all over the house for the remote instead of just pushing the buttons on the TV

6.) Your boss doesn't even have the ability to do your job.

7.) As you read this list you keep nodding and smiling.

8.) As you read this list you think about sending it to all your friends.

9.) And you were too busy to notice number 5.

10.) You scrolled back up to see if there was a number 5.

11.) Now you are laughing at yourself stupidly.

12.) Put this in your profile if you fell for that, and you know you did.

Somewhere....Keskiviikko 06.02.2008 16:34

-I am the girl kicked out of her home because I told my mother I was a lesbian.
-I am the prostitute working the streets because nobody will hire a transsexual woman.
-I am the sister who holds her gay brother through long tear filled nights.
-We are the parents who buried our daughter long before her time.
-I am the man who died alone in the hospital because they wouldnt let my partner for twenty-seven years into the room.
-I am the foster child who wakes up with nightmares of being taken away by the two fathers who are the only loving family I have ever had. I wish they could adopt me.
- I am one of the lucky ones, I guess. I survived the attack that left me a comba for three weeks, and in another year I will probably be able to walk again.
-I am not one of the lucky ones. I killed myself weeks before graduating highschool. It was simply too much to bear.
-We are the couple who had the realtor hang up on us when she found out we wanted to rent a one bedroom for two men.
-I am the person who never knows which bathroom I should use if I want to avoid getting the management called on me.
-I am the mother who isnt allowed to visit the children I bore, nursed and raised. The court says that I am an unfit mother because I now live with another woman.
-I am the domestic-violence survivor who found her support system grow suddenly cold and distant after finding out that my abusive partner was also a woman.
-I am the domestic-violence survivor who has no support system to turn to because I am male.
-I am the father who has never hugged my own son because I grew up afraid to show affection to other men.
-I am the Home-Economics teacher who has always wanted to teach Gym untill someone told me that only lesbians do that.
-I am the man who died when the paramedics stopped treating me after they realized that I was a transsexual.
-I am the person who feels guilty because I believe I could be a much better person if I didnt have to always deal with society hating me.
-I am the person who has to hide what this world needs most ... love.
-Repost this if you believe homophobia is wrong-

sukuvikaTiistai 25.12.2007 15:32

Pikkuveli 11v. : "Mä olin varmaan kännissä lähdevedestä, kun mä sulle sen annoin... "

---> veera oli oikeessa...
---> olemme väärinymmärrettyjä koko sakki... ;)

PS: Merry XMAS!

JEAH!Maanantai 22.10.2007 18:30

MULLA ON AJOKORTTI!!!!

[Ei aihetta]Lauantai 20.10.2007 02:31

Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
> Omistatko asetta? noup

> Jos sinulla olisi henkinen sairaus, mikä se olisi?Jakautunut persoonallisuus...

> Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä? ##

> Pidätkö hotdogeista?En erityisesti

> Mikä on lempijoululaulusi?Varpunen jouluaamuna

> Mitä juot mieluiten heti aamusta?Appelsiinimehua

> Teetkö punnerruksia?joskus

> Seurusteletko?en

> Pidätkö sateesta? Kyllä

> Onko sinulla ADHD?Epäilen

> Kolme asiaa, joita mietit juuri nyt:Jenniä, inssiä ja shoppailua

> Kolme tänään ostamaasi asiaa?mangaa, pastillia ja purkkaa

> Nimeä viisi juomaa, joita juot eniten:vesi, siideri, appelsiinimehu jne...

> Mihin aikaan heräsit tänään?6.00 kun vitutti

> Osaatko tavuttaa?kyllä

> Tämän hetkinen huoli?Pääsät inssi läpi

> Tämän hetkinen vihastus?Nuha

> Lempipaikka?Liian monta..

> Vähiten mieluisa paikka?koulu tällä hetkellä

> Minne haluaisit mennä?Japaniin

> Omistatko läpsykkäät/sandaalit?Kysy kuinka monta...

> Viimeinen asia, jonka teet ennen nukkumaan menoa?Rasvaan käteni

> Palatko vai rusketutko?Palan

> Keltainen vai sininen?Sininen

> Milloin puhelimesi soi viimeksi?noin 14.00

> Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?pimeää...

> Mitä on taskuissasi juuri nyt?eiole!

> Viimeisin asia jolle nauroit?Annalle...

> Monta TV:tä talossasi on?2

> Kova-äänisin kaverisi?ööööö..Veera... ;)

> Hiljaisin?eiole!

> Mitä teit keskiyöllä?nukuin

> Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?voi v####!

> Onko sinulla talla hetkellä laastaria?ei

> Onko kädessäsi sormusta?ei

> Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?5

> Oletko mielestäsi notkea?EN!

> Katso taaksesi. Mitä näet ensimmäisenä? Oven...

> Oletko mielestäsi harhaluuloinen?En

> Minkä eläimen näit viimeksi?Kissan (Roosa)

> Milloin viimeksi suutuit?eilen

> Käytätkö hymiöitä?joskus

> Etunimesi toinen kirjain?A

> Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?nukkuisin

> Omistatko laskimen?kyllä, joka maksoi paljon

> Mersu vai Volvo?VOLVO!!!

> Monestiko päivässä peset hampaat?2 kertaa

> Kuusi vai mänty?kuusi

> Juna vai laiva?laiva

> Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?Roosan (kissa)

> Mikä vuodenaika kuvaa sinua eniten? Miksi?Kevät. Pidän siitä.

> Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?Kyllä

> Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?Joskus

> Kenen kanssa puhuit viimeksi?Äiskä

> Kuka soitti sinulle viimeksi?Äiskä

> Lempivärisi?beige

> Kenen kaverin kanssa olit viimeksi?Veera, Hande ja Niina

> Milloin olit viimeksi ulkona? Kenen kanssa?####

> Minkä väriset ovat sinun lakanasi?keltaiset

> Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?ZZZZZ

> Milla tuulella olet nyt?väsynyt

> Paras kesämuistosi?Kun aurinko paistoi

> Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?silmät

> Montako kertaa olet ollut ihastunut?##

> Hali vai suukko?hali

> Nukutko valot päällä?en

> Suututko helposti?en

> Oletko mustasukkainen ihminen?en

> Montako sisarusta sinulla on?3

> Oletko hiljainen/ujo?joskus

> Onko kukaan koskaan kehunut ulkonäköäsi?eiole

> Pidätkö suklaasta?kyllä, miksi en pitäisi?

> Kyllästytkö helposti?en

> Uskotko rakkauteen?kyllä

> Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?en

> Kuinka usein kiroilet?usein

> Mitä teit ennen kun tulit nettiin?katsoin tv:tä