IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

No voi herranjestas!Torstai 29.03.2007 16:30

No! Tulin eilen kotiin kymmenen kaljan humalassa! Kello kun ei ollut vielä paljoa niin valvoin siinä sitten vielä tietokoneella jonkin aikaa. Nyt sitten muistin pätkittäin että olin saattanut vähän avautua wordille jossain vaiheessa ja kirjoittanut ylös jotain huomioita elämästä, kymmennen kaljan humalassa... Kello kaksi yöllä. No, antaa mennä, lukekaa itse, aika tykitystä!!! :D



KAADOIN VIINILASISTA VETTÄ HOUSUILLE
VAIN VETTÄ
VAIN HOUSUILLE
MINULLA EI OLE MERKKIVAATTEITA
KUN EN VÄLITÄ MERKEISTÄ
SE RAKENNETTU MAAILMA MENETTÄÄ MERKITYKSENSÄ
KUN EI OLE KETÄÄN KETÄ MIELLYTTÄÄ
JA KUN MIKÄ TUNTUU PARHAALTA
EN TIEDÄ KUN IHO TUNTUU IHOLTA
PÄÄLLÄ ON VAIN PÄÄLLÄ
JA VIINIIN ON VARAA VAIN VIIKONLOPPUNA
JA HUMALASSA OLEN VAIN ARKENA

VOIN LÄIKYTTÄÄ MITEN HALUAN JA PEITELLÄ TAHROJA VAIN MIELISSÄ
SOVITUISSA TAPAAMISISSA RUOKAPÖYDÄSSÄ ILLALLISELLA
MINULLA EI OLE TÄÄLLÄ MITÄÄN
SOVITTUA TAI SOPIMATTOMIA
HUONE ON SELLAINEN KUN SEN EILEN JÄTIN
ENKÄ HÄMMÄSTY KOSKA TIESIN MILLAINEN SE OLI
MINULLA EI OLE KUMMOISIA ODOTUKSIA ITSENI SUHTEEN
KUNHAN PYSYISIN KASASSA
RAKENNAN OMAN TULEVAISUUTENI MIELENKIINNON VARAAN
JOS POHJA TIPAHTAA
MINÄ MENEN SIINÄ MUKANA

SE KAIKKI SEN MUKANA

SIKSI PIDÄN SEN KASASSA
RAKENNAN MIELENKIINTONI VAATIMUSTEN VARAAN
JOS POHJA TIPAHTAA
JA MINÄ SEN MUKANA
NIIN AINAKIN OLIN MUKANA

TÄÄLLÄ EI OLE KETÄÄN KELLE VASTAISIN
MINULLA ON VAIN ITSENI JA OMAT KÄSITYKSENI
JA KRIITTISYYS SITÄ KOHTAAN MITÄ HARVOIN KOHTAAN
JOSTAIN PIDÄN
SITÄ IHANNOIN
NIITÄ IHMISIÄ JOTKA EI OLE LIIKA MITÄÄN
JOTKA ANTAVAT MAHDOLLISUUKSIA MYÖS SILLE MITÄ EIVÄT OLE

KAIKKIEN PITÄISI NÄHDÄ ITSENSÄ YLI
EI TÄÄLLÄ OLE OIKEASTI KETÄÄN SANOMASSA SINUN OMISTA MIELENKIINNOISTA
MUUT OVAT RAKENTANEET MIELENKIINTONSA VAATIMUSTENSA VARAAN
MEILTÄ EI VAADITA SAMAA
MINÄ EN VAADI SINULTA SAMAA
SINÄ ET OLE VELVOLLINEN VASTAAMAAN
SINÄ VARUSTAT MIELESI MIELENKIINTOSI MUKAAN
MINUSTA OLISI HYVÄ OTTAA VASTAAN MYÖS MUUTA
OLEN VARUILLANI
NIITÄ VASTAAN
JOIDEN MIELEN TÄYTTÄÄ OMA ELÄMÄ
SE KAARI ON LYHYT JA SUORA

ENEMMÄN KUIN ELÄN OMAANI
TARKKAILEN MUITA
LAINALAISUUKSIA
ELÄN OMAN ELÄMÄNI TARKKAILLEN MUITA
JÄTÄNKÖ ITSENI SEN ULKOPUOLELLE
SIINÄ SUHTEESSA
MINUN OLISI PAREMPI TIETÄÄ MITÄ OLEN TEKEMÄSSÄ
ETTEN TOISTA EILISEN VIRHEITÄ
JA HYPPÄÄ HUOMISEN YLI
HUOMINEN ON YLIHUOMINEN
TULEVA ON TULEVA
1+1=2
OPETETTIIN JO ALA-ASTEELLA
OPIN SEN PALJON MYÖHEMMIN
MILLOINKAHAN ELÄN KUIN PITÄISI
PITÄÄ TULEE MINUSTA
PIDÄN ELÄMÄSTÄNI

MUTTA SE EI KANNATA
MINUN YKSIN EI KANNATA
IKÄVÖINKÖ
TOIVONKO
ELÄNKÖ SIITÄ MITÄ MINULLA EI OLE
ONKO ELÄMÄNI
SITÄ MITÄ MINULLA EI OLE

Katso myös nämä...Perjantai 16.03.2007 18:26

Löysin nasevan yhteisön. "Ajattelen liikaa ja se vaikeuttaa elämääni". No niinhän se on. No sitten siinä sivupalkissa kun on nykyään se "Katso myös nämä:" -palvelu niin tällä kertaa se tarjosi seuraavia:


Kyllä mun piti., Elämänkatsomus ja filosofia (910 jäsentä)

Älä sano jos et tarkoita, Muut (582 jäsentä)

Bodypump, Urheilu ja liikunta (700 jäsentä)

Moottoripyöristä tykkäävät tytöt, Autot ja muut kulkuneuvot (539 jäsentä)

Olen mikä olen ja muuksi en muutu!, Elämänkatsomus ja filosofia (785 jäsentä)

Hauskinta YouTubessa juuri NYT.Torstai 15.03.2007 16:03

Minä kun en opiskele tai käy töissä niin minulla on aikaa katsoa hauskoja videoita YouTubesta 24/7. Ehkä hauskimmat pätkät ovat tällä hetkellä (NYT):

1. Ricky Gervais ja raamattu - http://youtube.com/watch?v=E_EXqdJ4L7I

2. Peter Franzen ja absintti - http://youtube.com/watch?v=4bC88GhVPC0

3. Pullonpalautuskoneen toiminta - http://youtube.com/watch?v=O0OpqDmDIIw

4. Kaikki Touko-Poukot! - http://youtube.com/results?search_query=touko+pouko

5. Dom Jolyn Trigger Happy ja World Shut Your Mouth! -pätkät - http://youtube.com/watch?v=7UjewWkmonE


Mut ei välttämättä tuossa järjestyksessä...

Takas!Keskiviikko 21.02.2007 12:57

Tulin takas, ja heti sorvin ääreen! Onneksi opiskelujen lomassa ehtii kuitenkin etsiä ja löytää uutta! Kuten kalapuikkoja. Tällä kertaa kalapuikkoni olivat...... MUSTAKITATURSKAA! Eksoottista ja jännittävää! Raportoin myöhemmin miltä maistuivat!

Muutama päivä aikaa.Perjantai 01.09.2006 14:49

Lähden sitten sunnuntain Lontooseen. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Tulen takaisin tammikuussa.

Elämäni ja mieleni ovat aina sekaisin. Ja tulevat luultavasti aina olemaan. Tällä hetkellä ne ovat onnellisesti sekaisin.

Morrissey lauloi eilen: Now my heart is full, and I just can't explain, so I won't even try to. Minusta se on hyvin sanottu. Samat sanat.

Nähdään!

Sä sekoitat mun maailman! Perjantai 11.08.2006 20:32

Kesän alussa skitsosin siitä että kyllästyisin joskus Nelly Furtadon Maneater kappaleeseen. No sittemin ainakin turruin siihen. Sitten kuulin Thom Yorken soololevyltä Harrowdown Hillin, ja samanlaiset pelkotilat valtasivat mieleni. Varjelen sitä tarkoituksella. Sitten sain levyllisen hyvää elektronista musiikkia ja kuuntelin sitä liikaa. Nyt mm. Hot Chip on rauhoitettua riistaa. Mutta nyt räjähti. Kuuntelin eilen ensimmäistä kertaa kunnolla Liekin Rajan piirsin taa levyä. En tiedä miksi en ole hankkinut sitä koskaan. No, nyt minulla kuitenkin on levyllinen uusia sulosäveliä, ja mielenrauha! Liekistä riittää viikoiksi! Sitten joudun ehkä jo etsimään jonkun uuden suosikkikappaleen tai levyn tai yhtyeen... :X

Aika härskiä.Tiistai 08.08.2006 04:55

Aika härskiä kuunnella Peachessia kello 1.55 yksin jossain toimistossa. Huuuuh.

Fuck the pain away. No huhhuh.

Kouvolan kirjastossa tapahtunutta. Tiistai 08.08.2006 04:38

Luin tänään Kouvolan kirjastossa Robert Frostin runoja. Odotin niiltä jotenkin tosi paljon. Näin jossain lyhyen otteen jostain hänen runostaan, ja se oli tosi vaikuttava pätkä. Sitten ne mitä luin kirjastossa ei ollukkaan niin hyviä. :( Tai no vaikuttavia. Ihan hyviä ne kyllä oli. Sitten mietin että mitä jos olen miettinyt koko ajan sitä että minkälaisia ne runot on, ja että minulla oli päässä kovinkin selvä kuva niistä, ja sitten kun ne ei ollukkaan semmosia, niin voinko nyt kirjoittaa itse semmosia runoja mitä kuvittelin niiden olevan? Niistähän sitten tulis hyviä. Eikä se ois kopiointia, koska Frost ei koskaan kirjoittanut sentyylisiä runoja. Aion kokeilla. Nyt on muuten hyvä muistaa, että en lukenut runoja alkuperäisellä kielellä! Tietenkin ne toimivat paremmin alkuperäisessä asussaan. Siispä en heitä vielä kirvestä kaivoon. Etsin käsiini englanninkieliset runot, ja palaan asiaan. Haluan lempirunoilijan.
Välillä tulee noita äärimmäisiä musiikkielämyksiä. Tänäänkin yksi (tai kaksi jos american pie lasketaan). Olin viime yön yövuorossa ja kuuntelin siinä sitten noita cd-levyjä läpi. Kun porukka alkoi heräilemään, soitossa oli Liekin Magio. Uuuh. Kaikki oli tosi hyvällä tuulella ja toivotteli hyvät huomenet ja ootteli aamukahvia. Jansku luritteli samalla illoista kallioilla ja maalavasta francescasta... Keitin puuroa ja se maistui kaikille. Puurosta saatu kiitos on ehkä kiitoksista parhain... :) Huomenna kokeilen Pearl Jamin Binauralia! Tai sitten en...

Reilu tyyppiTiistai 08.08.2006 03:51

Siitä tunnistaa reilun tyypin kun se kutsuu parin päivän tuntemisen jälkeen grillaamaan!

"Myö meinataa tos iltasella polttaa yhe kaverin sohva ja grillata. Jos sul ei oo muuta niin tuu mukaa." on tarjous josta ei voi kieltäytyä! :)
« Uudemmat -