IRC-Galleria

angsta

angsta

Rakkauden lähettiläs

Voihan Vaasa!Perjantai 17.04.2009 19:27

Koin kulttuurishokin viime viikonloppuna. Elämänkumppanini raahasi minut Vaasaan. Minusta taisi siinä samalla tulla ilkeä äitipuoli. Ei siinä, ihan hauskoja ne penskat olivat. Pelattiin Inkan Aarretta ja hihitettiin. Kuitenkin rupesi hieman ihmetyttämään ihmisten juntteus ja suvaitsemattomuus sekä huonot käytöstavat.

Ensinnäkin olimme espressolla Amarillossa. Pöytäämme änkesi joku mies, joka rupesi kovaan ääneen selittämään, kuinka on narkomaani ja sekakäyttäjä. Yritimme olla ymmärtäväisiä ja nautimme 'pressomme sangen nopeasti ja toivotimme hyvää illanjatkoa.

Sunnuntaina eksyimme baariin, jossa on söpö chilipääbaarimikko, josta tuli myöhemmin samaisena iltana kaverimme. Ravitsemusliikkeessä soitti mukavankuuloinen irkkubändi. Keräsimme hämmästyneitä ja kateellisia katseita pyörähtäessämme lattialla. Orkka oli mainio. Loppuillasta menimme erääseen massahumppayökerhoon, koska sinne pääsi pelkällä narikan hinnalla ja tuntui, kuin ilta olisi jäänyt kesken. Noh, siellä oli mukavaa ja saimme uuden kaverin. Suuntasimme ravintolan sulkeuduttua majapaikkaamme, joka sijaitsi sekin keskustassa. Nälkä kuitenkin vaivasi ja totesimme, että murkina olisi paikallaan.

Kyseinen pizza-kebab-ravintola oli nimeltään Vlora ja se sijaitsi baarin, jossa olimme katsoneet irkkubändiä, vieressä. Baarien sulkeuduttua kebabbilassa oli paljon porukkaa ja pitkä jono. Napostelin säilykejalapenoja. Joku hieman tummenpi-ihoinen naishenkilö sanoi miehelleni, että hänen pitää hankkiutua hoitoon, kun hänellä oli käsissä arpia sekä hän on niin laiha. Selvä... Eli kaikki ei-läskit hoitoon vaan? Nooh, viereisessä pöydässä oli jotain (kuulema) kyröläisiä, eli normaaleja perusjutteja. He kutsuivat miestäni "mustiksi", koska hänellä oli kaulapanta... niin ja hame. Kaipa se erilaisuus pelottaa.

Loppujen lopuksi lähdimme pizzaravintolasta poliisisaattueessa, koska kyseiset sedät olivat kuulema jaelleet tappouhkauksia ja pikkukylän toivot olivat pieksäneet populaa. Minua ei ole ikinä pelottanut Helsingissä, Berliinissä eikä Lontoossa, mutta tällä kertaa hieman kammotti.

Loppu hyvin, kaikki hyvän. Ei ole ennen maistunut kylmä kebabbilan kasvispizza noin hyvälle joskus puoli kuuden pintaan aamulla :D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.