IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.05.2008 16:32

Oon hieman kauhuissani, mutta toisaalta onnellinen. Haluisin mennä jo ostamaan Santulle omat aterimet. Haluisiiiin. En ees tiedä onko Tampereella Mokoa. Luulen, ettei Janne lähde niiden takia Ideaparkkiin, enkä jaksa koetella.

Santtu osaakin soittaa marakassia, ja eilen se myös lauloi mukana. Siinä on niin fiksu ja lahjakas poika. Eilisen neuvolan mukaan se on nyt 7490 g. Ja 63,5 cm.

Oispa jo ne kaikki häät, mihin meen kesällä. Pistää niin vihaksi, kun meistä vaan Janne pääsee aina häihin. En muista meidän omista häistä enää mitään ja oon vaan saakelin kyllästynyt niihin, koska liimasin vihdoin ne kaikki hiton kuvat albumiin. Siinä meni mun ns. elämäni onnellisin päivä. Onkohan joku oikeesti silloin kaikkein onnellisin. Kaikki ne puheet ja kaikki. Mä olin kovin paljon onnellisempi sillon kun me mentiin kihloihin. Ja sit kun sai Santun. Ja muinakin monina päivinä elämässäni. Paitsi pidin mä siitä vihkimisosuudesta, se täytyy häiden hyväksi sanoa. Kai se on niin, että sellaset yllättävät hienot jutut saa paljon enemmän intoihinsa. En kyllä voi väittää olleeni jotenkin yllättynyt Santusta, koska olin siinä jo jonkin aikaa ollut raskaana, mutta se on eri asia.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.