IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

YstävälleTiistai 11.12.2007 04:00



Ystävälle,
kaikkein parhaimmalle.
Ystävälle,
kaikkein rakkaimmalle.

Tekisin vuoksesi mitä vaan.
En sano,
että hakisin kuuta taivaalta,
koska se on jo loppuun kulunut fraasi.
En sano,
että kulkisin vuoksesi maailman ääriin,
sillä maailma on niin pieni paikka.

Sanon,
että rakastan sinua.
Sanon,
että olet tärkeä.
En löydä toista kaltaistasi,
toista sinua.
Sen takia pidän sinusta kiinni,
enkä irrota.

Vaikka maailman myrsky yrittäisi erottaa meidät,
se ei pysty.
Vaikka välimatka yrittäisi erottaa meidät,
se ei pysty.
Edes kuolema ei erota meitä enää,
sillä kasvamme hetki hetkeltä yhteen.

Olet aina sydämessäni.
Haluan vain,
että tiedät,
kuinka tärkeä olet minulle,
ja kuinka paljon merkitset minulle.

Poika tuoTiistai 11.12.2007 03:56



Aina sinuun katsoessani
lämpö hiipii lävitseni

Aina sinusta kuullessani
tunnen rakkauden sydämessäni

Aina kun olet lähelläni
tunnen turvan sisimmässäni

joka yö nukahdan kuvasi mielessäni,
joka aamu herään mielessäni sanasi,
joka ikinen päivä olet ajatuksissani

poika viet jalat alta,
enkä enää kauaa malta,
olla kertomatta kuinka,
joka ilta vuokses itken,
joka päivä nauruas kuuntelen,
sinua vain aina ajattelen.

Minä tahtoisin vain rakastaa sinua.Tiistai 11.12.2007 03:55




Vaikka sinä oletkin kaukana, olet lähellä, ja vaikka en tunnekaan sinua vielä hyvin, tunnen sinut silti paremmin kuin yhdenkään toisen.

Vaikka et näekään minua niinkuin haluaisin, ja niinkuin minä näen sinut, en kai voisi toivoa tämän enempää.

Vaikka minulla olisi miljoona rakastajaa, ei heistä yksikään olisi kuin sinä, eikä kenenkään hymy saisi minua niin onnelliseksi kuin sinun.

Ja vaikka voisinkin pidellä sinua hetken rintaani vasten, en voisi tehdä sitä sillä sitten en enää haluaisi päästää irti sinusta, joka raivasit tiesi sydämeeni...

... Ja sait sen pakahtumaan rakkaudesta sinuun

pitäisikö vain unohtaa?Torstai 23.08.2007 15:47




tää ikävä tuottaa tuskaa,
ja kun tiedän, etten sua kokonaan voi saada.
Kyyneleet silmis, mietin pitäisikö tää vaan unohtaa,
unohtaa kaikki, mitä meni tapahtumaan.
Ajatus satuttaa, tuottaa vaa lisää tuskaa.

En tiedä nyt juuri mitään,
en oikein voi saada ajatuksista selvää

kuinka tärkä olen...:)Torstai 23.08.2007 15:32

"Jos kuolisin jäisikö kukaan kaipaamaan? Huomaisiko kukaan, että olen poissa? Vai jatkaisivatko he elämäänsä niinkuin ennenkin? Muistaisivatko he edes kuka olin?"

Olenko sinulle tärkeä henkilö? Jos olen kirjoita minulle kommentti ja kerro, millaista olisi elämä kuolemani jälkeen. Huomaisitko minun olevan poissa?

Laita tämä myös omaan päiväkirjaasi ja katso kuka välittää oikeasti.

tyhjät unelmatSunnuntai 29.07.2007 19:37


Pistin peliin kaikkeni mutta mitä sain?
vain tyhjät unelmat, ne eivät olleet sitä mitä hain
Jätit minut kylmästi yksin maahan makaamaan
sydänsurujen riutomana itseäni lohduttamaan
elättelemään toivoa "ehkä kaikki on vielä joskus
paremmin" -en usko siihen, huokaisin
Mitä tein väärin ja mikä meni vikaan?
miksi menin rakastumaan tuollaiseen sikaan?
Paljon lupasit mutta haaveiksipa vain jäi
tapoit minut sisältäpäin
Mutta nyt on jo kaikki paljon helpompaa,
olen sinut päättänyt unohtaa
Jos suoraan sanotaan
En jäänyt sua kyllä kaipaamaan

yksinäiset yötSunnuntai 29.07.2007 19:28




Ne voivat olla niin pelottavia,
tiedäthän sinä,
ne yksinäiset yöt

Voi vain uneksia sinusta ja karheista käsistäsi ympärilläni

Katulamput heijastavat kuvasi seinille,
mistä ne voivat tietää,
kertoiko joku niille, että olet poissa

Voi vain toivoa, että aamu tulisi pian ja kuvasi katoaisi

Voisiko joku vielä poistaa sinut ajatuksistani,
pyyhkiä kaikki piirteesi pois,
vaimentaa hyvästisi

Se olisi niin paljon helpompaa

lähtösi jälkeenSunnuntai 29.07.2007 19:24




Miksi mut yksin jätit? Luulin et me kuuluttais toistemme elämään vielä pitkän pitkän aikaa... Vaan niin ei käynyt. Jos voisin palata ajassa jotenki taaksepäin, tietäisin mitä tekisin erilailla. Nyt sua ja meidän yhteisiä hetkiä muistelen kyyneleet silmissä.

laulu...:)Keskiviikko 16.05.2007 16:32

Sanoitukset:
Ilman sinua

Olen yksin tässä huoneessa
muistoni vain sinusta seurana
haluaisin ilmaasi hengittää
päästä luoksesi lämpimään

Kaikki mennyt ei mitään jäljellä
sinä olet vain kuva pöydällä
haluaisin ilmaasi hengittää
päästä luoksesi lepäämään

Kaikki tuntuu niin helvetin pahalta
elämäni ilman sinua
olen tässä ei kukaan lohduta
olen tässä ilman sinua

Harhakuva huomisesta pois
ilman suoa kai parempi olla vois
kaikki mikä kauniiksi havaittiin
särkyi kuin lasi asfalttiin
- Vanhemmat »