IRC-Galleria

:) Lauantai 30.06.2007 17:25

Oli kivaa eilen! Kiitos rakkaimmat <3

Tänään uusiks ;)

[Ei aihetta]Lauantai 09.06.2007 20:41

Niin pettynyt ja pahoillaan muiden ihmisten ajattelemattomuuden ja rajattoman itsekkyyden takia.

Kotona taasKeskiviikko 06.06.2007 05:07

Oli kyllä aivan mahtava reissu, lukuunottamatta mahatautia joka kesti koko matkan Sunny Beachilta Suomeen :/ vieläkin heikottaa ihan törkeesti...mutta paranemaan päin jo :)

En odottanut matkalta mitenkään hirveästi, koska jotenkin on ollut aina huono kuva pakettimatkoista, siis että muita turisteja on liikaa, paljon roskaa, ei mitään nähtävää/ tekemistä paitsi rannalla makoilu jne, ja olin kyllä todella väärässä! Rannat oli tosi siistit, tähän aikaa vuodesta muita turisteja oli vielä kohtalaisesti, aurinko paistoi joka päivä, ihmiset olivat ystävällisiä ja ruoka ja juoma oli halpaa ja hyvää :) Niin ja shoppailumahdollisuudet oli loistavat, koska Sunny beachin kujien lisäksi käytiin ostosretkellä Burgasissa, joka oli melko suuri yliopistokaupunki. Sieltä siis sai muitakin kuin feikkimerkkituotteita, ja hinnat olivat silti kohtalaiset, n. puolet Suomen hinnoista. Tavaraa lähtikin mukaan ihan kiitettävästi :D

Suurin osa ajasta kului tietysti altaalla ja allasbaarissa, koska loman tarkoituksena oli rentoutua ;) käytiin myös syömässä ulkona joka päivä. Ateria kahdelle viineineen, pää- ja jälkiruokineen maksoi n. 20-30 levaa eli 10-15€. Halvin viinipullo jonka näin kaupassa maksoi 1.4 levaa eli alle euron! Drinkit oli aina kaksi yhden hinnalla eli kaksi drinksua noin 3-4€.

Maanantaina käytiin viinitilalla, jossa päästiin seuraamaan viinin valmistusta alusta loppuun. loppuvaihe oli tietysti viinin maistelu ;) samalla syötiin paikallisia herkkuja ^^

Kivaa oli. Ei millään jaksaisi palata arkeen, muuttokin edessä ensi viikolla. No Puumaa ja Nutia oli kyllä kauhea ikävä, joten sinänsä oli kiva palata Suomeen. Huomenna nähdään kuinka palleroiksi isi on kisut lihottanut :D

HUOMENNAMaanantai 28.05.2007 05:36

Huomenna Sunny Beachille :) odotan ihan törkeesti :):) siis ti aamuna lähtö ;) työt alkais 5h päästä, kandeeko mennä enää nukkumaan...? :D ehkä sitä vois vähän mennä makoilemaan :/

PS. Oli kiva viikonloppu, mutta 2 päivää putkeen Lyniä vaatii veronsa kokeneeltakin bilettäjältä ;D

[Ei aihetta]Lauantai 12.05.2007 15:39

vähän nöyrä

PROteIN

whee _o/Torstai 10.05.2007 20:48

Krapula alkaa jo melkeen hellittää..on tässä kyllä syötykin jo varmaan puolikiloa ranskalaisia ja puoli litraa jätskiä..

Huomenna Evulin kanssa kattomaan mr. finland touria onnelaan ja bilettämään NIIN rankasti ;D
*odottaa jo* kiitos, nam.

[Ei aihetta]Lauantai 05.05.2007 21:15

1. ASUINYMPÄRISTÖSI
Keskustassa kerrostalossa

2. MITÄ KIRJAA / KIRJOJA LUET TÄLLÄ HETKELLÄ?
Pian varmaan aloitan Johdatus matemaattisten aineiden didaktiikkaan -teoksen :D

3. MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON?
Marimekon mustavalkoinen, tosi kiva..maisemakuva varmaan hesasta, tällain ääriviivoittain piirrettynä:)

4. LEMPILAUTAPELISI?
alias ja rappakalja

5. LEMPIAIKAKAUSLEHTESI?
Trendi

6a. KAIKKEIN MIELUISIMMAT TUOKSUT?
Kesäinen luonto sateen jälkeen ja terva

6b. VÄHITEN MIELUISIMMAT TUOKSUT?
öh..viikoksi kattilaan huoneenlämpöön jäänyt vihanneskeitto *oksentaa*

7. LEMPIÄÄNESI?
Nutin piippaaminen ^^

8. MAAILMAN HUONOIN TUNNE?
Petetyksi tuleminen ja epätoivo. myöskin viha.

9. MITÄ ENSIMMÄISENÄ AJATTELET, KUN HERÄÄT?
onks kello jo NOIN paljon :D ja että mitäs sitä söis aamupalaksi

10. LEMPIVÄRISI?
punainen ja vaaleankeltainen. nam :P

11. KUINKA MONTA KERTAA ANNAT PUHELIMESI SOIDA, ENNENKUIN VASTAAT?
eh..no niin kauan kun siihen nyt menee.

12. LAPSESI NIMI (TAI EHKÄ JOSKUS TULEVAISUUDESSA)
Onhan niitä puolivakavissaan jo mietittykin kavereiden kesken. Viola ja Linnea on tosi nättejä nimiä. Ja omat toiset nimet Jasmine ja Katarina voisin myös harkita antavani lapsilleni :) Poikien nimet onkin sitten hankalampia...:D

13. MIKÄ ON ELÄMÄSSÄ KAIKKEIN TÄRKEINTÄ?
Janne, Puuma ja Nuti, eli "meidän perhe", vanhemmat, sukulaiset, ystävät ja opiskelu.

14. LEMPIRUOKASI?
Pasta ja Savulohikastike :P nammm..kyllä mä pizzastakin aika paljon tykkään...:) oikeestaan kaikesta.

15. SUKLAA VAI VANILJA?
vanilja

16. TYKKÄÄTKÖ AJAA LUJAA?
heh..no en ihan HIRVEEN lujaa, mutta melkeen aina on pieni ylinopeus päällänsä, että ehkä sitten joo :D ainakin lujempaa ku yleensä sais, sanotaan näin.

17. NUKUTKO PEHMOLELUN KANSSA?
En, Nuti on joskus kainalossa mutta yleensä vieressä.

18. MYRSKYT -MAHTAVIA VAI PELOTTAVIA?
Sekä että ;)

19. MINKÄ MERKKINEN OLI ENSIMMÄINEN AUTOSI?
Sama ku vieläkin eli Saabbi

21. LEMPIALKOHOLIDRINKKISI?
Mansikka Margarita

22. SYÖTKÖ PARSAKAALIN VARRET?
Juuh

24. JOS VOISIT TEHDÄ MITÄ TAHANSA TYÖKSESI, MITÄ SE OLISI?
Olisin opettaja, tietty ;D

25. VÄRJÄISITKÖ HIUKSESI?
oon sitä harkinnutkin..ruskeaa haluan luultavasti kokeilla joskus vielä, punainen on jo koettu, mutta mustaa en laittais.

26. OLETKO OLLUT KOSKAAN RAKASTUNUT
kyllä :)

27. ONKO LASISI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ?
kyllä se puoliksi täynnä on (oon hyvällä tuulella ;)

28. LEMPILEFFASI?
The Island oli kyllä huva.

29. KIRJOITATKO NÄPPÄIMISTÖLTÄ NIIN, ETTÄ SORMESI OVAT KOKO AJAN NAPPULOILLA?
hmm.en oikeastaan.

30. MITÄ ON SÄNKYSI ALLA?
pölyä, kissan karvoja, juomalaseja, lehtiä, pompuloita ja pinnejä, sukkia..(vain mielikuvitus on rajana :D) Meillä on parisänky ja ei sinne alle vaan pääse niin helposti!

31. MIKÄ ON LEMPINUMEROSI?
7

32. LEMPIURHEILULAJISI, JOITA SEURAAT?
ei olee

33. MITÄ KATSOT TELEVISIOSTA?
salkkarit

Eläimellinen tapaus.Perjantai 27.04.2007 16:25

Hmm..miten tän nyt sanoisi..Olen vähän huolissani Nutista, koska tällä ei esiinny kissamaisia piirteitä juuri lainkaan :D eli siis Nuti on nyt oppinut naukumaan, mutta ei nau'u, vaan tavallaan "haukkuu", vähän niinkuin kimeä koira. Nuti myös nuolee mun ja jannen naamaa aamuisin ja oikeastaan mihin vuorokauden aikaan tahansa, vaikka luulin että vain koirat tekee niin..:/ kamalan tuntuista. Toisaalta Nuti muistuttaa porsasta, koska hän syö niin, että yleensä suunpieliin jää roikkumaan ruokaa, joka sitten kovettuu sellasisksi kökkäriksi kiinni karvaan (hyi). Tänään oli viimeinen pisara. Kun tulin yliopistolta kotiin, Nuti oli kierimässä heidän hiekkalaatikossa selällään kuin sika mudassa..hyi hitto..laatikko oli sentään siivottu, mutta tosi ällöttävää silti. Nuti myös syö niin, että etutassut ovat ruokakupissa, josta ruokaa ja tahmaa sitten kulkeutuu ympäri kämppää..:/ Kauhean söpö ja kiltti hän on, mutta jotenkin erikoinen kissaksi.

Nyt Nuti on muuten keksinyt hauskan leikin. Kun Puuma on hiekkalaatikossa kakkimassa niin Nuti menee läppäämään Puumaa ja häiritsemään. Kun Puuma lopulta lähtee pois, Nuti menee hengaamaan hiekkalaatikkoon..että näin meillä.. Hyvin on tää kissan kasvatus onnistunut siis :D

USKOMATONTA!! :oTorstai 19.04.2007 16:11

Voitin taas arvonnassa!! Tällä kertaa Oriflamen meikkiarvonnassa, johon osallistuin NaisDay-messuilla :D Tänä viikonloppuna sitten lottokuponki vetämään, nyt on tuuria ilmassa! xD

..Plus että sain metsästettyä kaksi tenttikirjaa, mikä tuntui jo mahdottomalta tehtävältä..Turussa monen ihmisen jonot ja tentti 2 viikon päästä..Kopiot voi aina ottaa mutta sekin maksaa ja inhoan niitä lippusia ja lappusia. Nyt mulla kuitenkin on ne käytännössä, jos vaan löydän ne xD Lähdenkin etsimään niitä saman tien ;) --->

Kiitos namTiistai 10.04.2007 16:18

Unelmien mies..

Hänen vartalonsa olisi...

[x] Lihaksikas. (ihan pikkasen, sellanen jäntevä)
[x] Hoikka. (kyllä nam kiitos)
[ ] Ihan normaali, ei mikään hoikka, ei pulska. Pikku pömppis ei haittaa mitään.
[ ] Haluaisin, että hänellä on leveät hartiat, mutta hän ei saisi olla liian lihaksikas.
[ ] Hän voisi olla vähän lihava, miehessäkin pitää olla jotain, mistä ottaa kiinni. (no LOL)
[ ] Hänen vartalollaan ei olisi mitään väliä.

Hänen silmänsä olisivat...

[ ] Kirkkaansiniset.
[ ] Tummansiniset.
[] Ns. Hazel-eyes, vaaleahkot ja ruskeat.
[ ] Tummanruskeat suklaasimmut.
[ ] Kirkkaanvihreät.
[ ] Oliivinvihreät.
[ ] Hänellä olisi piilolinssit, jotka saisivat hänen silmänsä lilaksi tai mustaksi.
[x] Silmienväri ei merkitse minulle mitään.

Pojan hiukset olisivat...

[ ] Mustat.
[ ] Ruskeat.
[ ] Punaiset.
[ ] Vaaleat.
[ ] Värikkäät, esim. jollain shokkivärillä värjätyt.
[x] Hiustenväri ei merkitse minulle mitään.

Ne olisivat...

[ ] Siilit.
[ ] Pitkät, olkapäille.
[ ] Pidemmät kuin olkapäille.
[x] Normaalipituiset. (ja muutenkin sellaset "normaalimalliset",siistit)
[ ] Hän olisi kalju.
[ ] Rastat.
[ ] Kiharat.
[ ] Pikkuletit (no TERVE)
[ ] Irokeesi.
[ ] Noin korville ulottuvat.
[ ] Laineikkaat.
[ ] Jotkut muut, mitkä?
[ ] Hiusten malli ei merkkaa.

Hän kuuntelisi... (laitan mitä EI kuuntelisi)

[ ] Heviä.
[ ] Rockia.
[ ] Poppia.
[ ] Teknoa tai dance-musiikkia.
[ ] Punkia.
[ ] Lattareita. EI
[ ] Hiphoppia.
[ ] Suomiräppiä. EI
[ ] Jazz-musiikkia. EI
[ ] Iskelmää. EI
[ ] Jonkun tietyn aikakauden musiikkia. EI mielellään
[ ] Uusimpia hittejä.
[ ] Ns. Pilailumusaa. (hah)
[ ] Soulia.
[ ] R´n´beetä.
[ ] Kuoromusiikkia, tai gospelia.
[ ] Iloisia lastenlauluja. EI ainakaan joka päivä xD
[ ] Minulle hänen musiikkimaullaan ei ole väliä.
[ ] Jotain muuta, mitä?

Poika olisi luonteeltaan...

[ ] Menevä ja äänekäs tyyppi, sosiaalinen. Hänellä olisi laaja kaveripiiri.
[x] Vähän syrjäänvetäytyvä ja hiljainen poika.
[x] Hänellä olisi vahvoja mielipiteitä, hän kannattaisi jotain tiettyä asiaa.
[x] Romanttinen poika, joka välittää sinusta eniten maailmassa.
[ ] Vähän itsenäinen poika, joka tarvitsee omaa aikaa.
[x] Huumorintajuinen kundi, jolla on pilkettä silmäkulmassa.
[ ] Rento ja rempseä jätkä.
[ ] Tavallinen ja hillitty.
[ ] Kulttuurista ja taiteesta kiinnostunut.
[x] Hän olisi kuuliainen ja menestyisi hyvin koulussa.
[ ] Lesoilija, joka kerskailee usein saavutuksillaan tai omaisuudellaan.
[ ] Intohimoinen poika, joka laittaa sinutkin elämään täysillä.
[ ] Sporttinen ja terveellisesti elävä poika.
[ ] Uskovainen ja hyvästä perheestä.
[x] Eläinten ystävä.
[ ] Muodikas ja trenditietoinen kundi.

Hän ja sinä...

[x] Kävisitte leffassa, ja leffan jälkeen menisitte kahvilaan keskustelemaan leffasta.
[x] Tekisitte kaikkea villiä ja extremeä yhdessä.
[x] Istuisitte tuntikausia väittelemässä teille tärkeistä arvoista.
[ ] Menisitte kirkkoon tai pyhäkouluun.
[x] Shoppailisitte yhdessä.
[x] Viettäisitte romanttisesti aikaa rannalla auringonlaskun aikaan.
[ ] Tapaamisenne olisivat aina intohimoisia.
[ ] Urheilisitte yhdessä.
[ ] Opiskelisitte, hän neuvoisi sinulle koulutehtäviä.
[ ] Tapaisitte pojan kotona ja söisitte lounasta hänen vanhempiensa kanssa.
[ ] Kävisitte pojan lempibändin konserteissa huutamassa äänenne käheäksi.
[x] Viettäisitte aikaa hänen kavereidensa kanssa.
[ ] Kulkisit hänen käsipuolessaan, poika esittelisi sinua usein kavereilleen.
[x] Olisitte rennosti kotona, vaikka leffaa katsomassa.

Hän voisi sanoa sinulle näin...

[] Et voi ostaa tuota paitaa, sehän on viime kevään mallistosta!
[x] Hohhoijaa, onpa tylsä leffa.
[ ] Vanhempani kutsuivat sinut jälleen päivälliselle.
[x] Siirtyisimmekö nyt makuuhuoneen puolelle?
[ ] Ajattelin tuoda sinulle tämän soittorasian, koska tämä melodia soi silloin huoneessani, kun suutelimme ekan kerran... *ujo hymy* (LOL (miks oon näin epäromanttinen?))
[ ] Vielä 50 vatsalihasta, phuuh!
[ ] Vittuku se Konttiksen lada räjähti paskaks, mennääks nyt tonne nakkikiskalle peipee? (hah)
[] Sinun pitää kiinnittää enemmän huomiota arvosanoihisi, keskitypä nyt tähän tehtävään! Kun kulma jakautuu...
[x] Olet kaunis kuin enkeli.
[ ] VALTIOTA EI TUETA! KERÄTÄÄN KAIKKI RAVINTO METSÄSTÄ, VALTIO RAHASTAA SUOMEN KANSALAISILLA!
[ ] Muistatko sen Raamatun jakeen, jossa Jeesus totesi, että...
[ ] Kokeillaanko benji-hyppyä nyt

Juuuuh *syvä huokaus* sellanen