IRC-Galleria

1. Åtminstone 2 personer i världen älskar Dig så mycket att de skulle dö för Din skull.

2. Åtminstone 15 personer älskar Dig på något sätt.

3. Den enda anledningen till att någon hatar Dig, är att de skulle vilja
vara precis som Du.

4. Ett leende från Dig kan ge lycka till vem som helst, även om de inte känner Dig.

5. Varenda kväll tänker någon på Dig innan den somnar.

6. Du betyder allt för någon.

7. Om det inte vore för Dig, skulle någon inte leva nu.

8. Du är speciell och unik.

9. Någon som Du inte ens vet existerar, älskar Dig.

10. När Du gjort ditt livs största misstag, kommer det något gott ur detta .

11. När Du tror att hela världen vänt ryggen åt Dig, titta en gång till,
det är troligtvis Du som vänt världen ryggen.

12. När Du tror att Du inte har den minsta chans att få som Du vill, får Du det inte heller. Men om Du tror på Dig sjäv, får du Exakt som Du ville, förr eller senare.

13. Kom alltid ihåg komplimanger Du fått, glöm alla otäcka gliringar.

14. Tala alltid om vad Du tycker om folk till dem. De mår mycket bättre, om de vet.

15. Om Du har en underbar bästa vän, ta Dig tid att låta vännen veta att denne är underbar.

Voisin olla sun jos sä olisit mun.

Anni8

Vanhemmillani on tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi typerillä kommenteillaan siitä, miten vaikeaa elämä mukamas oli, kun he olivat nuoria. Tiedättehän.... Kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympäri vuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Ja koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää. Itse en koskaan kertoisi tällaisia, vannoin...

Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä, miten helppoa nykynuorisolla on. Niillä on kaikki niin vitun hyvin! Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat! Nykynuoret eivät todellakaan ymmärrä, miten hyvin heillä on asiat!


Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedon itse. Ei ollut copy-paste toimintoa, muistiinpanot joutui vääntämään ihan itse materiaalista, jota varten ensin kahlasi sivukaupalla kirjoja läpi. Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä, paperille, kynällä. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän, että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon ja siltikin sen perillemeno kesti viikon.


Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse. Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleen radiosta ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja pilasi koko kappaleen.


Levyt saatana olivat mustia muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden. Ne piti kääntää itse, jos halusi kuunnella molemmat puolet. Eikä voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan ollut joka perheessä. Kasetteja pystyi sentään usein kuuntelemaan autossa, mutta nekin piti kääntää. Ja niistä hajosivat nauhat luvattoman usein, jolloin mikään ei pelastanut lempikasettiasi. Ei ollut varmuuskopioita tietokoneen kovalevyllä. Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa? Pornoa ei saanut netistä! Ei, vaan piti lahjoa joku ostamaan Jallu kioskilta. Joko noin, tai sitten runkattiin Anttilan alusvaatekuvaston kanssa. Ei ollut muita vaihtoehtoja.


Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputustoimintoa puhelimessa. Jos olit puhelimessa, kun joku soitti, niin soittajan puhelin tuuttasi varattua. Eikä meillä ollut mitään vitun soittajan numeronnäyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se oli. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata! Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa, että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä. Pikavalinnasta ei meidän nuoruudessamme oltu kuultukaan. Kun veivasit pyöreällä kiekolla kaverin numeron, ja numero olikin varattu - veivasit sen uudestaan. Ja ehkä uudestaan. Ja ehkä vielä. Ikinä ei myöskään tiennyt, kuka näihin kollektiivisiin puhelimiin vastasi - yleensä ei ainakaan se oma kaveri, vaan joku muu perheen jäsen. Jolloin piti esitellä itsensä ja kohteliaasti pyytää hakemaan kaveri puhelimeen!


Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita. Meillä oli joku kämäinen tv-peli ja tietokone Commodore 64! Ja maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, jotka näyttivät lähinnä legoilta. Pelin hahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö. Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit. Ihan kuin elämä!


Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa. Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko vitun viikko nähdäkseen piirrettyjä. Kanavasurffaillessa pysyi meidän nuoruudessamme hyvässä kunnossa, koska ei ollut kaukosäätimiä. Joka kerta kanavaa vaihdettaessa tai ääntä säädettäessä piti kävellä tv:n luokse!!


Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asiat niin '#%%/ hyvin! He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti kestäisi elämää 80-luvulla! Perkele!

5. joulukuuta. Aurinkoa, lämpötila +27. Tuoreita mansikoita. Aurinkoa merenrannalla ja kävelyä dyyneillä. Maistuu!

Toinen joulukuuta, +25 astetta. Maistuu.

Kurkussa tulehdus vain jatkuu. Pitäis nyt vaan olla puhumatta 48h. Ei tää papupata kovin herkästi hiljene...

Kerran evästettiin hieman tapaksia. Kuvassa Sanne, Bente, Annan isovanhemmat, Anna, Per ja minä. Ja paikan nimihän oli Tango Tapas. Kokemus sinällään...

Tällaisia täällä, meheviä paisteja. Näitä vilisteli pilvin pimein kun kävelimme eräänä päivänä kollegoiden kanssa läheisille dyyneille ottamaan aurinkoa ja meren rantaan uimaan. Kotiin yksi lemmikiksi, nimeksi Ötökkä.

Nyt kävi sitten näin... Eka poskiontelontulehdus muka vain ja sitten kun ei lääkkeet tepsineetkään niin keksittiinkin että siellähän voikin olla jotain muutakin. Paha paha keuhkoputkentulehdus. Lääkkeet vaihtoon ja happi-lääkehoitoa päivittäin. Hengitän koko ajan yhtä raskaasti ja hengästyneesti kuin olisin juossut 10km, rintaa kivistää. Ehkä tää tästä, ei vaan ikään ole ollut kirjaimellisesti näin heikko happi :D.

Kuulimpa sitten syntyperäisiltä espanjalaisilta että en näytä suomalaiselta, vaan espanjalaiselta?! On kai tuota sitten uskominen :D. Tumma ja tulinen ;).

Eivätkä he olleet ainoita asiasta maininneita... Onkohan mulla mennyt joku juttu ohi mun sukupuusta :D? Äh, ei. Suomi-neito, vahvasti.