IRC-Galleria

anpa_262

anpa_262

Minussa on ongelma, jokin virhe ohjelmoinnissa. 💬

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

TelakkaturhautuminenKeskiviikko 06.11.2019 20:46

Telakalla olo syö. Elän rutiineista, ne ovat mun hyvinvoinnin kulmakivi. Eli juoksulenkki vähintään kahdesti viikossa. Nyt en juokse. Ehkä koko loppuvuonna.

Ahneella on paskainen loppu, toimii tässä kontekstissa hyvin. Juoksin liikaa, liian paljon ja liian pitkään. Tunti venyi ensin puoleentoista, sitten kahteen. Ensin alkoi nippailla sääriä vähän rasituksessa, mutta se meni ohi. Sitten tuikkiminen ja jomotus jäi päälle treenin jälkeen ja lopulta havahduin yöllä siihen, että jalkoja KOSKEE.

Miksi urheiluun tulee himo? Onko se oman kehon erittämä adrenaliini ja endorfiini? Ah sitä tunnetta, kun viiletät niin, että voisi lentää. Ihan itku tulee silmään. Koska se on parempaa kuin... no vaikka suklaa.

Jos en olisi ahnehtinut, ei olisi tila mennyt penikkataudiksi asti. Säären lihasaitio-oireyhtymä. "Säären lihasaitio-oireyhtymässä sääressä oleva lihasryhmä turpoaa. Koska lihaksia ympäröivä kalvo ei anna myöden, lihasaitiossa paine nousee ja uhkana on verenkierron pysähtyminen kyseisissä lihaksissa. Pahimmillaan tämä voi johtaa lihasten kuolioon." (Saarelma, 2019.)

Mutta palo tekemiseen vei, koska tämä tauti on pirullinen. Nimittäin turtuminen, kipu häviää hetken kuluttua ja juoksu kulkee. Ja perästä päin kuuluu, kun edes rappusia ei pääse alas irvistämättä. Kylmää, särkylääkettä ja varovaista hierontaa sekä juoksukielto, sanoi sairaanhoitaja. Okei, näillä mennään.

Google säikäytti. Minä, joka etsin aina ja joka asiasta tietoa (toki mahdollisimman validia) tutkin Duodecimia, Terveystaloa sekä paria blogia ja havahduin. Seuraava rasti olisi rasitusmurtuma. Tässä vaiheessa penikat oli ärtyneet jo niin pahoiksi, että oli pakko himmata. Pysähtyä ja tauottaa. Jos olen melkein 30-vuotias, mulla on varmaan noin 50 vuotta aikaa vielä urheilla. Jos pysyn fyysisesti siinä toimintakunnossa. Jotenka, vaikka korpee, ei tämä paussi venettä kaada pitkässä juoksussa. Toivon mukaan.

Täysi aerobinen liikkumattomuus ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Niimpä ostin uuden uikkarin ja läksin altaaseen mummojen sekaan juoksemaan. Oli suoraan sanottuna erittäin turhauttavaa, kun lyylit lilluvat verkkaisesti eteenpäin suihkumyssyt päässä ja keskustelevat mummodialogejaan ja itse koittaa saada jonkun näköistä napakkaa etenemistä aikaiseksi. Altaan pituus noin 20 m ja mummoja liikaa vedenmäärään ja altaan pinta-alaan nähden.

Niimpä otin sitten ohistusvaihteen ja "juoksin" tunteroisen. Lopulta aivan hyvä, mutta ei se baanaa voittanut. Auttoi vain pahimpiin vieroitusoireisiin juoksemattomuudesta. Vedenkestävä tiuku näytti parhaillaan sykettä +130. Jotenka, ehkä minä sitten urheilin.

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis? Ainakin jonkin sortin inspiraatiosta ja juurikin siitä ahnehtimisesta. Olen nyt pyhästi luvannut, että:

a.) Juosta ei ennen kuin kinttu kestää b.) Tehoja nostetaan maltillisesti pikkuhiljaa
c.) Ostan tukipohjalliset, koska ylipronaatio

Jaatko kanssani ajatuksen, että joskus liikaa innostuessa saa vain ongelmia aikaiseksi?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.