IRC-Galleria

ansku17

ansku17

urheilija-tuovi
Tarren kanssa on menny suhkot hyvin, mitä nyt välillä aina takapakkia, mutta nyt viisaampana jostakin heh.. tai siis olen lukenut yhtä kirjaa, olikohan se hihnan toisessa päässä, tai jotakin sinnepäin. Suosittelen sitä kyllä kaikille koirien kanssa elämisen sujumisen kannilta.

Vaikka sitä on itekkin aina ittensä pitänyt jotenkin koiratuntijana jossain määrin, niin tuo kirja on valassu todella monesssa asiassa. Ja kaikk ne vinkit mitä siitä olen saanut on toiminut.
Paljon hyviä vinkkejä, kuinka eletään koiralle helpoilla, eleillä, jotka on koiramaista, koiran kieltä. Ei Tarvi tarrenkaan aina miettiä mitä tuo tuovi oikein tarkoittaa.. kun on selkeitä eleitä.

Esim. tässä tosi hyvä: ihminen monesti kädellä huitoo koiraa, että mene pois, pois, kun haluaa olla rauhassa, katsoa telkkua ilman että koiraa aina huomioisi... siinä kuitenkaan välttämättä onnistumatta. KOska käden/tassun huitominen koiran mielestä tarkottaa että hei mennään. . koira siis saa meiltä ristiriitasta tietoa. koira ymmärtää että jee, leikkiä, ja ihminen sitten suuttuu kun ei koira teekkään niinkuin pitäisi.

Eli oikea keino olisi työntää omalla kropallaan, esim. lantion , kyynärän, olan kohdalla koiraa, käyttämättä missään vaiheessa käsi, kädet kiinni kropassa. ja se kyllä toimii. Eikä tarvi ääntä yhtään.
KOiratkin kin tönivät jonkun pois, kun haluavat olla omissa oloissaan, eivät tassujaan huitomalla!



sellasta, ja innolla taas huomenna töihin, niin saan sitä taas luettua :)

Tarre muuten on koittanut miehistyä, toissapäivänä merkkasi tai ainakin luulen niin, mehtässä puskan juureen. Tosin jalkaa ei nostanut, mutta pissa oli pieni liru, ihan niinkuin vassu merkkailisi. Pissan säätelyä. Kaippa se siitä miehistyyy.

MUtta samalla huomaan, että tarre on tosi kärsimätön, ihan samanlainen kuin minäkin, ei jaksa odottaa, tai jos jotain ei saa ärsyyntyy. Tarre on kuin kiukutteleva lapsi, joka ei saa karkkia hyllystään!

Tarre kun ei eilen saanut ulkona ottaa roskaa suuhunsa, suuttui mulle siitä vallan kamalasti, tarras mua jalkaan ku raivopää. Mutta perikse en antanu, roskaa ei oteta kun minä en anna lupaa!
Ei auttanutkuin laittaa tarre kenttään, ottaa taim autti, ja johan helpotti. Ilmeisesti mie olen monta kertaa antanu periksi tarrelle, ja kun nyt en anna, siitä nostaa metakan. Mutta myö koitetaan olla tai mie koitan olla nyt tarkkaavaisempi, ja selkeämpi, niin elein, kuin ääninkin, jos se tarre sitten ymmärtäs mitä tuovi haluaa sulle viestittää.


Kävin tänään piennartiellä, ja markku taas väänsi että sivulle tulo pitää opettaa niin että koiraa kiertä sut, kun mie olen opettanu sitä peruuttamista edestä, kääntymistä, istumaan viereen.
Mun mielestä siihen on kaksi keinoa, edestä -peruutus-istu, tai että koira kiertää sut ja tulee istumaan. Ja minä olen opettanut edestä sivuun tuloa. ja markku jaksaa tuosta valittaa.
heh, mutsi sanokin, että sun pitää markun mieliksi opettaa tarre kiertämään sinut :)

Vassu siellä oleskeli, ja oli hyvillään :) Minun pieni poika :)

Nyt on muuten varattu hoitoaika sille miun rukan riessun ajaksi. löytyi hoitola, tosin on 20 kilsaa vielä lappeenrannasta eteenpäin. Mutta tietääpähän että hyvään paikkaan pääsevät. Ainakin siltä tuntuuu :) maksaa n.180 € yhteensä niiden hoito 10vrk:lta. Mua taitaa varmaan enemmän jännittää se niiden hoitoon meno, kuin itse koiria heh heh.


Viime sunnuntaina äiti harjasi tarren, siitä lähti tooosi paljon karvaa, ja noi perseen päällä olevat laineet lähti kokonaan mieltei pois, ihan hassun näkönen, mutta muualta ei karvaa niin lähteny(jos oli niin vois olla jotain vikaa), mutta kai se vaan oli jotain karvanlähtöä. :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.