IRC-Galleria

Ihanaa mie pääsen kattomaan torstaina apulantaa, pääsee tyttösestä illaksi eroon ;)
Ei mutta kyllä mulla varmaan sitä tulee ikävä heh heh, mutta ihana päästä vähän tuulettuu ja voiskos ilta paremmin mennä kuin apulantaa kattomassa, siitä on jo yli vuosi kun apulantaa olen livenä viimeksi nähnyt.
Tosin yksin olen menossa, mutta enköhän mie siellä pääse fiilisteleen, kun apulanta on vaan yksinkertaisen hyvä :)
On sitten mun apulanta kiintio tällevuodelle täynnä, kuhan kerran vuodessa näkee, niin se on jo HUIPPU!

Kerron sitten kuulumisia kuinka siellä menee.

Elvira on muuten kasvanu aivan mahottomasti, nyt jo tarraa leluihin, ja vassuun! Ja aatelkaa vassu ei ollu moksiskaan kun elvira tarras sitä turkista, oli vaan paikallaan.
Tosin vassu on alkanu olemaan jo aika mustis, ja kaks kertaa on tallannu tai astunu elviran mahan päälle painollaan, että saa sen suhteen olla vähän varuillaan.

Ja elvira on jo maistellu soseita, päärynää, omenaa ja peruna ja porkkanaa. Ja hyvin menee alas, mutsi just sano että suu aukee ku linnun poikasella :D Maha on toiminu ihan hyvin uusista ruuista huolimatta, tosin se on vaan entisestään kiinteämpää, mutta se on oikeastaan mun kannalta parempi, kun ei ole liruavaa, eikä pyri tulee vaipoista pois heh

palataan
niin ja tässä meidän nukke :D

Ja kaikki sen arvosta, no joo.. kallista tämä on ja sIlkkaa omaa tyhmyttää kun raaheen lähdin. Mitä olisinkaan tuolla rahalla voinu itelle ja elviralla ostaa. Olis vaikka voinu säästää siihen telkkariin..
Mutta täällä mä raahessa, vietän tylsää aikaa, yksin ja mietin mitä vittua mää täällä teen. Vaikka kaikki tietää että olen täällä, ja koitan kuttua ihmisiä täällä käymään, olen mä prkle vissiin niin tylsää seuraa...

Ensimmäisen kerran se iski viime sunnuntai, kun olin ollu raahessa jo yli 4 vuorokautta, juu täällä mä, eikä ketään tai kukaan kiinnosta kysyä mitä mä täällä tai että kukaan tulisi elviraa kattomaan. Sama kun olis ollu kotona savitaipaleella, siellä sentään olis voinu jotain tehä, tai siellä olis ollu äiti, ois ollu äiti, kun sitä olis kiperimmin kaivannu, kun tuntu ettei jaksa elviran kanssa. Täällä mä olen tuon 200 euron edestä sinnitelly itteni kanssa, että olen meinannu menettää järkeni, mieleni kun on tuntunu että enää pysy hereillä tai että en jaksais hyssytellä elviraa, kun se itkee yhteen soittoon jo (4) neljättä tuntia putkeen. Kotona äiti olis ollu muutaman minuutin päässä, ja päästäny mut nukkumaan. Onko kaikki muka kaiken tuon 200 euron arvosta.

NYt raahessa oltu jo runsas viikko, iskä lähti töihin ja mä sain päästää kyyneleet valumaan mun silmistä, kun on niin paha olla, on niin helvetin yksinäistä. Mutta kiitos luojalle Elvirasta, tuosta pienestä lahjasta, joka on mulle kaikki kaikessa. Mutta elvira on tuon 200 euron arvonen, ja paljon arvokkaampi.

Niin ei tää raahessa oleminen ole tuon 200 euron arvosta touhua, kun täällä on yksinäisempää kuin kotona ollessa, vaikka täällä onkin koko suku muka ympärillä... Eipähän tarvi tulevaisuudessa enään niin tyhmä olla, ett tänne asti tulisin yksinäisyyttä kokemaan.

JUNALIPPU MENOPALUU PYÖRISTETTYNÄ MAKSOI TUON 200€

---

Mutta on ollu aivan ihana nähä elvira papan sylissä, ne hetket on varmasti sekä iskälle, että elviralle tärkeet. Ja oli ihana tavata mummu pitkästä aikaa, ja nähä kuinka se oli iloinen elvirasta :)

---

Elämä on taas menny eteenpäin, tyttö kasvaa :)

Minun rakas tyttö, Elvira susta tuli :)

Nyt taas on päivät menny, ja tosi nopeesti.
Tyttö kasvaa, jossei koon, niin ainakin niin tuntuu. Mutta kasvot ne päivä päivältä kirkastuu ja muistuttaa aina vaan isäänsä :)
Miun nenä ainakin sillä on ;)
Silmät on alkanu hahmottaa tätä elämää jo tosi hyvin, viime viikolla se vielä vähän harhaili, eikä silmillä osannu vielä keskittyä oikein mihinkään, nyt jo tapittaa tosi hyvin ja keskittyneesti, ja rauhottu leluunkin.

Tänään tosin ollu aika känkkäränkkäpäivä, voisin myydä sellaiset päivät pois, kuka tarjoo, ja mitä? heh heh ..
Mutta hyvin muuten tässä menee, kyllä nääkin päivät kuuluu tähän elämään, kyllä se muuten nukkuu niin kiitettävästi, jopa 7 ja 6 tuntia. Viime yönäkin nukkui 6 tuntia yhteen menoon, kyllä se manta siis vähän äitiäkin ajattelee.

Ja nyt on ollu päivisin jopa muutamaa tuntia jo hereillä.
Eilen käytiin kunnon lenkki ulkona, sain itekkin sitten oltua ulkona, kyllä oli virkistävää.
Eipä tässä muuten ihmeempää, päivä päivältä mennään, ja aina jotain uutta .

Ainut ikävä asia, onkun pepusta on menny iho hiukan rikki, kyllä se varmasti vähän kipeekin on. Olen sitä välillä rasvannu, ja pidetty harsovaippaa, ja kokeiltu kestovaippaa, että olis iholle vähän vaihtelua, ja ilmakylpyjä, joista mie en niin kauheesti nauti, mutta hyvää tekee tytön pepulle olla välillä ilman vaippaa.


moiks

Tyttö rakas!

Olet minulle elämäni rakkaus, jotain sellaista mitä en koskaan olisi voinut kuvitella tapahtuvan.
Olet pieni, suloinen, valon lähteeni, aarteeni, kakkapyllyni, känkkäränkkätyttöni, olet äitin ja äiti on siitä tosi onnellinen.

Vaikeuksin kautta voittoon sun elämä lähti kulkemaan, huoli oli kova alusta asti, eikai se huoli koskaan lähde, niinkauan kun tässä eletään tätä meidän elämää. Mutta viime tiistai kun lääkärisi soitti minulle ja kertoi että olet TERVE, eikä sinulla ole mitään kromosomihäiriöitä, jota epäiltiin, jonka vuoksi sinulle tehtiin iso liuta tutkimuksia, olen nyt maailman onnellisin äiti, kun tiedän että olet terve.
Eihän sitä tulevaaa koskaan tiedä, mutta nyt tässä ja nyt, eletään tätä hetkeä, ja ihanaa kun ei tarvi enään nähdä painajaisia, että mitä jos sinulla on jotain vakavaa sairautta...

En taida vielä tietää miltä se äitinä oleminen tuntuu, tai en ainakaan osaa vastata, niinkun sannakin kysyi.. Mutta sen tiedän jo äitinä olosta, että huoli omasta lapsesta voi olla valtavan suuri, jotain käsin koskemattoman tunteen päässä, jotain mitä ei pysty käsittämään, miksi miksi ja miksi.

Sinun syntymällä, ja heti teholle joutumisella oli varmasti jokin tarkoitus, tarkoitus sinun elämäsi takia. Mutta nyt ollaan kotona, saadaan nauttia niistä yhteisistä päivistä, ja saan puhistaa siun pyllyä päivästä toiseen, kuunnella sun kiukkua, pieni känkkäränkkätyttöni. Olet kaiken sen arvoinen.

Äiti rakastaa sinua, Manta pikkutyttöni


-äiti

Nyt on kotiuduttu, ihanaa :)

Pieni sai suhkot terveet paperit, vaikeiden alkukankeuksien jälkeen.
Ja jouluksi se pieni syntyi, on niin onnellisen helpottunut olotila vihdoin, mutta on aika outoa olla 9 päivän jälkeen taas kotona. Tosin olen vasta porukoilla, kun tässä tulossa oli vähän hässäkkää, mutta kuitenkin jo poissa sairaaraalasta :)

Vaavi voi hyvin, tosin on tänään nukkunu tosi paljon, oli jo pakko 5 aikaan herättää, kun viimesestä kunnon syönnistä on jo nyt 5 tuntia ja vaihtaa vaippa, koitin sitä imettääkin, mutta ei oikein innostunut, no kaippa sitä maitoa jonkunverran sai. Siihen se tissille simahti, ja tuolla tyytyväisen näköisenä nukkuu. Tänään tosin ollu aika rankka päivä, ollu taas tutkimuksia, verikokeita, sydänfilimikäyrän ottoa yms. niin on sitä varmaan ollu hälinää, ja nyt sitten on iltapäivä nukuttanut, kun on niin rauhallista.

Vassu on ihan täpinöissään, kauhiasti piti tytön hiuksia, korvia nuolla, ja kovasti päätä liikutteli toiselta puolelta toisele kun tyttö tuhisee, ja kun itki, niin vassukin vähän hätäänty, että mikäs sulla nyt on, ja meni nuolemaan. Ihana kun vassu niin hyvin ottaa pikkusen vastaan.

Mutta pitää tässä joku hetki myöhemmin jatkaa juttua tästä kaikesta......

Mutta tästä se arki alkaa ;)

Mulla oli tänään neuvolalääkäri, sanoi että kohdunsuu on auki 0.5cm, vauvan pää jo tuntui kuulemma, kun sormella tunnusteli. Kohdunkaula 2cm.
Tämähän vähän jo jännittää heh heh :) No ei tässä mitään hätää ole, ei mulla ole mitään varsinaisia supistuksiakaan ole ollut, tai sellaisia mitä olen tuntenut. Tai voisiko noi vihlomiset sitten olla jotain merkkiä. Tosin supistuksia mulla on, sen osoitti äitipolin käyrä, jolla mitattiin supistuksen lisäksi, vauvan sydänkäyrää, mutta näitä en ite vielä tunne.

Lääkäri sanoi, että kyllä se varmaan jouluksi tulee, että tuskin menee tammikuulle.
Mutta joo eihän sitä koskaan tiedä, mutta nyt vaan ootellaan :)

Mieli on ihan ok, ja rauhallinen, verenpainekin jo ok.

-tuovi

On taas elämä vieny eteenpäin, aika rullaa ja näin. On tapahtunutkin paljon kaikkea mistä olen vaan ollut hiljaa, on ollut surua ja iloa, ja kiirettä.. Nämä mun käyttäytymistieteelliset kouluttajakoulutusopinnot on vieny mua välillä aika ressille, mutta kunnialla ne suoritan loppuun, ja toivotaan että joulu-tammikuukin antaa aikaa sen verran että jaksamisenkin kannalta saisin suoritettua ne loppuun, ettei venyisi. Mutta yhtään en kadu, että ne alotin. Kun siihen ilmoittauduin, en maha-asukin tulosta tiennyt mitään.

Pikkunen maha-asukki jaksaa onneksi pitää itsestään melua, se jaksaa aina piristää omaa mieltä. Vielä olisi n. kk aikaa tässä, maanantaina tulee 35 viikkoa täyteen, olen jonkinverran tehnyt tavarahankintaa, mutta vielä jotain pientä tarvii, pitää sitten joulukuussa käydä lappeenrannassa ostoksilla, toivotaan ettei sitä ennen pikkunen päätä maailmaan tulosta.
Äippä lähteekin reissuun 6 päivä ja on siellä viikon, eli vasta 15.12 pääsis niitä viimesiä juttuja hankkimaan, jossei sitten joulukuun ekalla viikolla.
Olen tälläviikolla maalannut vauvelin pinnasänkyä, siitä tulee kaks värinen, limenvihreetä ja poltettua oranssia. Laitan kuvan kun saan sen valmiiksi. Tuleehan siitä aika erikoisen värinen, mutta haluan jotain yksilöllistä, ja mieltä piristävää. Sitterin ostoa tässä vielä mietin, tai se on kiinni siitä saanko sen käytettynä, jos en niin sitten ostan.
Itse en ole vielä yhtään vaatetta ostanu, jos jossain vaiheessa jonku puvun ostas...

Välillä tosin tuntuu, että sais jo tulla pois, alkaa kävelyä jo vähän haittamaan, tai sanotaanko hidastamaan, kun pyörälläkään ei voi enään polkea liukkauden takia. Mutta tänään otin potkukelkan esille, niiin sillä on ihanan rentoa mennä, ja alamäessä vassu kyytiin, niin mennään lujaa :D

Kävin tutustumassa lappeenrannan synnytysosastoon, tai sinne missä synnytellään. IHan ok:lta vaikutti.

Iloista joulun odotusta kaikille! ..kai jo näin voi sanoa, kun jokapaikassa jo höösäätään joulusta. Noh kai mäkin jo toisaalta ootan joulua, lahjoja lahjoja, tai odotan sitä rakkainta lahjaa ;)

MOnihan tietää että mulla on elämässä kaksi tärkeää rakasta tarre ja vassu :) Tällähetkellä myös on tulossa kolmas pieni rakas, pieni ihmisen alku siis tuolla mahassa köllöttelee,ufoksi sitä kai vois miltei sanoa(kun kuvaa katotte) heh heh

Joku on voinu mun profiilista huomata pienen tekstin, kirjotin tuon jonkin aikaa sitten, kun kuuntelin xl5:sen uutta biisiä joka kerto lapsen suomasta ilosta. Tää teksti ei liity niiden lauluun, tämä vaan putkahti mun päähän, kun tää raskaus on ollu kovin tressaava kaikinpuolin. Varsinkin ensimmäiset kuukaudet, vaikuttanu muhun aika henkisesti, välillä huoli ollu tosi kova, että kuinka nyt ja kuinka nyt.
"pientä toivotaan,
toivotaan että luoja
lahjani tuo joulun enkelin
turvin.."

Laskettu aika on 28.12.08, eli jos luoja mulle lahjan suo, ehkä se syntyy joulun aikoihin, tai tammikuunpuolella.

Tänään käytiin rakenneultrassa, ja oli ihana nähdä ja kuulla, että kaikki on hyvin, munuaiset oli ok(mikä vähän arvellutti, koska mullahan toisessa munuaisessa ollu syntymästä asti munuaisaltaan laajentumaa. Ja kova oli liikkumaan, onneksi alusssa oli sen verran paikoillaan, että saatiin käytyä kaikki läpi, sisäelimet ja aivot ja jne.. Mutta tämä kuva, se muistuttaa miltei ufoa heh heh, ei enään saatu sellaista kuvakulmaa, mikä olisi ollut järkevä, se seisoi niinkuin hartioilla, päällään, vaikka se nainen yritti sitä tökkiä sillä ultralaitteella, että liikuppa nyt. Tahtoi olla kuvista pois :)
Sukupuolikin selvis, mutta en kerro sitä, koska kaikki sitä ei halua tietää välttämättä.

Nyt vaan tästä eteenpäin pitää toivoa, että kaikki menee hyvin, ja pieni syntyy maailmaan terveenä ja elossa.

Tuossa kuvassa näkyy päälaki, silmäkuopat, nenä ja rintaluita ehkä.