IRC-Galleria

Konfirmation 31/5-09Sunnuntai 31.05.2009 22:52

Tänään oli sitten konfirmaatio,
ennen kirkkoa menin sannan tykö että se sai fixata mun hiukset ja
sen jälkeen asko vei mut sitten kirkolle sillä sielä piti olla
2 tuntii ennen ite konfirmaatio tilaisuutta.
ensin haettiin kellarista kaavut ja puettiin vaatteitten päälle,
sen jälkeen pantiin ruusut rintaan ja mentiin kirkkoon sisälle.
Siellä oli valokuvaaja "sören" joka otti meistä kaikista ryhmäkuvan,
papin kanssa kirkon sisällä.
Sen jälkeen me harjoteltiin koko konfirmaatio tilaisuus kerran ja
laulut parikertaa ja sen jälkeen mentiin kirkon taakse seurakunta talolle odottelemaan.
kun vieraat olivat menneet kirkkoon niin me tultiin valkoisissa kaavuissamme.

jono näytti tältä:
1. ristinkantaja- Julia.sa
2. fanny.i, micaela.w
3. linda.t, sofia.t
4. ida.n, anahita.r ( eli minä )
5. frida.t, natalia.p
6. emma.k, amanda.a
7. viktoria.k, jessica.l
8. julia.si, elin.g
9. anton.a, robert.r-k
10. jesper

muut menimme seisomaan paikoillemme ja julia. sa vei ristin telineeseen,
ja kun se oli laskenut sen sinne ja tullut paikalleen niin me kaikki saimme istahtaa.
ensin pappi puhui jotain, ja sitten oli mun ja robertin vuoro lukee " förbön "
joku rukous raamatusta, meidän jälkeen luki viktoria ja jesper.
sitten laulettiin kaksi laulua " glory " ja " du vet väll om att du är vädefull "
sen jälkeen menimme paikoillemme ja pappi luki jotain,

sen jälkeen :
anton luki rukouksen raamatusta,
micaela sanoo: me rukoilemme lasten ja nuorten puolesta- frida sytyttää kynttilän
sofia sanoo: me rukoilemme haaparannan pulesta- mervi sytyttää kynttilän
jessica sanoo: me rukoilemme meidän luonnon hyväksi- natalia sytyttää kynttilän
ida sanoo: me rukoilemme ekonoomisen kriisin hyväksi- elin sytyttää kynttilän
linda sanoo: me rukoilemme kaikkien köyhien puolesta- fanny sytyttää kynttilän
emma sanoo: me rukoilemme sairaiden hyväksi - julia.si sytyttää kynttilän
amanda lukee rukouksen raamatusta

sen jälkeen me teimme uskontunnustuksen ja ehtoollisen.
pappi jakoi meille sen jälkeen raamatut, ja puhui taas jotakin kunnes
vihdoin saimme poistua..
Sitten kaikki meni taas kirkon taakse seurakunta talolle, jossa meistä
otettiin yksittäiset kuvat, ja riisuimme kaavut ja palautimme ne ja sit me mentiin kotiin.
meille tuli vieraat joskus klo. 15.00

mummu ja pappa: 300kr
äiti ja iskä: kultainen " tornedals" sormus
emma: ruusu
kati,kai,katri ja petri: cd-metalli messut, 10e
eeva-liisa, kari, pauliina ja mika: 40e
anneli: kultainen kaulakoru risti
meeri ja mikko: mini ruusu ja 10e
seija: ruusukimppu ja 250kr
sari,keijo,susanna,annika ja johanna: lasinen risti kaulakoru

sitten huomenna tulee mun kummatkin sedät perheineen,
käymään.
( manocher, anne ja ramin, hassan ja monica )

mulla oli päällä:
hieno punainen mekko, musta bolero ja mustat balleriinat kiilakorolla,
sanna kiharsi ja fixas mun hiukset aamulla :)

laitan sitten myöhemmin kuvia konfirmaatiosta,
ja rippijuhlista :)




24/5-09 RippileiriiMaanantai 25.05.2009 06:52

Keskiviikko aamulla 10.00 piti olla kirkossa.
äiti vei mut ja emmat sinne ja 11.00 lähti linja auto.
Rokuaa kohti joka siaitsee jossain keskisuomessa.
meitä oli 58 nuorta ja sit 3 pappia, 3 apulaista ja 6 apu ohjaajaa.
jotka lähettiin kahdellalinja autolla Rokualle rippileirille.

Bussi matka kesti 4 tutnii, ja matkalla katottiin leffaa " rally brudar "
oli ihan yees leffa, heti ku oltiin perillä niin saatin huoneemme ja vietiin sinne kamat,
sit saatiin syödä kanaa ja riisii.

Ruokailun jälkeen oli heti leikkejä..

1. sanoa oma etu nimi ja jotain mistä tykkää joka alkaa samalla kirjaimella ku oma nimi.
esim. mun nimi on Anahita ja tykkään alkoholista..
2. sanoa oma sukunimi ja jotain mistä ei tykkää joka alkaa samalla kirjaimella kun sukunimi..
esim. mun sukunimi on roohullahi enkä tykkää rusinoista.
3. piti kiertää lappu kädessä missä oli eri kysymyksiä ja piti kierrellä ja kysyä niitä muilta ja
samalta henkilöltä sai vaan kysyä yhesti.

sitten oli jumalan palvelus, iltapala ja yöpuulle..

mut arvatkaapa jos kukaan nukku?
kaikki tytöt ja pojat karkas ulos riehuun ja yövahti lähti meidän perään
5 tytön ja juoksin grilli mökkiin piiloon kaikki muut jäi kiinni mut mua se ei huomannu.
yritin paeta sieltä mut en pystynyt ku se oli seilä metsän reunalla.
ootin varmaan puol tuntii ennenku pääsin sielt ulos ja sitten näin sen ja menin äkkiä laiturin alle piiloon, olin sieläkin sika kauan kunnes pääsin hiipaileen rantoja pitkin poikien mökille.
koputin niitten oveen ja ne päästi mut sisään.
siel oli kans linda, sofia, frida, jessica, julia ja frida tytöistä..
sit me ja 5 poikaa juostiin laiturille jutteleen :)

sit menin takas meän mökkiin..
Nukuin sen yön Natalian, Carinan, Rosannen, Emma.R ja Idan kanssa niitten huoneessa.
nukahin kello 5 yöllä ja kello 6 mulla oli herätys että ehtisin käydä suihkussa.
käytiin vetämässä heti aamusta sillon suihkun jälkeen natalian kans
röökit ja sit mentiin sisälle ja nukahettiin yhelle sohvalle..

aamulla 8 meidät sit herätettiin ja sit 9 oli aamupala.
sen jälkeen oli jumalan palvelus, rippikoulua, lounas (= lohta ja perunoita )
vapaa aikaa, sit välipalaks (= mehuu ja pullaa) sit rippikoulua ja lounaaksi (=spagettia ja jauheliha kastiketta ) sit oli leikkejä

1. lehmä leikki- tosi nice leikki en kerro miten se tehdään sen varalt jos se joskus
teen sen joittenki kans joka tän saattais lukee :D
2. chip/ chipong leikki- .. ei saa nauraa tai näyttää hampaitaan..
pitää tavallaan vetää ylähuuli hampaitten päälle ja sanoa chip ja se jatkuu samaan suuntaan
kunnes joku sanoo chipong ja jos hampaat näkyy tai nauraa niin pitää tehä erinlaisii tyhmii liikkeitä
nin kauan kunnes koko leikki päättyy..
3. sit piti sanoa vuoron perään jotain itsestään.
4. hedelmäsalatti- yks on keskellä ja sanoo jotain ja ne joilla on niin joutuu vaihtaan
paikkaa ja kun sanoo hedelmäsalaatti niin kaikkien pitää vaihtaa.
ja pitää yrittää saada paikka ennenku joku muu ehtii ottaa sen.
esim. kaikki joilla on musta paita vaihtaa paikka yms..

sit oli vapaa aikaa, jumalan palvelus ja sit nukkumaan.
tällä kertaa kaikki laitto nukkuun, kaikki oli niin hirveen väsyneitä :D

Seuraavana päivänä heräs ku papit tuli herättään ja sit aamiaiselle,
jumalan palvelukseen, sit oli koe, sit lounas (= perunaa ja nakki kastiketta )
sit oli vapaa aikaa, sit välipalaks ( munkkia ja mehua )
sit taas vapaa aikaa, saunomista ja uimista, en kyllä ite uinut tai saunonut.
rakkaus leikkejä tyttöjen kesken

1. piti kirjottaa paperille kaikki mikä itestä oli rakkautta.
2. paperilla oli eri esineitä ja piti kirjoittaa mitä ne tuo mieleen.
esim. kahvi toi mulle mieleen, hyvää, mustaa kuumaa juomaa.. todellisuudessa se on symboli
sexille.. yms..
3. pappi kertoi eri miehistä ja piti sit valita et kuka tuntu siltä oikeelta.
eka mulla oli sellanen ku max, se oli :
lihaksikas, tumma silmänen, tumma tukkanen mies jolla oli ihana rusketus,
joka oli ammatikseen lääkäri,
asui hienossa talossa jossa oli uima allas, se tykkäs käydä salilla mut sitten kun sain
kuulla tän miehen huonot puolet niin se vaihtui äkkiä.. huonot puolet oli nimittäin:
huumeiden käyttö ja mustasukkaisuus...
lopulta kaikki meistä tytöistä päätyi Oscariin joka oli lihava, lyhyt juntti.
joka asui herraskartanossa, oli työkseen putkimies, rakasti ruokaa ja oli hyvä laittamaankin sitä,
sitten se oli ystävällinen yms.. tai silleen joten se on sitten se tulevaisuuden mies..
toivottavasti ei kuitenkaan :D

sitten oli treenit konfirmaatiota varten sit jumalan palvelus ja ehtoollinen,
sen jälkeen mentiin iltapalaks grillaan makkaraa ja sit nukkumaan.
se oli viiminen yö joten aijottiin karata uudestaan mut kaikkien mökkejen ulkoovien eessä oli vahti.
pojilla oli helppo ku niillä oli kellari jossa ovi josta pääsi tavallaan semmoseen tunneliin jossa oli metsässä ulospääsy niin ne pääsi karkaan huomaamatta siitä me tytöt taas yritettiin
tuuletus ikkunasta tunkea ittemme ulos.
jouduttiin ottaan listat pois et aukko vähän suurenis.
sitten yrittää vetää henkee sisään et mahtu ulos.
aika hankala yrittää kahen metrin korkeudelta hypätä ikkunasta maahan.
ja eiköhän mää tipahtanu sitten maahan.
ja loukannu käden :S

Mut leiri oli tosi kiva ja mahtava mut seuraavana päivänä nukuin melkeen koko linjaautomatkan :D

Keskiviikko 13/5-09Torstai 14.05.2009 01:45

Tänään äiti herätti mut ku oli menossa töihin.
kello oli jotain vähän yli 6.
mut onneks herätti sillä olin unohtanu laittaa puhelimeen herätyksen.
no nousin sängystä kävin suihkussa, kuivattelin, puin päälleni legginsit ja tunikan,
meikkasin itseni sit kuivasin hiukset ja suoristin.
sit asko heräs ja meni suihkuun ja mä annoin sille mun koti avaimen et se sai laittaa
oven lukkoon lähtiessään ( asko on siis mun isoveli )
sit mä menin mopolla emman tykö.
bensa oli kyllä aika nollilla joten ennenku mentiin kouluun käytiin äkkii tankkaamassa
mun mopo ja sit kouluun.

oli heti aamusta äidinkielen tunti ( svenska/ruotsii )
ja meillä on tehtävänä kirjottaa esitelmä jostain asiasta ja mä päätin et kirjotan
jostain psyykkisest sairaudest joten kävin kirjastossa ja lainasin jotain 8 kirjaa.
mutta valitsin niist sit et kirjotan " autismista "
mut aijon kyllä lukee nää kaikki muutkin kirjat jossain vaihees.

Sit meil oli matikkaa..
eka päivä uudessa matikan ryhmässä..,
hyvinhän se silti meni.., heti matikan koe piti tehdä ja silleen.
mut tää matikan ryhmä oli kyl parempi ku mun entinen.
paljon parempi opettaja ainaki..
autto sillon ku pyysin apuu eikä alkanu heti huutaan mulle " onko sulla aivoissa vikaa? "
niinku mun entinen opettaja teki..

ruuaksi oli jaanssonin kiusausta söin vähän,
sit lähettiin emman kans ajeleen mopolla.
käytiin ok:lla askon työpaikalla hakeen mun avaimet ku asko huomas et mulla
oli lamppu palanu ja alko sit korjaan sitä..
ku se sit huomas et mulla oli tullu naarmu jo mopoon..
se tais johtuu siit ku kaahasin eilen tuhatta ja sataa ku ekaks
yhet mun tutut lähti ajattaan mua ja emmaa tosin pyörällä mut kummiski..
sit emman eno johan lähti kaahaan meän perässä autolla ja sit myöhemmin
yks emil lähti ajattaan meitä ympäri kylii mopolla.., ;o
mikä näit stadilaisii nyt oikeen riivaa :-D

No kummiski, Englannin tunnilla jatkoin mun projektia jostaki ihmeen ämmästä..
toosi tylsää.. en ees oikeen tiiä kuka se on mut tylsältä se ainaki vaikuttaa.

Sen jälkeen oli So- historia.. ja oli koe.
mut oli kyll aika chillii ku meidän ope vaan et ottakaa vaan historian kirja avuks.
jos ette osaa kaikkii kysymyksii. opittehan te samalla ku te etitte ja luette ne.
mä käytin tilaisuutta hyväksi ja katoin vastaukset kaikkiin
kysymyksiin ku en ollu ees tienny et meil aiko olla joku koe.. mut kyllä melkeen kaikki teki
samalla tavalla.

koulu loppu puoli tuntii aikasemmin ku normaalisti 14.30
vein emman kotiin ja hain yhet mun housut sielt.
sit menin suoraa tiet kotiin ja ku äiti pääsi töistä niin käytiin mummolassa.
ku otin mummon ompelukoneen lainaan mut ku aloin neuloon niin se alko värkkään tää
kone siis joten pitää yrittää huomenna uudestaan.

Perjantaina ois tarkotus leipoa pullaa äidin kanssa,
mummolle ja sit tänne kotiakki.
Mutta lauantaina meen kierteleen rajalla/på gränsseniin katsoon
jos löytys mitään kivaa mun serkulle Katrille joka täytti Maanantaina vuosia.

mut nyt mä meen kattoon äidin kans " Beckiä "

heipparallaa!! :)

.....Torstai 14.05.2009 01:24

Jos saisit lapsen, kumpaa sukupuolta toivoisit?
[ ] Poika
[ ] Tyttö
[ ] Ei erityistä mieltymystä
[x] En osaa sanoa

Missä säilytät kännykkääsi?
[ ] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[ ] Repussa / (käsi)laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[ ] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin


Jos WC-paperi on mielestäsi telineessä väärin päin, korjaatko sen ja laitat rullan "oikein"?
[x] Kyllä
[ ] En
[ ] Toisinaan

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[x] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Historia
[ ] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[x] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[ ] Musiikki
[ ] Psykologia
[x] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[x] Äidinkieli
[ ] Inhosin/inhoan kaikkea!
[ ] Jokin muu aine

Jos olisit kansainvälisesti tunnettu huippu-urheilija, mikä olisi lajisi?
[x] Autourheilu
[ ] Curling
[ ] Golf
[ ] Koripallo
[ ] Jalkapallo
[ ] Paini
[ ] Shakki
[ ] Sulkapallo
[ ] Taitoluistelu
[ ] Tanssi
[ ] Uinti
[x] Muu laji
[ ] En osaa sanoa
[ ] Juoksu
[ ] Jääkiekko
[ ] Mäkihyppy


Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[ ] Harmaa
[ ] Keltainen
[ ] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[ ] Sininen
[x] Valkoinen ( tällähetkellä)
[ ] Vihreä
[ ] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[x] 06-07
[ ] 07-08
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[/] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[ ] IRC Galleriasta
[ ] IRC:stä / chäteistä
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[x] Rakkaudesta
[x] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] Limusta
[ ] En ole riippuvainen mistään

Uskotko kuolemanjälkeiseen elämään, eli että oma elämäsi jatkuu muodossa tai toisessa ruumiisi kuoleman jälkeen?
[ ] Kyllä
[x] En
[ ] En osaa sanoa


Kumpia sinulla on enemmän, ystäviä vai vihamiehiä?
[x] Ystäviä
[ ] Vihamiehiä
[ ] Yhtä paljon
[ ] En varmasti tiedä ketkä kaikki vihaavat minua

Kuinka vastaat puhelimeen?
[x] "Haloo"
[ ] "Moi"
[x] "Niin?"
[ ] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[x] Joskus
[ ] Usein
[ ] En osaa puhua


Mitä elintarvikkeita säilytät jääkaapissa?
[ ] Banaani
[x] Ketsuppi
[x] Kurkku
[ ] Mehutiiviste
[x] Sinappi
[x] Tomaatti
[ ] Ei mitään näistä

Mihin tosi-TV -kilpailuun HALUAISIT osallistua?

[ ] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[ ] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[ ] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[ ] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmies poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[ ] Big Brother
[x] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä


Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[x] Koneella
[ ] Käsin
[ ] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa


Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[x] Iloinen
[ ] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[ ] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[x] Unelias
[ ] Vihainen
[x] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[x] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa


Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[ ] 6-10 min
[x] 11 - 15 min
[x] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min


Mitä täytteitä ET voi sietää pizzassa?
[ ] Ananas
[x] Anjovis
[x] Aurajuusto
[ ] Basilika
[ ] Chilikastike
[x] Fetajuusto
[x] Herkkusieni
[x] Jalopeno
[ ] Jauheliha
[x] Kana/broileri
[x] Kananmuna
[x] Kanttarelli
[x] Kapris
[ ] Katkarapu
[ ] Kebabliha
[ ] Kinkku
[x] Kuivattu tomaatti
[x] Maissi
[x] Mozzarella
[x] Naudanliha
[x] Oliivi
[ ] Oregano
[ ] Paprika
[x] Parsa
[x] Pekoni
[x] Pepperoni
[x] Persikka
[x] Poronliha
[x] Porsaanfilesuikaleet
[x] Salami
[x] Simpukka
[x] Sinihomejuusto
[ ] Sipuli
[x] Siskonmakkara
[x] Smetana
[x] Suolakurkku
[x] Tatti
[x] Tofu
[ ] Tonnikala
[x] Valkosipuli
[x] Vuohenjuusto


Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?
[ ] Oikean jalan kengän
[ ] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[x] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[ ] Vaihtelee

Kun piirrät Suomen lipun, kummin päin sen teet?
[ ] Lipputanko oikealla, lippu liehuu vasemmalle
[ ] Lipputanko vasemmalla, lippu liehuu oikealle
[ ] Muussa asennossa
[x] En osaa sanoa


Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?
[ ] Herätyskellosta
[x] Kysyn kaverilta
[x] Kännykästä
[ ] Mikroaaltouunista
[ ] Radion aikamerkistä
[ ] Rannekellosta
[x] Seinäkellosta
[x] Tietokoneen kellosta
[ ] Ulkoisesta julkisesta kellosta
[x] Videonauhurista / DVD-soittimesta / TV:stä
[ ] Muualta

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[x] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennenkuin naapurissa istuvat ovat saaneet annoksensa
[x] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[x] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[ ] Päästän mummon istumaan bussissa

[Ei aihetta]Perjantai 13.03.2009 21:19

► Horoskooppi? ● oinas
► Pituus? ● 155-156
► Hiusten väri? ● mustat
► Silmien väri? ● ruskeet/vihreet
► Perhe? ● mamma,pappa,bror ja kani
► Lemmikit? ● jeppe
► Allergiat? ● pollen-allergia vaan
► Harrastukset? ● kick boxning jne.
► Lempijuoma? ● siideri
► Lempiruoka? ● riisiä ja kanaa
► Parhaat TV-ohjelmat? ● salkkarit, desperate house wifes, C.S.I.. yms.
► Paras vuodenaika? ● kesä
► Harrastaisitko seksiä sen henkilön kanssa, ketä suutelit viimeisimpänä? ● en
► Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? ● en
► Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi? ● ellis
► Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään? ● ei mitään, hymyilen aina
► Onko kotonasi soittimia? ● nope
► Onko Mötley Crüe hyvä bändi? ● ja se on?
► Oletko herkkä? ● en
► Iskurepliikki, jota et koskaan unohda? ● en viitti kertoo
► Mitä sinulta kysytään usein? ● ook muka oikeesti -94? onko noi sun omat vai teko ripset?
► Paras asia kesässä? ● lomaa<3
► Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun? ● se yks
► 2 tänään ostamaasi asiaa? ● purkkaa
► Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla? ● et ei jaksa mennä kouluu
► Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko? ● riippuu kuka
► Minkä nimistä lehteä luit viimeksi? ● miss mix
► Kampaatko hiuksesi joka päivä? ● joo
► Mainitse kaunis/komea julkkis? ● onhan niitä
► Miten hiuksesi ovat juuri nyt? ● sekasin
► Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi?●
on,en ees asu suomessa
► Oletko pitkävihainen? ● en
► Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? ● ?
► Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? ● luulisin
► Onko sinua pussannut kukaan kahden viimeisen kuukauden aikana? ● ehkäpä ;)


HENKILÖISTÄ
► Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? ● se yks ;)
► Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? ● emsur
► Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? ● askon
► Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? ● mandalle
► Kenet tapaat seuraavaksi? ● en mä vaan tiiä
► Kenellä olit viimeksi yötä? ● emsur
► Kenet haluaisit tavata juuri nyt? sen ihanuuden ;)
► Kuka kävi viimeksi hermoillesi? ● bebba ;o
► Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? ● mamma

KAVERIT JA YSTÄVÄT
► Kumpia sinulla on enemmän, kavereita vai ystäviä? ● sama asia?
► Kenet olet tuntenut pisimpään? ● amandan
► Entä kenet lyhimmän aikaa? ● sandran
► Onko sinua helppo lähestyä? ● on
► Onko sinua koskaan "puukotettu selkään? ● juu
► Kumpia sinulla on enemmän kavereina, miehiä vai naisia? ● naisia
► Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? ● amandalle

[Ei aihetta]Perjantai 13.03.2009 21:02

Oletko suudellut varatun kanssa?
- en oo tainnu

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi? Mitä?
- no ainaki pauliinan synkkäri bileisii

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
- ehkä

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- toisinaan joo toisinaan ei

Kuka on ollut paras suutelukumppanisi?
- yks vaan ;)

Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
- no en

Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
- juu

Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- en ny silleen, ainoastaan ranskan tunnilta joskus

Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän?
- ei

Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- no todellakin, mielummin vanhempi ku nuorempi

Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
- emmä muista

Miksi olet koneella nyt?
- huviksee

Mitä teet huomenna?
- meen niille pauliinan bileisii

Mikä on söpöä vastakkaisessa sukupuolessa?
- luonne, hiukset, silmät ja everything

Minkälainen paita sinulla on nyt päällä?
- valkonen toppi

Onko sinulla pikkuveljeä?
- ei

Onko sukunimesi nen-päätteinen (esim. virtanen, nurminen)?
- heh, ei

Mitä teit eilen kello 18:00?
- englannin läksyy- elvis aaron presleystä'

Asutko mielestäsi liian suuressa vai liian pienessä kaupungissa/kylässä?
- pienessä

Onko olemassa ihmistä, joka ei kuulu perheeseesi ja kenen seurassa voit olla täysin oma itsesi?
- on

Kenet julkkiksen näit viimeksi?
- k-de :D

Oletko grillanut vaahtokarkkeja?
- joo

Mikä on tyhmintä, mitä olet tehnyt?
- hmm..

Odotatko tällä hetkellä mitään?
- enkai

Milloin joit viimeksi?
- äsken

Mitä teit eilen?
- heräsin, harjasin hampaat, puin, meikkasin, fixasin hiukset, menin kouluun, olin koulussa,
tulin koulusta, tein ruottin läksyn, söin, tein englannin läksyn, katoin tv:t, kävin suihkussa,
laitoin yökkärit, pesin meikit, pesin hampaat, olin koneel ja laitoin nukkuun

Mikä on hienointa, mitä olet tehnyt tällä viikolla?
- no ei oo tullu tehtyy mitään hienoo

Mikä on paras asia elämässäsi?
- kaverit ja sukulaiset ja ja..

Minkälainen on ihminen, ketä suutelit viimeksi?
- ihana

Juovatko kaverisi?
- suurin osa

Mikä oli viimeisin ilonaiheesi?
- se

Mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on?
- no jaa. en kyl nää meis mitään yhteistä
tai no jaa.. tempperamenttisuus

Entä sinussa ja isässäsi?
- ulkonäkö

Mistä sinulle vittuillaan?
- riippuu

Milloin ja minkä kunniaksi aiot juhlia ensi kerralla, kun menet juhlimaan?
- paun synttäreit

Mitä ruokaa teet parhaiten?
- kaikkee

Millainen päiväsi on ollut tänään?
- ihan ok

Eletäänkö perheessänne normaalia perhe-elämää?
- no jaa.. siitä "normaalista" en tiiä d:

Milloin menet seuraavan kerran elokuviin?
- hmm.. emmätiiä

Tapahtuuko elämässäsi tällä hetkellä liikaa vai liian vähän?
- lliian vähä

Mitä inhoat arkiaamuissa?
- herätystä ja koulua

Mainitse jokin hyvä asia kotikaupungissasi.
- ikea, rajalla/på gränssen, max

Seurusteleeko suurin osa kavereistasi?
- no jaa,. aika moni kyl mut on monia jotka on sinkkujaki

Pidätkö elämästäsi?
- toisinaan joo toisinaan ei

[Ei aihetta]Perjantai 13.03.2009 20:48

1. Onks kaikki okei?
noo jaa, paremminki vois olla

2. Mikä on horoskooppisi?
oinas

3. Mikä luulet olleesi entisessä elämässäsi?
ihminen

4. 2 2=5 ?
hääh?

5. Kumpi on lähempänä, kuu vai Lontoo? Miksi?
lontoo.noku se on maa eikä mikään typ planeetta?

6. Onko sinulla ollut reikiä hampaissa?
valitettavasti

7. Lapaset vai sormikkaat?
lapaset

8. Osaatko uida pappia?
pappia?

9. Mitä mieltä olet TV-sarjasta Greyn anatomia?
hyvä :D

10. Osaatko muodostaa istua-verbistä datiivin konditionaalin perfektin, yksikön 2. persoonassa?
luulisin niin..,

11. Omistatko digikameraa?
omistin mut se on rikki

12. Luetko paljon kirjoja?
en silleen, mut lehtiä kyllä

13.osaatko soittaa jotain?
juu, jonku verran

14. Onko tylsää?
todellakin

15. Oletko koskaan valvonut kahta vuorokautta putkeen?
melkein

16. Osaatko puhua ranskaa?
jepp

17. Il est quelle heure?
est 17:28 heure

18. Oletko ihastunut?
no vähän (a)

19. Oletko nähnyt dokumentin Fahrenheit 9/11? Jos olet, niin mitä mieltä olet siitä?
eeen oo

20. Saako salaisuuden sysimetsän puut?
ei oo tietoo

21. Minkälainen taustakuva kännykässäsi on?
millan kuva

22. Minkä tyylistä musiikkia kuuntelet?
hiphop r&b

23. Kumpi vai kampi?
kumpi

24. Jos saisit 100 euroa rahaa, mitä tekisit niillä?
no antasin eddielle eka ne 15e jotka oon velkaa ja sitten
eiku vaan shoppailemaan

25. Onko sinulla tatuointeja? Jos ei, haluaisitko?
ei oo, mut haluaisin jonku kivan pienen

26. Paras elokuva?
on niitä monia..

27. Hedelmä- vai salmiakkikarkit?
salmiakkikarkit :)

28. Mitä maailma olisi ilman naisia?
homomainen

29. Oletko sosiaalinen?
kavereiden ja perheen kesken vähän liiankin, muuten oon tosi ujo hiirulainen

30. Mitä bändiä/artistia olet viimeksi käynyt katsomassa livenä?
no jaa.. enpäs oo varmaan päässy näkeen ketään ;/

31. Onko Suomeen syntyminen lottovoitto?
emt.. en oo syntyny suomes :D

32. Mikä on kummisi äidin siskon nimi?
no kummitäti- katin äidin nimi on senja ja hänen siskonsa on taas Lissu
ja toinen kummitäti on Anneli jonka äidin nimi on Kerttu jonka sisko on sitten Aune
ja kummi setä on- Jocke ja muuta en siitä tiedäkkään :)

33. Osaatko?
varmaan

34. Oletko?
kait?

35. Elätkö?
kyllä mä niin luulisin

36. Luetko 7 päivää-lehteä?
elämä ilman sitä ois surkee, eli luenpa hyvinki

37. Millä sanalla vastaat puhelimeen?
hallo?,

38. Tykkäätkö saunasta?
en tykkää vaan rakastan

39. Onko mielestäsi sanat harja ja kampa synonyymejä?
juu

40. Kummalle puolelle näkkileivässä laitat voita? (Kuoppaiselle vai sileälle?)
kuoppaiselle

41. Rockin kuningas?
elvis presley?

42. Erotatko rotan hiirestä?
juu, rotta on ruma inhottava ja paksu, hiiri on ruma inhottava ja pieni

43. Onko avaruudessa elämää?
juu siellähän on noi avaruusoliot xp

44. Oletko tehnyt jotain laitonta joskus?
jeah, varastanu kokis pullon ja suklaalevyn kaupasta, ku ei ollu rahaa.
ja paljon muutaki

45. Arvaa mitä?
no?

46. Enpäs kerrokkaan. Osaatko kävellä käsilläsi?
no emmä tiiä :D

47. Onko pinkkejä norsuja olemassa?
no tottakaih on? ;o

48. Luuletko olevasi hauska?
en, mä tiiän että olen

49. Oletko koskaan laulanut karaokea?
joskus

50. Ketä kiinnostaa?
mmh tuskin ketää

51. Mitä radiokanavaa yleensä kuuntelet?
nrj ja voice

52. Futis vai lätkä?
lätkä

53. Paistaako aurinko?
no eih :(

54. Mitä luulet Tarja Halosen tekevän juuri nyt?
jotain tylsää

55. Juotko kahvia?
juu, aina sillon tällön

56. Juotko teetä?
juu, sitäki aina sillon tällön

57. Nukutko yleensä yli 8 tuntia yössä?
empä taida

58. Toimivatko aivosi?
en oo ihan varma :p

59. Onko hammaslääkärissä hauskaa?
ei

60. Kuka oli Suomen toinen presidentti?
oisko ollu se joku kekkonen?

61. Käytkö ahon laitaa ilman paitaa?
tottahan toki.. nooth

62. Onko Antti Tuisku mielestäsi ns. menneen talven lumia?
jepp

63. Tiedätkö kuka on Timo Pieni Huijaus?
en?

64. Onko Nightwish enää Nightwish ilman Tarjaa?
eipä oikeen

65. Onko nimesi kaunis sana?
ei mun mielest ainakaa

66. Luuletko äitisi pitävän sinusta?
nowpe

67. Aiotko syödä jotain vielä tänään?
emmä tiiä

68. Kumpi on oikein kirjoitettu: etummainen vai etumainen?
etummainen

69. Oliko perjantai 13. päivä sinulle epäonnen päivä?
juu todellakin!!

70. Juotko alkoholia usein?
aina sillon tällöin

71. Oletko käynyt riparin?
en, viel mut on meneillään

72. Tuleeko sinulle koti-ikävä, jos olet 2 viikkoa pois kotoa?
emmä oikeen tiiä, eipä oikeastaan

73. Minkä tyylisiä vaatteita enimmäkseen käytät?
jeanseja, ja semmosta

74. Oletko rasisti?
en

75. Jaksatko vielä?
en enää kauaa

76. Lisääkö tieto tuskaa?
riippuu asiasta

77. Tilaatko jotain lehteä?
fridaa

7. Pitäskö mennä?
mihin?

79. Jos/kun olet täysi-ikäinen, meinaatko äänestää kaikissa mahdollisissa vaaleissa?
no way

80. Onko George W. Bush mielestäsi hyvä tyyppi?
ei todellakaan, hautaan joutas koko ihminen

81. Onko tietokoneellasi ollut mitään viruksia ikinä?
on joskus

82. Uskotko Jumalaan?
no todellakin.. en

83. Oletko mieluummin kavereiden kanssa vai yksin?
kavereitten

84. Aiotko selviytyä elämästä hengissä?
tarkootus olis

85. Laulatko itsesi suohon?
och det betyder?

86. :) vai :( ?


87. Kirjoitatko blogia Suosikin sivuilla?
en

88. Otitko?
joo

89. Matti vai Teppo?
mtaetptpio

90. Pidätkö Tosi-TV ohjelmista?
toisinaan, riippuu ohjelmast

91. Haluaisitko lähteä ulos?
kyllä

92. Kaktus vai palmu?
palmu

93. Lukio vai ammattikoulu?
gymnasiet- eli lukio ammattikoulu

94. Oletko ikinä voittanut
monesti

[Ei aihetta]Perjantai 13.03.2009 20:21

Kannatko kenenkään kuvaa lompakossasi? Jos kannat, kenen?
- juu, mun ja amandan yheistä lontoon kuvaa ja katrin 3lka kuvaa

Onko sinun helppo itkeä ystäviesi nähden?
- no jaa, riippuu täysin ystävästä

Mitkä kengät eteisessä ovat sinun?
- no ne,ne,ne ja vielä ne

Kenen lausahduksille naurat usein?
- omia? :D

Kutsutko kavereitasi lempinimillä vai heidän oikeilla nimillään?
- no jaa, riippuu

Oletko tyytyväinen syntymäkuukauteesi? Jos et, milloin olisit halunnut syntyä?
- hmm.. onkait se ihan hyvä. mut mielummin oisin kesällä

Milloin viimeksi kävit uimahallissa?
- huh,huh siitä on aikaa...

Jos saisit kuulla ystäväsi kumppanin pettävän häntä, kertoisitko asiasta ystävällesi?
- tietenkin

Eroavatko viikonloppuaamusi jotenkin arkiaamuista? Miten?
- ehdottomasti.. viikonloppuisin saa nukkua pitkään :D

Mitä alkoholia joit viimeksi vai juotko alkoholia ollenkaan?
- siideriä tai kaljaa.. emmä muista

Milloin viimeksi kuulit seksivalistusta?
- no emmä muista..

Millainen kokeisiin valmistautuja olet?
- no harvoin kyllä jaksan ees vilkasta läksyjä <:

Ovatko tytöt mielestäsi parempia ystäviä kuin pojat? Miksi?
- no ei aina, mutta tytöille on helpompi puhua omista *privateista* asioista :)

Piditkö kouluruuasta tänään koulussa?
- en, koulussa on kyllä tosi huonoa ruokaa, :S

Mitä piirrettäsi ulkonäössäsi muut kadehtivat?
- hmm.. silmiä ja ripsiä?

Onko perheessäsi koskaan juhlittu naistenpäivää? Jos on, miten?
- eipä taideta

Pidätkö toisen ihmisen suutelemista pettämisenä, jos seurustelee?
- kyllä, mitä muuta se sit ois?

Inhoatko verikokeita?
- en vihaa mut en kyllä rakastakkaan

Lähetätkö tekstiviestin/soitatko jollekin ihmiselle joka päivä? Kenelle?
- jep, esim.. äidille :D

Tietävätkö vanhempasi seksuaalisen suuntautumisesi?
- KYLLÄ

Kannatko huulirasvaa aina mukanasi?
- useimmiten

Mitä teet huomenna?
- ois tarkotus mennä pauliinan synttäreille

Kuka nukkui viimeksi sängyssäsi?
- minä varmaan

Mitä ruokaa syöt aamiaisella?
- en syö

Milloin sinua suudeltiin vimeksi?
- hmm.. mietitääs ;)

Mitä musiikkia kuuntelet nyt?
- en tällä hetkellä mitään

Jos saisit rakennuttaa itsellesi kodin, minkälainen siitä tulisi ja minne?
- no se ois semmonen punanen mummon mökki jossaki mettäs -.-

Milloin kävit viimeksi juomassa ja missä?
- tääl koton ihan äsken

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
- jeah, ainahan niitä ;)

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
- ehkä, ehkä ei

Mitä odotat tällä hetkellä?
- että iskä sendais mulle uuden phonen ku tämän hetkinen on rikki..

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- toisinaan kyllä ja taas toisinaan ei

OLETKO KOSKAAN

Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
- nope

Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
- juu

Ollut nyrkkitappelussa?
- yees

Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- no en varsinaisesti, tai muutaman kerran ranskan tunnilt..

Heitellyt esineitä tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen?
- jepp

Eksynyt?
- kyllä, viimeks pari viikkoo sitten

Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi?
- hehe, joo

Oletko pituudeltasi välillä 155-188 cm?
- jepp, just ton 155 :p

Mikä aiheuttaa sinulle stressiä?
- moni asia

Pelkäätkö ketään tuntemaasi ihmistä?
- no enpä taida..

Mikä tuntuu kivoimmalta paljaiden jalkojen alla; asfaltti, ruoho vai hiekka?
- hiekka

Kenen kanssa painit viimeksi?
- hmm.. enpäs muista.

Ketä halasit viimeksi? Milloin?
- yhtä ihmistä vaan

Kenelle tekstasit viimeksi?
- emmalle

Kenen kanssa riitelit viimeksi?
- mervin :S

Oletko pahoittanut mieltäsi tänään?
- en

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- juuu-uu

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- monia kertoja

Kannatatko kuolemanrangaistusta?
- en..,

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- en uskaltas.., tappasivat mut koko perhe :/

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?
- enpä keneltäkään

Oletko datis/nörtti?
- en mun tietääkseni ainakaan

Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
- askon

Miksi olet koneella nyt?
- huvinvuoksi vaan

Vituttaako?
- ei just nyt

Missä vanhempasi ovat? Mitä he tekevät?
- no äiti istuu olkkaris ja kattoo tv. ihan täällä koton.
ja iskä taas on lontoossa omassa kodissa ja tekee jotain.

Mitä joit viimeksi?
- vettä

Kuka sinulle soitti viimeksi?
- asko

Oletko nähnyt leffan Tyttö sinä olet tähti?
- nopee

Ketä ajattelet nyt?
- en ketään vissiin :)

Miksi?
- no emmä vaan tiiä..

Onko sinulla ikävä ketään tällä hetkellä?
- yees

VASTAA TOTUUDENMUKAISESTI SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN

Kaipaatko menneisyyttäsi?
- en oikeastaan

Oletko liian kiltti ihmisille?
- juu..

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi pestä hampaita pää alas päin?
- eipä oo kyllä tullu aateltuu semmosta

Onko kukaan muu koskaan sanonut, että olet outo/hölmö?
- joskus kai

Tuntuuko sinusta koskaan, että elämäsi on aina samaa kaavaa?
- no jaa..

Tahtoisitko olla jossain muualla nyt?
- joo.. josskai lämpimäs paikas, meren rannalla ottamas aurinkoo :)

Onko sinulla jotain suuria suunnitelmia tulevaisuuden kannalle?
- on niitä suunitelmii paljon, mut isoja siit en nyt ihan oo varme

[Ei aihetta]Tiistai 03.03.2009 23:35

TANSSIJA
[ ] Tiedän mikä on granschöté
[ ] Tiedän mikä on kick-ball-change
[ ] Saan spagaatin AINAKIN yhdelle puolelle
[ ] Osaan tehdä kärrynpyörän
[ ] Käyn tanssimassa yli 5 kertaa viikossa (klubit&discot hyväksytään..)

TOTAL: 0/5

KORIPALLOILIJA
[x] Osaan donkata
[ ] Olen pitkä (170 cm+)
[ ] Olen tehnyt elämäni aikana ainakin 10 koria
[ ] Hyppään korkealle
[x] Minulla on hyvät refleksit

TOTAL: 2/5


JÄÄKIEKKOILIJA
[x] Omistan hokkarit
[x] ... yleensäkin tiedän, mitkä ovat hokkarit.
[ ] Osaan sirklata
[x] Omistan hyvät refleksit
[/] Käyn luistelemassa 3-7 kertaa viikossa (tai enemmän)

TOTAL: 3.5


JALKAPALLOILIJA
[/] Tiedän, mikä on paitsio
[ ] Omistan nappulat
[/] Osaan pujotella pelaajien välistä pallon kanssa
[ ] Hallitsen pallon
[ ] Olen suht hyvä maalissa

TOTAL: 1/5

HIIHTÄJÄ
[x] Olen hiihtänyt viimeisen viikon aikana yli 5 kilometriä
[x] Osaan vanhanajan luisteluhiihtoa
[x] Pystyn hiihtämään 5-10 km luistelutyylillä
[ ] Sauvat ja sukseni ovat oikean mittaiset minulle
[x] ... omistan sukset ja sauvat.

TOTAL: 4/5

CHEERLEADERI
[ ] Olen notkea
[x] Olen hyvä tasapainoilemaan
[ ] Osaan tehdä jotenkin voltin, kärrynpyörän tai kuperkeikan
[x] Tykkään nostaa toisia ihmisiä
[x] Pidän tanssista

TOTAL: 3/5

SALIBANDYN PELAAJA
[ ] tiedän mitä eroa on sählyllä ja salibandyllä
[ ] omistan salibandymailan- ja pallon
[/] olen hyvä jääkiekossa/jääpallossa
[x] omistan hyvät refleksit
[x] omistan sisäpelikengät

TOTAL: 2.5

Eli olen Hiihtäjä :S

[Ei aihetta]Tiistai 03.03.2009 14:36

PISSIS
[ ] Olen blondi
[x] Meikkaan huulet nudeksi
[/] Pinkki on ihq<3
[x] Siideri on parasta
[x] Kuuntelen Voicea ja NRJ:ä
[x] Kikatan
[x] En lähde mihinkään ilman että hiukset on laitettu
[ ] Valkoiset kajalit silmäkulmissa
[ ] Minua haukutaan pissikseksi
[/] Käytän lyhyitä hameita
[ ] Omistan valkoiset pillit
[ ] Puhun pissisaksentilla

6/12

NÖRTTI
[ ] Minulla on silmälasit
[/] Teen läksyt
[ ] Koulu on jees...
[ ] .. vaikkei mulla siellä kavereita ole
[ ] Pidän Harry Pottereista
[ ] Minulla on hammasraudat
[ ] En käytä meikkiä
[x] Olen paljon tietokoneella
[ ] Osaan heti luetella 10 tieteisleffaa
[ ] Keskiarvo yli 8.5
[ ] Olen ruma
[ ] Matikka on mun juttu

1.5/12

EI MIKÄÄN-TYYPPI
[ ] En ole kovinkaan persoonallinen
[ ] Ostan vaatteet H&M:stä
[/] Mulla on aina farkut
[ ] Kukaan ei oikein osaa kuvailla minua
[ ] Keskiarvoni on 7-8
[ ] En ymmärrä miksi pitäisi erottua joukosta
[ ] Olen tylsä
[ ] Kaverini ovat kaikki aika samallaisia
[ ] Olen aika tavis
[/] Sanon usein sanoja tyyliin 'joo, oho, iha sama'
[ ] Valtavirta on hyvä juttu
[ ] Mulla on aina huppari

1/12

EMO
[ ] Kerään sääliä
[ ] Tennarit jalassa
[/] Etuhiukset menee silmien päälle
[ ] Näytän vastakkaisen sukupuolen edustajalta
[ ] Kuuntelen surullista musiikkia
[ ] My Chemical Romance, 30 seconds to mars, Aiden
[ ] Luulen, että nämä ovat kunnon angstibändejä
[ ] Olen usein surullinen
[ ] Pakotan itseni sellaiseksi, koska se on cool
[ ] Minulla on oma emojengi
[ ] Minulla on H&M:n raita-/ruutuhousut
[ ] Tiedän mitä emotionaalisuus on

0.5/12

GOOTTI
[ ] Kuolema kiinnostaa
[ ] Korsetit ja new rockit<3
[ ] Melankolisuus on kaunista
[ ] Mulla on piilokalju
[ ] Käytän huomiotaherättävää meikkiä
[ ] Gothic Metal, Gothic Rock, Black Metal, Death Metal
[ ] Marilyn Manson on jumalani
[ ] Lävistyksiä löytyy
[ ] Olen sairasmielinen
[x] Vampyyrit on kivoja
[x] Rakastan kauhua
[ ] Olen hyvin romanttinen

2/12

PUNKKARI
[ ] Sid Vicious on mun idoli
[ ] Misfits, Ramones, Sex Pistols, Anal Thunder
[ ] Minusta ei tule koskaan kunnon aikuista
[ ] Anarkiaaaaaa!!!!
[ ] Mulla on paljon lävistyksiä (korviksia ei lasketa)
[ ] Lävistykset itsetehtyjä
[ ] Muoti on perseestä
[ ] Tykkään sokkivärisistä hiuksista
[ ] Mulla on keesi
[ ] Pogoon
[ ] Riehun
[ ] Teen asiat usein viimeistelemättömästi

0/12

TOKIO HOTEL-FANI
[ ] Teeskentelen erilaista
[ ] Tokio Hotel on maailman ihanin<3333
[ ] Bill on hot<3
[ ] Vittuku ne ei oo vielä päässy Suomee!
[ ] En osaa päättää olenko pissis vai "ernu"
[ ] Meikkaavat miehet on hot
[ ] Mulla on huone täynnä Tokio Hotel julisteita
[/] Lävistykset on kivoja
[ ] Vihaan ihmisiä, jotka eivät pidä Tokio Hotelista
[ ] Ihkutan 24/7
[ ] Olen teinin stereotypia
[ ] "Ei Tokio Hotel oo teinibändi!!!!!"

0.5/12

HEVARI
[ ] Mulla on hoitamattomat hiukset
[ ] Parrat on hienoja
[ ] Metallica, Iron Maiden, Sonata Arctica, Stratovarius
[ ] Hiukset tekee miehen
[ ] Moshaus on komeeta
[x] Tiedän mitä \,,/ tarkoittaa
[ ] Revityt farkut on makeita
[ ] Pukeudun hieman huolimattomasti
[ ] Niittivyö on must
[ ] Maastohousut jalassa
[ ] Ketjuja n. 2 kg
[ ] Karjuminen on asiallista

1/12

JAPSI
[ ] Japanilaiset on kauniita!
[ ] Ayabie, The Gazette, Dir en grey, Miyavi
[ ] Kyo on hot
[ ] Lolitat on kauniita
[x] Tykkään yhdistellä joitain värejä mustan kanssa
[ ] Japani on kaunis kieli
[ ] n__n
[ ] Tykkään Kaunasta
[ ] Koska siinä on japanilaisia
[x] Tykkään pehmoleluista
[ ] Manga
[ ] Anime

2/12

ROKKARI
[ ] Bändipaidat on hienoja
[ ] Mottoni on 'Sex, Drugs and Rock'n'roll!'
[ ] Kuuntelen Radio Rockia
[ ] Tiedän Rockin alalajeja
[ ] Sekaiset hiukset on siistejä
[ ] Lävistyksiä on
[ ] Mötley Crüe, Red Hot Chili Peppers, Alice Cooper, Rolling Stones
[ ] Kapinaa!
[ ] Olen aina kännissä
[ ] tai huumeissa
[ ] Tiedän mistä musiikista rock-musiikki on kehittynyt

0/12

GLAMROKKARI
[x] Pörrötetyt hiukset on hienot
[ ] Leikittelen identiteetilläni
[ ] Queen, Hanoi Rocks, KISS, Ratt
[x] Homoudessa ei ole vikaa
[/] Kiinnitän paljon huomiota pukeutumiseeni
[ ] Miehetkin voi meikata
[ ] Olen ironinen
[ ] Käytän silkkihuiveja
[ ] Olen hyvin esteettinen
[ ] Minua pilkataan paljon
[x] Hiukset on kerroksittain pätkityt
[ ] Mua sanotaan homoksi


3.5/12

DIIVA
[ ] Haluan olla glamour
[x] Käytän suuria korviksia
[x] Käytän muutenkin kaikenlaisia helyjä
[/] Olen naisellinen
[ ] Vihaan mustaanpukeutumista
[x] Minulla on erityisen pitkät hiukset
[ ] Olen kunnon munahaukka
[x] Minulle kelpaa vain paras
[ ] Kusi noussut päähän
[ ] Rihanna on mun esikuva
[ ] Kauneus on välttämätöntä
[/] Ilman meikkiä ei voi olla edes kotona

5/12

DATIS
[ ] Koodaan
[x] Mulla on kuvia IRC-Galleriassa
[ ] IRC-Galleria ei ole irkki
[x] Irkkaan
[ ] Mulla on maksullinen muokkausohjelma
[ ] Silmälasit löytyy
[x] Pystyn olemaan koneella yli 2 tuntia
[x] Mulla on mese
[/] Ja puhun siellä ainakin kahdensadan tuntemattoman kanssa
[ ] Mulla on enemmän nettikavereita kuin muita kavereita
[ ] Piirrän muokkausohjelmilla
[ ] Itkisin jos kone joutuisi korjaukseen

4.5/12

HIPPI
[x] Mulla on hyvät tavoitteet
[ ] Pilveä 24/7
[ ] Tykkään rastoista
[ ] Omistan rastat
[ ] Boikotoin kaikkea
[x] Ihmiset ovat tasa-arvoisia
[ ] Värikkäät vaatteet on mun juttu
[ ] Oon kasvissyöjä
[ ] Minulla on joku värikäs lävistys
[x] Turkistarhaus on väärin
[ ] Olen lukinnut itseni puuhun, jottei sitä kaadettaisi
[x] Haluan paljon rauhaa ja rakkautta

4/12

HOPPARI
[/] Isot vaatteet on kivoja
[ ] Olen massateini
[ ] Karl Kanin vaatteet<3
[ ] Bling bling!
[x] Elastinen, Cheek, Ezkimo
[x] Rasismi on väärin
[/] Olen tummaihoinen
[ ] Tummaihoiset naiset ovat muita kauniimpia
[ ] Elehdin
[ ] Dissaan muita
[ ] Kovistelen
[ ] JOU!


3/12

FRUITTARI
[ ] Sukat punteissa
[x] Huulirasva on must
[ ] Nostan hiukset geelillä hyppyrille
[ ] Kaikki rikkinäinen on rumaa
[ ] Kaikki erilainen on rumaa
[x] Koruja löytyy paljon
[x] Tykkään laittaa hiuksiani
[x] Värjään hiukset usein
[/] ... mutten uskalla tehdä niille erikoisia muutoksia
[/] Räppiä ja poppia 24/7
[ ] Mulla on mopoauto
[ ] Olen miespuolinen diiva

5/12

Oon Pissis 6/12