IRC-Galleria

antimateria

antimateria

Siistiä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.11.2005 12:55

Oltiin meiän ryhmän kans sitte Japanissa. Sitä on aina pitäny isona ja sekavana paikkana ja sitä se todellaki oli. Me asusteltiin semmosessa isossa asuntolassa missä asuu paljo japanilaisia opiskelijoita. Siellä sitte vapaa aikana hengattiin yleensä omalla porukalla kuunnellen radiosta japanilaisia coverbiisejä suomalaisista hiteistä, erityisesti jäi mieleen PMMP - Rusketusraidat piisi. Siinä ainakun makailtiin ja kuunneltiin musiikkia kävi ovenikkunan läpi meitä kattomas satunnaisia ihmisiä. Niistä katselijoista jäi mieleen yhden tytön kasvot, joka näytti hieman surulliselta ja yksinäiseltä. Kun se tyttö tuli taas kerran meidän ovelle päätin päästää hänet sisään ja kysellä nimeä jne. jutella muuten vaan. Kun tyttö astui sisään hieman järkytyin, koska hän vain leiju ilmassa ja hänestä oli nähtävillä vain himmällä punaisella hohkavat kylkiluut ja käsivarret kasvojen lisäksi. Kysyin mitä hänelle oli tapahtunut ja hän sanoi joutuneensa johonki onnettomuuteen. Sitten kysyin miksi hän oli sen näköinen ja miten se voi olla mahdollista. Sitten hän selitti kuinka oli jääny ihmisolemuksen ja suuremman voiman puoliväliin, jotakuinkin vangiksi maan päälle. Olin siitä tietysti ihan hämilläni ja kysyin miten se vois vapautua siitä ja voisinko auttaa jotenki siinä asiassa. Hän oli kuulemma tuli-elementaali ja ei pystynyt itse vapautumaan siitä, koska vapautuakseen se tarvisi paljo raitista ilmaa ja Japanin saasteinen ilma ei siihen riitä, siinä samalla hän kysyi voisinko salakuljettaa hänet suomeen.

Ehkä vielä joskus toistekki Japaniin...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.