IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

sitaatti pukkaa ja sitä sotkiessaLauantai 31.12.2011 02:31

[ IHan Pakko laittaa tähän The Fireman kun löysin, kaverilla käydessä, ihan mielettömän hienon miksin Fluidista, ja se soi tuolla toiselssa koneessa alkuperäsenä ja tuli heti että heti soimaa heti http://www.youtube.com/watch?v=ofbh1ZzzVms - The Fireman - Fluid (Very Rare). (vähä kakofoniaa ja d'zb' ja vähä itämista ja vähä sitä alkuperästäkin *nam sanoo mun tasapainoelin korville* ]

on myönnettävä hieman työlääksi hommaksi, mutta ajatellessa että elämässäni on vasta puolivälissä muistan että mikään ei ole mahdotonta. tunnen huojennusta, se on aistimus, niitä on siis enemmän kuin viisi, mistä pääsenkin aristoteleeseen:

[ pukkaa sitaattia; helpompi itelle niin kun joku on jo sanonut ajatellun ja siitä on kirjoitettuna jonkinlaista tulkintaakin... ]

"Aristoteles

Aristoteles syntyi vuonna 384 eKr. Stageirassa. noin 55km itään nykyisestä Thessalonikiasta. Hänen isänsä (tarkoittanee yhtä, nuo hemmetin sijamuodot kun ei ole hanskssa niin sitä tulee takertuneeksi kaikenlaiseen epäoleelliseen, myös silloin kun tietää sen turhaksi) oli makedonian kuninga amyntasin hovilääkäri, ja Aristoteleelle annettiin aikakaudelle tyypillinen aristokraattinen kasvatus, joka huipentui 17-vuotiaana Ateenan-matkaan opiskelemaan Platonin johdolla.
Hän viipyi siellä kaksikymmentä vuotta (jahasjahas, kuinka olenkaan puhunut luvuist ja lukusanoista?) ja lähtivasta kun Speusippos, Platonin seuraaja, suuntasi akateemiseen suuntaan, jota Aristoteles (joka ei missään (kuinka olenkaan puhunut hydrasta) mielessä (niitä tosiaan on, ei niin että voi olla) ollut matemaatikko) piti vastenmielisenä. Vietettyään Kymmenkunta vuotta Pohjois-Kreikassa (joista seitsämän tulevan Aleksanteri Suuren kotiopettajan) hän palasi Ateenaan vuonna 335 eKr. j perusti oman oppilaitoksensa, Lykeionin, joka säilyi tutkimuksen ja opetuksen keskuksena, kunnes Rooman keisari Justinianus lakkautti sen 860 vuotta myöhemmin.

Aristoteles seuraajineen uskoi, että ihmisen uteliaisuus on rajaon ja että mikään aihe ei ollut sellainen, ettei sitä kannattanut tutkia systemaattisesti. Aristoteles itse jätti jälkeensä tutkielmia kasivtieteestä, etiikasta, hisoriasta, kirjallisuudesta, logiikasta, metafysiikasta, meteorologiasta, puhetaidosta, fysikaalisesta maailmasta, valtiotieteestä, uskonnosta j eläintieteestä. Aikaisemmista kreikkalaisista filosofeista poiketen, Platon mukaan lukien, hän luotti vähemmän keskusteluun ja älyllisen inspiraation välähdyksiin kuin tutimukseen ja induktiiviseen logiikkaan. (tässäpä päästään ristiriidan selkeään esiintymään) Jokainen tutkimus alkoi olemassa olevan todistusaineiston - sekä fyysisen (hanke, jonka laajuutta rajoitti vain tieteellisten laitteiden puute) että kirjallisen - perusteellisella keräämisellä. Sen jälkeen aineisto järjestettiin systemaattisesti logiikan periaateiden mukaisesti, ja vasta kun tämä työ oli saatettu loppuun, saattoi tutkija ehdottaa omiateorioitaan ja johtopäätöksiään.
Samaa menetelmää sovellettiin kaikkiin tutkimuskohteisiin, olivatpa ne fysikaalisia olioita (kuten kiviä tai eläimiä), ihmisen luomuksia (kuten näytelmiä tai hallintojäjrestelmiä) tai abstraktioita (kuten hyve tai oikeudenmukaisuus).

Aristoteleen johtopäätösten ei ollut koskaan tarkoitus olla perskriptiivisiä. Ne olivat paremminkin kaiken senaistisen todistusaineiston yhteenveto siitä tehtyine johtopäätöksineen. Hänen näkemyksensä mukaan uutta aineistoa ja uusia todisteita ilmestyi(?) jatkuvasti, ja teorioita täytyi muokata tämän huomioimiseksi. Häen säilyneet - noin neljännes kaikista hänen tekemikseen väitetyistä - eivät ole niinkään viimeisteltyjä tutkielmia kuin väliaikaisia raportteja, usein muistiinpanojen muodossa sisältäen aineistoa ja lisäyksiä useiden vuosien ajalta. Hän voi näyttää epäjohdonmukaiselta ja ristiriitaiselta, ja jos hän itse olisi muokannut töitään julkaistaviksi, niin hän olisi varmasti ottanut tämän ongelman huomioon (mikä muistiinpanoja tehdessä on jäänyt minulta kyllä huomiotta). Runousopissa esimerkiksi yhistetään käytännän asioiden yksityiskohtaista kuvailua ja analyysia (kuten pitkähkö luonnehdinta eräästä antiikin tragedian tyypillisestä, mutta tuskin pääasiallisesta komponentista, tunnistamistapahtumasta: ks. "Anagnorisis ja peripeteia", s. 43) suorasukaisiin väitteisiin vaikeasti vääriteltävistä asioista (kuten puolikas lause, jossa hahmotellaan tragedian tehtävää: "synnyttämällä sääliä ja pelkoa se saa aikaan näiden tunnetilojen puhdistumisen").

Runousoppi

370-luvulla eKr. kirjoitetun Valtion kymmenennessä kirjassa Platon aloitti hyökkäyksen taiteita kohtaan ironisemmin, ilkeämielisemmin ja ärsyttävämmin - saattaisitte sanoa G. B. Shaw'n tyyliin - kuin missään muualla säilyneissä teoksissaan. Hän näyttää hlunneen mieluumminkin kiusoitella taideyhteisöä kuin esittää vakavia filosofisia huomioita (vaikka tämä ei ole koskaan estänyt filosofeja ottamasta häntä vakavasti). Taitelija, hän sanoi, on "kuninkaasta ja totuudesta lukien vasta kolmantena", koska esimerkiksi siin, missä Jumala tekee "todellisen sängyn" ja puuseppä tekee "yksittäisen sängyn", taiteilija tekee ainoastaan sängyn jäljitelmän (Platonin voi hyvin perustellusti ja siksi karkeati sanoen ajatelleen että kaikki esineet (keksinnöt) tulevaat keksintöjen maailmasta, sitä voi verrata vaikkapa Aristoteleen "uuteen aineistoon ja uusiin todisteisiin, jota ilmestyy jatkuvasti"). Saatamma ihailla Homerosta ja nauttia, kun hän kuvailee vaikkapa sotajoukkojen johtamista tai lääkintätaitoja, mutta tuskin kääntyisimme hänen puoleensa, jotta hän ottaisi johdon todellisessa taistelussa tai parantaisi todellisen taudin. Taiteiljat ja erityisesti näytelmäkirjailijat esittävät mieluummin "vääristyneitä" hahmoja kuin "todellisia": esimerkiksi antaessaan ihmisten ilmaista vapaasti sellaisia tunteita, joita tavallisessa elämässä pidättelemme. Filosofian ja taiteen välinen riita aiheutuu siitä, että filosofia määrittelee, kun taas taide - "tuo louskuttava isäntäänsä räkyttävä rakki" - ainoastaan kuvailee.
Platon päättää huomautksensa kehottamalla kaikkia, jotka rakastavat taiteita, puolustamaan niitä osoittamalla, että niistä on mielihyvän lisäksi jonkinlaista hyötyä inhimilliselle elämälle ja yhteiskunnalle. Jos tätä ei voi tehdä, kiellettäköön taiteet ihanneyhteiskunnasta. Tämä haaste otetaan osittain vastaan Aristoteleen Runousopissa. Kolmisenkymmentä vuotta Platonin hyökkäyksen jälkeen julkaistussa kirjassa käsitellään musiikkia, tanssia ja kuvataiteita sekä kirjallisuutta. Tallella on 26 lyhyttä jaksoa, noin puolet kaikista. Ne käsittelevät tragediaa ja epiikkaa (jotka Aristoteleen aikaan olivat pääasialliset kaunokirjallisuuden muodot). Komediaa tekstissä luvataan käsitellä, mutta se osuus puuttuu.

Vaikka Runousoppi onkin yksi Aristoteleen vähäpätöisimmistä teoksista, niin on se maineensa ja vaikutuksensa myötä ylittänyt tämän aseman myhempinä vuosisatoina... Aristoteleen havainnot, niiden virheelliset tulkinnat tai reaktiot näihin näkemyksiin vaikuttivat "vakavaa" länsimaista draamaa koskevaan keskusteluun ja käytäntöön yli kahden vuosituhannen ajan."

kutakuinkin noin kirjoitti englanninkielisen alkuteoksen, "Arisotele; Aristotele's poetics" suomenkielisen laitoksen toimituskunta (Mikko Salmela, Olli Loukola, Anne-Maria latikka sekä Iiro Kuuranne) Kenneth McLeish'in näkemyksestä, mitä alle sataan sivuun on Aristoteleestä tähdellistä tietää tai ainakin tietää, mistä tieto löytyy (Aristoteles Aristoteleen runousoppi, ISBN 951-1-16185-7-8, Otavan Kirjapaino Oy Keuruu 200, 2. painos (alkup. (c) Kenneth McLeish 1998, Lennart Sane Agency AB avulla julkistuna)

kivaa kun voi lukea omia ajatuksiaan, eikä tarvi ajatella mitään. tää perhanan naputtelu vaan tuntuu niin turhalta kun ovisi tehdä koodikoodia (ohelmida koodata) tai kuten nyt aion tehdä. panen tämän galleriaan ja painun battiin kurittamaan smurffeja ,)
see yah!

(tosiasiassa minun piti kertoa kuinka miä onnistuin neljän päivän aikana saamaan kaikki nivelet, poskipään, otsan ja murtuneen nenän, juostuani lääkäreillä ja selvinpäin, kuten aina, mutta kerron sen kun olen vähän jäsennellyt itelleni tai eritellyt mieleessän, kuten Gösta sanoo (tai Leevi and the Leaving, pannaan nyt kiitos ja kunnia kaikille kun ne kaikki kai sitä teki, jotenkin)
*häppyhäppyjoijoi* mutta vasta kaaduttuani, vielä en kadu ja pari kertaa vastasin puhelimeen niin että niissäkin on selittämisen paikkaa ja aihetta, minulle. on ne jotenkin pantava julki että tietää hävetä ja punastella...

mut, jeh. muuten ihan jees. se on vaan tota mun osaamisen käsittämätöntä tapahtumaa kun kaikki vaan tapahtuu, kuten keksinnöt otetaan jostain kun sille on tarve tai uusia todisteita ilmenee kun meinaa vanhat loppua vaikka itse vaan lukee niitä ja kommentoi... á la aristotele et al L:P

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.